Erään kevätlauantain ajatuksia kivusta ja kärsimyksestä

Olen ollut paljon tekemisessä kivun ja kärsimyksen kanssa, ihan työni puolesta (hammaslääkäri), mutta myös oman kokemukseni kautta (kaksi kertaa syöpädiagnoosi, avierot ja muut menetykset). Oikeastaan nykyään olen onnellinen, että olen saanut kokea nämä molemmat puolet.  On helpompi ymmärtää kipua ja kärsimystä, kun itse saa katsoa kipua sekä ammattilaisen että kärsivän ihmisen näkökulmista.


Kun menemme (hammas)lääkäriin, odotamme lääkäriltä varsin usein taikapilleriä tai nopeaa lääketieteellistä toimenpidettä, jolla pääsisimme eroon kärsimyksestämme.  Usein lääkärimme saattaakin näillä välineillä kyetä auttamaan. Hyvällä terveydenhuollon ammattilaisella on kahdenlainen vaikuttamismahdollisuus. Ensinnäkin hän voi antaa konkreettisen biologisen ”intervention” (lääke, toimenpide), jolla hän lievittää kärsimystämme. Toisaalta, hän voi vaikuttaa myös tietoisuustaidoillansa: Jo  se että lääkäri kohtaa aidosti potilaansa, jakaa hänen kärsimystään, on tärkeä tietoisuustaito. Lääkärillä on mielitajua. Tätä kautta potilas saattaa kokea kärsimyksen tilansa laajenevan toisen ihmisen kautta, jolloin se ikään kuin laimenee.  Yhdessä kannettu kipu aiheuttaa vähemmän kärsimystä kuin yksin kannettu kipu. Hyvä (hammas)lääkäri osaa opettaa potilaalle muitakin tietoisuustaitoja.


Krooninen kipu on asia, jossa terveydenhullon ammattilaiset kokevat voimattomuutta.  Toki voimme määrätä joskus lääkkeitä, mitkä helpottavat potilaan oloa. Kroonisessa kivussa kuitenkin korostuu ihmisen itsensä sekä terveydenhuollon ammattilaisen  tietoisuustaidot.  Me voimme opettaa ja valmentaa potilaitamme.  On nimittäin suuri merkitys sillä, antaako potilas kivullensa vallan, vai avautuko hän tutkivasti ja uteliaasti omalle kipukokemukseensa.  


Kukaan ei meistä tietenkään halua kipua, ja varsinkaan sen tuottamaa elämänkärsimystä. Silloin kun kipu on osanamme, meidän ei tule omilla ajatuksillamme pahentaa tilannetta, lisätä kärsimystämme. Kipuun liittyy usein ilmiöitä, joilla vain pahennamme oloamme. Muistan itse, kun sain melanooma diagnoosin, ja minuun iski eksistentiaalinen kauhu.  Annoin pelolleni vallan, ja ruumiini alkoi tuntemaan kaikenmaailman tuntemuksia joka paikassa.  Tunsin korvissani kyhmyjä ja päässäni kipua ja pyörtymisen tunnettaMetastaasi aivoissa”… Suunnittelin hautajaisiani.  Nyt siis kuolen!”.   
   ❤

Nykyään ajattelen, että voimme oikeastaan ainakin kahdella tavalla helpottaa tietoisuustaidoin kärsimystämme.  Voimme opetella ratsastamaan aalloilla. Tällä tarkoitan sitä, että opettelemme vaihtelemaan erilaisia tilojamme.  Esimerkkinä voisi olla fyysisten tilojemme vaihtelu. Keskitymme aluksi hengitykseen. Tämän jälkeen siirrämme huomiomme kipukohtaamme, vaikka särkevään kantapäähän.  Sitten siirrämme huomiomme vaikka tuolin käsinojalla lepäävään käteen, jossa ei ole mitään kipua.  Voimme myös luovin menetelmin  ratsastaa aalloilla: Leikittelemme tunnetiloillamme, mentaalisilla aalloillamme.  (Nekin viimekädessä tietysti ovat fysiologiaamme).  Keskustelemme luovasti, mutta myötätuntoisesti, kärsivän ja pelokkaan puolemme kanssa. Tämän jälken juttelemme vaikka kokonaisvaltaisesti viisaan puolemme kanssa, ja  sitten  vaikka leikillisen ja rohkean puoliemme kanssa.  Saatamme osamme leikilliseen dialogiin. Opimme ohjaamaan omaa sisäistä puhettamme ja opimme kannustamaan itseämme sisäisellä puheellamme (=affirmaatiot).  Voimme affirmaatioin vahvistaa valitsemiamme tiloja.
    ❤

Lisäksi erilaisilla meditaatio- ja mietiskelymenetelmillä voimme oppia sulautumaan tietoisuutemme mereen.  Emme ole yksin kärsimyksessämme, vaan olemme osa yliyksilöllistä ikuista rakkautta, mutta myös osa kärsimystä. Tilamme voivat sulautua toinen toisiinsa. On eri asia,onko lusikallinen suolaa liuotettuna vesilasiin, kuin että se on liuotettuna lampeen.  Meditaatiotaitojemme lisääntyessä voimme oppia liuottamaan kärsimyksemme osaksi rakkauden ja hyväksynnän merta.  Harjottelemme lepoa rakkaudessa. Itse pääsin eroon melanoomaan liittyvistä peloistani löytämällä mielikuvan siitä, että lepään Jumalan kämmenellä (kukin itse voi valita parantavat mielikuvansa…muitakin kuin kristillisiä mielikuvia voi tietty olla!).
      ❤
Silloin kun kipumme on suurimmillaan, kannattaa meidän suunnata huomiomme sisäänpäin mutta myös  ulospäin. Voimme  jakaa kärsimystämme suuntaamalla huomiotamme ulkoisiin asioihin:  Voimme hukuttaa itsemme vaikka  luoviin aktiviteetteihin, musiikkiin, maalaamiseen, luovaan kirjoittamiseen (niin kuin minä olen aina tehnyt kärsimykseni aikana!)  Voimme jakaa kokemustamme ystävien ja terveydenhoidon ammattilaisten kanssa.  Liuotamme kärsimystämme myös konkreettisiin ulospäin suuntautuviin yhteisöllisen hyviin tekoihin, vaikka vapaaehtoistyöhön. Vahvistamme näin identiteettiämme, etsimällä tarkoitusta elämällemme.
     ❤
Tietoisuustaitomenetelmillä voimme saavuttaa tiloja, jossa huomaamme vähitellen reaktiivisuutemme katoavan.  Kipu ei luo meissä enää paniikkia eikä pelkoa. Emme läheskään aina kykene poistamaan kipuamme, mutta aina on mahdollista vähentää kärsimystämme. Tätä jälkimmäistä teemme juuri lisäämällä tietoisuustaitojamme. Samalla meistä kasvaa yhä enemmän ihmisiä, jotka itse otamme vastuumme omasta sairaustarinastamme sekä kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnistamme. Otamme oman elämän haltuumme ja kasvamme ihmisinä omiksi persooniksemme. 
        ❤

Ajattelen kärsimykselläni ja kipukokemuksillani olleen valtava tietoisuuttani laajentava vaikutus. Kipu tarjoaa oppimisen mahdollisuuden. Jotta tämä olisi yhä useammalle mahdollista, tarvitsemme paljon rakkautta ja keskinäistä toinen toisistamme välittämistä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s