Sisäinen teatteri® ja käypähoito. Osa 3.

Monesti meitä pelotellaan sillä, että on vaarallista lähetä sorkkimaan omaa tietoisuuttaan. (Psykoanalyysi ON VAARALLISTA!) Ehkä näin onkin, silloin kun ihmisellä ei ole aikuisia turvallisia osia, eikä hän osaa käyttää minätilojaan rakentavasti. Silti on hyvä muistaa, että kaiken kaikkiaan ihmiselämä on vaarallinen ja epävarma projekti. Sekin on vaarallista terveydelle, ettei koskaan opettele ohjaamaan omaa tietoisuuttaan ja tilojaan. Ainakin professori Daniel Siegel väittää, että kokemuksiensa integrointiin kykenevät ihmiset  elävät pitempään.

Valviran kaltaiset laitokset on luotu meitä suojelemaan. Mutta onko nykyinen länsimainen mielenterveys menettänyt mielensä? Tietääkö asiantuntija esimerkiksi Valvirassa,  mikä on tämä mieli, jonka terveyttä he organisaatioissaan vaalii?

Yllättävää on, että suurin osa terveydenhuollon ammattilaisista ei osaa edes määritellä, mikä on ihmismieli. En olisi, muuten, itsekkään osannut sitä tehdä joitakin vuosia sitten. Tällä hetkellä (Dan Siegelin avustuksella) määrittelen, että se on systeminen emergentti jatkuvasti itseään uudelleen organisoiva tietoisuutemme prosessi. Se syntyy erilaisten sisäisten tilojemme – myös somaattisten – sekä suhteittemme vuorovaikutuksessa. Olemme ihmisiä kulttuurissa, emmekä voi eristää tietoisuuttamme irti sosisaalisesta emmekä ekologisesesta ympäristöstään saatikka kehostamme.

Terveessä ihmisessä tämä itseään aina uudestaan organisoiva prosessin informaatiovirran kulku on esteetöntä ja vapaata. Hän kykenee lisäksi ohjaamaan tätä virtaa, tietoisuutaan, haluamaansa suutaan. Terveys on oman kokemusmaailman jatkuvaa integroimista. Lapsi osaa olla läsnä ja hän osaa peiata kokemustaan leikkien. Valitettavasti hän yleensä menettää aikuisten maailmassa tämän taitonsa.

Itseohjautuva hyvinvoiva ihminen kykenee tunnistamaan säätelemään sisäistä informaatio ja energiavirtaansa. Hän kykenee vaikuttamaan tällä säätelykyvyllänsä myös  ulkopuoliseen, systeemisen, suurempaan järjestelmään ja sen informaatiovirtaan. Ulkopuolinen informaatiovirta vaikuttaa meihin, ja me tähän virtaan. Masentuneen ihmisen sisäinen järjestelmä on kaaoksessa, ja se kaipaa ohjaajaansa ja uudelleen organisoitumistaan. Kuten tiedämme, alakuloinen mieliala tarttuu helposti myös muihin.

Olen täysin yhtä mieltä kliinisen psykiatri Daniel Siegelin kanssa siitä, että voimme opettaa nuoriamme vaalimaan, kehittämään ja ylläpitämään tietoisuustaitoja. Ja myös hyvä vanhemmuus edellyttää ihmiseltä näitä taitoja.  Näin on mahdollista, että syntyy vähitellen kulttuuri, jossa on  terveet lapsen ja aikuisen väliset kiintymyssuhteet. Epäterveissä ihmissuhteissa lasten ja nuorten kyky itseohjautuvuuteen häiriintyy. Mikä parasta, voimme näitä kyllä korjata jälkeenkin päin, mutta ilman hyvää vanhemmuutta joudumme tekemään moninkertaisesti työtä sen eteen.

Many aspects of life are not measurable in quantitative terms, and these real facets of being human may be difficult to assess in the necessary statistical analyses of peer-reviewed academic journals. When it comes to the mind, other ways of knowing about our subjective realities through inner reflection and contemplation, poetic explorations, musical expressions, and artistic creations are profoundly important even though they may not be reducible to numbers on a chart or displayed neatly on a graph. Perhaps at some time in the future they will be measurable, perhaps not. The issue is: Something can be real even though it is not now, or ever, capable of being numerically analyzed. – Daniel Siegel –

Kuten Daniel Siegel tuo esille, se, ettei joku menetelmä alistu määrälliselle tutkimukselle, ei tarkoita sitä, että menetelmä olisi huono. Rakaudellinen hyväksyvä läsnäolo itselle sekä muille on toimintaa, joka on jo arkijärjenkin mukaan hyväksi ihmiselle. Onko tarpeen vaatia näyttö eettisille, luovalle, leikkivälle ja itseänsä tutkivalle elämänasenteelle? Jos tällainen kielletään, emmekö elä totalitoivassa kulttuurissa?

WP_20131003_01820131004171158201310020131004172316

Itsetuntemuksen työkalut, kuten mindfulness (hyväksyvä läsnäolo) ja mindsight (sydämen silmät) eivät palvele määrällistä tutkimusta, vaan ne palvelevat ihmisen, yhteisön ja ihmiskunnan sekä oikeastaan koko luomakunnan hyvää. Voi olla, että jonakin päivänä näemme tämän määrällisen tutkimuksemme tuloksissa tai sitten emme, ja silti menetelmämme voi olla hyvä ja tehokas.

Olisiko nyt tehtävä jotakin sen eteen, että asiantuntijat lakkaisivat palvelemasta tehokkuudelle rakentuvaa numeerista elämäntapaa ja lähtisivät pohtimaan entistä enemmän, mikä on ihmisille aidosti ja kokonaisvaltaisesti hyvää. Muhamed ei tulisikaan aasinsa luo, vaan aasi opetettaisiin tulemaan Muhamedin luo. Tällöin Valviran ja muiden terveydenhuollon hallinnollisten laitosten ihmiskuva muutuisi vastaamaan nykyaikaista integratiivista maailmaa ja neurobiologiaa. Näisäkin laitoksissa eivät asiantuntijat takertuisi vain rajoittuneisiin vanhojen näkökulmiensa viitekehyksiin. He uskaltaisivat katsoa maailmaa avoimemmin, dialogisesti laajemmasta perspektiiivstä käsin.

Ehkä sittenkin on tärkeämpää kuin että nuoret kasvavat nopeasti työelämään, olisi se, että heistä kasvaisi kokonaisvaltaisesti viisaita, sosiaalisia, tunnetaitoisia, ainutkertaisia, itseohjautuvia yksilöitä.Heille olisi opetettu työkaluja oman elämänsä ohjaamiseen.

Transmoderni haaste on kuinka yhdistää moderni tieteellinen tieto kokonaisvaltaiseen humanistiseen ja arkiviisauteen. Toivon, ja haluan uskoa, vähitellen käypähoitokriteerien muttuvan kokemustamme integroiviksi, eikä pirstoviksi. Moderni tiedehän on ollut mukana prosessissa, joka on disintegroinut, hajoittanut meitä. Pirstomalla meidät, se on yrittänyt hakea varmuutta ja hallintaa, mutta todellinen elämä onkin elämän epävarmuuden hyväksymistä. Se on tehnyt paitsi hyvää, myös pahaa. Se on siirtänyt mm. yksilön harteille kulttuurisia taakkoja, joita sitten hoidetaan lääkkeillä ja terapialla.

Ehkä tarvitsemme uusia pelinsääntöjä, uusia kriteereijä ”käypähoidoille”. Näissä säännöksissä ymmärretään asioita laaja-alaista. Huvittuneena olen seurannut luovien terapioiden yritystä siirtyä Valvilan sääntöjen puitteisiin, sitä, kuinka kekseliäät  ihmiset yrittävät löytää menetelmillensä Valviran sääntöjensä mukaisia persoonallisuusteorioita, sellaisia, jotka todellisuudessa on keksitty vain näitä insituutioita varten. Nykyiset luovat kokemusta integroivat terapiamuodot eivät luontaisesti istu Valviran moderniin ja vanhaa modernia elämäntapaa ylläpitäviin säännöksiin.

Mielestäni sekä terapia- että terveyttä edistävien uusien itseohjautuvuutta lisäävien oppimismenetelmien tulisi palvella yksilön sekä yhteisön kokonaisvaltaista hyvinvointia, eikä Valviran kapeita kriteerejä. Valtaa käyttävien instituutioiden tulisi olla synnytetyt dialogisesti erilaisten viisausperinteiden yhteisymmärryksessä. Tietoisuustaidot, itsereflektio, dialogisuus, taiteet ja ihmisen luovuus edustavat kokonaisvaltaista ajattelua terveyteen. Tarvittaisiin nyt kipeästi uusia säännöksiä missä mikään yksittäinen tieteellinen perinne ei dominoi. Sen sijaan toivoisin, että niissä ymmärretään ihminen monitieteellisesti ja integratiivisesti, sosiaalisena kehomielenä.

Uskon, että voimme dialogisesti  luoda uudet puitteet toiminnalle, jossa totuutta ei sanele yhden sortin asiantuntioihin, vaan se syntyy dialogisesti, potilaiden ja monien alojen asiantuntijoiden – myös taiteiden asiantuntijoiden – kesken. Modernit insituutiot näyttävät parhaillaan olevan haasteen edessä: Hallinnolliset instiuutiot käyvät läpi muodonmuutostaan, jossa hierarkkiset asiantuntijasysteemit latistuvat, ja kun suhde muuttuu niihin dialogisiksi. Luulen, että ellei tällaista syvällistä muutosta institutioissa tapahdu lähiaikoina, yhä harvempi kansalainen – mukaan lukien terveydenhuollon ammattilainen – uskoo enää sen luomiin kontrollijärjestelmiin. On melkoisen pelottavaa, jos kansalaisten usko omiin yhteiskunnallisiin rakenteisiin jatkuvasti hipuu.

Toivoa itselleni tuo ne monet terveydenhuollon ammattilaiset, joiden tietoisuus on avartunut ja he aidosti välittävät potilaansa hyvästä tiedostaen myös kokonaisvaltaisemmat näkemykset. Minusta elämme jo mielenkiintoisesessa transmodernissa uudessa ajassa, jossa näkemyksemme terveydestä laajenee koko ajan. Ehkä huomenna Sisäinen teatterikin hyväksytään käypähoidoksi, kuka tietää. Ainakin se näyttäisi olevan sopusoinnussa nykyisen neurobiologisen tietämyksen kanssa toisin kuin esimerkiksi monet psykiatriset diagnoosit, joilla meitä hallitaan.

Kun hoidamme mielenterveyttämme, täytyy meidän ymmärtää juuri tämä: Emme rajoitu vain ihomme sisään. Harvan syrjäytyneen nuoren ongelma on hänen persoonassa ja päässään: Yleensä hänen ongelmansa on hänen epäonnistuneissa ihmissuhteissaan. Ilman vanhemmuutta ja kunnollisia kiintymyssuhteita eläneinä, syrjäytynyt on kadottanut otteen omaan itseohjautuvuuteensa. Syrjäytyneen sisätodellisuus on kaaoksessa. Tämä ei ole hänen henkilökohtainen ongelmansa, vaan se on terveessä kulttuurissa kipu jokaisen sydämessä.

Terveellä ihmisellä on taipumus integroida kokemustaan myös Siegelin mukaan  siten, että hän tuottaa hyvyyttä yhteisölleen. Kulttuurissamme on valitettavan paljon pirstoutuneita persoonia, jotka eivät ole löytäneet integraatiotaitojaan. Opettamalla ihmiselle hänen oman tietoisuutensa mysteeriä ja sen ohjausta, voi meistä jokaisesta kasvaa oman elämänsä ohjaaja. Tällä voi olla merkittävä vaikutus paitsi yhteisölliseen hyvinvointiin, myös tervehdyttävä vaikutus moniin sairauksiin ja ympäröivään luontoon.  Itse kullakin meistä on mahtava, ulkomaailman kanssa vuorovaikutuksessa oleva, mahdollisuuksien maailma, jota voimme opettaa kohtaamaan ja muokkaamaan.

Mikäli  itsen ohjautuvuutta ei ole, jäykistyy maailmankuvamme yksipuoliseksi tai se menee kaokseen: emme osaa ohjaa sisällämme kulkevia informaatiomolekyylejä. Seuraa kokemuksemme yksipuolistuminen tai  hajaannus disintegraatio. Tämä ei edistä kokonaisvaltaista yksilön, yhteisön eikä eikä luonnon harmoniaa.

Sinä päivänä kun valtaväestöstä jotakuinkin kaikilla on kyky ohjata paremmin tietoisuutaan, olemme siirtyneet  paitsi terveempään, myös eettisempään ja ekologisempaan elämäntapaan. Tällaisessä kulttuurissa perustarpeet tyydytetty tietoisuustaitoinen ihminen voi elää rikasta elämä ilman statushyödykkeitä. Näitä taitoja ihmiskunta kipeästi tarvitsee tulevaisuudessa.

Todellisen potilas- tai asiakaslähtöisen hoitamisen keskiössä on aidosti itseohjautuva ihminen. Mitä se sellainen potilaslähtöinen hoitaminen on, jossa asiantuntija määrää maailmankuvan, jonka mukaisesti hoitoja annettaan? Tällä en tarkoita sitä, ettenkö näkisi länsimaisen lääketiteteen hyviä puolia. Sen sijaan näen, että täysi järjissään oleva itseohjautuva ihminen voi joskus kaikesta asiallisesta tiedosta huolimatta valita jonkun muun hoitomuodon kuin sen tarjoaman. Me emme ole kaikki samanlaisia.

Mikäli käytämme materialistisen maailmankatsomuksen numeerisia menetelmiä, näyttää kaikki ongelmat ensisijaisesti materialisisilta. Ennaltaehkäsevä hoito ja sairastavuuden väheneminen esimerkiksi tietoisuustaitojen kehittämisen kautta, ei välttämättä näyttäydy kustannustehokkailta toimenpiteiltä lyhyellä tähtäimellä asiantuntijoista, jotka katselevat asioita vain tilastotieteen numeroin ja logaritmein. Silti ihmisen itseohjautuvuutta lisäävät menetelmät voivat vähentää ihmisen psykofyysissosiaalista pahoinvointia huomattavasti.

Tietoisuustaidot ovat ratkaisevassa asemassa myönteisessä globaalissa elämäntapamuutoksessa. Ehkä jonakin päivänä Sisäinen teatteri on osa integratiivista ihmisen hoitamista.

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Sisäinen teatteri® ja käypähoito. Osa 3.

  1. Nämä kolme ”käypähoitoartikkelia” ovat hyvin mielenkiintoisia. Palaan niihin myöhemmin joiltakin osin. Nyt jäin miettimään tuota intrgratiivisen hoidon määritelmää, johon viittaat eri yhteyksissä. Sehän voidaan määritellä aika monella eri tavalla ja useammasta eri näkökulmasta. Kuten tiedätkin, pidän sitä laajempana käsitteenä kuin vain eri hoitomuotojen yhdistelmänä ja niinhän sinäkin tunnut ajattelevan. Tuo ihmisen kokonaisvaltaisuuden ilmiö on niin valtava ja koskettava, että määritelmää tosiaan on jatkuvasti tarkennettava. En ole varma, riittääkö siihen tuo itseohjautuvuuden ja tietoisuustaitojen harjoittaminenkaan, vaikka ne ovatkin siinä tärkeässä roolissa.

    Jos käypähoitosuosituksiin haluaisi vaikuttaa, on todella miettimisen paikka, miten niissä ihmisen kokonaisvaltaisuus ja ympäristöriippuvuus voitaisiin huomioida. Tulee mieleen, että ensiksi pitäisi varmaan saada asia ymmärretyksi ylipäätään humanistisen ihmiskäsityksen näkökulmasta ja saattaa tuo näyttöön perustuva lääketiede (EBM) omalle tontilleen hoidon tueksi, ei sitä määrääväksi tekijäksi.

  2. Integratiivisen hoidon määritelmää? Tarkoitatko siis tätä, että terveys ja hyvinvointi on kokemuksen integraatiota ja vapaata informaatiomolekyylien virtaa ja niiden ohjausta? Uskon että tämä pätee erityisesti psyykkisiin ja psykosomaattisiin ongelmiin. Toisaalta, ehkä moniin fyysisiin sairauksiin vaikuttaa psykosomaattinen puoli immuunivasteemme kautta. Usein mietin, oliko asia niin, että minussa oli geneettinen taipumus rintasyöpään, ja ehkä sairaus puhkesi elämäntapojeni, traumaattisen ja stressaavan elämän takia aikaisemmin. Toisaalta uskon, että jokin sairaus voi puhjeta ihan vain pelkästään geneettisistäkin syistä.

    Katoitko muuten tämän? http://ohjelmat.yle.fi/akuutti/syopa_upea_lahja_aija_mougeolle_chydeniuksen_tarina Itse valitsin syöpähoidot, mutta en pitänyt valintaa mitenkään itsestään selvänä. Onhan syöpähoidot melkoinen myrkkykuuri. En suosittelisi kuitenkaan kennellekään tekemään samaa valintaa kuin Aija. Jokainen tekee itse valintansa, ja valinta voi aina olla myös väärä. Vaikka Aija siirtyi myös terveellisempään ravintoon, pitää hän suurimpana parantajanaan mieltä ja saavuttamaansa mielenrauhaa.

    Minusta tuo oli hyvin sanottu, että näyttöön perustuva lääketiede tulisi saattaa omalle tontille hoidon tueksi, ei sitä määrääväksi tekijäksi. Minusta, muuten, yksi perusvirhe nyky kulttuurissamme on, että terveydenhuollon ammattilaisia ja asiakkaita pidetään rationaalisina toimijoina. On selvää, että meissä voi olla monella tavalla rationaalisia tiloja, ja joskus meitä ohjaa hyvinkin primitiivisillä motiiveilla varustetut tunnetilat. Uskon, että näiden jäsentäminen, tunnistaminen ja ohjaaminen auttaa meitä itse kutakin löytämään mielenrauhaa ja harmoniaa elämäämme.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s