Tietoisuustaidot – uskon, toivon ja rakkauden näkökulmaa

Uskonnot ovat samaan puun lehvästöjä lehtineen

Vakava sairaus tai muu kriisi kuljettaa meidät pääsääntöisesti aina kärsimyskysymysten äärelle. Ihminen seisoo vakavaan sairauteen sairastuttuaan kuin kuilun reunalla.  Kriisin keskellä oleva voi syöksyä toivottomuuteen tai hän voi lähteä nousemaan toivon vuorelle.

Toivo-vuorelle noustessamme meidän on joskus muutettava koko elämäntapamme itseämme, lähimmäisiämme ja koko luomakuntaa kunnioittavaksi. Uskonnollisissa eri perinteissä on puhuttu meditatiivisesta tai mietiskelevästä elämäntavasta, jota eri uskontoja edustavat papit, nunnat ja munkit ovat kautta aikojen eläneet.  

Globaalissa moniuskonnollisessa ja -kulttuurisessa maailmassa yhä useammat kaipaavat uudenlaista henkisyyttä. Terveellä järjellä on epäuskottavaa, että vain minun uskontokuntani olisi se ainut ja oikea. Monet ihmiset jo etsivät vastavuoroista dialogista suhdetta eri kristillisten yhteisöjen kuin myös erilaisten uskontojen välille.  

Siirryt mietiskelevään elämäntapaan tietoisuustaitojen avulla:  Työstät  sisäistä maailmaasi itseä eheyttävin ja samalla toivoa elämään luovin menetelmin; hyväksyvän läsnäolon, mielikuvaharjoitusten, taiteen ja uskontojen mietiskely- ja meditaatioperiteiden avulla. Edellytys uuden toivon heräämiselle on, että keskityt  läsnäolevasti omaan elämääsi; avaat itsellesi sen merkityksiä.  Kärsimys ei ole pelkästään psykologinen ongelma. Kriisiin liittyvä alakulo on hyvin usein kokemus kaiken turhuudesta ja tarkoituksettomuudesta.  Se on elämän merkityksien ja tarkoituksen kriisi, jossa uskonnot voivat tarjota apunsa syvempään elämän oivallukseen.

Vaikka buddhalaisuus ja siitä johdettu “mindfulness” on tämän päivän uusi trendi, en väheksyisi kristinuskoa länsimaisen henkisen oivalluksen tuottajana ja tietoisuustaitojen kehittäjänä. Se kun läpäisee pitkällisenä historiallisena jatkumona koko länsimaisen elämäntapamme. Unelmoin vain, että siihen liitetään tämän päivän maailmassa yhä enemmän gandhilainen asenne: Niin kuin puulla on yksi runko ja monia haaroja ja lehvästö lehtineen, niin on uskonnoilla yksi runko.  Uskonnot tulevat samoista juurista ja rungosta, ne vain muuttavat muotoaan läpäistessään inhimillisen kokemuksen väliaineen (lainaus alla mainitusta Lionel Corbettin kirjasta). Psykologi Carl  Jungin sanoin sama:  Kollektiivinen tiedostamaton (yliyksilöllinen tiedostamaton mielemme, jonka kautta olemme yhteydessä toinen toisiimme) sisältää koko ihmiskunnan evoluution henkisen perinnön, ja se syntyy uudestaan jokaisessa yksilössä.  (CW 8:158)

Törmäsin amerikkalaisen jungilaisen analyytikon Lionel Corbettin (The Sacred Cauldron – Psychotherapy as Spiritual Practice) kirjassa katoliseen teologiin Paul Knitteriin.  Hänen ajattelunsa sisältää gandhilaisen pluralismin (uskonnot juotavat samasta yhteisestä kielestä, ja ovat sen erilaisia ilmentymiä). Totuus paljastuu Knitterin mukaan siksi, koska sillä on kyky olla suhteessa muihin totuuden ilmenemistapoihin ja se kasvaa näissä suhteissa. Hän mainitsee eräässä artikkelissaan, että lähimmäksi totuutta pääsemme mielikuvituksemme avulla. Mielikuvituksella sekä herätämme uusia mielikuvia että luomme uutta totuutta. Voi jopa ajatella että Pyhä Henki meissä ilmenee ja toteuttaa itseään mielikuvituksemme kautta. Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee… (Joh. 3:8)

Kansalaiset ovat vieraantuneita uskonnollisista dogmaattisista rakennelmista

Tämän päivän ongelma on, että yhä harvempi kokee nykyiset uskonnolliset yhteisöt omakseen. Moni kaipaa henkisyyttä, mutta ei kykene samaistamaan itseänsä autoritaarisiin, hierarkkisiin ja vanhoillisiin uskonnollisiin koulukuntiin, jossa uskonnolliset koulukunnat kilpailevat totuudesta keskenään. 

On mielestäni lohdullista, että voit itse kutoa rakkauden ilmapiirissä tietoisuustaidoin ”eepostasi”, identiteettiäsi kannattelevaa tarinaa: Voit tehdä sitä mielikuvituksesi ja luovuutesi avulla.  Voit liittää siihen mukaan oman kristillisen maailmankatsomuksesi, jos tunnet sen omaksesi. Samaan aikaan sinun ei  tarvitse lähteä kristittynä mukaan kilpailuun totuudesta muiden uskontojen kanssa.

Vieroksun autoritaarisia karismaattisia hengellisen ja henkisen prosessin ohjaajia, olkoon sitten kysymyksessä lääkäri,  terapeutti tai pappi, koska he ohjaavat ihmisen kokemusta haluamaansa suuntaan.  Aito omannäköinen kokemus syntyy, kun ihminen synnyttää oivalluksensa itse, omien tietoisuustaitonsa ja samalla  peilinsä kautta. Tämä tietty vaatii ihmiseltä oman juurevan ja turvallisen peruskokemuksen löytämistä.  Kun suhde lääkäriin, terapeuttiin tai pappiin on dialoginen, sellainen jossa molemmat ovat avoimia muutokselle, syntyy totuutta. Se ei synny järjen kautta, vaan järjestä irti päästämällä. Dialogisella asiantuntijalla itsellään on tietoisuustaitoja!

En ajattele, että uskonnot muodostavat mitään seisovaa herkkupöytää, josta  voit koota itselleen haluaman laisen totuuden.  Uskonto muodostaa itsessään kokonaisuuden, joten syvällistä oivallusta ei saa elämästä, muuta kuin syventymällä sen kokonaisuuteen.  Mikään ei kuitenkaan estä meitä maistelemasta välillä muidenkin uskontojen ajatuksia, ja saatamme onnistua mietiskellen integroimaan omaan ajatteluun myös aineksia muista uskonnoista.

Tietoisuustaitojen ytimessä on mielikuvitus

Tietoisuustaitojen kautta tulet tietoiseksi myyteistäsi, sisäisyytesi muodostavista tarinoista, niiden uskomuksista ja arvoista. Tarinan työstäminen on pikemmin taiteellinen luova mielikuvitusprosessi kuin tieteellinen prosessi. Se on mietiskelyn ja meditaation kautta päivittäistä aukeamista ja antautumista jollekin itseä suuremmalle.

Ihmiseksi kasvaminen tietoisuustaitojen kautta ei ole siis akateeminen tieteellinen näyttötyö vaan kokemuksellinen kontemplatiivinen eli mietiskelevä oppimisprosessi, jossa rohkeasti peilaat kokemuksiasi omaan sydämeesi ja erilaisiin viisausperinteisiin ja tosiasioihin. Tutkimalla uskomuksiamme rakennamme uskoamme.  

Peilaavan mietiskelyn  jälkeen saatat tulla yhä enemmän tietoiseksi erilaisista uskomuksistasi ja tätä kautta valinnan mahdollisuuksistasi, joiden kautta voit toteuttaa hyvää elämään.  Voit tehdä tietoisen valintasi, haluatko elää länsimaista konsumerismille rakentuvaa kilpailuelämää, vaan valitsetko jonkin poikkeavan ja erilaisen myytin tai myytit elämällesi.  Itse olen valinnut itseydekseni myytin virtaavasta, ikuisesti muuttuvasta, minuudestani.

Myytit ohjaavat käyttäytymistämme, mutta toisaalta on hyvä muistaa, että käyttäytymisemme on myös tulkittavissa erilaisista myyteistä käsin.  Jos esimerkiksi poimin marjoja pakastimeen, voi luontorakastavalla kokemustilallani olla erilaiset motiivit kuin vaikka emäntäosallani.  Yhtä kaikki, tietoisuustaidoin tulemme tietoiseksi erilaisista myyteistä, ja pystymme tekemään tietoiseksi erilaisia motiiveitamme.

Tarvitsemme monikulttuurisessa maailmassa uudenlaisen identiteetin, joka kykenee olemaan rakentavassa dialogissa erilaisten maailmankatsomusten kanssa.  Robert J. Lifton puhuu kirjassaan (Protean Self-  Human Self in an Age of Fragmentation) proteaani minuudesta, joka jatkuvasti muuttaa muotoaan suhteessa erilaisiin sosiaalisiin tapahtumiin  ja totuuksiin.

Rakkauden merkityksestä

Toivo aukeaa rakkaudessa.  Rakkaudesta voisin kirjoittaa useita kirjoja, mutta yritän hiukan avata mitä rakkaus minulle merkitsee. Siinä on niin monia ulottuvuuksia, että sitä on oikeastaan toivotonta kuvata. Se on muun muassa sitä, että annamme itseämme toisille ihmisille, ilman että odotamme saavamme vastalahjaa. Se on työtä, jota teemme pyyteettömästi.  Rakkauden ilmapiirissä yksinäisyydessäkin voimme kokea liittyvämme luomakuntaan, tekemällä jotakin hyvää muille ihmisille tai luomakunnalle. Rakkauden olemus on sellainen, että se taipuu huonosti faktojen kielelle.  Siksi siitä puhutaan tavallisesti symbolein ja vertauskuvallisesti. Raamattu on minulle Rakkauden kehittymisen runoutta. Montakohan miljoonaa runoa on rakkaudesta kirjoitettu!

Henkinen opettaja Krishnamurti aikoinaan sanoi, että on helpompaa kuvata sitä, mitä rakkaus ei ole. Rakkaus ei ole halua, ei mielihyvää, ei omistuksenhalua, ei himoa, ei riippuvuutta, ei eron surua, eikä monia muita asioita, joita erehdyksessä luullaan rakkaudeksi. Perimmiltään nämä yleensä rakkaudeksi luulemmamme asiat ovatkin egomme huolenaiheita.

Rakkaus voi olla amerikkalaisen lääkärin ja jungilaisen analyytikon Lionel Corbettin mukaan (The Sacred Cauldron: Psyhotherapy as a Spiritual Practice)  tie jumalallisuuden kokemukseen itsessämme.  Rakkauden kautta toteutamme inhimillistä kollektiivista yhteisöllistä olemustamme.  Se on siis yliyksilöllistä, transpersonaalista. Rakkaudessa on kuitenkin tuhoava komponenttinsa, joten henkinen prosessimme täytyy tehdä Corbetin mukaan mahdollisimman oivaltavaksi, tietoiseksi ja erilaistuneeksi.  Rakkaus pitää siksi aina liittää tietyssä määrin Logokseen: tietoon ja järkeen. Tähän tarvitsemme juuri näitä tietoisuustaitojamme kuin myös hyvää realiteettitajuamme!

Rakkautta emme voi hallita. Kun löydämme imaginariumme,  luovan mielikuvituksemme tilan, olemisemme jumalallisen perustan, (tai miksi sitän haluammekaan kutsua), on mahdollista että olemisestamme tulee rakkaudellista. Löydämme hyväksyvän, läsnäolevan ja totuuttamme laajentavan yhteistyön muihin totuuksin. Kristinuskon käsittein sanon, että olemisemme lepää tällöin Jumalassa.

Kun rakkaus on ovi toivoon, sitä kannattelee usko. Jos meillä ei ole ollut uskoa, joka kannattelee luottamustamme elämään ja toivoon, joudumme tekemään tarinallista peilaustyötä rakkaudessa ja  hyväksyvässä läsäolossa (Sisäinen teatteri on eräs tapa tehdä kokemustilojemme peilaustyötä!).

Uskomme on identiteettiämme kannatteleva eepos

Uskon ajattelen olevan pikemminkin tietoiseksi tehty,  tarinallistettu erilaisten uskomustemme kokoelma. Samaan tapaan kuin Kalevala kannattelee suomalaista identitettiä, uskosi on oma eeppinen myyttikokoelmasi, joka voi kannattella sinua. Omassa eepoksessani on aineksia monista syväpsykologisista näkemyksistä, kristillisestä teologiasta mutta myös buddhalaisuudesta.  Eepoksemme muuttaa mietiskelymme kautta joka päivä  muotoaan, jolloin muutumme virtaavaksi minuudeksi tai proteaaniksi minuudeksi, joka jatkuvasti muuttaa muotoaan.

Usko ei ole sitä, että olet varma jostain lopputuloksesta, vaikkapa siitä, että parannut sairaudestasi. Sen sijaan se on luottamusta siihen, että ”kävi miten kävi”, elämäsi kantaa.  Tiedät, että oli lopputulos mikä hyvänsä, kaikki menee niin kuin kuuluu mennä.  Tämä ei tarkoita sitä, että sinun pitää heittää hanskat naulaan, ja vain odottaa.  Voit silti olla hyväksyvästi läsnä itsellesi ja tehdä paljon asioita terveytesi eteen.

Toivomme olemme löytäneet, kun saavutamme kokemuksemme siitä, että maailmankaikkeus on jollain lailla älykäs ja viisas, ja elämälläni on sen osana itseäni laajempi tarkoitus. Täällä kirjoittamani blogini tekstit ovat oikeastaan uskomusteni ilmaisuja, uskoni tunnustusta. Blogeissani ilmaisemilleni asioille rakennan luottamukseni elämään ja blogini kertovat toivon tiestäni.  Ne sisältävät kirjalliseen muotoon kirjoitettuna oman elämäni eepoksen, tarinan jolle rakennan identiteettiäni.

Tiedän kahden syöpädiagnoosin jälkeen, että voin syöksyä hetkeksi taas toivottomuuden kuiluun, mutta tiedostan, että minulla on jo taitoja, joiden avulla voin nousta jälleen Toivo-vuoren rinnettä ylös. Ryhdyn aktiivisesti taas tekemään toivon työtä.

LÄHTEITÄ:

Corbett, Lionel. The Sacred Cauldron: Psychotherapy as a Spiritual Practice. Chiron Publications. Kindle Edition (2011)

Corbett, Lionel, Depth Psychology, Meditations in the Field, Daimon (2004)

Knitter, Paul F., Religious Pluralism and Religious Imagination: Can a Pluralistic Theology Sustain Christian Faith, Louvain studies 27 (2002).