Tietoisuustaitojen viisi fasettia

Tietoisuustaitojen voi ajatella karkeasti ottaen muodostuvan kahdesta eri elementistä, jotka nivoutuvat toinen toisiinsa. On ”länsimainen mindfulness”, jota esimerkiksi Ellen Langer edustaaSiinä korostuu hyväksyvän läsnäolon oppimisprosessit. Toisaalta on  sitten ”idän mindfulness” traditio, jossa korostuu erilaiset mentaaliset meditaatioharjoitukset, joita tavanomaisilla mindfulness-kursseilla opetetaan.  

Itse opetan tietoisuustaitoja, joihin luen sekä perinteiset mindfulness-menetelmät että myös luovat oppimismenetelmät Ellen Langerin tapaanNämä kaksi nivoutuvat toinen toisiinsa ja menevät päällekkäinkin siten, että niitä tuskin on tarvetta edes erotella toinen toisistaan. Dan Siegelin (2007, Mindful Brain) mukaan nämä kaksi menetelmää pikemminkin rikastuttavat toinen toisiaan.

image

Kun tietoisuustaidot syvemmin sisäistää, oivallat, että menetelmissä on kysymys nimenomaan luovasta oppimisesta eikä takertumisesta joihinkin yksittäisiin valmiisiin annettuihin (tieteellisiin) ajattelun käsitteisiin ja luokkiin.  Tätä jälkimmäistähän meidän kulttuurissamme vaalitaan siinä määriin, että jopa monilta pitkälle koulutetuilta ihmisiltä puuttuu luottamus omaan itseensä: ruumiimme kokemukseen. Meidät on leikattu irti olemisestamme.

Tietoisuustaidoissa joudut harjoittelemaan viihtymistä epävarmuudessa ja  luottamista omaan itseesi ja sisäiseen kokemukseesi. Tämä on haaste kulttuurissa, jossa meidät on opetettu takertumaan valmiiksi pureskeltuihin totuuksiin.

Tietoisuustaidoissa on viisi eri fasettia:

(Nämä fasetit olen lainannut Baer et al., 2006 ,  artikkelista, Using self-report assessment methods to explore facets of mindfulness. Olen peilannut hänen luokittelunsa vastaamaan omaa kokemustani  Sisäisestä teatteristani, Sisäinen teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaito ja tietoisuustaitokoulutuksistani.)

1)  Ei-reaktiivisuus

Se, että olemme koulutuksessa, erityisesti mindfulness-koulutuksessa, avoimen uteliaina, mitä reaktioita tilanne ikinä osallistujissa tuottaa, on osa ei-reaktiivisuutta.  Ihminen ei mene tunnetilaan ja vetäydy uhattuna kuoreensa, vaan suhtautuu avoimen uteliaasti todellisuuteen.  Langerin mukaan (2005) ihmiset, jotka katsovat asioita monista eri näkökulmista eivät ole yhtä reaktiivisia kuin jäykkiin näkökulmiin takertujat.

Sosiaalinen vertailu, joka on kulttuurillemme tyypillistä (tittelit, asema, arvonimet jne.) lisäävät helposti omahyväisyyttä ja/tai  kateutta, ja nämä tunnetilamme pistävät meidät reagoimaan reaktiivisemmin. Tietoyhteiskunnassamme edelleen valtaa pitää mieletönmindlesskulttuuri, jossa sosiaalinen vertailu ja jäykkä kognitiivinen ajattelu tuntuu olevan normi.

Tietoisuustaidoissa puolestaan korostuu avoimmuus ja  luovuus. Esimerkiksi Sisäisessä teatterissa nimeämme persoonamme eri kokemustiloja, ja leikittelemme niiden erilaisilla näkökulmilla. Näin on todennäköistä, että meistä tulee vähemmän reaktiivisia: tulemme tietoiseksi tiedon asiayhteyssidonnaisuudesta ja  loppumattomista näkökulmista. Emme hyväksyvästi läsnäollen takerru vain tieteellisiin kapeisiin (joissakin tilanteissa erittäin hyödyllisiin) näkökulmiimme, vaan viihdymme myös epävarmuudessa.

2)  Sisäisen mentaalisen maailman aktiviteetin tarkkailu

Ihmisen kyky parantaa omaa sisäistä tietämystään itsetutkimuksen esim. meditaation tai luovien menetelmien kautta. Näyttää siltä, että hyväksyvästi läsnäoleva oppiminen edistää myös kykyä tulla tietoiseksi omista mentaalisista prosesseista (Ellen Langer).

Tietoisuustaitomme eivät siis edisty vain meditaatioharjoitusten kautta, vaan  myös siten, että olemme avoimen uteliaita ja läsnäolevia oppimistilanteissa. Jotenkin kiertotietä tämä hyväksyvä läsnäolomme ulkoiselle todellisuudelle lisää ilmeisesti myös omien sisäisten tilojemme havainnointikykyä.  

Käytännössä, kun  minä hammaslääkärin työssäni tarkkailen, havainnon ja aistin potilaani sisäistä kokemusta, tunnetiloja ja niiden ilmenemistä kehollisena ilmaisunase parantaa jostain syystä myös kykyäni havainnoida itse itseäniKunpuudutanitseni potilaan henkilökohtaiselle kokemusmaailmalle (observoin häntä  tieteellisen tunteettomasti, biologisena koneistona), heikentää tämä myös kykyäni oman sisäisen tunnekokemukseni aistimiseen. 

Kylmässä tunteettomassa potilaan tarkkailussa en hyödynnä hyväksyvän läsnäolon oppimismahdollisuuksia mielitajuni kehittämiseen. Hoidan oma henkistä hyvinvointiani olemalla hyväksyvästi läsnä sekä potilailleni ja itselleni.

3) Toimintamme on tietoista

Tällä tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, ettei ajattelumme ole automaattisessa ohjauksessa. Valitsemme tietoisesti toimintamme kussakin tilanteessa ja teemme työtämme mahdollisimman läsnäolevasti. Eräs kurssilaisistani, tomera kainuulaisemäntä, oli sitä mieltä, että karsinan paskan voi luoda autopilotilla.  En tiedä, ehkä näin.

Toisaalta monissa mindfulness-retriiteissä harjoitellaan tekemään kaikki työ läsnäolevasti, myös esimerkiksi vessojen siivous.  Ehkä tähän liittyy  ajatus, että mikään työ ei ole halpa-arvoista, vaan elämän kokonaisuus on pyhä.

image
#tietoisuustaidot #sisainenteatteri #toivovalmennus #ellenlanger #dansiegel

 

4) Harjoittelemme kuvaamaan ja sanallistamaan kokemuksia

Voimme taiteen ja tieteen sallimin  keinoin oppia kuvaamaan ja sanallistamaan kokemuksiamme. Sisäisessä teatterissa harjoittelemme nimeämään erilaisia persoonamme osia, kokemustilojaVoimme tehdä persoonamme osista jopa mielitajukarttoja.  Tajuamme tietoisuustaitojemme kehittyessä, että se miten havainnoimme maailmaa, riippuu siitä millaisessa kokemustilassa kussakin hetkessä olemme.

Eräs  tieteellisen luovuuden laji on oppia käsitteellistämään ulkoista todellisuutta yhä monipuolisemmin. Tämä on oma intohimoinen harrastukseni. Teen tutkimusretkeäni tietoisuustaitoihin rakkaudesta tietoon,läsnäolevasti.  Olen valinnut toistaiseksi opinahjokseni ”Kuumun yliopiston”, metsätilani Kuhmossakaukana kaikesta, mutta lähellä itseäni. Tunnen tietokirjailijana itseni vapaammaksi kuin mitä olisin yliopiston hierarkioissa. On mielenkiintoista, että mitä monipuolisemmin ja luovemmin opimme käsitteellistämään todellisuutta, alkavat erilaiset luokittelut kadottaa merkitystään.  Olet tohtori tai paskakuski, kaikki me olemme vain ihmisiä. 

Käsittellistämisen monipuolisuudesta voisi ottaa vielä esimerkiksi vaikka ihmisen seksuaalisen käyttäytymisen. Meillä on homoja, lesboja, biseksuaaleja, heteroja, transseksuaaleja, aseksuaalejaMitä enemmän luokkia löydämme toinen toisistamme, sitä vähemmäksi näyttää muodostuvan seksuaalisen suuntautuneisuuden merkitys. Jospaqueervastaa oikeastaan parhaiten tällaista hyväksyvästi läsnäolevaa seksuaalisuutta, koska tällainen ihminen kieltäytyy sijoittamasta itseään mihinkään valmiseen seksuaaliluokkaakoska ei koe tätä mielekkääksi.

5) Emme arvota kokemuksiamme

Hyväksyvästi läsnäolevassa oppimisessa tämä kokemusten ei-arvottaminen ilmenee juuri siten, että olemme avoimen uteliaita ja leikkiviä suhteessa ulkoiseen maailmaan. Tätä kautta löydämme yhä enemmän kategorioita, joilla voimme luokitella maailmaa.  Sisäisessä teatterissa tämä ilmenee käytännössä siten, että esim. luemme jonkun tekstin, ja peilaamme sitä omien erilaisten kokemustilojemme näkökulmiin. Emme arvota erilaisia näkökulmia. Tämä luova luku- ja kirjoitusprosessi  muistuttaa oikeastaan melkoisen paljon vanhaan kreikkalaisroomalaista, sittemmin kristillistä mietiskelytapaa, jota kutsutaan Lectio Divinaksi, pyhäksi lukemiseksi.

Voimme tehdä saman  ei-arvottamisen suhteessa omaan sisäisen  maailmaamme kokemuksiin. Tavallaan luemme itseämme. Voimme vaikkapa mietiskellä omaa sairauttamme erilaista näkökulmista käsin. Näinhän juuri itse tein, kun sairastuin rintasyöpääni: mietiskelin oman syöpäni merkitystä luovasti ja dramallisesti kirjoittaen, hyödyntäen mieleni eri puolia.

 Meditatiivisissa perinteissä korostuu juuri tämä hyväksyvä läsnäolo sisäiselle kokemukselle.  Aistimme, havainnoimme ja hyväksymme kaiken mikä mieleemme nousee, mutta emme takerru ajatuksiimme.  Luovissa oppimismenetelmissä näille kokemuksille annetaan symbolinen ilmaisu, esimerkiksi runona, tarinana tai kuvana.  Luovat prosessit voivat punoa parhaimmillaan tarinamme merkitykselliseksi osaksi yhteisömme tarinaa.  Löydämme kadottamamme yhteyyden toisiin ihmisiin.

++++

Luova kirjoittaminen kokemustiloilla (Sisäinen teatteri) perustuu oikeastaan ilmiöön, jonka monet hypnologit, mutta viime aikoina myös Youtubesta tuttu Sir Ken Robinson ovat tuoneet esille, eli automaattisen kirjoittamisen.  Omat eri puolemme voivat lähteä tuottamaan oivaltavaa symbolista tekstiä spontaanisti, automaattisesti, kun päästämme irti tietoisuutemme ohjauksen. Teemme epävarmuudesta kotimme.

Sisäinen teatteri facebookissa.  

Sisäinen teatteri kirjana.

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Tietoisuustaitojen viisi fasettia

  1. Kiitos oivaltavista kirjoituksistasi!
    Tässä uusimmassa haluaisin kommentoida kokemusten kuvaamista ja sanallistamista (kohta 4). Pidän siitä miten kirjoitat todellisuuden luovasta ja monipuolisesta käsitteellistämisestä, siitä että nähdään yhteinen ihmisyys eri kategorioiden takana. Koen että välillä kokemusten nimeäminen ja sanan löytäminen omalle kokemukselle voi toimia välineenä ymmärtää itseä paremmin, ja joskus valmiiden kategorioiden käyttäminen auttaa tässä eteenpäin, vaikka kategorioihin ei sitten pidäkään juuttua. Ottaisin esimerkiksi käyttämäsi seksuaaliluokittelut, tosin sillä erotuksella että transseksuaalisuus ei oikeastaan kuulu ”seksuaalisuus”-luokittelujen alle vaan kuvaa sukupuolen kokemusta, eli käytän mieluummin termiä transsukupuolisuus.

    Itse koen, että jotkut omat ”selittämättömiksi jääneet” ja ymmärrystä vailla olleet kokemukset ja tuntemukset ovat tulleet tietoisuuden piiriin ja niitä on pystynyt käsittelemään sen oivalluksen jälkeen, kun olen tajunnut että tämä liittyy sukupuolen kokemukseen ja transsukupuolisuuteen. (Kuten toisaalla kirjoitat, olen pitänyt kokemuksiani ”epärationaalisina”. https://katisar.wordpress.com/2010/07/25/skolimowski-ja-mina-kahden-mielenteatterinohjaajan-mietteita-nr-24/) Siksi koen, että ”oikea” terminologia, siis todelta tuntuva ja kokemusta osuvasti kuvaava on tarpeen, jotta tiedollinen ja kokemuksellinen taso yhdistyvät. Vasta sitten kun jollakin tapaa ymmärtää ja tunnistaa omia kokemuksia ja tuntemuksia ja tulee myös nähdyksi sellaisena kuin on, voi päästä eteenpäin ja todeta ettei luokitteluilla loppujen lopuksi ole niin paljon merkitystä eri ihmisten välillä. Oman todellisuuden tunnistamisessa on itselläni ollut oleellista se, että olen voinut päästää irti minuun valmiiksi liimatusta kategoriasta ”nainen”, jonka yleensä meidän yhteiskunnassamme ajatellaan olevan pysyvä sukupuolikategoria. Kyse ei ole ollut vain siitä, että tunnistan ihmisten, miesten ja naisten perimmäisen samankaltaisuuden, vaan tajuan että on olemassa muutakin kuin pelkästään sellaisia miehiä ja naisia, joiden sukupuoli voidaan helposti määrittää kehon piirteistä heti syntymän jälkeen. Ja sen tajuamista, että juuri minä olen ja saan olla jotakin muuta kuin cis-nainen, että minunkin sukupuolen kokemukseni ovat olemassa ja tosia, vaikkeivät ole tulleet nähdyiksi tai ymmärretyiksi.

    Tämä oli kirjoitukseesi liittyen vain yksi ajatuksellinen sivupolku, joka ehkä täsmensi tuota esimerkkiä. Sinänsä seksuaalisuuksista olen juuri omien kokemusteni takia osin esimerkissä esittämäsi ajatuksen takana: ihmisten luokittelu kehollisten piirteiden perusteella vaikkapa homoihin ja heteroihin on häilyvää, kun ihmisen oma sukupuoli on moninaisempi kuin vain kaksijakoinen. Seksuaalisissa suuntautumisissa on kuitenkin eroja – eri ihmiset viehättyvät enemmän eri ominaisuuksista, ja joskus oman suuntautumisen nimeäminen kategorialla voi sekin auttaa hyväksymään omaa todellisuutta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s