Ajatuksia mindfulness retriittipäivältäni 26.8.2015

En ole aikaisemmin osallistunut minkäänlaisiin meditaatioretriitteihin, joten tämä Taina Siukolan 8 askelta hyvään työhön -kurssin meditaatiopäivä tuli tarpeeseen.
Alussa teimme puolen tunnin meditaatioharjoituksen, jonka kokemukset, samoin kuin muutkin päivän kokemukset,  reflektoin oppimispäiväkirjaan.

Ohjatun meditaatioharjoituksen jälkeen join seisten ja läsnä olevasti kupin kahvia. Se mikä hämmästytti oli se, että juodessa kuppi tuntui kamalan kuumalta. Jouduin hakemaa parasta ja sopivaa otetta kupille. Lisäksi kahvin loppuun juominen tuntui todella pitkältä ajalta. Tuntuu kun aika muuttuisi läsnäolevassa kokemukselta.  Toisen kuppini kahvia iltapäivällä join visuualisena kokemuksena.  Keskityin erityisesti kupin sisällä olevan kahvin ulkonäköön sekä kattolampun tuottamien heijastuksien ihailuun. Juomisesta tuli visuaalinen valonäytös.

Yllättäen havainnoin tein läsnä olevan kävelyretkenif yhteydessä kokoustiloistamme: Siellähän on pukutilat, toinen WC ja sauna suihkutiloineen. Olen kuudetta kertaa näissä tiloissa, ja vasta nyt hahmottuu mieleeni, että täällä on tälläisetkin tilat. Huvittavaa sinänsä, että tilat ovat keskeisellä paikalla. Sisäänkäynti niihin on suoraan eteisestä ja ovi tilaan on usein auki. Tietoisuuteni vastaanotto kanava ei ole ollut ilmeisesti tällä havainnoinnin taajuudella koskaan aikaisemmin.

Kokouspöydällä oli erinäisiä mindfulness kirjoja, joita lähdin tutkimaan.  Hetken lueskelin ruotsalaisen lääkärin Åsa Larsonin tietoisuustaitokirjaa istuen mietiskelypallilla. Olipas mukava tuoli. Tuollainen pitäisi hankkia!  Löysin myös mindfulness-oppaan, jossa oli mukana joogavenytyksiä.  Tein parinkymmenen minuutin joogasarjan seisten, ja tein venytykset mahdollisimman läsnä olevasti,  mikä tuntui tosi hyvältä. Olen kävellyt, pyöräily ja  reissannut autossa ja junassa, ja keho huusi jo venytyksiä.

Söin porkkanan lounaan alkupalaksi. Ja huomasin aluksi meneväni vanhaan moodiin, ja aloin samalla lukea mindfulness-asiaa tietokoneeltani. Jouduin ojentamaan itseäniHei!  Syö porkkanasi läsnäolevasti. Kokemus muuttuikin aivan erilaiseksi, ja huomasin ensimmäistä kertaa tarkemmin, miltä porkkanan kantapää näyttää.  Siis se jossa naatti on kiinni. Se on sellainen vajonnut ruskea rengas, jonka sisällä on syylämäinen muodostelma.  Ja tiesitkö, että porkkanassa on vuosirenkaita ja keskellä aurinko.  Pureskelin porkkanaa pitkään ja hartaasti maistellen makuja.  Niin tätähän mindfulness on, avointa uteliaisuutta todellisuuden olemukseen.  Sitä, että asioita näkee ikään kuin lapsen silmin, ensimmäisen kertaan. Tämän päivän aikana löysin monesta muustakin arjen asiasta lukemattomia uusia yksityiskohtia.

Päivän ”mindfulness moka” oli se, että söin nektariinin milettömästi (mindlessly 🙂 ).  Tajusin virheeni ja mutta se oli opiksi.  Oivalsin, että olin hotkaissut hedelmän hetkessä, kun samaan aikaan reflektoin kokemuksiani.

Lähdin kävelemään ulos läsnä olevasti. Kävelin kuudennesta kerroksesta alas katutasolle ja havainnoin eri asioita.  Välillä keskityin havainnoimaan kehoni tuntemuksia ja aistimuksia, välillä ääniä ja visuaalisia ärsykkeitä, etenkin ihmisiä.  Harjoituksen aikana minua oikeastaan alkoi naurattaa, koska ihmiset näyttivät läsänä olevasti ja hyväksyvästi katsoessa tyystin erilaisilta kuin tässä minulle  kovin tavanomaisessa tilassa, jossa olen uppoutuneena omiin luoviin prosesseihini ja erilaisiin apina-ajatusketjuihin.  Ihmiset näyttivät eläviltä ja heillä näytti olevan ilmeitä, ja sosiaalista yhteyttä toisiinsa ja joillakin myös minuun.

Jotenkin kuhmolaiselle perukan Emännälle tällainen tamperelaisympäristö läsnä olevasti katsottuna on jotenkin niin ihmis- ja ilmerikas.  Sitä huomasi läsnä ollessaan aivan toisella lailla ihmisen katseet, hymyt, sanattoman viestinnän ja puheensorinan.  Tuli tunne, että ihmiset eivät olleetkaan enää vain yksiöitä, vaan vastaan tuli pareja, triplettejä ja isompia porukoita.  Aistin näin ihmiset jotenkin yhteisöllisenä kokemuksena.

Portaiden kävely läsnä olevasti oli mielenkiintoinen prosessi.  Keskitin huomiooni ääniin, joita lähti kun kuljin portaita ylös ja alas.  Tein kokeen. Huomasin, että askelten ääni oli täysin erilainen alaspäin mennessä kuin ylöspäin mennessä. Testasin asian useampaan kertaan. Nyt tiedän, miten eroaa (siis ainakin minun askelteni ääni) ylös- ja alaspäin mennessä.  Ylöspäin kulkiessa ääni oli kuin läpsähdys ja alaspäin mennessä ääni muistutti enemmän sipsutusta.

Myös joitakin suurempia oivalluksia sain. Tajusin, että iloitsen terveydenhuollon ammattilaisena poikkitieteellisista ryhmistä, joissa on eri alan ammattilaisia. Tämäkin porukka on monitieteellinen ryhmä.  Sama oli aikoinaan NLP-kursseilla.  Kulttuurimme lokeroi meidät erillisiin ammattikuntiin ja asiantuntijalaatikoihin, joissa meidän pitäisi kiltisti pysyä. Se on tapa käyttää valtaa.  Hajota ja hallitse.

Sekä NLP että erinäisissä ratkaisukeskeisissä ja  mindfulnesskoulutuksessa olen tavannut lääkäreitä, hammaslääkäreitä, hoitajia, terapeutteja, insinöörejä, kaupallisen alan ihmisiä, sosiaalityöntekijöitä jne.  Tällaiset poikkitieteelliset osaamisryhmät ovat oivaltavia juuri siksi, että nämä ovat integratiivisiaeri alojen ihmiset yhdessä pohtivat asioita.  Ne ovat tämän lokeroivan eritystieteellisen pirstotun kulttuurin eheyttävä vastavoima.  Tietoisuustaidoilla teet niin monia asioita.  Astut myös ulos laatikostasi!

WP_20140705_02520140710071256[1]

Eräs vanha oivallus entisestään selkiintyi:  Älypäitten elämäntapa on varastanut meiltä kyvyn kuunnella ja aistia omaa kehoamme.  Oman ruumiin kuuntelussa tarvitsemme hyväksyvän läsnäolon asennetta:  Löydämme aloittelijan leikillisen suhteen maailmaan ja itseemme.  Ruumiimme ei puhu näyttöön perustuvaa tieteen kieltä, vaan se puhuu liikkein, mielikuvin, runoin, tarinoin ja sävelin.   Kun näemme, kuulemme ja aistimme itsemme selkeämmin, mielitajumme kehittyy, mikä kuljettaa meidät näkemään muutkin ihmiset armollisemmin ja läsnä olevammin.

Monissa tilanteissa hyödymme asiantuntijoistamme. Joskus tarvitsemme heitä kipeästi. Olennaista on, että hän on tasa-arvoisessa dialogisessa suhteessa asiakkaaseensa. Asiakaan maailmankuva voi olennaisesti avartua ammattiauttajan kautta.

Psykiatria on oma tarinansa se.  Tälläkin alueella muutoksen tuulet puhaltavat parhaillaan.  Eräs lähiomaiseni kävi psykiatrilla oman ongelmansa vuoksi, ja kas, psykiatri suositteli hänelle mindfulness-kurssia. Ihanaa, maailma ON muuttumassa.

Tietoisuustaidot facebookissa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s