Terapeutillakin on sydämen silmät

Seuraavassa näyte sydämen silmien katseen kirkastamisesta luovasti kirjoittaen, jota voimme kutsua myös mielitajun kehittämiseksi. Dialogista kirjoittamista eri minätiloillaan harjoittaa kirjoittamisnäytteessä ”Juha” (keksitty nimi), psykoterapeutti Tampereelta. Lainaus on kirjastani Sisäinen teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona . Luovan kirjoittamisen, ”oivallusmeditaation”,  kohteena on Valviira.

teatteri_jereJuha lähti liikkeelle siitä, että yhteiskuntamme kaikilla tasoilla, niin ihan yksittäisessä terapiahuoneessa kuin Valviran saleissa, olisi syytä määrittää uudelleen, mitä terapia on, mihin sitä käytetään ja ennen kaikkea miten. Juha on yllättynyt, että terapeutit kyseenalaistavat heitä ohjaavia hallinnollisia rakenteita niinkin vähän. Seuraavassa hän pohdiskelee yhdessä minätilojensa kanssa vallankäytön instituutioiden olemusta. Kirjoitusnäyte on erinomainen esimerkki myös siitä, kuinka ihminen voi käyttää minätilojansa  paitsi itsetuntemuksen lisäämiseen myös peilaavaan oppimiseen.

”Evoluutiopsykologian ja luonnontieteiden ystävänä täsmentäisin käyttämääsi luonnontieteellisen lineaarisen mallin antamista. Ns. virallinen käsitys siitä, mikä on toimivaa terapiamaailmassa ja mistä haemme esikuvia sen rakenteisiin, ei ole monipolvisten nykyaikaisten luonnontieteellisten mallien, joissa on potkua poikkitieteelliseen ja miksei taiteelliseenkin tulkinta-avaruuteen, mukainen. Evoluutioteorioissa (luonnon moninaisuus, sattuman synnyttämät vaihtoehtojen kirjot, sattumien kasautuminen jne.) on ollut iät ja ajat perusajatukset kaaosteoriasta, elämänprosessien fraktaalimaisuudesta. Ne ovat kaukana virkamiesmäisestä käsityksestä ihmisen mentaalisen puolen hoidosta. Vs. Virallinen käsitys terapiasta (mikä se onkaan ja missä se onkaan edes selkeästi määritelty) on sekoitus muka lääketieteellisiä (lue laboratoriomaista, yksinkertaisten ärsyke-reaktio -mallien mukailua, kapea lääketieteellinen malli) perusteluja yhdistettynä hallinnollisiin ja mekaanisiin asioiden ja ilmiöiden jäsentämiseen.

Nyt alan mukailla kirjoitustasi, joten vaihdan tyylilajia. Kysyit ”mitä tunteita herätti?”  (kirj.lisäys: Minun mielepiteeni terveydenhuollon hallinnollisiista instituutioista ja etenkin Valviirasta). Herätti tunteita ja on hyvä, että tätä asiaa nimenomaan kirjaat tunteita puhuttavasti. Näitähän on totuttu punnitsemaan viileän analyyttisesti ja siten kuohimaan elämää sisällöstä. Annan eri minuuden puolieni vastata tunteistaan.

”Kuopus” ( syntyi Juhan ollessa siinä 5-6 -vuotias hänen tarkkaillessaan ulkopuolisen positiosta perheensä elämää) kokee  surua, vaikka yrittää viileän analyyttisesti tarkastella asiaa. Kuopus näkee, että Valvira määrittää terapiakoulutusta ja ketkä pääsevät ns, hyväksyttyjen terapioiden listalle. Toisaalta kuopuksen optimismi ja tahtotila on sellainen, että hän näkee Virallisen systeemien ulkopuolellakin elämää. ”tahtoo ite” -henkeä. Tarviiko sinne viralliseen maailmaan mennä. Suru tulee mainitsemastasi tyhmyydestä. Kuopus suree sitä, että ”miksi aikuiset ovat niin tyhmiä”. Surullisimmillaan Kuopus ajattelee, miksi synnyinkään näin väärään maailmaan.

”Toveri Tulisielu”, joka syntyi murrosiässä ja havahtui maailman epäoikeudenmukaisuuteen. Tulisielu näkee ennen kaikkea terapiamaailman järjestämisen yhteiskunnan (veronmaksajien) resurssien epäoikeudenmukaisena ja tehottomana jakamisena. Valvira ei ehkä olekaan se pääsyntipukki, vaan Sorakuopalle hän asettaisi pyssynsä piippua pitkin katsoessaan Kelan ja muotoutumassa olevat sairaanhoitopiirien systeemit, joilla he ovat alkaneet tai ovat alkamassa koordinoimaan terapiapalveluita. Kela määrittää omista kapeista terapiakäsityksistä terapiasessioiden pituutta, tiheyttä, mikä on pariterapiaa ja kuka sitä saa antaa, mikä on psykoterapiaa, mikä perheterapiaa jne. Joskus Tulisielusta tuntuu, että se tekee sen ilman hajuakaan ko. terapioiden sisällöstä ja siitä, että on erilaista pariterapiaa, perheterapiaa ja yksilöterapiaa ja jopa toimivaa sellaista. Suurin vääryys Tulisielun mielestä on se, että esimerkiksi asbergeriksi diagnosoidulle pojalle (joka totisesti tarvitsee yhteiskunnan tarjoamaa tukea, joka oikeus on hänelle laissa määritelty) voi Kela päättää analyyttisen terapian 3 kertaa viikossa 5 vuoden ajan. Ensimmäisillä käynneillä niin poika kuin hänen vanhempansa huomaavat, että vaikka analyyttinen terapia olisi kuinka mainiota, ei se heidän pojalleen käy. Kysyttäessä Kelalta asiaa, terapian vaihtaminen ei onnistu. Päätös pysyy. Toki perhe voi omalla kustannuksellaan valita sopivamman terapian.

Systeemi ei anna valinnanvapautta ja valtaa ihmisille päättää omasta elämästään ja tukensa muodoista (vaikka tarjolla olisi vaihtoehtoja ja jopa halvempiakin).  Tulisielu kiehuu: ” …missä on se valta, joka kuuluu kansalle!”

Tulisielun tulta lisää se, että sairaanhoitopiireille siirtyy samanlaista valtaa nykyistä enemmän määritellä Kelan tavoin, ketkä saavat antaa terapiaa, mitä terapiamuotoja suositaan jne. Heillä on siihen monia välineitä: terapeuttien kilpailuttamiset, voivat laatia listoja keitä terapeutteja voidaan heidän sairaanhoitopiirissään käyttää jne.  Näistä hallinnollisista ”päätöksistä” ei voi valittaa, ne jäävät piiloon ja niitä perustellaan hoidollisella slangilla, jota vastaan on aika toivotonta argumentoida.

”Kaukokatseinen ukki” (joka oli jo olemassa ennen Juhan syntymää) tuntee turhautuneisuutta ja ajoittain jopa voimattomuutta: ”eikö mikään muutu” ja ” kuka itse asiassa on syyllinen? Keneen voi kohdistaa vaatimukset?” Kaukokatse näkee, että ei ole selkeää tahtotilaa ja johtavaa ajatusta, joka olisi syntynyt jossain ja joka koettaisi suunnitelmallisesti ajaa nykyisen kaltaista tapaa toimia. Valitettavasti se vain muotoutuu kuin itsestään totuttujen työkäytäntöjen tuloksena. Eihän Valvira, Kela tai sairaanhoitopiirit ole ihmisiä. Ne ovat systeemejä, koneistoja, vailla omaa tahtoa.  Olisikin joku ihmisryhmä, jolla olisi voimakas tahto ja näkemys ajaa asioita näin. Silloin sitä vastaan voisi toisella tavalla argumentoida ja miksei taistellakin.

Kaukokatse näkee, että nykyisen kaltainen tila syntyy päätöksenteon hajanaisuudesta, kellään ei näytä olevan lopullista vastuuta. Lisäksi vallitsee saamaton tahdon puute. Vaikka instituutioiden johtohenkilöitä kyllä juoksutetaan innovatiivisen ajattelun, ”ole luova oman elämäsi taiteilija” yms. kursseilla. Ehkä ne ovatkin vain tekohengitystä, nuo kurssit, jotta he jaksaisivat pyörittää kulunutta tahkoa taas seuraavan vuoden. Päätöksiin ajaudutaan, tukeudutaan siihen vanhaan, koska uuden kokeilu voi olla asiaa ajaville vaarallista virkansa puolesta tai ”niin on vain maan tapa ja siihen on tyytyminen”. Innovatiivisuus on umpihankeen hiihtämistä, se vie energiaa ja vaatii intoa ja uskallusta. Pitäytyminen vanhaan latuun luo pettävää turvallisuutta. Ei ainakaan tule rikossyytteitä virkamiehille harhapoluille astumisista. Pelataan varman päälle.

Turhautuneisuus tulee Ukille eniten siitä, että kuten hallintokoneiston tehottomuus kuohii innovatiivisuutta niissä työskenteleviltä ihmisiltä, niin myös muutosyritykset tuntuvat joskus hukkuvan saamattomaan tervaan: kun nokka jää kiinni muutosehdotusta käsittelevän alatyöryhmän lisäpöytäkirjan lisäosan tervaan ja ponnistaen nostat sen ylös, tarttuu pyrstösi aluejohtajan vuosiloman takia seuraavalle keväälle siirretyn kokouksen lykkäämisilmoituksen tervaan jne.

”Äidinpoika” (syntyi ensiparkaisun jälkeen nautitun ensimmäisen äidinmaitotilkan euforiassa) Äidinpoika tuntee syvää myötätuntoa Valviroissa, Keloissa ja sairaanhoitopiireissä työskenteleviä ihmisiä kohtaan. Äidinpoika ajattelee, että muiden minänosien (paitsi pyykkipojan) heristäessä nyrkkiä Valviroille yms. he samalla määrittävät noissa systeemeissä työskenteleviä ihmisiä. Tuntuu pahalta heidän puolestaan.  Hän ajattelee, että heillä kaikilla on halu kokea olevansa hyviä työssään ja haluavat pyrkiä hyvään. Ja jopa usein uskovat edistävänsäkin sitä paljon.  Hän haluaisi, että kaikkia kohdeltaisiin arvostavasti ja saataisiin kaikki yhteisen maitokannun ääreen pohtimaan yhteistä hyvää ja vaihtoehtoja. Hän valitettavasti ei tiedä, miten se tehtäisiin. Joskus se ajatus saa suupielet vääntymään itkuun.

”Pyykkipoika” (joka syntyi Juhan ollessa 3-vuotias) Pyykkipoika elää leikistä ja hänelle elämä on leikkiä, naurua ja hullunkurisia asioita. Pyykkipoika hihittää terapiamaailman tuottamalle vakavuudelle muissa minänosissa.  Aina silloin tällöin hän onnistuu irvistellessään saamaan muut, jos ei aina hymyilemään, niin ainakin nykimään suupieliä lähes hymyyn. Vaikkei Pyykkipoikaa aina oteta vakavasti, kun hän ei ole vakava, niin omasta mielestään myös hän osaa nähdä asioita terävästi. Hän näkee, ettei minkään tehottoman systeemin valta ole aukotonta (itse asiassa ne ovat hataria kuin harakan pesät ja sekös Pyykkipoikaa huvittaa). Ja yhtyy Kuopuksen käsityksiin siitä, että systeemien ulkopuolella sitä vasta elämää onkin. Hallintokoneistojen hataruudessa hän näkee lukuisia mahdollisuuksia hyödyttää niitä porsaanreikinä, vaikka vain omaksi huvikseen. Asterix-sarjakuvien tapaan, joka on hänen suosikkilukemistoaan, hän näkee joka puolella Rooman valtakuntaa ”gallialaisten” kokoontuvan voittamattomiin pikkukyliinsä, joista käsin he jatkavat vastarintaansa caesaria ja Rooman valtaa vastaan. Jokaisella kylällä on omat reseptinsä taikajuomalle. Pyykkipoika on itsevarman hulluttelijan määrätietoisuudella varma siitä, että vaikka elämä päättyy kuolemaan, ei elämä ole vakava asia. Kuolemasta puhumattakaan. Ja vielä varmempana hän esittää retorisen kysymyksen: ”Entä jos terapiaa ei edes tarvitakaan? Entä jos ratkaisevat keskustelut elämänsä järjestämisestä ihmiset käyvätkin jutellessaan aidan yli naapurilleen, puhkuessaan saunassa hikeään ja ajatuksiaan lauteilla istuvalle kaverille, kahvikupin yli supattelemalla ystävälle Sokoksen kahvilassa, puolipäihtyneenä kertoessaan taksin takapenkiltä taksikuskille elämänsä pohjakosketuksista tai vuosien jälkeen vihdoinkin rohkaistuneena kertoessaan aviokumppanilleen sen, mitä hän todella elämältään haluaa?”

Juhalla on kirkas katse sydämen silmissään, vai mitä mieltä olette?

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s