Mitä on tämä parjattu ”downshiftaaminen”?

Viime aikoina downshiftaamis- eli leppoistamiskeskustelu on ollut ongelmallinen sinä mielessä, että keskustelijat eivät tunnu ymmärtävän, mitä tällä käsitteellä tarkoitetaan. Eikä tämä ole ihme, kun suomenkielisestä wikipediastakin löytyy melko kummallinen määritelmä downshiftaukselle.  Yleisesti luullaan, että leppoistaminen on loisimista tai vapaamatkustusta, joka on mahdollista vain rikkaille.

Mietin itse eilen pääni puhki, mitä kaikkea itse käsitän leppoistamisella.  Mieleni täytti sekalainen kokoelma erilaisia ajatuksia. Lepoistajiin kun kuuluu nimittäin monia erilaisia arvomaailmoita edustavia ihmisryhmiä ja yksilöitä. Joka ammattikunnasta ja myös työttömistä löytyy jo ”downshiftareita”.  Onneksi satuin selaamaan New York Timesin vanhoja artikkeleita, ja sieltä löysin itselleni lyhyen, selkeän, määritelmän kohtuullistamisesta, joka vastaa omaa käsitystäni tästä elämäntavasta.

Downshiftaaminen (kohtuullistaminen/leppoistaminen) tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että ihminen alkaa elää elämäänsä omien todellisten arvojensa mukaan. Hyvin usein käy tällöin niin, että hän samalla kieltäytyy osallistumasta ekologisesti kestämättömään aineelliseen kulutuskilpaan, jossa vertaillaan itseä naapuriin tai työtoveriin kulutushyödykkeiden omistajina. Leppoistaja ymmärtää, että maailma on moniarvoinen.  Siksi hän saattaa toteuttaa itseään paitsi työnsä,  myös taiteen tai vapaaehtoistyön kautta tai vaikkapa tarjoamalla lapsilleen läsnäolon hetkiä.

Minusta näyttää siltä, että kiivaimmin leppoistamista vastustaa valtarakenteiden  yläpää. Haluavatko he kenties painostaa kaikki kansalaiset elämään heidän arvomaailmaansa mukaista elämä?  On oikeastaan aika kornia, että yhteiskunnallinen eliitti näyttäsi vastustavan sitä, että kansalaiset tiedostaisivat  omat aidot arvonsa. Sen sijaan he tuntuvat vaativan kaikkien kansalaisten ottavan vastaan heidän arvomaailmansa. Ei kai vain siksi, että tämä on heidän henkilökohtaisten etujensa mukaista? Varmaankin näissä ihmisissä on myös hyvää tarkoittavia, mutta moni heistä on vain oman rajoittuneen kapean maailmankatsomuksensa sokaisema.

Mistä löytää omat todelliset arvonsa? Tähän ihminen tarvitsee itsetuntemusta. Se saavutetaan harjoittamalla tietoisuustaitoja, kuten itsereflektiota . Elämme parhaillaan itsetiedostuksen lisääntymisen aikaa. Silti suuri osa kansalaisia elää kulttuurissamme edelleen sisäistämiensä auktoriteettien arvojen mukaista kuluttavaa normielämää, eivätkä he tiedosta vielä omia syvällisiä arvojansa.  Monet meistä ovat edelleen länsimaisen valtamyytin uhreja.

Ajat onneksi muuttuvat. Parhaillaan elämme kulttuurissa, jossa yhä useampi ihminen kykenee oman itsereflektion kautta tiedostamaan, mikä heille on oikeasti  tärkeää tässä elämässä. Ihminen voi elää vaatimattomimmissakin taloudellisissa olosuhteissa onnellista elämää.

Totta on, että leppoistaminen on mahdollista vain heille, joiden ei tarvitse päivittäin pohtia, mistä saada rahat arjen pyörittämiseen.  Siksi kohtuullistajien tulisi pitää huolta aineellisesti heitä varattomimmista ihmisistä. Muutos uuteen moniarvoiseen ei välttämättä ole helppo, mutta uskon että se on mahdollista. Tarvitsemme yhä enemmän ihmisiä, jotka ymmärtävät, että voimme auttaa toinen toisiamme myös vapaaehtoistyön avulla. Hyvinvointi ei rakennu pelkästään taloudelliselle kasvulle vaan myös säästöille, kohtuullisemmalle elämäntavalle ja lähimmäisen rakkaudelle.

(Ote The Overspent American -tekstistä:   ”Most important, downshifting brings one’s lifestyle into correspondence with one’s values. And downshifting is happening because millions of Americans are recognizing that in fact their lives are no longer in synch with their values, either because they have no time for what they care about most (their children, their families, their communities, or their personal development), because they can’t believe in the work they are doing, or because the money and the consumption-identity link has started to seem meaningless. For these reasons, downshifting often involves soul-searching and a coming to consciousness about a life that may well have been on automatic pilot.)

Tietoisuustaidot facebookissa.

Mainokset

Terveiset kainuulaiselta oleskelijalta

Minua harmittaa, jopa suututtaa, kun moni on viime aikoina puhunut pahaa meistä oleskelijoista.Tämä satuttaa, koska  tunnustaudun itsekin sellaiseksi. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä puhdasverisempi oleskelija minusta on tullut.

Olenko yhteisöni loinen? Riippuu miten oleskelijan määrittelee. Minulle hyvinvointi on jotakin aivan muuta kuin sitä, että kulutetaan mahdollisimman paljon ja juostaan tehokkuuskilvassa itsensä ja terveytensä uhraten. Elämme nurinkurisessa kulttuurissa. Koska ihmisen olemisen taidot ovat kadoksissa, terveydenhuolto kuormittuu näistä itsensä uhraajista.

Jos meistä oleskelijoista puhutaan pahaa, minua lohduttaa se, että olen aika viisaassa seurassa. Erik Allardt määritteli jo 70-luvulla hyvinvoinnin kolmella käsittellä: olemassa oloa edistävä merkityksellinen tekeminen (doing), muiden luontokappaleiden rakastaminen (loving), itsensä toteuttaminen (oleminen).

Kaikki toimintani tähtää tänä päivänä oikeastaan siihen, että olen olemassa merkityksellisen tekemisen kautta ja toteutan itseäni rakastaen luontoa ja yhteisöäni, puhdasverisesti oleskellen. Olen hammaslääkärin työssäni, olen kouluttaessani, olen haitaria soittaessani ja olen myös vapaaehtoistyötä tehdessäni.

Luulen, että monet ihmiset haluavat tänä päivänä itselleen takaisin elämän merkityksellisyyden kokemuksen. Hyvä asia on, että, kun ihmisille palautetaan elämän tarkoitus, mikä parasta, sekä työtön että töissä käyvä voivat olla yhtälailla oleskelijoita.

Eräs viisaimmista 1900-luvun filosofeista kehoitti meitä palaamana takaisin olemiseen. Tämän päivän länsimaisessa elämäntavassa liian monelta on valitettavasti kadonnut tämä kyky. Siksi heiltä on kadonnut elämästään merkityksellinen tekeminen.

Jokaisella työllä on arvonsa. Ihminen voi hyvin silloin kun hän oleskelee, toteuttaa itseään merkityksellisesti ja monipuolisesti. Mikäli haluamme ihmisten jatkavan Suomessa työuriansa pitempään, on ehdottoman tärkeää, että kansalaisista yhä useampi siirtyy oleskelijaksi. Voin oikeastaan sanoa täysin sydämin, että toivon maailman muuttuvan yhä enemmän oleskelijoiden valtakunnaksi.

Paluulla olemiseen voisi olla merkittäviä myönteisiä vaikutuksia yhteiskuntamme rakenteisiin. Esimerkiksi terveydenhuollon jatkuva resurssipula loppuisi todennäköisesti silloin, kun ihmiset olisivat kaikki oleskelijoita. Ihmiset tekisivät työtänsä rakastaen, itsensä kunnioittaen ja  siten, että he kokisivat itsensä merkityksellisiksi ja tarpeellisiksi. Stressisairaudet katoaisivat, kun ihmiset ryhtyisivät yksi toisensa jälkeen oleskelijoiksi.

En voi muuta sano kuin että mitä enemmän mietin asiaa, sitä tyytyväisempi olen, että olen valinnut oleskeijan osan. Huolimatta siitä, että meitä parjataan.

Viisi tapaa harjoittaa tietoisuustaitoja

Eri tavat harjoittaa tietoisuustaitoja lomittuvat toinen toisiinsa, joten seuraava jaotteluni on osittain keinotekoinen. Luokitteluni ehkä antaa ymmärryksen siitä, kuinka tietoisuustaitoja voi harjoittaa laaja-alaisesti monella eri tavalla erilaisista maallisista ja uskonnollisista traditioista käsin.

Kaikille tietoisuustaitoharjoituksille on tyypillistä, että ihminen oppii ohjaaman omaa tietoisuuttaan. Kun ihmisen tietoisuusstaidot kehittyvät, ei hän ole enää sattumanvaraisten tunteittensa ja ajatustensa ohjaama. Vapaudumme olemasta tunnekaappaustemme uhreja. Samalla löydämme uuden egomme ulkopuoliseen tietoisuutemme ohjauskeskuksen. Samalla tietoisuustaitojen harjoittaja vapautuu kulttuurinsa valtaa pitävien, yksipuolisten uskomusten ohjauksesta, jolloin hänen todellinen itsenäisyytensä lisääntyy. Ihminen kasvaa arvorationaaliseksi eikä hänen tietoisuutensa ole enää ”autopilotin” ohjauksesta.

Meditoiden on mahdollista saavuttaa erilaisia virtaus- ja tapulikokemuksia, jotka eivät ole meditaation päämäärä, vaan ne voivat olla onnistuneen prosessin sivutuote. Näitä kokemuksia käsitteellistetään eri traditioissa eri tavoin.

  1. Keskittymismeditaatio

Ihminen keskittyy esimerkiksi johonkin ulkoiseen objektiin (vaikkapa kynttilän liekkiin). Aluksi hän voi keskittyä tähän vaikka muutamaksi minuutiksi. Vähitellen aikaa voi pidentää vaikkapa viideksitoista minuutiksi ja myöhemmin puoleksi tunniksi. Aina kun ajatukset ryhtyvät vaeltelemaan, palautetaan tietoisuus hellävaraisesti takaisin liekkiin.

Vähitellen keskittymiskykymme paranee siten, että huomaamme etteivät ajatuksemme enää vaeltele. Päinvastoin, huomaamme tietoisuutemme ikään kuin sulautuvan osaksi keskitymisen kohdetta. Liekki sulautuu minuuteen.

  1. Hyväksyvän läsnäolon (mindfulness) harjoitukset

Hyväksyvä läsnäolo on sitä, että kiinnitämme huomiomme nykyhetkeen. Opimme hyväksyvästi havainnoimaan omaa kehomieltämme: tunteitamme, ajatuksiamme ja fyysisiä tuntemuksiamme sekä maailmaa. Emme samaistu tunteisiimme emmekä ajatuksiimme. Voimme esimerkiksi keskittyä hyväksyvästi johonkin tekemiseen, mitä rakastamme (esim. käsityöt/puutyöt). Ihminen keskittyy tekemiseensä täydellisesti, aina kun ajatukset pakenevat, hän ohjaa ne hellävaraisesti takaisin tekemiseensä. Ihminen voi keskittyä hyväksyvästi tähän hetkeen. Voit sulkea silmäsi, ja kuunnella hyväksyvästi ääniä, jotka kuulet ympäriltäsi. Et tulkitse tai arvota mitään (EI: ahaa… nyt lintu laulaa, öäk miten inhottavaa liikenteen ääntä), vaan olet vain vartin läsnä hyväksyvästi ympäröivälle äänimaailmalle.

  1. Oivallusta tuottava mietiskely

Monet kristilliset mietiskelytraditiot (esim. Lectio Divina) käyttävät hyväksi reflektoivaa eli peilaavaa meditaatiota. Siinä valitset jokun teeman, lauseen tai kysymyksen, jota ajattelet syvällisesti. Kun mielesi vaeltaa sivuraiteille, palautat tietoisuutesi keskuksen takaisin käsiteltävään asiaan. Kun saavutat syvemmän oivalluksen asiasta, otat tämän oivalluksen, uuden lauseen, seuraavan mietiskelyn kohteeksi. Voit pitää kirjoitettua päiväkirjaa oivalluksistasi.

Parhaimmilaan ajatukset alkavat mietiskellen virrata spontaanisti, ilman, että estosi ja turhautumasi häiritsevät tietoisuutesi virtaa. Mietiskelyssä vapaudut vähitellen kulttuurisista uskomuksista, ja tietoisuutesi pääsee puhtaasene olemiseen. Krisittyllä tämä on tietoisuuden lepoa Jumalassa.

  1. Luova mietiskely

Tähän mietiskelytraditioon luen erilaiset luovat spontaanit tavat harjoittaa mielen keskittämistä. Tässä meditaatiotavassa pyritään luovuuden avulla tekemään tietoisuuden tiedostamatonta materiaalia tietoiseksi mielikuvituksen avulla. Tämän tyyppisiä harjoitteita löytyy monista uskonnollisista traditioista (esim. tibettiläinen Vajrayana traditio ja sufilaisuuden tassawari harjoitukset/Levey, Luminous Mind, 1999). Luen myös aktiivisen mielikuvituksen, kuten Sisäisen teatterin ja jungilaisen aktiivisen mielikuvituksen tähän traditioon kuuluvaksi.

Luovassa mietiskelyssä mieli täytetään esimerkiksi erilaisilla mielikuvituksellisilla näkökulmilla, torjutuilla, hyväksytyillä, toisiin ihmisiin siirretyillä tunteilla ja ajatuksilla, joita aktiivisesti mielikuvituksen avulla visualisoidaan ja niiden avulla voidaan tuottaa vaikkapa piirroksia tai spontaania dialogia. Tässä tavassa suhtaudutaan hyväksyvästi kaikkiin mielen ajatuksiin, olkoon ne typeriä, rationaalisia, filosofisia, lapsellisia, ahdistavia, vihaa täynnä olevia, rakkaudellisia. Kaikki tunteet ja ajatukset hyödynnetään mielikuvituksen materiaaliksi. Täyttämällä mieli mahdollisimman monenlaisilla näkökulmilla, ihminen vapautuu harhoistansa. Hän huomaa vähitellen, ettei ole enää mitään teoriaa, on vain puhdas oleminen.

  1. Rukoilu

Myötätuntoinen rakkaus on kaikkien merkittävimpien uskontojen keskiössä. Rukoiluun luen erilaiset myötätuntoharjoitukset, joissa ihminen harjoittaa ja jakaa kiitollisuutta, anteeksiantoa sekä myötätuntoista rakkautta luomakunnan kaikille kappaleille – myös itselleen.

Ihminen voi olla kiitollinen ja hyväksyvä myös elämänsä vastoinkäymisille, koska elämämme kipukohdat voivat olla henkisen kasvumme mahdollisuuksia. Tämä voi olla vaikeaa, jopa mahdotonta, kun olemme keskellä tunnekaaosta. Usein vasta jälkeenpäin kykenemme näkemään myötätuntoisesti elämämme vaikeimmat asiat.

Myötätuntoista rukoilua voi harjoittaa monin tavoin. Rukous on kääntymistä rakkauden puoleen. Se voi olla kääntymistä korkeampien voimien, kuten Jumalan puoleen. Vaikka buddhalaisuudessa ei varsinaista rukoilua ole, sen meditaatiotraditiot (esim. pitkien mantrojen lukeminen) muistuttavat rukoilua. Kritittyjen ja muslimien rukoilutraditiot puolestaan voivat muistuttaa yllä olevia muita meditaatiotraditioita.

Lopuksi

Kaikkien meditaatiotapojen päämäärä on vapauttaa ihminen myötätuntoiseen elämään. Laaja-alaisesti ajatellen monenlainen vapaaehtoistoiminta, jossa ihminen myötätuntoisesti auttaa muita ihmisiä ja luontokappaleita, on tietoisuustaitojen harjoittamista. Tietoisuutaitoinen ihminen tuottaa kauneutta ja hyvyyttä elämään, ilman että hän olettaa saavansa tästä palkkiota tai egollensa timantteja. Tällöinen ihmisen toimintaa ohjaa vain puhdas rakkaus luomakuntaa kohtaan.

Tietoisuustaidot ovat facebookissa.

Tunnottomien ihmisten ekososiaalinen muodonmuutos

Elämme kulttuurissamme parhaillaan muodonmuutoksen aikaa, ja uskon vakaasti, että mielikuvitus, esteettiset yhteisölliset arki- ja luontokokemukset ovat nousemassa jälleen arvoonsa. Ihmiset alkavat tiedostaa yhä enemmän heihin iskostetut vallankäytön rakenteet. Emme enää suostu siihen, että meissä asuu vain yhdentyyppinen ”ego”, asiantuntijoiden luutunen käsitekielen määrittelemä ”oikeanlainen” sellainen.  

James Hillmanin ( A Terrible Love of War) ajatuksia lainatakseni, an-estetisoidussa kulttuurissamme haikailemme elämäämme estetiikkaa (-an -etuliite tulee latinasta ja viittaa sanaan ”ilman jotakin” ja anesthesia viittaa tuntoon). Emme enää halua olla tunnottomia, tunteettomia ja kylmiä, samanlaisia kuin anestesisoidut sotilaat, joille kaikki on yhdentekevää. Monet heistä elivät/elävät sietämättömän todellisuuden traumaattiset kokemukset läpi pystyyn kuolleina, kuin unessa, ilman tunteita.

Jospa olemme saaneet elää viime vuosikymmeninä pääsääntöisesti Eroopassa niin rauhallista elämää,että olemme alkaneet lopullisesti toipua sodan kauhuista. Haluamme vähitellen kuunnella muutakin kuin luutuneita, tunteettomia, teknisiä kertomuksia. Tahdomme lapsillemme vanhemmat ja koulutusjärjestelmän, joka ei kasvata luontoa ja ihmisluontoa väheksyviä sosiopaatteja, vain faktoja ajattelevia tunteettomia robotti-ihmisiä, sotilaita. Haluamme jälleen leikkiä ja olla luovia, esteettisiä ja eettisiä, yhteisöllisiä, toisistamme ja luonnon hyvinvoinnista välittäviä ihmisiä.

Koska anestetisoitujen länsimaisten ihmisten suhde elämään ja ympäristöönsä on ollut teknistä, esineellistävää ja mielikuvituksetonta, siitä on puuttunut esteettistä ja eettistä herkkyyttä. Taide-elämyksistäkin on tullut vain myytäviä elitistisiä luksushyödykkeitä tai ”taviksille”tarjottavia halpakopioita. Monet ihmiset ovat tällaisessa kulttuurissa lakanneet ajat sitten tuntemasta. Yhä useamman seinälle on nostettuna taideteos oikeastaan materialistisena, oman minuuden kuoleman, symbolina.

Ihmiset, erityisesti keski-ikäiset ja vanhemmat ihmiset, elävät vielä anestesisoituna tätä päivää jäljennösten ja kopioitten maailmassa, jossa mikään ei tunnu miltään, kun kaikki on jo koettu, mutta vain alkuperäisten kokemusten massaviihdekopioina. Ne merkit, kuten ahdistus ja pelko, jotka voisivat kuljettaa heidät todelliseen aitoon, tuntevaan elämään, lääkitään. Tunteva, jos hän ei ole itse saanut itseään tunteettomaksi, anestetisoidaan lääkkeillä. On selvää, että luutuneiden ja teknisten ajatusten täyteen kyllästetyn tunteettomien ihmisten suhde maailmaan muuttuu väkisin sosiopaattiseksi ja moraalittomaksi.

Ajat muuttuvat. Päivä päivältä useammat ihmiset eivät enää tyydy kokemusten jäljennöksiä, vaan he haluavat todellisia vereviä, käsinkosketeltavia arjen esteettisiä omia elämyksiä. He janoavat sosiaalisia, ekologisesti kestäviä tunnekokemuksia, joissa he kokevat voivansa liittyä toinen toisiinsa yhteisönä. Ihmiset haluavat luoda ja jakaa arjessaan kauneutta, esimerkiksi taidetta, musiikkia, käsitöitä, puutöitä. He haluavat olla esteettisiä, eettisiä, muihin luontokappaleisiin sekä itseensä kohdistuvaan myötätuntoon kykeneviä ihmisiä.

Olen huomannut, että toiset puhuvat käytännön läheisesti ekososiaalisesta käänteestä ja jotkut toiset minun tapaan transmodernismista. Historia on näyttänyt meille, että mikä eilen oli hullua, saattaa tänään ollakin täysin normaalia. Ehkä me sodanjälkeiset sukupolvet tarvitsimme anestesioidun kulttuurimme, jossa palvonnan kohteeksi muodostui kuluttaminen ja rahan poikiminen. Se oli meidän selviytymisstrategiamme sietämättömiin sodan jälkeisiin tunteisiin. Hukutimme itsemme kuolleeseen materiaan, koska viikatemies toi talvi-ja jatkosodan jälkeen järjelle käsittämättömän kuoleman tavalliseksi vieraaksi jokaiseen perheeseen. Vaiettu suru jäi vaeltamaan meihin kuollutta materiaa palvovana kultttina. Toisen maailmansodan jälkeisessä kulttuurissamme on ollut paljon normaaliutta, joka tänään, ja vielä selvemmin huomenna, nähdään sairautena.

Sodan jälkeisessä ajassamme on toki myös paljon hyvää, joka on auttanut meitä yhteisöllisesti nousemaan uuteen, laajempaan, kollektiiviseen moniarvoiseen ja -näkökulmaiseen tietoisuuteen. Esimerkiksi valtamyyttimme, kuolleen kielen läpäisemä luonnontiede, on mahdollistanut entistä kehittyneemmän realiteettitajun. Se muuttui valitettavasti yksipuoliseksi järjen monologiksi, kun muut osat anestesioisdussa ihmisissä surkastuivat. Materialismille rakentuvan kuluttavan elämäntavan, omistamiemme tarpeettomien esineiden kautta, yritimme löytää itsellemme kadottamaamme arvoa. Meitä jopa kannustetettiin yhteisömme yksisilmäisten asiantuntijoiden ohjaamana ja ohjeistamana narsistiseen, omaa etua ajavaan, keskinäiselle kilpailulle rakentuvaan elämäntapaan. Olemme monet siinä sivussa kadottaneet myötätunnon itseämme, toisia luontokappaleita ja ihmisiä kohtaan.

Nyt on syntymässä uusi sukupolvi, joka haluaa muutakin kuin kilpailua, talouskasvua ja kustannustehokkuutta. Siksi vanhan kulttuurin hierarkiat tekevät parhaillaan kuolemaa. Haluamme ympärillemme elinvoimaisen vuorovaikutuksellisen hengittävän elämäntavan, jossa erilaisilla elämäntavoilla ja viisauksilla on arvonsa.

Uudessa kulttuurissa arvostetaan leikillisyyttä, mielikuvitusta, arjen viisautta, henkisyyttä, hyvyyttä ja kauneutta, myös arkista, yksikertaista kauneutta. Uuden sukupolven ihmiset ymmärtävät, että ongelmia ei voi ratkoa samoilla näkökulmilla, joilla ne ovat syntyneet. Tarvitsemme erilaisten teoreettisten ja arjen näkökulmien runsautta ja luovuutta. Ihminen haluaa toteuttaa nyt itseään monipuolisesti. Moniminuus on uuden ajan minuus. Se on minuus, joka on joustava: se on luotu sopeutumaan erilaisiin elämäntapoihin.

Hoitomyöntyväisyysongelman ratkaisuna hidas lääketiede?

Terveydenhuollon käyttäjien huono sitoutuminen aiheuttaa paljon turhia käyntejä, kirjoitetaan Hesarissa.  En yhtään epäile, etteikö tämä pidä paikkaansa.  Minulla on oma käsitykseni siitä, mistä tämä johtuu: Olemme rakentaneet järjestelmän, jossa ihmisten tuntoja ei kuunnella. Ihmisiä hoidetaan liukuhihnalla ja katsellaan vain laboratoria-arvoja. Yksittäisissä lääkäreissä on tietenkin paljon myönteisiä poikkeuksia: tunnen roppakaupalla myös sydämellänsä työtänsä tekeviä lääkäreitä.

En oikeastaan  usko, että  tämä sitoutumattomien potilaiden ongelma olisi terveydenhuollon ammattilaisten vika. Kuitenkin lääketiede instituutiona nojaa vanhalle luonnontieteelliselle ihmiskäsitykselle, jossa ihmistä pidetään rationaalisena, ”järkevänä”, toimijana. Yllätys, yllätys – ihminen ei ole sellainen! Meitä kaikkia ohjaa tiedostamattomat käsityksemme maailmasta. Emme opi asioita siten, että meidän päällemme kaadetaan tietoa. Opimme kokemuksellisesti.

Ihminen on epärationaalinen toimija ja hänen toimintaansa ohjaavat muutkin voimat kuin vain lääkärin faktat ja tilastot. Potilaan, hänen joka kärsii, hoitomyöntyvyyttä lisätään sillä, että häntä kuunnellaan. Kun ihminen tulee ymmärretyksi, ja kun vuorovaikutuskumppani, esimerkiksi lääkäri, onnistuu liikauttamaan jotakin tärkeää potilaan mielleyhtymien maailmassa, saattaa hoitomyöntyvyyskin lisääntyä. Ja joskus voi olla potilaan omaa viisautta, että hän tai hänen omaisensa osaavat kieltäytyä tarjotusta hoidosta.   On tilanteita, joissa ihminen kertakaikkisesti haluaa pitää mielummin ”tyhmän” tahtonsa. Ihminen voi haluta mielummin omanlaisensa, lyhyemmän, elämän kuin ”järkevän” elämän. Ja kuten historia on näyttänyt, se mikä tänään näyttää järkevältä, voi osoittautua huomenna suureksi typeryydeksi.

Luulen, että taitavat lääkärit kautta aikojen ovat oivaltaneet todellisuuden moninäkökulmaisuuden ja ihmisen tiedostamattomat voimat. Lääketiede instituutiona edustaa kuitenkin edelleen materialistista maailmankuvaa, jossa sielu on leikattu irti ruumiista.  Sillä on onnistuttu kehittämään erinomaisia hoitomuotoja, mutta ihmisen parantaminen on paljon muutakin kuin vain näiden tilastollisesti erinomaisten käypähoitojen soveltamista. (Se mistä lääketietelijöinä voimme hakia oppia on tieteiden yhdistyminen eli integraatio.)

Eletään aikoja, jossa yhä useampi  ihminen haluaa itse olla oman itsensä suurin asiantuntija. Siksi potilaista moni toivoo dialogista suhdetta hoitajiinsa, eikä hän halua olla vain erilaisten mittausten ja analyysien kohde. Minusta terveydenhuollon asiakkaat osoittavat suurta itseohjautuvuutta, kun he eivät suostu alistumana vain tällaisiksi tahdottomiksi hoitojen kohteiksi.

Lääketieteessä on puhuttu jo monta kymmentä vuotta asiakaslähtöisestä hoitamisesta. Todellinen asiakaslähtöisyys lähtee liikkelle itsetuntemusta omaavista  ihmisistä,  jotka elävät oman tahtonsa ja ymmäryksensä mukaista elämää. Aina lääkärin ja potilaan maailmankuvat eivät kohtaa. Tällaisessa tilanteessa ihmisellä on aina itsellään oikeus valita oma näkemyksensä. Todellista valinnanmahdollisuutta hänellä ei ole silloin, kun hän ei tunne itseään. Asiakaslähtöisen lääketieteen ytimessä on itsensä tunteva, vastuun omasta elämästä ottava, itseänsä ohjaava lääkäri ja potilas.

Ehkä ratkaisuna terveydenhuollon tämän päivän ongelmiin olisi hidas lääketiede: Amerikoissa Jon Kabat-Zinn on lanseerannut tietoisuutaitoja lääketieteeseen. Pienestä pitäen kansalaistaitona tulisi opettaa lapsille taitoja, joilla hän voi kehittää luovuuttaan ja ohjata omaa tietoisuuttaan.   Kun ihmisten tietoisuustaitoja lisätään voidaan vähentää sekä sairauksia että terveydenhuollon palveluiden tarvetta.

Nykyinen ihmisen biologista olemusta ylikorostava ihmiskuva loukkaa ihmisen perusolemusta. Ihminen ei ole vain biologinen ihminen, vaan hän on tunteva ja kokeva ainutkertainen ihminen. Hitaassa lääketieteessä tietoisuustaitoja omaava lääkäri kuuntelee potilasta,  ja asiakkaalle tarjotaan paitsi lääketieteellistä hoitoa myös mahdollisuuden oman itsetuntemuksen laajentamiseen esimerkiksi vertaisryhmissä ja itsetuntemusta lisäävissä luovissa ryhmissä. Terveyttä edistetään sillä, että ihminen opettelee kuuntelemaan tunteitaan  ja omia tarpeitaan, koska vain tällainen ihminen kykenee antamaan maksimaalisen panoksensa yhteisönsä hyväksi.