Työnnä sivellin sieluusi ja maalaa hyvä elämä

Huomaan olevani hyvässä seurassa valitsemallani tiellä.  Itse asiassa havaitsen Hovardin sosiaalipsykologian professorin Ellen S. Langerin olevan tällä hetkellä kaikkein lähimpänä omia käsitystäni tietoisuustaidosta. Minä hypnoterapeuttina ehkä korostan enemmän muuntuneita tajunnan tiloja, joita hän ei juuri ota esiin.

Tietoisuustaidot voivat olla sekä passiivista että aktiivista. Olen korostanut omissa kirjoituksissani, ettei tietoisuustaitoja hankkiakseen tarvitse välttämättä kääntyä buddhalaiseksi.  Meillä on omassa tieteenperinteessämme oivallusta, joka voi  auttaa meitä kulkemaan kohti luovaa tietoista läsnäoloa. Erityisen paljon hyödymme poikkitieteellisistä näkijöistä, joihin Ellen Langerin luen.

Tämän Langerin kirjan keskiössä on  ihmisen luovuus ja siihen liittyvä aktiivinen hyväksyvä läsnäolo.  Tietoisuustaitoihin kun ei kuulu vain passiivinen läsnäoleminen, vaan voimme olla hyväksyvästi läsnä itselle ja muille ihmisille myös erilaisten luovien itseilmaisutapojen (kirjoittaminen, maalaaminen, musiikki, tanssi)  kautta.

Ihmiset luulevat olevansa kohtalonsa mestareita, kirjoittaa Langer. Sen sijaan sosiaalipsykologinen tutkimus on osoittanut, että olemme ympäröivien olosuhteiden tuotteita. Me käyttäydymme riippuen siitä, millainen mielentila meillä on eri tilanteissa, sen sijaan, että toimisimme sen perusteella, kuka luulemme olevamme. Me autamme jotakuta hädässä, tottelemme viranomaista, kilpailemme keskenämme, olemme yhtä mieltä tai nautimme itsemme seurausta erilaisten kohtaamiemme tilanteiden seurauksena.

Langer jatkaa: Sosiaalipsykologit ovat osoittaneet, että meitä on moneksi. Me emme käyttäydy samalla lailla kaikissa olosuhteissa. Meillä on erilaisia mielettömiä (mindless) käsityksiä tilanteista, ja nämä rakennelmat johdattelevat meitä eri tavalla. Käyttäytymisemme samassa  tilanteissa eri tavoin viittaa siihen, että meillä on valinnanmahdollisuuksia, joista emme ole tietoisia, jopa  tilanteissa, joissa koemme olevamme lukittuja.

Meillä on tiellämme sulkuja, jotka estävät luovuuttamme toteuttamasta, ja ne johtuvat mielettömistä (mindless) tilanteen arvioinneistamme.  Kun poistamme tiellämme olevat esteet, voimme päästä kiinni aitoon minuuteemme, jolloin meistä voi tulla oman kohtalomme mestareita.

Kuinka siirtyä mielettömästä ”mindless ”-tilasta tietoiseen läsnäoloon?  Langer kritisoi kulttuuriamme, jossa meidät opetetaan pienestä pitäen vertaamaan itseämme eri tilanteissa toisiimme.  Ensimmäinen sulku tietoisen läsnäolon tiellä poistuu, kun kieltäydymme vertaamasta itseämme muihin.  Kaikki arviot meistä ovat rajallisia; ne ovat  riippuvaisia tilanteista ja kriteereistä. Aina kun vertailuja tehdään, kannattaa pitää mielessä, keitä ja mitä varten niitä tehdään. Tiedostamme minkälaisilla uskomuksilla ja arvoilla varustettuja ihmisiä kyseinen vertailu palvelee. Esimerkiksii kuvataiteessa on satoja eri suuntauksia ja on mahdotonta lähteä vertailemaan, kuka taiteilijoista on paras.

Toinen kivi läsnäolevaan tekemiseen on se, että ymmärrämme omat lahjamme ja kykymme.  Meitä toisiimme vertaavilla valtaa käyttävillä ihmisillä, on yleensä kapea-alainen käsitys lahjakkuudesta.  Meidät voidaan laittaa alempaan kastiin kykyjemme kanssa ihan sen vuoksi, että valintakriteerit laittava ihminen arvostaa toisenlaisia lahjakkuuden muotoja. Jokainen meistä voi olla ainutkertainen kyky, kun ymärrämme kuinka erilaista luovaa toimintaa, tieteellistä ja taiteellista muotoa, voidaan tuottaa loppumattomin erilaisin arkisin ja juhlavammin tavoin. Paikallisen halonhakkajaan tekemät kauniit halkokasat vaativat luovuutta,  jota minulla ei ainakaan toistaiseksi ole. Meillä on ollut jotenkin kummallisen kapea-alainen näkemys ihmisen lahjakkuudesta. Kun olemme hyväksyvästi läsnä elämässämme kykenemme näkemään arjen estetiikan.

Kolmas sulku luovuuden tiellä on suhteemme virheisiimme. Virheet ovat suurimpia opettajiamme. Kulttuurissamme virheitä on pidetty jotenkin hävettävinä, ja niitä on lakaistu maton alle. Ihminen joka uskaltaa elää, tekee virheitä. Ihminen joka ei tee virheitä, ei elä. Itse muistan erään tanskalaisen hammaslääketieteen tohtorin, joka luennollaan esitteli kuvasarjansa töistä, jotka olivat menneet pieleen.  Se oli hieno kokemus. En ole Suomessa koskaan tavannut toista moista. Mielestäni se, ettei virheitä näy olevan, ei kerro siitä, etteikö niitä olisi.

Langerin kirjassa on kymmeniä tutkimuksia. Erityisesti jäi mieleen tutkimukset, miten ihmiset valitsivat parhaita taideteoksia. Esimerkiksi eräässä tutkimuksessa oli erilaisissa koeasetelmissa Matissen töitä, joita rinnastettiin aina johonkin vähemmän tunnettuun taiteilijaan. Ihmiset pääsääntöisesti valitsivat aina parhaiksi Matissen työt, vaikka rinnalla oli oikeasti saman Matissen, vain väärällä nimellä, esitettyjä töitä.  Olemme sovinnaisia ihmisiä. Emme valitse aktiivisesti itse vaan sovinnaisuudet meissä tekevät valinnat.  Uskomme mielettömästi yksipuolistaviin tieteellisiin ja taiteellisiin auktoriteetteihin, koska emme ole tietoisesti läsnä itsellemme. Asiantuntijoita tarvitaan, mutta tietoisuustaitoja omaava ihminen ymmärtää, että jonkun asiantuntijan tieto on yleensä vain tietoa yhdestä kapeasta näkökulmasta käsin.

Kun olemme läsnä omalle kokemuksellemme, alamme nähdä maailman uudesti, omin silmin, monesta eri perspektiivistä käsin.  Alamme viihtyä epävarmuudessa tietäessämme, että elämän tapahtumissa ei ole olemassa yhtä oikeaa ratkaisua eikä yhtä oikeaa lopputulosta. Ja tiedämme, voimme oppia tulkitsemaan menneitä tapahtumia aina uudella tavalla.   Joskus olen luennoillani ilostuttanut muita kertomalla täysin erilaisia tarinoita elämästäni, jotka kaikki ovat yhtä tosia.  Yhdessä uhriutuja minussa kertoo tarinaa, toisessa selviytyjä ja kolmannessa luova puoleni. Kukin meistä voi aktiivisesti valita, millaista tarinaa elämästään haluaa rakentaa ja kertoa. Ja tällä valitsemallamme tarinalla on merkitystä tuleviin elämämme tapahtumiin. Ne määräävät millaisen käsikirjoituksen sosiaalisissa uusissa tilanteissa valitsemme.

Epävarmuus on Langerin mukaan tietoisen läsnäolon ystävä.  Mitä laajempi kokemuksellinen minuus ihmisellä on, sitä paremmin hän ymmärtää kaiken tiedon rajallisuuden ja suhteellisuuden. Asiantuntijatieto on yleensä kapea-alaista ja tilannesidonnaista.  Kun luovumme varman tiedon nimissä epävarmuudestamme, luovutamme samalla oman elämän ohjauksen jollekin toiselle. Samalla meiltä kapenee oma kokemuksellinen minuutemme, koska luovutamme pois uusien näkökulmien oppimisen mahdollisuuksia.

Ennen tunsin itseni epävarmaksi ja ahdistuneeksi niin varman näköisessä  maailmassa.  Nykyään iloitsen siitä, että tunnen itseni varmemmaksi epävarmuuksia täynnä olevassa maailmassa.  Monet päätöksistämme ovat stressaantuneessa  ja epävarmassa tilanteessa, hätäisesti ja sattumanvaraisesti tehtyjä, tai noudatamme oppimiamme jäykkiä yhteisöllisiä yksipuolisia kaavoja.  Viisaampaa on epäselvässä tilanteessa kerätä mahdollisimman paljon tiedollista informaatiota erilaisista viisausperinteistä käsin.  Tämän jälkeen kannattaa  kuunnella oman kehon intuitiivista viisautta.

Jos aikaa tiedon keräämiseen ei ole, itse suosin nykyään ensisijaisesti oman kehoni kuuntelemista. Tätä suosittelen heille, jotka omaavat hyvin kehittyneen realiteettitajun. Alitajuntamme on nimittäin aarreaitta, mutta myös kaatopaikka. Sieltä ei nouse vain kultahippuja vaan myös kaikenlaista epämääräistä kuonaa. Tiede on siinä mielessä hyvä asia, että se kehittää ihmisen realiteettitajua. Silti perimmiltään hyvä elämä on sitä, että sysäämme siveltimemme sieluumme, ja maalaamme sillä hyvän elämän.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s