Sisäinen teatteri® ja kehollisuus, osa 2

Sisäinen teatteri tietoisuustaitona on hyväksyvää ja leikkivää läsnäoloa itselle ja maailmalle. Tietoisuustaitojen harjoittaminen ei ole muuten jotakin sellaista, mikä opitaan muutaman viikonlopun kurssilla. Sen sijaan se on jokapäivästä vuodesta vuoteen jatkuvaa käytäntöä; oman tietoisuuden päivittäistä harjaannuttamista.

Joku voi harjoittaa tietoisuustaitoja esimerkiksi kehollisesti, toinen kirjoittaen ja kolmas maalaten. Itse pidän erityisesti erilaisten menetelmien yhdistämistä itselleni sopivalla tavalla ja jokaiselle suosittelen myös jonkun kehollisen tietoisuustaitotavan omaksumista.

WP_20131003_06220131004182424201310020131004183007

Toiset liittävät tietoisuustaidot buddhalaisuuteen, mutta voimme olla laajentaa tietoisuuttamme olemalla refleksiivisessä suhteessa itseemme ja maailmaan hyödyntäen myös oman länsimaisen tieteenperinteemme tietoa kuten  psykoterapeuttista, filosofista ja (kristillistä) mystistä perinnettä. Tietoisuustaitojen ytimessä on omat reflektiiviset, omaa kokemustamme integroivat, taitomme. Oman taloni perusta on länsimaisessa perinteessä.

Toki voimme tästä huolimatta integroida ajatteluumme myös metaforia itämaisista filosofioista ja uskonnoista. Niiden lukemattomissa erilaisissa kehollisissa harjoituksissa haetaan yhteyttä mielen ja maailman lisäksi myös omaan kehollisuuteen. Esimerkiksi joogan ja sen filosofian vahvuus on sen kyky tavoittaa juuri tämä meidän fyysinen olemuspuolemme. Meillä on nykyään omia kehollisia kokemustamme integroivia menetelmiä, kuten terapeuttista tanssia.

Kokonaisvaltaista terveyttä edistävässä kokemuksiamme integroivissa prosesseissa voimme samaistua toisen ihmiseen, pyhimyksen tai vaikkapa Kristuksen olemukseen (sufilaisuudessa on tällaisia harjoituksia). Moni taitaa samaistua tietämättään jatkuvasti blondiin tai macho-mieheen.  Voimme tehdä samaistumisemme halutessamme ensisijaisesti kehollisesti. Tässä on oikeastaan samasta asiasta kysymys, kuin että voimme tehdä introjektiota itsellemme toisista ihmisistä.

Yleensä introjektioita, sisäistettyjä toisia ihmisiä,  on pidetty vain suhteellisen vakaina osina meitä: Olemme historiamme aikana omaksuneet esimerkiksi tavan kohdella itseltämme omalta vanhemmaltamme. Jos heiltä olemme saaneet välinpitämätöntä vanhemmuutta, suhtaudumme itsemme välinpitämättömästi. Olemme sisäistäneet vanhempamme introjektio- minätiloksi itseemme. Hyvät lähtökohdat elämään meillä on silloin, kun olemme saaneet vanhemmiltamme heidän hyväksyvän läsnäolon ja samalla hyväksyvän suhteen itseemme.

Kirjoitusmenetelmässäni, Sisäisessä teatterissa, voimme tietoisesti tehdä itsellemme myös uusia introjektioita toisista ihmistä. Tämän jälkeen ne eivät tietenkään ole kyseisiä henkilöitä, vaan ne voivat olla ensinnäkin tunnetilojemme fiktiivisiä ilmentymiä eli tunteidemme siirtoja. Ne ovat epäselviä ja joskus hyviä, mutta joskus pahasti vääristäviäkin peilikuvia toisista ihmisistä.

Luovassa psykodramaattisessa leikkivässä transsitilassa pyrimme silti tavoittamaan jotakin, joka on meidän kahden välillä. Löydämme juurevuutta sen kautta, että olemme kokemuksellisessa yhteydessä toiseen ihmiseen. Aistimme häntä kaikein aistein ja myös käyttäen hyväksi luovassa tilassa sydämen silmiämme tai ”kolmatta silmää”.

Toiseen ihmiseen samaistuminen, myös kehollisesti, voi olla toiseksi olla puhdas empatiaharjoitus. Kristinuskossa Efeseoalaiskirjeessä puhutaan sydämen silmien avautumisessa. Mystisessä ja esoteerisessä perinteessä puhutaan puolestaan juuri tästä kolmannesta silmästä. Tämä on silmä, jonka avulla näemme asioita, jotka ovat normaalin päivätietoisuutemme ulottumattamissa. (Mielenkiintoista sinänsä, että Uudessa Testamentissa on monta vertausta, jotka liittyvät silmään ja näköön: Miten sokea voi taluttaa toista sokea? Miten näet roskan toisen silmässä, kun et näe hirsiä omassasi…).

Kehomieli-siltaamisen (Mind-Body Bridging) kehittäjältä, Stanley H. Blockilta kysyttiin Suomessa pitämällään työpajaluennolla, että onko hänen kehittämäänsä menetelmään vaikuttanut buddhalaisuus, hän vastasi jotakin siihen tapaan, ettei ole, sen sijaan siihen on vaikuttanut  mystiikka, se on ollut hänen inspiraationsa lähde.

Välillä mietin, että ehkä erilaiset globaalit tanssin muodot, vaikkapa flamenco, afrikkalaiset tanssit, latinotanssit ovat tavallaan arkkityyppisä tanssimuotoja, jotka voivat auttaa meitä saavuttamaan ymmärrysyhteyttä myös toisenlaisiin kulttuurisiin perinteisiin. Joidenkin liike- ja tanssiperinteiden takana vaikuttaa kokonainen elämäntapa tai filosofia, kuten joogaperinteessä.

Yhtä kaikki Sisäisessä teatterissa minätila voi olla paitsi tunnetila muistoineen se voi myös olla kehon tila, tuntemus,  muistoineen. Keskeinen osa Sisäisen teatterin kaltaista itseorganisoitumisprosessia on tiloista vapautuva energia. Aivojemme tunnemolekyylit on päästetty virtaamaan. Se tapahtuu olemalla luovasti läsnä dialogisesti minätiloille, myös kehollisina tuntemuksina ja jopa sairauksina ilmeneville minätiloille. Heillä voi joskus olla suuria tunnetaakkoja kannettavanaan!

Myös keholliset tuntemustilat, somaattiset minätilat,  on hyvä avata sisäiselle refleksiolle. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että parannamme fyysisesti itsemme aina dialogisessa suhteessa itseemme. Jotkut asiat ovat geeneillä meissä määrätty, ja niitä saatetaan joskus pystyä hoitamaan länsimaisella lääketieteellä, aina ei niilläkään. Oma perusolettamukseni on, että voimme jossain, usein melko suuressakin  määrin, säädällä geenejämme itseämme organisoivan peilaustyön avulla. Nämä vaikutusmahdollisuutemme ovat joissain sairauksissa rajallisia; joskus geenit päättävät kohtalomme puolestmme.

Mikä parasta, vaikka emme paranisikaan sairaudestamme tilojemme peilauksen kautta, saatamme minätilojen avulla vapautua uuteen, olemistamme keventävään, suhteeseen sairautta edustavan minätilan kanssa. Henkistymisemme kautta saatamme hyväksyä paremmin oman sairautemme ja  kaiken elämän katoavaisuuden.

Länsimaissa meillä on ollut myytti, jossa hyvä ihminen voittaa sairautensa. Tämä voi joskus olla toimiva tapa jäsentää omaa sairaustarinaa eli -narratiivia. Henkilökohtaisesti tällä hetkellä kuitenkin uskon enemmän omassa elämässäni toiseen tapaan rakentaa omaa identiteettitarinaa ja sen sairaustarinaa, tapaan,  jossa sairaus integroidaan osaksi minuutta.

Sairautta ei siis voiteta, vaan se voidaan tehdä ystäväksi, jonka jälkeen sille ei anneta valtaa omassa elämässä. Voimme halutessamme ottaa käyttöön länsimaisen lääketieteen aseet, mutta emme silti pidä omaa kehoamme ja sen osia vihollisenamme. Esimerkiksi sairastamani syöpä, vaikka kuinka inhottava,vieras, iljettävä, jopa oksettava limainen klöntti tämä kudosmassa oli, se oli silti samalla jotakin minua. Se oli tila,  jolla oli sanottavaa minulle.

Voimme kuunnella kehoamme, ja luovassa tilassa ilmaista, minkälaisia asioita tämä kehollinen eli somaattinen minätila meille kertoo. Usein niihin minätiloihin, jotka eivät ole sopusoinnussa muun elämämme kanssa, liittyy kehollisia ikäviä tuntemuksia, kuten esimerkiksi jännitystä hartioissa, päänsärkyä tai muuta psykosomaattista oireilua. Joskus tämä ikävä tila saattaa heittäytyä aggressiiviseksi sairaudeksikin. Nämä ovat niitä minätiloja, jotka ovat verhojen takana piilossa ja käyvät meitä ahdistelemassa aina silloin tällöin.

Jotta somaattisten minätilojen tunne- ja informaatiomolekyylit saadaan kanavoitua uudella tavalla meitä eheyttäväksi (healing), täytyy meidän kyetä antamaan niille uusi metaforinen muoto. Tämä voi tapahtua erilaisten taideterapiamuotojen kautta. Erityisesti lapsuudenkokemuksiemme sanallinen metaforinen ilmaisu kirjoittaen voi olla vaikeaa. Se voi usein olla helpompaa tällöin kehollisen tai visuaalisen, symbolisen, kuvallisen ilmaisun avulla (esim. terapeuttinen tanssi).

Syöpäni on kertonut minulle paljon asioita. Itse asiassa ajattelen, että se muutti koko elämäni. Tie on ollut pitkä, ja alkuvuosina raskas. Tänään, kuusi vuotta sairastamiseni jälkeen, ajattelen että syöpäni on ollut merkittävä tila, joka on aktivoinut kolmatta silmääni: Se on avannut luovuuteni ja se patistaa minua päivittäin reflektoivaan kirjoittamiseen. Voi olla, että jonakin päivänä se kertoo minulle, että on lähdön aika. Tai sitten ei. Mikään ei ole varmaa, paitsi jatkuva epävarmuus. Selvää on, että jonakin päivänä nämä luovuuden juhlat loppuvat, ja on aika palata kotiin.

Pidän itse tiedostamatonta mieltä ja metaforista peilaustyöskentelyämme eheytemme mahdollisuutena. Voimme peilata sekä sisäänpäin (minätilamme) että ulos päin (reaaliset ulkopuoliset ihmiset sekä introjektiot ). Harjoittamalla näin tietoisuustaitoja, vapautamme konstruktiivisesti tiedostamattoman mielemme energiaa. Samalla minätiloista muodostuva egomme tulee entistä tietoisemmiksi.

Vähitellen prosessissamme ego- eli minätilojen väliset rajat epäselviksi ja läpäiseväksi. Meistä tulee kokonaisempia, tiedostavampia, terveempiä ihmisiä. Aivojen neuraalisten verkostojen yhteyksien avaaminen voi olla minätiloilla työskentelyä.  Prosessimme jälkeen emme heittelehdi satunnaisten tilojemme, tiedostamattomasta keskuksesta syntyvän  tunne-energian, autopilotin, vieminä miten sattuu. Egomme sulaa. Tietoisuustaidoilla – myös somaattisilla – voimme voidella säännöllisesti, sisäistä, meissä jokaisessa luontaisesti olevaa, itseään aina uudestaan organisoivaa viisasta itseämme hoivaavaa järjestelmäämme.

Tietoisuustaidot facebookissa.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s