Aivojen muodostama teatteri, temperamentti ja tietoisuutemme näytelmä

Täällä Kuhmossa on upeita sopivan helteisiä kesäpäiviä ja metsät täynnä mustikoita. Yritän kaikesta huolimatta ehtiä marjareissujen ja työn lomassa hieman sivistää itseäni. Ja olenpa löytänyt siihen mukavan seuralaisen. ’

Olen lukenut Kindlessä erinomaista kirjaa, jota siteerasin jo viime englanninkielisessä blogissani. Se  jäsentää minulle jälleen hieman lisää Sisäisen teatterin syväolemusta. Kyseinen kirja on psykiatri Robert A. Berezinin ”Psychotherapy of Character – The Play of Consciousness in the Theater of the Brain” eli vapaasti käännettynä ”Luonteen psykoterapia – Aivojen teatterissa oleva tietoisuuden näytelmä”. Berezinin kuvaa mielenkiintoisella tavalla sitä, kuinka omat ihmissuhteemme sekä temperamenttimimme muokkavat  tietoisuutemme  näytelmiä. Nämä puolestaan määräävät hyvin pitkälle sitä, millaiseksi ulkoinen elämämme muodostuu.

Tietoisuutemme on meitä ravinneiden ja kaltoinkohdelleiden ihmissuhteittemme sekä oman tempperamenttimme summapeliä. Enemmän tai vähemmän epäonnistuneet kiintymyssuhteemme ja kaikki ihmissuhteemme, sekä omat ainutkertaiset temperamenttiset tapamme suodattaa kokemuksiamme, näkyvät tietoisuudessamme vielä aikuisinakin.

Sisäisessä teatterissa suodattimet –  erilaiset temperamettimme –  tehdään näkyviksi minätiloina.  Minätilojemme erilaiset ominaisuudet luovat meidät erilaisiksi, ainutkertaisiksi, ihmisiksi. Se, että luokittelemme ja  teemme näkyviksi erilaiset ajattelumallimme ja temperamenttimme esimerkiksi minätiloina, on tärkeä tietoisuutaito.

Emme ole suoria toisten ihmisten kopioita, vaan temperamettimme filttereineen muokaavat meitä toisten ihmisten epätäydellisiksi klooneiksi, erilaisiksi ihmisiksi. Koemme tämän vuoksi samassa tilanteessa erilaisia kokemuksia. Sisäistämme ulkoiset kokemuksemme sulattaen ne filttereillämme osaksi itseämme. Sosiaalinen, kulttuurinen ja geneettinen perimä voivat vahvistaa meissä herkästi joitakin minätiloja.

Minätilan ja sen temperamentin muutoksen ja vaihdon jälkeen  syntetisoimme todellisuutta jälleen uudella tavalla.  Eri minätilamme näkevät todellisuuden eri tavalla. Olemme jatkuvassa ulkoisen ja sisäisen todellisuuden vastavuoroisessa vuorovaikutuksessa, tietoisuuden ikuisessa virtauksessa.

Sisäinen teatteri on tämän sulatustyön tietoiseksi tekemistä ja sen edistämistä. Kun alamme nähdä meditoiden tai transsissa itsessämme olevat minätilamme erilaisine temperamentteineen, kykenemme sulattamaan kokemuksiamme tehokkaammin ja monipuolisemmin. Tämän jälkeen voimme vapauttaa itsemme yhä enemmän aitoon läsnäolevaan ja rakkaudelliseen olemiseemme.

Psykiatriset tilat, kuten masennus, eivät ole Berenzin mukaan koskaan olleet aivojen sairauksia. Hänen mielestään tämän hetkinen psykiatria, kuten koko yhteiskuntamme, ovat biologisoivine ajattelumalleineen suuressa kriisissä. Berenzin suosittelee, että nykyinen psykiatria olisi kiirellisesti pelastettava omilta kaiken biologisoivilta näkemyksiltään.

Ihmisen mielenterveysongelmien todellinen lähde ei Berenzin mukaan ole hänen aivojen biologiassaan. Sen sijaan välittäjäaineongelmat syntyvät ihmisen vahingollisissa tietoisuuden näytelmissä. Serotoniiniongelma ja muut ei-toivottavat muutokset välittäjäaineissa ovat seurausta epäonnistuneesta tietoisuuden näytelmistä. Jotta ihminen paranee, on ensisijainen tehtävä tervehdyttää hänen sisäinen näytelmänsä.

Hyvä näytelmän pohja rakentuu hyvälle vanhemmuudelle ja onnistuneille kiintymyssuhteille. Vanhemmuus, jossa ei ole aikaa lapselle, on ihmisen tietoisuuden kehittymisen kannalta tuhoisa. Näytelmiämme voimme onneksi myöhemminkin  ohjata myönteiseen suuntaan erilaisissa psykoterapioissa ja myös itseohjauksellisesti, hyödyntäen erilaisia tietoisuustaitoharjoituksia ja taideterapeuttisia menetelmiä.

Silloin kun ihmisellä on vakavia mielenterveysongelmia, on sisäisen draaman ohjausprosessi turvallisinta aloittaa yksilöterapiassa tai terapiaryhmässä. Lääkkeistä voi olla tilapäisapua silloin kun teatteri on kaaoksessa, mutta ne eivät korjaa itse näytelmää. Ne voivat antaa kyllä tietoisuudelle tarvittavaa korjaustilaa. Biologispohjaiset aivosairaudet ovat tietysti oma erillinen lukunsa. Niissä kannattaa luottaa lääketieteeseen.

Seuraavan luokituksen olen omaksunut psykiatri Robert Berenziltä. Sieltä kukin voi tunnistaa omien minätilojensa luomia erilaisia suodattimia. Eri minätilamme edustavat erilaisia temperamentteja. Vain kognitiivisesti jäykistynyt ihminen on vain puhdasverinen jompikumpi luokittelun ääripää, sillä olemme erilaisia ja eriasteisia sekoituksia näistä suodattimista.  Eri tilanteissa eri temperamenttiset minätilamme voivat olla aktiivisena (esim. töissä eri kuin kotona) ja eri elämänvaiheissa eri tilamme ovat tavallisesti hallitsevina (teininä eri kuin keski-iässä).  Elämän käännekohdissa vaihtuu hallitseva minätila.  Itse olin nuoruudessani enemmän ekstrovertti ja nykyään täällä korvessa nautin  introvertistä ja luovasta puolistani.

Sisäistäjä/ulkoistaja

Ulkoistaja siirtää kokemuksiensa tuottamia tunteita muihin ihmisiin. Kun hän tulee lapsena tai myöhemmin elämässänsä kaltoinkohdelluksi, siirtää hän tunteitaan esimerkiksi työtovereihinsa tai johonkin vähemmistöryhmään. Hän näkee vastenmieliset tunnetilat toisissa ihmisissä – ei itsessään.

Usein olen miettinyt, että terroristit ja rikolliset lienevät usein näitä kaltoinkohdelluksi tulleita lapsia, jotka yrittävät tuhota epäonnekkaan lapsuutensa vuoksi muita ihmisiä. Elämän merkityksellisyyden puutos ja sen vihalatautuneisuus siirretään itsen ulkopuolelle ja aletaan silmittömästi tuhota ulkoista todellisuutta.

Toinen ulkoistaja saattaa täyttää hyväksynnän ja rakkauden nälkäänsä etsimällä epätoivoisesti rakkautta muista ihmisistä. Hän on epärealistinen romantikko, joka on olemassa vain, kun saa rakkautta toiselta ihmiseltä. Hän ikään kuin täyttää lapsuuden rakkaustyhjiötä aikuisena. Saippuaopperamme ovat täynnä tällaisia minätiloja omaavia ihmisiä.

Sisäistäjä puolestaan saattaa sisäistää kaltoinkohdellun sekä kaltoinkohtelevan omaan Sisäiseen teatteriinsa. Hän käy jatkuvaa sadomasokistista keskustelua itsensä kanssa, mm. sättimällä ja panettelemalla ja välillä lohduttelemalla itseänsä. Jatkuessaan tällainen sisäinen näytelmä johtaa serotoniini-aineenvaihdunnan ongelmiin eli depressioon. Toinen sisäistäjä etsii rakkautta sisältä itsestään. Onnistuneessa prosessissa hän löytää sisältä itsestään rakkaudellisen minän osan ja  ”taivasten valtakunnan”.

 

Introversio/ektroversio

Introvertin ihmisen maailma pyörii hänen oman napansa ympärillä. Pahimmillaan tällaisesta tavasta suodattaa todellisuutta kehittyy täysmittainen narsisti. Kaikki mitä hän tulkitsee maailmasta kietoutuu sen ympärillä, millaisia vaikutuksia tapahtumilla on hänen elämäänsä ja kuinka häntä kohdellaan. Parhaimmillaan introvertti on puolestaan täysmittainen mystikko.

Tämän vastakohtana on ektrovertti ihminen, joka ei ole oikeastaan lainkaan oma itsensä. Hän on pahimmillaan toisten ihmisten kaiku, eli ”echoisti”. Hän toteuttaa muiden ihmisten ääniä elämässään, eikä hänellä ole oikeastaan lainkaan omaa itseyttä. Hänessä puhuu kaltoinkohteleva äiti, tai ankara opettaja, tai ilkeä siskopuoli.  Parhaimmillaan ekstrovertti on sosiaalinen virtuoosi. Hän osaa luovia seurassa kuin seurassa.

Näitä kaikuihmisiä näkee  paljon hyvin koulutetuissa ihmisissä. Hyvin monet akateemiset ihmisetkään eivät ole löytänyt omaa itseään ja sen aitoa ääntä.  Tällaisen akateemisen ihmisen tietoisuus on tieteellisten auktoriteettien ohjauksessa. Tällöin puhutaan indoktrinaatiosta.  Hän on vain toisten akateemikkojen kaikupoha. Tällainen ihminen ei uskalla ruokkia omaa luovaa ajatteluaan ja pahimmilaan hänen elämänsä on näyttöön perustuva projekti. Tai ainakin hän luulee asian näin olevan.

Aktiivinen/passiivinen

Aktiivista draamaa elävä muuntaa kokemuksensa teoiksi. Ne voivat suuntautua moniin asioihin- sekä hyviin että pahoihin. Hän voi olla oikeudenmukaisuuden ja rauhan puolesta aktiivisesti  työtä tekevä tai hän voi olla innokas toisten kiusaaja tai terroristi.

Passiivinen puolestaan ei tee aktiivisesti mitään, hän on vain sisäisen sadomasokistisen näytelmänsä uhri. Ahdistus on hänelle sadomasokistinen sisäinen passiivinen tapahtuma.

Psykiatriset diagnoosit ovat kaksipiippuinen ase. Joskus ne vapauttavat ihmisen itseymmärrykseen ja toisinaan ne tukevat aktiivista tai passiivista uhrikäyttäytymistä. Diagnoosi tarjoaa otollisen maaperän joskus paranemiselle ja toisille taas uhriutumiselle.

Osallistuva/tarkkailija

Osallistuja samaistuu tunnetiloihinsa, ja on jatkuvan näytelmänsä erilaiset tunnetilat. Tämä on hyvä asia silloin kun kysymyksessä on myönteinen, esimerkiksi aitoon ja läsnäolevaan olemiseen kykenevä tila. Sen sijaan vihatilaan tai ahdistukseen ei ole järkevää samaistua. Niitä on parempi tarkkailla ja tutkia ulkopäin.

Tarkkailijatila puolestaan kykenee katsomaan tietoisuutensa tiloja ulkopuolelta. Hän ei samaistu tietämättään erilaisiin tunnetiloihinsa.

+++++

Sisäinen teatteri on facebookissa.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s