Menneisyys sykkii meissä toisena sydämenä – Pohdintoja terveydenhoidon näkemyksellisistä ristiriidoista

Liina kirjoitti muutama viikko sitten bloginsa Pseudoskeptikkojen näennäistieteestä. Hän kynäilee mm. seuraavasti...muuttuakseen uskonnonomaisesti vain yhteen terveystieteelliseen näkemykseen nojautuvasta pseudoskeptisyydestä todellisen skeptisyyden edustajiksi, Skepsis ry:n jäsenten kannattaisi lisätä kriittistä ajatteluaan…Liityn heti Skepsiksen jäseneksi, kunhan tieteellisen skeptisyyden kriteerit täyttyvät yhdistyksen toiminnassa: epädogmaattisuus, tieteen ehdottoman avoimuuden ja julkisuuden puolustaminen, tiedevilppien ja tieteen väärinkäytösten paljastaminen, auktoriteettiuskosta luopuminen eli kriittinen suhtautuminen tiedeauktoriteettien julistamiin tieteellisiin ”totuuksiin”.


Mietin, mistä mahtaa johtuu tämä suomalainen kankea täydentävien hoitojen ja koululääketieteen edustajien yhteistyö. On tunne, että terveydenhoidolliset koulukunnat lymyävät toinen toisistaan ärtyneenä poteroissaan. 

On tunnetusti vaikea ja usein pitkällinenkin prosessi muuttaa maailmankatsomustaan. Näin on luultavimmin siksi, että se on ohjelmoitu koko kehomieleemme. Ehkä tämä on selitys sille, miksi täydentävien hoitojen ja koululääketieteen välillä on niin paljon kiistoja. Kun joku on toista mieltä asiasta, kun mitä meidän oma tieteellinen näkemyksemme on, menemme helposti reaktiiviseen moodiin. Koemme koko maailmankatsomuksemme ja samalla identiteettimme olevan uhattuna.

Tällöin tärkeämmäksi kuin toisen kuunteleminen ja uuden ymmärryksen hakeminen, nousee omanlaiselle maailmankatsomukselle rakentuvan identiteetin puolustaminen, hinnalla millä hyvänsä, ja näin ajauduimme hedelmättömiin ”juupas-eipäs” väittelyihin.

Eri maailmankatsomuksia edustavat ihmiset eivät kiistele siis vain asioista, vaan heidän koko identiteettinsä on viitekehyksellisissä erimielisyyksissä uhattuna. Olemme mieluimmin oikeassa ja kapeakatseisia, kuin uskaltaisimme ravisuttaa omaa maailmankatsomustamme perusteita. Kun identiteettimme menee uusiksi, luo se hetkeksi kokemuksen turvattomuudesta. Joudumme harjoittelemaan olemista ei-tietämisen epävarmassa tilassa.

Menneisyyteni sykkii minussa kuin toinen sydän, kirjoittaa John Banville palkitussa novellissaan Meri (The Sea). Ehkäpä tulevaisuus sykkii meissä kolmantena sydämenä, sillä siihen suuntautuneet odotuksemme vaikuttavat olennaisesti elämäämme ja sen kehityskaareen. Menneisyyden tapahtumista ja tulevaisuuden odotuksista kasvaa toinen luontomme, ja kun niiden vanhat myytit murretaan, on tunne vähintäänkin hämmentävä. On turvallisempi takertua vanhaan tuttuun maailmankatsomukseen, ja sen kognitiivisesti jäykkiin malleihin, kuin aidosti, uteliaasti ja vilpittömästi kuunnella toisen tapaa ajatella ja hahmottaa maailmaa.

Sairaus tai muu kärsimys ovat tilaisuuksia identiteetin muutokselle, koska ne ravisuttavat koko olemassaolomme perusteita. Itselleni henkilökohtainen kärsimys sairautena ja luova taiteellinen tunneilmaisu avasivat tien uusiin todellisuuden näkökulmiin. Sisäinen maailmamme, sen arvot ja uskomukset menevät elämän kriiseissä tavallisesti kaaokseen, mikä voi tarjota tilaisuuden uuden maailmankatsomuksen rakentumiselle.

Kun ihminen uskoo, että vain minun tapani nähdä maailma tieteellisesti on objektiivisen oikea, on se oikeastaan suloista, mutta naiivia. Se on osa nuoren ihmisen ehdotonta ajattelutapaa. Tieteessä se voi merkitä esimerkiksi, että kuvittelen  voivani kontrolloida tällä matematiikkaan ja fysiikkaan nojaavalla eksaktilta tiedolla mailmaa. Se ei huomioi, että kaikki tieto on vajaavaista ja sen takana on aina hypoteettinen tieteenfilosofinen teoria. Kukaan ihminen ei voi saavuttaa jumalallisia  oikeaa  näkökulmaa, vaan kaikki tietämisen tavat ovat puutteellisia  ja keskeneräistä. Täydellisimmän kuvan, epätäydellisinä terveydenhuollon ammattilaisina saamme, kun monitieteellisellä yhteistyöllä yhdistämme yhdessä, keskinäisen arvostuksen ilmapiirissä, tietoa kokonaisvaltaiseksi viisaudeksi. 

Tiedon yhdistäminen, integrointi, ei ole vain rationaalista matematiikkaa, yhteenlaskemista. Sen sijaan eettinen kokonaisvaltainen viisaus syntyy, kun reflektoimme tiedon kehomme tunneviisauteen. Tämä peilaustyö on erityisesti luovan oikean aivopuoliskon työtä, eli se on pikemminkin taidetta kuin tiedettä. Omalla ruumiillamme on viisautta, ja kyvyllämme luoda mielikuvia, mielikuvituksellamme, on tärkeä merkitys eettisen tiedon synnyttämisessä. Voimme oppia aistimaan, miltä tämä tieto tuntuu kehossani ja saisinko myönteisiä muutoksia aikaiseksi ympäristössä, kun toimisin ikään kuin tämä tieto olisi totta. Peilaustyön ja kokeilujen kautta tieto voi integroitua vähitellen kokonaisvaltiseksi kehollisesksi viisaudeksi.

Viisauteen tarvitsemme taitoa, jota kutsutaan mentaaliseksi diplopiaksi. Tällä tarkoitetaan kaksoisnäkemistä. On mielenterveyttä osata asettua levollisesti omaan kehoon, ja kyetä aistimaan tästä asemasta hyväksyvän läsnäolevasti toisen ihmisen erilaista näkökulmaa samanaikaisesti omamme kanssa. Tällöin peilisolujemme avulla voimme löytää uutta viisautta lintuperspektiivistä käsin. Ihmiseltä, joka osaa asettua vain yhteen näkökulmaan, puuttuu tämä tärkeä mentaalisen diplopian mielenterveystaito.

Tieteellinen maailmankuva elää parhaillaan myönteisen murroksen aikaan. Olemme korjaamassa monilla rintamilla Descartesin erhettä. Mielemme on palaamassa takaisin kehoomme, ja tunteiden sekä mielikuvituksen merkitystä tiedon luomisessa, aletaan ymmärtää päivä päivältä yhä paremmin.

Ei ole olemassa matematiikkaa, jolla päästäisiin edes lähelle tunteiden logiikkaa. Emme myöskään löydä yhteyttä omaan kehoomme, vaikka tietoviisaina  lukisimme tuhat pätevää tutkimusta. Jotkut asiat on opastukseen luottaen uskallettava elää todeksi. Voimme  lähestyä tarvittavia kokemusperäisiä taitoja ensisijaisesti laadullisilla tutkimusmenetelmillä, ne kun taipuvat määrällisiin tutkimusmenetelmiin ja laboratorio-olosuhteisiin huonosti. Tästä huolimatta tunneilmaisulla  ja kehoyhteydellä on valtava merkitys terveyteemme, terveysvalintoihimme ja puolustusvasteeseemme. Vuosi vuodelta saamme yhä enemmän tietoa siitä , kuinka monet täydentävät menetelmät, kuten terapeuttinen taide ja tietoisuustaidot, auttavat meitä  parantamaan terveyttämme, ilmaisemaan tunteitamme  ja tukevat kehoyhteytemme löytymisessä.

Vaikka länsimainen tiede on luonut paljon hyviä asioita, sen eräs suurimmista erheistä oli leikata mieli irti ruumiista. Ihmiset, jotka ovat kadottaneet yhteytensä omaan kehoonsa, kadottavat samalla luonnollisen peilaavan ja hyväksyvästi läsnäolevan yhteytensä muihin erilaisiin ihmisiin.  Kannattaa pitää mielessä, kun ihmiset ovat kasvottomia numeroita, on heidät helppo epäinhimillistää. Rakkaudellisen sielunyhteyden lähimmäiseen voi korvata vallan tavoittelu ja oikeassa olemisen tarve. 

Ihminen, jolla ei ole sisäisyyttä eikä kosketusta omaan tunne-elämäänsä ja kehoonsa, ei voi hyvin. Normaalina pidetystä elämäntavastamme, jossa huolestuttavan usein tieto nähdään vain ruumiista irrallisena, materialistisena määrällisenä tietona, puuttuu sisäisyys ja yhteys kehoon. Lukemattomat täydentävät menetelmät korjaavat tätä puutetta. 

Ehkä juuri tämä ruumiistamme vieraantuminen on selitys, minkä vuoksi kaiken aineellisen hyvinvoinnin keskellä, niin moni voi huonosti. Populistisissa, vihaisten ihmisten kansanliikkeissä, kulminoituu kansalaisten kadotama kehoyhteys ja  kyvyttömyys terveeseen tunneilmaisuun. Lopputuloksena on  valitettavan usein vähemmistöihin siirretyt vihantunteet. 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s