Tietoinen hyväksyvä läsnäolo on itsen ohjaamaa omien aivojen muovaamista

Katsotko maailmaa nuppi edellä vai perä edellä?

Kehittämällä tietoisuustaitoja, voimme oppia prosessoimaan asioita tiedostavasti kahteen suuntaan: nuppiedellä (top down) ja perä edellä (bottom up). Nuppi edellä merkitsee sitä, että esimerkiksi kun näet  tutun eläimen, luokittelet sen aivojen kuorikerroksen toiminnalla välittömästi susikoiraksi. Menneisiin ikäviin kokemuksiisi nojaten, leimaat eläimen  pelottavaksi ja aggressiiviseksi koiraksi. Vetäydyt pikaisesti muihin maisemiin.

Meille on syntynyt oppimisen kautta erilaisia minuuden osia,  kokemustiloja, joiden erilaisten luokitteluiden ja käsitteiden kautta katsomme maailmaa. Kognitiiviset valmiit kategoriat ovat monessa tilanteessa tarpeen. Ne auttavat meitä toimimaan tehokkaasti ja turvallisesti maailmassa. Minun olisi melko hankala toimittaa terveydenhuollon ammattilaisen tehtäviäni, ilman oppimiani luokitteluja ja niihin perustuvia toimintamalleja.

Perä edellä asioiden kohtaaminen merkitsee uuden tilanteen kohtaamista aloittelijan mielellä, kehollisesti ja kokonaisvaltaisesti tapahtumaa aistien:  Et pistä eläintä mihinkään valmiiseen luokkaan, vaan varovasti leikkien ja hyväksyvän läsnäolon ilmapiirissä tutustut juuri tähän yksilöön. Olemme avoimia juuri tämän luontokappaleen erityispiirteille. Mitä aistin? Minkälaisia tunteita ja ajatuksia juuri tämä yksilö minussa herättää?

Kehollinen asioiden aistiminen vaatii meiltä viihtymistä epävarmuudessa. Terveydenhoidon ammattilaisen työssä, perä edellä potilaan aistiminen (hmm… löytyisikö mukavampi sana tuolle perälle😋), vaatii avoimmuutta olla aistit avoimena ja havainnoiva juuri tämän asiakkaan olemukselle ja hänen ainutkertaiselle tarinalle.

Jos aina vain tutkimme maailmaa vain nuppi edellä,  lääketieteellisinä tapauksina, pelkästään aivojemme kuorikerroksen vanhoja opittuja malleja käyttäen, riskinä on että rutinoidumme ja kognitiivisesti jäykistymme. Parantava kohtaaminen jää tapahtumatta. Yksityiskohtia potilaan sairausnarratiivista saattaa jäädä huomaamatta.

Nuppi edellä polkuamme edetessä, emme löydä uusia tapoja katsoa samoja asioita. Kadotamme ammatillisen joustavuuteen, kykymme katsoa asiakkaitamme uusista tuoreista näkökulmista käsin ja jäykistämme samalla oman minuutemme erilaiset kokemisen tapojen  mahdollisuudet. Ilman läsnäoloa toimimme autopilotilla. Monilla meistä on impulsiivisia opittuja automaattisia tunnelatautuneita toimintamalleja, jotka voivat, ilman läsnäoloa, ärsykkeestä aktivoitua. 

Voimme kohdistaa kehollisesti läsnäolevan, perä edellä kokemisen tavan, myös omaan itsemme. Tällöin elämämme tapahtumien erilaiset tulkinnat avautuvat uusille mahdollisille merkityksille. Tapahtuma, vaikkapa avioero, voi muuttua läsnäolon uteliaassa ilmapiirissä katkerasta uhritarinasta uutta elämää avaavaksi oppimiskokemukseksi.

Jotkut eivät vapaudu koskaan ”nupillisesta” autopilotistaan. Toisiin puolestaan on hyväksyvä läsnäolo siirtynyt jo äidinmaidossa. Joskus vasta elämänkriisi vetää meidät läsnäoloon, ja vapaudumme poikkeuksellisessa elämän tilanteessa kategorisesta rutinoituneiden kokemisen tapojamme vankilastamme. Onneksi tietoisuustaitoja voi myös opettaa ja tätä kautta oppia.

Sairaudet ovat monella, myös minulla, elämän kokemisen tavan käännekohtia. Vanhat nuppi-edellä rakentuneet kokemisen tavat levisivät syöpieni mukana taivaan tuuliin. Olen yhä enemmän alkanut aistimaan maailmaa ja identiteettitarinaani myös kehollisesti, aloittelijan uteliaalla mielellä. 

Toki työssäni lääketieteellisillä luokitteluilla ja merkityksillä on edelleen olennainen rooli, mutta olen avautunut näkemään potilaani myös uusin tavoin, kohdatessa heitä yhä läsnäolevammin. Kun kaksi ihmistä kohtaa aidosti ja tasavertaisesti arvostavassa dialogissa, tapahtuu katalyyttinen reaktio, jossa molemmat muuttuvat parempaan suuntaan. En vieläkään ole täydellinen, vaan olen paljon vähemmän reaktiivinen kuin aikaisemmin. 

Mikäli totumme prosessoimaan asioita vain nuppi edellä, jää oma minuutemmekin tiettyjen sovinnaisten tilasidonnaisten tarinoiden vangiksi. Olemme henkilöhistoriamme jäykän identiteettitarinan kahleissa, sen sijaan, että tulkitsisimme elämäämme tuoreesti  ja joustavasti joka päivä uudelleen. 

Kun koemme etupäässä nuppi edellä maailmaa, voi se vaikeuttaa elämäämme monin tavoin. Jäykkä ajattelu estää esimerkiksi epäterveellisistä elämäntavoista ja ihmissuhteista irti pääsemistä.

Aivojen muovautuvista ominaisuuksista

Jotta kasvamme ihmisinä, hyödymme maailman katsomisesta sekä nuppi edellä että perä edellä. Jälkimmäistä kehollista kokemisen tapaa on tietoinen hyväksyvä läsnäolo. Tässä tilassa osaamme olla kehossamme tyhjällä päällä,  aistijana, tarkkailijana, havainnoijina ja uusien kokemusten symbolisoijina. Uteliaassa hyväksyvän läsnäolon tilassa mahdollistuu läpi elämän tapahtuva oppiminen:  Uusien henkilökohtaisten kokemusten ja samalla uusien hermoyhteyksien avaaminen sekä, toiston kautta, niiden vahvistaminen ja  uusien kokemustilojen  rakentaminen. 


Kun uudelle henkilökohtaiselle onnistuneelle kokemukselle annetaan toiston kautta tietoisesti vahvistettu toiminnallinen  ja symbolinen muoto, voi uusi kokemus muuttua vähitellen automaattiseksi uudeksi tilaksi, vahvistetuksi nuppiedellä kokemisen tavaksi. Voimme näin päivittää joustavasti minuuttamme.

Tunteemme, limbinen järjestelmä, auttaa meitä orientoitumaan uusin tavoin maailmaan. Kun vaikkapa vaihdamme pelkäävän kokemustilan, uteliaaseen, havainnot ja kokemuksemme kohteesta muuttuvat uudenlaisiksi. Voimme oppia tiedostavasti valitsemaan hallitsevan kokemustilan ja samalla tapamme aistia maailmaa.

Kun osamme tiedostavasti valita ja  käyttää molempia tapoja  (nuppi edellä ja perä edellä) olla maailmassa, puhutaan itseohjautuvasta, dynaamisesta, aivojen ja sen hermoratojen muovaamisesta (self-directed neuroplasticity). Voimme muokata aivojamme valitsemiimme uusiin suuntiin. Itseohjautuvan muovauksen jälkeen emme ole kulttuurimme tarjoamien, muiden valitsemien, tai satunnaisten oppimisprosessien  tuote, vaan kasvamme omien  kokemustilojemme ja niiden uskomusten tiedostaviksi  ohjaajiksi tai johtajiksi.

Olemme parhaimmillaan sekä vanhojen opittujen mallien kautta maailmaa katsovia ihmisiä, mutta myös tietoisen läsnäolevasti maailmaa aistivia, uusien kokemustilojen luojia. On mahdollista olla läpi elämän tapahtuvan henkisen kasvun ja jatkuvan muodonmuutoksen ilmentymiä.

Meidän ei tarvitse olla yksipuolisten, kulttuuristen uskomusten, synnyttämiä klooni-ihmisiä. Mietin, onko niin, että yhteiskunnalliset asiantuntijarakenteet suosivat kloonattujen muurahaisihmisten yksipuolistavaa yhteiskuntajärjestystä? Elämäntapamme kärsii yksisilmäisten asiantuntijoiden kontrollista ja kognitiivisesta jäykkyydestä, vaikka me tarvitsemme kipeästi taitoja viihtyä myös monimerkityksellinen maailmassa ja kaiken epävarmuudessa.

LUETTAVAA:

Daniel J. Siegel, Mind: The Journey the Heart of Being Human, 2016, W.W. Norton & Company

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s