Ihmistietoisuuden suurin lahja – mielikuvitus

Lähtökohdat Nobel palkitulla biologilla, Gerald Edelmanilla ja psykiatri Giulio Tononilla on samat kuin Daniel Siegelillä (kuin myös Sisäisessä teatterissa). Hyvinvoiva ihminen on integroitunut kokonaisuus, mutta hän samalla muodostuu lukemattomista erilaisistumisasteissaan erilaisista ja -tasoisista tietoisuuden tiloista (Sisäisessä teatterissa minätiloista). Tietoisuutemme käy näidenkin  tutkijoiden mukaan läpi omaa darwinilaista evoluutiotaan. Tämä ei liene uusi tieto niille, jotka ovat lukeneet esimerkiksi  Ken Wilberiä tai  Henryk Skolimowksia. Mutta mukava, että neurobiologitkin alkavat tämän sanoa ääneen.

Riippuen siitä, mikä (minä)tila kulloinkin on hallitsevana, johtaa elämässämme erilaisiin käyttäytymisvalintoihin. Sisäinen teatteri hyödyntää nykyaikaisen neurobiologian tiedostamia tietoisuuden ominaisuuksia: ihmisen mielikuvitusta, sekä tietoisuutemme integroivaa ja jatkuvaan erilaistumiseen ja evoluutioon kykenevää ominaisuutta.

Image

Mahtavaa. Nämä merkittävät tiedemaailman suurmiehet Edelman ja Tononi ovat huomanneet, ettemme ole vain aviobiologiamme luomia zombeja, vaan meillä on mielikuvitus sekä kyky samaistua paitsi omiin tiloihimme myös toisen ihmisen tunnetiloihin. Biologiamme vain kertoo niistä olosuhteista, joissa tietoisuutemme ilmaantuu. Emme voi luonnontieteellisin menetelmin poistaa itseämme tietoisuutamme aktiivisesti luovana tekijänä,  niin kuin luonnontieteellisissä tutkimusmenetelmissä tehdään. Emme voi tutkia tietoisuuttamme sisältöineen irrallisena itsestämme.

Tietoisuudella on täysin oma tietoteoreettinen lähtökohtansa, joka täytyy näiden tutkijoiden mukaan huomioida. Nykyinen neurobiologia ojentaakin kättä fenomenologialle.

Tämä on mielestäni erinomaisen mielenkiintoinen asia. Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että Lauri Rauhalan eksistentiaalinen fenomenologia antaa huomattavan paljon paremmin vastauksia ihmistietoisuuden ongelmiin kuin luonnontieteet. Olisipa muuten hienoa, jos tämä satavuotias suomalainen tieteen mestari saisi sen kaiken kunnian, minkä hän ansaitsisi!

Moderni kulttuurimme on ollut materialistisen maailmankatsomuksensa kanssa kapeakatseista aikaa. Luonnontieteet määrällisine tutkiusmetodeineen ovat palvelleet jatkuvan talouskasvun paradigmaa, mutta eivät läheskään yhtä hyvin tuntevaa ja kokevaa, ainutkertaista ihimistä. Ihmistietoisuutta ei voi yksinkertaisesti ahtaa vain määrälliseen tutkimukseen! Uusi transmoderni aika on tieteellisen integraation aikaa. Tässä ajassa ihmisen mielikuvitus ja luovuus nostetaan niiden ansaitsemalle paikalle.

Suomenkin tieteellisissä piireissä on ollut aikaansa edellä olevia tutkijoita, ja juuri tällainen hiljainen aliarvostettu sankari on ollut Lauri Rauhala. Hän oivalsi meditaationkin merkityksen jo paljon aikaisemmin kuin kukaan luonnontieteiljiä puhui tästä hyväksyvästä läsnäolosta (mindfulness). Minun takaraivooni on jäänyt Rauhalan sanat, mieti ensin, mikä on luonteeltaan ilmiö, jota lähdet tutkimaan ja vaitse sitten oikea tutkimusmetodi. Jos tutkimme ainutkertaista ihmistietoisuutta sisältöineen, ei luonnontiede ole ensisijainen, ainut ja oikea tutkimusmetodi. Ja hienoa, nyt näköjään kuuluisat neurotieteilijätkin ovat tämän oivaltaneet!

Tietoisuutemme kokemuksellinen olemus, fenomenelogia, ulottuu Edelmanin ja Tononin mukaan siihen saakka, mihin mielikuvituksemme voi ylettyä. Se on jokaisen yksityinen teatteri, kirjoittavat nämä arvostetut luonnontieteilijätutkijat! Tämän teatterin olemusta puolestaan määräävät kulloikin tietoiset tilamme, ne aistimukset, ajatukset, mielikuvamme, sisäinen puhe, emotionaalinen tunnetila, tuntemus jne. joka kulloinkin on tietoisuutemme keskiössä.

Uusimman neurobiologisen ymmärryksen mukaan muisti ei ole suinkaan sen näköinen kuin modernin paradigmat sen olettavat olevan. Muistimme ei näytä olevan perinteisen kognitiivisen tieteen mukainen tietokone, joka tallentaa asioita niiden representaatioina. Tämä malli sopii hyvin luonnontieteilijöille ja määrällisen tutkimuksen metodeille, mutta se ei riitä, tai on jopa suorastaan vääristynyt, kun katsomme tietoisuutta uusimman neurobiologian valossa!

Muistimme on pikemmin  kuin ikuisesti sääolosuhteiden ja vuodenaikojen mukaan muuttuva ja kasvava jäävuori, jonka sulatusvesi ruokkii tietoisuutamme. Ja vesi tarjoaa uutta materiaalia jäävuoren jatkuvasti muuttuvaan ja kasvavaan muotoon. Muistimme on jykevä, dynaaminen, uusia mieleyhtymiä luova ja muuttuviin olosuhteisiin sopeutuvainen.

Edelmanin ja Tononin mukaan muistimme muuttuu jatkuvasti prosessissa, jossa muistelemme muistimme kohdetta. Biologinen muistimme ei ole siis replikatiivinen, joka luo aina alkuperäisen muiston kopioita. Sen sijaan muistomme ovat aina eriasteisesti mielikuvituksemme värittämiä. Tämä mielikuvituksemme tekemä työ on keskeinen osa omaelämänkerrallista, tietoisuutemme tilojamme hyödyntäviä, Sisäinen teatteri -muisteloa.

Voimme tehdä sydämen silmillämme (mindsight) oman mielemme toimintatutkimusta, jossa katseemme omasta itsestämme ja toisesta ihmisestä integroituu ja kirkastuu. Emme voi muuttaa mielikuvituksellamme historiallisia faktoja, mutta voimme sen avulla työstää kokemuksiemme merkityksiä. Voimme sulattaa ja uudelleen jäädyttää jäävuortamme tahtomaamme suuntaan. Tässä työssä mielikuvamme, symbolit ja metaforat ovat avainasemassa!

Hyvinvoivalla ihmisellä on Sisäisessä teatterissa väkevä Elämän eepos, joka kannattelee elämää. Hän muovaa jäävuortansa päivästä toiseen aina uudenlaiseksi taideteokseksi. Sisäisen teatterin eepos käsitteellä saman voisi sanoa: Tietoisuutensa luoja täyttää elämänsä Eeposta jatkuvasti uusilla merkitysyhteyksiillä! Hän rikastaa ja integroi jatkuvasti oman hermoverkostonsa uusia yhteyksiä.

Edelman ja Tononi erottavat kaksi tietoisuuden tasoa, joita voi hyödyntää erinomaisesti myös Sisäisessä teatterissa. Tietoisuutemme muodostuu ensisijaisesta tietoisuudesta (primary consciousness), kyvystä integroida suurta määrä tietoa, joka ohjaa välitöntä käyttäytymistämme tässä hetkessä. Monilla muilla eläimillä on samanlainen tietoisuus.

Se mitä eläimiltä yleensä puuttuu, on tämä mikä ihmisellä on paremmin tai huonommin kehittyneenä:  semaattinen mielikuvia ja symboleja hyödytävä kielellinen ja omasta mielestäni myös muita metaforia (kehollisia, äänellisiä, visuaalisia) hyödyntävä kapasiteetti. Tämä korkeamman tason tietoisuus rakentuu kyvyllemme valvetilassa julkilausustusti yhdistää menneitä ja tulevia kokemuksia toinen toisiinsa. Tällä korkeammalla tasolla ihminen voi ilmaista informaatiota tiloistaan. Ihminen voi yksityisessä teatterissaan yhdistää ajatuksiaan, informaatio- , tunne- ja kehollisia tilojaan, ja hän voi harjoitella samaistuista toisen ihmisen tunnetiloihin.

Korkeamman tason tietoisuuden omaava henkilö kykenee jäsentämään metaforisesti omaa tietoisuuttaan ja hän osaa olla tietoinen tietoisuudestaan. Suuri osa Edelmanin ja Toninon kirjaa käsittellekin sitten tämä ihmistietoisuuden ainukertaista kykyä, korkeamman tason tietoisuutta.

Tietoisuustaitojen ylläpitäminen (lapsi osaa olla läsnä ja hän osaa peilata leikkien tietoisuuttaan)  ja  kehittäminen yksilössä, tulisi olla uuden ihmisläheisen, luovan, transmodernin ja terveemmän kulttuurin lähtökohta. Modernin ajatus siitä, että pitää koko ajan kouluttaa lisää terapeutteja ja terveydenhenkilöstöä on oikeastaan melkoisen säälittävä. Ensin meidät riistetään irti kokemusmaailmastamme ja sitten asiantuntijat yrittävät littää meidät liitää siihen takaisiin ”oikeaksi katsomallaan tavalla”. Todellisuudessa suurin osa meistä voi riittävän tietoisuutaitokoulutuksen avulla olla itse oman tietoisuutensa paras asiantuntija.

Voisiko muuten olla niin, että hyväksyvän läsnäolon (mindfulness) tietoisuustaitoharjoituksilla harjoitamme primaarista tietoisuuttamme ja sydämen silmin (mindsight) tätä korkeamman tason tietoisuuttamme. Jälkimmäinen on luovaa, mielikuvitusta hyödytävää,  reflektiivisessä tilassa (transsi/meditaatio) tapahtuvaa kokemuksien, symbolinen ja metaforinen työstöä. Siis tätä samaa työtä, jota minä juuri tässä parhaillaan kirjoittaen teen.

Once higher-order consciousness begins to emerge, a self can be constructed from social and affective relationships. This self (entailing the development of a self-conscious agent, a subject) goes far beyond the biologically based individuality of an animal with primary consciousness. The emergence of the self leads to a refinement of phenomenlogical experience, tying feelings to thoughts, to culture, and to beliefs. It liberates imagination and opens thought to the vast domains of metaphors. – Gerhard Edelman and Giulio Tonini

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s