Stressiä? Mitä tehdä? Onko ratkaisuna lääketieteen kasvojen kohotusleikkaus?

Stressi, mitä se on?  Se on sitä, että elimistömme on kroonisessa hälytystilassa. Siksi fysiologiamme muuttuu, ja alamme kärsiä erilaisista kehomieliongelmista, saatamme masentua, ahdistua ja fyysinen terveytemme voi pettää.  Olemme jatkuvassa ”pakene ja taistele” -tilassa, jossa kortisoli ja adrenaali jylläävät elimistössämme.

Meillä on ollut kummallinen elämäntapa, joka näyttää olevan vihdoin muuttumassa. Olemme ihannoineet ihmisiä, jotka ovat jatkuvassa tehokkuusputkessa tehden töitä itseänsä ja perheensä hyvinvointia uhraten.  Läheskään kaikilla ei ole ollut läsnäolon eikä  palautumisen taitoja.  Meillä ei ole ollut riittävästi tietoa esimerkiksi tietoisuustaidoista ja niiden merkityksestä hyvinvoinnissa.

Tunnistan stressin itsessäni nykyään, mutta en aikaisemmin. Olin kymmenen vuotta sitten ihanteellinen hammaslääkäri, joka teki töitä itsensä uhraten.  Rahaa kyllä tuli, vaan kyllä jälkeenpäin ajatellen sanoisin, että huorasin rahasta niin kuin sadattuhannet muutkin Suomen kansalaiset. Ulospäin varmasti näytin ihanteelliselta ja ahkeralta kansalaiselta.  En kuunnellut kehoani enkä sen viestejä, ja lopputulos oli sitten mitä se oli… iski armoton työuupumus, masennus, parisuhdeongelmat  ja päälle vielä muutama syöpä.

Mikä on stressin vastalääkettä, se on ”palaudu ja rentoudu”. Ihminen alkaa elää elämäntapaa, jossa hän kunnioittaa ja kuuntelee kehoaan. Se on myös laajasti ajatellen ratkaisu siihen, että vähitellen saisimme terveydenhuollon kuormittumista vähemmäksi. Tällä hetkellä me edelleen painostamme ihmisiä elämäntapaan, joka on sairautta tuottavaa. Jopa terveydenhuollon ammattilaiset itse ovat uupuneita tässä kaiken medikalisoivassa tehosekoittimessa. Tämä näkyy mm. heidän korkeina itsemurhalukuina.

Uskon, että tulevaisuudessa emme syötä masentuneille ja sairaille ihmisille vain lääkkeitä, vaan opetamme heidät kuuntelemaan omaa kehoaan ja yhteisöänsä moni ääniä,  sekä elämään niitä kunnioittaen.  Esimerkiksi uskon yhä enemmän siihen, että ei vain sydänsairaudet ,vaan myös syöpäsairaudet, ovat elämäntapasairauksia, vaikka toki joillakin ihmisillä on tietty suurempi perinnöllinen riski. On mahdollista saada joskus syöpä, vaikka kuinka terveellisesti elää.

Yhä useampi alkaa olla sitä mieltä, että länsimainen elämäntapa on ollut sairautta ja pahoinvointia tuottavaa.  Jotta terveydenhuollon kustannuksia saadaan alas tarvitsemme ennen kaikkea uskomus- ja arvomuutosta, jonka tulee ulottua kansalaisista yhteiskunnallisten poliittisten ja asiantuntijoiden instituutioihin ja elimiin saakka.

Lääketieteilijänä väitän, että lääketiede institutiona tarvitsisi kipeästi sen kasvojen kohotusleikkausta. Olen dosentti Teppo Järvisen kanssa samaa mieltä: Meidän lääketietelijöiden kannattaisi itse lähteä muuttamaan proaktiivisesti omaa lääketieteellistä kulttuuriamme. Meillä ei ole varaa menettää potilaittemme luottamusta.

Käypähoidoista päättävät asiantuntijaryhmät kärsivät Suomessa yksipuolisuudesta ja kaupallisista kytköksistä.  Päätäntäryhmiin otetaan liian usein mukaan vain jo valmiiksi yksipuolisia substanssiasiantuntijoita,  joilla on usein vieläpä näitä kaupallisia kytköksiä. Erimieliset asiantuntijat jätetään päätöselinten ulkopuolelle. Päättävissä elimissä ole ollut avoimuutta monitieteellisille näkökulmille. Kaikki mikä ei mahdu lääketieteen maailmankuvaan, on monen lääketieteellisen asiantuntijan mukaan edelleen automaattisesti ”huu-haata”.

Järvinen tuo esiin, että käypähoitosuosittelijoiden laatijoille on tärkeää kyetä analysoimaan näyttö, eikä niinkään substanssi.  Näin ollen esimerkiksi rintasyövän käypähoitojen suosituksista ei tarvitse olla päättämässä syöpäasiantuntijoita, vaan ennen kaikkea tutkijoita, jotka kykenevät puolueettomasti arvioimaan aiheesta tehtyjä monitieteellisiä tutkimuksia.

Eräs tuttavani, Aalto yliopiston tutkija, väitti, että Suomessa on kaksi hierarkkista autoritaarista instituutiota, joita voidaan vielä tutkia, ne ovat armeija ja lääketieteen instituutiot. Itse olen kärsinyt siitä, etten koskaan ole viihtynyt lääketieteen institutionaalisessa ilmapiirissä. Nykyään näen sen jo etunani.

Olen monta kertaa mieluimmin tietokirjailija kuin dosentti. Tämä oikeastaan ihan vain siksi, ettei minua kiinnosta olla osallisena lääketieteen instituutioiden hierarkkisissa rakenteissa. Haluanko asiantuntijuudelleni arvon sillä perustella, kuinka paljon pokkuroin ylemmllä hierarkiassa olevia professoreita ja dosentteja? Ei, en halua.  Samalla nimittäin joutuisin rajoittamaan oman tietämykseni heidän viitekehyksiinsä. Olen mieuimmin itselleni jo monilli erilaisille äänilleni uskollinen.

Uskon lääkärien ammattikunnassa olevan runsaasti viisaita ja sydämellään töitä tekeviä ihmisiä. Tunnen itsekin lukemattomia sellaisia! Valitettavasti vain modernissa kulttuurissa sydämen viisaus oli alistettu tiedolle, kun asian tulisi olla päinvastoin. Lääketieteen asiantuntijoiden modernien institutioiden rakenteet ovat armottoman autoritaariset,  yksipuoliset ja vanhanaikaiset.

Lääketieteen instituutiot tarvitsisivat perusteellista tuuletusta ja siirtymistä dialogiseen kulttuuriin. Vasta silloin olemme siirtyneet aidosti potilaslähtöiseen hoitamiseen. Potilaslähtöisessä hoitamisessa – yllätys, yllätys – aikuinen potilas voi itse valita hoitolinjasta. Hänen kuuluu vain saada asiallista ja monitieteellistä informaatiota hoidoista ja sairaudestaan.

Valitettavan paljon olen kuullut potilastarinoita siitä, kuinka lääkäri on suhtautunut potilaaseensa nyreästi, koska hän on ”väärin parantunut” (=vastoin käypähoitosuosituksia). Muistan kokeneen naislääkärisukulaiseni sanonnan: ”Jag struntar vad terapin var, huvudsaken är att patienten blev bättre” (Hällä väliä, mikä hoitomenetelmä oli nimeltään, tärkeintä on, että potilas parani). Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö meidän lääketieteen ammattilaisten pitäisi kunnoittaa näyttöön perustavaa tietoa, koska se on oman osaamisemme lähtökohta. Jos potilas valitsee jonkun muun kuin meidän tarjoaman hoidon, ja vieläpä paranee, sehän on huippu juttu! Sairauksissa joskus tapahtuu paranemisia, joita me lääketieteilijät emme vielä omalla tiedollamme ymmärrä. Sehän tästä parantamisesta tekeekin kiehtovaa!

Stressin hoitaminen ei ole siis vain yksilön hoitamista. Sen sijaan se on koko yhteiskunnallisen ja kulttuurisen ilmapiirin tuuletusta, jossa tajuamme asiantuntijoiden luoman kulttuurin pirstoutuneisuuden.  Ihminen ei ole luotu nykyiseen tehokkuuselämäntapaan, jossa hän on jatkuvasti uppoutuneena ulkoiseen ja sisäiseen mölymaailmaan, irrottautuneena kehostaan.

Jotta ihmisestä kasvaa aidosti itseohjautuva terveydestään vastuun ottava ihminen, tarvitsee hänen sisällään yhdistää se, minkä asiantuntijat ovat meissä pirstoneet.  Hänen täytyy löytää oma kehosuhteensa ja tunne yhteisöönsä kuulumisesta.

 Kuuntele kehoasi ja sen viisautta.  Voit tehdä sen monella eri tavalla:

1)  Tutki jatkuvasti itseäsi. Tule tietoiseksi, millaisille uskomuksille ja arvoille haluat rakentaa elämäsi. Meille jokaiselle on syötetty roppakaupalla kyseenalaisia kulttuurisia uskomuksia, jotka kannattaa tiedostaa ja kyseenalaistaa. Muuta ulkoiset elämänpuitteesi vähitellen sellaiseksi, joissa sinun on hyvä elää.  Elät tällöin yhä enemmän sopusoinnussa kehosi kanssa. Ilmaise itseäsi myös luovasti ja leikillisesti. Se on mielenterveytesi hoitoa!

2) Muuta fysiologiaasi erilaisilla keho-, rentoutumis- ja mielikuvaharjoituksilla. Voit treenata sekä kehosi liikunnalla mutta yhtälailla voit harjoittaa myös mieltäsi. Katkaise päivän mittään työrupeamasi säännöllistä pienillä liikunta-, palautumis- ja rentoutumishetkillä.  Voit olla hetken läsnä vaikka hengityksellesi, voit kävellä meditoiden ruokalaan. Voit oppia pyörittämään sisälläsi mielikuvituksesi avulla ”elokuvia”, jotka edistävät hyvinvointiasi, sen sijaan että täytät mielesi katastrofiajatuksilla ja -kuvilla tai asioiden vatvomisella.

3) Yritä auttaa muita ihmisiä, jotta heillekin tulisi tämä sama ”antistressi-elämäntapa” mahdolliseksi.  Pienten lasten vanhemmat, antakaa läsnäolon aikaa lapsillenne. Se on parasta heidän ennaltaehkäisevää terveydenhoitoa. Tutkimusten mukaan itselle tuo terveyttä ja onnellisuutta läsnäolon ja aineellisen hyvän jakaminen, eikä vain sen kasaaminen itselle. Kieltäydy osallistumasta elämäntapaan, jossa ihmisarvo samaistetaan ulkonaiseen tehokkuuteen ja materialistisiin statussymboleihin.

Oma elämäntapasi on suurempi vaikuttaja kuin äänestämisesi.  Kun yhä useampi ihminen kieltäytyy elämästä (ihmis)luontoa loukkaavaa elämäntapaa, on siitä seurauksena automaattisesti myös yhteiskunnallisten rakenteiden muuttuminen.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s