Kissa pöydällä – ajatuksia lääketieteellisestä piilo-opetussuunnitelmasta

Lääketieteellisissä kulttuureissa ollaan parhaillaan elämässä muutoksen aikaa. Vanhat autoritaariset hierarkiat ovat latistumassa, ja olemme siirtymässä tasa-arvoisempiin dialogisiin vuorovaikutussuhteeseen paitsi suhtessa potilaisiimme myös laitoksien sisäisessä kommunikaatiossa. Uskon, että siirrymme vähitellen aidosti integratiivisempaan, lääketieteelliseen kulttuuriin.

Kasvatustieteissä on jo pitempään tiedostettu julkilausumattomat sosiaalisaatioprosessit, jotka ohjaavat ihmisten ammatillista kehittymistä piilo-opetussunnitelmina. Lääketieteellisessä  laitoksissa  ei opeteta vain tietoa, vaan meidät myös sosiaalisaatioprosessein opetetaan ottamaan vastaan myös tietyt asenteet, uskomuset ja hoitokäytännöt. Näille piiloteorioille rakentuva hoitokäytäntömaailma ei suinkaan aina ole  sopusoinnussa lääketieteellisen tiedekunnan julkiteorian kassa.

Itse koin opiskelun vuosikymmeniä sitten hierarkisessa hammaslääketieteellisessä tiedekunnassa omalle persoonalleni sopimattomaksi. Minua ahdisti laitoksen hierarkiset rakenteet ja sen henkinen ilmapiiri. Toki olin niihin aikoihin melkoisen idealistinen, naivi ja täynnä omia henkilökohtaisia ongelmiani. Joka tapauksessa minun oli alkuvuosikymmenet hyvin vaikea samaistaa itseäni ylipäätään kollegiaalisiin yhteisöihin. Nykyään se on helpompaa. Luulen, että olen itse muuttunut ja myös hammaslääketieteellinen kulttuuri on muuttunut.

Millaisia uskomuksia ja arvoja meihin on sitten iskostettu, sanattomasti ja usein tietämättämme siirretty? No, ainakin meille on opetettu lääkäreiden hierarkiat: erikoislääkäri ovat parempia ja arvostettavampia lääkäreitä kuin ”tavalliset”. Kirurgit taitavat olla hierakian huipulla ja yleislääkärit sekä meikäläiset, erikoistumattomat hammaslääkärit, hierarkian alapäässä.

Lääketieteiden insituutiossa on opettaja-kisällijärjestelmä, joka ei ole pelkästään huono asia. Ongelmia tulee silloin, mikäli tässä suhteessa ei toteuteta nykyisen medisiinan arvoja ja lääketieteellisiä julkilausuttuja monitieteellisiä asenteita. Valitettavasti oma kokemukseni on, että on olemassa (hammas)lääketieteellisiä yrityksiä, joissa julkiteoriat ovat hienoja, vaan käyttöteoriat joskus jopa epäeettisiä. Nuorempana minulla oli vielä yritystä vaikuttaa asioihin, mutta sairastumiseni jälkeen valitsin helpoimman tien: Nykyään olen pienessä työyhteisössä, jossa julkiteoria ja käyttöteoria ovat lähellä toisiansa.

Lisäksi niin kutsutut faktat ja oma arvo- ja uskomusmaailma tuntuvat olevan tärkeämpiä joillekin lääketieteellisille yhteisöille, kuin aito potilaslähtöinen hoito. Joskus jopa toiminnan eettisyys alistetaan hierarkisille valtakäytännöille. Meille opetetaan keskustelukäytäntö, joka kirjataan sairaskertomuksena, ”faktakertomuksena”, potilaan korttiin. Joskus tämä sairaskertomus, erityisti psykiatrisissa ongelmissa, voi olla tehokas vallankäytön väline, mutta potilaalle itselleen taakka. Se on määritellyt hänen identiteettisä sellaiseksi, että hänen elämästään muodostuu helposti ahdistavaa. Pahimmassa tapauksessa sairaskertomus ohjaa joskus elämää jopa syrjäytymisen suuntaan. Se ei tällöin palvele asiakkaan etua, vaan vallankäyttäjiä. Tämän tarinan objektiivisuudestakin voi olla montaa eri mieltä.

Sunnuntain Hesarissa oli tarina Tapani Räisästä (Lastensuojelun satuttama), joka hienosti kuvaa, kuinka asiantuntijoiden määrittelyt voivat ohjata ihmisen elämän tuhoisaan suuntaan. Tarinan päähenkilön lapsuus ja nuoruus sijjoittuvat 60- ja 70-luvuille. Toivon aikojen muuttuneen näistä ajoista. En ole asiasta vielä täysin vakuuttunut, vaikka myönteisiä muutoksiakin näyttäisi jo tapahtuneen.

Ne muodonmuutokset, jotka opiskelijan persoona käy läpi lääketieteellisessä tiedekunnassa eivät ole suinkaan, ainakaan Kanadassa, pelkästään myönteisiä. Opiskelijoista saattaa tulla sosiaalisaatioprosessin jälkeen pikemminkin ajatusmaailmaltaan rajoittuneita kuin avoimia. Empaatiakyvyn korvaa ärtymys ja kyynisyys.

Empatiakyvyttömyys voi olla vahingollista paitsi potilaalle, myös ammattilaiselle itselleen. Hän voi sairastua tunnekylmyyteen ja altistua tätä kautta työuupumukseen. Itse en ehkä ole näin pessimistinen suomalaisten lääkärien suhteen. Olen nähnyt paljon eettisiä, empatiakykyisiä, suomalaisia lääkäreitä. Toisaalta meitä on joka lähtöön, niin kuin muitakin ihmisiä. Olen valitettavasti kohdannut myös näitä ammattilaisia, joilta empatiakyvyn on korvannut tunnekylmyys.  Jotta ihmisen empatiakyky säilyisi mahdollisemman monessa lääketieteen ammattilaisessa ja se jopa kasvaisi ja kehittyisi meissä, on tärkeää opettaa nuorille lääkäreille itserefleksiota: taitoja nähdä kulttuuristen vallankäytön rakenteet, kuten piilo-opetussuunnitelmat.

Muodollisessa opetussuunnitelmassa, julkiteorioissa, toki kunnioitetaan moniteteellistä ajattelua, mutta onko käytännön todellisuus joissakin lääketieteellisissä insituutioissa edelleen toinen? Eteneminen akatemisissa hierarkioissa, voiton maksimoiminen ja oma mukavuudenhalu menevät joskus valitettavasti potilaan edun edelle. Kursailematta saatetaan joissakin ammatillisissa pienyhteisöissä halventaa poitlaita, pilailla esimerkiksi heidän ylipainollaan, köyhyydellä tai etnisellä taustallaan. Näin väittää ainakin tämä kanadalaisartikkeli.

Edelleen artikkelin mukaan monelta lääkäriltä katoaa vuosien varrella idealismi, ja heidän indentieettinsä muovautuu tekniseksi suorittajaksi, rituaalinomaiseksi toiminnaksi. Piilo-opetussuunnitelma muovaa vähitellen alturistiset idealistiset lääkärit mekanistisiksi toimenpiteiden tekijöiksi.

Tarjoan vastalääkkeeksi tunnekylmyyteen Balint-ryhmiä ja Sisäisen teatterin kaltaisia itsereflektiivisiä kirjoittamisryhmiä. Oman kokemusmaaliman heijastaminen moninäkökulmaisesti eli itserefleksio on tapa tehdä yhteiskunnalliset valtarakenteet, kuten  piilo-opetussuunnitelmat, näkyviksi. Opimme näkemään, millaisia kielipelejä laitoksissamme toisinaan pelataan.

Suuri osa sosialisaation kautta tapahtuvaa piilo-opetussuuneilman toteutumista tapahtuu käytävillä, hoitohuoneissa ja paikoissa, jotka ovat muodollisten opetuslaitosten ulkopuolella. Jokainen vitsi, jokainen hiljainen hetki, esimiehen ärtyminen jne. siirtävät vanhaa oppia uusille tulokkaille. Erityisen alttiita piilo-opetussuunnitelmalle ovat nuoret, kokemattomat kandit. On hierarkian alapäästä hyvin vaikeaa kyseenalaistaa kokeneiden lääkäreiden toimintamalleja. Vanhemmat, jo elämästä kokemusta saaneet, eivät altistu yhtä lailla sen vaikutteille.

Jotta piilo-opetussuunitelmat lakkaisivat vaikuttamasta, täytyy lääketieteellisten instutuutioiden käydän läpi muodonmuutos. Laitoksissa täytyy syntyä käytäntöjä, joilla karsitaan teknisiä ja epäempaattisia toimintamalleja. Lääkäreitä pitää opettaa entistä enemmän ajattelemaan paitsi päällään myös sydämellään. Lääketieteen ammattilaisia voidaan esimerkiksi työnohjauksen kautta vähitellen opettaa aidosti laaja-alaisesti ajatteleviksi. Tämä ajaa paitsi potilaan myös ammattilaisen itsensä etua.

Monet lääketieteen ammattilaiset näkevät ja tiedostavat piilo-opetussunnitelman mukaista käyttäytymistä silmiensä alla, mutta eivät jostain syystä ota kantaa asioihin. Meidän terveydenhuollon ammattilaisten täytyisi itse rohkeammin osoittaa mielipiteemme asioissa, joissa näemme toimittavan vastoin tiedekunnan julkiteorioita ja potilaan etua.

Tämä merkitsee myös sitä, että kykenemme olemaan kriittisiä suhteessa omiin lääketieteellisiin instiuutioihimme. Kykenemme näkemään lääketieteen pirstoutuneisuuden ja pyrimme keksimään toimintamalleja, joilla edistetään potilaidemme kokonaisvaltaista hyvää hoitoa. Tarvitsemme avointa ja ennen kaikkea kriittistä dialogia omasta lääketieteellisestä kulttuuristamme.

Muistan opiskeluajoilta yhden hirveän kokemuksen. Meillä oli ryhmätyö, jossa kissa makasi erilaisiin antureihin kahlittuna. Tähän eläinpoloiseen sitten testattiin erilaisia aineita, adrenaliinia, noradrenaliinia jne. Assistentti näytti meille, mitä tapahtuu tällöin eläimen sydämenlyöntinopeudelle ja verenpaineelle. Lopuksi kissa tapettiin joillain myrkyillä. Itselleni kokemus oli ahdistava. Yksi opiskelija avasi rohkeasti suunsa, ja sanoi suoraan mielipiteensä tästä ”kokeesta”. Se en ollut valitettavasti minä.

Advertisements

2 kommenttia artikkeliin ”Kissa pöydällä – ajatuksia lääketieteellisestä piilo-opetussuunnitelmasta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s