Lääketiede murroksessa — kohti transmodernia aikakautta?

Tänään alkaa uusi armon vuosi 2018.  Jospa sote-kulttuuriin olisi nyt tulossa uusi toivon ja ilon, rakkauden ja myötätunnon vuosi.  Oma vuoteni alkaa onneksi ilolla ja toivolla.

Ruohonjuuritasolla suhisee

👁

Elämme mielenkiintoista, kulttuurisen murroksen aikaa. Jotkut väittävät, että parhaillaan on meneillään hitaasti, mutta varmasti, etenevä tietoisuustaitojen vallankumous. Se on yhteiskunnallisesti historiallinen vallankumous, koska se leviää poikkeukselliseen suuntaan: ruhonjuuritasolta käsin vähitellen yhteiskunnallisiin ylärakenteisiin. Viimeiset muodonmuutokset läpikäyvät rakenteet ja henkilöt ovatkin poliittisessa ja taloudellisessa eliitissä. Sielläkin päädytään tiedostamaan ja reflektoimaan omia uskomuksia,  tunteita, tuntemuksia sekä käyttäytymistä. En tiedä, uskonko tätä visiota todeksi, kun katson tämän hetken hallituksemme toimia sote-uudistuksessa.

👺

Olen yrittäjäperheen lapsi ja olen koko elämäni ollut yrittäjä, mutta en voi hyväksyä tätä suuntausta, johon sotepalveluita ollaan oltu kuljettamassa.  Soten kenttäväestä lukemattomat kokevat, että meitä, alan ammattilaisia ja käytännön toimijoita, ei juurikaan kuunnella. Muutokset jyrätään läpi suurten yritysten lobbareiden kanssa yhteisymmärryksessä,  sote-asiantuntijoiden varoittavista huomioista huolimatta.  Minulle tulee ainakin tunne, että meitä terveydenhoidon ammattilaisia yritetään pakottaa valmiiksi vanhanaikaiseen, yksisilmäiseen, moderniin elämäntapaan. Kukaan ei kai varmaan osaa sanoa, mikä tilanne sote-sopassa on tällä hetkellä.

🤠

Valitsen optimismin –  kyynisen puoleni epäuskosta huolimatta. Jospa kuitenkin olemme siirtymässä yhä enemmän aidosti potilaslähtöiseen aikaan, enemmin tai myöhemmin. Meistä terveydenhoidon ammattilaisista on tulossa yhä useammin potilaittemme tasavertaisia yhteistyökumppaneita.  Yhä useampi meistä unelmoi, että meille annetaan aikaa itsehoivaan ja potilaittemme empaattiseen kohtaamiseen, millä ylläpidetään ilon ja toivon ilmapiiriä. Sillä vahvistetaan molempien, sekä potilaan, että itsen,  itseohjautuvuutta ja puolustusvastetta. Mekanistinen yksisilmäinen tehokkuusajattelu on kuljettanut meidät tilanteeseen, jossa työ- ja traumaperäisestä stressistä on tullut jopa suurin kansanterveyden uhka.  Se uhkaa tällä hetkellä myös terveydenhoidon ammattilaisten omaa terveyttä.

🎃

Optimistisen puoleni silmissä on jo pitkään häilynyt uuden ajan Asklepioksen temppelit, joissa ihminen kohdataan jälleen empaattisesti ja kokonaisvaltaisesti parantavissa yhteisöissä.   Niissä moniammatillisesti luovat ja kokonaisvaltaisemmin ajattelevat ihmiset yhdessä hoitavat ja hoivaavat kärsivää potilasta, kumppaniansa, toista tuntevaa ja kokevaa ihmistä.  Uuden ajan parantajia visioimiini temppeleihini on jo alkanuut ilmaantua. On lukemattomia lääkäreitä, jotka kelpuuttaisin temppeleihini.  Palvelukseen saattaisin palkata vaikkapa Olli Sovijärven, Antti Leikolan sekä  Niku Oksalan.  Lukemattomien muiden lääkärien rinnalla, he uskaltavat  yhdistää ajatteluunsa laajempaa ihmiskuvaa, luovuutta ja empatiaa.  He vaikuttavat lääkäreiltä, joilla on kokonaisvaltaista viisautta, joiden avulla tuetaan ihmisiä kasvamaan yhä itseohjautuvimmiksi, vastuullisiksi, oman terveyskäyttäytymisensä säätelijöiksi.

👣

Hammaslääkäri leikkii filosofia
☔️

Ehkä sote-sopassa on kyse maailmankatsomuksellisista erimielisyyksistä.  Minun tuntemukseni on, että meitä yritetään pakottaa valmiiksi jo vanhanaikaiseen maailmankatsomukseen: traumatisoituneiden, rikottujen yhteisöjen järjestelmään, joka  kantaa sisällänsä tunnekylmää taakkakertymää ja esineellistävää ilmapiiriä sekä käyttää hyväksi yksisilmäisiä markkinatalouden tehokkuusmittareita. Surullista. Hyvä parantamisen ilmapiiri kun ei synny vain näyttöön perustuvista määrällisistä tutkimustuloksista  (silläkin on tietysti ansionsa!) ja tehokkaasti toistetuista tempuista vaan myös potilaiden antamasta kokemuksellisesta opista, moniammatillisesta viisaudesta, erilaistuneiden tieteenalueiden vuorovaikutuksesta ja joskus yllättävistäkin erilaisten hoitokulttuurien yhteentörmäyksistä.

👣

Viime päivinä olen syventynyt relationaaliseen neurotieteeseen, joka tutkii ihmistä yhteisöllisenä eläimenä, ja se tekee sen moniammatillisesti.  Sosiaalisilla suhteillamme on valtava vaikutus terveyteemme, myös hammaskaluston terveyteen. Ei tarvitse olla arkkiatri Risto Pelkonen tämän ymmärtämiseksi.

👫

Tänään rohkaistun leikkimään filosofina olemista.  Tavallisemmin leikin olevani kuvataiteilija tai haitaria soittava katutaiteilija.  En tiedä, ehkä inspiroidun siitä, kun tapasin eilen kauppatieteilijän, jonka sisällä Kahjo ja Filosofi käy keskustelujaan (Arttu Lipsonen, Kahjo ja filosofi, 2017) .  Inspiroidun lisäksi lukiessani Enrique D. Dusselin artikkelia transmodernismista.

🐒
Varmaan monet ovat jo samaa mieltä siitä, että elämme erilaisissa todellisuuskuplissa. Sekä potilaiden että hoitohenkilökunnan maailmankatsomukset ovat hajonneet erilaisiin kuplayhteisöihin, joissa ihmiset kommunikoivat ja verkostautuvat itsensä lailla ajattelevien ihmisten kanssa sekä virtuaalisesti että reaalisesti.  Joskus tuntuu jopa siltä, että  samalla tavalla neuroottiset ihmiset viihtyvät liian mainiosti toistensa seurassa.

🌺

Sote-ammattilaisetkaan eivät asuta kaikki enää  sitä samaa, turvallista, länsimaisen valta-ajattelun kuplaa.  Näkemykseni on, että on olemassa yksi kupla, joka kasvaa kovaa vauhtia. Se on transmodernien ihmisten kupla.

🤱🏼

Seuraavassa tulkitsen ja sovellan julkeasti ja omapäisesti filosofi Enrique D. Dusselin ajatuksia sote-kulttuuriin ja sen ongelmiin.  Transmodernissa kuplassa viihtyvät eri alojen ammattilaiset ovat saavuttaneet tietoa ja ymmärrystä elämästä siinä määrin, että he kykenevät näkemään todellisuuden yhä objektiivisemmin ja samalla moninäkökulmaisemmin, luovemmin, leikillisemmin ja lempeämmin. He kykenevät astumaan modernin länsimaisen tieteen uskomus- ja  arvomaailmaan, mutta sujuvasti siirtyvät myös tämän uskomusjärjestelmän ulkopuolelle.

🐒

Transmodernissa kuplassa ”hengailevat” sote-ammattilaiset osaavat säilyttää ja olla dialogissa modernin tieteen ja sen edustajien kanssa, säilyttäen näin ollen hyvän realiteettitajunsa. He eivät ole postmoderneja siinä mielessä, että heillä olisi ”kaikki käy” mentaliteetti. He kykenevät olemaan avoimia:  keksimään ja hyödyntämään uusia luovia ideoit ihmisten kokemukselliseen kokonaisvaltaiseen parantamiseen,  olemalla myös arvostavassa dialogissa moderniin lääketieteeseen kriittisesti suhtautuvien ryhmittymien kanssa,  kuten marginaalisia menetelmiä edustavien monen kirjavien  täydentävien hoitojen ammatinharjoittajien kanssa. He viihtyvät erinomaisesti  tieteen ja taiteen, virallisen ja epävirallisen lääketieteen, terapian ja lääketieteen,  humanistisen ja biologisen lääketieteen rajapinnoilla.

🥀

Transmodernin kuplan edustajille on  faktatiedon lisäksi tärkeää, että he osaavat olla avoimia maailman erilaisille ideologisille ja viitekehyksellisille muodoille, myös oman valtakulttuurin auttamisen tapojen reuna-alueilla.  Transmodernia auttajaa ei epäilytä liikkua kiehtoville erilaisista kulttuureista nousevien parantavien rituaalien parisissa,  hän hyödyntää erilaisia lääketieteitä ja hän antaa myös tilaa henkiselle kasvulle sekä ehkä jopa eri  uskontojen monenlaisille rituaaleille ja maailmoille. Postmodernista poiketen transmodernit säilyttävät  kuitenkin modernin lääketieteen mukaanaan tuoman hyvän. Hän ei ole joko tai ihminen vaan hän on sekä että ihminen. Transmodernit kuitenkin kieltäytyvät alistumasta kritiikittömästi  modernin yhteisöllisyyttä vahingoittaviin, alistaviin, yksilökeskeisille ajattelulle rakentuviin, hierarkisiin rakenteisiin. He tiedostavat, että yhteisöllisiä takkooja siirretään erilaisin diagnoosein yksilöiden harteille, ja näitä ihmisiä saatetaan rahastaa myöhemmin rankasti hoidoista.  Esimerkkinä ottaisin vaikka hammashoitopelon. Se on tavallisimmin traumaperäinen ongelma, joka syntyy jonkinlaisesta ja joskus monenlaisesta yhteisöllisestä kaltoinkohtelusta.  Aikuisena näitä ihmisiä sitten usein rahastetaan rankaasti kallein nukutushoidoin.

🌺

Transmodernit valitsevat tiedon ja individualistisen ajattelun rinnalle yhteisöllisyyden, läsnäolon, leikillisyyden ja uteliaisuuden. Transmodernissa kuplassa eläminen vaatii myös avoimena olemista  kaikenlaisille transilmiöille, transsukupuolisuudesta transpersonaaliseen psykologiaan ja transsendentaalisiin kokemuksiin.  Todellinen demokratia syntyy, kun tiedostamme introspektion, sisäisyytemme tutkimuksen kautta, omat uskomukset ja arvomme, jotka olemme imeneet itseemme kolonnialaistisesta länsimaisesta, muita kansoja ja alkuperäiskulttuureita alistavasta,  elämäntavastamme.  Transmodernisuus lähtee liikkelle siitä, ettemme ota vastaan modernin arvoja ja uskomuksia annettuina.  Sen sijaan transmoderni jatkuvasti reflektoi  erilaisia uskomuksia ja arvoja, ja näin laajentaa koko ajan perspektiiviänsä. Keskeisen metodi on marginaalisten ilmiöiden kanssa tapahtuva arvostava, oivallusta, tuottava dialogi.

🐒

Itse näen transmodernin ajattelun vaativan ennen kaikkea kykyä itsereflektioon ja ”kolmannen silmän”, mielitajun (mindsight/Dan Siegel) kehittämiseen.  Transmoderni lääketieteilijä voi onnistua tekemään näkyviksi modernin lääketieteen monet hyvät käytännöt ja toiset sen  kyseenalaiset,  vahingolliset ja alistavat uskomukset.  Näemme vähitellen kirkkaammin auttajina todelliset arvomme, joille itse haluamme rakentaa omat parantavat käytäntömme. Emme ota vastaan parantajan rooliamme automaattisesti ja annettuna.  Sen sijaan teemme työtämme aidosti itsemme näköisesti.

🐄

Transmoderni lääketieteilijä pyrkii rakentamaan dialogisesti siltoja eri kuplien välille. Uusi ymmärrys syntyy kuplien yhteen sulautumisesta,  syntyy yllättäviä uusi yhteisöllisiä oivalluksia, avoimen ja arvostavan vuorovaikutussysteemin, emergenttinä ominaisuutena.  Asiat  eivät  ole läheskään sitä miltä ne näyttävät yksien silmälasien läpi.

🧞‍♀️

Tietoisuustaitoja omaava sote-ammattilainen kykenee paitsi hyödyntämään faktatietoa, hän kykenee myös sosiaalisesti liittymään monenlaisiin ihmisiin, myös modernin elämäntavan marginaalisiin ryhmiin.  Hän kykenee olemaan  hyväksyvästi läsnäoleva, empaattinen ja myötätuntoinen  erilaisia maailmankatsomuksia edustavien ihmisten  kanssa.  Hän on hyvä parantaja, koska hän ei vain passiivisesti esineellistä ihmisiä toimenpiteittensä kohteeksi, vaan lääketieteellisen asiantuntijuuden lisäksi hän on empaattinen ja kuunteleva opettaja, joka ohjaa potilasta itseohjatuvuuteen:  itsereflektioon ja vastuun ottoon omasta terveydestä.

💏

Ideaalinen parantaja kykenee lääketieteellisten ”temppujen” lisäksi aktivoimaan potilaansa omia parantavia, ”eheyttäviä”, itseohjautuvaksi kasvamisen prosesseja.  Lumevoimiksikin näitä voi kutsua. Transmoderni parantaja kykenee  myös itsehoivaan, mikä merkitsee omien rajojen puolustamista. Tällä hetkellä yksisilmäinen tehokkuusrumba syö terveydenhoidon ammattilaisten työmotivaatiota. Tietoisuustaitoja omaava ”translääketieteilijä” kykenee introspektioon:  hän aistii, havainnoi, ohjaa ja  tunnistaa omat mielikuvat, aistimukset ja tunnetilat.  Hän oppii kokemuksensa kautta, että tilat erilaisine kehotunemuksineen, mielikuvineen ja ajatuksineen, ovat vain häivähdyksiä menneisyydestä. Niistä voi oppia päästämään irti, tai sitten ne voi saattaa  hetkittäin luovuudella ja läsnäololla oivallusta tuottavaan peilileikkiin.  Juuri tähän samaan, jota Lipsosen Filosofi ja Kahjokin käy.  Hän osaa olla vuorovaikutuksensa oman kehonsa viisauden kanssa. Hengityksen lisäksi mielikuvitus rakentaa siltaa mielen ja kehon välille.

🙆🏿‍♂️🙋🏼‍♀️

Tietoisuutaitoja omaavat, transmodernin yhtiösöllisen kuplan sisällä olijat, kehittävät oman objektiivisuutensa edellytyksiä seuraavin taidoin: mindfulness, heartfulnes, playfulness and bodyfulness. Sanojen sointi englanniksi on aivan toisenlainen kuin suomeksi, vaan voin ne vielä kääntää suomeksi: hyväksyvä tietoinen läsnäolo, sydämellisyys, leikillisyys ja kehollisuus. Sisällytän ne kaikki tietoisuustaitoihin, joita  voi kehittää nimen omaan kokemuksellisin luovin menetelmin sekä erilaisin (keho)tietoisuustaitoharjoituksin.

🐍

Lopuksi

🐍

Luonnontieteellisille menetelmille rakentuvaa määrällistä tutkimusta on jo vuosikymmeniä, melkein vuosisatoja, käytetty hyvänä renkinä lääketieteessä. Valitettavasti nykyisessä yhteiskunnallisissa rakenteissa rengistä on pyritty rakentamaan kuningasta kontrollin ja raharikkaitten valtakuntaan. Tämä ei ole hyvä asia. Modernin lääketieteen arvostus potilaiden silmissä sekä soteammattilaisten oma itsearvostus alkavat rapistua, mikäli emme löydä takaisin johtotähdeksemme humaanimpaa ja eheämpää ihmiskuvaa: keskinäisen välittämisen,  hoivan, toivon ja ilon kulttuuria.

🙆🏿‍♂️🙋🏼‍♀️

Käytännöllisinä ratkaisuna nykyisiin sote-ongelmiin näen transmodernin ajattelun, uudet johtamistavat  (esim. quadruple aim) sekä terveydenhoidon ammattilaisten tietoisuustaitojen kehittämisen vaikkapa mindfulness- ja  luovien menetelmien sekä  traumainformoidun hoitamisen avulla. Harjoittelemme luottamaan paitsi faktatietoon myös moniammatilliseen yhteistyöhön, omaan kokemukselliseen kehoviisauteemme ja käytämme monipuolisesti omalle tiedolle ja ymmärrykselle rakentuvia hoitamisen tapoja.🐹

Puhtaan mielen hygieniapassi

On oikeastaan aika kummallista, että meille on kouluissa opetettu loogista analyyttista ajattelua, kieliä ja historiaa, mutta ainakaan minun sukupolvelleni,  kukaan ei ole opettanut sisäisen ajan viettoa, kuten mielikuvituksen käyttöä. Ehkä siksi meistä monesta on tullut mielikuvituksen väärinkäyttäjiä. Itsekin tunnustan olleeni vuosikausia sellainen. Kannoin huolta turhista asioista, loin ympärilleni kummallisia draamoja, stressaantuneena vatvoin asioita ja jossain vaiheessa ajauduin ahdistukseen ja sisäisen maailmani merkitysten kaaokseen.

Mielikuvitukseni alkoi kiinnostaa minua siinä määrin, että se  vei minut uuteen ammattiin, hypnoterapiaan ja tietoisuustaitoihin. Ja kas, näyttää siltä, että samalla oma Fenix-lintuni nousi tuhkasta.

🐣

Mikä parasta, on mahdollista opettaa kaikkia ihmisiä käyttämään mielikuvitustaan taitavammin. Jokainen meistä voi oppia viettämään laadukasta sisäistä aikaa: ruokimme mielikuviamme ja sisäistä puhettamme tavalla, jolla emme rasita ja hajoita itseämme. Sen sijaan mielikuvitus voidaan valjastaa eheyttämään itseä ja samalla myös yhteisöjämme. Viisas mielikuvituksen käyttö on valmennuksissani osa tietoisuustaitoja (cultivating self-awareness). Se on mentaalista hygieniaa. Soisin hygieniapassiin käyttöönoton tällekin osaamisalueelle. Meistä tulisi tietoisuustaitojen kehittyessä kaikin puolin  paremmin voivia, terveempiä ja tasapainoisempia ihmisiä.

👑

Olisipa hienoa jos kouluihin ja yliopistoihin saataisiin oppiaineeksi sisäisen ajan käyttö, johon sisältyisi tietty mielikuvituksen käyttö.  Viisautta mielikuvituksesta-kurssilla ihmiset oppisivat ruokkimaan luovuuttaan, tunne- ja ongelmanratkaisutaitojaan erilaisin mielikuvaharjoituksin. Syntyisi monikulttuurisia yhteisöjä, joissa pelot ja vihatilat on kanavoituisivat yhteisölliseen yhteiseen hyvään, esimerkiksi taiteisiin. Viha- ja pelkofantasiat opetettaisiin korvaamaan myötätunnolla, anteeksiannolla ja kiitollisuudella.

💫

HUOLI🙄

Huoli, stressi ja ahdistus menevät Martin L. Rossmanin mukaan osittain päällekkäin. Kun olet huolissasi asioista, mielesi täyttyy huolestuneista ajatuksista. Se on aivojen kuorikerroksen toimintaa. Olet oikeastaan hyväksyvän läsnäolon vastakkaisessa tilassa, jossa kannat huolta tulevasta tai vatvot menneitä. Annat mielikuvituksesi pelotella itseäsi. Voit harrastaa vatvomista jopa yötä päivää. Voit kantaa huolta siinä määrin, että sairastut ajatuksiesi tuottamasta stressistä.

🕸

Huolen kantaminen on oikeastaan ongelman ratkaisuyritys, mutta tavallisesti huono sellainen, varsinkin kun siitä puuttuu luovuus ja leikillisyys. Jos haluat kantaa huoliasi taitavasti, sinä ohjaat mielikuvitustasi, eikä apina-ajatukset sinua. Opettelet kantamaan huoliasi mielikuvituksella ruokkien, mikä auttaa sinua pois lukkiutuneista ajatussykleistä. Voit myös oppia kantamaan huolia myötätuntoisesti siten, että sen energia kanavoituu aktiiviseksi toiminnaksi. Opit jättämään tarpeettomat huolet itseäsi suuremmalle kantajalle, jota joku voi kutsua Jumalaksi.

🌏

Joskus tutkimusten mukaan huolien kantaminen vatvomalla saattaa peittää taakseen jonkun vielä kipeämmin tunneperäinen asian, jonka ympärille tilat rakentavat ikään kuin suojamuurin. Ihminen ikään kuin suuntaa energiansa turhanpäiväiseen, jottei tarvitsisi kohdata kipeämpää ja herkempää asiaa itsessään. Kiireinen aktiivisen mielen möly kätkee taakseen tunnetilat, jotka joutuu kohtaamaan mielikuvina, kun mieli hiljenee. Se on pelottavaa. Joissain tapauksissa aiheellisestikin.

AHDISTUS😱

💫

Ahdistus on epämiellyttävä tunne kehossa. Se voi tuntua esimerkiksi kiristyksenä rinnassa tai kuristuksen tunteena kaulassa. Ahdistukseen liittyy usein abstraktimpia pelko, että jotakin ikävää tulee tapahtumaan. Siihen liittyy sydämen tykytystä, hikoilu ja nopeaa hengitystä. Ahdistus voi voimistua paniikkikohtauksiksi, joihin yhdistyy usein tunne kuoleman tulosta. Näistäkin kohtauksista olen saanut nauttia, viimeksi näin tein saatuani melanoomadiagnoosin. Kun huoli on ajattelevien aivojen ongelma, paniikki on puolestaan tunnetilojen eli limbisen järjestelmän ongelma.

STRESSI😥

💫

Stressi on puolestaan fysiologinen kehon reagointitapa uhkatilanteeseen. Nämä uhkatilanteet ovat nykyihmiselle yleensä enimmäkseen hyödyllisten, mutta vielä useammin, hyödyttömien mielikuvien tuottamia. Stressi, elimistön “pakene ja taistele” hälytystilanne, harvemmin johtuu nykyään todellisesta uhkasta tässä ja nyt. Harvoin täällä Kuhmossakaan näemme takapihoillamme karhuja hyökkäämässä päällemme. Sen sijaan saatamme stressaantua narsistisesta pomosta, terroriteoista, jäätiköiden sulamisesta, Putinin naapuruudesta ja osakemarkkinoiden romahduksesta.


Itse tunnustan seuraavani nykyään rajoitetusti maailman ikäviä uutisia, koska en halua jatkuvasti aktivoida stressireaktiotani. Minulla menneinä vuosina oli taipumusta ajaa itseni stressitilaan, pyörittämällä ikävistä maailman tapahtumista mielikuvaelokuvia päässäni. Olen kuullut monilla muillakin ihmisellä olevan, tietoisuustaitojen puutteessa, tällaisia itseä vahingoittavia harrastuksia. Informaatiotulvan täyttämä maailma, jossa tehdään ensisijaisesti ikäviä asioita näkyväksi, ruokkii huolta, ahdistusta ja stressiä. Nykyään onneksi osaan valita jo kyllä paremmin päässäni pyörittämäni elokuvat. Valitsen sisäiset kanavani taitavammin.

🌾

Stressi on muuten yhteydessä kognitiiviseen jäykkyyteen. Jos ihmisen keho on hälytystilassa, hän ei ole luova. Uskon että tietoisuustaidot iskevät kyntensä juuri tähän: Jos haluamme vahvistaa luovuuttamme ja muuttaa vaikkapa vanhentuneita vallanrakenteita, vastaamaan uutta maailmantilannetta, tarvitsemme joustavia ihmisiä. Hyödymme asiantuntijoista ja  päättäjistä, jotka jotka osaavat hiljentyä, olla arvostavassa vuorovaikutuksessa ja käyttää mielikuvitustaan. Stressaantuneena ja ilman tietoisuustaitoja vallankäyttäjät takertuvat vanhoihin rakenteisiin, koska luovalle ja läsnäolevalle asioiden peilaukselle ei ole tilaa.

🌞

Ei muuta kuin pakollista meditaatiota, myötätuntoharjoituksia ja luovia leikkejä  myös yhteiskunnallisille päättäjille. Heillekin tulisi mentaalinen hygieniapassi tarpeeseen!

Sisäinen teatteri® Harjoitus #7 Elämän eepos®

”Tunne itsesi” on muinaiskreikkalainen aforismi, joka pitää edelleen paikkansa. Hyvän elämän lähtökohta on, että ihminen TUNTEE itsensä. Tällöin hän voi elää todellisten arvojensa mukaista elämää.

Kreikkalainen sana epoche tarkoittaa mielen loogisen päättelyn hämärtämistä, jolloin annamme tilan oman sisäisen viisautemme paljastumiselle. Jos yrität ja yrität väkisin saada viisautta esiin sisältäsi, se ei sieltä tule. Se tulee luovuutemme avulla, rennossa, luovassa tilassa,  transsitilassa. Voimme luovuutemme avulla paljastaa epookin, asioiden olennaisen ytimen, sulkemalla epäolennaisen aineksen tietoisuutemme ulkopuolelle.

Minätilojen luova kirjoittamisprosessi, Sisäisen teatterin synnyttämä näytelmä, on epookki, jossa syntyy parhaimmillaan eepos, oman identiteetin vahva ja väkevä  tarina. Oman elämän tarina on taidetta, itsetuntemukseen kasvamista, joka voi hyödyntää tiedettä.

James Moffet väittää, että kirjoittaminen ja meditaatio ovat toistensa liittolaisia. Molemmat ovat itsearvoista toimintaa, ja toisen niistä kautta pääsee kiinni toiseen. Sisäinen puhe on linkki näiden kahden välillä ja erityiseesti siltaa rakentaa se osa sisäistä puhettamme, joka on meissä piilevänä odottamassa sanoitustaan. Meissä jokaisessa on tila, luovuuden paikka, jossa Elämän eepoksemme voi syntyä.

Willard Johnson puolestaan esille, että meditaatiolla ei ole mitään merkitystä, vaan se on tekniikka, jolla kehitetään harjoittajan tietoisuutta. Edellä olevaan viitaten on luonnollista ajatella, että Sisäisen teatterin voi ajatella olevan tärkeä tapa harjoittaa meditatiivisia ja itsehypnoottisia tiloja, tietoisuustaitoja. Se täydentää mindfulness-meditaatiota. Rauhoittavat tavat harjoittaa meditaatiota auttavat meitä löytämään luovuuden tilan. Yksinkertaisimmillaan hiljentymismeditaatio voi olla läsnäoloa luonnossa.

Se, että me olemme ”neuroottisia” tai ”stressaantuneita” selittyy usein sillä, että arkijärkemme on jäykkä: rakentamamme identiteettitarina on rajoittunut. Tietoisuustaitoja harjoittamalla voimme päästä kiinni persoonamme vähemmän valossa oleviin tuntemattomiin tai huonosti tuntemiimme osiin. Tällöin mahdollistamme sen, että voimme purkaa vanhentuneita, meihin ehdollistettuja uskomuksia ja voimme valita ajankohtaisempia, sellaisia, jotka tuntuvat meissä ristiriidattomimmalta tässä ja nyt. Voimme uudelleen ohjelmoida itsemme.

Elämän eepoksen kirjoittaminen voi olla loppumaton prosessi, jossa kuljettu tie on tärkeämpi kuin määränpää.Tietoisuustaitoja harjoittaen, meistä tulee joustavampia ja ”virtaavampia”.

Harjiotus #7.  Voit yhdistää minätilojen työskentelyyn muita luovia tapoja ilmaista itseäsi. Kokeile joskus tehdä vaikkapa sarjakuvaa tai piirrä/maalaa minätilasi tai mielikuvituksesi tuottama sisäisen draamaan tapahtuma. Laita tekstisi ja kuvasi Elämän eepokseesi. Voit täässä luovuutesi eepoksessa synnyttää  itsellesi kantavaa ja voimaannuttavaa tarinaa itsestäsi.

Tässä Kaisan, 18 v, maalaus ja tarina omasta minätilasta, Juuliasta. Kuva on (Sisäinen teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona)  kirjani sisäkannessa.

sisakansi.indd

(Vakavissa mielenterveysongelmissa kannatta konsultoida terapeuttia, ennen kuin ryhtyy työstämään minätiloja.  Ylipäätään kirjoittaminen on turvallisinta ryhmässä tai siten,  että sinulla on mahdollista jakaa kokemuksia jonkun kanssa.  Yksin kirjoittaessa on tärkeää, että sinulla on turvallisia, aikuisia, kehittyneitä minätiloja, jotka kykenevät kantamaan prosessissa nousevia, joskus kipeitäkin tunteita.  Joskus vasta keski-ikäisellä tällaisiä minätiloja on.)

Sisäinen teatteri on facebookissa.

Sisäinen teatteri® – Harjoitus #4 Sisäinen viisaus I

Sisäinen viisaus asuu meissä jokaisessa. Toimimme luonnollisesti, aidon itsemme ja todellisten arvojemme mukaan silloin, kun meillä on yhteys sisäiseen viisauteemme.

teatteri_jereMiten saavutan yhteyden sisäiseen viisauteeni?  Helpompi on oikeastaan sanoa, miten en sitä saavuta:  Silloin kun samaistun voimakkaasti joihonkin yksittäiseen totunnaiseen minätilaani, en ole yhteydessä sisäiseen viisauteeni. Sen sijaan silloin, kun olen maadottanut itseni, esimerkiksi aistieni kautta (come to my senses) todellisuuteen tai keskittymällä rauhalliseen hengitykseen, ilman että mikään Sisäisen teatterin minätila  minua ohjaa. Juurruttamalla ja keskittämällä tietoisuuttani (meditoimalla) avaan kanavan sisäiseen viisauteeni. Siksi mindfulness-harjoitukset ovat tärkeitä.

Kuinka tunnen, että minulla on yhteys viisauteeni? Tunne sen siitä, että minulla on kehollisesti rento ja hyvä olo. Olen kiinni aidossa olemisessani. Sisäisen viisautemme harvoin puhuu. Sen sijaan se on voimakas intuitiivien levollinen kokemus;  tunne siitä, että näin minun kuuluu tehdä. Juuri näin on hyvä. Sen sijaan kun olen samaistuneena viisauteni ulkopuoliseen yksittäiseen minätilaan, koen sen jännityksenä kehossani tai ristiriitana mielessäni. Kun puolisoni suuttuu, voimme olla levollisessa tilassa, yhteydessä sisäiseen viisauteemme. Vaihtoehtoisesti voin olla ärtynyt minätilani (rva Otsaryppy), jolloin pulsini nousee ja rintaa puristaa.

Sisäinen viisauttaemme ei tule sotkea tähän autoritäärinen ääneen, monella hän on tiukka isähahmo (kulttuurista ehdollistettu ääni), joka patistaa ja piiskaa meitä tekemään asioita.

Harjoitukset:

A. Mieti millaisessa elämäntilanteessa olet tuntenut, että olet toiminut sisäisen viisautesi ohjaamana? Kirjoita siitä tarina.

B. Jos sisäinen viisautesi olisi henkilöitymä. Miltä se näyttäisi ja kuullostaisi? Kirjoita vaikka tarina, jossa kohtaat sisäisen viisautesi.

Itse valitsin aikoinani Sophien, joka imitoi Raamatun Sofiaa, kokonaisvaltaista naisellista viisautta. Mielikuva  hänestä syntyi spontaanissa kirjoittamisen luovassa tilassa.
(Vakavissa mielenterveysongelmissa kannatta konsultoida terapeuttia, ennen kuin ryhtyy työstämään minätiloja.  Ylipäätään kirjoittaminen on turvallisinta ryhmässä tai siten,  että sinulla on mahdollista jakaa kokemuksia jonkun kanssa.  Yksin kirjoittaessa on tärkeää, että sinulla on turvallisia, aikuisia, kehittyneitä minätiloja, jotka kykenevät kantamaan prosessissa nousevia, joskus kipeitäkin tunteita.  Joskus vasta keski-ikäisellä tällaisiä minätiloja on.)

Tietoisuustaidot, joustavuus ja aivojen neuroplastisuus

Tietoisuustaidot kuten Sisäinen teatteri käyttävät hyväkseen aivojen neuroplastisia eli sen muovautuvia ominaisuuksia. Harjoittamalla kyseisiä taitoja, kehitämme kimmoisuuttamme ja joustavuuttamme (resilience).

Tietoisuustaidoissa hyödynnettävät Sisäisen teatterimme minätilat edustavat pääsääntöisesti ehdollistuneita, opittuja käyttäytymismallejamme. Näin ollen ne ovat syntyneet eri elämämme vaiheessa. Vanha minätila on opittu käyttäytymismalli, joka on syntynyt kauan sitten eli lapsuudessa. Nuoremmat minätilat puolestaan ovat muodostuneet vähän aikaa sitten. Voimme aktiivisesti luoda itsellemme uusia minätiloja samaistumalla toisiin ihmisiin ja opettelemalla näin draaman kautta uusia käyttäytymis- ja ajattelumalleja.

Suuri osa  opituista käyttäytymismalleista – minätiloista – on painunut tiedostamattomaan mieleen tai esitietoisoiseen mieleen, normaalin päivätietoisuutemme ulkopuolelle. Joku tietty tapahtuma voi aktivoida tiedostamattoman minätilan, ja käyttäydymme oudosti tai epätyypillisesti, joskus jopa typerästi. Tämän selitys on se, että emme ole työstäneet minätilaamme ja tehneet sen kokemussisältöä tietoiseksi. Emme ole kuunnelleet sen viestiä.

Haamut – joskus hyvinkin ahdistavat sellaiset – kummittelevat mielennäyttämöllämme, siihen saakka, kunnes olemme onnistuneet tekemään yhä enemmän minätilojamme ja niiden strategioita tietoisiksi. Voimme opetella tuntemaan minätilojamme ja niiden tarkoituksia uudelleen. Samalla voimme aktivoida halutessamme menneitä polkuja, kun olemme tehneet huonoja valintoja.

cc iceman_forever
cc iceman_forever

Minätilamme ovat yleensä kaikki hyviä, niiden selviytymisstrategiat saattavat vain olla epäajankohtaisia. Torjumalla näitä tiloja, emme pääse prosessissamme eteenpäin.

Hypnoositila – psykodraamallinen transsi – edesauttaa tilojemme tietoiseksi tekemistä. Itse suhtaudun epäilevästi siihen, että itsehypoottisia tajunnan tiloja ja meditatiivisia tiloja voitaisiin erottaa toinen toisistaan. Meditaation, kuten mindfulness-harjoitusten tekeminen, edesauttaa meitä saavuttamaan helpommin myös psykodraamallisen transsin, eli tämän muuntuneen tajunnan tilan jossa kykenemme kommunikoimaan yhä useman minätilan kanssa. Psykodraamallinen transsi puolestaan edesauttaa sitä, että kykenemme kehittämään myös muita tietoisuustaitoja (jooga, terapeuttinen taide, mindfulness jne.) itsellemme.

Itse uskon, että juuri hypnoterapiaperinne on silta, joka voi yhdistää länsimaisen psykoterapiaperinteen ja itämaisen meditaatioperinteen toinen toisiinsa. Voimme oppia käyttämään terapeuttisia menetelmiä hyväksi omassa oivallusmeditaatiossamme. Sisäinen teatteri ja sen psykodraamallinen transsi on siis oikeastaan eräs länsimainen tapa harjoittaa oivallusmeditaatiota. Se on länsimaiselle (hypno)terapiaperinteelle, erityisesti Ego State -terapialle rakentuva tapa harjoittaa tietoisuustaitoja, johon voi integroida viisautta myös muista psykoterapiaperinteistä.

Tietoisuustaidoissa ihminen voi käyttää hyväksi aivojen kahta verkostoa:

  1. Fokusoiva verkosto

Käyttää hyväksi mm. aivojen keskiviivan ja kuorikerroksen etulohkon kokemusta integroivia alueita. Tämä on oman identiteettimme ja sen tarinan kokoamiskeskus. Se on tietoinen, sisäistä prosessiamme ohjaava aivojen osa. Täältä ohjaamme tietoisesti sekä Elämän eepoksemme että käyttäytymismalliemme suuntaa. Se lajittelee ja valitsee, mitkä ovat niitä ehdollistumiamme, joita haluamme vahvistaa ja mitkä puolestaan ovat epäajankohtaisia tapoja olla maailmassa. Voimme itse päättää, mitä neuraalisia verkostoja (minätiloja) vahvistamme, ja mitä heikännämme (siirrämme teatterimme takahuoneeseen). Samalla kun työstämme minätilojamme, työstämme myös identiteettitarinamm, Elämän eepoksemme merkityksiä. Voimme joka hetki määritellä itseämme uudelleen tavalla, joka auttaa meitä olemaan tyytyväisempiä elämäämme. Voimme löytää kimmoisan, virtaavan minuutemme.

Sisäinen teatteri ei ole hallitsematonta mielikuvituksen lentoa, muuta kuin hetkittäin, sillä tämä aivojen kokemustamme fokusoiva osa ohjaa prosessiamme. Me voimme valita itsemme ja hallitsevan minätilan tämän kokemustamme fokusoivan verkostomme avulla. Voimme kuunnella Sisäisen teatterin jäseniämme viisaasti. Täällä valitsemme myös ne terapeuttiset metaforat, joita annamme defokusoivalle verkostolle käyttöön, sovellettavaksi ja työstettäväksi. Voimme valita myös uskonnollisia metaforia, joita voimme pelata omaan sisäiseen kokemusmaailmaamme. Sisäisessä teatterissa saamme halutessamme olla henkisiä.

  1. Defokusoiva verkosto

Tämä verkosto sijaitsee luovalla puolella aivoja eli oikeassa aivolohkossa. Juuri täällä puramme vanhoja ehdollistumiamme. Psykodraamallisessa transsissa päästämme irti hetkiksi kokemuksiamme fokusoivasta verkostosta ja vapautamme itsemme mielikuvituksemme ja minätilojemme spontaaniin leikkiin. Annamme tilaa uusille tarinoille ja vertauskuville sekä niistä seuraaville merkitysassosiaatioille.

Tämä defokusoiva verkosto mahdollistaa sen, että emme kalkkeudu vanhoihin jäykistyneisiin käyttäytymis- ja ajattelumalleille. Täällä voimme olla leikkiviä Homo Ludens ihmisiä. Voimme löytää uusia minätiloja ja voimme aktivoida vanhoja. Henkisyytemme, ja kokonaisvaltaisen viisautemme ydin, kaikista näkökulmista vapaa minuutemme, sijaitsee täällä, tietoisen minuutemme, egon ulkopuolella.

Elämän eepos®

Onnellisen Elämän eepoksemme – identiteettitarinamme – rakentaminen tapahtuu näiden kahden verkostokeskuksen onnistuneessa vuorovaikutuksessa. Kreikkalainen sana epoche tarkoittaa mielen loogisen päättelyn hämärtämistä, jolloin annamme tilan oman sisäisen viisautemme paljastumiselle. Luovuutemme avulla paljastetaan epookki, asioiden olennainen ydin, sulkemalla epäolennainen ja epäajankohtainen aines tietoisuudesta pois.

Minätilojen luova kirjoittamisprosessi, Sisäisen teatterin synnyttämä näytelmä, on epookki, jossa syntyy parhaimmillaan eepos, oman identiteetin vahva ja väkevä tarina. Oman elämän tarina on itsetuntemukseen kasvamista, joka voi hyödyntää sekä fokusoivaa että defokusoivaa tietoisuutemme verkostoa.

Jotta onnistumme pääsemään näiden kahden keskuksen vapaasti virtaavaan vuorovaikutustilaan, tarvitsee meidän löytää itsestämme aikuisia, tietoisia, turvallisia osia. Jos sellaisia ei ole epäonnistuneiden kiintymyssuhteiden vuoksi kehittynyt, täytyy niitä ensimmäiseksi kehittää.

Epäonnituneet kiintymyssuhteemme määräävät tiedostamattomasti joskus koko elämäämme, mikäli emme itse onnistu uudelleen kytkemään itseämme uusiin ehdollistumiin. Meitä voi ohjata läpi elämämme vanhan lapsuudessa kehittyneen minätilan ydinuskomus ”En ole rakkauden arvoinen.” Minunkin Tyttöseni (=Sisäinen lapseni, yksi minätiloistani) oli joskus onneton ja rakkauden nälkäinen.

Uudelleen ohjelmointimme ja tarinamme merkitysten uusintaminen tapahtuu helpoiten esimerkiksi terapiassa tai vertaisryhmässä, mutta voimme työstää asioita melkoisen suuressa määrin myös itse. On lohdullista, ettei meidän tarvitse jäädä epäonnistuneiden kiintymissuhteittemme uhriksi. Transsi mahdollistaa tilan uskomustemme päivittämiselle.

Itseriittoinen ihminen on ideaali, johon tuskin täysin koskaan pääsemme. Terapeuttikin hyötyy työnohjauksesta. Heittäytyminen defokusoituneeseen, psykodraamalliseen transsiin, voi olla kipeä ja ahdistava kokemus, mikäli ihmisellä ei ole tietoisuudessaan turvallisia, aikuisia, maaduttavia minätiloja.

Kun onnistut kehittämään itsellesi tietoisuustaitoja, onnistut samalla kehittämään mieltäsi niin, että kun joku hallitsematon minätila meinaa kaapata teatterisi, kykenet tomerasti palauttamaan itsesi takaisin vakaaseen, valitsemaasi minätilaan. On mahdollista kehittyä taitavaksi oman Sisäisen teatterisi ohjaajaksi. Ristiriitaisi voivat olla hänelle luovuuden ja oivalluksen lähde.

Tietoisuustaidot facebookissa.

Sisäinen teatteir facebookissa.