Tarinaa hyväksyvästä läsnäolosta ja hypnoosista

Puhtaana muotonaan buddhalainen hyväksyvän läsnäolon harjoitus eli mindfulness (Samantha) on johonkin huomion keskittämistä. Se voi olla vaikkapa hengitys tai kehon aistimus (esim. ääni). Tällaisessa henkisessä harjoituksessa ei pyritä mihinkään. Sitä vain ollaan ja kuitenkin samalla tapahtuu spontaanisti tietoisuuden laajenemista. Parhaimmillaan ihminen voi  näin saavuttaa meditaation kautta valaistumisen.

Ihmisillä on runsaasti harhakuvitelmia hypnoosista – kiitos lavahypnotistien. Moni erheellisesti luulee, että hypnoosi on toisen ihmisen manipulointia.

Kun terveydenhuollon ammattilainen käyttää hyväkseen hypnoosia, antaa hän asiakkaalleen suggestioita. Huomionsa sisäiseen maailmaan keskittyneessä, ja hypnoterapeutin suggestioin sisäistä kokemusta uudelleen suuntaavassa tilassa, asiakas on altis muutoksille. Hypnoterapeutti suggestioillaan vahvistaa, asiakkaan tavoitteen mukaisesti, hänen huomionsa suuntaa ja tätä seuraa yleensä myönteinen muutos käytännön elämän toiminnassa. Tämän jälkeen hän näkee ja kokee todellisuuden uudella tavalla. Ihminen vastaanottaa huonosti suggestioita, jotka ovat vastoin hänen omaa maailmankuvaansa.

Hypnoterapeutti käyttää hyväkseen erilaisia mielikuvaharjoituksia. Alitajuntamme on kummallinen paikka. Se kun ottaa mielikuvitusleikkimme todesta. Hypnoterapeutti on parhaimmillaan vain asiakkaansa oman henkilökohtaisen muutosprosessin katalysaattori. Onnistuneen hypnoterapian jälkeen ihminen kykenee olemaan taitavammin vuorovaikutuksessa sekä itsensä että ympäristönsä kanssa.

Hypnoosia vieroksutaan, koska pelätään menettää oman elämän kontrolli. Sama pelko liittyy joskus myös hyväksyvään läsnäoloon. Tämä pelko ei ole täysin perusteetonta. On tapauksia, joissa ihminen saa  esimerkiksi paniikkikohtauksen sen vuoksi, ettei hän uskalla heittäytyä tietoisesta tilasta tarkkailijatilaan. Joillekin ihmisille on pelottava kokemus päästää irti ajatustensa kontrollista.

teatteri_jereSisäisessä teatterissa korostetaan muutosta, joka tapahtuu ihmisen siirtyessä ajatustensa kontrolloijasta oman elämänsä ohjaajaksi. Emme voi hallita elämäämme, mutta voimme arkisessa elämässämme hienovaraisesti ohjata sen suuntaa eettisesti, läsnäollen samalla omalle monipuoliselle kokemusmaailmallemme. Emme näe maailmaa koskaan egomme osistamme käsin sellaisena kuin se on, vaan sen sijaan sellaisena kuin itse olemme. Voimme tietoisuutemme laajetessa oppia valitsemaan, mikä mikä egon osistamme (=minätila*) ) kulloinkin ohjaa elämäämme.

Huonosta maineestaan huolimatta, egomme on tärkeä osa meitä. Se toimii realiteettiperiaatteella. Se sopeuttaa meitä sosiaaliseen ympäristöömme. Kun tulemme tietoisemmiksi itsestämme, voimme aktiivisesti valita itsemme.

Itsehypnoosia, erilaisia itse ohjaamiamme mielikuvaharjoituksia, voimme tehdä ihan vain laajentaaksemme tietoisuuttamme, mutta myös kehittääkseemme ongelmanratkaisutaitojamme. Kun alamme tunnistaa ja luokitella omia ajatuksiamme minätiloiksi, olemme löytäneet itsestämme saman egon ulkopuolisen  ”tarkkailijatilan”, mikä hyväksyvässä läsnäolossakin, meditaatiossa, löytyy.

Jo pelkästään se, että ihminen tutustuu yhä paremmin minätiloihinsa (moodeihinsa, osiinsa), kuljettaa häntä kohti integroituneempaa, eheämpää, paremmin sisäisesti kommunikoivaa minuutta. Minätiloja voidaan käyttää myös tavoiteorientoituneesti. Voimme lähteä minätilojemme kanssa mielikuvituksen leikkiin. Voimme alkaa pohtia ratkaisua esimerkiksi työuupumukseemme tai hammashoitopelkoomme. Sisäisen teatterin voi ajatella olevan menetelmä, jossa yhdistyy sekä itsehypnoosi (tavoiteorientaatio) että hyväksyvä läsnäolo (omien mielen tilojen tunnistaminen arvostaminen ja hyväksyntä).

Sen jälkeen kun hyväksyvä läsnäoloon, mindfulnessiin, on tuotu mukaan mielikuvaharjoituksia ja siihen on yhdistetty esimerkiksi hyväksymis- ja omistautumisterapiaa, alkaa sitä olla vaikeaa erottaa hypnoterapiasta. Itse näen hyväksyvän läsnäolon buddhalaisuudessa, valaistumisen välineenä, henkisenä meditaatioharjoitteena, erilaisena kuin mitä hyväksyvä läsnäolo on kun sitä käytetään kliinisesti ja terapeuttisesti. Tällöin muuntuneeseen tajunnantilaan, hyväksyvään läsnäoloon, on yhdistetty tavoiteorientaatio.

Harjoitetta ei terapeuttisena rituaalina tehdä pelkästään harjoitteen itsensä vuoksi, vaan sitä tehdään sen vuoksi, jotta ihmisen ongelmat ratkeaisivat ja ihminen löytäisi hyvän elämän. Hyväksymis- ja onnistumisterapia, jota erityisesti yhdistetään hyväksyvään läsnäoloon, edustaa minätilojen terapian rinnalla (Ego State Therapy, Sisäinen teatteri), terapiasuuntausten kolmatta aaltoa. Nämä suuntaukset ovat tempaamassa valtavalla voimalla mukaansa koko länsimaisen kulttuurin. Kolmannen aallon menetelmissä painotetaan ja kehitetään erityisesti ihmisen omaa itseohjautuvuutta ja ongelmanratkaisutaiotja. Auktoriteetit eivät määritä menetelmissä meitä, vaan me itse määrittelemme itsemme. Meistä kasvaa aidosti itseohjautuvia. Menetelmissä ihmisillä on lupa halutessaan olla myös henkinen ihminen.

Karkeasti ottaen hyväksymis- ja onnistumisterapiassa pyritään auttamaan ihmistä hyväksymään ajatuksensa ja mielen erilaiset tunnetilat ajattelumalleineen sellaisenaan kuin ne ovat. Sisäisessä teatterissa puolestaan nämä mielen erilaiset tunnetilat luodaan minätiloiksi. Näihin minätiloihin suhtaudutaan juuri näin, hyväksyvästi ja kunnioitavasti. Lisäksi näitä minätiloja kannustetaan oivallusta ja ongelmanratkaisuja tuottavaan mielikuvitusleikkiin. Minätilat on valjastettu introspektion, itseoivalluksen, välineiksi.

Molempiin menetelmiin, hypnoosiin ja hyväksyvään läsnäoloon, voi yhdistää induktion. Induktiohan on rituaali, jolla hypnotisoja tekee tietoiseksi asiakkaallensa, että nyt siirryt keskittyneeseen muuntuneeseen tajunnantilaan. Perinteinen, elokuvista tuttu,nykyään harvemmin käytetetty induktio, on heiluvaan kelloon katsominen. Hyväksyvässä läsnäolossa käytetään induktiona vaikkapa tiibetiläisen kellon kumausta. Molemmat menetelmät, sekä hypnoosi että hyväksyvä läsnäolo, ylittävät perinteisen kehomielijaottelun.  Mielen tilamme ovat myös fysiologisia kokemuksia, joilla voi olla myönteinen tai vahingollinen merkitys paitsi omaan terveyteemme myös ympäristöömme.

Hyväksyvän läsnäolon harjoituksissa henkilöä autetaan hyväksymään elämä sellaisena kun se on. Näin on myös hypnoterapiassa. Lisäksi hypnoterapiassa ihmistä autetaan löytämään ja vahvistamaan uusia, elämää kannattelevia, näkökulmia itsessään. Ongelmamme voi olla ikuinen ongelma tai se voi olla opettajamme, joka kuljettaa meidät kohti syvempää, uutta elämänymmärtämystä.

Amerikkalainen hypnoterapeutti Michel Yapco väittää, että hypnoosia on kahta sorttia. On hypnoosia, jossa kavennetaan huomion kenttää, esimerkiksi johonkin ideaan. Ja toisaalta on hypnoosia, jossa laajennetaan henkilön kokemuskenttää, mikä kokemuksena näyttäisi olevan yhtenäinen hyväksyvän läsnäolo-kokemuksen kanssa.

Sekä itsehypnoosissa että hyväksyvässä läsnäolossa tärkeä asia on ”ei-tietäminen” ja leikkivä aloittelijan mieli. Tietoisuutemme kehittyy joustavaksi, kun tulemme tietoisiksi erilaisista mielemme tiloista, ja niihin sidoksissa olevista mielikuvista ja totunnaisista ajattelumalleista.

Ohjattu hypnoterapia sekä hyväksyvä läsnäolo, ammatihenkilön luomassa terapeuttisessa ympäristössä, on turvallisempi henkilöille, joilla on vakavampia mielenterveysongelmia. Koulutettu henkilö osaa luoda turvallisen luottamuksellisen vuorovaikutussuhteen ja vaikkapa turva-ankkureita, joilla ehkäistään ihmisen uudelleen traumatisoituminen (esim. paniikkikohtaus).

Oma kokemukseni on, että itsehypnoosi ja mindfulness yksin harjoitettuna, onnistuvat parhaiten, kun omaa elämää kannattavalle tarinalle on jo laskettu tukevat kulmakivet. Jos sellaisia ei ole, itsehypnoosi tai hyväksyvä läsnäolo eivät kumpikaan, mielestäni, ole yleispäteviä, kaikki ihmiset autuaaksi tekeviä, yleisratkaisuja. Jotta uskallamme päästää hetkiksi irti egostamme, täytyy sellaisen ensin kehittyä. Jos vahvaa egoa ei ole, ei ole mitään, mistä irti päästää. Terapeutit eivät ole (vielä) turha ammattikunta. Toisen ihmisen hyväksyvän länsäolon kautta, voimme terapeuttisessa suhteessa, löytää ensi askeleet itsemme hyväksyntään kaikkine puolinemme.

Hypnoosi ja hyväksyvä läsnäolo muodostavat mielestäni kokemuksellisesti jatkumon ja ne menevät paljon päällekkäin. Niitä on nyt vaikeaa, jollei mahdotonta, erottaa enää toinen toisistaan. Näin siitä huolimatta, että hypnoosilla ja hyväsyvällä läsnäololla on erilainen historiallinen viitekehys ja niissä puhtaina muotoina on joitakin kokemuksellisia eroja.

Ehkä onkin parasta vain juhlia idän ja lännen yhdistymistä!  Hypnoterapeuttina yhdistän tietoisuustaitoryhmissäni sekä hyväksyvän läsnäolon että hypnoterapian menetelmiä.

*) Sisäisessä teatterissa ja minätilojen terapiassa persoonan ajatellaan muodostuvan osista, minätiloista, joilla kullakin on omat muistonsa, piirteensä, vahvuutensa ja heikkoutuensa, logiikkansa ja ikänsä. Ne edustavat tietoisuutemme eri tasoja ja ulottuvuuksia. Toiset ovat tietoisia, toiset esitietoisia ja jotkut ovat syvällä alitajunnassamme. Muuntuneessa tajunnan tilassa kykenemme saavuttamaan syviäkin minätiloja.

Sisäinen teatteri on facebookissa.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s