Sateenkaarikansan monikulttuurisesta henkisyydestä

Viimeksi kirjoitin sateenvarjokansalaisten monikulttuurisesta olemisesta. Tähän olemiseen liittyy yksi tärkeä piirre, joka jätin mainitsematta: Uusi globaali ihmistyyppi oppii meditatiivisen maailmasuhteensa  kautta viihtymään jälleen epävarmuudessa.

Aikaisemmissa kulttuureissa ihmiset ovat hyväksyneet kaiken maallisen olemisensa epävarmuuden uskonnollisten traditioittensa tukemana. Ihmiset ovat luottaneet vaikkapa Jumalan tahtoon. Tapahtukoon sinun tahtosi….

Uskonto on yhdistänyt saman alueen ihmisiä. Se voi tehdä näin sateenkaarikansalaisillekin, mutta heillä rakkaus hänellä ylittää kulttuurien väliset rajat.

Sateenkaarikansalainen ymmärtää sen, että kaikki uskonnot ovat vain sanallisia valjastusyrityksiä asioille, joita ei voi täsmällisin materialistisin kielikuvin ja käsittein ilmaista.  Mietiskelymme kohteen kieli on aina runollista. Yritämme puhua kielikuvin asioista, joista ei voi täsmällisellä kielellä puhua.

Voimme halutessamme hyväksyvän läsnäolon lisäksi antaa tietoisuutemme levätä kritillisessä symboliikassa. Saatamme harjoittaa vaikkapa vanhoja kristillisiä mietiskelytapoja esimerkiksi Lectio Divinaa (jonka juuret ovat vielä kauempana länsimaisessa historiassa) tai Tietämättömyyden pilveä. Voimme päivittäin hiljentyä keskittävään rukoukseen  tai vaikkapa kiitollisuusrukoukseen.

Tietoisuutemme lepo kristillisessä symboliikassa ei estä meitä ylittämästä eri uskontojen ja muiden maailmankatsomusten välisiä rajoja. Voimme olla dialogisessa rakentavassa suhteessa eri uskontojen edustajiin ja heidän symboliikkaansa. Minulle Kristuksen lähetyskäsky ”Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni” tarkoittaa sitä, että teemme lähetystyötä sen eteen, että kaikki ihmiset ottaisivat rakkauden elämänasenteekseen. Tällainen rakkaudellinen väkivallaton asenne voi olla kristityllä, ateistilla, muslimilla, buddhalaisella jne.

Millaisia symboleita ja mietelauseita haluamme valita oman meditaatiomme kohteeksi, on siis täysin yksilöllistä. Se riippuu siitä, millaisen kulttuurin ympäröimiä olemme. Meidät on sosiaalisesti rakennettu. Meidän täytyy ymmärtää, että sen, minkä minä valitsen ikonikseni, voi jonkun toisen kulttuurin edustajan mielestä naurettava tai joskus jopa loukkaava kohde.

Kristitty ortodoksi voi rukoilla Pyhän Johanneksen ikonia, luterilainen voi rukoilla kiitollisuutta, buddhalainen voi meditoida Budhaa kuvaavan tankamaalauksen tai gohonzonin äärellä. Buddhalaiselle Pyhä Johannes työkaluineen voi olla täysin merkityksetön hahmo. Luterilaiselle voi  puolestaan hindulainen Rama olla koominen hahmo ja joku ateisti ei kykene antamaa lainkaan hengellisiä symboleja tietoisuudelleen tai sitten hän ehkä uskoo vain kosmoksen rakkauden lainalaisuuksiin. Kaikki nämä ihmiset ovat mielestäni oikeassa silloin, kun heitä yhdistää yhteinen tahto väkivallattomaan rakkauteen. He alkavat kuunnella toisiansa ja kykenevät ymmärtämään mitä eri kielillä rakkaudesta puhuminen tarkoittaa.

Minulle kielillä puhuminen ei tarkoita sitä, että menemme transsiin ja alamme puhua kielillä. Sen sijaan se tarkoittaa sitä, että eri ihmiset voivat puhua rakkaudesta erilaisin symbolein ja vertauskuvin.

Ihmiskunnan historia on ollut kummallinen. Olemme takertuneet epätoivoisesti ikoneihimme, symboleihimme ja uskonnollisiin käsitteisiimme, ja vain harva on tiedostanut tiedostanut, mistä aidosti on kysymys. Dalai Lama ja Desmond Tutu näyttävät onneksi ymmärtävän.

Uskonnollisilla käsitejärjestelmillä ja symboleillamme tulisi olla globaalisti yhteinen tavoite:  Se,  että kykenisimme elämään yhdessä rakkaudellista, eettistä elämää sovussa itsemme, toisten ihmisten ja luonnon kanssa. Uskontojen tulisi olla monikulttuurisen rakkauden välineitä.

Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin? Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.

Tässä mielessä mindfulness eli hyväksyvä läsnäolo on mielestäni hyvä asia.  Kun riisutaan meditaatio uskonnollisista merkityksistä, saavutamme yhteistä oivallusta yli uskonnollisten rajojen. Se on kädenojennus eri uskontojen ja muiden maailmankatsomuksien edustajien välille. Tämä ei tarkoita sitä, ettemmekö voisi rikastaa ja syventää omaa meditaatiotamme uskonnollisella symboliikalla.

Pakanalla (puiseva vanhahtava sana!) itse tarkoitan ihmistä, joka ei ole integroinut rakkautta omaan elämäänsä. Valitettavasti näin käy usein silloin, kun lapsi ei saa vanhemmaltaan rakkautta ja läsnäoloa. Modernissa kulttuurissamme materiasta tuli epäjumalamme. Ja liian moni lapsi jäi ilman hyväksyvää rakkaudellista vanhemman läsnäoloa.  Onneksi tietoisuustaidoilla voimme integroida elämäämme sen, mikä lapsuudessa meiltä jäi puuttumaan. Rakkauden. Ehkä tulevaisuudessa Rakkaus palaa elämäämme ykkösarvoksi, näin uskon!  Sateenkaarikansalaiset näin määritellen EIVÄT ole pakanoita, eiväthän?

Henkilökohtaisesti haluan sitkeästi hakea vastauksia oman kulttuurini uskonnollisista traditioista.  Tämä ei tarkoita sitä, etteikö minua myös kiinnostaisi muut uskonnot. Mielelläni integroin omaan maailmankuvaani myös viisautta muista elämänkatsomuksellisista perinteistä. Kaikki käsitteet ja symbolit ovat vain tikapuita rakkaudelliseen olemiseen.  Sieluni lepokoti on silti kristillisyydessä. Jos sinun ei ole, suon sen sinulle. Voimme molemmat olla sateenvarjokanasalaisina oikeassa.

Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.

Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.

Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.

Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.

Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.

Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s