Kutominen ja ”doodlaaminen”meditaationa

Kutominen, virkkaus ja muut käsityöt ovat eläneet noususuhdannetta viimeiset vuodet. On jopa todettu, että luennoilla kutominen saattaa parantaa monien ihmisten keskittymiskykyä.

Jokaisessa kulttuurissa on omat tavat harjoittaa mielen keskittämistä.  Opettaessa on tärkeää ottaa huomion ihmisen uskomusjärjestelmä.  Kaikki eivät ole valmiita puhumaan hyväksyvästä läsnäolosta buddhalaisella tai mystiikan kielellä. Meidän ei tarvitse tehdä hyväsksyvästä läsnäolosta sivistyneistön esoteerista eliittihuvia. Voit rakentaa itse itsellesi parhaaksi katsomasi tavat  harjoittaa arjessasi hyväksyvää läsnäoloa. Olennaista on, että parannat erilaisin harjoituksin mielen keskittämiskykyäsi ja tunneälyäsi. Osaat aistia, havannoida ja  kuvata yhä tarkemmin sisäistä tunnemaailmaasi ja osaat olla takertumatta hyödyttömiin tai myrkyllisiin ajatuksiin.

Suosittelen, että haet itselesi uteliaan kokeilun kautta monia tapoja harjoittaa tietoisuustaitoja. Itse  luen ja kirjoitan läsnäolevasti, ”doodlaan” omalla tavallani, teen hyväksyvän läsnäolon harjoituksia arkisissa askareissani, joogaan enemmän tai vähemmän säännöllisesti, sekä silloin tällöin teen ohjattuja meditaatio- ja mielikuvaharjoituksia.  Kaikilla näillä harjoituksilla on myönteinen vaikutus sosiaaliseen kehomieleeni.

Moni tekee käsitöitä tietämättään mielen keskittämisharjoituksena. Tämän päivän informaatiotulvan täyttämässä kulttuurissa ihminen tarvitsee kipeästi oman tietoisuutensa ohjauskykyä.  Liian monilla on oma kehomielen hallinta hukassa. Käsityötä ja doodlaaminen ovat mukavia mielen meditaatioharjoituksia siinä mielessä, että niistä syntyy lopputulos.

Doodlata voit monella tavalla. Minä doodlaan iPadin kanssa piirtäen ja käsitellen valokuvia.  Toiset doodlaavat piirtämällä viivoja paperille, jonka jälkeen he lähtevät luomaan niistä erilaisia kuvia ja hahmoja.  Doodlata osaa kuka tahansa. Voit kehittää itsellesi oman tapasi doodlana.  Lapsena jokainen meistä osasi piirtää, kun meitä ei ollut opetettu vielä ”olet kuvataiteellisesti lahjaton” uskomuksen vangiksi.  Hyväsyvästi läsnäolevassa doodlauksessa on tärkeää, että löydät luovan ja leikillisen flow-tilan, jossa siirrät kriittiset puolesi itseäsi taustalle.

Processed with MOLDIV
#luovuus #tietoisuustaidot

Nykyään puhutaan yhä enemmän siitä, että ihmisen pitää ottaa vastuu omasta terveydestään.  Me emme muutu pakottamalla, vaan olemalla hyväksyvästi läsnä itse itsellemme.  Meidän on opittava hiljentämään apinamielemme halutessamme. Keskeinen asia ihmisen itseohjautuvuuden lisäämisessä on se, että hän oppii omien halujensa, tunteittensa ja ajatustensa ohjausta.  Tietoisuustaidot ovat tässä asiassa keskeisessä roolissa.

Itselläni on ollut suht voimakas lentopelko. Kävin muutama kuukausi sitten Irlannissa lentämällä, ja huomasin doodlaamalla kykeneväni hiljentämään ennen niin panikoivan mieleni. Oikeastaan kuvan käsittely on minulle yksi tapa rukoilla tai meditoida.  Käsittelin siis lentokoneen turbulentit jaksot valokuvia.

Teen kuvankäsittelyllä doodlaten itselleni luentomateriaalia. Käytän hyväkseni kolmea eri kuvan käsittelyohjelmaa: Photostudiota, Snapsheediä ja Moldovia. Nämä ohjelmat sallivat monipuolisen kuvilla leikkimisen.  Doodlaus on minulle osa kokemuksellista oppimisprosessia. Käsittelen usein kuvissani mielikuviani, tunteitani ja ajatuksiani myös symbolisesti.  Sitä samaa teen peilaten kuvilla myös muiden ajatuksia. Taide yhdistää mieltämme kehoomme.  Voimme kuvin paljastaa vaikeasti sanoitettavia asioita.

Tunteitaan kuvin käsitteli myös minua ”hieman” kuuluisampi tiedemies, Carl Jung. Punaisessa kirjassa on hänen  itsetuntemusmatkansa suuremmoisia  piiroksia ja kalligrafioita. Moni Jungin kolleegatuttavista/asiakkaista  käsitteli omaa sisäistä tunnemaailmaansa sekä kirjoittaen että kuvin.

Jung oli aikaansa edellä. Hän oivalsi meditaation (mukaanlukien erilaiset luovat meditaatiotavat) merkityksen ihmisen henkisen kasvun välineenä.

carl-jung-image11

Tietoisuustaidot facebookissa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s