Hyväksyvä läsnäolo ja itsetutkiskelu itsekästä toimintaa?

Oletteko huomanneet saman kuin minä, että silloin kun puhuu itsensä hyväksymisestä ja myötätunnosta itseä kohtaan esim. meditaation, mietiskelyn tai terapeuttisen kirjoittamisen avulla, monet ihmiset latelevat sinulle kummallisia uskomuksia. Ehkä tavallisin, mihin minä olen törmännyt, on se, että se on itsekästä toimintaa. Pitäisi keskittyä johonkin ulkoisen hyvän tekemiseen.

Se, että meille ladellaan näitä uskomuksia, on itse asiassa tapa käyttää valtaa.  Kulttuurissamme on ollut toivottavaa, että kategorisoisimme ajattelumme vain tiettyihin totunnaisiin ajattelumalleihimme, emmekä lähtisi luovaan ajatteluun ja itsetutkiskeluun.  Itsetutkiskelun kautta nimittäin päädymme vääjäämättä siihen, että maailmankuvia voi olla tuhansia, eikä ne mitkä meille on opetettu, ole välttämättä niitä ainoita oikeita! Tämä on erittäin ajankohtainen teema, koska moni meistä on alkanut tuntemaan itsessään, että tämä nykyinen kulttuuri ja sen uskomus- ja arvomaailma, alkaa olla tiensä päässä.  Yhteiskunnallinen myönteinen muutos voi lähteä liikkeelle itsensä tuntevista ihmisistä.

Hyväksyvässä läsnäolossa keskeisiä asioita on myötätunto omaa itseä kohtaan ja oman itsen hyväksyntä ehdoittaPsykoterapeuttien kouluttaja ja akateemikko Windy Dryden kiinnittää huomionsa siihen, että monet ihmiset eivät halua näitä asioita elämäänsä, koska heillä on vääriä, rajoittuneita uskomuksia liittyen asiaan.

WP_20131003_034

Itsetuntemusta rajoittavia uskomuksia voivat olla mm. seuraavat uskomukset, jotka ovat esteenä omalle henkiselle kasvulle.

1.  En ansaitse hyväksyntää, joten minun ei tarvitse osoittaa myötätuntoa itseäni kohtaan.

Tämä uskomus on helppo osoittaa vääräksi kysymällä esimerkiksi, eväisikö kyseinen henkilö rakkautensa esim. lastaan kohtaan, koska hän osoittautuu epätäydelliseksi.

2. Itsen hyväksyntä ja myötätuntoisuus itseä kohtaa eivät edistä muutosta.

Tämä uskomus on myös väärä.  Kun ihminen tiedostaa heikkoutensa ja vajaavaisuutensa, voi hän keskittää enemmän energiaansa hyviin puoliinsa, ja näin vahvistuu toivottu muutos.

3. Hyväksyntä ja myötätunto itseä kohtaan estää vastuun ottamista elämästä.

Tämäkin on Drydenin mukaan väärä uskomus.  Voit ottaa vastuuta elämästä tällöinkin, ja mitä parasta teet sen yleensä vähemmillä itsesyytöksillä.  Hyväksyt itsesi epätäydellisenä ihmisenä.

4. Hyväksyntä ja myötätuntoa itseä kohtaan johtaa omahyväisyyteen.

Taas väärä uskomus.  Omahyväisyys tarkoittaa sitä, että lepäät lakeereilla itsetyytyväisellä tavalla. Itsen hyväksyntä eikä myötätunto itseä kohtaan tue tällaista toimintaa.  Päinvastoin ne motivoivat sinua muuttamaan itsessäsi sitä, mikä on muutettavissa.

5. Oman itsen hyväksyntä ja myötätuntoa itsekohtaan johtaa oman itsen hemmotteluun.

Tässä jotenkin oletetaan, että itsehyväksyntä johtaisi aktiviteetteihin, jotka eivät ole sinulle hyväksi.  Tämäkin uskomus on väärä, koska se ei ota huomioon, että tällainen ajattelu johtuu lyhyen tähtäimen ajattelusta, hedonismista ja itsekkyydestä. Dryden painottaa, että hyväksyntä ja myötätunto ohjaavat sen sijaan yleensä pikemminkin itsekuriin ja siihen, että kykenemme oppimaan virheistämme.

6. Hyväksyntä ja myötätunto itseä kohtaan johtaa yleensä siihen, että ihminen keskittyy itseen.

Tämäkin uskomus on väärä. Kun jatkuvasti moitit ja kritisoit itsesi, yleensä mielesi täyttää nämä negatiiviset ajatukset ja olet enemmän täynnä itseesi keskittyviä ajatuksia.  Itse asiassa itsen hyväksyntä ja myötätuntoa itseä kohtaan auttaa sinua vapautumaan vain itseen keskittyvistä ajatuksia.  Asioiden vatvominen vähenee kun vahvistat myönteistä muutosta itsessäsi.  Suuntaat huomiosi enemmän ulkopuolellesi.

(Muokattu  Windy Drydenin kirjasta, Rationality and Pluralism, Selected Works by Windy Dryden, Routledge, 2013)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s