Kuka minä olen?

 

Tule, katso ja koe itse. Silloin kun kysymyksessä kokemuksellinen itsetuntemusmenetelmä, joudut testaamaan erilaisia menetelmiä. Matkustat varmuuden maailmasta epävarmuuteen ja ei-tietämisen tilaan.  Opettaja on vain henkilö, joka näyttää oven paikan,  ja hän opastaa ovesta sisään.  Askeeleesi joudut ottamaan itse. Kokemuksellisia menetelmiä ei opi vain kirjoista, vaan teoriat on elettävä todeksi. Vaaditaan uskallusta heittäytymiseen.

Me kärsimme Tara Brachin mukaan siksi, että uskomme jonkun asian olevan totta. Se saa meidät reagoimaan opitulla tunnetilalla.  Tietoisuustaitojen peilaava minuus tarjoaa avaimen, joka auttaa meitä tutkimaan, mitä sisällämme tapahtuu. Harjoittelemme aistimaan uteliaasti ja vilpittömästi erilaisten peilien heijastamia kuvia itsestämme. Erotamme vähitellen, mikä on peilikuvaamme  ja mikä on omaa itseämme.


Tara Brachin mukaan, kun tutkimme omaa sisimpää kiinnostuneesti, lempeästi, huomiomme valo jäsentää ja purkaa vaikeiden  tunnetilojemme sekasotkun ja se vaikuttaa myönteisesti koko elämäämme, myös ihmissuhteisiimme.  Suunnatessa huomiomme sisimpäämme, löydämme yhteytemme johonkin yhteiseen ”tyhyyteen”; joka on kaikkien opittujen tilasidonnaisten käyttäytymismalliemme takana. Emme luule enää peilin heijastamaa kuvaa omaksi itseksemme.

Erilaisten tilojemme opitut kapeat transsitilat blokkaavat läsnäolevan olemisemme. Olemme koukuttuneena reaktiiviseen tilaan. Itsetutkimuksella rikotaan ja avataan opittujen käyttäytymismallien vyyhti, se, joihon erilaiset tilamme ovat takertuneet. Itsetutkimuksen kehittymisen kautta voimme nähdä yhä selkeämmin monenlaisten tilojemme opittuja käyttäytymismalleja.

Historiamme, myös henkilöhistoriamme, tuppaa toistamaan itseään.  Itsetutkimus on syvennettyä ja laajempaa tietoisuutta.  Olemme ilman tietoisuustaitoja olleet kuin pimeässä huoneessa, jossa törmäämme hankaliin esineisiin ja huonekaluihin, mikä saa meidät tuntemaan epävarmuutta. Tuonne en mene ainakaan!  Liikumme pimiössämme vain omia tuttuja reittejämme.

Itsetutkimuksella valaisemme huoneemme, ja uskallamme vähitellen liikkua koko tilassa. Siirrämme pois tiellä olevia huonekaluja.  Voimme valaista myös tilan, jossa muut liikuvat, jä näemme heidätkin tarkemmin.  Itsetuntemusprosessimme edetessä tajuamme yhä paremmin, ettemme ole mikään peilin heijastumista. Sen sijaan olemme paradoksaalisesti kaikki mahdolliset kuvat itsestämme tai emme mikään niistä.


Tara Brachin mukaan itsetutkimus vaatii todella omistautumista asiaan.  Tärkeä osa heräämistä on herätä omaan sisäiseen puheeseen.  Olemme suuren osan ajastamme kiinnittyneenä sisäiseen puheeseemme, josta paljon on roskaa, itsekeskeistä höpötystä. Suurin osa sisäistä puhetta saattaa olla omaa itseä ylentävää tai alentavaa. Meidän on löydättävä oma tapamme, jolla astumme ulos sisäisestä puheestamme. Kun olet sisäisen puheesi lumoissa, elät ikään kuin sumean kuplan sisällä ja sinun on astuttava ulos tästä pilvestä, jotta näet asiat kirkkaasti.

Mielemme tuppaa takertumaan pakkomielteisesti tietyn tyyppisten tilojen puheeseen, joita se toistaa opitusti vuodesta toiseen.  Voi kunpa tietäisitte mitä kaikenlaista sontaa minäkin olen jaksanut vuosia pyöritellä mielessäni. Joskus kaikkein ilkein puhe liittyy omaan itseemme, identiteettitarinaamme. Nämä tarinat kertovat keitä olemme, tai oikeammin, keitä luulemme olevamme. Identiteettitarinamme sisltää paljon kaikenlaista tarinaa, mm. miksi meitä on tullut sellaisia kuin olemme.

Oikeastaan on melkoisen vitsikästä, että voidaksemme irrottautua tarinastamme, on meidän saatettava se ensin jonkinlaiseen järjestykseen.  Uhritarinasta on vaikea irrottautua. Se takertuu meihin kuin takiainen housunpunttiin. Sen sijaan tarinasta, jossa olemme vastuullisia oman elämän seppiä (epäonnistumiset on käännetty oppimiskokemuksiksi), on helpompi luopua.  Voimme tämän jälkeen keskittyä yhä enemmän tämän hetken elämiseen.

Oma tutkimaton mielemme pitää meidät erillään toisista ihmistä. Kun emme ole löytäneet yhteyttä sisimpäämme, emme ole yhteydessä itsemme, mutta tästä kärsii myös yhteyteemme muihin ihmisiin. Tutkittu mieli viihtyy epävarmuudessa.Varmuuteen (MINÄ tiedän miten asiat ovat…)  liittyy ylimielisyys.  Hyväksyvään läsnäoloon on puolestaan sisäänkirjoitettuna arvostaminen:  Saamme epävarmuuden kodissa olla eri mieltä asioista, ja silti voimme arvostaa itseämme ja kunnioittaa toinen toisiamme.

Itsetutkimus on sitä, että valaiset tämän hetken.  Et ota itseäsi liian vakavasti. Osaat katsoa pilven sisällä olevia tilojasi ikään kuin ulkopuolelta käsin. Voit ja saat olla montaa mieltä monista asioista.  Näet oman sisäisen ristiriitaisuutesi ja suhtaudut siihen hyväksyvästi.  Et anna kriittisen puolesi jyrätä itsessäsi olevia muita puolia.  Se puoli sinua, joka yrittää selitellä käyttäytymistäsi historiasi perustella, se et ole sinä.  Se on vain yksi puoli sinua.  Kun tutkit itseäsi, täytyy sinun olla juurtuneena kehoosi, sinun täytyy aistia itseäsi ruumiillistuneena ihmisenä.

Jotta pääset valaisemaan oman sisäisen maailmasi, täytyy sinulla olla turvallinen tila ja ympäristö, jossa teet itsetutkimusretkesi. Joskus ihmiseltä puuttuu vahva, turvallinen tila, jossa voi pysähtyä ja aistia täysillä omaa sisäistä kokemustaan. Hypnoosissa puhutaan egon vahvistuksesta.  Egon on oltava riittävän vahva, jotta se voit kantaa, kaikki erilaiset tunnetilat, joita sisäisen kokemuksen aistiminen voi tuoda tullessaan.  Tähän saatamme tarvita ulkopuolista apua. Ego on vahvistettava yhdessä esim. terapeutin kanssa, jotta se kykenee kantamaan kaikenlaiset prosessissa nousevat tunnetilat.

Itsetuntemuksen lisäämiseen voit käyttää RAIN-metodia, joka löytyy täältä. Jotkut herkät puolemme eivät halua välttämättä tulla esiin.  Jos asenteemme on ystävällinen ja lempeä, nekin saattavat tulla mielemme näyttämölle.  Ne osat itseämme, joita ei ole tuotu tietoisuutemme valoon, ovat usein niitä, jota koukuttavat meitä ikäviin tilanteisiin. Usein vahingoittuneet lapsena syntyneet osamme ovat piiloutuneena jonkun toisen tilan taakse, vaikka häpeän tai syyllisyyden.  Joudumme kuorimaan itsetuntemusprosessissa itseämme kuin sipulia. Joidenkin kokemustilojen takaa löytyy uusia.

Voit pohtia itsetuntemusretkelläsi mm. seuraavia asioita. Minkälaista elämäsi olisi, jos et uskoisi tämän tilan tarinaan? Kuka olisit, jos et omaisi tämän tilan uskomuksia?  Minkälainen olet, kun olet takertuneena tähän  tilaasi?  Minkälainen olet kun et ole takertuneena tämän tilan uskomuksiin? Kuinka kauan olet toistanut tätä käyttäytymismallia? Koska se on syntynyt? Mitä tila tahtoo sinusta?  Haluaako se myötätuntoasi ja hyväksyntääsi? Suojeleeko se jotakin toista tilaa? Oletko oman identiteettitarinasi joku hahmoista, vai oletko jotakin paljon suurempaa ja laajempaa?  Anna sisäisi valosi säteillä erilaisiin kokemustiloihisi. Usein tämän jälkeinen tunne on vapautuva.


Käytännössä itsetutkimusta voi harjoittaa erilaisin luovin terapeuttisin menetelmin sekä erilaisin ohjatuin mielikuvaharjoituksin. Jos joku ei ole huomannut, luova kirjoittaminen on lähellä omaa sydäntäni. Tein oman tutkimusretken itseeni kirjoittaen.

Kuinka tuomme valon ihmissuhteisiimme?   Voimme vuorovaikutusprosessissamme omia peilisolujamme, joiden avulla voimme aistia toisen ihmisen tunnetiloja. Kehitämme mielitajuamme, ja vähitellen aistimme yhä taitavammin paitsi itseämme myös muita ihmisiä.

Kun ihmiset edustavat toista kulttuuria ja ajattelevat erilailla kuin me, heistä tulee hyvin helposti ”epätosia toisia” (Brachin sanoin ”unreal other”). Jotta voimme aistia ja kokea toisia ihmisiä läsnäolevasti,  joudumme astumaan ulos omista kehomielen tiloistamme ja niiden jäykistyneistä  uskomuksista. Puhaltaaksemme hengen toiseen, vieraaseen ihmiseen, epätoteen toiseen,  on kyettävä kuuntelemaan toista arvostavasti, ”tyhjällä päällä”. Vain tätä kautta heistä tulee todellisia toisia ihmisiä, eikä vihollisiamme, epätosia toisia. Halventamisella ja ylimielisyydellä aktivoimme helposti toisen ihmisen huonoja puolia.


Jos mielimme tulla toimeen maailmassa, on meidän Tara Brachin mukaan opittava kohtaamaan erilaisia ihmisiä läsnäolevasti ja arvostavasti,  ilman että teemme heistä epätosia toisia. Kuinka helposti me leimaamme ihmisiä kapeissa transseissamme ”guruiksi” tai ”kusipäiksi” ilman, että lainkaan edes tunnemme heitä.  Tarvitsemme arvostavaa dialogia, jossa olemme läsnäolevia toinen toisillemme.

Muutos maailmassa tapahtuu, kun opimme olemaan hyväksyvästi läsnä toinen toisillemme. Muutos parempaan tapahtuu sekä ihmisen omassa sydämessä, mutta sen on mahdollista siirtyä koko systeemiin. Yksilön  heräämisen ytimessä on kysymys, johon vastaamiseen kulttuurimme ei ole meitä opastanut.  Avaudu uteliaana, arvostavasti ja läsnäolevana kysymykselle:

Kuka minä olen?

Vain yksi kysymys, ja tähän kun etsit juurevana, läsnäolevana ja herkkänä vastaustasi,   et ole enää koskaan yksin.

 

PS. Tara Brachin ajatuksia olen lainannut hänen podcastistaan , Wise investigation, broadering the trance.

 

 

 

 

 

 

 

Mainokset

5 kommenttia artikkeliin ”Kuka minä olen?

  1. Erinomainen kirjoitus muuten, vain yhdestä asiasta olen eri mieltä: Egoa ei tule vahvistaa, vaan minuutta. Suurimmat ja parhaimmat kasvuprosessit on syntyneet silloin kun ego on mennyt pirstaleiksi ja sen tuhkasta on noussut oma, aito minuus taas tuoreena ja vahvempana ❤

    1. Minätilojen terapia, hypnoterapiasuuntaus, joka on ajattelutapaani lähtökohta, lähtee liikkeelle siitä, että persoonaan täytyy kehittyä vahvoja aikuisia osia, jotta se pystyy kantamaan herkempiä osiansa. Jos takana on vakava lapsuuden trauma, voi olla vaikeaa, jopa mahdotonta kokea tietoisuustaitojen myönteisiä vaikutuksia. Meditaatiokokemus voi olla heikon egon omaavalle ihmiselle jopa ahdistava.

      Egon vahvistus on sitä, että vahvistetaan ja kasvatetaan omia keskeneräisiä puolia. Ajattelen niin, että on hankala kantaa omaa pirstoutuneisuuttaan yksin ( tarvit kipeästi ulkopuolista tukea esim. terapiaa), mikäli persoonasi ei ole vielä riittävän vahva: siihen ei ole kehittynyt aikuisia, turvallisia, juurtuneita osia.

      Siksi tietoisuustaitohjauksissani pyrin vahvistamaan ja juurruttamaan yhä enemmän ihmistä. Tämän opin olen saanut osittain myös kantapään kautta. Tämä auttaa sitä, että ihminen kykenee säätelemään paremmin tunnetilojansa.

      http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/8434563

      Kaikki persoonan pirstoutuminen ei tuo välttämättä myönteistä muodonmuutosta, mikäli ihminen ei kykene kantamaan mahdollisia kipeitä tunnetiloja, joita prosessi tuo tullessaan. Prosessi voi ilman juurtumiskykyä ja vahvoja egon osia, voi olla hyvin hämmentävä, joskus harvoin jopa uudelleentraumatisoiva.

      Myös hyväksyvässä läsnäolossa tämä egonvahvistus ilmiö monille ohjaajille tuttu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s