Sataa miehiä, Halleluja!

On kummallista, kuinka yhtäkkiä saattaa elämässä nousta mielennäyttämölle  uusi hallitseva tila. Olen kirjoittanut yhtäpötköä lähes yhdeksän vuotta (toista tuhatta blogia) ja yhtäkkiä kirjoittaminen tuntuukin vaikealta.

Ihan kuin yksi tankki olisi moottorissani tyhjentynyt. Mutta sen toiminta ei ole näköjään yhden tankin varassa.  Se edelleen pyörittää luovuuden energiaa, mutta toisesta varastosta, toisessa muodossa. Kirjoituksen sijaan tilalle on tullut uutta tunteita liikuttavaa visuaalista  energiaa…

Hengitän sisään ahdistusta… ja puhallan ulos Koneen, jolla saadaan naiset lentämään:

12345435_10153797127669375_2049499098795467076_n
Kas, tiedostamaton mieleni alkaa tuottaa vimmalla uusia kuvia. Tunne-energia on edelleen olemassa, mutta se on muuttanut muotoaan. Joogatessanikin näen vain värejä.

Taide on minulle selvästi keino hallita elämäni ahdistusta. Minun on pakko luoda jotakin, ollakseni itseni. Minun on tehtävä sisäisiä tuntojani näkyväksi, voidakseni vahvistaa vakaata minuutta.  Musiikki on eräs tärkeä tunteiden ilmaisu laji, mutta mieleni ei tuota (ainakaan vielä) haitarillani kovinkaan kaunista musiikkia, mutta se tuottaa musiikkia valmistavan koneen:

12347808_10153800502959375_6167264160959794021_n

Ehkä kaikki johtuu siitä, että meidän varhaiset tunnevammamme ovat esiverbaalisia. Jokaisellahan meistä on haavoja lapsuudesta.  Ei ole sattumaa, että taiteet elävät noususuhdanteessa. 2000-luvun uusi ihminen ei suostu kuolettamaan ruumistaan.  Transmoderni ihmisellä alkaa olla viisautta siksi paljon, ettei hän suostu olemaan leikattu irti sisäisestä kokemuksestaan.

Kuinka paljon pahaa oloa ja epäeettistä elämäntapaa syntyykään siitä, etteivät ihmiset osaa ilmaista, hahmottaa ja koota sisäistä kokemustaan.  Ahdistusta, pelkoa ja addiktioita syntyy siten,  että hänet koulutuksessa opetetaan mitätöimään sisäinen kokemuksensa.

Sisäiseen maailmaan emme pääse käsiksi järkemme ja tilastotieteen logaritmien avulla, vaan luovuutemme ja leikillisyytemme avulla.  Tajuatko?  Nyt sataa miehiä, Halleluja!

12310685_10153798715274375_3400426796681216175_n
Vakaan minuuden syntymää häiritsee peilaavan vanhemmuuden puute. Kiireisessä elämäntavassamme harva saa osakseen riittävä hyvää vanhemmuutta, minkä vuoksi minuuden keskuksesta tulee enemmän tai vähemmänn  epävakaa.
Meillä on lisäksi erilaiset geneettiset lähtökohdat hyvään elämään. Mikäli lapsi on esimerkiksi erityisherkkä, tarvitsisi hän erityisen paljon aikuisten myötätuntoa ja tunteiden peilausta.  Lapsen avaruudessa on  oltava elämää. Muuten hänestä kasvaa kuoletettu tunteeton kävelevä ruumis.

12342418_10153796764619375_6748904325201439416_n

Uhriutuneitten uhrien sukupolvi ja heidän ylimedikalisoidun elämänsä aika jää vähitellen menneisyyteen. Luovuutta juhliva ihminen voi tietoisuustaitojen ja hyvän realiteettitajun kanssa  (terapeuttinen taide, meditaatio) vakauttaa yhä taitavammin itse itsensä. Voimme taiteen keinoin tehdä tunteittemme peilauksen, sen,  joka lapsena on jäänyt tekemättä. Jotta näitä taitoja opimme, tarvitsemme kokemuksellista viisautta välittäviä, viisaita opettajia.

Taide on hellävarainen ja symbolinen tapa peilata tunnemaailmaa. Ei suinkaan liene sattumaa, että tietoisuustaidot, mukaan lukien terapeuttinen taide, ovat nousemassa uuteen arvoonsa. Meitä alkaa olla jo valtavasti ihmisiä, jotka olemme oivaltaneet, että materialistinen, ruumiistamme irroitettu ja yhteisöllisesti rikottu moderni asiantuntijoiden elämäntapa, jota meille on äidinmaidossa opetettu, on patologista. Se on masentavaa, käveleviä ruumiita ja addiktioita tuottavaa.

Voimme taiteiden keinoin vapautua vankilastamme.  Tietoisuustaidoin, löytämällä takaisin yhteytemme ruumiiseemme ja toinen toisiimme, voimme oppia vakauttamaan päivittäin itseämme. Meidän ei tarvitse jäädä  rikotun minuutemme, kangistuneiden ja yksipuolisten ajatusten vangeiksi. Samalla hyvällä tuurilla luovassa prosessissamme vapaudumme statusstressistämme, epäterveestä ja ekologisesti vahingollisesta  kilpailusta.

Me maapallon ihmiset emme ole täällä kilpailemassa keskenämme, vaan olemme tekemässä yhteistyötä. Arvomme ja terve itsetunto eivät synny omistamiemme esineiden ja kilpailun kautta, vaan jokainen elämä myötätuntoisena ja epätäydellisenä on riittävän täydellinen. Eläköön rikkinäisyys ja kaiken  ikuinen keskeneräisyys!

12313932_10153784247739375_2326105098756291501_n

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s