Itsekkyys hyötykäyttöön…kirjoittaa Suomen Kuvalehti

Vai oikein geenitutkija ja psykologit ovat Journal of Public Policy and Marketing -lehden artikkelissa sitä mieltä, että ihminen on niin vaan perusteellisesti geeneiltään itsekäs eläin. Tämän kertoo meille Suomen Kuvalehti. Näiden tutkijoiden mielestä ihmisten statussymbolikilpailuvietti tulisi ohjata siihen suuntaan, että sitä ohjattaisiin kilpailuun ekologisista asioista (Kummalla on hienompi sähköpolkupyörä, minulla vai naapurilla?). Tämä ei ole sinänsä täydellisen typerä idea, mutta se kyllä rakentuu mielestäni aika oudolle, vanhalle  ja virheelliselle perusolettamukselle.

Vai olemme geeneiltämme ahneita? Hohhohhoijaa….Tämä uskomus on yksi niitä myyttejä, jotka ylläpitävät epäterveitä yhteiskunnallisia rakenteita. Ihminen kun on ainut eläin, joka kykenee oman tietoisuutensa itsereflektioon. Hän voi kehittää tietoisuustaitojaan, jolloin hän voi itse valita, haluaako hän käyttäytyä kilpailevasti vai eikö. Moderni hierarkioille ja keskinäiselle kilpailulle rakentuva valtamyytti antaa meidän ymmärtää, että olemme geenejemme tahdottomia uhreja. Usein tällä perustelemme ja selittelemme ahnetta käyttäytymistämme ja näin pakenemme vastuutamme muista ihmisistä ja luontokappaleista.

Kannattaa pitää mielessä, että sosiaaliset tapahtumat aktivoivat geenejämme. Voimme ohjata tunteitamme kehittämällä tietoisuustaitojamme, ja pystymme tätä kautta vaikuttamaan omaan kehoomme, uskomuksiimme, arvoihimme ja käyttäytymiseemme. Voimme halutesamme rakentaa maailman sellaiselle uskomukselle, että ihminen on yhteisöllinen ja toinen toisestansa välittävä sosiaalinen eläin. Kysymys on vain siitä, haluammeko itse ohjata elämäämme, vai annammeko kulttuurisille myyteille vallan.

Ihminen ei ole passiivinen omien geeniensä uhri, muuta kuin rajallisessa määrin. Toki on puhtaasti geneettisiä sairauksia, mutta moniin sairauksiin voimme itse vaikuttaa omalla tietoisuudellamme. Nykyään tehdään paljon tutkimusta siitä, kuinka mielemme sisältö vaikuttaa fyysiseen olemukseemme (esim. kuinka psyykkiset traumat vaikuttavat syöpägeenien aktivoitumiseen). Ihminen  voi kehittämällä tietoisuustaitojaan vaikuttaa paitsi uskomuksiinsa ja arvoihinsa, myös fyysiseen terveyteensä.

Voimme valita halutessamme tietoisesti sellaisen elämäntavan, jonka perusta on, että itsekäs ryppyotsainen kilpailu on epäsopivaa käyttäytymistä. Silti saatamme hyväksyä vaikkapa leikillisen kilpailun ja itsensä kanssa kilvoittelun. Voimme perustellusti olla sitä mieltä, että valtaa pitävään kilpailukulttuurin liittyy liian paljon vastenmielisiä ilmiöitä, kuten ekologista tuhoa sekä ihmisluonnon ongelmia (addiktioita, ahdistusta). Silloin kun meillä on tietoisuustaitoja, olemme vapaita valitsemaan omat arvomme, jotka ohjaavat käyttäytymistämme. Voimme perustellusti valita erilaisia tapoja elää.

Minusta näyttää siltä, että ehkä olemme siirtymässä aikaan, jossa leikillisyys tulee jälleen muotiin, ja keskinäinen ryppyotsainen kilpailu jää vähemmälle.  Luulen, että kansansivistyksemme alkaa olla sillä asteella, että ihmiset ovat alkaneet oikeasti miettimään, minkälaisen elämäntavan osaksi he haluavat kasvattaa lapsensa. Kumpi on tärkeämpää, läsnä oleminen lapsille ja yhteisöllinen välittäminen vai statussymbolit ja kilpailu organisaatioissa? Yhä tietoisempina ihmisinä teemme erilaisille arvoille rakentuvia elämäntapavalintoja, ja yhä suurempi osa meistä valitsee totisen kilpailun sijaan leikillisyyden,  läsnäolon ja yhteisöllisen vastuullisuuden kulttuurin.

Tietoisuustaidot facebookissa.

Mainokset

Mitä on tämä parjattu ”downshiftaaminen”?

Viime aikoina downshiftaamis- eli leppoistamiskeskustelu on ollut ongelmallinen sinä mielessä, että keskustelijat eivät tunnu ymmärtävän, mitä tällä käsitteellä tarkoitetaan. Eikä tämä ole ihme, kun suomenkielisestä wikipediastakin löytyy melko kummallinen määritelmä downshiftaukselle.  Yleisesti luullaan, että leppoistaminen on loisimista tai vapaamatkustusta, joka on mahdollista vain rikkaille.

Mietin itse eilen pääni puhki, mitä kaikkea itse käsitän leppoistamisella.  Mieleni täytti sekalainen kokoelma erilaisia ajatuksia. Lepoistajiin kun kuuluu nimittäin monia erilaisia arvomaailmoita edustavia ihmisryhmiä ja yksilöitä. Joka ammattikunnasta ja myös työttömistä löytyy jo ”downshiftareita”.  Onneksi satuin selaamaan New York Timesin vanhoja artikkeleita, ja sieltä löysin itselleni lyhyen, selkeän, määritelmän kohtuullistamisesta, joka vastaa omaa käsitystäni tästä elämäntavasta.

Downshiftaaminen (kohtuullistaminen/leppoistaminen) tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että ihminen alkaa elää elämäänsä omien todellisten arvojensa mukaan. Hyvin usein käy tällöin niin, että hän samalla kieltäytyy osallistumasta ekologisesti kestämättömään aineelliseen kulutuskilpaan, jossa vertaillaan itseä naapuriin tai työtoveriin kulutushyödykkeiden omistajina. Leppoistaja ymmärtää, että maailma on moniarvoinen.  Siksi hän saattaa toteuttaa itseään paitsi työnsä,  myös taiteen tai vapaaehtoistyön kautta tai vaikkapa tarjoamalla lapsilleen läsnäolon hetkiä.

Minusta näyttää siltä, että kiivaimmin leppoistamista vastustaa valtarakenteiden  yläpää. Haluavatko he kenties painostaa kaikki kansalaiset elämään heidän arvomaailmaansa mukaista elämä?  On oikeastaan aika kornia, että yhteiskunnallinen eliitti näyttäsi vastustavan sitä, että kansalaiset tiedostaisivat  omat aidot arvonsa. Sen sijaan he tuntuvat vaativan kaikkien kansalaisten ottavan vastaan heidän arvomaailmansa. Ei kai vain siksi, että tämä on heidän henkilökohtaisten etujensa mukaista? Varmaankin näissä ihmisissä on myös hyvää tarkoittavia, mutta moni heistä on vain oman rajoittuneen kapean maailmankatsomuksensa sokaisema.

Mistä löytää omat todelliset arvonsa? Tähän ihminen tarvitsee itsetuntemusta. Se saavutetaan harjoittamalla tietoisuustaitoja, kuten itsereflektiota . Elämme parhaillaan itsetiedostuksen lisääntymisen aikaa. Silti suuri osa kansalaisia elää kulttuurissamme edelleen sisäistämiensä auktoriteettien arvojen mukaista kuluttavaa normielämää, eivätkä he tiedosta vielä omia syvällisiä arvojansa.  Monet meistä ovat edelleen länsimaisen valtamyytin uhreja.

Ajat onneksi muuttuvat. Parhaillaan elämme kulttuurissa, jossa yhä useampi ihminen kykenee oman itsereflektion kautta tiedostamaan, mikä heille on oikeasti  tärkeää tässä elämässä. Ihminen voi elää vaatimattomimmissakin taloudellisissa olosuhteissa onnellista elämää.

Totta on, että leppoistaminen on mahdollista vain heille, joiden ei tarvitse päivittäin pohtia, mistä saada rahat arjen pyörittämiseen.  Siksi kohtuullistajien tulisi pitää huolta aineellisesti heitä varattomimmista ihmisistä. Muutos uuteen moniarvoiseen ei välttämättä ole helppo, mutta uskon että se on mahdollista. Tarvitsemme yhä enemmän ihmisiä, jotka ymmärtävät, että voimme auttaa toinen toisiamme myös vapaaehtoistyön avulla. Hyvinvointi ei rakennu pelkästään taloudelliselle kasvulle vaan myös säästöille, kohtuullisemmalle elämäntavalle ja lähimmäisen rakkaudelle.

(Ote The Overspent American -tekstistä:   ”Most important, downshifting brings one’s lifestyle into correspondence with one’s values. And downshifting is happening because millions of Americans are recognizing that in fact their lives are no longer in synch with their values, either because they have no time for what they care about most (their children, their families, their communities, or their personal development), because they can’t believe in the work they are doing, or because the money and the consumption-identity link has started to seem meaningless. For these reasons, downshifting often involves soul-searching and a coming to consciousness about a life that may well have been on automatic pilot.)

Tietoisuustaidot facebookissa.

Terveiset kainuulaiselta oleskelijalta

Minua harmittaa, jopa suututtaa, kun moni on viime aikoina puhunut pahaa meistä oleskelijoista.Tämä satuttaa, koska  tunnustaudun itsekin sellaiseksi. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä puhdasverisempi oleskelija minusta on tullut.

Olenko yhteisöni loinen? Riippuu miten oleskelijan määrittelee. Minulle hyvinvointi on jotakin aivan muuta kuin sitä, että kulutetaan mahdollisimman paljon ja juostaan tehokkuuskilvassa itsensä ja terveytensä uhraten. Elämme nurinkurisessa kulttuurissa. Koska ihmisen olemisen taidot ovat kadoksissa, terveydenhuolto kuormittuu näistä itsensä uhraajista.

Jos meistä oleskelijoista puhutaan pahaa, minua lohduttaa se, että olen aika viisaassa seurassa. Erik Allardt määritteli jo 70-luvulla hyvinvoinnin kolmella käsittellä: olemassa oloa edistävä merkityksellinen tekeminen (doing), muiden luontokappaleiden rakastaminen (loving), itsensä toteuttaminen (oleminen).

Kaikki toimintani tähtää tänä päivänä oikeastaan siihen, että olen olemassa merkityksellisen tekemisen kautta ja toteutan itseäni rakastaen luontoa ja yhteisöäni, puhdasverisesti oleskellen. Olen hammaslääkärin työssäni, olen kouluttaessani, olen haitaria soittaessani ja olen myös vapaaehtoistyötä tehdessäni.

Luulen, että monet ihmiset haluavat tänä päivänä itselleen takaisin elämän merkityksellisyyden kokemuksen. Hyvä asia on, että, kun ihmisille palautetaan elämän tarkoitus, mikä parasta, sekä työtön että töissä käyvä voivat olla yhtälailla oleskelijoita.

Eräs viisaimmista 1900-luvun filosofeista kehoitti meitä palaamana takaisin olemiseen. Tämän päivän länsimaisessa elämäntavassa liian monelta on valitettavasti kadonnut tämä kyky. Siksi heiltä on kadonnut elämästään merkityksellinen tekeminen.

Jokaisella työllä on arvonsa. Ihminen voi hyvin silloin kun hän oleskelee, toteuttaa itseään merkityksellisesti ja monipuolisesti. Mikäli haluamme ihmisten jatkavan Suomessa työuriansa pitempään, on ehdottoman tärkeää, että kansalaisista yhä useampi siirtyy oleskelijaksi. Voin oikeastaan sanoa täysin sydämin, että toivon maailman muuttuvan yhä enemmän oleskelijoiden valtakunnaksi.

Paluulla olemiseen voisi olla merkittäviä myönteisiä vaikutuksia yhteiskuntamme rakenteisiin. Esimerkiksi terveydenhuollon jatkuva resurssipula loppuisi todennäköisesti silloin, kun ihmiset olisivat kaikki oleskelijoita. Ihmiset tekisivät työtänsä rakastaen, itsensä kunnioittaen ja  siten, että he kokisivat itsensä merkityksellisiksi ja tarpeellisiksi. Stressisairaudet katoaisivat, kun ihmiset ryhtyisivät yksi toisensa jälkeen oleskelijoiksi.

En voi muuta sano kuin että mitä enemmän mietin asiaa, sitä tyytyväisempi olen, että olen valinnut oleskeijan osan. Huolimatta siitä, että meitä parjataan.

Hoitomyöntyväisyysongelman ratkaisuna hidas lääketiede?

Terveydenhuollon käyttäjien huono sitoutuminen aiheuttaa paljon turhia käyntejä, kirjoitetaan Hesarissa.  En yhtään epäile, etteikö tämä pidä paikkaansa.  Minulla on oma käsitykseni siitä, mistä tämä johtuu: Olemme rakentaneet järjestelmän, jossa ihmisten tuntoja ei kuunnella. Ihmisiä hoidetaan liukuhihnalla ja katsellaan vain laboratoria-arvoja. Yksittäisissä lääkäreissä on tietenkin paljon myönteisiä poikkeuksia: tunnen roppakaupalla myös sydämellänsä työtänsä tekeviä lääkäreitä.

En oikeastaan  usko, että  tämä sitoutumattomien potilaiden ongelma olisi terveydenhuollon ammattilaisten vika. Kuitenkin lääketiede instituutiona nojaa vanhalle luonnontieteelliselle ihmiskäsitykselle, jossa ihmistä pidetään rationaalisena, ”järkevänä”, toimijana. Yllätys, yllätys – ihminen ei ole sellainen! Meitä kaikkia ohjaa tiedostamattomat käsityksemme maailmasta. Emme opi asioita siten, että meidän päällemme kaadetaan tietoa. Opimme kokemuksellisesti.

Ihminen on epärationaalinen toimija ja hänen toimintaansa ohjaavat muutkin voimat kuin vain lääkärin faktat ja tilastot. Potilaan, hänen joka kärsii, hoitomyöntyvyyttä lisätään sillä, että häntä kuunnellaan. Kun ihminen tulee ymmärretyksi, ja kun vuorovaikutuskumppani, esimerkiksi lääkäri, onnistuu liikauttamaan jotakin tärkeää potilaan mielleyhtymien maailmassa, saattaa hoitomyöntyvyyskin lisääntyä. Ja joskus voi olla potilaan omaa viisautta, että hän tai hänen omaisensa osaavat kieltäytyä tarjotusta hoidosta.   On tilanteita, joissa ihminen kertakaikkisesti haluaa pitää mielummin ”tyhmän” tahtonsa. Ihminen voi haluta mielummin omanlaisensa, lyhyemmän, elämän kuin ”järkevän” elämän. Ja kuten historia on näyttänyt, se mikä tänään näyttää järkevältä, voi osoittautua huomenna suureksi typeryydeksi.

Luulen, että taitavat lääkärit kautta aikojen ovat oivaltaneet todellisuuden moninäkökulmaisuuden ja ihmisen tiedostamattomat voimat. Lääketiede instituutiona edustaa kuitenkin edelleen materialistista maailmankuvaa, jossa sielu on leikattu irti ruumiista.  Sillä on onnistuttu kehittämään erinomaisia hoitomuotoja, mutta ihmisen parantaminen on paljon muutakin kuin vain näiden tilastollisesti erinomaisten käypähoitojen soveltamista. (Se mistä lääketietelijöinä voimme hakia oppia on tieteiden yhdistyminen eli integraatio.)

Eletään aikoja, jossa yhä useampi  ihminen haluaa itse olla oman itsensä suurin asiantuntija. Siksi potilaista moni toivoo dialogista suhdetta hoitajiinsa, eikä hän halua olla vain erilaisten mittausten ja analyysien kohde. Minusta terveydenhuollon asiakkaat osoittavat suurta itseohjautuvuutta, kun he eivät suostu alistumana vain tällaisiksi tahdottomiksi hoitojen kohteiksi.

Lääketieteessä on puhuttu jo monta kymmentä vuotta asiakaslähtöisestä hoitamisesta. Todellinen asiakaslähtöisyys lähtee liikkelle itsetuntemusta omaavista  ihmisistä,  jotka elävät oman tahtonsa ja ymmäryksensä mukaista elämää. Aina lääkärin ja potilaan maailmankuvat eivät kohtaa. Tällaisessa tilanteessa ihmisellä on aina itsellään oikeus valita oma näkemyksensä. Todellista valinnanmahdollisuutta hänellä ei ole silloin, kun hän ei tunne itseään. Asiakaslähtöisen lääketieteen ytimessä on itsensä tunteva, vastuun omasta elämästä ottava, itseänsä ohjaava lääkäri ja potilas.

Ehkä ratkaisuna terveydenhuollon tämän päivän ongelmiin olisi hidas lääketiede: Amerikoissa Jon Kabat-Zinn on lanseerannut tietoisuutaitoja lääketieteeseen. Pienestä pitäen kansalaistaitona tulisi opettaa lapsille taitoja, joilla hän voi kehittää luovuuttaan ja ohjata omaa tietoisuuttaan.   Kun ihmisten tietoisuustaitoja lisätään voidaan vähentää sekä sairauksia että terveydenhuollon palveluiden tarvetta.

Nykyinen ihmisen biologista olemusta ylikorostava ihmiskuva loukkaa ihmisen perusolemusta. Ihminen ei ole vain biologinen ihminen, vaan hän on tunteva ja kokeva ainutkertainen ihminen. Hitaassa lääketieteessä tietoisuustaitoja omaava lääkäri kuuntelee potilasta,  ja asiakkaalle tarjotaan paitsi lääketieteellistä hoitoa myös mahdollisuuden oman itsetuntemuksen laajentamiseen esimerkiksi vertaisryhmissä ja itsetuntemusta lisäävissä luovissa ryhmissä. Terveyttä edistetään sillä, että ihminen opettelee kuuntelemaan tunteitaan  ja omia tarpeitaan, koska vain tällainen ihminen kykenee antamaan maksimaalisen panoksensa yhteisönsä hyväksi.

Materialistinen luonnehäiriö ICD-10 tautiluokitukseen?

Ben Zyskowicz tarttui tärkeään asiaan, nimittäin yhteiskunnalliseen sairauteen, joka meillä ja jotakuinkin kaikissa länsimaissa on valitettavasti normalisoitu. Hän puhui Finnairin johdon palkkiojärjestelmän yhteydessä insestisistä pienistä johtajayhteisöistä, joissa ”hyvävelijärjestelmä” jakaa taloudellisia etuja kilpaa toinen toisilleen.

Siirtolan Emäntä huokaa helpotuksesta, kun hän huomaa, että jokaisessa puolueessa alkaa olla ihmisiä, jotka ovat oivaltaneet kulttuurissamme olevan sairasta ”normalisoitua” käyttäytymistä. Hän on tehnyt jo vuosia sitten oman diagnoosinsa yhteiskunnallisesta normalisoidusta hulluudesta. Sen nimi on ”materialistinen luonnehäiriö”.

Materialistisesta luonnehäiriöstä kärsivät monet ihmiset, taloudellisesta eliitistä köyhälistöön. Tyypillistä näille ihmisille on oman arvon rakentuminen ostettuihin esineisiin ja kokemuksiin. He ostavat itselleen arvoa. Ekologisesti erityisen tuhoisaa on, kun talouselämän ja poliittisen eliitin edustajat sairastavat tätä tautia.

Tyypillistä luonnehäiriöstä kärsivälle on, että hänen maailmankuvansa on ”realistinen”. Hänen elämäänsä ohjaa raha ja rahalla ostetut symbolit, faktat sekä numerot. Materialistisesta luonnehäiriöstä kärsivän todellisuuskuva on yksiulotteinen. Tämä tuppaa tekemään elämästä elämättömän ja hänen elämänsä on oikeastaan mykkä, se ei yleensä puhuttele ketään eikä varsinkaan häntä itseään. Luonnehäiriöiselle kun elämä ei aukea moniulotteisessa rikkaudessaan. Tällainen ihminen vakuuttelee jatkuvasti, että hän tietää, mikä on todellista ja mitkä ovat todellisuuden vaatimukset. ”Oikeasti” hänen todellisuuden kuvansa mielekkyys on vain yksi kapea numeerinen tapa hahmottaa maailmaa. Valitettavasti suuri osa poliittista, tieteellistä ja taloudellista eliittiä, näyttää kärsivän häiriöstä. Mikä pahinta, juuri nämä ihmiset käyttävät yhteiskunnassamme valtaa. Tämä on tehnyt sairaudesta ekologisesti ja eettisesti katsoen erityisen vaarallisen.

Taudin ”etiologia” on tavallisesti se, että lapsi ei saa kaikkea sitä rakkautta ja huomiota, mitä hän tarvitsee. Turrutettu, rakkauden nälkäinen lapsi irroittaa itsensä irti omasta sisäisestä kokemusmaailmastaan, ja siirtää tunnetarpeensa omistamiinsa esineisiin. Häiriökäyttäytyminen ilmenee ekologisesti tuhoisana käyttäytymisenä: jatkuvalla tavaroiden ja esimerkiksi matkojen ostamisen tarpeella. Elämätön elämä vaatii ostettuja tarinoita. Toisilla puolestaan sairaus ilmenee siten, että hän ”pidättäytyy” ostamisesta, ja jää tarkkailemaan päivästä toiseen omaisuutensa kasvua. ”Ostan – olen siis olemassa” tai ”Omistan – olen siis olemassa”, on monen materialistisesta luonnehäiriöstä kärsivän perusemotio elämässä.

Sairaassa kulttuurissamme tätä luonnehäiriötä käyttäytymistä on kouluissa siirretty lapsiin, koska tämä hulluuden laji on meillä normalisoitua. Koulutuksessa tähdätäänkin, että lapsi saadaan irrotettua mahdollisemman nopeasti omasta kokemusmaailmastaan osallistumaan häiriökäyttäytymiseen. Lapsille pyritään opettamaan vain mahdollisimman paljon ”faktoja”, jonka jälkeen heidät yritetään saada pikaisesti mukaan materialismille rakentuvaan häiriöjärjestelmään. Seurauksena kasvaa pieniä lapsi-ihmisiä, joilla on suuri ego, mutta oikea elämä jää heiltä yleensä elämättä. Moni näistä ihmisistä elää koko elämänsä ilman omatuntoa, kosketusta omaan sisäiseen kokemusmaailmaan. Kuten olemme saaneet huomata, väkivaltainen omasta kokemusmaailmasta irroitettu ihminen voi ilmentyä paitsi materialistisena luonnehäiriönä myös väkivaltakäyttäytymisenä.

Kun tauti saa täyden otteen harvoissa ja valituissa, muodostavat he pieniä ryhmähulluus kiteytymiä, jossa sairaat pönkittävät he egoansa erilaisilla optio- ja palkkiojärjestelmillä. Koska ekologiseselta ja egologiselta kannalta -ihmiskunnan tulevaisuuden näkökulmasta – tämä on valtavan tuhoisa sairaus, kannattaisi Siirtolan Emännän mielestä tämä luonnehäiriö äkkiä sijoittaa myös kansainväliseen ICD 10-tautiluokitukseen. Kuka tietää, vaikka ”kaikkitietävät” älypäät keksivät vielä tabletin tämänkin häiriön hoitamiseen? Siirtolan Emännän mielestä tämä on ollut oikeastaan erityisen vaarallinen mielipuolisuuden laji kulttuurissamme juuri siinä mielessä, että se on ollut normalisoitua. Onneksemme vaikuttaa siltä, että kaikissa puolueissamme alkaa olla ihmisiä, joiden silmät näkevät normaalissa kulttuurissamme asustavan hulluuden.

Emännän mielestä meillä on siinä mielessä parempi kulttuuri kuin koskaan, että yhteisössämme alkaa olla tilaa myös kohtuullisesta elämäntavasta lähtevälle henkiselle kasvulle ja siitä seuraavalle todelliselle elämänlaadulle. Yhä läpinäkyvämpi kulttuurimme ja yhteiskunnallinen avoimuus on luomassa nyt entistä moniäänisempää uutta yhteiskuntaa, jossa kulttuurissamme asuva normalisoitu hulluutemme alkaa näkyä yhä kirkkaammin. Siirtolan Emännän sydäntä lämmittää, kun hän huomaa joka puolella tapahtumassa olevan myönteisen muutoksen.