Lääketiede murroksessa — kohti transmodernia aikakautta?

Tänään alkaa uusi armon vuosi 2018.  Jospa sote-kulttuuriin olisi nyt tulossa uusi toivon ja ilon, rakkauden ja myötätunnon vuosi.  Oma vuoteni alkaa onneksi ilolla ja toivolla.

Ruohonjuuritasolla suhisee

👁

Elämme mielenkiintoista, kulttuurisen murroksen aikaa. Jotkut väittävät, että parhaillaan on meneillään hitaasti, mutta varmasti, etenevä tietoisuustaitojen vallankumous. Se on yhteiskunnallisesti historiallinen vallankumous, koska se leviää poikkeukselliseen suuntaan: ruhonjuuritasolta käsin vähitellen yhteiskunnallisiin ylärakenteisiin. Viimeiset muodonmuutokset läpikäyvät rakenteet ja henkilöt ovatkin poliittisessa ja taloudellisessa eliitissä. Sielläkin päädytään tiedostamaan ja reflektoimaan omia uskomuksia,  tunteita, tuntemuksia sekä käyttäytymistä. En tiedä, uskonko tätä visiota todeksi, kun katson tämän hetken hallituksemme toimia sote-uudistuksessa.

👺

Olen yrittäjäperheen lapsi ja olen koko elämäni ollut yrittäjä, mutta en voi hyväksyä tätä suuntausta, johon sotepalveluita ollaan oltu kuljettamassa.  Soten kenttäväestä lukemattomat kokevat, että meitä, alan ammattilaisia ja käytännön toimijoita, ei juurikaan kuunnella. Muutokset jyrätään läpi suurten yritysten lobbareiden kanssa yhteisymmärryksessä,  sote-asiantuntijoiden varoittavista huomioista huolimatta.  Minulle tulee ainakin tunne, että meitä terveydenhoidon ammattilaisia yritetään pakottaa valmiiksi vanhanaikaiseen, yksisilmäiseen, moderniin elämäntapaan. Kukaan ei kai varmaan osaa sanoa, mikä tilanne sote-sopassa on tällä hetkellä.

🤠

Valitsen optimismin –  kyynisen puoleni epäuskosta huolimatta. Jospa kuitenkin olemme siirtymässä yhä enemmän aidosti potilaslähtöiseen aikaan, enemmin tai myöhemmin. Meistä terveydenhoidon ammattilaisista on tulossa yhä useammin potilaittemme tasavertaisia yhteistyökumppaneita.  Yhä useampi meistä unelmoi, että meille annetaan aikaa itsehoivaan ja potilaittemme empaattiseen kohtaamiseen, millä ylläpidetään ilon ja toivon ilmapiiriä. Sillä vahvistetaan molempien, sekä potilaan, että itsen,  itseohjautuvuutta ja puolustusvastetta. Mekanistinen yksisilmäinen tehokkuusajattelu on kuljettanut meidät tilanteeseen, jossa työ- ja traumaperäisestä stressistä on tullut jopa suurin kansanterveyden uhka.  Se uhkaa tällä hetkellä myös terveydenhoidon ammattilaisten omaa terveyttä.

🎃

Optimistisen puoleni silmissä on jo pitkään häilynyt uuden ajan Asklepioksen temppelit, joissa ihminen kohdataan jälleen empaattisesti ja kokonaisvaltaisesti parantavissa yhteisöissä.   Niissä moniammatillisesti luovat ja kokonaisvaltaisemmin ajattelevat ihmiset yhdessä hoitavat ja hoivaavat kärsivää potilasta, kumppaniansa, toista tuntevaa ja kokevaa ihmistä.  Uuden ajan parantajia visioimiini temppeleihini on jo alkanuut ilmaantua. On lukemattomia lääkäreitä, jotka kelpuuttaisin temppeleihini.  Palvelukseen saattaisin palkata vaikkapa Olli Sovijärven, Antti Leikolan sekä  Niku Oksalan.  Lukemattomien muiden lääkärien rinnalla, he uskaltavat  yhdistää ajatteluunsa laajempaa ihmiskuvaa, luovuutta ja empatiaa.  He vaikuttavat lääkäreiltä, joilla on kokonaisvaltaista viisautta, joiden avulla tuetaan ihmisiä kasvamaan yhä itseohjautuvimmiksi, vastuullisiksi, oman terveyskäyttäytymisensä säätelijöiksi.

👣

Hammaslääkäri leikkii filosofia
☔️

Ehkä sote-sopassa on kyse maailmankatsomuksellisista erimielisyyksistä.  Minun tuntemukseni on, että meitä yritetään pakottaa valmiiksi jo vanhanaikaiseen maailmankatsomukseen: traumatisoituneiden, rikottujen yhteisöjen järjestelmään, joka  kantaa sisällänsä tunnekylmää taakkakertymää ja esineellistävää ilmapiiriä sekä käyttää hyväksi yksisilmäisiä markkinatalouden tehokkuusmittareita. Surullista. Hyvä parantamisen ilmapiiri kun ei synny vain näyttöön perustuvista määrällisistä tutkimustuloksista  (silläkin on tietysti ansionsa!) ja tehokkaasti toistetuista tempuista vaan myös potilaiden antamasta kokemuksellisesta opista, moniammatillisesta viisaudesta, erilaistuneiden tieteenalueiden vuorovaikutuksesta ja joskus yllättävistäkin erilaisten hoitokulttuurien yhteentörmäyksistä.

👣

Viime päivinä olen syventynyt relationaaliseen neurotieteeseen, joka tutkii ihmistä yhteisöllisenä eläimenä, ja se tekee sen moniammatillisesti.  Sosiaalisilla suhteillamme on valtava vaikutus terveyteemme, myös hammaskaluston terveyteen. Ei tarvitse olla arkkiatri Risto Pelkonen tämän ymmärtämiseksi.

👫

Tänään rohkaistun leikkimään filosofina olemista.  Tavallisemmin leikin olevani kuvataiteilija tai haitaria soittava katutaiteilija.  En tiedä, ehkä inspiroidun siitä, kun tapasin eilen kauppatieteilijän, jonka sisällä Kahjo ja Filosofi käy keskustelujaan (Arttu Lipsonen, Kahjo ja filosofi, 2017) .  Inspiroidun lisäksi lukiessani Enrique D. Dusselin artikkelia transmodernismista.

🐒
Varmaan monet ovat jo samaa mieltä siitä, että elämme erilaisissa todellisuuskuplissa. Sekä potilaiden että hoitohenkilökunnan maailmankatsomukset ovat hajonneet erilaisiin kuplayhteisöihin, joissa ihmiset kommunikoivat ja verkostautuvat itsensä lailla ajattelevien ihmisten kanssa sekä virtuaalisesti että reaalisesti.  Joskus tuntuu jopa siltä, että  samalla tavalla neuroottiset ihmiset viihtyvät liian mainiosti toistensa seurassa.

🌺

Sote-ammattilaisetkaan eivät asuta kaikki enää  sitä samaa, turvallista, länsimaisen valta-ajattelun kuplaa.  Näkemykseni on, että on olemassa yksi kupla, joka kasvaa kovaa vauhtia. Se on transmodernien ihmisten kupla.

🤱🏼

Seuraavassa tulkitsen ja sovellan julkeasti ja omapäisesti filosofi Enrique D. Dusselin ajatuksia sote-kulttuuriin ja sen ongelmiin.  Transmodernissa kuplassa viihtyvät eri alojen ammattilaiset ovat saavuttaneet tietoa ja ymmärrystä elämästä siinä määrin, että he kykenevät näkemään todellisuuden yhä objektiivisemmin ja samalla moninäkökulmaisemmin, luovemmin, leikillisemmin ja lempeämmin. He kykenevät astumaan modernin länsimaisen tieteen uskomus- ja  arvomaailmaan, mutta sujuvasti siirtyvät myös tämän uskomusjärjestelmän ulkopuolelle.

🐒

Transmodernissa kuplassa ”hengailevat” sote-ammattilaiset osaavat säilyttää ja olla dialogissa modernin tieteen ja sen edustajien kanssa, säilyttäen näin ollen hyvän realiteettitajunsa. He eivät ole postmoderneja siinä mielessä, että heillä olisi ”kaikki käy” mentaliteetti. He kykenevät olemaan avoimia:  keksimään ja hyödyntämään uusia luovia ideoit ihmisten kokemukselliseen kokonaisvaltaiseen parantamiseen,  olemalla myös arvostavassa dialogissa moderniin lääketieteeseen kriittisesti suhtautuvien ryhmittymien kanssa,  kuten marginaalisia menetelmiä edustavien monen kirjavien  täydentävien hoitojen ammatinharjoittajien kanssa. He viihtyvät erinomaisesti  tieteen ja taiteen, virallisen ja epävirallisen lääketieteen, terapian ja lääketieteen,  humanistisen ja biologisen lääketieteen rajapinnoilla.

🥀

Transmodernin kuplan edustajille on  faktatiedon lisäksi tärkeää, että he osaavat olla avoimia maailman erilaisille ideologisille ja viitekehyksellisille muodoille, myös oman valtakulttuurin auttamisen tapojen reuna-alueilla.  Transmodernia auttajaa ei epäilytä liikkua kiehtoville erilaisista kulttuureista nousevien parantavien rituaalien parisissa,  hän hyödyntää erilaisia lääketieteitä ja hän antaa myös tilaa henkiselle kasvulle sekä ehkä jopa eri  uskontojen monenlaisille rituaaleille ja maailmoille. Postmodernista poiketen transmodernit säilyttävät  kuitenkin modernin lääketieteen mukaanaan tuoman hyvän. Hän ei ole joko tai ihminen vaan hän on sekä että ihminen. Transmodernit kuitenkin kieltäytyvät alistumasta kritiikittömästi  modernin yhteisöllisyyttä vahingoittaviin, alistaviin, yksilökeskeisille ajattelulle rakentuviin, hierarkisiin rakenteisiin. He tiedostavat, että yhteisöllisiä takkooja siirretään erilaisin diagnoosein yksilöiden harteille, ja näitä ihmisiä saatetaan rahastaa myöhemmin rankasti hoidoista.  Esimerkkinä ottaisin vaikka hammashoitopelon. Se on tavallisimmin traumaperäinen ongelma, joka syntyy jonkinlaisesta ja joskus monenlaisesta yhteisöllisestä kaltoinkohtelusta.  Aikuisena näitä ihmisiä sitten usein rahastetaan rankaasti kallein nukutushoidoin.

🌺

Transmodernit valitsevat tiedon ja individualistisen ajattelun rinnalle yhteisöllisyyden, läsnäolon, leikillisyyden ja uteliaisuuden. Transmodernissa kuplassa eläminen vaatii myös avoimena olemista  kaikenlaisille transilmiöille, transsukupuolisuudesta transpersonaaliseen psykologiaan ja transsendentaalisiin kokemuksiin.  Todellinen demokratia syntyy, kun tiedostamme introspektion, sisäisyytemme tutkimuksen kautta, omat uskomukset ja arvomme, jotka olemme imeneet itseemme kolonnialaistisesta länsimaisesta, muita kansoja ja alkuperäiskulttuureita alistavasta,  elämäntavastamme.  Transmodernisuus lähtee liikkelle siitä, ettemme ota vastaan modernin arvoja ja uskomuksia annettuina.  Sen sijaan transmoderni jatkuvasti reflektoi  erilaisia uskomuksia ja arvoja, ja näin laajentaa koko ajan perspektiiviänsä. Keskeisen metodi on marginaalisten ilmiöiden kanssa tapahtuva arvostava, oivallusta, tuottava dialogi.

🐒

Itse näen transmodernin ajattelun vaativan ennen kaikkea kykyä itsereflektioon ja ”kolmannen silmän”, mielitajun (mindsight/Dan Siegel) kehittämiseen.  Transmoderni lääketieteilijä voi onnistua tekemään näkyviksi modernin lääketieteen monet hyvät käytännöt ja toiset sen  kyseenalaiset,  vahingolliset ja alistavat uskomukset.  Näemme vähitellen kirkkaammin auttajina todelliset arvomme, joille itse haluamme rakentaa omat parantavat käytäntömme. Emme ota vastaan parantajan rooliamme automaattisesti ja annettuna.  Sen sijaan teemme työtämme aidosti itsemme näköisesti.

🐄

Transmoderni lääketieteilijä pyrkii rakentamaan dialogisesti siltoja eri kuplien välille. Uusi ymmärrys syntyy kuplien yhteen sulautumisesta,  syntyy yllättäviä uusi yhteisöllisiä oivalluksia, avoimen ja arvostavan vuorovaikutussysteemin, emergenttinä ominaisuutena.  Asiat  eivät  ole läheskään sitä miltä ne näyttävät yksien silmälasien läpi.

🧞‍♀️

Tietoisuustaitoja omaava sote-ammattilainen kykenee paitsi hyödyntämään faktatietoa, hän kykenee myös sosiaalisesti liittymään monenlaisiin ihmisiin, myös modernin elämäntavan marginaalisiin ryhmiin.  Hän kykenee olemaan  hyväksyvästi läsnäoleva, empaattinen ja myötätuntoinen  erilaisia maailmankatsomuksia edustavien ihmisten  kanssa.  Hän on hyvä parantaja, koska hän ei vain passiivisesti esineellistä ihmisiä toimenpiteittensä kohteeksi, vaan lääketieteellisen asiantuntijuuden lisäksi hän on empaattinen ja kuunteleva opettaja, joka ohjaa potilasta itseohjatuvuuteen:  itsereflektioon ja vastuun ottoon omasta terveydestä.

💏

Ideaalinen parantaja kykenee lääketieteellisten ”temppujen” lisäksi aktivoimaan potilaansa omia parantavia, ”eheyttäviä”, itseohjautuvaksi kasvamisen prosesseja.  Lumevoimiksikin näitä voi kutsua. Transmoderni parantaja kykenee  myös itsehoivaan, mikä merkitsee omien rajojen puolustamista. Tällä hetkellä yksisilmäinen tehokkuusrumba syö terveydenhoidon ammattilaisten työmotivaatiota. Tietoisuustaitoja omaava ”translääketieteilijä” kykenee introspektioon:  hän aistii, havainnoi, ohjaa ja  tunnistaa omat mielikuvat, aistimukset ja tunnetilat.  Hän oppii kokemuksensa kautta, että tilat erilaisine kehotunemuksineen, mielikuvineen ja ajatuksineen, ovat vain häivähdyksiä menneisyydestä. Niistä voi oppia päästämään irti, tai sitten ne voi saattaa  hetkittäin luovuudella ja läsnäololla oivallusta tuottavaan peilileikkiin.  Juuri tähän samaan, jota Lipsosen Filosofi ja Kahjokin käy.  Hän osaa olla vuorovaikutuksensa oman kehonsa viisauden kanssa. Hengityksen lisäksi mielikuvitus rakentaa siltaa mielen ja kehon välille.

🙆🏿‍♂️🙋🏼‍♀️

Tietoisuutaitoja omaavat, transmodernin yhtiösöllisen kuplan sisällä olijat, kehittävät oman objektiivisuutensa edellytyksiä seuraavin taidoin: mindfulness, heartfulnes, playfulness and bodyfulness. Sanojen sointi englanniksi on aivan toisenlainen kuin suomeksi, vaan voin ne vielä kääntää suomeksi: hyväksyvä tietoinen läsnäolo, sydämellisyys, leikillisyys ja kehollisuus. Sisällytän ne kaikki tietoisuustaitoihin, joita  voi kehittää nimen omaan kokemuksellisin luovin menetelmin sekä erilaisin (keho)tietoisuustaitoharjoituksin.

🐍

Lopuksi

🐍

Luonnontieteellisille menetelmille rakentuvaa määrällistä tutkimusta on jo vuosikymmeniä, melkein vuosisatoja, käytetty hyvänä renkinä lääketieteessä. Valitettavasti nykyisessä yhteiskunnallisissa rakenteissa rengistä on pyritty rakentamaan kuningasta kontrollin ja raharikkaitten valtakuntaan. Tämä ei ole hyvä asia. Modernin lääketieteen arvostus potilaiden silmissä sekä soteammattilaisten oma itsearvostus alkavat rapistua, mikäli emme löydä takaisin johtotähdeksemme humaanimpaa ja eheämpää ihmiskuvaa: keskinäisen välittämisen,  hoivan, toivon ja ilon kulttuuria.

🙆🏿‍♂️🙋🏼‍♀️

Käytännöllisinä ratkaisuna nykyisiin sote-ongelmiin näen transmodernin ajattelun, uudet johtamistavat  (esim. quadruple aim) sekä terveydenhoidon ammattilaisten tietoisuustaitojen kehittämisen vaikkapa mindfulness- ja  luovien menetelmien sekä  traumainformoidun hoitamisen avulla. Harjoittelemme luottamaan paitsi faktatietoon myös moniammatilliseen yhteistyöhön, omaan kokemukselliseen kehoviisauteemme ja käytämme monipuolisesti omalle tiedolle ja ymmärrykselle rakentuvia hoitamisen tapoja.🐹

Puhtaan mielen hygieniapassi

On oikeastaan aika kummallista, että meille on kouluissa opetettu loogista analyyttista ajattelua, kieliä ja historiaa, mutta ainakaan minun sukupolvelleni,  kukaan ei ole opettanut sisäisen ajan viettoa, kuten mielikuvituksen käyttöä. Ehkä siksi meistä monesta on tullut mielikuvituksen väärinkäyttäjiä. Itsekin tunnustan olleeni vuosikausia sellainen. Kannoin huolta turhista asioista, loin ympärilleni kummallisia draamoja, stressaantuneena vatvoin asioita ja jossain vaiheessa ajauduin ahdistukseen ja sisäisen maailmani merkitysten kaaokseen.

Mielikuvitukseni alkoi kiinnostaa minua siinä määrin, että se  vei minut uuteen ammattiin, hypnoterapiaan ja tietoisuustaitoihin. Ja kas, näyttää siltä, että samalla oma Fenix-lintuni nousi tuhkasta.

🐣

Mikä parasta, on mahdollista opettaa kaikkia ihmisiä käyttämään mielikuvitustaan taitavammin. Jokainen meistä voi oppia viettämään laadukasta sisäistä aikaa: ruokimme mielikuviamme ja sisäistä puhettamme tavalla, jolla emme rasita ja hajoita itseämme. Sen sijaan mielikuvitus voidaan valjastaa eheyttämään itseä ja samalla myös yhteisöjämme. Viisas mielikuvituksen käyttö on valmennuksissani osa tietoisuustaitoja (cultivating self-awareness). Se on mentaalista hygieniaa. Soisin hygieniapassiin käyttöönoton tällekin osaamisalueelle. Meistä tulisi tietoisuustaitojen kehittyessä kaikin puolin  paremmin voivia, terveempiä ja tasapainoisempia ihmisiä.

👑

Olisipa hienoa jos kouluihin ja yliopistoihin saataisiin oppiaineeksi sisäisen ajan käyttö, johon sisältyisi tietty mielikuvituksen käyttö.  Viisautta mielikuvituksesta-kurssilla ihmiset oppisivat ruokkimaan luovuuttaan, tunne- ja ongelmanratkaisutaitojaan erilaisin mielikuvaharjoituksin. Syntyisi monikulttuurisia yhteisöjä, joissa pelot ja vihatilat on kanavoituisivat yhteisölliseen yhteiseen hyvään, esimerkiksi taiteisiin. Viha- ja pelkofantasiat opetettaisiin korvaamaan myötätunnolla, anteeksiannolla ja kiitollisuudella.

💫

HUOLI🙄

✨

Huoli, stressi ja ahdistus menevät Martin L. Rossmanin mukaan osittain päällekkäin. Kun olet huolissasi asioista, mielesi täyttyy huolestuneista ajatuksista. Se on aivojen kuorikerroksen toimintaa. Olet oikeastaan hyväksyvän läsnäolon vastakkaisessa tilassa, jossa kannat huolta tulevasta tai vatvot menneitä. Annat mielikuvituksesi pelotella itseäsi. Voit harrastaa vatvomista jopa yötä päivää. Voit kantaa huolta siinä määrin, että sairastut ajatuksiesi tuottamasta stressistä.

🕸

Huolen kantaminen on oikeastaan ongelman ratkaisuyritys, mutta tavallisesti huono sellainen, varsinkin kun siitä puuttuu luovuus ja leikillisyys. Jos haluat kantaa huoliasi taitavasti, sinä ohjaat mielikuvitustasi, eikä apina-ajatukset sinua. Opettelet kantamaan huoliasi mielikuvituksella ruokkien, mikä auttaa sinua pois lukkiutuneista ajatussykleistä. Voit myös oppia kantamaan huolia myötätuntoisesti siten, että sen energia kanavoituu aktiiviseksi toiminnaksi. Opit jättämään tarpeettomat huolet itseäsi suuremmalle kantajalle, jota joku voi kutsua Jumalaksi.

🌏

Joskus tutkimusten mukaan huolien kantaminen vatvomalla saattaa peittää taakseen jonkun vielä kipeämmin tunneperäinen asian, jonka ympärille tilat rakentavat ikään kuin suojamuurin. Ihminen ikään kuin suuntaa energiansa turhanpäiväiseen, jottei tarvitsisi kohdata kipeämpää ja herkempää asiaa itsessään. Kiireinen aktiivisen mielen möly kätkee taakseen tunnetilat, jotka joutuu kohtaamaan mielikuvina, kun mieli hiljenee. Se on pelottavaa. Joissain tapauksissa aiheellisestikin.

✨

AHDISTUS😱

💫

Ahdistus on epämiellyttävä tunne kehossa. Se voi tuntua esimerkiksi kiristyksenä rinnassa tai kuristuksen tunteena kaulassa. Ahdistukseen liittyy usein abstraktimpia pelko, että jotakin ikävää tulee tapahtumaan. Siihen liittyy sydämen tykytystä, hikoilu ja nopeaa hengitystä. Ahdistus voi voimistua paniikkikohtauksiksi, joihin yhdistyy usein tunne kuoleman tulosta. Näistäkin kohtauksista olen saanut nauttia, viimeksi näin tein saatuani melanoomadiagnoosin. Kun huoli on ajattelevien aivojen ongelma, paniikki on puolestaan tunnetilojen eli limbisen järjestelmän ongelma.

✨

STRESSI😥

💫

Stressi on puolestaan fysiologinen kehon reagointitapa uhkatilanteeseen. Nämä uhkatilanteet ovat nykyihmiselle yleensä enimmäkseen hyödyllisten, mutta vielä useammin, hyödyttömien mielikuvien tuottamia. Stressi, elimistön “pakene ja taistele” hälytystilanne, harvemmin johtuu nykyään todellisesta uhkasta tässä ja nyt. Harvoin täällä Kuhmossakaan näemme takapihoillamme karhuja hyökkäämässä päällemme. Sen sijaan saatamme stressaantua narsistisesta pomosta, terroriteoista, jäätiköiden sulamisesta, Putinin naapuruudesta ja osakemarkkinoiden romahduksesta.

Itse tunnustan seuraavani nykyään rajoitetusti maailman ikäviä uutisia, koska en halua jatkuvasti aktivoida stressireaktiotani. Minulla menneinä vuosina oli taipumusta ajaa itseni stressitilaan, pyörittämällä ikävistä maailman tapahtumista mielikuvaelokuvia päässäni. Olen kuullut monilla muillakin ihmisellä olevan, tietoisuustaitojen puutteessa, tällaisia itseä vahingoittavia harrastuksia. Informaatiotulvan täyttämä maailma, jossa tehdään ensisijaisesti ikäviä asioita näkyväksi, ruokkii huolta, ahdistusta ja stressiä. Nykyään onneksi osaan valita jo kyllä paremmin päässäni pyörittämäni elokuvat. Valitsen sisäiset kanavani taitavammin.

🌾

Stressi on muuten yhteydessä kognitiiviseen jäykkyyteen. Jos ihmisen keho on hälytystilassa, hän ei ole luova. Uskon että tietoisuustaidot iskevät kyntensä juuri tähän: Jos haluamme vahvistaa luovuuttamme ja muuttaa vaikkapa vanhentuneita vallanrakenteita, vastaamaan uutta maailmantilannetta, tarvitsemme joustavia ihmisiä. Hyödymme asiantuntijoista ja  päättäjistä, jotka jotka osaavat hiljentyä, olla arvostavassa vuorovaikutuksessa ja käyttää mielikuvitustaan. Stressaantuneena ja ilman tietoisuustaitoja vallankäyttäjät takertuvat vanhoihin rakenteisiin, koska luovalle ja läsnäolevalle asioiden peilaukselle ei ole tilaa.

🌞

Ei muuta kuin pakollista meditaatiota, myötätuntoharjoituksia ja luovia leikkejä  myös yhteiskunnallisille päättäjille. Heillekin tulisi mentaalinen hygieniapassi tarpeeseen!

Eiköhän olisi aika siirtyä meilläkin tietoyhteiskunnasta tietoisuusyhteiskuntaan

Siirtolan Emäntä kuunteli eilen Daniel Golemanninin ja Jon Kabat-Zinnin cd:n, jossa keskusteltiin tietoisuustaidoista (Mindfulness@work). He saivat Siirtolan Emännän entistä vakuuttuneemmaksi, että hän on valinnut omassa elämässään ja yrittäjyydessään oikean polun. Ja mikä parasta, hän ei ole yksin polullaan, mutta missä ovat suomalaiset vaikuttajat, kuten poliitikot?

Elämme murrosaikaa, jossa yhä useamman suomalaisen tietoisuus omasta itsestä (self-awareness) on kasvanut. Se on laajentunut jokaisella tietoisuustaitoja omaavalla henkilöllä omaa reittiänsä pitkin. Siirtolan Emäntä väittää, että suurimmalla osalla se on tapahtunut jollakin lailla ”mietiskelyä” harjoittaen. Kabat-Zinn on amerikkalaisen ”mindfulness-meditaation” guru. Hän on ”lanseerannut” tietoisuustaitoja, uskonnosta irroitettua meditaatiota, lääketieteeseen. Hän opettaa, kuinka ihminen voi tätä mietiskelytapaa hyväksi käyttäen löytää uuden olemisen tavan. Ihminen voi harjoittaa mindfulness-meditaatiota esimerkiksi keskittyen hengittämiseensä, sydämenlyönteihinsä, hän voi meditoida kävellen, syöden ja monella muulla tavalla.

Siirtolan Emäntä puolestaan löysi oman olemisensa tavan käyttäen hyväksi erästä toista tapaa meditoida, jota hän kutsuu ”Sisäiseksi teatteriksi”. Tämän meditaatiotavan juuret ovat kristinuskossa, kun taas mindfulness meditaation juuret ovat buddhalaisuudessa. Molemmille näille on tyypillistä se, että omien ajatusten annetaan tulla ja mennä, mutta ne ohjataan aina takaisin tiettyyn keskukseen. Mindfulness-meditaatio on mielen tyhjentämistä ja sisäinen teatteri on terapeuttisen tiedon hyödyntämistä, refelektiivistä oppimista: mielen täyttämistä näkökulmilla ja niiden leikillä. Yhteistä molemmille on, että ajatuksia ei tukahduteta tai arvoteta, vaan niiden sallitaan tulla ja mennä sekä opetellaan ohjaamaan omaa tietoisuutta. Tällöin ajatuksemme eivät enää ajattale meissä vaan me itse tunnistamme ja säätelemme ajatuksiamme.

Siirtolan Emäntä uskoo, että organisaatiokulttuurissa on tapahtumassa vallankumous. Se ei tapahdu välttämättä organisaatioiden johtajien ohjaamana, vaikka joskus näinkin voi tapahtua tietoisuustaitoja omaavan muutosjohtajan ohjatessa prosessia. Tietoisuustaidot kun ovat tarttuva taito. Emännästä vaikuttaa siltä, että tietoisuuden vallankumous on lähtenyt leviämään ensisijaisesti ruohonjuuristasolta. Yhä useampi ihminen tajuaa, että kun ihminen siirtyy olemisen tilaan, säästyy häneltä turhaa energiaa. Työtä tekevä tietoisuustaitoja omaava henkilö keskittää huomionsa tähän hetkeen. Hän tekee työnsä läsnäolevasti ja osaa pysähtyä, nauttia myös hiljaisista hetkistä. Länsnäolontaitojen kehittyessä hän kykenee entistä paremmin kuuntelemaan myös muita ihmisiä läsnäolevasti. Muutos on hidas, koska kaikki yhteiskunnalliset rakenteet on luotu ”sitkuttajille”.

Aivan kuten orkesteri virittää soittiminensa resonoimaan sopusoinnussa keskenään, myös organisaatioiden ihmiset voivat virittää itsensä resonoimaan keskenään. Tähän tarvitaan hiljaisuutta ja mielikuvitusta. Yhteisen resonaation saavutettuaan ihmiset voivat tuntea kuuluvansa johonkin merkitykselliseen yhteisöön, ja tällöin työ palkitsee tekijäänsä enemmän kuin se aineellinen ansio, jota siitä saadaan. Ihminen huomaa, ettei hänen tarvitse projisoida omaa arvoaan omistamiinsa esineisiin. Elämämme tarkoitus ei löydy omaisuudestamme vaan itsestämme ja muista ihmisistä. Kannustavassa ja hyväksyvässä työyhteisössä voimme löytää tarkoituksen tekemisellemme. Onnistunut työyhteisö alkaa saavuttamaan organismin piirteitä: Se alkaa merkitystä elämään tuottavana organisminia laajenemaan ja hakemaan harmonisen olemassaolonsa kokoaan.

Siirtolan Emännällä on tunne, että osa Suomea, ja varsinkin valtakulttuuri, elää vielä vanhaa taantumuksellista 1900-luvun savupiipputeollisuuden aikaa. Olemme opettaneet jo äidinmaidossa tietyn materialistisen tavan ajatella, tavan, jossa ihmiset eivät osaa elää tässä hetkessä. Liian moni luulee, että onni tulee siitä, että kynsin hampain pidetään kiinni sellaisista palkankorotuksista, jotka olivat mahdollisia joskus silloin kauan sitten, kun vielä ei ajateltu, muuta kuin omaa palkkapussia. Onni on heille edelleen yhtäkuin paksu palkkapussi tai lottovoitto. Eletään tulevaisuudessa unelmoiden uudesta autosta, Sri Lankan matkasta tai tilavammasta kämpästä. Tai eletään menneisyydessä katkeria kokemuksia vatvoen. Eikä ihme, että näin eletään, kun konservatiivinen, jatkuvan aineellisen kasvun papisto, poliittinen ja talouseliitti näyttävät meille elämänmallia.

On tullut aika siirtyä tekemisen kulttuurista olemisen kulttuuriin. Tämä ei tarkoita sitä, ettemme tekisi töitä, teemme vain töitä siten, että kuuntelemme itseämme ja muita ihmisiä. Kehitämme läsnä olemisen taitojamme ja sen mukana myös eettisyyttämme. Emme laukkaa päättömästi jonkun tulevaisuuden aineellisen unelman perässä. Kestämme sen, ja jopa kiitämme siitä, että toinen ihminen, toisesta kulttuurista, ajattelee eri tavalla, emmekä ota hänen erimielisiä ajatuksiaan persoonamme loukkauksina. Alamme elämään inhimillisinä humaaneina, yhteistoiminnallisina, toisemme huomioivina ihmisinä dialogisessa kulttuurissa. Otamme huomioon omien tarpeittemme lisäksi toisten ihmisten tarpeet, emmekä keskity ”sitkutellen” juoksemaan vain aineellisten statussymbolejen perässä.

Kun tietoisuustaidot leviävät, rakennamme välittämisen yhteisöjä, joissa ihmisille sallitaan ainutkertaisuus ja luovuus, eivätkä ihmiset ole vain kasvottomia numeroita. Tietoisuustaitojen levitessä kykenemme läsnäoloon työssämme, voimaannumme ja voimme optimoida kognitiivisen tai toiminnallisen kapasiteettimme. Kun olemme kasvattaneet tietoisuustaitojamme, kestämme paremmin taloudellisesti vaikeitakin aikoja. Teemme työtä itsearvoisesti itseyttämme, toisiamme, luontoa ja ihmisluontoa kunnioittaen sekä omia ainutkertaisia mahdollisuuksiamme toteuttaen. Kaikille tämä ei ole tällä hetkellä mahdollista. Miljoonat ihmiset joutuvat tekemään pitkiä päiviä, jotta saisivat edes perustarpeensa tyydytettyä. Siirtolan Emäntä kuitenkin uskoo, että mitä useampi alkaa toimimaan läsnä olevasti, sitä useammalle työ läsnä olevasti on mahdollista.

Opimme vihdoin pois tästä, jo liian kauan kestäneestä, luonnon kannalta tuhoisasta ja ahneesta uskomuksesta, jonka mukaan ihmiset ovat täällä vain kilpailemassa statussymboleista keskenään. Statusstressi on ollut 1900-luvun vahingollisin uskomus, josta olisi nyt pikaisesti päästävä lopullisesti eroon. Meidän ei tarvitse kadehtia naapurin omaisuutta, kun huomaamme löytävän onnen tästä hetkestä paljon vähemmällä aineellisella hyvinvoinnilla. On vapauttava tunne, kun huomaa, ettei oma arvo ole kiinnittyneinä esineisiin. Siirtolan Emäntä uskoo, että luomme kauniimpaa ja kestävämpää todellisuutta, kun tajuamme, että me kaikki maailmankylän kansalaiset olemme täällä tekemässä yhteistyötä keskenämme. Uskallamme pysähtyä kuuntelemaan läsnäolevasti maailmankaikkeuden kaikkia ääniä, jotka edustavat ihmiskunnan suurinta rikkautta.