Asiaa haavoittuneesta tarinankertojasta ja ruumiin kielen avautumisesta

Olen kirjoitellut niin ahkerasti uudessa blogissani, että Anna ja hänen ystävänsä ovat jääneet vähäksi aikaa paitsioon.  Nyt korjaan tilanteen.  Seuraava pohdiskelu on mietiskelyä, jonka liitän myös osaksi seuraavaa kirjaani. Se on tarinaa haavoittuneesta tarinankertojasta.

Tajusin sairauteni aikana ja sen jälkeen, että kun ihminen sairastuu vakavasti, muuttuu hänen tarinansa. Syöpään tai muuhun vakavaan sairauteen  sairastanut ei ole on enää sama ihminen  kuin ennen sairauttansa.  Hänestä tulee entistä selkeämmin haavoittunut tarinankertoja.

Jos haluamme elää hyvää elämää, kärsimyksemme on kudottava kauniiksi raidaksi elämän räsymattossa.  Tämä työ vaatii sisäistä työtä henkisyyttä, esimerkiksi tietoisuustaitoja ja luovia itseilmaisumenetelmiä.

Auttaakoo tarinankertoja itseään ja muita ihmisiä tarinallaan riippuu siitä, minkälaisen käänteen hänen tarinansa saa.  Jääkö hän tarinansa tahdottomaksi uhriksi ja sairaus vain likaiseksi raidaksi elämänmattoon,  vai löytääkö päähenkilö tarinalleen itseään suuremman tarkoituksen.

Jotta terveydenhuollon ammattilaisesta voi kasvaa haavoittunut parantaja, joka kykenee hoivaamaan paitsi toisen, myös omia haavojansa, täytyy hänellä olla kykyä hoitaa itse itseään. Hänen täytyy löytää esimerkiksi mielitajua (Dan Siegel: Mindsight).  Jotta itse tähän kykenin, oli  minun avattava haavani kaottisessa pimeydessä, ja nähtävä sen kautta sieluni valo.

Meillä jokaisella ihmisellä, potilaalla ja terveydenhuollon ammattilaisilla, on piilevänä kummallisia voimia. Voimme oppia sekä lukemaan että kirjoittamaan ruumistamme  ja tätä kautta avautuu silmämme näkemään paremmin myös toisen ihmisen kärsimyksen.

Sisäinen teatteri- kirjakin syntyi,  minun, haavoittuneen tarinankertojan ruumiinkielen kautta.  Syöpäni halusi kertoa minulle asioita. Joskus ruumiin kokemuksen sanoittaminen voi tapahtua antamalla sille taiteellinen; kuvallinen, musiikillinen tai tanssillinen muoto. Joskus ei tarvita edes sanoittamista. Kokemus puhuu puolestaan.  Jotain sisällämme muuttui, emme vain tiedä, mitä ja likaraita kirkastui kauniiksi kuvioksi elämänmattoomme.

Syöpä ei ollut ainut haavani.  Ensimmäinen kirjani (Mielentilojen treenikirja) oli haavoittuneen tarinankertojan tarinaa  omasta sisäisestä kaooksesta ja menneisyyteni haavoista. Kirjassa löysin itsestäni mielikuvitukseni avulla erilaisia osia tiloja, jotka henkilöistin ihmishahmoiksi.  Näistä psykiatri Dan Siegelkin puhuu, erilisista mielentiloista.

Löysin sen pikkutytön, joka on tallustellut elämäänsä kengät väärissä jaloissa, ja oli tuntenut siitä suurta häpeää.  Kasvuprosessini oli sekä sisäisen maailman tutkimusmatkaa ja kokemuksellista oppimista. Luin ja kirjoitin.  Peilaisin rehellisyydellä, mutta mielikuvitusta hyödyntäen, menneisyyttäni ja kaikkea oppimaani, tähän hetkeen.

Tein itsestäni imaginariumin. Vähän samaan tapaan kuin tohtori Parnassus tunnetussa elokuvassa teki. Ja uskon yhä enemmän siihe, että tällaisellä imaginariumilla voi olla sielua eheyttäviä voimia! Sielä voimme työstää olemistamme erilaisin viertauskuvin.

Seuraavasta kirjasta (Sisäinen teatteri – luova kirjoittaminen tietoisuustaitona) tuli puolestaan tarina terapeuttisesta kirjoittamisesta.  Se oli tarinaa, jonka ruumiini kokemus on tuottanut, muille terveydenhuollon ammatillaisille sekä itsetuntemuksesta kiinnostuneille, vertaistueksi.

Mietin näihin aikoihin kuumeisesti, että voisiko muutkin ihmiset käyttää tietoisuustaitoja ja luovaa peilaavaa kirjoittamista avuksi löytääkseen vastauksia perimmäisiin kysymyksiinsä. Sisäinen teatteri -kirjani – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona, on oikeastaan tarkoitettu kaikille niille ihmisille, jotka joutuvat käymään läpi kärsimystä, sairautta ja kriisejä.  Ja kukapa ei joutuisi!

Vedin Kuhmon kansalaisopistossa muutaman vuoden (2011-2012)  kirjoittajaryhmiä, saadakseni enemmän kokemusta peilaavasta kirjoittamisesta. Menetelmä vaikuttaa toimivan, mikä ei ole sinänsä ihme, koska luovaa peilaavaa kirjoittamista on käytetty vuosituhansia oivalluksen ja itsetuntemuksen tuottamiseen.

Syövän jälkeen oivalsin omakohtaisen kokemuksen kautta, että syvällisemmät tuntomme voivat olla meissä ruumiillisina oireina.Olen huomannut, että ruumiillistuneet sairaudet eivät puhu meissä tavanomaisella kielellä. Sen sijaan ne puhuvat tuntemuksin, oirein ja kivuin. Koska kehomme ei osaa puhua meidän tavanomaisella kielellä, sanoilla, täytyy meidän opetella sen omaa kieltä. Meistä täytyy kasvaa ruumiimme kielen kääntäjiä.  Oireillamme on oma logiikkansa. Itse puhun mielelläni runollisesta logiikasta.

WP_20131003_06220131004182424201310020131128123946[1]

Kulttuurimme on leikannut meidät irti ruumiistamme, ja olemme kadottaneet kyvyn muuttaa kehomme symbolista kieltä mielikuviksi ja sanoiksi. Siksi joudumme harjoittamaan mielikuvittamisen taitoa. Mielikuvituksemme avulla, luovassa tai meditaation tilassa, on mahdollista löytää sairaudelle henkilökohtaisia merkityksiä.  Lääketieteen elämästä vieraantunut, kliininen ja kylmä kieli, ainoana kielenä, tuskin tuo kenellekään levollisuutta ja tyytyväisyyttä elämään.  Meidän on itse avattava ruumiimme runolliset merkitykset. Meidän on elävöitettävä kuollut koneiden kylmä kieli.  Tähän tarvitsemme muuntuneita tietoisuuden tiloja, vertauskuvia,  luovuutta, toistemme tukea ja toivoa.

Ruumiimme ei ole vain joku biologinen lihakasa, jossa mielemme asustelee. Sen sijaan se on tarina, joka voi kertoa menneisyytemme ahdistuksista ja tuskasta, kokemuksista,  joulle emme ole löytäneet sanoja.

Ruumiimme puhuu psykologi Ulla Segercreutzin (lainattu hänen luentomateriaalistaan) mukaan  syöpää, astamaa, reumaa, verenpainetta tai vaikkapa ihottumaa. Se on erittäin viisas ja jokainen ihminen reagoi pettymyksiin, hylkäämisiin ja stressiin ruumiillisesti.  Erityisen herkkää vaihetta on lapsuus, sillä pienelle ihmisversolle monet kokemukset, yksin kannettuina, ovat ylivoimaisia.

Jokaiseen sairauteen liittyy Ulla Segercreutzin mukaan  oma tarinansa ja viestinsä. Näkymätön ilmenee näkyvänä sairautena, joka on kyllästetty erilaisilla merkityksillä.  Ruumiimme voi kertoa tarinaa elämästämme, hylkäämisistä, työpaikoistamme ja sen kiivaasta elämänrytmistä. Se voi kertoa tarinaa luonteenpiirteistämme ja riittämättömyyden tunteistamme.

Syöpä voi olla viesti siitä, että nyt on aika käsitellä joitakin kipeitä ja torjuttuja asioita. Tämä tunne voi rakentaa sillan psyykeen ja ruumiimme välillä. Tämän jälkeen meillä ei ole enää kehoa, vaan olemme entistä enemmän ruumiimme. Minä olen ruumiini. Yhtä kaikki.

Kun monella sairastuneella sairauden runolliset, esimerkiksi taiteelliset, kansanomaiset merkitykset  ja uskonnolliset merkitykset ovat poistuneet, voi sisälle sairaalle jäädä sairauden tuntona pelkkä kylmä onttous, lääketieteen eloton ja kylmä kieli. Kuolemanpelon kulttuurissamme olemme unohtaneet  henkiset mm. uskontojen vertauskuvalliset merkitykset. Henkisyyden harjoittamisen  kautta voimme saada jälleen tuntuman siitä, mitä on olla sielu, tietoisuus ihmiskunnan ja luomakunnan ikuisessa jatkumossa. Toivo löytyy, kun löydämme oman pienen merkityksemme osana tätä suurempaa kudelmaa.

Jungilainen analyytikko Jean Shinoda Bolen (Back to the Bones) kirjoittaa:  Voimme avata oven sielun valtakuntaan mietiskellen uniemme symboleja, teemoja ja mahdollisia muita merkityksiä, muistelemalla ja kirjaamalla niitä paperille. Voimme avata sen seuraamalla leikin, laulun, musiikin, tanssin, maalaamisen tai piirtämisen kautta meissä syntyviä impulsseja.Voimme olla auki meissä virtaaville tunteille pitämällä päiväkirjaa, tai rukoillen tai meditoiden, olemalla hiljaisuudessa, tai käymällä sielun tasolla keskusteluja itsemme kanssa. Kun tie sieluun tulee tutuksi, sielun valtakunnan tavoittaminen ei ole vaikeaa.    

Ruumiimme kieltä ei ole aina suinkaan helppoa kuunnella, koska sen runolliset äänet kuuluvat tavallisesti vain hiljaisena kuiskauksina. Ne näkyvät meissä ruumiinkielemme kovempina tai hiljaisempina ääninä: kehomme asentoina, tuntemuksina, kipuina, erilaisina oireina.

Avaudu sisimmällesi. Kehitä tietoisuustaitojasi ja tunneviisauttasi, sillä ruumiimme tietää asioita, joita emme tiedä tietävämme. Tästä on Toivovalmennuksessa kysymys.  Me voimme löytää tietoisuustaitoja kehittämällä ruumiimme kielen ja tätä kautta kadoksissa olevan elämämme merkityksellisyyden.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s