Kuinka oppia elämään ääniensä kanssa

Psykologi Langdon tuo kirjassaan esille psykiatrian professori Marius Rommen ja hänen kolleegansa menetelmän ”skitsofreenikoiden” hoidossa. (Laitoin siksi diagnoosin lainausmerkkeihin, koska Marius Romme kieltää koko diagnoosin pätevyyden – Hänen väitteensä on, ettei ole olemassa sellaista biologista sairautta kuin skitsofrenia *) ).

Sen verran mielenkiintoisia näkemyksiä ovat nämä hänen ohjeensa ääniä kuleville minätilojenkin näkökulmasta, että lisään tänne blogiini vielä näitä Rommen ajatuksia.  Psykiatri Mehl Madronan tavoin hän on sitä mieltä, että ääniä kuulevat paranevat tai oppivat tulemaan oireittensa kanssa toimeen paremmin nykyisen medikalisoivan hoitojärjestelmän ulkopuolella kuin sen sisäpuolella.

Rommen mukaan sellaista sairautta kuin skitsofrenia ei siis ole ylipäätään biologisesti olemassa. Tällaisen diagnoosin luomien on potilaan kannalta hyvin haitallista, koska se mystifisoi sosioemotionaalisen ongelman biologiseksi. Tämä diagnoosi ei helpota asianomaisen ongelman ratkaisua. Sen sijaan tätä diagnoosia käytetään yhteiskunnallisen vallankäytön ja ihmisen leimaamisen välineenä.

Tässä Rommen ehdottama lista toimenpiteistä, jotka auttavat ihmistä ottamaan äänensä ja elämänsä hallintaan (itse käytän mieluimmin sanaa elämän ohjaus, koska mielestäni kukaan ei voi elämää hallita, voimme vain nöyrästi sitä ohjata).

Äänien kuulijalle hyötyy:

  1. Ympärillä on hyviä ihmissuhteita, ja ne ovat kiinnostuneita sinusta ihmisenä, eikä vain potilaina.
  2. Toivoa ja optimismia tuetaan, jää äänet mieluimmin normalisoidaan kuin katastrofisoidaan.
  3. Se että toiset ihmiset, myös muut äänien kuulijat, auttavat sinua hyväksymään itsesi ja omat äänesi.
  4. Ääniä kuuleva henkilö kouluttaa itseään äänien kuulemiskokemuksen ympärillä (esimerkiksi lukemalla kirjoja ja ottaa osaa konferensseihin).
  5. Ihminen kykenee muuttamaan valtasuhteen itsensä ja kuulemiensa äänien välillä, kieltäytyen olemasta ääniensä uhri.
  6. Ihminen tunnistaa äänet sisäiseksi kokemuksekseen ja ottaa omistukseensa äänet.
  7. Ihminen omistautuu tekemään myönteisiä muutoksia elämässään.
  8. Ihminen tekee rakentavia muutoksia suhteessa omiin ääniinsä.
  9. Ihminen tunnistaa ja hyväksyy omat emootionsa.

Mikä sen sijaan ei auta äänien kuulijaa:

  1. Äänet automaattisesti liitetään skitsofrenia diagnoosiin.
  2. Ihminen siirretään sairaalahoitoon.
  3. Ihmiselle annetaan pessimistisiä, toivottomuuden viestejä kroonisesta sairaudesta.
  4. Potilaalle annetaan viestejä siitä, että juuri mitään ei ole tehtävissä, kannattaa vain syödää lääkkeitä.
  5. Hoitohenkilökunta häärii vain mielisairauden ympärillä ja ei kiinnitä huomiota sosiaalisiin ja tunne-elämän ongelmiin.
  6. Ääniä kulevan leimaaminen elämän läpi kestävällä diagnoosilla.
  7. Hoitohenkilökunta ei ole kiinnostunut äänien sisällöstä, eikä siihen että mihin elämäntapahtumiin ja tunteisiin nämä äänet voisivat liittyä.
  8. Hoitohenkilökunta ei kunnioita erilaisia kulttuurisia tai henkisiä kokemuksia.
  9. Lääkettä tarjotaan ainoana hoitovaihtoehtona.
  10. Hoitohenkilökunta ei kiinnitä huomiota siihen, kuinka lääkitys vaikuttaa ihmisen sosiaalisiin suhteisiin.
  11. Sairausmallilla luodaan  kommunikaatioesteitä äänen kuulijan ja mielenterveyden ammattilaisen välille.
  12. Pidetään asiakkaan sosiaalisia näkemyksiä sairaudesta osana mielenterveysongelmaa.
  13. Tajutaan,  että leimautuminen ja syrjäytyminen ovat seurausta siitä, että ihminen diagnotisoidaan skitsofreenikoksi.

”Skitsofreenikon” toipuminen näyttäisi olevan oman psyykeen kouluttamista ja vapautumista medikalisoivan kulttuurin biologisoivasta valtatarinasta. Näyttää siltä, että ääniä kuulevat hyötyvät tästä samasta taidosta  kuin me nk. normaalit kansalaiset (mukaan lukien asiantuntijat): tietoisuustaidoista,  itsereflektiotaidoista sekä kyvystä tunnistaa  ja ohjata oman mielemme kulttuurisia ja emotionaalisia tiloja.

*) Kun äänet tai mielikuvat riistäytyvät ihmisen hallinnasta hallitsemattomiksi ulkoisiksi hallusinaatioiksi, hän puhuu mieluimmin ”stressin laukaisemasta psykoosista”, ”alkoholin laukaisemasta psykoosista”, jne…

Advertisements

3 kommenttia artikkeliin ”Kuinka oppia elämään ääniensä kanssa

  1. Just niin. Säveltäjätkin kuulevat ääniä. Se ja niiden muistiin merkitseminen on heidän työtään. Runoilija voi kuulla säkeensä ääninä. Kuten viittaamasi kirjoittajat toteavat, äänien kuuleminen ei ole välttämättä sairautta. Sama pätee sisäiseen näkemiseenkin eli siihen, että aistitaan maailmaa muutoinkin kuin ”reaalisilmin” nähtävinä tosiasioina. Esimerkiksi shamaanimatkoilla näkee paljon asioita ja ilmiöitä, jotka avartavat omaa maailmankuvaa.

  2. Eräs kokemusasiantuntia otti minuun yhteyttä, ja hän oli sitä mieltä, että Suomessa skitsofreenikoiden hoitaminen on suhteellisen hyvässä jamassa – ollaan menty täälläkin yhteisöllisen hoitamisen suuntaan. Esimerkiksi Kela tukee sopeutumiskurssea skitsofreenikoille sekä myös Suomessa on myös yhdistys – Suomen moniääniset Ry, jonka päämäärä on tukea, yhdistää ja aktivoida ääniä kuulevia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s