Kerro, kerro, kuvastin

Pienillä lapsilla on tehty melkoisen brutaaleja kokeita. Normaalisti, kun vauva tuo esiin tunteitaan (hymyilee, ottaa kontaktia, itkee jne), tunnekypsä vanhempi jatkuvasti peilaa näitä kokemuksia. Kokeessa jäätynyt äiti ei heijasta näitä lapsen kokemuksia, vaan hän suhtautuu kylmän ilmeettömästi vauvan kasvojen ja kehon viesteihin. Muutaman minuutin ajan lapsi yrittää tavoittaa eleillään ja hymyllä kontaktia jäätyneeseen äitiin. Sitten hän suuttuu tai hermostuu ja alkaa itkeä. Mikäli tätä melkoisen rakaa koetta jatketaan, lapsi lopuksi hyytyy. Hänestä tulee ilmeetön ja välinpitämätön.

Kun emme ole saaneet kunnollista peilausta itsellemme lapsuuden kiintymyssuhteessamme, joudumme aikuisena antamaan peilin terapeutille tai voimme ottaa peilin omaan pikku kätöseemme. Koska meitä ei ole hyväksyvästi ja läsnäolevasti kohdattu, jodumme ponnistelemaan korjataksemme elimistömme tunne- ja molekyylivirtaukset. Teemme korjaavaa peilaustyötä olemalla hyväksyvästi ja läsnä itsellemme.

Niin kauan kun menneisyyteme äänet kohtaamattomista kokemuksistamme kaikuvat sisällämme, olemme alttiita paitsi monille psykosomaattisille ja psyykkisille vaivoille myös tunnekaappauksille. Ne häiritsevät kykyämme olla läsnä tässä hetkessä. Joudumme tekemään oma elämänkerrallista työtä, jotta identiteettitarinamme kasvaa  riittävän vahvaksi. Elämän eepoksemme sivut ovat olleet levällään, ja ne on pistettävä järjestykseen.

Oikeastaan voimme koko elämämme ajan työstää identiteettitarinaamme. Teemme uudestaan sen peilaustyön, joka vanhemmiltamme jäi tekemättä. Jos havaitsemme itsessämme ei-toivottua käyttäytymistä, epämiellyttäviä kaikuja menneisyydestä, voimme katsoa asiaa sydämemme silmillä (mindsight) käyttäen hyväksi ”taikapeiliä”. Tällöin käytämme hyväksi oikean aivopuoliskon muisti- mielikuva- ja symbolivarastoa.

Muokkaamme luovassa peilaustyössä  tietoisuutemme ainesta vasemman aivopuoliskon kanssa yhteistyössä osaksi mielekästä elämämme tarinaa. Ymmärrämme esimerkiksi tunnetilojemme merkityksen suhteessa kiintymyssuhteisiimme. Peilaamme kokemuksiamme oikean ja vasemman aivopuoliskon välillä. Sisäisessä teatterissa tätä työtä tehdään minätilojen ja erilaisten metaforien avulla. On myös monia muita taideterapeuttisia menetelmiä, joilla voimme tehdä tätä kokemuksiemme muovausta (terapeuttinen tanssi, elämänkaarikirjoittaminen, valokuvaterapia jne.). Hyödynnämme peilityöskentelyssämme aivojemme muovautuvia, neuroplastisia ominaisuuksia.  Pistämme Elämän eepoksemme sivut järjestykseen.

Ihminen on ihmeellinen eläin. Hän on ainut eläin maapalolla, joka pystyy tulemaan peilin kautta tietoiseksi omasta tietoisuudestaan. Kun saamme riittävästi tukea ja opetusta muilta ihmisiltä, voimme löytää itsellemme tämän ihmeellisen taikapeilin, jolla muokkaamme Elämän eepoksemme identiteettiämme vahvistavaksi ja kannattelevaksi. Ja kas, tunnekaappaukset vähenevät ja meillä on kokonaisvaltaisesti levollisempi olo.

Peilityöskentelyn kautta sisäinen tunne- ja inofrmaatiomolekyylivirta harmonisoituu. Tiedostamme yhä paremmin uskomuksemme, elämme arvojemme kanssa sopusointuisempaa elämää ja kykenemme yhä paremmin elämään tätä hetkeä. Menneisyyden taakat eivät häiritse olemistamme.

Kokonaisvaltaisesti terve ja hyvinvoiva ihminen kykenee myös Daniel Siegelin mukaan rakentamaan elämästään koherentin tarinan. Mikä parasta, kun olemme tämän tarinamme muokkaustyön tehneet, kasvaa meistä aikuisia, jotka eivät siirrä oman tarinansa möykkyjä muihin ihmisiin eikä omille lapsilleen. Itse kuulun valitettavasti niihin ihmisiin, jotka siirsin omille pojilleni oman epämääräisen eepokseni rikkinäisiä kohtia. Onneksi heillä on kuitenkin mahdollisuus täydentää puuttellista peilaustyötäni.

Olen useassa blogissani kirjoittanut, kuinka muuttaisin koko nykyisen koulutusjärjestelmän. Näköjään en ole huonossa seurassa. Siegel ilmaisee asian siten, että nykyinen koulutusjärjestelmä on aivojemme vankila, eikä kannusta lapsia ottamaan koko sen mahtavaa kokonaiskapasiteettia haltuun. Oma käsitykseni on, että edelleen kouluissamme yliarvostetaan ulkoista tietoa. On hienoa, kuinka suomalaiset lahjakkaat nuoret pärjäävät matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa, kielissä jne. Ja äkkiä vaan penskat työelämään pyörittämään talouselämää.

Meille opetetaan hyvin vähän oman tietoisuuden ohjausta, kuten virittäytymistä omaan tunne-elämään  ja sosiaaliseen maailmaan. Ja kuitenkin; hyvän ja terveen elämän lähtökohta on ihmisessä, joka on virittänyt itsensä itseensä ja toisiin ihmisiin. En syytä tästä ongelmasta opettajia. Sen sijaan osoitan sormellani meitä kaikkia.

Nuori oppii hyvin nopeasti ulkoista tietoa. Se, että hän ei saa terveitä kiintymyssuhteita, eikä hänelle opeteta itsensä virittämistä, saa ihmiskunnassa paljon väkivaltaa ja tuhoa aikaan. Se jäytää ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja terveyttä.  Siegel korostaa, että meille pitäisi opettaa enemmän kolmea ärrää (Resilience, Relationship, Reflection, suomeksi joustavuutta, suhteita toisiimme ja peilausta) .

Meillä on kummallinen kulttuuri: Ulkoista mammoonaa on kansalaisilla niin paljon, että oikein jaettuna jokaisen olisi mahdollista voida hyvin. Sen sijaan monelta kansalaiselta on ollut hukassa, henkisesti läsnäolevien vanhempien puutteen vuoksi,  oma itseys ja arjen kauneus. Ihmisiä ohjaa egon tarpeet eikä aito hyvä.

Oman tietoisuuden luova ohjauskyky on hukassa paitsi monelta  köyhältä ja syrjäytyneiltä, myös lukuisilta koulutetuilta ja rikkailta. Lasten aivot rikotaan katsomaan vaan ulkoista maailmaa. Heillä on olemassa luontainen kyky oman mielen ja toisen ihmisen mielen näkemiseen (mindsight). Se valitettavasti vain tuhotaan ulkokultaisessa kulttuurissamme. Meidät irroitetaan sisäisestä kokemusmaailmastamme. Mietin, että ehkä sota teki meistä jälkipolvista tunnekylmiä. Sodan kauhut ylittivät tunnetaitomme ja kylmetimme sielumme.

Elämme transmodernissa muutoksessa. Se on uuden ajan ja toivon kulttuuri. Tässä jo kliseeksi muodostuneessa lauseessa – vähemmän voi olla enemmän – piilee ihmiskunnan mahdollisuudet. Uskon, että hyväksyvä läsnäolo ja sydämen silmien kehittäminen voivat kuljettaa meidät uuteen aikaan, jossa elämme vähemmällä materialla huomattavamman paljon rikkaampaa elämää kuin tänä päivänä. Samme jälleen olla transmodernissa ajassa sieluja. Mutta riittääkö aika? Ihmiskunta tarvitsee ripeitä toimenpiteitä.

Ota peili käteesi, ja viritä itsesi olemiseesi!

PS. Jos et jaksa katsoa koko youtube-videopätkää, katso 9,30  minuutista eteenpäin. Daniel Siegel puhuu ASIAA.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s