Homo homini lupus – Eli ihminen on ihmiselle susi?

– Ari Huotari –

Vuodenvaihteen Kuhmolaista lukiessa huomasin Kuhmon kaupunginvaltuuston kirjanneen strategisia uhkakuviaan ja laittaneen ykkössijalle pedot. Ja ovathan pedot malliksi puhuttaneet omalla kylälläkin, kun hirvenmetsästyksen yhteydessä yksi hirviporukan jäsen joutui ampumaan suden koiransa kimpusta. Lisäksi Lentiirasta ammuttiin pihoissa ja kyläkeskuksessa toistuvasti liikkunut susi. Muualla Kuhmossa on susille menetetty koiria ja lisäksi kiivasta ja kiihtynyttäkin keskustelua ovat herättäneet tutkimus- ja kuvaushaaskat.

Muutama päivä sitten Kuumussa käydessä oli parin tunnin aikana Siirtolassa sähköä vain hetken aikaa, eikä se minua ehtinyt isommin haitata. Siellä vakituisesti asuville haitta lienee huomattavasti suurempi, kun osassa kylää oltiin jo kolme vuorokautta ilman sähköä. Naapuripitäjissä tilanne on vielä tukalampi, ja siellä on ollut jo tietoliikenneverkkokin hyytymässä ja pahimpana riskinä hätäpuhelut estymässä.

Lumen painosta sähkölinjoille kallistuvat ja kaatuvat puut eivät ole ainoa talvinen haittatekijä Kainuun kylillä. Sähkölinjoilla on haittana myös ilmajohtoihin kertyvä huurre, jota saattaa olla johdolla 20 senttiä paksusti ja johdot roikkuvatkin toisinaan yllättävän lähellä maata. Tykkylumi oli lisäksi pari päivää sitten kaatanut puita teillekin, ja eivät ne tien kunnossapitoa ja liikennettä ainakaan helpota, jos eivät järeälle kalustolle ole isommin haittanakaan. Ja ilman puitakin tiet tuppaavat olemaan pitkään auraamattomia runsaamman lumentulon jälkeen. Toisaalta onhan siihen syrjässä liikkuvat tottuneetkin ja osaavat varata liikkumiseen aikaa.

Tilanne on tällä hetkellä taas hallinnassa ja toivottavasti pitkiä sähköttömiä jaksoja ei tulekaan. Vaan joskushan niitä taas tulee. Kuhmo on jäänyt viime vuosina useammalta myrskyrintamalta sivuun ja kaatuneet puut on saatu parissa päivässä pois sähkö- ja tielinjoilta. Muualla Suomessa myrskytuhojen kanssa on kipuiltu enemmän, ja sähköttömyyden myötä on langattomien tukiasemien mykistyessä oltu sitten jo pitempäänkin pulassa. Tietoliikenteen pysähtyessä paikannuspalvelutkaan eivät ole toimineet ja esimerkiksi puunkuljetusjärjestelmät tietoliikennettä jo tarvitsevat päivittäiseen sujuvuuteen.

 

Olemmeko me kuhmolaiset nykyään liian luottavaisia, että asiat sujuvat aina mutkattomasti, vaikka luonto vähän näyttäisikin voimiaan? Välillä ainakin minua askarruttaa esimerkiksi tiestön kunto ja sen nykyinen kunnossapito alihankintoineen. Lumi ei ole ainoa ajo-olosuhteisiin liittyvä haittatekijä, vaan tien huono kuntokin tuntuu nykyään alemman luokan teillä mennen huonompaan suuntaan. Puunkorjuuketjun toiminta alkaa olla uhattu tiestön kunnon kannaltakin eikä vain roudattomien talvien vuoksi.

 

Entä jos ongelmia kasautuu, eli saamme laajempia myrskytuhoja ja huonosti organisoidut ylläpitojärjestelmät yhtä aikaa? Kuka kokisi pedot uhaksi, jos tiestö ei ole kunnossa eikä tietoliikennekään toimi. Parissa viikossa alkaisi monen kuhmolaisen työtkin estyä, kun puu ei liikkuisi sitä jalostaviin yrityksiin eikä kunnolla niistä eteenpäinkään.

 

Vaan ehkäpä kuhmolaisilla päättäjillä oli mielessä tuo otsikon latinankielinen lausahdus, eli he katsoivat ihmisenkin kuuluvan petojen sukuun. Luonnonvoimien ohella me metsien keskellä elävät ja siitä toimeentulon enemmän tai vähemmän suoraan saavat olemme myös suurempien keskusten päättäjien armoilla voimavaroja kohdistettaessa. Harkitsematon ja laajoja kokonaisuuksia huonosti hahmottava päättäjä tai hankintaurakan saanut yrittäjä saattaa silloin olla kuhmolaiselle se uhkaavin peto.

 

Lääketiede murroksessa — kohti transmodernia aikakautta?

Tänään alkaa uusi armon vuosi 2018.  Jospa sote-kulttuuriin olisi nyt tulossa uusi toivon ja ilon, rakkauden ja myötätunnon vuosi.  Oma vuoteni alkaa onneksi ilolla ja toivolla.

Ruohonjuuritasolla suhisee

👁

Elämme mielenkiintoista, kulttuurisen murroksen aikaa. Jotkut väittävät, että parhaillaan on meneillään hitaasti, mutta varmasti, etenevä tietoisuustaitojen vallankumous. Se on yhteiskunnallisesti historiallinen vallankumous, koska se leviää poikkeukselliseen suuntaan: ruhonjuuritasolta käsin vähitellen yhteiskunnallisiin ylärakenteisiin. Viimeiset muodonmuutokset läpikäyvät rakenteet ja henkilöt ovatkin poliittisessa ja taloudellisessa eliitissä. Sielläkin päädytään tiedostamaan ja reflektoimaan omia uskomuksia,  tunteita, tuntemuksia sekä käyttäytymistä. En tiedä, uskonko tätä visiota todeksi, kun katson tämän hetken hallituksemme toimia sote-uudistuksessa.

👺

Olen yrittäjäperheen lapsi ja olen koko elämäni ollut yrittäjä, mutta en voi hyväksyä tätä suuntausta, johon sotepalveluita ollaan oltu kuljettamassa.  Soten kenttäväestä lukemattomat kokevat, että meitä, alan ammattilaisia ja käytännön toimijoita, ei juurikaan kuunnella. Muutokset jyrätään läpi suurten yritysten lobbareiden kanssa yhteisymmärryksessä,  sote-asiantuntijoiden varoittavista huomioista huolimatta.  Minulle tulee ainakin tunne, että meitä terveydenhoidon ammattilaisia yritetään pakottaa valmiiksi vanhanaikaiseen, yksisilmäiseen, moderniin elämäntapaan. Kukaan ei kai varmaan osaa sanoa, mikä tilanne sote-sopassa on tällä hetkellä.

🤠

Valitsen optimismin –  kyynisen puoleni epäuskosta huolimatta. Jospa kuitenkin olemme siirtymässä yhä enemmän aidosti potilaslähtöiseen aikaan, enemmin tai myöhemmin. Meistä terveydenhoidon ammattilaisista on tulossa yhä useammin potilaittemme tasavertaisia yhteistyökumppaneita.  Yhä useampi meistä unelmoi, että meille annetaan aikaa itsehoivaan ja potilaittemme empaattiseen kohtaamiseen, millä ylläpidetään ilon ja toivon ilmapiiriä. Sillä vahvistetaan molempien, sekä potilaan, että itsen,  itseohjautuvuutta ja puolustusvastetta. Mekanistinen yksisilmäinen tehokkuusajattelu on kuljettanut meidät tilanteeseen, jossa työ- ja traumaperäisestä stressistä on tullut jopa suurin kansanterveyden uhka.  Se uhkaa tällä hetkellä myös terveydenhoidon ammattilaisten omaa terveyttä.

🎃

Optimistisen puoleni silmissä on jo pitkään häilynyt uuden ajan Asklepioksen temppelit, joissa ihminen kohdataan jälleen empaattisesti ja kokonaisvaltaisesti parantavissa yhteisöissä.   Niissä moniammatillisesti luovat ja kokonaisvaltaisemmin ajattelevat ihmiset yhdessä hoitavat ja hoivaavat kärsivää potilasta, kumppaniansa, toista tuntevaa ja kokevaa ihmistä.  Uuden ajan parantajia visioimiini temppeleihini on jo alkanuut ilmaantua. On lukemattomia lääkäreitä, jotka kelpuuttaisin temppeleihini.  Palvelukseen saattaisin palkata vaikkapa Olli Sovijärven, Antti Leikolan sekä  Niku Oksalan.  Lukemattomien muiden lääkärien rinnalla, he uskaltavat  yhdistää ajatteluunsa laajempaa ihmiskuvaa, luovuutta ja empatiaa.  He vaikuttavat lääkäreiltä, joilla on kokonaisvaltaista viisautta, joiden avulla tuetaan ihmisiä kasvamaan yhä itseohjautuvimmiksi, vastuullisiksi, oman terveyskäyttäytymisensä säätelijöiksi.

👣

Hammaslääkäri leikkii filosofia
☔️

Ehkä sote-sopassa on kyse maailmankatsomuksellisista erimielisyyksistä.  Minun tuntemukseni on, että meitä yritetään pakottaa valmiiksi jo vanhanaikaiseen maailmankatsomukseen: traumatisoituneiden, rikottujen yhteisöjen järjestelmään, joka  kantaa sisällänsä tunnekylmää taakkakertymää ja esineellistävää ilmapiiriä sekä käyttää hyväksi yksisilmäisiä markkinatalouden tehokkuusmittareita. Surullista. Hyvä parantamisen ilmapiiri kun ei synny vain näyttöön perustuvista määrällisistä tutkimustuloksista  (silläkin on tietysti ansionsa!) ja tehokkaasti toistetuista tempuista vaan myös potilaiden antamasta kokemuksellisesta opista, moniammatillisesta viisaudesta, erilaistuneiden tieteenalueiden vuorovaikutuksesta ja joskus yllättävistäkin erilaisten hoitokulttuurien yhteentörmäyksistä.

👣

Viime päivinä olen syventynyt relationaaliseen neurotieteeseen, joka tutkii ihmistä yhteisöllisenä eläimenä, ja se tekee sen moniammatillisesti.  Sosiaalisilla suhteillamme on valtava vaikutus terveyteemme, myös hammaskaluston terveyteen. Ei tarvitse olla arkkiatri Risto Pelkonen tämän ymmärtämiseksi.

👫

Tänään rohkaistun leikkimään filosofina olemista.  Tavallisemmin leikin olevani kuvataiteilija tai haitaria soittava katutaiteilija.  En tiedä, ehkä inspiroidun siitä, kun tapasin eilen kauppatieteilijän, jonka sisällä Kahjo ja Filosofi käy keskustelujaan (Arttu Lipsonen, Kahjo ja filosofi, 2017) .  Inspiroidun lisäksi lukiessani Enrique D. Dusselin artikkelia transmodernismista.

🐒
Varmaan monet ovat jo samaa mieltä siitä, että elämme erilaisissa todellisuuskuplissa. Sekä potilaiden että hoitohenkilökunnan maailmankatsomukset ovat hajonneet erilaisiin kuplayhteisöihin, joissa ihmiset kommunikoivat ja verkostautuvat itsensä lailla ajattelevien ihmisten kanssa sekä virtuaalisesti että reaalisesti.  Joskus tuntuu jopa siltä, että  samalla tavalla neuroottiset ihmiset viihtyvät liian mainiosti toistensa seurassa.

🌺

Sote-ammattilaisetkaan eivät asuta kaikki enää  sitä samaa, turvallista, länsimaisen valta-ajattelun kuplaa.  Näkemykseni on, että on olemassa yksi kupla, joka kasvaa kovaa vauhtia. Se on transmodernien ihmisten kupla.

🤱🏼

Seuraavassa tulkitsen ja sovellan julkeasti ja omapäisesti filosofi Enrique D. Dusselin ajatuksia sote-kulttuuriin ja sen ongelmiin.  Transmodernissa kuplassa viihtyvät eri alojen ammattilaiset ovat saavuttaneet tietoa ja ymmärrystä elämästä siinä määrin, että he kykenevät näkemään todellisuuden yhä objektiivisemmin ja samalla moninäkökulmaisemmin, luovemmin, leikillisemmin ja lempeämmin. He kykenevät astumaan modernin länsimaisen tieteen uskomus- ja  arvomaailmaan, mutta sujuvasti siirtyvät myös tämän uskomusjärjestelmän ulkopuolelle.

🐒

Transmodernissa kuplassa ”hengailevat” sote-ammattilaiset osaavat säilyttää ja olla dialogissa modernin tieteen ja sen edustajien kanssa, säilyttäen näin ollen hyvän realiteettitajunsa. He eivät ole postmoderneja siinä mielessä, että heillä olisi ”kaikki käy” mentaliteetti. He kykenevät olemaan avoimia:  keksimään ja hyödyntämään uusia luovia ideoit ihmisten kokemukselliseen kokonaisvaltaiseen parantamiseen,  olemalla myös arvostavassa dialogissa moderniin lääketieteeseen kriittisesti suhtautuvien ryhmittymien kanssa,  kuten marginaalisia menetelmiä edustavien monen kirjavien  täydentävien hoitojen ammatinharjoittajien kanssa. He viihtyvät erinomaisesti  tieteen ja taiteen, virallisen ja epävirallisen lääketieteen, terapian ja lääketieteen,  humanistisen ja biologisen lääketieteen rajapinnoilla.

🥀

Transmodernin kuplan edustajille on  faktatiedon lisäksi tärkeää, että he osaavat olla avoimia maailman erilaisille ideologisille ja viitekehyksellisille muodoille, myös oman valtakulttuurin auttamisen tapojen reuna-alueilla.  Transmodernia auttajaa ei epäilytä liikkua kiehtoville erilaisista kulttuureista nousevien parantavien rituaalien parisissa,  hän hyödyntää erilaisia lääketieteitä ja hän antaa myös tilaa henkiselle kasvulle sekä ehkä jopa eri  uskontojen monenlaisille rituaaleille ja maailmoille. Postmodernista poiketen transmodernit säilyttävät  kuitenkin modernin lääketieteen mukaanaan tuoman hyvän. Hän ei ole joko tai ihminen vaan hän on sekä että ihminen. Transmodernit kuitenkin kieltäytyvät alistumasta kritiikittömästi  modernin yhteisöllisyyttä vahingoittaviin, alistaviin, yksilökeskeisille ajattelulle rakentuviin, hierarkisiin rakenteisiin. He tiedostavat, että yhteisöllisiä takkooja siirretään erilaisin diagnoosein yksilöiden harteille, ja näitä ihmisiä saatetaan rahastaa myöhemmin rankasti hoidoista.  Esimerkkinä ottaisin vaikka hammashoitopelon. Se on tavallisimmin traumaperäinen ongelma, joka syntyy jonkinlaisesta ja joskus monenlaisesta yhteisöllisestä kaltoinkohtelusta.  Aikuisena näitä ihmisiä sitten usein rahastetaan rankaasti kallein nukutushoidoin.

🌺

Transmodernit valitsevat tiedon ja individualistisen ajattelun rinnalle yhteisöllisyyden, läsnäolon, leikillisyyden ja uteliaisuuden. Transmodernissa kuplassa eläminen vaatii myös avoimena olemista  kaikenlaisille transilmiöille, transsukupuolisuudesta transpersonaaliseen psykologiaan ja transsendentaalisiin kokemuksiin.  Todellinen demokratia syntyy, kun tiedostamme introspektion, sisäisyytemme tutkimuksen kautta, omat uskomukset ja arvomme, jotka olemme imeneet itseemme kolonnialaistisesta länsimaisesta, muita kansoja ja alkuperäiskulttuureita alistavasta,  elämäntavastamme.  Transmodernisuus lähtee liikkelle siitä, ettemme ota vastaan modernin arvoja ja uskomuksia annettuina.  Sen sijaan transmoderni jatkuvasti reflektoi  erilaisia uskomuksia ja arvoja, ja näin laajentaa koko ajan perspektiiviänsä. Keskeisen metodi on marginaalisten ilmiöiden kanssa tapahtuva arvostava, oivallusta, tuottava dialogi.

🐒

Itse näen transmodernin ajattelun vaativan ennen kaikkea kykyä itsereflektioon ja ”kolmannen silmän”, mielitajun (mindsight/Dan Siegel) kehittämiseen.  Transmoderni lääketieteilijä voi onnistua tekemään näkyviksi modernin lääketieteen monet hyvät käytännöt ja toiset sen  kyseenalaiset,  vahingolliset ja alistavat uskomukset.  Näemme vähitellen kirkkaammin auttajina todelliset arvomme, joille itse haluamme rakentaa omat parantavat käytäntömme. Emme ota vastaan parantajan rooliamme automaattisesti ja annettuna.  Sen sijaan teemme työtämme aidosti itsemme näköisesti.

🐄

Transmoderni lääketieteilijä pyrkii rakentamaan dialogisesti siltoja eri kuplien välille. Uusi ymmärrys syntyy kuplien yhteen sulautumisesta,  syntyy yllättäviä uusi yhteisöllisiä oivalluksia, avoimen ja arvostavan vuorovaikutussysteemin, emergenttinä ominaisuutena.  Asiat  eivät  ole läheskään sitä miltä ne näyttävät yksien silmälasien läpi.

🧞‍♀️

Tietoisuustaitoja omaava sote-ammattilainen kykenee paitsi hyödyntämään faktatietoa, hän kykenee myös sosiaalisesti liittymään monenlaisiin ihmisiin, myös modernin elämäntavan marginaalisiin ryhmiin.  Hän kykenee olemaan  hyväksyvästi läsnäoleva, empaattinen ja myötätuntoinen  erilaisia maailmankatsomuksia edustavien ihmisten  kanssa.  Hän on hyvä parantaja, koska hän ei vain passiivisesti esineellistä ihmisiä toimenpiteittensä kohteeksi, vaan lääketieteellisen asiantuntijuuden lisäksi hän on empaattinen ja kuunteleva opettaja, joka ohjaa potilasta itseohjatuvuuteen:  itsereflektioon ja vastuun ottoon omasta terveydestä.

💏

Ideaalinen parantaja kykenee lääketieteellisten ”temppujen” lisäksi aktivoimaan potilaansa omia parantavia, ”eheyttäviä”, itseohjautuvaksi kasvamisen prosesseja.  Lumevoimiksikin näitä voi kutsua. Transmoderni parantaja kykenee  myös itsehoivaan, mikä merkitsee omien rajojen puolustamista. Tällä hetkellä yksisilmäinen tehokkuusrumba syö terveydenhoidon ammattilaisten työmotivaatiota. Tietoisuustaitoja omaava ”translääketieteilijä” kykenee introspektioon:  hän aistii, havainnoi, ohjaa ja  tunnistaa omat mielikuvat, aistimukset ja tunnetilat.  Hän oppii kokemuksensa kautta, että tilat erilaisine kehotunemuksineen, mielikuvineen ja ajatuksineen, ovat vain häivähdyksiä menneisyydestä. Niistä voi oppia päästämään irti, tai sitten ne voi saattaa  hetkittäin luovuudella ja läsnäololla oivallusta tuottavaan peilileikkiin.  Juuri tähän samaan, jota Lipsosen Filosofi ja Kahjokin käy.  Hän osaa olla vuorovaikutuksensa oman kehonsa viisauden kanssa. Hengityksen lisäksi mielikuvitus rakentaa siltaa mielen ja kehon välille.

🙆🏿‍♂️🙋🏼‍♀️

Tietoisuutaitoja omaavat, transmodernin yhtiösöllisen kuplan sisällä olijat, kehittävät oman objektiivisuutensa edellytyksiä seuraavin taidoin: mindfulness, heartfulnes, playfulness and bodyfulness. Sanojen sointi englanniksi on aivan toisenlainen kuin suomeksi, vaan voin ne vielä kääntää suomeksi: hyväksyvä tietoinen läsnäolo, sydämellisyys, leikillisyys ja kehollisuus. Sisällytän ne kaikki tietoisuustaitoihin, joita  voi kehittää nimen omaan kokemuksellisin luovin menetelmin sekä erilaisin (keho)tietoisuustaitoharjoituksin.

🐍

Lopuksi

🐍

Luonnontieteellisille menetelmille rakentuvaa määrällistä tutkimusta on jo vuosikymmeniä, melkein vuosisatoja, käytetty hyvänä renkinä lääketieteessä. Valitettavasti nykyisessä yhteiskunnallisissa rakenteissa rengistä on pyritty rakentamaan kuningasta kontrollin ja raharikkaitten valtakuntaan. Tämä ei ole hyvä asia. Modernin lääketieteen arvostus potilaiden silmissä sekä soteammattilaisten oma itsearvostus alkavat rapistua, mikäli emme löydä takaisin johtotähdeksemme humaanimpaa ja eheämpää ihmiskuvaa: keskinäisen välittämisen,  hoivan, toivon ja ilon kulttuuria.

🙆🏿‍♂️🙋🏼‍♀️

Käytännöllisinä ratkaisuna nykyisiin sote-ongelmiin näen transmodernin ajattelun, uudet johtamistavat  (esim. quadruple aim) sekä terveydenhoidon ammattilaisten tietoisuustaitojen kehittämisen vaikkapa mindfulness- ja  luovien menetelmien sekä  traumainformoidun hoitamisen avulla. Harjoittelemme luottamaan paitsi faktatietoon myös moniammatilliseen yhteistyöhön, omaan kokemukselliseen kehoviisauteemme ja käytämme monipuolisesti omalle tiedolle ja ymmärrykselle rakentuvia hoitamisen tapoja.🐹

Otatko ajatuksesi liian vakavasti – Dan Siegelin siivittämiä Sisäisen teatterin ajatuksia

katisarvela.com

Johdantoa

Leena Pennanen sanoo Helsingin Sanomien artikkelissa, ettei meditaatio ole suoritus, joka pitäisi tehdä jossain rauhoitetussa tilassa tai muuten se on pilalla. Meditaatio on hänen mukaansa itse asiassa sen harjoittelemista, että ei ota niin tosissaan sitä, mitä tapahtuu omassa mielessä.

Minun on helppo yhtyä Pennasen ajatuksiin. Sisäinen teatteri®  – kirjoittamismenetelmä, kun on juuri sen harjoittelemista, ettemme ota liian vakavasti päässämme liikkuvia tunnetiloja ja ajatuksia.  Sen sijaan opettelemme suhtaumaan uteliaisuudella ja leikillisyydellä  omaan sisäiseen maailmaamme. Vieläpä johdattelemme mieltämme, tietoisesti ohjaten, oivallusta tuottavaan, aktiivisen mielikuvituksen, spontaaniin leikkiin. Näemme sisäisen maailmaamme näyttämönä, jossa erilaiset minuutemme osat  lihallistuvat ja käyvät spontaania, improvisoitua, dialogiansa.  

Aikamme vakava kultuurinen ongelma on se, liian monet meistä ottavat aivojensa synnyttämät tunnetilat ajatuksineen ja mielikuvineen liian vakavasti. Vihan, ahneuden tai pelon tilassa, emme näe todellisuuttaa objektiivisesti, ja reaktiivinen oikeassa oleminen korvaa dialogisen hyväksyvän ja tietoisen läsnäolon.  

Hypoteesini on ollut, että kun  oivallamme ajatustemme olevan vain mielikuvituksen tuottamaa sisäistä draamaa, tulee meistä onnellisempia ihmisiä. Kun kehitämme täten tietoisuustaitojamme, osaamme olla maailmassa kevyemmin: uteliaina, ja avoimina, katsellen maailmaa aloittelijan mielellä.  Kohdistaen katseemme rohkeasti sisimpäämme näemme koko epätäydellisen minuutemme kaikkine puolineen.

Dan Siegelin käsitys ihmismielestä

Sisäinen teatteri®  mukailee psykiatrin Dan Siegelin (Play and Creativity in Psychotherapy) ajatusta ihmismielestä. Siegel on kiinnittänyt huomionsa siihen, että lähes poikeuksetta kukaan, asiantuntijasta maallikkoon,  ei tunnu tunnu tietävän, mitä mieli ylipäätään on. Mielestä ei ole olemassa juuri kenelläkään kunnollista määritelmää.

Siegel määrittelee mielen suhteelliseksi ja kehollistuneeksi energia-  ja informaatiomolekyyli virraksi, joka virtaa sekä ihmisen sisällä, että yksilöiden välillä. Ihmismieli muovautuu jatkuvasti siis sekä sisällämme että ihmissuhteissamme. Mieli ei ole vain neurobiologista aktiivisuutta vaan se rakentuu kulttuurisesti, mm. sosiaalisissa suhteissamme.

Ihminen voi hyvin silloin, kun hän kykenee optimaalisesti organisoimaan mieltänsä, tätä informaatio-  ja energiavirtaa. Tätä kykyä oman mielen organisointiin voi harjoittaa Dan Siegelin  mukaan introspektion eli itsetutkimuksen avulla. Hän mainitsee, että introspektiota voi tehdä muun muassa kirjoittaen, hyödyntäen analyyttisen perinteen aktiivista mielikuvitusta.  Sisäisen teatterin®  viitekehys onkin  analyyttinen (minätilojen terapia) , ja se käyttää hyväksi aktiivista mielikuvitusta. Menetelmän avulla voimme oppia ohjaamaan, havainnoimaan ja organisoimaan oman mielemme spontaania tunne-, mielikuva-  ja ajatusvirtaa.  

Kaikilla meillä ihmisillä aivot ovat hetkittäin “tyhjäkäynnillä”, jolloin niissä vaeltelee spontaanisti ja vapaasti yhdistyviä ajatuksia (DMN default mode network). Tämä mielen vaeltelu ei yleensä tuota sellaisenaan onnellisuutta, vaan asia on Siegelin mukaan yleensä päinvastoin. Tämä satunnainen tyhjäkäynti ja mielen vaeltelu ennustaa pikemminkin onnetonta elämää. Varsinkin silloin, kun henkilöllä on vakavia kiintymyssuhde puutoksia ja traumoja, DMN voi riistäytyä käsistä. Juuri siksi tarvitsemme terapiaa, terapeuttisia ryhmiä ja  erilaisia tietoisuustaitoharjoituksia. Opimme irrottamaan itsemme hyödyttömästä mielen vaeltelusta, DMN:stä. 

DMN:ssä on kuitenkin myös toinen ulottuvuus. DMN, spontaani mielenvaeltelu,  voi Siegelin mukaan myös tukea introspektiivisia ja sosiokognitiivisia prosesseja.  Tämä tapahtuu kun kutsumme mielenvaeltelun tervetulleeksi ja käytämme sitä hyväksi kontrolloidusti. Ihmisen ei tarvitse olla vain satunnaisesti, autonomisella hermostolla reagoiva, erilaisissa tiloissa ja sen spontaanissa ajatteluvirrassa heittelehtivä olento, vaan hänen on mahdollista oppia olemaan hyväksyvästi läsnä omalle sisätodellisuudelle. Hän voi tällöin tietoisesti ohjata omia luovasti assosioituvia kognitioita, tunteita, tuntemuksia, mielikuvia ja toimintoja. Tämä puolestaan edesauttaa, että hän voi yhä taitavammin valita kuhunkin hetkeen sopivimman tilan ja toimintamallin.  

Tietoisuustaidoin, joihin lukeutuu myös kyky ottaa DMN ohjaukseen, meistä kasvaa joustavampia. Siegelin mukaan mielemme usein kärsii joko kognitiivisesta jäykkyydestä tai kaoottisuudesta.  Kognitiivisesti jäykkä henkilö takertuu johonkin näkökulmaan, eikä osaa katsoa maailmaa aloittelijan mielellä,  monista eri näkökulmista käsin.  Kaoottinen mieli puolestaan heittelehtii spontaanisti erilaisissa elämän varrella opituissa tunnepitoisissa rooleissa. Henkilö saattaa  esimerkiksi tehdä tunnelatautuneessa tilassa nopeita impulsiivisia päätöksiä, joita hän myöhemmin katuu.

Sisäisen teatterin®  “roolimme”, minätilamme tai kokemustilamme,  ovat muodostuneet elämämme eri vaiheissa opittuina käyttäytymismalleina kokemuksistamme, suhteistamme muihin ihmisiin.  Rooliemme olemuksessa, analyyttisestä näkökulmasta, ilmenee siis  erilaiset tunteiden siirtoihin liittyvät  ja kiintymyssuhteittemme tuottamat reflektiiviset, usein huonosti tiedostetut, ajattelu- ja reagointimallit.  Roolimme, minätilamme,ovat kuin pieniä ihmisiä sisällämme. Ne ovat muodostuneet eri elämämme vaiheissa.

Voimme käyttää Sieglin mukaan  aivojemme tyhjäkäynnin mielenvaeltelua,  DMN toimintoja, sekä itseämme vahingoittavasti että itseämme eheyttävästi, integroivasti. DMN:n ollessa vahingollista, käytämme aikaamme esimerkiksi itsekeskeiseen ajatteluun, turhan huolehtimiseen ja vaikkapa toisiin suuntautuvaan, joskus ilkeäänkin, asioiden vatvomiseen. Kysymyksessä on tällöin “maladaptiivinen” eli  sopeutumistamme vahingoittava, mieltämme hajottava, spontaani, mielen vaeltelu. Itselleni tämä vahingollinen DMN on hyvinkin tuttua, erityisesti nuoruuden ja varhaiskeski-iän, kriisivaiheista (mm. avioerokriisi, syöpädiagnoosit).

DNM ja Sisäinen teatteri® 

Mikä parasta voimme myös oppia käyttämään, Siegelin mukaan, DMN:aa tietoisesti, itsemme hyväksi. Tämän huomasin oman luovan kirjoituskokemukseni kautta ja lähdin kehittämään Sisäinen teatteri®  -menetelmää minätilojen terapiasta,  hypnoterapia suuntauksesta. (Automaattisesta kirjoittamisesta on vuosisatojen perinteet hypnoosissa). Menetelmä lähti liikkeelle siis puhtaasti omasta kokemuksesta eli siitä, että  aloin elämäni kriisitilanteessa käymään kirjoittaen draamallista dialogia eri puolieni kanssa. Huomasin kirjoittaessani putoavani välillä hetkiksi syviin flow-tiloihin, joissa minäni eri roolit lähtivät elämään omaa elämäänsä. Sittemmin menetelmä on rikastunut, kiitos ryhmistä saamieni kokemusten ja asiantuntijoista muodostuneen tukijoukkueeni peilauksen. x)

Kuten Sisäisessä teatterissa®, myös Dan Sigelin mukaan, voimme kutsua mielen vaeltelumme tervetulleeksi. Voimme käyttää sitä hyväksi itsetutkimukseen, ongelmiemme ratkaisuun  ja luovuutemme kehittämiseen. Mielen vaeltelu, DNM,  voi tässä kontrolloidussa tai omien sanojeni mukaan,  ohjatussa muodossa, olla tietoisuustaito: harjoittelemme  itseemme suuntautuvaa, arvostelematonta ja hyväksyvää, vapaaseen assosiaatioon perustuvaa, luovaa mietiskelyä. Tilojen tietoisella ohjauksella varmistamme, että suuntaamme hyväksyvän läsnäolon kaikkiin puoliimme, jolloin ne optimaalisessa prosessia integroituvat osaksi kokonaisempaa minuuttamme. Emme torju mitään tilojamme, vaan suhtaudumme kaikkeen, mitä se tuottaa hyväksyvästi ja arvostavasti.  Tietoisesti ohjaten ja sisäisin neuvotteluin, pyrimme muodostamaan tiloistamme sopusointuisemman kokonaisuuden, jotta sisäiset ristiriitamme ja niiden torjunta eivät syö energiaamme.

Kokemukseni on, että apua tähän mietiskelytyyliin saa runsaasti länsimaisesta sielunhoito-, mietiskely- ja psykoterapeuttisista traditiosta (esim. psykodraama, internal family systems therapy, transpersonaalinen psykoterapia).  Sitä voi tukea myös erilaisin mindfulness-harjoituksin, joilla voimme oppia säätelemään paremmin autonomista hermostoamme ja mielenvalteluamme.

Sitä, kuinka tilat elävät kehollisesti sisällämme, valaisee uudella tavalla Stephen Porgesin polyvagaaliteoria. Tilamme lihallistuvat sympaattisen ja parasymppaattisen hermoston kautta, erityisesti aivohermojemme ja näistä varsinkin kiertäjä-eli vagus hermon kautta. Eri tunnetilat aktivoivat eri tavoin autonomista hermostoamme ja kehomme hormonaalista järjestelmää. Tunnetilamme ovat siis yleensä myös lihallisia kokemuksia, mutta voimakkaissa tunnelatautuneissa tiloissa, saatamme irrota kehollisesta kokemuksestamme eli dissosioidumme. Tietoisuustaidoin lisäämme kehotietoisuuttamme. Valtakulttuuri rakentuu tällä hetkellä valitettavasti ihmisistä, jotka ovat puhuvia päitä: yhteys kehon viisauteen on puutteellista.

Voimme hyötyä, erityisesti  elämän murros- ja kriisikohdissa siitä, että  jäsennämme kaoottisen ja lihallisen sisätodellisuutemme, tekemällä sisäisestä elämästämme draamallista mielikuvituksen näytelmää. Lakkaamme ottamasta ajatuksiamme vakavasti ja ryhdymme havainnoimaan sitä, kuinka ruumiimme puhuu moninäkökulmaisesti, mielikuvituksen spontaania, uusien mieleyhtymien kieltä. Löydämme kehoyhteytemme.

Kun kutsumme levollisessa ja rauhallisessa tilanteessa luovasti kirjoittaen, mielenvaeltelumme tervetulleeksi, ajatukset eivät enää vain satunnaisesti ajattele meissä ja tunnetilat eivät enää vain spontaanisti tunnu meissä. Sen sijaan me tietoisesti ajattelemme ajatuksemme ja lähdemme ohjaamaan omia tunnelatautuneita tilojamme ja mielikuviamme, päästäen ohjaukseta aina hetkittäin irti. 

Kun olemme riittävän levollisessa ja vastaanottavassa tilassa, sisäinen elämämme paljastuu reflektiiviseksi,oivallusta tuottavaksi, improvisoiduksi, näytelmäksi. Tällöin erilaiset, historialliset, ihmissuhteissamme syntyneet sisäiset roolimme, tilamme, voivat lähteä  tuottamaan uusia heuristisia mieleyhtymiä,  spontaanissa luovassa flow-tilassa. Kutsun Sisäinen teatteri -menetelmässäni tätä virtaavaa, spontaania dialogia tai tarinaa synnyttävää muuntunutta tajunnan tilaa, psykodraamalliseksi transsiksi.  

Kuinka prosessista voi tehdä mahdollisimman turvallisen?

Perustaan turvalliselle prosessille luo hetkittäinen, tietoinen ajatusprosessin ohjaus,  itseen ja erilaisiin tiloihin suuntautuva arvostavuus ja hyväksyntä, sekä turvalliset aikuiset mielenosat. Jotta ihminen kykenee yksin työskentelyyn, täytyy hänellä olla itsen vakauttamisen taitoja. Mikäli henkilöllä on vakavia mielenterveysongelmia ja/tai traumoja, on turvallisinta aloittaa kirjoittaen tapahtuva mietiskely terapiassa tai terapeuttisessa ryhmässä, jossa harjoitellaan mm. vireystilojen säätelyä. Sosiaalinen liittyminen turvalliseksi koettuun ryhmään tai terapeuttiin on aina vakauttavaa.

Ajattelen, että aina hyödymme siitä, että tulemme todistetuksi. Ihminen janoaa turvallisen ihmisen hyväksyvää läsnäoloa ja todistetuksi tulemista. Ulkopuolinen ihminen, terapeutin rinnalla,  kokonaisvaltaista viisautta omaava maallikko,  voi olla prosessimme hyväksyvä ja turvaa tuova todistaja. Toisaalta voimme oppia olemaan vähitellen yhä enemmän sitä myös itse. Voimme itse olla yliyksilöllisessä kokemuksessa rakastava ja hyväksyvä itsemme todistaja.

Onko tämänkaltainen mietiskely vaarallista?  Kyllä on.  Elämä on kaiken kaikkea vaarallinen hanke, teemme sitten niin tai näin.  Kuinka paljon pahaa oloa, masennusta, pelkoa ja ahdistusta syntyykään siitä, että ihmisille opeteta tietoisuustaitoja; kykyä introspektioon, omien tunteiden ohjaukseen ja oman autonomisen hermoston säätelyyn. Lukemattomat ihmiset, väitän, tällä hetkellä jopa enemmistö kansalaisista, kantaa sisällänsä lievän tai vakavan lapsuuden kaltoin kohtelun seuraamuksia. Heidän “sisäinen teatterinsa” on tällöin kognitiivisesti jäykkä (takertuu joihinkin tiloihin) tai kaaoksessa (mieli hyppii apinana missä tilassa milloinkin). Tämä johtaa lukemattomiin sosiaalisiin ongelmiin, addiktioihin ja jopa itsemurhiin. Hän voi olla myös vaaraksi muille ihmisille.

On harvinaista, että ihminen olisi eheä persoona. Viime aikoina julkisuudessa olemme nähneet paljon esimerkkejä siitä, kuinka yhteiskunnallisessa eliitissä on ihmisiä, joiden moraali kertoo siitä, että he eivät ole hyvin integroituneita, eheitä ihmisiä.

On mahdoton yhtälö, että me kaikki saisimme henkilökohtaista terapia-apua.  Meidän on kehitettävä muita menetelmiä. Visioni on, että tulevaisuudessa muodonmuutoksellinen oppiminen, tietoisuustaidot  ja erilaiset taideterapeuttiset menetelmät (joiden sisään on kirjoitettuna tietoinen läsnäolo, ja joiden metaforinen ja symbolinen ilmaisu antaa etäisyyttä), auttavat kansalaisia kokoamaan ja vahvistamaan eheämpää minuutta. Opetamme  lapsesta pitäen traumainformoiduissa kouluissa ja terveydenhoidossa tervettä tunteiden ja kehon stressitilojen säätelyä. Ihmiset eivät ole pääsääntöisesti rationaalisia toimijoita, vaan vahingollisia käyttäytymismalleja ohjaa integroitumattomat kehomielitilat.

Mikäli lapsen kiintymyssuhde olosuhteet ovat otolliset (lapsi saa vanhempiensa jakamattoman rakkauden,hyväksynnän ja erilaisten tunnetilojen terveen peilauksen), muodostuu lapsen aivot ja autonominen hermosto ihanteelliseksi. Hän saa lahjaksi tällöin myös sosiaalisen liittymisen taidot, levollisen autonomisen hermoston  ja hyvän mielitajun. Mielitaju on Siegelin mukana kykyä aistia omaa ja toisen ihmisen mieltä.

Tietoisuustaitoja omaava ihminen ei reagoi  elämän vaateisiin reaktiivisesti vaan harkiten ja korkealla moraalilla. Hänellekin kasvaa mielitajua. Kaikilla meillä on enemmän tai vähemmän kiintymyssuhdeongelmia, joita voimme onneksi korjata aikuisena terapiassa sekä kehittämällä tunne ja tietoisuustaitoja.  

Lopuksi

Tietoisuustaidot tarjoavat polun syvempään itseymmärrykseen, onnellisempaan elämään  ja terveyskäyttäytymisen itseohjaukseen. Voimme harjoittaa taitoja lukemattomin eri tavoin. Sisäinen teatteri ja sen aktiivinen mielikuvitus on vain yksi tuhansista kokemuksellista menetelmistä, joilla hankimme itsellemme näitä taitoja.

Päätän tämän blogiartikkelini Dan Siegelin haastattelun lainaukseen. 

Paljon siitä, mitä tapahtuu mielessä, tapahtuu tietoisuutemme ulkopuolella, mutta silti nämä ei-tietoiset prosessit vaikuttavat terveyteemme. Kun nämä negatiiviset ajatukset, kuten pelko, vihamielisyys, pettyminen, suru, tuodaan tietoisuuteen, ne muuttuvat osaksi terveyttämme. Nämä ajatuksemme, joita minun alalla kutsutaan integroitumattomiksi hermoprosesseiksi, ovat pohjimmiltaan kuin mustia aukkoja. Niillä on niin paljon painovoimaa, että he imevät energiaa irti elämästä. Ne vaikuttavat terveyteemme, mieleen, sen joustavuuteen ja sujuvuuteen, sen tunneiloon ja kiitollisuuteen.

Tilamme vaikuttavat myös ihmissuhteisiimme. Ne tekevät meistä jäykästi käyttäytyviä tai ne  saavat meidät olemaan räjähtävällä tavoilla vuorovaikutuksessa. Ne myös vaikuttavat kehoon itseensä, mukaan lukien hermosto ja immuunijärjestelmän.

x) Merkittävänä apuna menetelmän kehittämisessä on ollut australialaisen hypnoterapeutin, Jan Skyn kehittämä ESI-työkalu, jolla henkilö voi yleensä rakentaa itselleen nopeasti minätilojen kartan, mikä auttaa pääsemään kiinni luovaan aktiivisen mielikuvituksen kirjoittamisprosessiin.  Oppia olen saanut myös psykiatri Mikaela Blomqvist–Lyytikäiseltä, joka on käyttänyt Sisäinen teatteri- kirjoitusmenetelmääni traumaperäisestä dissosiaatiohäiriöstä kärsivien potilaiden tukimuotona. Hänen houkuttelemana olen päätynyt myös sensomotoriseen psykoterapiakoulutukseen, joka syventää omaa ymmärrystäni minätiloista kehollisina prosesseina. Tällä hetkellä seuraan mielenkiinnolla seuraan Eliisa Auvista, Jyväskylän yliopistosta, joka tekee menetelmästä väitöskirjaa päihdeongelmasta kärsivien omaisten parissa.

PS.  Tervetuloa tammikuussa Lapinlahden Lähteelle www.iloajatoiva.fi

Valta korruptoi – lääkkeeksi tietoisuustaitoja

”Me too” liikettä on ollut kiintoisaa seurata. Nyt on Suomessa vuorollaan tehty läpinäkyväksi, miten seksuaalista ahdistelua esiintyy poliittisessa eliitissä, eduskuntatalossa.

Dacher Keltner on psykologian professori Berkeleyn yliopistosta. Seuraavassa lainaan hänen ajatuksiaan kirjasta Emotional Intelligence -Mindfulness (HBR Emotional intelligence Series, 2017).

Keltner on käyttäytymistieteellisissä tutkimuksissa havainnut kiusallisen asian. Ihmiset saavat tavallisesti valtaa sitä kautta, että he ovat empaattisia, avoimia ja yhteistyöhaluisia. Tämä on ristiriidassa sen asian kanssa, että ne, joilla on valtaa, ovat tutkimusten mukaan todennäköisemmin ylimielisiä, itsekkäitä ja saattavat osallistua epäeettisen toimintaan. Vallalla on ikävä taipumus korruptoida.

Keltner kutsuu tätä ilmiötä vallan paradoksiksi. Ihmiset nousevat tyypillisesti valtaan, kiitos hyvien ominaisuuksiensa. Mitä korkeammalle he sitten kiipeävät hierarkioiden portaissa, sitä enemmän he menettävät hyviä ominaisuuksiaan. Muutos voi tapahtua hämmästyttävän nopeasti. Keltner tuo esille, että tutkimukset 27 maasta, osoittavat, että rikkaat henkilöt todennäköisemmin hyväksyvät epäeettistä käyttäytymistä, kuten lahjusten vastaanottoa ja veronkiertoa.

Lisäksi esimerkiksi kokouksissa, henkilöt joilla on valtaa, käyttäytyvät helpommin sopimattomasti. He voivat keskeyttää toisen puhetta, korottaa ääntä, tehdä muita asioita (multitasking) ja sanoa loukkaavia asioita.

Voimmeko estää vallan paradoksia toteutumasta? Kyllä. Se on Keltnerin mukaan mahdollista. Voimme tehdä sen kehittämällä vallankahvassa olijoiden tietoisuustaitoja. Esimerkkinä Keltner esittää seuraavan: Valta voi tuoda yksilölle omnipotentin maanisen tunteen kaiken hallinnasta. Vau, minulla on tunne, että voin hallita nyt koko maailmaa ? Henkilö voi ottaa tämän tunteen havainnoinnin ja reflektoinnin kohteeksi (=kaksoistietoisuus).

Kun kykenemme oman tietoisuutemme tarkkailuun, havainnointiin ja ohjaamiseen, on epäeettinen käyttäytyminen epätodennäköisempää. Voimme ottaa Keltnerin mukaan myös omat turhautumamme tarkkailun kohteeksi, jolloin emme helposti lähde osoittaman mieltämme ja kiukuttelemaan toisille, samaistumalla tunnetilaan. On tärkeää myös reflektoida omia totunnaisia toimintamalleja.

Valtaa omaaville olisi erityisen tärkeää tehdä tietoisuustaitoharjoituksia, joilla lisätään empatiaa, kiitollisuutta ja anteliaisuutta. Niiden on todettu olevan hyödyllisiä taitoja varsinkin johtajille. Dacher Keltner luettelee artikkelissaan erilaisia tapoja harjoittaa mainittua kolmea asiaa.

Oma mielipiteeni on, että tietoisuustaidot ovat ensiarvoisen tärkeitä meille terveydenhoidon ammattilaisille. Meidänhän rakenteet ovat vielä kovin hierarkisia. Rakastuminen omaan valtaan on erityisen vahingollista johtajilla sote-rakenteissa. Itsereflektio, kiitollisuus, myötätunto ja anteliaisuus tulisi olla sote-järjestelmän kulmakivet. Sote-järjestelmämme on parhaillaan paitsi taloudellisessa myös syvässä arvo- ja uskomuskriisissä.

Kehittämällä vallankahvassa olijoiden tietoisuustaitoja, tavallisten kansalaisten kunnioitus päätöksentekijöistä kohtaan säilyy, ja jo menetetty luottamus, saattaa palautua. Tällä hetkellä ilmassa on liian paljon epäuskoa valtarakenteiden eliitin vilpittömyyteen ja hyväntahtoisuuteen. Keltnerin ajatuksia lukiessa tulee tunne, että näiden katoamiseen on valitettavasti olemassa tieteellisiä perusteita.

Näen oman toimintamme Yhdistävä Lääketiede ry:ssä, ja järjestämämme ensimmäisen Iloa ja Toivoa -tapahtuman, kummankin tähtäävän moniammatilliseen, arvostavaan, poikkitieteelliseen ja -taiteelliseen yhteistyöhön. Voimme kehittää kokemuksellisilla menetelmillä yhteistyökykyämme, empatiataitojamme, myötätuntoamme ja kiitollisuutta. Yhdessä oppien voimme purkaa vallan paradoksin tuottamia sote-ongelmia.

Kuhmon Suomi sata vuotta

Puolisoni kalevalamittaan tehty runo julkaistiin eilen Kuhmolaisessa. Se on sen verran koskettava, että haluan tarjota sen omillekin lukijoilleni luettavaksi.

Olen asunut nyt toistakymmentä vuotta Kuhmossa. Siinä sivussa olen saanut tutustua Kuhmoon, kuhmolaisiin sekä mieheni ponnisteluihin tulla sinuiksi oman itsensä ja menneisyytensä kanssa. Arin runoon nivoutuu kauniisti hänen kamppailunsa; Kuhmon paikallishistoria ja hänen perheensä tarina. Sukumme historia on meihin jokaiseen sisäänkirjoitettuna. Me hengitämme ruumiillisiksi kokemuksiksi esi-isiemme ja -äitiemme tunneilmastoa iloineen, ahdistuksineen ja pelkoineen.

Tätä oivallusta vahvisti eilen käyntimme Kuhmon hautausmaalla. Etsimme sankarihaudoilta hänen setäänsä. Löysimme haudoista ainakin kolme Matti Huotaria. Surullista on se, että sotien tappavat luodit eivät osu vain vainajiin, vaan jälkeläiset monessa sukupolvessa kantavat heidän haavojaan. Menneisyydestämme emme pääse eroon unohtamalla ja torjumalla. Sen sijaan syleilemällä sukuhistoriaamme, voimme saattaa tarinan osaksi eheämpää identiteettiämme. Runoissa on se taika, että niillä voi syleillä.

KUHMON SUOMI SATA VUOTTA

Suomen Kuhmo? Kuhmo Suomen?

Suomalainen? Kuhmolainen?

Mistä onkin Suomi tehty,

siitä myöskin Kuhmo tehty:

Jääkauden jälkeen kohos maa,

lännessä vielä ulappaa

kun idässä jo järviä,

Lentiiraa ja Änättiä.

*

Oli myöskin moreenia,

lisäks vettä ja humusta:

siitä pohja kasvustolle,

ajan myötä suuremmalle,

kunnes kasvoivat jo metsät

sekä metsissä elävät:

karhu, peura, metso, teeri,

niiden peräs ihmispolvi.

*

Oliko tuo saamelainen

siis se eka kuhmolainen

joka istui nuotiolla

Lentualla, Ontosella?

Kaivoi peuran pyyntikuopat,

tunsi kalojen apajat,

nimesi asuinpaikkoja:

Jämäs, Kiekki ja Vuosanka.

*

Tullessa kaupan tarvetta,

venheeseen piti lastata

suolatuokkoset, turkikset,

kapakalat ja lintuset.

Karjalaiset osas kaupan

ylittää myös heimorajan.

Joku Ivan teki tieran,

Siitä nimi Iivantiiran.

*

Kauppamies siis ensin souti,

peräs piankin – piru – vouti!

Kruunu siis alkoi hamuta

myös näitä Kainuun kolkkia.

Sodan jälkeen siirtyi raja

joka merkittiinkin tarkkaan

kun isot kivet apuna:

Rajakangas ja Miinoa.

*

Jos on Suomi sata vuotta,

Kuhmo neljäsataa vuotta

asutettuna on ollut.

Savost moni suku tullut:

Malinen, Määttä, Pulkkinen,

Karppinen, Piira, Kyllönen.

Tul myös Kauppi Kuhmalainen,

Kuhmo saikin hältä nimen.

*

Vaikeaakin usein oli,

halla kävi, miero kulki.

Silti kasvoi korpikansa,

vaurastuikin aikanansa,

oppien tervaa polttamaan,

tervavenettä soutamaan,

ja tuli metsäteollisuus,

maailmankaupan alaisuus.

*

Jo syttyi maailmansota,

kaatui tsaari, tuli lama,

Venäjällä vallankumous,

alusmaalle mahdollisuus.

Siis itsenäisyysjulistus!

ja muiden maiden tunnustus,

mut! – nous aate toista vastaan,

jouduttiin sisällissotaan.

*

Kuhmo olikin sivussa

sisällissodan kauhuista,

mut aika oli vaikea

kun hallakin vei satoa.

Vanha tuttu jauhonlisä

pettu auttoi ihmisiä.

Ja nyt oltiin oma kansa

Kiinni meni itäraja.

*

Kirkko sekä kiertokoulu

tyydyttivät tiedonhalun,

mutta uudet opit vaati,

että kansa luki, laski

sekä tunsi laajemminkin

kuin vain oman kirkonpenkin

ilmiöitä, sivistystä,

jopa itsekriittisyyttä.

*

Tuli taaskin kovat ajat

kun toinen maailmansota

alkoi aatten törmäyksistä,

vihasta, etupiireistä.

Kuhmon miehet rajallansa

vartioivat teltoissansa,

linnoittivat, kunnes kuului:

Laamasessa ensiuhrit!

*

Kyliä jo tyhjennettiin,

väki autoihin ja rekiin.

Rakennukset pantiin tuleen,

liekit näkyi idäst länteen.

Rajan kansan kiroukset

oli aivan konkreettiset:

Lähde pakoon, kaikki jätä!

Ymmärtääkö voimme enää?

*

Kahakoita, partioita,

mistä enimmin se koittaa?

Jopa selvis, Saunajärven

kautta vahvin vihollinen

pataljoonaa, rykmenttiä,

tuhansin asemiehiä

lähestyy jo kirkonkylää,

valtaa myöskin Lammasperää.

*

Tyrävaara, Jyrkänkoski,

niissä vihollinen koki,

että alkoi vastarinta

kasvaa ottain kovan hinnan.

Siellä myöskin Väinö-isä

tähtäsi jo kiväärillään…

ampui… – Mitä tuli mieleen?

Vihollinen vai – ihminen?

Omat joukot vahvistuivat,

motituksetkin alkoivat.

Loso, Reuhka, Luelahti,

Kannas, Rastin iso motti.

Mottitaistelutkin vaati

uhreja mut viimein koitti

rauha sekä evakoille

kotiinpaluu raunioille.

*

Nyt alkoi jälleenrakennus,

mut vielä alkoi sota uus,

joka kesti monta vuotta,

sekä tuotti huolta uutta.

Sota oli kauempana,

mut siviileillä pelkona,

desantit ja partisaanit

ne sivullisiakin vaani.

*

Rajakylissä pelättiin

ja joskus yöksi paettiin

saariin taikka keskuskyliin

että kaikki päättyis hyvin.

Silti siviilitkin kärsi

vihollisen luodit iski

Viiksimoon ja Hirvivaaraan,

Kuumussakin Kurkivaaraan.

*

Aina seuraa sotaa rauha

ja uus nousee kansas voima.

Heilui saha, kirves, kuokka,

syntyi suuret ikäluokat.

Kyläkoulut kohotettiin,

uudet tilat asutettiin,

laajatkin uudet alat tuol

Lumiahos, Mustalaissuol.

*

Luja oli usko maahan,

jalostui ja kasvoi karja,

kunnes tuli uusi riesa,

maito liiaksikin piisaa!

Pelastuksena Kostamus,

kaivoskaupungin rakennus,

ettei heti kaikki kaikkoo,

työttömänä jätä Kuhmoo.

*

Kuhmo oo-yy iso saha,

Rusasia kauppiaina,

rautakauppa Korhosella,

Rautiainen ukkoherra,

Känsäkoura, Villipeura,

Sirkan kioski, Kuhmon Kiva

Seitkytluvun dynamiikkaa…

– tuskin aika muistot kultaa?

*

Kaupunkina erämaassa

ollaan muttei kaula suossa.

Kesä kutsuu kamareille

– siitä kiitos Kimasille!

Unskin ura, Kuhmo-talo,

uusi koulu, toive jalo

että liike sekä aatos

sopuisina eläis Kuhmos.

*

Siis on Suomi sata vuotta –

kippistä siis sille! – mutta

nykyään on myöskin vahva

tämä Suomen “jenkkakahva”,

joten juhlitaan me täällä

nöyränä mut myös ylväänä.

“Onnea viel jatkossakin!”,

toivoo eräs Huotarikin.

– Ari Huotari©

PS. Jos jotain haluaisin hänen lisäävän johonkin versioon runosta, niin se olisi muutama riimi hänen jo pienenä äidittömäksi jääneestä äidistä. Hän oli kolmetoistalapsisen perheen kuopus.