Koskaan ei ole liian myöhäistä rakentaa hyvää vanhemmuutta

Olen lukenut ja melkoisen määrän Dan Siegelin kirjoja ja katsellut hänen videoitaan.  Vähiten olen tutustunut hänen ajatuksiinsa vanhemmuudesta ja lasten/nuorten aivojen kehittymisestä. Ehkä siksi, että olen ajatellut, että omalla kohdallani vanhemmuuden tärkein aika on ohi. Tämä ei tietenkään ole oikeastaan tosiasia, sillä olenhan tiedostanut sen, ettei vanhemmuus lopu koskaan. Ilot ja huolet lapsista jatkuvat läpi elämän.

Siegelin mukaan ei ole olemassa sellaista kuin täydellinen vanhemmuus.  Kaikki me olemme vajaavaisia vanhempina.  Meidän pitäisi kuitenkin ottaa vastaan ongelmatilanteet suhteissamme lapsiin haasteina. Ne ovat hetkiä, joissa voimme päästä eteenpäin omassa henkilökohtaisessa ja perheemme yhteisöllisessä kasvussa.

Jokainen vanhempi tekee joskus virheitä, mikä saa aikaan katkoksia perheen sisäiseen informaatio- ja energia molekyylivirtaan. Siegelillehän mielemme ei ole jotakin vain ihmisen omaa, vaan se on informaatio- ja energiamolekyylivirtaa, joka kulkee ihmissuhteissamme. Terveessä ihmisessä/perheessä informaatio- ja energiamolekyylivirtaus on vapaata. Siinä ei ole energiaa syöviä katkoksia. Joku saattaisi kutsua näitä vaikka tunnelukoiksi.

Kun siis huomaamme kohdelleemme lastamme tavalla, jota kadumme, emme esimerkiksi ole kuunnelleet häntä tai olemme olleet töykeitä, tulisi vanhemman jälkeenpäin lähestyä lasta ja kertoa, mikä oli selitys käyttäytymisellemme.  Samalla pitäisi lapselta kysyä, miltä hänestä tilanne tuntui. Virheemme eivät välttämättä ole paha asia, sen sijaan paha asia on se, että jätämme korjaamatta virheemme.  Lapsen ja koko perhedynamiikan kannalta huono asia, että eletään, ikään kuin virhettä ei olisi koskaan tapahtunut.  Tämä voi aiheuttaa lapsen mieleen vakavia informaatio- ja tunnemolekyylivirtauskatkoksia. Siegel kehottaa meitä korjaamaan, korjaamaan ja taas korjaamaan virheitämme. Tässä korjaustyössä emme kehitä joustaviksi vain lapsen aivoja vaan myös samalla omiamme. Omat aivommekin voivat kehittyvä läpi koko elämän.

Henkilökohtaisesti olen elänyt melkoisen rikkinäisen elämän.  En viitsi kuormittaa lukijaa  sen yksityiskohdillani, olenhan jo kirjassani aikoinani (Mielentilojen Treenikirja) ne kertonut.  En ole ylpeä omasta vanhemmuudestani. Kun lapset olivat pieniä, olin vielä pahasti keskeneräinen ja omien katkoksieni rikkoma.

Siegel puhuu erässä videossa vanhempien syyllisyydestä ja häpeästä.  Hänen sanansa tässä videossa saavat minut tuntemaan oloni vapautuneeksi ja jopa liikuttuneeksi. Videossa Siegel sanoo, ettei kannata kantaa syyllisyyttä siitä, että kantaa syyllisyyttä. Lasten kasvatus on äärimmäisen suuri haaste, myös emotionaalinen haaste. Lasten ollessa pieniä monet vanhemmista ovat pahasti vielä rikkinäisiä. Moni kantaa jälkeenpäin turhaan syyllisyyttä ja häpeää. Kuorman kantamisen sijaan kannattaa ryhtyä tutkimaan omia tunteita. Ei ole koskaan liian myöhäistä korjata katkosia lapsiin ja ottaa vastuuta vanhemmuudesta.

Anna siis syyllisyydentunteittesi ja häpeän kokemuksesi olla motivaatiolähde itsetutkimuksellisen prosessiin.  Kun saat itsesi integroitua (informaatio- ja tunnemolekyylivirrat virtaamaan vapaasti) mene lapsesi luo, ja kerro virheesi ja korjaa katkos virrassanne. Samalla kun korjaat katkoksiasi suhteissasi lapsiisi, saatat itse kasvaa henkisesti. Suhteet ystäviisi, työtovereihisi ja puolisoosi voivat parantua  ja syventyä, kun teet uskomuksiasi näkyviksi, ja alat elää enemmän todellisten arvojesi mukaista elämää. Pistät informaatio- ja energiamolekyylit virtaamaan.

Itsetutkimus ei ole itsekästä toimintaa, vaan päinvastoin. Oma haasteensa on, että oivallukset on vielä osattava elää hyväksi elämäksi. Lapsillesi tekemäsi korjaustyö merkitsee sitä, että he terveen kiintymyssuhteen saaneena kykenevät aikuisina helpommin rakentamaan koherentin, mielekkään tarinan elämästään. He eivät helposti samaistu vihan, ahdistuksen tai pelon tiloihin. Rikkinäiset, tunnetiloihinsa samaistuvat ihmiset, saavat valitettavasti paljon pahaa aikaiseksi maailmassa.

Olen itse toiminut intuitiivisesti juuri Siegelin kehoituksen mukaisesti. Olen kymmenen vuotta nyt tutkinut omaa itseäni ja samalla yleisesti ihmisen tietoisuutta. Terapiassa ja kehittämällä tietoisuustaitojani olen  löytänyt omat tunnelukkoni ja vapauttanut virtojani.  Samalla olen löytänyt uuden ammatillisen identiteetin. Olen hypnoterapeutti ja tietoisuustaitojen opettaja.

En ole vastuussa nuoruuteni rikkinäisyydestä, mutta olen vastuussa siitä, että korjaanko omat virheeni. Olen pyrkinyt vapauttamaan virtoja myös jo aikuisiin lapsiini.  Minulla on hyvät suhteet heihin, mistä olen kiitollinen. He näyttävät tällä hetkellä elävän kohtuullisen hyvää elämää, vaikka heilläkin korjattavaa riittää. Epäilen heidän olevan lähtökohtaisesti paremmassa asemassa kuin itse olin heidän iässänsä! Kaiken globaalin epätasapainon lisäksi jotakin hyvää tapahtuu parhaillaan maailmassa. Yhä useammalla ihmisellä alkaa olla tietoisuustaitoja!

Oikeastaan melkoisen huvittavaa, tämä Siegelin video sai minut kyyneliin, koska se sai minut kokemaan, että KERRANKIN OLEN TEHNYT ELÄMÄSSÄNI JOTAIN OIKEIN! Olen muuttanut syyllisyyden ja häpeän tunteeni vastuullisuudeksi omasta, lasteni ja muidenkin ihmisten elämästä. Koskaan ei ole liian myöhäistä rakentaa hyvää vanhemmuutta!  Edelleen keskeneräisenä huomaan kehittäneeni valtavasti tietoisuustaitojani ja ennen kaikkea mielitajuani! Sivutuotteena olen löytänyt mielekkäämmän elämäntavan.

Vertauksena oman itsen integroimisesta voisi olla haastava palapeli. Tietoisuustaitojen kautta opimme kokoamaan elämän palapeliämme. Kun elämän joku yllättävä tapahtuma potkaisee työllä tehdyn palapelikuvamme hajalle, huomaamme kokoavamme paloistamme, nopeammin ja vieläpä uuden, entistä kauniimman ja harmonisemman kuvan. Surujen ja kärsimysten keskeltä opimme näkemään kaiken elämän merkityksellisyyden. Pelisilmämme (mielitajumme) kehittyy tietoisuustaitojen karttuessa.

Ainoa tapa jolla lisäämme globaalisti  hyvää elämää, parempaa vanhemmuutta ja samalla kokonaisvaltaista hyvinvointiamme, on se, että me vanhemmat pyrimme tekemään parhaamme, jotta korjaamme tekemämme virheet suhteissamme lapsiimme. Mikäli asiat maailmassa etenevät hyvään suuntaan, on mahdollista, että jonakin päivänä rikkinäiset vanhemmat eivät enää kasvata rikkinäisiä lapsia.

Rakkaudessa, hyväksyvässä läsnäolossa ja peilaavassa ihmissuhteessa kasvaneella lapsella on lähtökohtaisesti jo hyvät palapelin kokoamistaidot. Ja ennen kaikkea hän voi psykofyysisesti paremmin. Kuten aikaisemmin olen jo tuonut esille, suurin kokonaisvaltaista terveyttä edistävä toimenpide kulttuurissamme olisi se, että jokainen lapsi saa kaiken sen rakkauden, mikä hänelle kuuluu.

Daniel Siegel tulee luennoimaan Suomeen keväällä 2015.  Lisätietoa löydät esim. facebook-ryhmästä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s