Selviytymisstrategioista syöpään, nr 8

Avuttomuudesta itseohjautuvuuteen

 

Se on tehty.  Siirtolan Emäntä on nyt yhdeksän varpainen.  Kummallista. Olo on toimenpiteen jälkeisenä päivänä levollinen.  Katson myötätuntoisesti jalkaani ja olen päättänyt rakastaa sitä entistä enemmän sen pienestä epätäydellisyydestä huolimatta.

Jorvin sairaan ylilääkäri Tiina Jahkola poisti minulta  6.6.2014 ammattitaidolla varpaan lisäksi luomen nenästä.  Varmuudeksi vuoksi. Lisäksi pääsen ihotautilääkärille, joka tutkii kaikki luomeni, koska niitä riittää.  Kiitokset vaan sinne Jorviin. Oli ihanat lääkärit (auttamassa yksi erikoistuva kirurgi) ja pätevän oloinen sairaanhoitaja.

Kipuja ja henkisiä kipuja on yllättävän vähän.  Mietin mistä tämä mahtaa johtua? Ehkä osakiitos kuulu teille, ystäväiseni. Olen saanut sellaisen määrän energiaa reaalisina ja virtuaalihalauksina, että koen yhden varpaan menetyksen melko pieneksi elämän murheeksi.  Olen toki itsekin tehnyt paljon surutyötä, meditoiden ja kirjoittaen. Ehkä siksi oloni on tällä hetkellä levollinen varpaan menetyksestä huolimatta. Masennus, monen syöpään sairastuneen kumppani (minulla Rouva Otsaryppy),  ei ole enää kiusannut minua vatvonnallaan ja pessimistisillä mielikuvillaan.

Yhteisön antama tuki ”masennuslääkkeenä” on ollut kiintoisa ilmiö. Mieleeni juolahtaa spontaanisti  tässä yhteydessä  tapaus  Aku Kopakkala.  Kyseinen psykologi sai joitakin päiviä sitten potkut Mehiläisestä, koska erehtyi kertoomaan julkisesti oman käsityksensä masennuslääkkeistä.  Kopakkala on mukana mm. Katajamäki Ry:n toiminnassa.  Tämä ekoyhteisö kirjoittaa periaatteistaan seuraavasti: Moderni elämäntapa on irrottanut ihmisen elinpiirin elävyydestä ja yhteisöllisyydestä, joiden merkitystä yksilön terveydelle ja elinympäristönkin hyvinvoinnille ei riittävästi huomioida ja arvosteta. Perinteiset ja nykyisin vaihtoehtoisina pidetyt hoitomuodot sekä luonnon kasveista saatavat rohdot ovat tehokkaita, ekologisia ja vuosisatojen traditioiden koettelemia ja siksi niiden asemaa tulisi vahvistaa länsimaisen lääketieteen ja terveysajattelun rinnalla.  Mitä muuta voin sanoa kuin että hyvä Aku! Jatka samalla linjalla. 

Aku Kopakkala sanoi muuten haastattelussaan,  että normaalisti hän olisi saattanut vajota masennukseen potkuista, mutta kiitos yhteisön valtavan tuen, hän voi oikein hyvin tapahtuneesta huolimatta. Kopakkala näyttää elävän ekoyhteisönsä teorioita todeksi. Vertaistuki ja ihmisten myötätunto on auttanut minuakin melkoisesti hyväksymään oman sairastumiseni. Yhteisöllisyys virtuaalisena  ja konkreettisina vertaistukena näyttää olevan erinomaista lääkettä myös sairauden mukaan tuomaan alakuloon, eikä tämä lääke maksa paljoa. Hintana on vain oma avoin tunneilmaisu ja voimannuttavat ihmissuhteet. Terveestä yhteisöllisyydestä hyötyvät kaikki.

Entä jos onkin niin, että  Suomessa terveydenhuollon valtakulttuuri edelleen  konservatiivista ja sen rakenteissa on syöpää? Onko vallankäytön ylärakenteet jotenkin vieraantuneet valistuneiden ihmisten arkitodellisuudesta?  Kansalaiset, mukaan lukien käytännön toiminnassa olevat monet lääkärit, alkavat olla melkoisen avoimia erilaisille täydentäville hoitomuodoille ja uudelle yhteisöllisyydelle mm. yhteisötaiteiden ja yhteisen tekemisen kautta.  Vallankäyttäjät kuitenkin pönkittävät edelleen vanhoja lahoavia materialistisia rakenteitaan. Tilanne on oikeastaan aika huolestuttava.

USA:ssa ja Kandassa syöpähoitoja täydennetään jo runsaasti erilaisilla täydentävillä hoitomuodoilla, mm. terapeuttisilla ryhmillä, joogalla, meditaatiolla, mielikuvaharjoituksilla, itsehypoosilla ja immunopuolustusjärjestelmää vahvistavalla ravinnolla.  Ranskalainen psykiatri David Servan-Schrebier on kirjoittanut melkoisen mielenkiintoisen kokemuksellisen opuksen aiheesta. Hän sairasti kaksi kertaa aivosyövän, johon hän menehtyi 20 vuoden kamppailun jäkeen.

Servan-Schreibier on kiinnostunut paitsi länsimaisesta lääketieteestä ja psykoterapeuttisesta perinteestä, myös esimerkiksi joogasta ja tiibettiläisestä lääketieteestä.  Hän korostaa kirjassaan ”Anticancer – A new view of life” kehollisten menetelmien,  tietoisuustaitojen sekä esteettömän tunneilmaisun lisäksi esimerkiksi antisyöpäruokavaliota, johon palaan myöhemmmin.

Toisaalta Servan-Schrebier  oli myös länsimaisen lääketieteen puolestapuhuja. Hän toi esille kirjassaan esimerkiksi sen, että jos menet täydentävälle hoitajalle, joka ei suostu tekemään yhteistyötä hoitavan lääkärisi kanssa, kannattaa siirtyä äkkiä pois tällaisesta hoitosuhteesta. Erityisesti akuuteissa terveysongelmissa korostuu länsimaisen lääketieteen vahvat puolet.  Servan-Schreibier näki länsimaisen lääketieteen hyvät puolet, mutta hänen mielestään siihen kannattaa ehdottomasti yhdistää myös täydentäviä hoitomuotoja.  Mielenkiintoiselta kuulostaa muuten myös hänen toisen kirjansa nimi:  Healing without Freud or Prozac.

Servan-Shcreibierin mukaan syöpään sairastuneet edustavat usein ihmiskohtaloita, joille tyypillistä on sairastumista edeltävä avuttomuuden (helplessness) kokemus. Ihmiset kokevat usein ennen syöpään sairastumista olevansa nurkkaan ajettuja. Syöpäsairaat ovat hyvin usein elämässään epätoivoisissa  ”pattitilanteissa”. Kokemukset syöpää edeltävänä ajanjaksona ovat usein sen tyyppisiä,  ettei elämä  ole omassa ohjauksessa. Minulle tämä avuttomuuskokemus on tuttu rintasyöpääni edeltävältä ajalta.  Toinen avioeroni ei nostanut kokemustani oman elämäni ohjauksesta. Sen sijaan rintasyövän jälkeinen aika teki tämän. Sairauteni oli porras uuteen tietoisuuteen.

Nyt varpaan melanoomaa ennen ei tällaista selvää kokemusta avuttomuudesta enää ollut.  Olen mielestäni saanut elämääni otteen edellisen syövän jälkeen. Olen päässyt omassa elämäntarinassani huomattavan paljon eteenpäin. Tarinani ei ole enää pahasti keskeneräinen.   Uskon, että tällä varpaan menetyksellä on oma tarkoituksensa. Se potkii minua eteenpäin omalla valitsemallani henkisellä tiellä.

Mietin, että ehkä tämä on iso askel ruumini kotoisaksi tuntemisessani. Nuoruuteni tarina addiktioineen ja syömishäiriöineen kertoo viestiä vieraantuneesta olemisesta ja suhteesta ruumiiseeni. Se ei ole ollut koskaan nuoren minuuteni koti.  Nyt on vihdoin sellainen olo, että tämä melanoomani on tekemässä kehostani lopullista kotiani.  Yksi varvas on pieni hinta tästä uudesta liitosta. Viime päivinä olen tuntenut suurta myötätuntoa tuota nuorta ja kaunista 70-80 luvun  Kati-minuuttani kohtaan, joka ei koskaan viihtynyt ruumissaan. Surullista.  Tämä ruumiista vieraantunut tilanne näyttää olevan entistä tavallisempaa nuorten ihmisten elämässä, kiitos kaiken materialisoivan kulttuurin. Valoa on kuitenkin jo näkyvissä.

Servan-Screibeier korostaa terveessä ihmisessä mielen ja kehon erottamatonta liittoa. Länsimainen tiede ja esineellistävä koulutuksemme on leikannut meidät irti paitsi olemisestamme myös ruumiistaamme ja terveestä yhteisöllisyydestä. Täydentävät hoitomuodot auttavat meitä palauttamaan sielumme jälleen osaksi ruumistamme ja löydämme uutta yhteisöllisyyttä. Syöpään usein liittyvän  avuttomuuden kokemuksen vastalääkettä on  itseohjautuvuus. Otamme vastuun terveydestämme ja hankimme kokemuksia siitä, että emme ole vain hoitoketjujen heittopusseja. Otamme itse tietoisen  vastuun omasta terveydestämme ja valinnoistamme.  On paljon asioita, joita voimme tehdä oman terveytemme eteen – myös silloin, kun olemme syöpään sairastuneita.  Valistunut itseohjautuva kansalainen on oman elämänsä tietoinen ohjaaja.

Luotan eniten kokemusasiantuntijoiden ääniin, varsinkin sellaisten, joilla on länsimaista tieteellistä koulutusta.  Parhaat lääkäritietokirjailijat ovat mielestäni tavallisimmin kokemusasiantuntijoita, sellaisia ihmisiä, jotka itse ovat kamppailleet omien sairauksiensa kanssa. Psykiatri Servan-Schreiberin rinnalla tällainen merkittävä tietokirjalijalääkäri on Rachel Naomi Remen, nainen, joka on elänyt koko elämänsä Chronin taudin kanssa.  Oma sairaus tuppaa kummasti laajentamaan lääketieteilijän näkökulmaa.

 

 

 

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Selviytymisstrategioista syöpään, nr 8

  1. Hieno postaus, Kati! Olen niin samoilla linjoilla kanssasi. Ihanaa, että leikkaus on nyt ohi ja voit toipua. Asioiden tarkoitus ei aina selviä samalla hetkellä kuin ne tapahtuvat. Olen itse kokenut erittäin voimakkaasti yhteisön parantavan voiman rintasyöpäni yhteydessä, se oli minulle uutta ja ennenkokematonta. Minusta tuo ajatus sairastumista edeltävästä avuttomuuden kokemuksesta on suorastaan vallankumouksellinen, ja erittäin totta omalla kohdallani. Hyvää toipumista!!

  2. Joo… tämä kirja on todella hyvä kirja. Ehdottomasti suosittelen sitä luettavaksi. Siinä on valtavasti samoja asioita, joita itse olen oivaltanut, mutta joitakin minullekin uusia syvällisiä oivalluksia. On hienoa saada elää aikakautta, jossa tieteet alkavat integroitua. Daniel Servant-Schiberin kaltaiset ihmiset ovat edelläkulkijoita uuteen aikakauteen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s