Mietiskellen ja meditoiden intuitiivisesti viisaaksi?

Se, että olisimme moraalisesti rationaalisia valintoja tekeviä toimijoita, edustaa monien tutkijoiden mielestä mennyttä aikaa, aikaa, jossa vielä uskottiin yksipuolistaviin uskonnollisiin ja tieteellisiin auktoriteetteihin.  Nykyisten tutkijoiden mukaan teemme yleensä intuitiivisesti moraaliset valintamme. Pohjan valinnoillemme omaksumme kulttuuristamme. Jälkikäteen kyllä sitten selittelemme niitä sitten järjellisin perustein. Silti juuret eettisille päätöksille ovat tiedostamattomassa mielessä.

Lapsi omaksuu moraalinsa ympäristöstään, ”pääreiltään” (peers – näköjään tämä käännetään googlen kääntäjässä hauskasti näin), eli vanhemmiltaan, opettajiltaan, esivanhemmiltaan, ystäviltään jne. Länsimainen Virtuaali Ville omaksuu vielä hyvin usein sosialisaation kautta tietämättään arvomaailmansa, maailmankuvansa  ja sen uskomusjärjestelmän, sen kummemmin sitä edes kyseenalaistamatta.  Hänen moraalinsa on hänen tietämättään omaksumansa viiteryhmän.

Myös yliopistoissa on vallinnut tiettyjen autoritaaristen päärien moraalikäsitykset, jotka usein siirtyivät passiivisesti, itsestään selvyyksinä,  kyseenalaistamatta ja tietämättämme osaksi tietoisuuttamme. Parhaillaan ajat näyttävät olevan kovaa vauhtia muuttumassa. Integratiivisessa tieteellisessä maailmankuvassa monien perinteisten ammattinharjoittajien, myös  lääketietelijöiden, maailmankuva on alkanut avartua.

Alamme omaksua viisautta myös muista tieteenperinteistä ja kulttuureista. Tietoisuustaitojen avulla alamme tulla tietoisemmiksi ihmisiksi. Tällöin kykenemme  tekemään yhä enemmän mielen tiedostamatonta materiaalia tietoiseksi itseen suuntautuvan hyväksyvän läsnäolon kautta. Emme ole sattumanvaraisesti omaksumiemme uskomusten vankeja.

Keskeinen ikä muuten intuitiivisen moraalin kehittymiselle näyttäisi olevan 9-15 vuotta. Tällöin arvo- ja uskomusmaailman omaksuminen ei ole vain sanallista, vaan omaksumme moraalime meille tärkeiltä henkilöitä heidän sanattomista kehon viesteistä ja epäsuorista verbaalisista viesteistä.  Paheksuva katse, syyllistävä vertauskuvallinen sivulause, nöyryyttävä huumori….ne kuljettavat meihin tietämättämme viestinlähettäjän maailmankuvaan.

Tiedostamaton mielemme ohjaa intuitiotamme. Onkin tärkeää kehittää omaa intuitiivista viisautta. Onko sellainen mahdollista?  Kyllä se on mahdollista!  Sitä voi kehittää läpi elämän tietoisuustaitojen avulla. Teemme mielen tiedostamattomia arvoja ja uskomuksia tietoisiksi muuntuneiden tajunnan tilojen kautta (itsehypnoosi, meditaatio, mietiskely, luovat transsit).

Kehitämme kykyämme kuunnella hyväksyvästi kehoamme ja tunteitamme.  Kehomme on viisas (oma lukunsa on se, kuinka paljon sairautta syntyy siitä, ettemme kuuntele itseämme!).  Luova, reflektoiva kirjoittaminen (esim. Sisäinen teatteri) on eräs meditatiivinen tapa kehittää intuitiivista kokonaisvaltaista viisauttamme. Se on tapa harjoittaa ”kognitiivista hengitystä”, joka on tietoisuutemme erilaistumisen kannalta tärkeää.

Sisäisessä tetterissa olemme avoimia omille sisäisille tunnetiloillemme ja erilaisille rooleillemme, ja käymme keskusteluja sisäisten ristiriitaisten osiemme kanssa. Voimme tehdä sisäisen draamamme näyttämöllä tiedostamatonta tietoisuuden materiaaliamme tietoiseksi mielikuvitusta hyödyntävän improvisaation keinoin.

Erityisesti hypnoterapeutit tiedostavat tämän: Mielikuvituksemme olemus on kummallinen, sen voimalla voimme ylittää vanhaa tietämystämme. Onnistuneen prosessin avulla emme pelkästään oivalla ulkoisen maailman olemusta syvällisemmin, vaan myös hyväksymme itsemme paremmin sellaisina kuin olemme. Tulemme sinuiksi osiemme kanssa.

Minätilojen terapiasta kehittämäni itsereflektioväline, Sisäinen teatteri, on joustava. Voimme luoda Sisäiseen teatteriin uusia sisäistettyjä toisia minätiloja, muuttaessamme vaikkapa uuteen kulttuuriin. Hienosti sanottuna, voimme tietoisesti rakentaa uusia kulttuurisia näkökulmia itsellemme. Voimme opiskella Kiinaan muuttaessamme vaikkapa kiinalaisten elääntapaa, ja kehittää itsellemme ”sisäisen kiinalaistytön”. Sisäinen dialogi avautuu, ja tietoisuutemme laajenee, kun avaudumme luovaan ja leikilliseen suhteeseen toiseuteen – omiin tietoisuutemme osiin,  reaalisiin ihmisiin ja esimerkiksi kirjojen lähes äärettömien ideoiden maailmaan.

Sisäinen teatteri on kokemuksellisen oppimisen työkalu, jossa pyrimme yhdistämään intuitiivista viisautta ja monenlaista rationaalista viisautta. Se on oikeastaan eräänlaista ”Sokrateen dialogia”, jota jokaisen – myös terveydenhuollon ammattilaisen tulisi jossain muodossa harjoittaa. Tiedämmehän nykyään, ettei empiirisanalyyttinen tieteenperinne ei edusta ainoaa rationaalista viisauslajia.

Tunnetilamme ovat tärkeä silta tiedostamattoman mielemme intuitiivisiin osiin. Tarvitsemme kriittiseen ajatteluamme reflektoivaa ja refleksoivaa oman tietoisuutemme peilityöskentelyä. Tärkeää on tietenkin myös kehittää myös aikuisia realiteettitajun omaavia aikuisia mielen osia sisäiseen draamaamme. Joskus tämä tapahtuu terapiassa tai hypnoterapiassa. Yhtä tärkeää on löytää luovat ja leikilliset puolet itsestämme, jotka ovat keskeisiä ongelmantaitojemme kehittäjä ja uusien näkökulmien avaajia.

Australiainen Gordon Emerson – hypnoterapian vaikuttajahahmo Australiassa, käyttää myös minätiloja itsetuntemuksen välineenä. Häneltä on ilmestynyt mielenkiintoinen kirja: Healthy Parts Happy Self – kirja. Hänen oppilaaltaan hypnoterapeutti Jan Skyltä olen omaksunut erän tärkeän työkaluni, eli minätilojen kartan rakentamisen tavoitteen avulla (hallitsevan minätilan tunnistus).

Myös lääketieteellisessä kulttuurissa peräänkuulutetaan tänä päivänä kriittistä ajattelua. Emme ole kriittisiä ajattelijoita silloin kun otamme vastaan oppilaitoksemme auktoriteettien arvot itsestään selvyyksinä, kyseenalaistamatta. Kriittisiä olemme silloin kun joka päivä opimme kyseenalaistamaan tunneperäisiä ajatuksiamme ja oppejamme. Löydämme itsestämme yhä useammanlaisia tapoja olla rationaalinen.

(Critical thinking is a learned process which benefits from teaching and guided practice like any other discipline in health sciences. It was already proposed as part of an early medical curriculum. If we are to train future generations of health professionals as critical thinkers, we should do so in the spirit of critical thinking as it stands today. Clinical teachers should know how to run a Socratic discourse, and in which situations it is appropriate. They should be aware of contemporary models of argument. Clinical teachers should be trained and experienced in engaging with their interns and residents in meaningful discourse while presenting and discussing morning reports, at floor and other rounds, in morbidity and mortality conferences, or at less informal ‘hallway’, ‘elevator’ or ‘coffee-maker/drinking fountain’ teaching sites for busy clinicians. Such discourse is better than so-called “pimping”, i.e. quizzing of juniors with objectives ranging from knowledge acquisition to embarrassment and humiliation…

Such a reflective integration cannot be mastered by mere exposure. A learning experience is required. Trainees in medicine need to learn how to think critically, just as they need to learn contemporary approaches to ‘rational’ medical decision making: how to use Bayes’ theorem in the diagnostic process, how to determine the sample size in a clinical trial, how to analyze survival curves in prognosis and outcomes studies, and how to calculate odds ratios in case control research. Med Sci Monit. 2011; 17(1): RA12–RA17.
Published online Jan 1, 2011. doi: 10.12659/MSM.881321
PMCID: PMC3524675
Evidence and its uses in health care and research: The role of critical thinking
Milos Jenicek, Pat Croskerry, and David L. Hitchcock)

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s