Oletko ruumis vai onko sinulla keho?

Seuraavassa on pohdiskelu, joka on oikeastaan johdantoa kehotietoisuustaitoihin. 

Se, että olemme ruumiitamme sen sijaan että meillä olisi vain keho, merkitsee minulle sitä, että aistimme ja havainnoimme kehoamme taitavasti; kykenemme tunnistamana ja  ilmaisemaan tehokkaasti kehoomme laatikoituneita  ja  säilöttyjä tunteita.  Nämä ilmenevät meissä kehollisina ja mielellisenä oireina.

Puhuisin oikeastaan mieluimmin  ruumistietoisuustaidoista, mutta koska se kuulostaa teennäiseltä ja kehotietoisuus alkaa olla vakiintunut käsite, tyydyn siihen.  Miksi mieluiten puhun hyvinvoivan ihmisen ruumiista?  Ruumis kun haisee minun maailmankuvassaan maalle ja juurille.  Kun ihminen on sinut oman kehonsa kanssa,  hän muuttuu eläväksi ja juurevaksi ruumiiksi.  Elävöitetty, henkevä keho on minulle ruumis ja kuollut ruumis on kalmo.

Keho maistuu  keinotekoiselta, alistetulta, väheksytyltä ja esineellistetyltä ruumiilta.  Se on se, jota joko palvotaan tai inhotaan.  Keho on se, johon harvoin ollaan tyytyväisiä. Se on aina liian paksu, ruiku, pienilihaksinen tai muuten vain vääränlainen.

Silloin nuorena, kun kärsin kokonaisvaltaisesta pahoinvoinnista mm.  bulimiasta, minulla oli keho. Se oli se, jota aina inhosin, koska se oli aina jotenkin epätäydellinen ja ruma.  Jälkeenpäin monista nuoruuden valokuvista paljastuu katsojalle kaunis ja terve nuori nainen. Kun joku kehuu kuvaani, mieleeni nousee vain sisäinen kokemus. Tietäisittepä, miltä tämän kauniin, mutta kuolleen kehon sisällä tuntui. Tiedän, tämä nuori nainen ei ollut koskaan tyytyväinen itseensä.

Ruumistamme emme voi palvoa muuta kuin olemalla itsemme, sillä kun olemme itsejämme, olemme ruumiitamme.  Olen huomattavan paljon tyytyväisempi elämääni tänä päivänä itseeni, kun olen yhä enemmän ruumiini, eikä minulla ole enää kehoa.  Ruumis on minulle sieluni elävä koti, kun keho on kulttuuristen ehdollistumien kuollut ja kaupallinen tuote.  Minulle keho maistuu pystyyn kuolleelta elävältä ihmiseltä.  Kun ihminen karkotettiin paratiisista, hän muuttui kehoksi.

Voimaannuttava valokuva: Jäähyväiset melanooman takia aputoidulle varpaalle

Koulutuksemme on ollut ulkokohtaista. Meille on opetettu lähes yksinomaan ulkoista tietoa, ja sisäisyyden aistiminen, henkisyys, ovat olleet viime vuosisatoina yhä enemmän katoavaa kansanperinnettä.   Meidät on karkotettu ruumistamme. Meiltä on ollut puuttelliset taidot käsitellä ja aistia sisäistä kokemusmaailmamme, ihan vai sen vuoksi, ettei meille ole näitä juurikaan opetettu.

Aivan viime vuosikymmeninä on alkanut näkyä valoa tässä asiassa.  Ruumiin kokemusten ilmaisu tietoisuustaitoinataiteellinen itseilmaisu erilaiset mietiskelytraditiot ja hyväksyvä  läsnäoloovat nousemassa ansaitsemaansa arvoonsa. Yhä useampi ihminen purkaa kulttuurisia oppimiansa autopilottiuskomuksia ja asenteita. Hän ryhtyy aktiivisesti tiedostamaan ja valitsemaan oman itsensä näköisiä sellaisia.  Ihminen uskaltautuu kuuntelemaan omaa viisauttaan, joka on kätkettynä jokaisen ruumiseen.

Ruumistamme kuuntelemalla avaudumme yhä enemmän ymmärrykseen, jossa voimme löytää itsestämme yhteisömme hyvinvointia ja itseämme parantavia voimia. Ruumiimme liittää meitä toinen toisiimme kun taas kehomme eristää meidät yksinäisyyteen. Erityisesti syömishäiriöissä ihminen on kadottanut yhteytensä ruumiiseensa. Syömishäiriö ei kerro sairaasta nuoresta, vaan se kertoo tarinaa sairaasta kulttuurista, jossa ihminen karkotetaan ruumiistansa.

Kun olemme ruumiimme,  kehostamme on tehty kotimme. Suhtaudumme siihen armollisesti,  hyväksyvästi ja kykenemme kuuntelemaan sen viestejä.  Kun olemme kehomme kanssa sinuja,  muutumme ruumiiksi:  Meidän energiamme lisääntyy, meistä tulee luovempia ja spontaanimpia ja kykenemme hyväksyvään läsnäoloon.  Alamme kuunnella ruumiimme viisaita toiveita ja tarpeita yhä paremmin.

Ruumiimme voi avata meille ovia aitoon olemiseemme. Kuuntelemalla ruumiimme viisautta, voimme kasvaa yhä enemmän oman itsemme asiantuntijoiksi ja alamme viihtyä myös epävarmuudessa.  Vaikka elämää voi ohjata, sitä ei voi koskaan täysin kontrolloida ja siksi meidän on opittava viihtymään epävarmuudessa ja ruumiimme on tässä retkessä oppaamme.  Silloin kun ihminen sairastuu, hän joutuu tutustumaan epävarmuudessa olemiseen. Hän joutuu kohtaamaan viimeistään tällöin ruumiinsa.

Minun ruumiini on tarina, joka kertoo kertomustaan esivanhempieni elämästä. Se kertoo isäni ja äitini traumoista, suruista ja iloista. Se kertoo sukupolvien ketjun päättymätöntä tarinaa. Se kertoo myös lapsuuteni hienoista ja surullisista  kokemuksista. Ruumiini kertoo tarinaa, kuinka nuoruudessani olin hukassa omasta ruumiillisuudestani ja kuinka hukutin itseäni epäterveellisiin elämäntapoihin.  Yritin muokata jatkuvasti kehoani vastaamaan valtakulttuurin ulkoisia odotuksia.  Kaikki tämä ihan vain sen vuoksi, että minusta pidettäisiin ja ettei minun tarvitsisi kohdata ruumiiseeni laatikoituneita monenlaisia ikäviä,  yhteisöni minussa tuottamia,  tunnetiloja.  Suoritin hirveästi asioita ja pakenin addiktioihini.  Nykyään olen valjastanut ruumiillisten tunnetilojeni energian mm. kirjoittamiseen ja maalaamiseen. Vieläkään en tietenkään ole täydellinen, mutta olen paljon, paljon onnellisempi kuin nuoruudessani.  Ja kas, elämäntapani ovat muuttuneet samalla automaattisesti terveellisemmäksi. Elämäntapojen muutoksen tarvitsemme paitsi tietoa myös itsetuntemusta, kosketusta ruumiiseemme.

Olenko tuntenut syyllisyyttä nuoruuteni huonoista elintavoista?  Ehkä joskus, vaan nykyään en enää pätkääkään.  Se, että ahmin viisivuotiaana koko viikkorahallani viisi askillista salmiakkia kerralla, ei kerro tarinaa vain minusta. Se kertoo lisäksi tarinaa vanhempieni ja esivanhempieni elämästä.  Se, että aloitin neljätoistavuotiaana alkoholin käytön ja tupakanpolton, ei kerro siis tarinaa siitä, että olisin ollut vastuuton ja paha lapsi.  Se kertoo tarinaa yhteisöllisestä rakkaudettomasta ilmapiiristä,  välinpitämättömyydestä, kulttuurisesta melankoliasta, traumoista, sodista ja hylätyistä lapsista. Miksi ottaisin itseeni syyllisyyttä ihmiskunnan typeryyksistä?  Mitä voin tehdä, on se, että käytän hyväksi kaiken nykyisen ihmiskunnan henkisen ja tieteellisen tietämyksen, kasvaakseni vastuulliseksi ja eettiseksi ihmiseksi. Palaan ruumiiseeni ja avaan itseni hyväksyvälle läsnäollolle.

Nyt keski-ikäisenä olen vihdoin asettunut kodiksi ruumiiseeni. Kotini on kertonut minulle tuntemuksina ja  sairauksina paljon hyödyllisiä asioita itsestäni, ihmisistä ja ympäröivästä kulttuuristani.  Olen kiitollinen enkä katkera ruumiilleni.  Tietenkään, joka hetki,  en ole iloinen ruumiistani.  Syöpieni aikana on ollut vaikeita päivä. On ollut hetkiä, jolloin olen ollut epätoivoinen, ahdistunut ja jopa paniikissa. Silti, nykyisessä tilanteessa, olen tyytyväisempi ruumiiseeni kuin koskaan aikaisemmin, vaikka se alkaa olla kulttuuristen, meille iskostettujen uskomusten valossa, kärsinyt, rupsahtanut, vanha ja selluliittinen. 

Tiedän, vielä ruumiini ehtii antamaan minulle monia uusia opetuksia.  Se näyttää aamusta toiseen minulle paikkaani maailmankaikkeudessa. Tiedän, ilman kehoni oireita en olisi löytänyt ruumistanioman sieluni kotia. Siksi yritän muistaa kiittää ruumistani joka päivä.  Kiitos siitä, että olet halunnut opettaa minulle asioita. En tiedä kuinka kauan vielä olet kotini, mutta kiitos että olet olemassa. Kiitos siitä, että olet viisas. Olen oikeastaan joskus hämmentynyt siitä, kuinka viisas ruumis minulla on.

Nykyään tiedän, että oman ruumiini haavat visvovat toivoa.  Sitä ei ole tarkoitettu säilöttäväksi minuun, vaan se on tarkoitettu jaettavaksi. Haavamme, kärsimyksemme, voivat yhdistää meitä ihmisiä toinen toisiimme ja ikuiseen ihmiskunnan jatkumoon.   Kun löydämme oman ruumiimme, löydämme yhteyden maailmankaikkeuteen. 

Moderni elämäntapamme on ollut esineellistävää ja pirstovaa, minkä vuoksi valtaosa ihmisistä on kadottanut yhteytensä ruumiiseensa.  Tämä valtaapitävä elämäntapa,  on ollut ruumiista karkoitettujen, yksinäisten  ihmisten, kehoa palvova, sieluton kulttuuri. 

Tietoisuustaidot nousevat ihmiskunnan henkisistä ja laajemmasta tiedollisesta viisausperinteestä.  On aika siirtyä uuteen elämäntapaan. On aika palata takaisin ruumiiseen. 

PS. Toisessa blogissani Minän monet puolet olen muuten pohtinut, mitä kaikkea hyvää tietoisuustaidot voivat antaa terveydenhuollon ammattilaiselle ja asiakkaalle.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s