Sisäisen teatterin® neurobiologiaa

Yritän rakentaa jonkinmoista neurobiologista kuvaa Sisäisestä teatterista, jotta se vastaisi paitsi  terapeuttista monitilaista minuutta myös nykyistä luonnontieteellistä tietämystä. Hyödynnän luovasti erityisesti biologi Gerald Edelmanin  sekä psykiatrien Guilio Tononin ja Daniel Siegelin ajattelumalleja.

Tämän blogini sisältöä saatan muokata myöhemminkin, sitä mukaa kun näkemykseni neurobiologiasta ja ihmistietoisuudesta täsmentyy.  Voi olla, että vuoden kuluttua tämä blogini näyttäytyy hieman erilaisena. Oli miten oli, on ollut äärimmäisen mielenkiintoista seurata, miten erilaiset viitekehykselliset näkökulmat alkavat tieteiden evoluutiossa lähentyä toinen toisiaan.Tein muuten aikoinani lopputyöni hypnoterapia-opinnoissani integratiivisesta hypnoterapiasta. Integraatio kiehtoo minua monella eri tasolla!

WP_20131003_06920131003170740201311120131119210126[1]Pohjan ajatteluuni muodostaa systeemiset mallit ja juuri tämä jo mainittu tietoisuuden evoluutio.  On selvää, että se valtavirta-ajattelu, jota meille on myyty jo useita vuosikymmeniä, se, jossa kehomme, mielemme ja ympäristömme ovat toisistaan irrallisia osia, on peruslähtökohdillaan pahasti vääristävä, jopa virheellinen. Sen voi  oikeastan  ajatella olleen usein jopa sairautta (dis-ease) tuottavaa.  

Tieteiden pirstoma ihmiskäsitys on ollut tietoisuutemme erilaistumisen kannalta tärkeä vaihe. Kollektiivisen tietoisuutemme kenttä on erilaistunut. Olemme mielestäni siirtymässä nyt uuteen vaiheeseen transmodernissa ajassa.  Voimme integroida uudella tavalla paitsi tietoa, myös  itseämme hyödyntäen erilaisia tietoisuustaitoja, (taide)terapeuttisia menetelmiä  ja  tiedollisia näkökulmia.

Ihmistietoisuus ei pelkästään erilaistu, vaan voidessaan hyvin  se  integroituu.  Kun voimme huonosti, on integraatiprosesessimme häiriintynyt.  Joko minätilojemme muodostama draama on kaaoksessa, tai se on kognitiivisesti jäykistynyt: Emme ole dialogisessa suhteessa itseemme emmekä ulkopuoliseen maailmaan.  Oikeastaan kaikki psykofyysinen, sosiaalinen ja psyykkinen pahoinvointi johtuu siitä, etteivät energia- ja informaatiomolekyylit virtaa vapaasti.

Emme tietoisuustaitojen avulla integroi pelkästään itseämme, vaan integroimme itseämme myös toinen toisiimme ja muihin luontokappaleisiin.  Se käsitys, jossa mielenterveydenongelmat ja psykosomaattiset fyysiset sairaudet on nähty ensisijaisesti yksilön ongelmiksi on tilannetta pahasti vääristävä, sillä ei ota riittävästi huomioon sitä, että sosiaaliset tapahtumat ja tunnetilamme voivat aktivoida geenejämme!

SISÄINEN TEATTERIMME ON FUNKTIONAALISESTI KIMPUTTUNUT

Funktionaalisella kimputtumisella tarkoitetaan sitä, että energia- ja informaatiomolekyylimme muodostavat erilaistuneita  informaatioverkostokimppuja, ”klustereita” (= minätilamme).  Kimputtumista, tilojen erilaistumista, tapahtuu ihmisen oppimis- ja sopeutumisprosesseissa.  Tietoisuutemme reagoi muuttuneisiin olosuhteisiin uudella tilalla, minätilalla. Jos esimerkiksi menemme islamilaiseen kulttuuriimme, halutessamme olla joustavia, joudumme kehittämään itsellemme uuden tilan.

Hermostossa erilaistuminen merkitsee sitä, että reagoimme ärsykkeisiin klustereina (minätiloina).  Tietty osa mielemme informaatiomolekyylien virtaavaa verkostoa aktivoituu ärsykkeen seurauksena.  Esimerkiksi ihmisessä, jolta puuttuu elämää kannatteleva minätilojen luoma hyvin integroitu identiteettitarina (=Elämän eepos), voi vaikkapa työtoverin epäasiallisen huomatuksen seurauksena aktivoida taantuneen, lapsellisen, integroitumattoman minätilan (Oven paiskaus ja ”Haista P…a”).   Mikäli emme osaa korjata tarinaamme, voi tämä tunnetila aiheuttaa meissä ajan kanssa fyysisiä oireita.

Minätilojemme  määrä voi lisääntyä koko elämämme ajan. Kokemuksiemme lisääntyessä, tietoisuutemme evoluutioprosessissa ne erilaistuvat yhä enemmän. Informaatiotulvan keskellä on haastavaa integroida itsensä. Monet ihmiset ovatkin pirstoutuneita tänä päivänä.  Mitä differiointuneempi tietoisuus, sitä täsmällisemmin ihminen kykenee potentiaalisesti ilmaisemaan minätilojaan erilaisin metaforisin kielin.

Näitä energia- ja informaatiokimppuja on Sisäisessä teatterissa:

1)     Tajunnallisia (mielikuvituksemme  avulla esiin paljastuvat mielemme tajunnalliset minätilat)

2)      Somaattisia (fyysinen tuntemus, voi muodostaa somaattisen minätilan, esimerkiksi korkea verenpaineemme tai syöpämme voi olla tila, jonka kanssa voimme olla luovasti vuorovaikutuksessa). Kehollamme on meille asioita kerrottavanaan.

3)     WP_20131003_04620131004215513201310020131126174702[1]  Interpersonaalisia;  fiktiiviset tai vaikka arkkityyppiset myyttiset ihmiset (kirjallisuus) ja sisäistetyt toiset henkilöt (äiti) , jotka nekin ovat tietenkin sisällämme minätiloina eläessään mielikuvituksemme tuotteita. Esimerkiksi rakastava tai nalkuttava äitimme voi olla meissä introjektiona. Voimme sisäisessä työskentelyssä, yksityisessä imaginaariossamme, ylittää henkilökohtaisen tietoisuutemme rajoja, harjiottamalla empaattista samaistumista muihin tunnistamalla introjektiomme tai luomalla empaattisia samaistumisen kohteita.

Ryhmätyöskentelyssä  tai esimerkiksi terapiassa ulkopuoliset ihmiset voivat muodostaa omia funktionaalisia energia- ja informaatioklustereita. Hyväksyvästi läsnäolevassa ilmapiirissä he ovat tavallaan interpersonaalisia minätilojamme.

Tilamme voivat olla myös edellä olevien sekoituksia. Esimerkiksi ahdistus voi tuntua kipuna rinnassa. Tilat voivat erilaistua ja yhdistyä, mutta ne eivät katoa.  Erilaisten tilojemme erilaistuminen ja kommunikaatio etenee parhaiten siten, että olemme hyväksyvästi läsnä toinen toisillemme, itsellemme ja koko maailmankaikkeudelle.  

Tietoisuudellamme ei ole anatomista keskusta, mutta niillä funktionaalinen keskus, joka vaihtelee, riippuen siitä, mikä kulloinkin on hallitseva minätila mielemme näyttämöllä. Esimerkiksi terapeutti voi aktivoida tilojemme erilaistumista ja yhdistymistä, jolloin niiden funktionaalinen keskus voi heilahtaa. Tällöin Elämän eepoksessamme tapahtuu siirtymä.

SISÄISESSÄ TEATTERISSA INTEGROIDAAN TILOJA

Uskonnot puhuvat omilla kielillään hyväksyvästä läsnäolosta, sydämen silmistä ja tietoisuutemme integraatiosta. Esimerkiksi kristinuskon armo, laupeus ja lepo Jumalassa kuvaavat vertauskuvallisesti hyväksyvää läsnäoloa. Erilaisilla mindfulness-harjoituksilla ja uskonnollisilla vertauskuvilla edistämme tilojemme tietoiseksi tulemista ja niiden integratiivista evoluutiota.

Alunperinhän hyväksyvä läsnäolo on kehitetty buddhalaisuudesta, mutta meillä on kotoisassa kristinuskossakin suuri määrä tietoisuutemme evoluutiota edistäviä metaforia. Uskonnoissa on integraation näkökulmasta katsottuna paljon viisautta.

Tilojen erilaistumista stimuloi myös se, että olemme avoimessa dialogisessa yhteydessä  erilaisiin minätiloihimme ja toisiin ihmisiin. Integroitunut ihminen on joustava ja hyvin kommunikoiva minätilojen joukko. Hänen tietoisuutensa viihtyy erilaisten metaforien maailmassa. Ihmisluonto on henkinen siinä mielessä, että  emme ole erillinen osa ihmisluontoa emmekä luontoa. Kun kohtelemme luontoa huonosti, kohtelemme myös itseämme huonosti.  Kokonaisvaltaisesti hyvinvoiva ihminen kykenee aistimaan myös luonnon haavat itsessänsä. Kiinnitymme systeemisesti toinen toisiimme ja luontoon energia- ja informatiomolekyylivirtauksin.

Kun olemme dialogisessa suhteessa tiloihimme, integroimme itseämme, aivojemme tiloja,  harjoittamalla sydämen silmiämme (mindsight). Samalla sen katse kirkastuu. Sen seurauksena voimme kokonaisvaltaisesti paremmin ja kaiken lisäksi näemme todellisuuden olemuksen yhä tarkemmin.  Jokaisella hyväksyvästi ja läsnäolevasti kohtamallamme minätilalla  ja  toisella ihmisellä on merkitystä sille, millaisia olemme.

Sisäisen teatterin tavoite on lisätä tietoisuuttamme kompleksisuuttamme: Sekä minätilojemme määrä, että niiden erilaistumisaste lisääntyy yksilöitymisemme edetessä tasapainoisesti. Integroituessamme voimme tulla yhä tietoisemmaksi tiloistamme.  Prosessissamme  hyödynnämme  tietoisuutaitojamme stimuloimalla aivojemme muovautuvia ominaisuuksia.  Parannamme jatkuvasti tilojemme välistä energia- ja informaatiovirtaa.

Tärkeää on luoda rajat omalle tietoisuudelle. Jatkuva empaattinen samaistuminen voi syödä voimia, ja häiritä sydämen silmien katseen kirkastumista. Tarvitsemme välillä samaistumista muihinkin tiloihin  ja kykyä ottaa kolmannen ihmisen näkökulmia!

Mitä enemmän meissä on minätiloja, sitä erilaistuneempia olemme. On mahdollista mielikuvituksemme avulla,  Sisäisessä teatterissamme leikkien, tehdä näitä osiamme yhä tietoisemmiksi. Voimme integroida uusia hermoratayhteyksiä stimuloimalla hermostoa simuloimalla erilaisia minätilojamme imaginaariossamme.  Tunnistamme  totunnaisia ajattelumallejamme  ja osaamme kyseenalaistaa vanhoja oppien valitsemaan uusia ajankohtaisempia käyttäytymismalleja.

Mitä erilaistuneempi tietoisuus, sitä helpommin siitä voi muodostaa integraation kautta vakaan systeemin. Tämä tapahtuu tutustumalla minätiloihin, ja olemalla dialogisessa vuorovaikutussuhteessa niihin ja toisiin ihmisiin.

Kokonaisvaltainen terveys on sitä, että olemme erilaistuneita ja olemme saattaneet tilamme integraatioon.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s