Ajatuksia apinamielten planeetalta

Viimeksi kirjoitin siitä, mitä on apinamieli. Se on ajattelua, jota ihminen itse ei ohjaa. Omasta mielestäni yksi tärkeimpiä asioita elämässä on, että meidän tulisi oppia ohjaaman omaa sisäistä todellisuuttamme. Meidän tulisi olla sisältäpäin itseämme aktiivisia ohjaavia ihmisiä eikä ulkoapäin ohjattuja saatikka satunnaisten ajattelumallien temmellyskenttiä. Se on tie onnelliseen elämään.

Mielestäni 1900-luku oli sosiaalisesti kloonattujen ihmisten aikaa. Vain aniharvat, ainoastaan jotkut luovat ihmiset, uskalsivat ajatella omia ajatuksia. Asiantuntijankin ajattelun tuli perustua varmaan näyttöön. Elettiin apinamielten planeetalla.

Apinamielten planeetalla täytyi aina saada ulkopuolelta ihmisten hyväksyntä sille, että ajattelen varmasti niin kuin minun kuuluu ajatella. En uskalla itse kokeilla ajatella erilaisilla näkökulmilla, etten vaan mokaa, ajattele jotenkin väärin. Kun ajattelen samoja ajatuksia kuin pomoni, professorini, ryhmänjohtajani jne.  ajattelen oikein.

Yllätys yllätys, kokemusperäinen elämänkokemus syntyy siitä, että ihminen uskaltaa kokeilla. Tutustut itseesi, kun uskallat heittäytyä erilaisten ristiriitaisten osiesi leikkiin. Uskallat kuunnella itseäsi ja tehdä joskus vääriäkin asioita ja leikkiä erilaisilla ajatusmalleilla, joskus ”väärilläkin” sellaisilla. Tällöin puhutaan dramaälyn rinnalla  myös lateraalisesta ajattelusta.

Jos haluat kasvaa henkisesti itseohjautuvaksi ihmiseksi, täytyy sinun uskaltaa hetkiksi heittäytä luovan lapsen maailmaan. Mietin usein, kuinka paljon henkisestä pahoinvoinnistamme johtuu siitä, että ihmisiltä oli kadonnut kyky leikkiin. Ihmiset apinoivat naama vakavana toinen toisiaan juosten jonkun osaavan gurun perässä. Ollakseen vakavasti otettavia täytyy ajatusten nojata ulkoiseen auktoriteettiin. Kaiken viisaan ihmisen toiminnan tulisi perustua näyttöön. Apinamieli ei uskalla luottaa omaan kokemukseensa. Hän ei käytä omaa luovaa ajatteluaan. Hän on muurahaisihminen,  sosiaalinen klooni.

Modernilla apinamielten planeetalla asuu edelleen valtaryhmänä tämä edellä mainittu yksi ihmistyyppi, sellainen, jonka tietoisuuden ohjaus sijaitsee oman itsen ulkopuolella.  Hän ei ohjaa ajatuksiaan, vaan sitä ohjaa  joko ”autopilotti” tai/ja sitten joku toinen, vaikkapa juuri guru, jota kauheasti miellytetään ja imitoidaan. Apinamielelle on ollut ensiarvoisen tärkeää se, että hän varmasti ajattelee, tai ainakin teeskentelee ajattelevansa, oikeita ajatuksia, sellaisia, joita jokin viisas toinen (professori, poliittinen sankari, opettaja jne.) on ajatellut. Tästä asiantuntijoiden ohjaamasta kloonielämästä kertoo myös mielestäni se, että tieteellisesti uskottavimpia artikkeleja ovat olevinaan ne, joita on eniten lainattu. Mitä enemmän apinoit toisia, sitä enemmän olet ”oikeassa”. Ei kannata olla omaperäinen, jos haluaa olla uskottava!

Apinamieli ei harrasta sisäisyyttä. Sen sijaan hän pyrkii  pitämään pitämään kaikki oman kehon tuottamat tunnetilat ja niiden ajatukset torjuttuina. Silti, voi kauhiata, niitä apina-ajatuksia, satunnaisia, kuona-ajatuksia,  tunkeutuu epätoivottuina vieraina mielennäyttämölle. Voi, miksen voi aina ajatella oikein!

Ajatukset ovat apinamielelle  joko täysin kontrolloimattomia ajatuksia tai sitten toisen henkilön valmiiksi ajattelemia ajatuksia. Apinamielen omanarvontunnolle oli tärkeää, että hän tulee hyväksytyksi, kun ajattelee kuten toisetkin. Hän kokee itsensä näin normaaliksi ja elämä on hallinnassa. Ajattelen kuin muut, olen siis normaali.

Hypnoterapeutti kutsuu auktoriteeteille herkkää ihmistä passiivisesti suggestiiviseksi. He eivät ole siis hypnoosiherkkiä, vaan passiivisesti suggestiivisia: alttiita toisten ihmisten suggestioille.

Selvitetäänpä asiaa hiukan lisää. Passiivisesti suggestiivinen henkilö tekee mitä tahansa miellyttääkseen hypnotisoijaa, voi vaikka haukkua kuin koira tai kiemurella maassa kuin käärme. Kun kerran kuuluisa hypnoosiguru hänet hypnotisoi, samaistuu hän ihan mihin tahansa guru haluaa. Kun itseohjautuvuutus puutuu, ollaan helposti toisen ihmisen tietoisuuden armoilla.  Nämä suuret hypnoosigurut ovat pilanneet epäeettisellä toiminnallaan paljon hypnoterapian mainetta.

Apinamielet, passiivisesti suggestiiviset henkilöt,  ovat meitä tavallisia kansalaisia.  Meitä on kaikissa kansankerroksissa tohtorista työmieheen.   Olemme henkilöitä, jotka erilaisissa sosiaalisissa paineissa teemme melkein mitä vaan. Me olemme tuikitavallisia Matteja ja Maijoja.  Meitä, jotka sosiaalipsykologisissa testeissäkin olemme  valmiita vaikka antamaan kuollettavia sähköiskuja koehenkilölle, kun professori näin käskee. Vähänkin sosiaalipsykologiaa lukeneet muistanevat Milgramin kuuluisat kokeet.

kuva: wikimedia

 

Musical_Jolly_Chimp1

 

Hypnoosiherkkä ihminen on ihminen, joka herkästi menee transsiin. Hän ei ole välttämättä passiivisesti suggestiivinen. Päin vastoin hypnoosissa voidaan lisätä ihmisen autonomista suggestiivisuutta eli itseohjautuvuutta.  Transsissa (jota on käsittääkseni vaikeaa, ellei mahdotonta, erottaa meditaatiosta aivofysiologisena ilmiönä) ihminen ei tee mitään, mikä ei ole jo hänen sisällään. Meissä on kuitenkin monta eri osaa, ikään kuin monta pientä ihmistä sisällämme. Hypnoosissa voimme tunnistaa ja leikkiä minämme eri osille,  minätiloillamme. Näin voimme oppia tuntemaan itseämme, voimme tietoisesti valita itsemme ja löytää todelliset arvomme sekä tarkoituksen elämällämme. Voimme samaistua eri osiin itseämme, ja tätä voi tietysti epäeettinen hypnotisoija tai kansankiihottaja hyödyntää. Hän aktivoi meistä esiin osan, joka ei yleensä ole esillä. Psykohistoroitsija Jay Lifton on tutkinut paljon tätä ilmiötä, jossa poikkeuksellisissa poliittisissa olosuhteissa meistä lähes jokaisesta voi nousta esiin hirviö.

Kymmenen prosenttia ihmisistä menee helposti syviinkin transsitiloihin. Hypnoosi, siinä missä hyväksyvä läsnäolo (mindfulness), on väline siihen, että ihminen voi oppia ohjaaman apinamieltään toisenlaisiin tietoisuuden osiin ja tiloihin. Ihminen löytää parhaassa tapauksessa juuri tämän itseohjautuvuutensa, sillä muuntuneet tajunnantilat ovat otollisia tiloja itsetuntemuksen lisääntymiseen  ja  uusien ajattelumallien oppimisille.  Voimme löytää monipuolisuutemme, emmekä takerru vain yhteen sosiaalisesti kloonattuun tapaan ajatella. Tätä kautta – tietoisuustaitojemme lisääntyesssä – emme ole enää passiivisesti suggestiivisia, vaan aktiivisesti ja tietoisesti valitsemme uskomuksemme ja arvomme.  Ja kun luotamme itsemme, eivät professoritkaan saa meitä antamaan toisillemme sähköiskuja, emmekä muutu yhtä helposti hirviöiksi.

Hypnoterapeutti auttaa ja tukee ihmisen ongelmanratkaisutaitoja ja vahvistaa hänen itseohjautuvuuttaan, autonomista suggestivisuuttaan.  Itse uskon, että olemme siirtymässä itseohjautuvien ihmisten kulttuuriin. Tietoisuustaitoja omaavalla ihmisellä on oma tahto, ja hän tekee yhä vähemmän asioita tahdottomasti, auktoriteettien tai satunnaisten tunnetilojen johdattelemana. Tietoisuustaitojen kehittyminen tapahtuu siten, että ihminen opettelee monipuolisesti hyödyntämään erilaisia tietoisuuden tiloja (meditaatio, itse-hypnoosi, luovat transsit), joiden avulla hän tulee tietoisemmaksi itsestään ja omista uskomuksistaan ja arvomaailmastaan.

Teatteri on ollut kautta aikojen imaginaario, jossa on voitu kokemuksellisesti oppia asioita. Onko teatterista näyttöä? Kyllä. Siitä on monen vuosituhannen näyttö.  Draamaa on kautta aikojen käytetty paitsi viihdyttämiseen myös opettamiseen. Jotta tiedät, onko draama sinun juttusi täytyy sinun ITSE KOKEILLA DRAAMALLISIA MENETELMIÄ. Et opi kokemuksellisesti  yhtään mitään, jos keskityt vain apinoimaan muita, etkä uskalla itse kokeile. Virheet ovat tärkeimpiä opettajimme.

Meistä ei koskaan kasva itseohjautuvia vastuullisia ihmisiä, mikäli päätämme pysyä apinamielinä. Voimme valita myös toisin. Voimme ryhtyä kasvattamaan itseohjauksellisuuttamme esimerkiksi kehittämällä tietoisuustaitojamme. Silloin kun ihmisellä ei ole kehittyneitä, aikuisia turvallisia mielenosia, on parasta työskennellä ainakin aluksi draamallisesti turvallisessa ammatti-ihmisen ohjaamassa yksilöterapiassa tai terapeuttisessa ryhmässä. Työskentelyssä voi purkautua esiin kipeitä tunteita. Monella keski-ikäisellä ja joskus nuorellakin on kehittyneitä, vahvoja aikuisia osia. Tällöin voi paljon tehdä tietoisuustaitotöitä ihan itse,  esimerkiksi meditoiden tai luovasti draamallisesti kirjoittaen.

Vaikka sisäisyys, vapautumien apinamielestämme,  on tie onnellisuuteen, se vaatii meiltä paljon. Tarvitsemme oman tietoisuustemme ohjaukseen sekä mielikuvitusta että hyvin kehittynyttä realiteettitajua.  Kumpikaan yksin ilman toista ei vie meitä itseohjautuvuuteen. Tiede on vienyt meitä paljon eteenpäin realiteettitajun kehittämisessä.  Valitettavasti sen modernit instituutiot  veivät meiltä mielikuvituksemme, jota nyt, transmodernissa ajassa, ollaan palauttamassa meille takaisin.

Tietoisuustaidot facebookissa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s