Puhtaan mielen hygieniapassi

On oikeastaan aika kummallista, että meille on kouluissa opetettu loogista analyyttista ajattelua, kieliä ja historiaa, mutta ainakaan minun sukupolvelleni,  kukaan ei ole opettanut sisäisen ajan viettoa, kuten mielikuvituksen käyttöä. Ehkä siksi meistä monesta on tullut mielikuvituksen väärinkäyttäjiä. Itsekin tunnustan olleeni vuosikausia sellainen. Kannoin huolta turhista asioista, loin ympärilleni kummallisia draamoja, stressaantuneena vatvoin asioita ja jossain vaiheessa ajauduin ahdistukseen ja sisäisen maailmani merkitysten kaaokseen.

Mielikuvitukseni alkoi kiinnostaa minua siinä määrin, että se  vei minut uuteen ammattiin, hypnoterapiaan ja tietoisuustaitoihin. Ja kas, näyttää siltä, että samalla oma Fenix-lintuni nousi tuhkasta.

🐣

Mikä parasta, on mahdollista opettaa kaikkia ihmisiä käyttämään mielikuvitustaan taitavammin. Jokainen meistä voi oppia viettämään laadukasta sisäistä aikaa: ruokimme mielikuviamme ja sisäistä puhettamme tavalla, jolla emme rasita ja hajoita itseämme. Sen sijaan mielikuvitus voidaan valjastaa eheyttämään itseä ja samalla myös yhteisöjämme. Viisas mielikuvituksen käyttö on valmennuksissani osa tietoisuustaitoja (cultivating self-awareness). Se on mentaalista hygieniaa. Soisin hygieniapassiin käyttöönoton tällekin osaamisalueelle. Meistä tulisi tietoisuustaitojen kehittyessä kaikin puolin  paremmin voivia, terveempiä ja tasapainoisempia ihmisiä.

👑

Olisipa hienoa jos kouluihin ja yliopistoihin saataisiin oppiaineeksi sisäisen ajan käyttö, johon sisältyisi tietty mielikuvituksen käyttö.  Viisautta mielikuvituksesta-kurssilla ihmiset oppisivat ruokkimaan luovuuttaan, tunne- ja ongelmanratkaisutaitojaan erilaisin mielikuvaharjoituksin. Syntyisi monikulttuurisia yhteisöjä, joissa pelot ja vihatilat on kanavoituisivat yhteisölliseen yhteiseen hyvään, esimerkiksi taiteisiin. Viha- ja pelkofantasiat opetettaisiin korvaamaan myötätunnolla, anteeksiannolla ja kiitollisuudella.

💫

HUOLI🙄

✨

Huoli, stressi ja ahdistus menevät Martin L. Rossmanin mukaan osittain päällekkäin. Kun olet huolissasi asioista, mielesi täyttyy huolestuneista ajatuksista. Se on aivojen kuorikerroksen toimintaa. Olet oikeastaan hyväksyvän läsnäolon vastakkaisessa tilassa, jossa kannat huolta tulevasta tai vatvot menneitä. Annat mielikuvituksesi pelotella itseäsi. Voit harrastaa vatvomista jopa yötä päivää. Voit kantaa huolta siinä määrin, että sairastut ajatuksiesi tuottamasta stressistä.

🕸

Huolen kantaminen on oikeastaan ongelman ratkaisuyritys, mutta tavallisesti huono sellainen, varsinkin kun siitä puuttuu luovuus ja leikillisyys. Jos haluat kantaa huoliasi taitavasti, sinä ohjaat mielikuvitustasi, eikä apina-ajatukset sinua. Opettelet kantamaan huoliasi mielikuvituksella ruokkien, mikä auttaa sinua pois lukkiutuneista ajatussykleistä. Voit myös oppia kantamaan huolia myötätuntoisesti siten, että sen energia kanavoituu aktiiviseksi toiminnaksi. Opit jättämään tarpeettomat huolet itseäsi suuremmalle kantajalle, jota joku voi kutsua Jumalaksi.

🌏

Joskus tutkimusten mukaan huolien kantaminen vatvomalla saattaa peittää taakseen jonkun vielä kipeämmin tunneperäinen asian, jonka ympärille tilat rakentavat ikään kuin suojamuurin. Ihminen ikään kuin suuntaa energiansa turhanpäiväiseen, jottei tarvitsisi kohdata kipeämpää ja herkempää asiaa itsessään. Kiireinen aktiivisen mielen möly kätkee taakseen tunnetilat, jotka joutuu kohtaamaan mielikuvina, kun mieli hiljenee. Se on pelottavaa. Joissain tapauksissa aiheellisestikin.

✨

AHDISTUS😱

💫

Ahdistus on epämiellyttävä tunne kehossa. Se voi tuntua esimerkiksi kiristyksenä rinnassa tai kuristuksen tunteena kaulassa. Ahdistukseen liittyy usein abstraktimpia pelko, että jotakin ikävää tulee tapahtumaan. Siihen liittyy sydämen tykytystä, hikoilu ja nopeaa hengitystä. Ahdistus voi voimistua paniikkikohtauksiksi, joihin yhdistyy usein tunne kuoleman tulosta. Näistäkin kohtauksista olen saanut nauttia, viimeksi näin tein saatuani melanoomadiagnoosin. Kun huoli on ajattelevien aivojen ongelma, paniikki on puolestaan tunnetilojen eli limbisen järjestelmän ongelma.

✨

STRESSI😥

💫

Stressi on puolestaan fysiologinen kehon reagointitapa uhkatilanteeseen. Nämä uhkatilanteet ovat nykyihmiselle yleensä enimmäkseen hyödyllisten, mutta vielä useammin, hyödyttömien mielikuvien tuottamia. Stressi, elimistön “pakene ja taistele” hälytystilanne, harvemmin johtuu nykyään todellisesta uhkasta tässä ja nyt. Harvoin täällä Kuhmossakaan näemme takapihoillamme karhuja hyökkäämässä päällemme. Sen sijaan saatamme stressaantua narsistisesta pomosta, terroriteoista, jäätiköiden sulamisesta, Putinin naapuruudesta ja osakemarkkinoiden romahduksesta.

Itse tunnustan seuraavani nykyään rajoitetusti maailman ikäviä uutisia, koska en halua jatkuvasti aktivoida stressireaktiotani. Minulla menneinä vuosina oli taipumusta ajaa itseni stressitilaan, pyörittämällä ikävistä maailman tapahtumista mielikuvaelokuvia päässäni. Olen kuullut monilla muillakin ihmisellä olevan, tietoisuustaitojen puutteessa, tällaisia itseä vahingoittavia harrastuksia. Informaatiotulvan täyttämä maailma, jossa tehdään ensisijaisesti ikäviä asioita näkyväksi, ruokkii huolta, ahdistusta ja stressiä. Nykyään onneksi osaan valita jo kyllä paremmin päässäni pyörittämäni elokuvat. Valitsen sisäiset kanavani taitavammin.

🌾

Stressi on muuten yhteydessä kognitiiviseen jäykkyyteen. Jos ihmisen keho on hälytystilassa, hän ei ole luova. Uskon että tietoisuustaidot iskevät kyntensä juuri tähän: Jos haluamme vahvistaa luovuuttamme ja muuttaa vaikkapa vanhentuneita vallanrakenteita, vastaamaan uutta maailmantilannetta, tarvitsemme joustavia ihmisiä. Hyödymme asiantuntijoista ja  päättäjistä, jotka jotka osaavat hiljentyä, olla arvostavassa vuorovaikutuksessa ja käyttää mielikuvitustaan. Stressaantuneena ja ilman tietoisuustaitoja vallankäyttäjät takertuvat vanhoihin rakenteisiin, koska luovalle ja läsnäolevalle asioiden peilaukselle ei ole tilaa.

🌞

Ei muuta kuin pakollista meditaatiota, myötätuntoharjoituksia ja luovia leikkejä  myös yhteiskunnallisille päättäjille. Heillekin tulisi mentaalinen hygieniapassi tarpeeseen!

Tietoisuustaidot, joustavuus ja aivojen neuroplastisuus

Tietoisuustaidot kuten Sisäinen teatteri käyttävät hyväkseen aivojen neuroplastisia eli sen muovautuvia ominaisuuksia. Harjoittamalla kyseisiä taitoja, kehitämme kimmoisuuttamme ja joustavuuttamme (resilience).

Tietoisuustaidoissa hyödynnettävät Sisäisen teatterimme minätilat edustavat pääsääntöisesti ehdollistuneita, opittuja käyttäytymismallejamme. Näin ollen ne ovat syntyneet eri elämämme vaiheessa. Vanha minätila on opittu käyttäytymismalli, joka on syntynyt kauan sitten eli lapsuudessa. Nuoremmat minätilat puolestaan ovat muodostuneet vähän aikaa sitten. Voimme aktiivisesti luoda itsellemme uusia minätiloja samaistumalla toisiin ihmisiin ja opettelemalla näin draaman kautta uusia käyttäytymis- ja ajattelumalleja.

Suuri osa  opituista käyttäytymismalleista – minätiloista – on painunut tiedostamattomaan mieleen tai esitietoisoiseen mieleen, normaalin päivätietoisuutemme ulkopuolelle. Joku tietty tapahtuma voi aktivoida tiedostamattoman minätilan, ja käyttäydymme oudosti tai epätyypillisesti, joskus jopa typerästi. Tämän selitys on se, että emme ole työstäneet minätilaamme ja tehneet sen kokemussisältöä tietoiseksi. Emme ole kuunnelleet sen viestiä.

Haamut – joskus hyvinkin ahdistavat sellaiset – kummittelevat mielennäyttämöllämme, siihen saakka, kunnes olemme onnistuneet tekemään yhä enemmän minätilojamme ja niiden strategioita tietoisiksi. Voimme opetella tuntemaan minätilojamme ja niiden tarkoituksia uudelleen. Samalla voimme aktivoida halutessamme menneitä polkuja, kun olemme tehneet huonoja valintoja.

cc iceman_forever

Minätilamme ovat yleensä kaikki hyviä, niiden selviytymisstrategiat saattavat vain olla epäajankohtaisia. Torjumalla näitä tiloja, emme pääse prosessissamme eteenpäin.

Hypnoositila – psykodraamallinen transsi – edesauttaa tilojemme tietoiseksi tekemistä. Itse suhtaudun epäilevästi siihen, että itsehypoottisia tajunnan tiloja ja meditatiivisia tiloja voitaisiin erottaa toinen toisistaan. Meditaation, kuten mindfulness-harjoitusten tekeminen, edesauttaa meitä saavuttamaan helpommin myös psykodraamallisen transsin, eli tämän muuntuneen tajunnan tilan jossa kykenemme kommunikoimaan yhä useman minätilan kanssa. Psykodraamallinen transsi puolestaan edesauttaa sitä, että kykenemme kehittämään myös muita tietoisuustaitoja (jooga, terapeuttinen taide, mindfulness jne.) itsellemme.

Itse uskon, että juuri hypnoterapiaperinne on silta, joka voi yhdistää länsimaisen psykoterapiaperinteen ja itämaisen meditaatioperinteen toinen toisiinsa. Voimme oppia käyttämään terapeuttisia menetelmiä hyväksi omassa oivallusmeditaatiossamme. Sisäinen teatteri ja sen psykodraamallinen transsi on siis oikeastaan eräs länsimainen tapa harjoittaa oivallusmeditaatiota. Se on länsimaiselle (hypno)terapiaperinteelle, erityisesti Ego State -terapialle rakentuva tapa harjoittaa tietoisuustaitoja, johon voi integroida viisautta myös muista psykoterapiaperinteistä.

Tietoisuustaidoissa ihminen voi käyttää hyväksi aivojen kahta verkostoa:

1. Fokusoiva verkosto

Käyttää hyväksi mm. aivojen keskiviivan ja kuorikerroksen etulohkon kokemusta integroivia alueita. Tämä on oman identiteettimme ja sen tarinan kokoamiskeskus. Se on tietoinen, sisäistä prosessiamme ohjaava aivojen osa. Täältä ohjaamme tietoisesti sekä Elämän eepoksemme että käyttäytymismalliemme suuntaa. Se lajittelee ja valitsee, mitkä ovat niitä ehdollistumiamme, joita haluamme vahvistaa ja mitkä puolestaan ovat epäajankohtaisia tapoja olla maailmassa. Voimme itse päättää, mitä neuraalisia verkostoja (minätiloja) vahvistamme, ja mitä heikännämme (siirrämme teatterimme takahuoneeseen). Samalla kun työstämme minätilojamme, työstämme myös identiteettitarinamm, Elämän eepoksemme merkityksiä. Voimme joka hetki määritellä itseämme uudelleen tavalla, joka auttaa meitä olemaan tyytyväisempiä elämäämme. Voimme löytää kimmoisan, virtaavan minuutemme.

Sisäinen teatteri ei ole hallitsematonta mielikuvituksen lentoa, muuta kuin hetkittäin, sillä tämä aivojen kokemustamme fokusoiva osa ohjaa prosessiamme. Me voimme valita itsemme ja hallitsevan minätilan tämän kokemustamme fokusoivan verkostomme avulla. Voimme kuunnella Sisäisen teatterin jäseniämme viisaasti. Täällä valitsemme myös ne terapeuttiset metaforat, joita annamme defokusoivalle verkostolle käyttöön, sovellettavaksi ja työstettäväksi. Voimme valita myös uskonnollisia metaforia, joita voimme pelata omaan sisäiseen kokemusmaailmaamme. Sisäisessä teatterissa saamme halutessamme olla henkisiä.

2. Defokusoiva verkosto

Tämä verkosto sijaitsee luovalla puolella aivoja eli oikeassa aivolohkossa. Juuri täällä puramme vanhoja ehdollistumiamme. Psykodraamallisessa transsissa päästämme irti hetkiksi kokemuksiamme fokusoivasta verkostosta ja vapautamme itsemme mielikuvituksemme ja minätilojemme spontaaniin leikkiin. Annamme tilaa uusille tarinoille ja vertauskuville sekä niistä seuraaville merkitysassosiaatioille.

Tämä defokusoiva verkosto mahdollistaa sen, että emme kalkkeudu vanhoihin jäykistyneisiin käyttäytymis- ja ajattelumalleille. Täällä voimme olla leikkiviä Homo Ludens ihmisiä. Voimme löytää uusia minätiloja ja voimme aktivoida vanhoja. Henkisyytemme, ja kokonaisvaltaisen viisautemme ydin, kaikista näkökulmista vapaa minuutemme, sijaitsee täällä, tietoisen minuutemme, egon ulkopuolella.

Elämän eepos®

Onnellisen Elämän eepoksemme – identiteettitarinamme – rakentaminen tapahtuu näiden kahden verkostokeskuksen onnistuneessa vuorovaikutuksessa. Kreikkalainen sana epoche tarkoittaa mielen loogisen päättelyn hämärtämistä, jolloin annamme tilan oman sisäisen viisautemme paljastumiselle. Luovuutemme avulla paljastetaan epookki, asioiden olennainen ydin, sulkemalla epäolennainen ja epäajankohtainen aines tietoisuudesta pois.

Minätilojen luova kirjoittamisprosessi, Sisäisen teatterin synnyttämä näytelmä, on epookki, jossa syntyy parhaimmillaan eepos, oman identiteetin vahva ja väkevä tarina. Oman elämän tarina on itsetuntemukseen kasvamista, joka voi hyödyntää sekä fokusoivaa että defokusoivaa tietoisuutemme verkostoa.

Jotta onnistumme pääsemään näiden kahden keskuksen vapaasti virtaavaan vuorovaikutustilaan, tarvitsee meidän löytää itsestämme aikuisia, tietoisia, turvallisia osia. Jos sellaisia ei ole epäonnistuneiden kiintymyssuhteiden vuoksi kehittynyt, täytyy niitä ensimmäiseksi kehittää.

Epäonnituneet kiintymyssuhteemme määräävät tiedostamattomasti joskus koko elämäämme, mikäli emme itse onnistu uudelleen kytkemään itseämme uusiin ehdollistumiin. Meitä voi ohjata läpi elämämme vanhan lapsuudessa kehittyneen minätilan ydinuskomus ”En ole rakkauden arvoinen.” Minunkin Tyttöseni (=Sisäinen lapseni, yksi minätiloistani) oli joskus onneton ja rakkauden nälkäinen.

Uudelleen ohjelmointimme ja tarinamme merkitysten uusintaminen tapahtuu helpoiten esimerkiksi terapiassa tai vertaisryhmässä, mutta voimme työstää asioita melkoisen suuressa määrin myös itse. On lohdullista, ettei meidän tarvitse jäädä epäonnistuneiden kiintymissuhteittemme uhriksi. Transsi mahdollistaa tilan uskomustemme päivittämiselle.

Itseriittoinen ihminen on ideaali, johon tuskin täysin koskaan pääsemme. Terapeuttikin hyötyy työnohjauksesta. Heittäytyminen defokusoituneeseen, psykodraamalliseen transsiin, voi olla kipeä ja ahdistava kokemus, mikäli ihmisellä ei ole tietoisuudessaan turvallisia, aikuisia, maaduttavia minätiloja.

Kun onnistut kehittämään itsellesi tietoisuustaitoja, onnistut samalla kehittämään mieltäsi niin, että kun joku hallitsematon minätila meinaa kaapata teatterisi, kykenet tomerasti palauttamaan itsesi takaisin vakaaseen, valitsemaasi minätilaan. On mahdollista kehittyä taitavaksi oman Sisäisen teatterisi ohjaajaksi. Ristiriitaisi voivat olla hänelle luovuuden ja oivalluksen lähde.

Tietoisuustaidot facebookissa.

Sisäinen teatteir facebookissa.

Opettiko syöpä minulle jotakin? Osa 2

Syöpä on opettanut minulle:

8. Armollisuutta

Aikaisemmin olen ollut äärimmäisen ankara itselleni. Pyrin täydellisyyteen ja soimasin itseäni jatkuvasti epäonnistumisistani sekä työssäni että yksityiselämässäni. Kärsin kaoottisesta sisäisestä puheesta, jossa räksyttäjiä riitti. Syyllistin muun muassa itseäni siitä, etten ollet lapsilleni tarpeeksi hyvä äiti.

Olen oppinut antamaan itselleni anteeksi. Tein parhaani niistä lähtökohdista käsin, jotka minulle oli annettu. Olin silloin nuori ja omien keskeneräisten traumojeni vanki. Olin riittävän hyvä vanhempi. Tajuan entistä selkeämmin sen, että kaikki ongelmat ei ole henkilökohtaisia, vaan yhteisömme asettaa meidän hartioille taakkoja kannettaviksi. Maailma on huomattavan paljon parempi paikka elää, kun egokeskeinen kulttuurimme tervehtyy. Tämän jälkeen yhä useampi lapsi saa kaiken sen läsnäolon ja kannustuksen, mikä hänelle kuuluu.

Armollisuuteen kuuluu myös sen, että olen löytänyt itsestäni aikuisen vahvan naisosan, joka kykenee kuuntelemaan, lohduttamaan ja rakastamaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä rakentaa onnellista lapsuutta.

9. Oma tahtoni vähentämistä

Ennen syöpääni tahdoin jatkuvasti kamalasti asioita. Tahdoin vaihtaa työtä, tahdoin ostaa tavaroita, tahdoin matkoja, tahdoin kauniimman kodin, tahdoin paremman auton – tahdoin sitä sun tätä. Nykyään oma tahtoni on selkeästi vähentynyt. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö minulla olisi vielä unelmia.

Suurin unelmani on, että lapseni löytävät tarkoituksellisen elämän sillä polulla, jonka he valitsevat. Vähintään yhtä suuri unelmani on, että maapallo säilyy heille elinkelpoisena ja ihmisten elämäntavat muuttuisivat kohtuullisemmiksi ja luonnon kanssa sopusointuisemmiksi (uskon tietoisuustaitojen kulttuurista muodonmuutosta katalysoivaan voimaan).

Ja toki minulla on maallisempiakin unelmia (vaikkapa se, että saisimme ekovessan päärakennukseemme, käymme talvisaikaan vielä huusissa). Tiedän, ettei kaikki unelmani toteudu, ja se ei haittaa: Jumalalla kun voi olla muita suunnitelmia elämälleni. Mikä kummallisinta, monet unelmani ovat alkaneet toteutua. Tämä vaatimaton maatila kaukaisemmassa Kuhmon perukassa tuntuu edelleen kuuden vuoden jälkeen unelmien täyttymykseltä. Siirtola on sielulleni pyhä paikka.

10. Kuolemanpelon vahenemistä
    

Kuusi vuotta sitten suurin suruni syöpähoitojen aikana oli se, että jos kuolisin, elämäni ei olisi ollut muuta kuin naurettavia epäonnistumisia toisensa jälkeen. Oli minulla sentää yksi saavutus, olin synnyttänyt kolme ihanaa poikaa. Silti minulla oli tunne, että jos olisin kuollut, olisin huutanut ja kiljunut v****tuksesta. Miksi oli käytänyt niin paljon aikaani turhanpäiväiseen biletykseen, shoppailuun ja jatkuviin riitoihin?

Jotkut ihmiset tarvitsevat syvällisen kriisin, jotta he kykenevät näkemään elämän lahjan. Minä kuulun niihin ihmisiin. Koska saan nyt elää sairastamiseni jälkeen itseni näköistä elämää, olen myös valmiimpi kuolemaan.

LOPUKSI

Kuulun niihin onnekkaisiin jotka vielä elävät kuusi vuotta syöpänsä jälkeen. Onnekas olen myös siinä mielessä, että olen saanut henkiselle polulleni paljon tukea ulkopuolisilta ihmisiltä, joille olen ikuisesti kiitollinen (puolisoni, perheeni, lääkärit, hypnoterapeuttikouluttajani). Olen saanut luovan lukemisen ja kirjoittamisen lahjan, ja näin voin olla yhteydessä paitsi elävien myös edesmenneiden ihmisten ajatuksiin, mikä voimaannuttaa minua.

Voin oikeastaan sanoa vilpittömästi, että minulle syöpä oli paras lahja, mitä olen koskaan saanut. En ole vieläkään virheetön, minulla on edelleen huonot päväni, vaikkakin ne ovat huomattavan paljon harvinaisempia kuin aikaisemmin. Sairauteni katalysoimana olen löytänyt elämän tarkoituksellisuuden kokemuksen. Tähän kuuluu se, että toteutan itseäni monipuolisesti, mikä on minulle hyvän elämän lähtökohta. Toteutin mm. 52-vuotiaana lapsuuteni unelman: aloin soittaa haitaria. (Omasta mielestäni olenkin edennyt soittamisessa yllättävän nopeasti.)

Luova kirjoittaminen on minulle tietoisuustaitojen harjoittamista. Kirjoittaminen voi olla muiden tietoisuustaitojen rinnalla meditatiivinen itsereflektiivinen prosessi, joka avaa jatkuvasti uutta ymmärrystä. Mielestäni eettisen elämäntavan ytimessä on, että kaikki tieto tulisi peilta omaan sydämeen, tunteisiin. Kun tieto irroitetaan tunteesta, siirryme kylmään (ihmis)luonnon vastaiseen elämäntapaan.

Muistan tutkimuksen, jossa sanottiin, että lähes puolet syöpään sairastuneista ovat muutenkin elämässänsä kriisissä, ja jos eivät vielä sellaisessa ole, yleensä viimeistään tässä vaiheessa sellaiseen joutuvat. Itse kannatan siksi integratiivisia syöpähoitoja, mihin suuntaan taidetaan ollakin menossa. Ihminen on sosiaalinen kehomieli.

Syöpäpotilas ei tarvitse pelkästään lääketieteellisiä hoitoja, vaan hän tarvitsee myös täydentäviä hoitomuotoja, joiden avulla hän voi kääntää sairautensa voitoksi. Vertaisryhmät ja erilaiset terapeuttiset ryhmät täydentävät ehdottaman tarpeellisella tavalla lääketieteellisiä syöpähoitoja.

Uskon, että elämän tarkoituksellisuuden kokemuksen löytäminen on mahdollista, vaikka elämänaikaa olisi jäljellä hyvin vähän. Sen löytämiseen kun ei tarvita välttämättä suuria teorioita. Siihen tarvitaan sen sijaan kykyä nähdä vanhat tutut asiat uudessa valossa. Elämän suurinta riemuvoittoa minulle ei ole pitkä elämä, vaan tarkoituksellinen elämä.

Itse kuuluun henkilöihin, jolla on intohimonaan halu ymmärtää asioiden perimäinen olemus. Minun taidettani on se, että yritän rakentaa elämästäni yhä täsmällisempää ymmärryksen karttaa. Siihen kuuluu tärkeänä osana henkiset merkitykset. Siksi lopetan tämän syöpäblogini Sören Kierkegaardin, lempifilosofini, lainaukseen. Hänen filosofiansa tukemana on avautunut oma dialoginen suhteeni kristinuskoon:

”Kuten harjaantuneen metsästäjän nuoli irrottuaan jousesta ei suo itselleen lepoa ennen kuin se on osunut maaliinsa, niin on ihminenkin luotu suuntautumaan kohti Jumalaa, eikä hän löydä lepoa ennen kuin Jumalassa.”

Tietoisuustaidot facebookissa.

Olemme sosiaalisia kehomieliä, osa 2

Joskus minusta on tuntunut siltä, että taistelen täällä Suomessa lääketieteilijänä yksin uudenlaisen ihmiskuvan puolesta. Löysin vihdoin toisen suomalaisen lääkärin, joka kulkee ainakin joillain samoilla poluilla kanssani. Hän on Olli Sovijärvi, ja tämä nuori mies näyttäisi opiskelevan oikein virallisestikin Ken Wilberin Integraaliajattelua. Hyvä Olli!

Mutta takaisin sosiaalisen kehomieleen. Ihmisluonnonsuojelu on minulle luonnonsuojelua ja luonnonsuojelu on ihmisluonnonsuojelua. Emme liity sosiaalisesti tunnetilojemme kautta vain toinen toisiimme vaan olemme itse luomakunnan kiinteitä osia. Kun  tuhoamme luontoa ja muita kulttuureita, haavoitamme samalla itseämme.

Puhumme kovaan äänen luonnon monimuotisuuden puolesta, mutta olemme samalla yksipuolistaneet itsemme materiaa palvoviksi massaihmisiksi. Mikäli haluamme suojella myös ihmisluontoa, täytyy meidän tunnustaa kehomielemme monipuolisuus ja ymmärtää  fysiologiamme  ja symbolisen maailman vuorovaikutus. Meidän täytyy nähdä arvo myös muissa kulttuureissa, eikä pelkästään tässä länsimaisessa, joka ekologisesti kestämättömällä imperialismillaan on kaventanut kulttuureiden diversiteettiä.

Kun haluamme hoitaa ihmistä kokonaisvaltaisesti, Ken Wilberin nelikenttä  ”Integraalista lääketieteestä” on erittäin käyttökelpoinen tapa hahmottaa kokonaisvaltaisesti ihmisen terveyttä. En itse suosittele länsimaisen lääketieteen romukoppaan heittämistä. Sen sijaan olen sitä mieltä, että sairautta voi lähestyä monenlaisista näkökulmista käsin. Tieteessä puhutaan hienosti metodologisesta pluralismista.

Henkilökohtaisesti hypnoterapeuttikoulutukseni vuoksi olen ollut kiinnostunut erityisesti tästä ylä vasemmasta eli siitä, kuinka ihminen voi meditatiiviissa ja hypnoottisissa tiloissa erilaisin harjoittein vaikuttaa omaan psyykkiseen ja fyysiseen terveyteensä. Ei ole yhdentekevää psyykkemme eikä kehomme kannalta, millaisia tunteita ja ajatuksia päässämme pyörii. Voimme tuhota ajatuksillamme paitsi muita kulttuureita myös kokonaisvaltaista terveyttämme.

Tämä ei tietenkään merkitse sitä, etteikö muut nelikentän asiat olisi tärkeitä. Lääkkeillä, terveyskäyttäytymisellä, kuten ravinnolla, käsityksillämme sairaudesta ja terveys- ja sosiaalipolitiikalla jne. on tietysti myös merkiityksensä terveyteemme. Oma tiedon intressini keskittyy vain tätänykyä eniten tähän ylävasempaan kenttään.

Kuten aikaisemmissa kirjoituksissa olen tuonut esille, useimmilla meistä länsimaisista ihmisistä on ollut harha, että on vain yksi tietoisuuden tila – ihminen on heräillä, ja sitten on poikkeustiloja, kuten sellaisia, että ihminen nukkuu. Suurimmalle osalle kansaa kaikki muut tietoisuuden tilat ovat tuntemattomia. Ehkä olemme vähitellen heräämässä tästä harhastamme.

Ihminen on joka päivä kymmenissä erilaisissa tietoisuuden tiloissa, ja joitakin tietoisuuden tiloja voi aktiivisesti alkaa omaa terveyttä edistäkseen kultivoida. Mikä parasta, uskon Lauri Rauhalan tavoin, että länsimainen psykoterapiaperinne ja meditaatioperinteet on mahdollista yhdistää, jolloin meille muodostuu valtava kapasiteetti harjoitteita, joilla voimme laajentaa elämänymmärtämystämme ja kohentaa kokonaisvaltaista terveyttämme.

Lukuisat itämaiset kulttuurit (esim. buddhalaisuus, taolaisuus) ovat ymmärtäneet ihmistietoisuuden ja kehomielen luonteen huomattavan paljon paremmin kuin me länsimaiset. Silti myös kristillisessä perinteessä on (ollut) mietiskelytapoja, joilla voi harjoittaa kehomieltään.

Kuinka havainnoimme maailmaa, riippuu siitä millaisessa tietoisuuden tilassa olemme. Havaintomme riippuvat paitsi tunnetilastamme myös intentionaalisista tiloistamme (tiedonintressistämme). Tämä tila, erityisesti tunnetila, vaikuttaa myös fysiologiaamme. Vihainen ihminen katsoo toista ihmistä eri tavalla kuin pelkäävä ihminen. Intentionaalisesta näkökulmasta käsin pappi puolestaan näkee sairaan ihmisen toisella tavalla kuin lääkäri. Luovassa transsissa oleva ihminen antaa spontaania muotoa monitilaiselle tietoisuudelleen ja hän sulkee ulkoisen maailman pois tietoisuutensa kentästä.

Todellinen objetkiivisuus syntyy sitä kautta, että ihminen ymmärtää maailman monet muodot ja metodologisen pluralismin: Voimme katosa maailmaa erilaisten linssien läpi. Emme suinkaan ole yksipuolisia ihmisiä, vaan olemme monipuolisia tuntevia ihmisiä, joiden tunnetilojen tavoitteet ovat keskenään joskus hyvinkin ristiriitaisia. Jokainen ihminen on erilaisten tilojensa muodostama draama. Tietoisuustaitoja harjoittaen, voimme onnistua yhdistämään tiloistamme hyvin kommunikoivan tilakokonaisuuden, millä on vaikutusta paitsi psyykkiseen myös  fyysiseen terveyteemme. Ristiriitojen repimä sielu rasittaa elimistöä. Eheytyvä (healing) sielu ei ole vain riitaisa tragedia.

Länsimainen tiede on opettanut meille yksipuolistavaa ja siksi jopa harhaista kuvaa ihmisestä, sellaista jossa ihminen leikkaa itsensä irti tunteistaan ja muista luontokappaleista. Sitten sen silmä katsoo kohdettaan tieteellisteknisen ”objektiivisesti”. Tällainen pirstova,  pystyyn kuollut, tunteeton, ihminen on ollut ihanteemme. Se on omasta mielestäni ollut myös ekologisesti kestämättättömän elämäntapamme lähtökohta. Me olemme oikeastaan tällä kaventaneet  tällä pahasti tietoisuutemme monimuotoisuutta.

Tunnetaidot ja luova ajattelu ovat eettisen ja kokonaisvaltaisesti terveen  monipuolisen ja arvorationaalisen elämäntavan edellytys. Jos haluamme ihmisen terveeksi kulttuurissamme, täytyy meidän sallia myös tietoisuutemme rikkaat erilaiset muodot, jotka ovat erilaisten kulttuurien, terveen luontosuhteen  ja yhteisölisyytemme lähtökohta.

Luovuutemme, erilaiset meditatiiviset, itsehypnoottiset transsitilat voivat mahdollistaa itsemme ja maailman havainnoin uudella, syvemmällä, tavalla. Ihmisellä on erilaisia muuntuneita tietoisuuden  tiloja, joissa maailma näyttäytyy erilaisena havainnon tekijälle. Viisausperinteitä on globaalisti kulttuureissamme monenlaisia. Uskon, että suurinta objektiivisuutta syntyy silloin kun ihminen kykenee luovasti havainnoimaan todellisuuttaa erilaisista rikkaista tunne- ja tiedollisista näkökulmista käsin. Lisäksi ihminen hallitsee tavan ohjata monitilaista tietoisuuttaan sekä hän kykenee taitavaan metaforatyöskentelyyn. Luova tieteellinen ajattelukin on minulle vain eräs tapa harrastaa metaforatyöskentelyä.

Tietoisuustaidot facebookissa.

Integraaliteoriasta löytyy lisää asiaa täältä.

Luovuus ja ihmisluonnonsuojelu

Ken Robinsson väittää TED videolla, että koulut tappavat luovuutemme kaikkialla maailmassa. Melko kärjekäs väite. Silti pahasti pelkään, että tämä pätee Suomessakin. En usko, että tämä on niinkään yksittäisten opettajien vika, vaan järjestelmäämme on piilotettuna sairas rakenne. Ken Robinsson puhuu ihmisekologiasta joka meiltä melkein kaikilta on hukassa: Koulumme ei vahvista kykyjemme moninaisuutta. Sen sijaan kansalaiset ovat kuin kaivos, josta louhitaan raaka-ainetta talouskasvuun.

Minulle on  jo pitkään ihmisluonnonsuojelu ollut eräs luonnonsuojelun erityisalue. Paitsi luonnon moninaisuutta, meidän tulisi vahvistaa ja pitää yllä ihmisluonnon moninaisuutta. Se merkitsee käytännössä sitä, että aikuisetkin sisäistetevät sen, että ihmiset ovat monipuolisia ihmisiä, joiden luovien erilaisten llahjojen ilmenemistä tulisi rikastaa eikä köyhdyttää.

Vain materialistisille egon symboleille rakentuva käsitys ihmisestä on melko ekologisesti kestämätön. Jonas Salk on sanonut: Jos kaikki hyönteiset katoaisivat maanpäältä, elämä katoaisi viidessäkymmenessä vuodessa. Sen sijaan jos ihmiset katoaisivat maapallolta, elämä kukoistaisi tällöinkin maapallollamme.

Luonnontiede, taloustiede ja matemaattiset aineet ovat yliarvostettuja länsimaisessa kulttuurissa. Robinssonin mukaan jokaisessa koulutusjärjestelmässä on sama aineiden hierarkia:…jokaisessa minne tahansa meneekin. Voisi luulla, ettei näin ole, mutta se on. Korkeimmalla ovat matematiikka ja kielet, sitten humanistiset tieteet ja pohjalla ovat taideaineet. Kaikkialla maailmassa. Ja melko tarkkaan jokaisessa järjestelmässä taideaineilla on oma hierarkiansa. Taide ja musiikki korkeammalla kuin teatteri ja tanssi. Ei ole koulutusjärjestelmää, joka opettaa lapsille tanssia joka päivä kuten opetamme heille matematiikkaa. Miksi ei? Matematiikka on tärkeää, mutta niin on tanssikin. Lapset tanssivat koko ajan, jos heidän annetaan. Meillä kaikilla on kehot, eikö vai? Mita tapahtuu on se, että lasten kasvaessa alamme kouluttaa heitä navasta ylöspäin. Ja keskitymme heidän päihinsä. Varsinkin pään yhteen puoleen. ”

Ken Robinssonin mukaan professorit ovat ruumiittomia, eriskummallisia ihmisiä, jotka elävät päidensä sisällä. Siellä ylhäällä. Hiukan enemmän vielä aivojen yhdellä puolella. Koko koulutusjärjestelmämme perustuu ajatukseen akateemisesta kyvystä. Järjestelmä on kehitetty palvelemaan teollistumisen tarpeita. Yksipuolinen materialistinen maailmankatsomus, jota kouluissa ylimpänä oppina opetetaan, on kestämättömän elämäntavan perusta.

Meillä on Robinsonin mukaan lahjana mielikuvitus, jota TED:issä jatkuvasti ylistetään. Hänen mukaansa meidän täytyy käyttää tätä lahjaa viisaasti. Ihmiset eivät ole raaka-ainetta, vaan meidän pitäisi nimittää lapsemme toivoksemme.

Niinpä. Meidän on koulutettava tulevaisuudessa lapsiamme monipuolisesti. Ainao tapa tähän on mieltää luovat kykymme monipuolisen minuutemme rikkaudeksi. Meidän tehtävämme on kouluttaa lapsiamme eettisesti, ekologisesti ja kokonaisvaltaisesti. Meidän tulisikin keskittyä korkean elämän laadun kehittämiseen ja ylläpitämiseen, eikä jatkuvaan aineelliseen talouskasvuun. (Blondi osa minua ei ole koskaan ymmärtänyt, että viennin pitää olla suurempi kuin tuonnin. Eikö silloin aina jonkun toisen maan tuonti ole suurempaa kuin vienti? Eikö pitäisi löytää pikemminkin jonkinlainen globaali harmonia, jossa kaikkien kansakuntien tuonti ja vienti olisivat tasapainossa?)

Onneksi monet lapsemme näkevät jo sen, mikä meiltä aikuisilta tavallisesti jää  huomaamatta. Siksi meidän on tarjottava toivon lapsillemme monipuolisesti kaikki se  tuki monipuoliseen luovuuteen, jota he tarvitsevat. Lapsia tulisi auttaa pysymään läpi elämän taitelijoina. Ihmiset eivät ole yksipuolisesti vain työvoimaresurssi: jokainen ihminen voi olla ainutkertainen, omalla tavallaan kauneutta ja hyvyyttä maailmaan luova ainutkertainen taideteos.