Selviytymisstrategioita syöpään, nr. 10

Ajatuksia rakkaudesta

– Siellä missä on ihmisyyden rakkautta, siellä on parantamista – Hippokrates

Istun  täällä Haartmanin sairaalassa, en melanooman ja pikkuvarpaani amputaation takia. Sain munuaisaltaan tulehduksen melanoomakaupan päälle.   Pari päivää on ollut huono ruokahalu, ja viime yönä nousi korkea kuume.   Tänään täällä sairaalassa tein joitakin joogavenytyksiä. Ja KÄVELIN pari sataa metriä Meilahden päärakennuksen kahvilaan. Kävely tuntui sujuvan suurin piirtein normaalisti. Ilman pikkuvarvasta!

Mikäs täällä Haartmanin sairaalassa on ollessa.  Saa valittaa kaikki vaivansa, ja niihin suhtaudutaan vakavasti. Monet haukkuvat sairaaloiden palveluita, mutta meikäläinen on saanut kohdata täällä vain mukavia asiansa tuntevia lääkäreita ja empaattisia hoitajia. Toistaiseksi kokemukseni ovat olleet jälleen vain myönteisiä. Ehkä roolini potilaana saattaa olla erilainen, kun olen itsekin terveydenhuollon ammattilainen.   Toki sen huomaan, että hoito on melkoisen koululääketieteellistä ja hoidoissa keskitytään ensisijaisesti lääkkeisiin ja teknisiin apuvälineisiin. Mutta se perustarkoitus sairaaloilla vielä kai tänä päivänä onkin: tarjota parasta länsimaista lääketiedettä ratkaisuksi terveysongelmiin.

Kuka tietää, ehkä tulevaisuudessa saamme nähdä enemmän näitä integratiivisen lääketieteen klinikoita, joissa eri lääketieteen perinteiden asiantuntijat tekevät kiinteästi yhteistyötä. David Servan-Schreiber väitti, että akuuteissa terveysongelmissa korostuu länsimaisen lääketieteen vahvuudet ja kroonisissa ongelmissa muiden kulttuurien hoitomuotojen vahvuudet. Näen jo sieluni silmissä, kuinka tulevaisuuden sairaaloissa ihmisiä opastetaan terveisiin ruokailutottumuksiin tarjoamalla potilaille  anticancer ravintoa. Lisäksi he voivat jo osastoilla kuunnella erilaisia elämänlaatua parantavia ja  immunipuolustusta vahvistavia mielikuva-, hyväksyvän läsnäolon ja anteeksiannon harjoituksia. Minulle on vallan helppoa kuvitella tällaisia tulevaisuuden hoitolaitoksia.

Pyysin lihattoman, vehnättömän ja sokerittoman dieetiin, ja sellaista ruokaa minulle luvattiin nyt täällä tarjota. Ravinnosta olenkin käynyt mielenkiintoisia keskusteluja hoitohenkilökunnan kanssa. Suloiselle, asiansa osaavalle  n. 30-vuotiaalle naislääkärille sanoin, että mistä se mahtaa johtua,  että lääkärit näyttävät vuosi vuodelta silmissäni aina vain nuoremmilta ja nuoremmilta.

Olen käyttänyt aikaa täällä myönteisen ajattelun harjoituksiin. Youtubeista löytyy pilvin pimein erilaisia englanninkielisiä syöpään sairastuneelle tarkoitettuja mielialaa kohentavia harjoituksia.  Olen päättänyt kaikin mahdollisin keinoin ylläpitää myönteistä suhdetta itseeni ja kehooni. Uskon, että itsensä hyväksymisellä ja myönteisellä asenteella olevan suuri vaikutus elämäsi laatuun  ja asenteeseesi, riippumatta siitä, koska kohtalo tekee päätöksensä siitä, että sinun vuorosi on tullut.

Miettiessäni ranskalaislääkärin David Servan-Schreiberin elämää, voin todeta: Hän eli viisikymppiseksi ja hän eli hienon tarinan. Hän  kuoli onnellisena, pelkäämättä kuolemaa. Kulttuurissamme vielä liian usein kuolemaa pelätään ja pitkä ikä tuntuu olevan suurempi tavoite kuin hyvä ja kantava elämäntarina.

Uskovainen puoli minua ilmaisee suhteeni sairauteen ja kuolemaan siten, että se kehoittaa minua luottamaan Jumalan johdatukseen ja rakkauteen. Asiat menevät juuri niin kuin niiden kuuluu mennä. Luota johdatukseen. Aikasi vielä tulee, mutta sitä, koska se on, sen vain aniharvoin kukaan itse päättää.

Tilanteessa, jossa terveyttä koetellaan toistuvasti, pidän yhä tärkeämpänä sitä, että ihminen luottaa elämän luontaiseen kannatteluun. Kaikissa tilanteissa. Myös kuoleman edessä. Kaikki menee niin kuin asioiden kuuluu mennä. Tämä ei tarkoita tietänkään sitä, ettei itse kannataisi pyrkiä vaikuttamaan asioihin. Voit jakaa elämäsi loppuun saakka rakkautta itsellesi ja ympäristöösi.

Olen kirjoittanut jo aikaisemmin rakkauden merkityksestä, mutta siitä ei voi kirjoittaa mielestäni liikaa. Minusta oli joskus menneinä vuosina tosi naivia lörpottelyä,  kun ihmiset puhuivat tästä ”rakkaudesta” ja sen ihmeellisestä parantavasta voimasta. Kas kummaa, mitä enemmän ikää on karttunut ja olen sairastanut, sitä enemmän olen jo sitä mieltä, että meillä puhutaan aivan liian vähän tästä rakkaudesta. Rakkautta kun on jo se, että kuuntelet itseäsi hyväksyvästi ja pidät huolta itsestäsi sekä lähimmäisitäsi. Ja itseesi suuntautuvaa rakkautta on se, että otat vastaan kaiken sen hoidon, josta itse koet hyötyväsi. Kuutelet kehoasi ja tunteitasi. Hyväksyt kehosi ja sallit sen vain olla. Se on hyvä ja rakastettava sellaisena kuin se on. Se, että sitä yritetään pakottaa laihtumaan tai lihomaan, ei tee sitä paremmaksi.

Se, että annamme itsellemme ja toinen toisillemme rakkautta, auttaa meitä kasvamaan yhä enemmän ihmiseksi,  joksi meidät on tarkoitettu. Löydämme sen painon itsellemme, jonka painoiseksi meidät on tarkoitettu. Se, että tuemme toinen toisiamme elämme kriisitilanteissa ei ole keneltäkään pois.  Sen sijaan se lisää meidän kaikkien rakkauden määrää. Kun annat rakkautta ympärillesi, saat sitä myös vastalahjaksi.

Päiväni päättyvät silloin kun niiden kuuluu päättyä. Minun kuuluu tehdä parhaani, jotta rakennan ja toteutan rakkaudellisen, myönteisen suhteeni itseeni, omaan kehooni  ja ympäristööni. Pyriin ilmaisemaan itselleni ja muille ihmisille hyväksyntää, anteeksiantoa  ja rakkaudellisuutta. En usko, että kukaan hyötyy siitä, että alistumme kielteisille sisäiselle dialogille ja mielikuvillemme.

Voimme muuttaa kriittisen, itseämme piiskaavan negatiivisen sisäisen puheen eli ”kielteiset affirmaatiot” myönteisiksi. Meidän ei tarvitse olla itseämme pahoin kohtelevia.  Oma äitini kuoli rintasyöpään 76-vuotiaana. Hän lähti pää pystyssä ja positiivisella mielellä. Hän kehui jatkuvasti läheisiään ja ystäviään, ja hän kehui saattojoukkojaan (”Mikäs minun on olla täällä kotona, kun minua kohdellaan kuin Kiinan keisaritarta!”)  Väitän, että hän säteili viimeisinä viikkoina rakkautta.

Kun menetämme läheisen ihmisen, teemme surutyötä.  Samoin, kun sairastumme, joudumme tekemään surutyötä.  On terveyttä olla vakavan sairauden edessä surullinen ja hämmentynyt. Joitakin päiviä olin myös melanooma diagnoosini jälkeen alakuloinen, ehkä masentunutkin, pienen hetken jopa toivoton.  Ei ole hyvä ihmiselle, että tällainen toivottomuus jää pysyväksi olotilaksi.  Epäilen, että tietoisuutaitojani kehittämällä olen pystynyt nostamaan masentuneisuuteen taipuvaisen itseni nopeammin myönteisiin mielikuviin. Ruokin itseäni myös aktiivisesti äänitteillä, jotka vahvistavat myönteisiä mielikuviani.

Toki olen unettomuuteeni käyttänyt hetkittäin mirtatzepiinia ja nostin annosta pahimmaksi ajaksi.  Ei ole nimittäin hyväksi ihmiselle se, että joutuu epätoivoon.  Meidän täytyy hoitaa mielialamme ja ruokkia toivoamme viimeisiin sekunteihimme saakka. Unettomuus kasvattaa toivottomuutta.  Myönteinen ajattelu sisältää senkin, että suhtaudumme epätoivoisiin ajatuksiimme armollisesti ja hyväksyvästi.  ”Kas, sieltä tulee Epätoivoni…, kiitos, että jaoit tunteesi kanssani.” Ihmisyytemme ytimessä on, että käymme läpi koko elämän tunnekirjon.  Meidän ei tule kieltää tunnetilojamme, koska ne ovat tärkeimpiä ystäviämme.

Louise Hay toi joissain self-help -oppaassaan  esille peiliharjoituksen. Harjoitus on mielestäni hauska. Mennään peilin eteen, jossa  aina kehutaan itseä.  Minäkin olen jo tehnyt sairaalan vessassa käydessäni pari harjoitusta.  Ensimäisellä kerralla sanoin itselleni: ”Kati, olet kaunis sellaisena kun olet, myös noiden nenässä olevien tikkien kanssa (poistivat siitäkin luomen) näytät tosi hyvältä.” (Tämä harjoitus naurattaa, ja tuntuu hyvältä…)  Toisella kerralla puolestani sanoin: ”Kati, olet rakastettava ihminen sellaisena kuin olet.” Voit harjoitella peilin edessä myös keskusteluja toisten ihmisten kanssa. Yksi hyvä affirmaatio voisi olla myös: ”Kati, olet epätäydellinen ihminen. Olet tehnyt elämässäsi virheitä. Silti olet rakastettava ihminen kaikkine puolinesi.” Oman laadullisesti hyvän elämän perusasioita on tämä jälkimmäinen,  anteeksianto. Meidän on hyvä antaa anteeksi, sekä itseemme, että muille ihmisille. Kyllä, olen tehnyt virheitä, mutta olen silti tarpeeksi hyvä ihminen.

Kulttuurimme ongelma ei ole liiallinen itserakkaus.  Sen sijaan ongelma on narsismi,  ja jatkuva kritiikki omaa persoonaa kohtaan. ”Olet liian lihava… syöt kuin sika… olet tyhmempi kuin muut… esität asiantuntijaa, vaikket oikeasti tajua yhtään mistään mitään...”. Moni meistä on suorastaan törkeä itseänsä kohtaan. Ongelma on ihmiset, jotka yrittävät olla jotakin muuta kuin ovat. Emme ole ihmisiä, joiksi meidät on tarkoitettu.  Olen päässyt aika hyvin jo eroon kielteisestä sisäisestä puheesta, kiitos kirjoittamisen ja meditaatioharjoitusten. Ja entistä enemmän aion ruokkia itseäni rakkaudella, koska se on kaiken katalysaattori: Se saa sinut minussa kukkimaan, ja minut sinussa kukkimaan.

Eikö kouluihin olisi hyvä ottaa rakkaus yhdeksi kouluaineeksi. Kiitos autoritaaristen uskonnollisten tulkintojen, monet kristilliset suuntaukset ovat menettäneet rakkauden välittämisen voimansa, ehkä siksi sitä ei enää opeteta kouluissa. Ehkä uskonnon opetustunnot pitäisikin korvata rakkauden oppitunneilla? Mikään ei estäisi tuoda näillä tunneilla esille myös eri uskontojen muodonmuutoksellista potentiaalia.   Jospa tämä vähentäisi sekä fyysistä että henkistä pahoinvointiamme?

Sisäinen teatteri on tietysti vain yksi työkalu rakkauden harjoittaiseen. Siinä  aletaan tunnistamaan omia ehdollistettuja ajattelumalleja luomalla hahmoja eli minätiloista. Kirjoittamisessani hyödynnän edelleen tilojani, synnytinhän uuden fyysisen kriisini aikana Melanomakukan ja Kalmakallen. Osa armollisuuttani ja itsehyväksyntääni on se, että hyväksyn osana itseäni myös Melanoomakukan ja Kalmakallen kaltaiset tunnetilat.  Minulle mietiskely tarkoittaa  perimmiltään omien sisäisten äänien hahmottamista ja niiden kuuntelua. Voimme oppia luokittelemaan ja valitsemaan ajatuksiamme. Siitä on kysymys sekä luovassa psykodraamallisessa kirjoittamisessa että meditaatiossa.  Opimme  ottamaan vastaan erilaiset tunnetilamme ja niiden viestit samaistumatta niihin. Voimme valita uskomuksiamme, joille haluamme rakentaa elämämme. Kuinka paljon meiltä ihmisiltä menekään turhaa energiaa siihen, että samaistumme ikäviin tunnetiloihimme, elämme satunnaisia epämääräisiä alitajuisia uskomuksiamme tosiksi, haukumme itseämme  tai  muiden ihmisten kuvia meissä.

Mietiskelemällä voimme oppia valitsemaan itsemme ja uskomuksemme. Nykyään pyrin yhä enemmän elämään todeksi tätä hetkeä ja mm. seuraavia uskomuksia. ”Maailma on hyvä sellaisena kuin se on. Kaikki ikävätkin tapahtumat elämässä on annettu meille henkisen kasvun välineiksi. Olen hyvä ja rakastettava sellaisena kuin olen. Kaikki ihmiset ovat rakkauden arvoisia, huolimatta kaikkien epätäydellisyydestä. Ei kannata huolehtia huomisesta eikä menneestä. Jokaiselle päivälle riittää sen omat murheet.

Rakastan puutarhaani. Se on sellainen kuhmolainen ikuinen keskeneräinen luovuuden työmaa. Rikkaruohojen seasta esiin nousevat kasvit näyttävät kaikesta huolimatta joka vuosi yhä  paremmalta ja paremmalta. Istutan sinne tänne lisää pensaita, siemeniä ja taimia, jotka muuttuvat ja lähtevät kukoistamaan vuosien saatossa, joskus odottamattomallakin tavalla.  Kitken pois rikkaruohoja.   Oma käsitykseni ihmissielusta on samanlainen. Voimme istuttaa sieluihimme pieniä myönteisten ajatusten taimia, positiivisten ajatusten siemeniä,  joiden tuloksia sitten joskus vuosien kuluttua voimme ihailla. Voimme kitkeä pois päivittäin rikkaruohoja, ikäviä negatiivisia ajatuksia.

Jokainen myönteinen rakkaudelle rakentuva uskomuksemme on uusi luovuutemme mahdollisuus. Emme tiedä millälailla tekemämme luovuustyö näyttää itsensä vuosien kuluttua, mutta yleensä se kukoistaa odottamattomalla tavalla, kun kylvämme tietoisuuteemme mahdollisimman paljon rakkautta ja kitkemme sieltä pois ajatuksia, jotka ovat rakkauden toteutumisen esteenä.

Perustin muuten naamakirjaan  uuden sivuston kokonaisvaltaisesta syövän hoitamisesta, jos jotakuta sattuu tällaiseen yhteisöön  mukaan kirjottautuminen.

Advertisements

Yksi kommentti artikkeliin ”Selviytymisstrategioita syöpään, nr. 10

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s