Hammashoitopelon syväluotausta – Integratiivista pelon hoitamista, osa 3

Hammashoitopelon syväluotausta – Integratiivista pelon hoitamista, osa 3

Sillä, miten hyväksyvästi me lääketieteen ja mielenterveyden ammattilaiset olemme läsnä potilaillemme, toisin sanoen miten täydellisesti olemme yhteydessä heihin joita hoidamme, on tutkimusten mukaan suuri merkitys. Se on jopa eräs tärkeimpiä tekijöitä, mikä ennustaa potilaittemme paranemista. Se määrää myös, kuinka myönteisesti he reagoivat meidän terapeuttisiin ponnisteluihimme.  – Daniel Siegel, Mindful Therapist (2010)

Luo vastaanotollesi parantava hyväksyvän läsnäolon ilmapiiri!

Tärkeä asia potilaita hoidettaessa, ja erityisesti pelkääviä potilaita hoidettaessa on, että luomme vastaanotolle parantavan ilmapiirin. Lääketieteellinen koulutus on ylikorostanut opetuksessaan luonnontieteellistä tietämistä, vaikka se on kautta aikojen ollut ihmistiede, jota on aina tehty myös sydämellä.

Kun hoidat hammashoitoa pelkäävää ihmistä kokonaisvaltaisesti, joudut ylittämään oman tieteenfilosofiasi rajat ja joudut harjoittelemaan epävarmuudessa viihtymistä. Joudut opettelemaan itsetuntemusta ja kykyä ruokkia omia myönteisiä, hyväksyvästi läsnäolevia, tilojasi. Kaikkia asioita emme voi tietää, mutta ilmiöiden, kuten vuorovaikutusprosessien ymmärrys, auttaa meitä löytämään parantavan, myötätuntoisen ja läsnäolevan asenteen itseemme ja potilaisiimme.

Valitettavasti integratiivista tiedettä ja kehomielimenetelmiä, kuten mindfulnessia, hypnoosia ja ohjattuja mielikuvaharjoituksia opetetaan Suomessa turhan vähän terveydenhoidon ammattilaisille. Tämä siitä huolimatta, että tietoisuustaidoista alkaa olla valtava määrä näyttöä. Taitojen on todettu mm. auttavan terveydenhuollon ammattilaista pääsemään parempiin kliinisiin hoitotuloksiin, mutta mikä parasta, ne auttavat terveydenhuollon ammattilaista itseään huolehtimaan omasta stressistä ja psykofyysisestä hyvinvoinnistaan. On huolestuttavaa, kuinka stressaantuneita terveydenhuollon ammattilaiset itse, puhumattakana opiskelijoista, ovat tänä päivänä. Siksi meidän olisi yhä enemmän hyödynnettävä kehomielilääketieteen integratiivista tietoa.

Tärkeintä, mitä hammaslääkäri voi oman kokemukseni perusteella tehdä pelon vähentämiseksi, on se, että hän on tietoisen hyväksyvästi ja empaattisesti läsnä potilaalleen. Hoitohenkilökunta omaa tällöin luonnollisen, empaattisen, parantavan asenteen potilastaan kohtaan. Tätä empaattista asennetta voidaan onneksi nykyään opettaa (Eve Ekman & al, 2017). Ekmanin mukaan empatia lääketieteellisessä yksikössä merkitsee potilaan tunneilmaisun tukemista ja tämän ilmaisun tietoiseksi tekemistä. Ekmanin mukaan esimerkiksi stressimme syö empatiakykyämme.

 

Kehitä mielitajuasi!

Henkilökohtaisesti olen mieltynyt psykiatri Dan Siegelin interpersonaaliseen neurobiologiaan ja mielitajuun. Siegelin ajatuksiin peilaten parantava asenne terveydenhuollon ammattilaisen työssä muodostuu hyväksyvästä läsnäolosta ja mielitajusta. Tämän päivän suuri ongelma on ihmisten sisäisen maailman epämääräisyys, korostaa Dan Siegel (2014). Tämä seuraa siitä, ettei meillä ole tietoisuustaitoja eikä mielitajua. Meille opetetaan paljon ulkoista tietoa, mutta ei oman sisäisen kokemuksen hahmottamista. Dan Siegel kehoittaakin meitä sisäisen ajan viettoon!

Mielitaju on laajempi käsite kuin tietoinen hyväksyvä läsnäolo, koska siihen kuuluu myös kyky monitoroida omia ja toisen ihmisen tiloja, ja kyky sitten vaikuttaa niihin. Se kehittyy, kun opimme havainnoimaan, tunnistamaan ja integroimaan omaa sisäistä kokemustamme ja sen ristiriitaisia tiloja taitavammin. Näin minuutemme muodostaa vähitellen yhä kimmoisamman ja koherentimman kokonaisuuden. Mielitajumme kehittyessä havainnoimme yhä paremmin myös muita ja löydämme yhä helpommin parantavan tunneyhteyden toisiin ihmisiin. Löydämme empaattisen ja myötätuntoisen asenteen potilaitamme kohtaan, mutta osaamme silti puolustaa omia rajojamme. On selvää, että mikäli olemme itse reaktiivisessa tilassa (esim. stressaantuneita, ärtyneitä, pelkäämme potilaan pelkoa), emme luo hoitohuoneeseemme parantavaa tunneilmapiiriä.

Empaattisessa ympäristössä potilaamme epärealistinen kuva hammashoidosta saattaa usein parantua luonnollisesti. Annamme hänelle tilaisuuden hyväksyvässä ilmapiirissä saada korjaavia kokemuksia. Hammaslääkäri ja potilas ikään kuin virittäytyät toistensa aallonpituuksille, jolloin muodostuu optimaaliset olosuhteet sisäisten tilojen uudelleen organisoitumiselle.

 

Käytännön vinkkejä suunhoidon ammattilaisille

On paljon näyttöä, että potilas voi parantua pelostaan, kun hänet ”systeemisesti desensitoidaan”, eli altistetaan vähitellen empaattisessa ympäristössä yhä vaativammille hammashoidon toimenpiteille. Tulokset ovat hyviä ja menetelmät oikeastaan aika yksinkertaisia pelon hoidossa, mutta ongelma on hoidon keskeyttäminen.  Assan Ahmedin (2015)  mukaan n. neljäsosa jättää hoidot kesken niiden epämiellyttävyyden vuoksi  ja osa potilaista epäonnistuessaan tulee entistä ahdistuneemmiksi.

Siksi hammaslääkärin työkalupakissa on hyvä olla muitakin keinoja hammashoitopelon lieventämiseen. Hammaslääkäri voi olla pelkäävälle potilaalle hyväksyvästi läsnäoleva  ja empaattinen psykokouluttaja, joka opettaa potilaalleen ahdistushäiriöiden luonnetta ja selviytymisstrategioita, joita kävin läpi tämän blogiartikkelisarjan osissa 1 ja 2. Pelkopotilaita hoitavan hammaslääkärin kannattaa (ilman terapia-alan koulutusta) mieltää itsensä pikemminkin tunnetaitojen opettajaksi kuin terapeutiksi.

Hammaslääkäri voi havainnoida ja ohjata mindfulness-kysymyksillä potilasta tähän hetkeen (Mitä nyt tunnet?  Onko kaikki hyvin?  Mitä nyt tarvitset? Puudutusta? Hengityshetkeä? ).  Tärkeää pelkäävään potilaan kohdalla on pyrkiä saamaan hänet takaisin miellyttävään tilaan, ja tarvittaessa ”tähän hetkeen”, pois vahingollisesta ”pelon transsista”. Suggestioilla voidaan ohjata potilasta miellyttävämpiin transseihin. Ei pidä päästää potilaan mieltä eksymään menneisyyden kauhukuviin tai tulevaisuuden hirvittäviin mahdollisiin maailmoihin.

Pidä potilas tunteiden sietoikkunan sisäpuolella!

Me suunterveyden ammatilaiset näemme usein vastaanotollamme pelkääviä, stressireaktioista kärsiviä potilaita, jotka eivät ole tunteittansa sietoikkunan sisällä (kts. edellinen blogiartikkeli). Potilas on joko ikkunan yläreunan yläpuolella (stressaantunut, “pakene tai taistele”-reaktio,  paniikkikohtaus) tai hän voi olla täysin lamaantunut (toleranssi-ikkunan alapuolella). Oma kokemukseni on, että lamaantunut potilas saattaa helpommin jäädä hoitohenkilökunnalta huomaamatta kuin ylikierroksilla käyvä.

Potilaan turvallisen ja mahdollisimman mielyttävän hammashoitokokemuksen näkökulmasta on tärkeää, että hän pysyisi koko hoidon ajan tunteiden sietoikkunan sisäpuolella. Kun potilas on sietoikkunan ulkopuolella ja hammaslääkäri tekee samaan aikaan ”temppujansa”, seurauksena saattaa olla uudelleen traumatisoituminen. (Mikäli pelkäävien potilaiden hoitaminen kiinnostaa, kannattaa lukea tämä artikkeli, jossa käsitellään sitä kuinka traumaterapiasta tehdään turvallista. Sen elementtejä, voi hammaslääkärikin hyödyntää!)

Tietoisuustaitojen vaikutus ei rakennu patologisoivalle ihmiskuvalle, vaan jokaisessa meissä potentiaalisena olevalle “hyvin olemiselle” (wellbeing). (Psykiatriset sairaudet eivät tietenkään kuulu hammaslääkärin hoidettavaksi). Ihmisellä on luonnollisena sisällään olemassa läsnäolemisen taidot ja luova omien ongelmiensa ratkaisukyky. Abraham Maslow aikoinaan väitti, että luovuutemme auttaa meitä aktualisoimaan itseämme, ja hän jopa veti yhtäläisyysmerkit luovan itsensä aktualisoinnin ja terveyden välille. (Rappaport Laury, 2015). On voimaannuttava läsnäolon yhteinen parantava kokemus, kun arvostavasta vuorovaikutussuhteesta löytyy leikillinen näkökulma potilaan ongelmalliseen tilaan ja siihen liittyvään käyttäytymiseen. Luovat taideterapeuttiset menetelmät hyödyntävät paitsi “mindfulnessia” myös “playfulnessia”. Tilanteeseen sopiva huumori ja leikillisyys tuovat potilaan tunteiden sietoikkunan sisäpuolelle  ja tähän hetkeen.

Monet kliinikot väittäät (Bourne,2013 ) että rentoutumistaito on peruskivi, jolle kaikki ahdistusta ja pelkoa poistavat menetelmät rakennetaan. Kiihtynyt, stressantuneessa tilassa oleva potilas tarvitsee rentoutumisen taitoja. Niitä voimme opettaa hänelle usein eri tyylein (progressiivinen kehon rentouttaminen, erilaiset hengitysharjoitukset, lihasrentoutus jännittämällä vuorotellen eri kehon lihaksia ja sitten rentouttamalla ne).

Toisaalta tätä rentouttamistakin on kyseenalaistettu, joidenkin kognitiivis-behaviorististen tutkijoiden taholta (Assan Ahmed, 2014), koska liiallinen relaksointi vaikeuttaa kognitiivista tunnetyöskentelyä. Sensorimotorisessa (Pat Odgen et al) työskentelyssä pyritään työstämään minuuden haavoja tunteiden sietoikkunan ylärajalla eli haastetaan samalla potilasta laajentamaan omaa tunteiden sietoikkunaansa. Pelkäävien potilaiden ongelma on tunteiden sietoikkunan kapeus.

Lamaantunut potilas, tunteiden sietoikkunan alapuolella oleva potilas, tarvitsee liikettä, joten joskus voi olla hyvä pysäyttää toimenpide, ja kehoittaa potilasta vaikka liikuttelemaan jalkoja ja jalkateriään. Hänelle voi antaa vaikka myös stressipallot, jotka kuljettavat häntä tähän hetkeen. Jos potilas vaikuttaa lamaantuneelta, häntä voidaan haastaa hakemaan katseellaan viisi esinettä tai asiaa hoitohuoneesta. Häntä voidaan kehottaa jännittämään vuorotellen eri lihaksia.

Processed with MOLDIV
#hammashoitopelko #hammaslääkäripelko

Kehitä hypnoterapeuttisia taitojasi!

Potilasta voi ohjata myös hypnoosisuggestion positiivisempaan tilaan mielikuvaharjoitusten avulla.  Hänelle voi antaa kognitiivisia tehtäviä, kuten “Laske numeroita sadasta yhteen”,  “Hyräile mielessäsi jotain laulua!”.  Hänelle voi antaa opastusta sisäiseen puheeseen:  “Puhu itsellesi kauniisti!”  “Kiitä itseäsi siitä, että olet tullut hammashoitoon.”  “Ole myötätuntoinen itseäsi kohtaan – sinulla on oikeus kaikkeihin tunteisiisi!” “Mikä on lempipaikkasi… kuvittele nyt olevasi siellä… aisti paikkaa kaikilla aisteillaan (luetellaan aistit)… kuvittele, nyt paikalle tulee äärimmäisen turvallinen henkilö tai hahmo, hän ottaa nyt sinua käsistä kiinni ja tunnet kuinka lämpö, levollisuus ja tämän henkilön rauha leviävät koko kehoosi…. sinun on niin hyvä olla…”

Potilaan minuutta kannattaa vahvistaa. Hypnoosia opiskellut voi tehdä tämän hypnoositilassa vahvistavilla suggestioilla. Hypnoosia taitamatonkin voi verbaalisesti nostaa esiin kaikki hyvin sujuneet asiat. Oman kokemukseni mukaan on hyvä käytäntö myös kysyä pelkäävältä, sen jälkeen kun istunto on sujunut hyvin ja levollisesti, tyhmä kysymys: Miten hoito hänen mielestään tänään sujui? Väitän, että joka kerta kun tätä olen kysynyt, vastaus on ollut tämän tyylinen: “Hei, tämähän oli yllättävän miellyttävää…” Uskon tämän olevan myönteinen itsesuggestio, joka vahvistaa potilaan myönteistä hoitotilanteesta esille nousevaa uutta tilaa ja auttaa myönteisyyden kokemuskierteeseen.

Pienellä koulutuksella hammaslääkäri voi oppia käyttämään voimavarasuuntautuneita hypnoosisuggestioita sekä ohjattuja (kehollisia) mindfulness-harjoituksia asiakkailleen. Voimme vahvistaa ohjatuin harjoituksin potilaittemme myönteisiä resurssitiloja.

Lopuksi

Vaikka kehomielen tilat ja niiden kognitiiviset tunnesisällöt ovat subjektiivisia, ja niitä on hankala tutkia tieteellisesti, ne ovat todellisia ja tärkeitä. Voimme tulla tietoiseksi näistä ihmiselämän subjektiivisista mielen virtauksista sisällämme, sekä potilaamme ja itsemme välillä, oivaltavasti ja empaattisesti.

Kun kunnioitamme erilaisia subjektiivisia näkökulmia, on mahdollista liittyä empaattiseen kommunikaatioon, joka vahvistaa potilaamme erilaisten subjektiivisten kokemustilojen vuorovaikutusta ja integraatiota. Tämä ei tietenkään tarkoita, että olemme kaikesta samaa mieltä potilaamme kanssa. Voimme mielitajumme kehittymisen kautta luoda turvallisen tunneilmaisu- ja paranemisympäristön potilaallemme. Voimme muodostaa muodonmuutokselliselle yhdessä oppimisille otollisen, tunneherkän ympäristön.

Itse toivon, että tulevaisuudessa hammaslääkärit kykenevät aktivoimaan empaattisuudellaan  ja hyväksyvällä läsnäolollaan potilaan koherentimpaa minuutta, ja lisätä hänen (mutta myös omaa!) itseohjautuvuutta ja vastuunottoa omasta terveydestään. Mikä parasta, voimme itse paremmin kun teemme työtämme paitsi näyttöön perustuvan tiedon ohjaamana, myös ”sydämellämme”.

Lähteitä:  

Assen Alladin (2014), Integrative CBT for Anxiety Disorders, And Evidence Based Approach Enhancing Cognitive Behavioral Therapy with Mindfulness and Hypnotherapy, Wiley, Blackwell

Bourne, E.J.(2000), The Anxiety & Phobia Workbook, 3rd ed, New Harbinger

Eve Ekman and Michael Krasner, Empathy in medicine: Neuroscience, education and challenges, Medical Teacher, 2017, Vol 39

Odgen, Pat, Sensorimotor Psychotherapy Interventions for trauma and Attachment, W.W. Norton & Company, 2015

Rappaport Laury ed., (2014) Mindfulness and Arts Therapies, Jessica Kingsley Publishers

Siegel Daniel, Mindful Therapist (2010), A Clinician’s guide to Mindsight and Neural Integration, Mind Your Brain Inc.

Siegel Daniel, (2014) Nuoruuden aivomyrskyn voima ja merkitys, Basam Books

 

 

 

Mainokset

Hammashoitopelon syväluotausta – Integratiivista pelon hoitamista, osa 2

Jaan hammashoitopelon hoitamisen tässä kolmeen osaan:

  1. Mitä potilas voi itse tehdä?
  2. Mitä hammaslääkäri/hoitohenkilökunta voi tehdä?
  3. Mitä hypnoosi- ja mindfulness-koulutusta saanut hammaslääkäri ja hypnoterapeutti voi tehdä?

II. MITÄ POTILAS ITSE VOI TEHDÄ?

Mindfulness-taitojen ja taiteellisen itseilmaisun kehittäminen

Mikäli terapia ei ole mahdollista, hammashoitoa pelkäävä henkilö voi tehdä paljon asioita itse. Kysymys on yleisestä elämänhallintakykyjen kartuttamista. Pelkäävä voi opiskella ongelmansa luonnetta verkossa:  Tässä linkit Akuutin ohjelmaan ja artikkeliin 1 ja artikkeliin 2. Hän voi lukea läpi myös vaikka tämän koko artikkelisarjani.

Mikäli ihmisellä on vakavia traumoja tai kiintymyssuhdeongelmia, eikä persoonaan ole kehittynyt turvallisia aikuisia tiloja, turvallisin tie pelon hallintaan on terapia. Ihminen on lähtökohtaisesti sosiaalinen eläin. Kasvaaksemme itseksemme tarvitsemme toisen ihmisen hyväksyvät kasvot. Terapian tarve voi ilmetä potilaassa siten, että hän ahdistuu mindfulness-harjoituksista ja käy jatkuvasti ylikierroksilla ajatellessaan hammashoitoa ja yrityksistä huolimatta hän ei osaa rauhoittaa itseään.

Joillakin nuorilla ja monilla keski-ikäisillä on jo omassa persoonassa vahvoja, turvallisia aikuisia ja hyvän realiteettitajun omaavia tiloja, jolloin ihminen voi oppia säätelemään tunnetilojansa itse. Ihmisellä täytyy olla turvallisuuden kokemuksia, jotka ovat kehittäneet joitakin turvallisen kiintymyssuhteen ominaisuuksia, ja vasta sitten mahdollistuu oman kokemuksen itse tapahtuva peilaaminen ja sen säätely (Halko Weiss et al, 2015).

Tärkeää asioiden itsetyöstämisessä on, että potilaalla on turvallisia luotettavia omaisia tai ystäviä, jotka osaavat suhtautua häneen myötätuntoisesti ja ymmärtävästi. He osaavat hyväksyvän läsnäolevasti peilata potilaan tunnekokemuksia. Kun potilas lähtee itse työstämään ongelmiaan, on hänen hyväksyttävä se, että tällöin kukaan muu ei ole vastuussa prosessista kuin hän itse.

Tärkeää on minuuden vahvistaminen ja itsen maadoittaminen

Jos itse työstää asioita, kannattaa minuutta ensiksi vahvistaa (ego-strengthning, en löytänyt sopivaa äänitettä tähän, ehkä pitäisi tehdä sellainen!).  Egon vahvistus on hypnoterapiassa ohjattu mielikuvaharjoitus, jonka tarkoitus on juuri vahvistaa aikuisia, turvallisia minuuden osia, jonka jälkeen mahdollistuu turvallinen sisäisen kokemuksen itsepeilaus.

Tärkeää pelkäävälle on harjoitella tunneintensiteetin säätelyä, itsensä maadoittamista. Tämä tapahtuu tietoisen hyväksyvän läsnäolon (mindfulness) harjoituksilla esimerkiksi suuntaamalla huomio kehoon, esim. jalkapohjiin ja niiden liikkeisiin tai ulkopuolisiin aistihavaintoihin  ja itsensä maadoittamista voi myös tehdä rauhoittavilla hengitysharjoituksilla.

Implisiittisiä, tiedostamattomia pelon merkityksiä voi tutkia havainnoimalla omaa kehomieltä, erilaisia kehollistuneita emotionaalisia tiloja. Tässä keskeisessä roolissa ovat taideterapiat, kehotietoisuusmenetelmät ja mindfulness. Kehomme on tiedostamaton mielemme. Sinne on kätkettynä kadotettuja merkityksiä, jotka on hyvä avata turvallisesti esim. taiteellisessa, symbolisessa muodossa.

Potilas voi aktiviisesti psykoedukaation (terapeuttiset ryhmät, mindfulness-ryhmät, nettiterapia, terapia) kautta oppia rentoutumaan, nimeämään ja säätelemään tunnetilojensa intensiteettiä. Hän voi harjoitella tunteiden sietoikkunan sisällä pysymistä. Hän voi oppia kogniitiivista hämmennystä (harjoitellaan omien ajattelumallien kyseenalaistamista) ja hän voi oppia säätelemään omaa sisäistä puhettaan (mollaavan, kriittisen sisäisen puheen korvaaminen kannustavalla ja myötätuntoisella äänellä). Psykoedukaation ja kokemuksellisen oppimisen kautta kautta hän voi oppia uuden laajemman ymmärryksen ja  suhteen sisäiseen kokemukseensa.

Voit harjoitella myös mielesi tarkkailua, tilojesi nimeämistä ja sen sisällön peilaamista. Tämä tapahtuu luontevasti paitsi terapiassa myös taideterapeuttisella hyväksyvän läsnäolon menetelmällä. Olen kehittänyt minätilojen terapiasta luovan kirjoitusmenetelmän Sisäisen teatterin (2013) , josta alkaa jo jonkin verran olla käytännön kokemusta terapiassa ja toivon että sen toimivuudesta saadaan vähitellen lisää näyttöä. Uskon vakaasti, että luova kirjoittaminen voi olla tapa integroida, eheyttää, omaa kokemusmaailmaa.

Sisäinen teatteri-menetelmässä olet omien tilojesi ja niiden ajatusten tarkkailija, havainnoija ja todistaja. Laury Rappaportin (2014) mukaan juuri se, että taideterapiassa ollaan oman sisäisen kokemuksen hyväksyvästi läsnäolevia tarkkailijoita, mahdollistaa transsendenssin ja muodonmuutoksen. Ilokseni kirjallisuusterapiassa käytetään kirjaani jo tentittävänä oppikirjana. Rappaportin (2014) taideterapeuttisiin menetelmiin on 1) sisään kirjoitettuna tietoinen hyväksyvä läsnänolo eli mindfulnes ja 2) niihin voidaan yhdistää varsinaisia mindfulness-harjoituksia.

On tärkeää oppia leikkivä, utelias ja tutkiva asenne omaa sisäistä kokemusta, sisäisiä tiloja kohtaan eikä niiden ajatuksia kannata ottaa liian vakavasti! Ne ovat vain eri elämän varrella opittuja selviytymisstrategioita, ja niiden käsitykset maailmasta voivat olla kovinkin lapsellisia. Hammashoitopelosta kärsivälle suosittelenkin hakeutumista taideterapeuttisten ryhmien äärelle. Niissä vahvistetaan puoliasi ja voit löytää leikillisen suhteen itseesi, mikä on eräs tapa säädellä tunteiden sietoikkunaa.

Tunteiden sietoikkuna

Olennaista oman mielenterveyden itsehoitamisessa on, että henkilö oppii itse säätelemään tunteiden sietoikkunaansa. Tämä merkitsee sitä, että a)  tunnetilat eivät ole ylitsevuotavaisen voimakkaita (ylivireystila tai alivireystila) b) potilas oppii sietämään kohtuullisen määrän ikävääkin tunnetilaa (Weiss Halko& al , 2015).

Turvallinen  ja hyödyllinen ahdistuneen kokemustilan yhdistyminen tapahtuu nimenomaan sietoikkunan rajapinnalla, optimaalisen vireystilan alueella, mutta ei kuitenkaan keskellä sitä, vaan lähellä ylärajapintaa. Terapeuttisessa prosessissa terapeutti auttaa henkilöä pysymään optimaalisen ikkunan sisällä, mutta yläajapinnalla. Mikäli henkilö itse työstää itseään, hänen täytyy psykoedukaation ja harjoittelun kautta oppia rauhoittamaan itse itsensä, mutta samalla myös hänen täytyy opetella sietämään kohtuullinen määrä ikävää tunnetilaa. Tässä on mielenkiintoinen artikkeli tunteiden sietoikkunasta. 

page_11

Optimaalisessa olosuhteessa hammashoito tapahtuu vain silloin kun olet tunteiden sietoikkunan sisäpuolella.  Potilas voi kehittää monenlaisia yllä mainittuja strategioita (turvalliset sosiaaliset suhteet,  egon vahvistaminen, leikkivä asenne, mielen vakauttaminen) , joiden avulla hän kykenee säätelemään tunnetilojaan toleranssi-ikkunan sisällä turvallisesti.

Käytännöllisiä vinkkejä potilaalle itselleen rauhoittumiseen ja itsereflektioon

  1. Kerro hammaslääkärille pelostasi ja luo hänen kanssaan yhteinen toimintastrategia.
  2. Sovi merkkijärjestelmä, jolla keskeytetään toimenpide.
  3. Siirry optimaaliseen sietoikkunaan, esimerkiksi täyttämällä mielesi musiikilla (kuulokkeet ja iPod mukaan) tai laske mielessäsi numeroita, hyräile tai keskity hengitykseesi.
  4. Ota odotustilaan ystävä mukaan, jonka kanssa jutustelet ennen toimenpidettä.
  5. Kokeile liike-, kuvataide-, valokuvaus-, musiikki- tai kirjallisuusterapiaryhmiä. Esimerkki: Kirjoita kotona pelkäävälle osallesi kirje ja anna sen vastata. Harjoittele leikkivää ja humoristista asennetta itseäsi kohtaan.
  6. Harjoittele tietoista hyväksyvää läsnäoloa. Aina kun mieli meinaa karata, palaa aisteihisi/hengitykseesi/jalkapohjiisi. Muista, esim. joogassa/joogaterapiassa harjoitellaan tietoista hyväksyvää läsnäoloa ja omien kehollistuneiden tunteiden säätelyä. Tee myötätuntomeditaatioita.
  7. Ota stressipallot, ”rukousnauha” tai pehmolelu mukaan. Sen puristelu ja hypistely auttaa sinua pysymään tässä hetkessä.
  8. Tarkkaile sisäistä puhettasi. Harjoittele itseesi suuntautuvaa myötätuntoista puhetta, sen sijaan että annat kriittisen puolen sättiä itseäsi.
  9. Mikäli yrityksistä huolimatta, et saa rauhoitettua itseäsi ja yöunet toistuvasti häiriintyvät pelkosi takia, hae apua terapiasta.
  10. Sisäisessä teatterissa nimetään tila (esim. Pelko, ”Paniikki-Pirjo”), ja harjoitellaan itseen suuntautuvaa peilaavaa,  leikillistä ja humoristista asennetta .  Olennaista on löytää tarkkailija-asema suhteessa omiin sisäisiin tiloihin. #hammashoitopelko #tietoisuustaidot #hammaslääkäripelko #sisainenteatteri

Energiapsykologiset menetelmät

Alkaa olla yhä enemmän kokemuksellista näyttöä myös energiapsykologisista, kuten EFT:stä (emotional freedom techniques) ahdistusten itsehoidossa.  (Itselläni aktivoitui kuolemanpelkokohtaukset melanooma-diagnoosista, mitkä itse jälkeenpäin diagnotisoin nuoruuden paniikkikohtausten aktivoitumiseksi, koska kykenin saamaan ne hallintaan EFT:llä). Suomessa energiapsykologisia menetelmiä opettavat mm. sairaalapsykologi  Juha Siira ja psykofyysinen fysioterapeutti Karita Palomäki.  EFT:sta ja hammashoitopelosta on kirjoitettu useampikin kirja.

Tässä vielä video EFT:stä.  En tiedä, uskonko edes näihin ”akupisteisiin”. Menetelmään tutustumisen alkumetreillä minua nämä harjoitukset lähinnä huvittivat. Oli miten oli, joka tapauksessa EFT-harjoitus auttoi minua itseäni paniikkikohtauksissani palauttamaan itseni tunneikkunan sisäpuolelle. Ehkä sen suggestioillakin oli vaikutuksensa (Esim. vaikka minulla on tämä hammashoitopelko/kuolemanpelko, hyväksyn itseni syvästi ja täysin…).  Sain itseni tunteiden säätelyikkunan sisäpuolelle, ja paniikkikohtaukset loppuivat. Ei varmasti ole mitään vahinkoa siitä, että potilas naputtelee hoidon aikan kädensyrjän pistettä, ja samalla hokee itsellensä edellä mainittua suggestiota.

Kun vertaa tällaisia kehomielimenetelmiä lääkityksiin, uskoisin niiden olevan suht vaarattomia kokeiltavaksi. Kokemuksellisille menetelmillehän on tyypillistä, että ne on itse koettava, eikä välttämättä jokainen kokemuksellinen menetelmä sovi kaikille. Meillä on jokaisella omat uskomusjärjestelmämme ja ainutkertaiset polkumme persoonamme eheytymiseen.

PS.  Muistathan toukokuussa pitämäni, terveydenhuollon ammattilaisille suunnatun, tietoisuustaitotyöpajani! Lisätietoa esisuomi (at) gmail.com ja tässä on linkki facebook -tapahtumaan.

#hammaslääkäripelko #hammashoitopelko

Lähteitä:

Rappaport Laury ed., (2014) Mindfulness and Arts Therapies, Jessica Kingsley Publishers

Sarvela, Kati (2013), Sisäinen teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona, Kuumussa Virtaa Oy

Weiss Halko, Hakomi Mindfulness-Centered Somatic Psychotherapy, A Comprehensive Guide to Theory and Practice

Hammashoitopelon syväluotausta – Integratiivista pelon hoitamista, osa 1

Seuraavassa artikkelisarjassa peilaan omaa terapeuttista kokemustani hammashoitopelosta alan kirjallisuuteen. Toivon, että artikkelisarjasta hyötyvät paitsi suunterveyden myös muut terveydenhuollon ammattilaiset, jotka toimivat potentiaalisesti traumatisoivien toimenpiteiden äärellä. Olen energiapsykologista koulutusta saanut hypnoterapeutti, hammaslääkäri, mindfulness-ohjaaja ja tällä hetkellä olen sensorimotorisessa psykoterapiakoulutuksessa, joka keskittyy potilaan/asiakkaan kehon tarinaan ja hyödyntää mm. ohjattuja mindfulness-harjoituksia ja kehon liikeimpulsseja potilaan terapiassa. 

I. HAMMASHOITOPELON TAUSTAA

Hammashoitopelko kuuluu ahdistushäiriöihin, ja niiden sisällä määräkohtaisiin pelkoihin. Hammashoitotilanne ja jopa sen kuvittelu voi aiheuttaa hammashoitopelosta kärsivässä potilaassa ahdistusreaktion. Wolfen (2005) teorian mukaan sekä ahdistushäiriöiden etiologia että hoitaminen on integatiivista.  Tällä tarkoitetaan, että sitä voidaan lähestyä monenlaisista näkökulmista käsin.

Monenlaiset teoriat avaavat oivalluspolkuja ahdistushäiriöihin ja niiden etiologiaan.  Näin tekevät esimerkiksi psykoanalyyttinen teoria, behavioristinen psykologia, kokemuksellinen muodonmuutoksellinen  oppiminen  ja biomedisiina.  Myös kulttuuriset, sosiaaliset ja ontologiset tekijät vaikuttavat ahdistuksen olemukseen. (Assen Alladin, 2016)

Hammashoitopelon syyt voivat olla moninaisia (Rathad Hmud & al, 2009).  Hmudin mukaan se voi johtua persoonallisista ominaisuuksista, kivun pelosta, aikaisemmista ikävistä hammashoitokokemuksista, läheisten ihmisten ikävistä kokemuksista ja veren näkemisen pelosta. Oman kokemukseni mukaan kivuliaat muutkin  lääketieteelliset lapsuuden kokemukset voivat olla syynä hammashoitopelkoon.

Ahdistushäiriöiden hoitaminen on sekin Alladinin (2016) mukaan integratiivista, eli terapeutti/terveydenhuollon ammattilainen voi yhdistää käytäntöihin erilaista, näyttöön (myös kokemuksellisen näyttöön) perustuvaa osaamistaan. Ahdistushäiriöiden hoitamiseen kannattaa syntetisoida elementtejä behavioristisista, kognitiivisista, psykodynaamisista ja tietoisen hyväksyvän läsnäolon menetelmistä sekä hypnoosista (Assen Alladin, 2016). Paljon voi tehdä asioita myös psykoedukaation, desensitaation (vähittäinen altistuminen) ja kokemuksellisen oppimisen keinoin. 

Assen Alladinin (2016) mukaan ahdistus on kaksitasoinen. Siinä on tietoinen taso, jolla ihminen odottaa ja pelkää katastrofia (minätilojen terapian näkökulmasta panikoiva, pelkäävä tila, joka suojelee haavoittunutta tilaa), ja toinen tiedostamaton taso, jossa sijaitsee tulkinnat siitä, mitä pelko merkitsee potilaalle. Alladinin mukaan pelon takana on haavoittunut minuus (self-wounds, lapsellinen haavoittunut, huonosti sanoitettu tilamme), johon ajautumisen pelko tuottaa potilaassa  ylivoimaisen suuria affekteja, epätoivoa ja hallinnan menettämisen pelkoa.  

alladin-anxiety-book-199x300

Assen Alladin viittaa kuvassa olevassa kirjassaan toistuvasti minätiloihin (ego states). Minätilojen terapia, hypnoterapiasuuntaus, on ollut oman työskentelyni mieliviitekehys sekä fobisten potilaiden hoitamisessa että myös hypnoosivalmennuksissani sekä työnohjauksissani. Minätilojen terapiassa lähtökohtana on, että olemme muodostuneet erilaisista, eri elämänvaiheista syntyneistä tiloista, “puolista”  ja ahdistusta meissä aiheuttaa joku lapsenomainen, huonosti sanoitettu minätilamme, ”dissosioitunut osamme”, joka kantaa traumaa.

Monien tutkijoiden, kuten Pat Odgenin ja  Dan Siegelin mukaan traumat ovat yleensä sanoittamattomia kehollisia tiloja, koska elimistön ollessa stressitilassa muistomme eivät säilöydy tavanomaisesti hippokampukseen eli aivotursoon. Sen sijaan ne tallennetaan kehomuistiin. Hammashoitopelossakin ollaan tekemisissä usein huonosti sanoitettujen kehollisten tilojen kanssa. Potilaat tietävät pelkonsa olevan epärationaalista, mutta silti he pelkäävät.

Trauma hammashoitopelon takana voi olla joko I-tyyppiä (takana yksittäinen trauma) tai II-tyyppiä (kompleksinen kehityksellinen trauma, pitkittynyt trauma, esim. koulukiusaaminen, perheväkivalta, työpaikkakiusaaminen). Traumaterapiakeskuksen sivuilta löytyy lisätietoa traumoista. Traumatisoituneita tiloja voimme integroida eli yhdistää muihin tiloihin luovassa flowtilassa,  dissosioituneessa “transsissa”.  Jotkut hypnoositutkijat väittävät, että koska traumaa kantavat tilamme ovat syntyneet henkilön ollessa dissosioituneena, ne voidaan myös integroida eli yhdistää muihin tiloihin helpoimmin dissosioituneessa hypnoositranssissa.

Trauma ja ahdistushäiriöt ovat monitieteellistä tutkimusaluetta

Viime aikoina on herätelty keskustelua siitä, onko “trauma” ylipäätään mikään sairaus, ja voidaanko sitä medikalisoida lääketieteelliseksi ongelmaksi. Kukaan ihminen ei kasva ilman kolhuja, ja jokainen joutuu eheyttämään, integroimaan itseään, voidakseen hyvin. Voimme kokemuksellisen peilaavan oppimisen kautta kehittää kimmoisuuttamme eli resilienssiämme.

Psykiatri Boris Cyrilnikin mukaan trauma ei ole sairaus, mutta se tekee ihmisestä herkän. Resilienssi on Boris Cyrulnikin kehittämä teoria aivojen, mielen ja sielun kimmoisuudesta. Se ei kuitenkaan tarkoita persoonallisuuden piirrettä vaan prosessia. Kimmoisuuteemme vaikuttaa kolme tekijää. Onko henkilöllä ollut turvallinen suhde ennen traumaa ja onko hänellä mahdollisuus siihen trauman jälkeen? Saako hän puhua traumastaan ja pystyykö hän saamaan mitään järkeä kokemuksilleen?  Nämä kolme tekijää voivat avata resilienssi-prosessin, väittä Cyrulnik.

Pelon hoito paitsi terapiaa, psykoedukaatiota ja kokemuksellista oppimista

Korostan omissa koulutuksissani  kimmoisuutemme lisäämisessä tietoisuustaitoja ja kokemuksellista oppimista. Tietoisuustaidoista – itsehoidollisesta muuntuneitten tajunnan tilojen hyödyntämisestä – hyötyvät paitsi terveydenhuollon asiakkaat/potilaat myös terveydenhuollon ammattilaiset itse oman hyvinvointinsa hoitamisessa. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että moniin kokemuksellisiin menetelmiin mm. taideterapeuttisiin menetelmiin on sisäänkirjoitettuna tietoinen hyväksyvä läsnäolo. Harjoittelemme olemaan avoimia leikillisyytemme ja luovuutemme avulla omalle sisäiselle kokemukselle ja kehotuntemuksille. 

Minätilojen näkökulmasta hyvinvoiva ja tasapainoinen ihminen on integroitunut tilojensa yhdistelmä, jossa minätilat virtaavat vapaasti. Hän kykenee reagoimaan elämän vaateisiin joustavasti ja henkilö kykenee tarkkailijatilasta käsin ohjaamaan omaa tietoisuuttaan. Kykenemme ohjaamaan stressaavassa tilanteessa, myös hammashoitotilantessa tilojamme, emmekä lukkiudu johonkin huonosti integroituneeseen minätilaamme.

Tietoisuustaitokoulutuksissani olen nimennyt minätilat  kokemustiloiksi, koska tilamme ovat yleensä eri elämän vaiheissa kokemuksellisesti oppimiamme, tunnelatautuneita toimintastrategioita ja ajattelumalleja. Löydämme tasapainoa elämäämme, kun ”päivitämme” jatkuvasti  itseämme, eikä epäajankohtaiset tilat ohjaa meitä uusissa sosiaalisissa tilanteissa. Hammashoitopelossakin usein ongelmana on välttämiskäyttämisen oppinut tila, joka suojelee jotakin herkempää ja lapsellisempaa, huonosti sanoitettua ja tiedostettua, tilaamme. Ihmisen personaan osat ovat tällöin huonosti integroituneet ja häneltä puuttuu kimmoisuus.

Koska pelon etiologia on integratiivista, on luonnollista, että sen hoitaminenkin on integratiivista.  Hypnoterapia sinänsä on jo lähtökohtaisesti integratiivista, eli hypnoterapeutti yhdistää käyttämiinsä menetelmiin osaamistaan erilaisista terapeuttisista viitekehyksistä, asiakkaan subjektiivista maailmankuvaa arvostaen.(Esimerkiksi mielikuvaharjoitukset ja ohjatut mindfulness-harjoitukset räätälöidään asiakkaan maailmankuvan mukaisesti).

Nykyään hypnoterapeutti, mutta myös terveydenhuollon terapeuttista koulutusta saanut ammattilainen voi yhdistää luontevasti hoitamiseen myös menetelmiä sekä hypnoosista että mindfulnessista. Hypnoosissa ja tietoisessa hyväksyvässä läsnäolossa on paljon päällekkäisyyttä (Michael Yapko, 2013, ). Myös Assan Alledin yhdistää potilaslähtöisesti ahdistushäiriöiden hoitamisessa  minulle ennestään tuttuja hypnoosi-  ja mindfulness-menetelmiä.

Kun joka kolmas pelkää, on selvää, että kaikki pelkäävät potilaat eivät voi saada terapiaa ja onko se ylipäätään tarpeen? Onneksi nykyään on paljon asioita, joita potilas  ja hammaslääkäri ja muu henkilökunta voivat tehdä, helpottaakseen potilaan ahdistusta ja hoitoprosessin turvallista ja levollista etenemistä.

Vaikeat traumat ja niihin liittyvät fobiat on hyvä lähettää terapeutille. Hälytyskellojen tulisi soida, jos potilasta ei saada yhteisistä ponnisteluista huolimatta  levolliseen tilaan. Levollinen tila on myös hoitotilantessa erotettava lamaantuneesta tilasta, joka sekin on tunteiden sietoikkunan ulkopuolella olemista. Kun toimenpiteitä tehdään potilaan ollessa sietoikkunan ulkopuolella, stressaantuneessa tilassa,  on aina olemassa uudelleen traumatisoitumisen mahdollisuus. Muisto ei tallennukaan hippokampukseen vaan huonosti sanoitetuksi keholliseksi kokemukseksi. (Tunteiden sietoikkunaan palaan tämän artikkeli sarjan osassa 2.)

Millaisia oireita?

Hammashoitoon liittyvään ahdistukseen liittyvät kognitiiviset vääristymät, välttämiskäyttäytyminen, vatvominen ja mielen täyttäminen ahdistuksen oireilla, sen sijaan että henkilö tutkisi uteliaasti ja läsnäolevasti oireittensa implisiittisiä, tiedostamattomia tai huonosti tiedostettuja merkityksiä. (Alladin 2016)  Lisäksi aktiiviseen pelkoon liittyvään ahdistuksen liittyy tunteiden sietoikkunan ulkopuolella oleminen.

Ahdistusoireisiin voimme hakea selityksiä mm. autonomisen hermoston toiminnasta. Porgesin polyvagaaliteorian vagus hermolla on keskeinen merkitys tunnetilojemme säätelyssä. Alkukantaisin, autonominen ohjaus,  johtaa elintoimintojen lamaantumiseen, kehittyneempi taisteluun tai pakoon ja kehittynein sosiaaliseen liittymiseen, kirjoitetaan tuossa Duodecimin artikkelissa.

Mikäli haluat ymmärtää syvällisemmn biomedisiinan näkökulmasta pelkoihin liittyvää kehon stressitilaa, täytyy sinun ymmärtää syvällisemmin ihmisen autonomisen hermoston toimintaa.  Tässä on selkokielinen artikkeli autonomisesta hermostosta ja turvallisuuden kokemuksesta.

PS.  Toukokuussa järjestän terveydenhoidon ammattilaisille suuntaamani tietoisuustaitokurssin.  Tässä tapahtuman facebook-ryhmä.

Lähteitä:

Wolfe, B.E. (2006), An integrative perspective on the anxiety disorders, In G. Stricker & Gold, A casebook of psychotherapy integration, Washington, DC, American Psychological Assosiation

Yapko, Michael, (2011), Mindfulness and Hypnosis  – The Power of Suggestion to Transform Experience, 2011, WV Norton & Company

Tietoinen hyväksyvä läsnäolo on itsen ohjaamaa omien aivojen muovaamista

Katsotko maailmaa nuppi edellä vai perä edellä?

Kehittämällä tietoisuustaitoja, voimme oppia prosessoimaan asioita tiedostavasti kahteen suuntaan: nuppiedellä (top down) ja perä edellä (bottom up). Nuppi edellä merkitsee sitä, että esimerkiksi kun näet  tutun eläimen, luokittelet sen aivojen kuorikerroksen toiminnalla välittömästi susikoiraksi. Menneisiin ikäviin kokemuksiisi nojaten, leimaat eläimen  pelottavaksi ja aggressiiviseksi koiraksi. Vetäydyt pikaisesti muihin maisemiin.

Meille on syntynyt oppimisen kautta erilaisia minuuden osia,  kokemustiloja, joiden erilaisten luokitteluiden ja käsitteiden kautta katsomme maailmaa. Kognitiiviset valmiit kategoriat ovat monessa tilanteessa tarpeen. Ne auttavat meitä toimimaan tehokkaasti ja turvallisesti maailmassa. Minun olisi melko hankala toimittaa terveydenhuollon ammattilaisen tehtäviäni, ilman oppimiani luokitteluja ja niihin perustuvia toimintamalleja.

Perä edellä asioiden kohtaaminen merkitsee uuden tilanteen kohtaamista aloittelijan mielellä, kehollisesti ja kokonaisvaltaisesti tapahtumaa aistien:  Et pistä eläintä mihinkään valmiiseen luokkaan, vaan varovasti leikkien ja hyväksyvän läsnäolon ilmapiirissä tutustut juuri tähän yksilöön. Olemme avoimia juuri tämän luontokappaleen erityispiirteille. Mitä aistin? Minkälaisia tunteita ja ajatuksia juuri tämä yksilö minussa herättää?

Kehollinen asioiden aistiminen vaatii meiltä viihtymistä epävarmuudessa. Terveydenhoidon ammattilaisen työssä, perä edellä potilaan aistiminen (hmm… löytyisikö mukavampi sana tuolle perälle😋), vaatii avoimmuutta olla aistit avoimena ja havainnoiva juuri tämän asiakkaan olemukselle ja hänen ainutkertaiselle tarinalle.

Jos aina vain tutkimme maailmaa vain nuppi edellä,  lääketieteellisinä tapauksina, pelkästään aivojemme kuorikerroksen vanhoja opittuja malleja käyttäen, riskinä on että rutinoidumme ja kognitiivisesti jäykistymme. Parantava kohtaaminen jää tapahtumatta. Yksityiskohtia potilaan sairausnarratiivista saattaa jäädä huomaamatta.

Nuppi edellä polkuamme edetessä, emme löydä uusia tapoja katsoa samoja asioita. Kadotamme ammatillisen joustavuuteen, kykymme katsoa asiakkaitamme uusista tuoreista näkökulmista käsin ja jäykistämme samalla oman minuutemme erilaiset kokemisen tapojen  mahdollisuudet. Ilman läsnäoloa toimimme autopilotilla. Monilla meistä on impulsiivisia opittuja automaattisia tunnelatautuneita toimintamalleja, jotka voivat, ilman läsnäoloa, ärsykkeestä aktivoitua. 

Voimme kohdistaa kehollisesti läsnäolevan, perä edellä kokemisen tavan, myös omaan itsemme. Tällöin elämämme tapahtumien erilaiset tulkinnat avautuvat uusille mahdollisille merkityksille. Tapahtuma, vaikkapa avioero, voi muuttua läsnäolon uteliaassa ilmapiirissä katkerasta uhritarinasta uutta elämää avaavaksi oppimiskokemukseksi.

Jotkut eivät vapaudu koskaan ”nupillisesta” autopilotistaan. Toisiin puolestaan on hyväksyvä läsnäolo siirtynyt jo äidinmaidossa. Joskus vasta elämänkriisi vetää meidät läsnäoloon, ja vapaudumme poikkeuksellisessa elämän tilanteessa kategorisesta rutinoituneiden kokemisen tapojamme vankilastamme. Onneksi tietoisuustaitoja voi myös opettaa ja tätä kautta oppia.

Sairaudet ovat monella, myös minulla, elämän kokemisen tavan käännekohtia. Vanhat nuppi-edellä rakentuneet kokemisen tavat levisivät syöpieni mukana taivaan tuuliin. Olen yhä enemmän alkanut aistimaan maailmaa ja identiteettitarinaani myös kehollisesti, aloittelijan uteliaalla mielellä. 

Toki työssäni lääketieteellisillä luokitteluilla ja merkityksillä on edelleen olennainen rooli, mutta olen avautunut näkemään potilaani myös uusin tavoin, kohdatessa heitä yhä läsnäolevammin. Kun kaksi ihmistä kohtaa aidosti ja tasavertaisesti arvostavassa dialogissa, tapahtuu katalyyttinen reaktio, jossa molemmat muuttuvat parempaan suuntaan. En vieläkään ole täydellinen, vaan olen paljon vähemmän reaktiivinen kuin aikaisemmin. 

Mikäli totumme prosessoimaan asioita vain nuppi edellä, jää oma minuutemmekin tiettyjen sovinnaisten tilasidonnaisten tarinoiden vangiksi. Olemme henkilöhistoriamme jäykän identiteettitarinan kahleissa, sen sijaan, että tulkitsisimme elämäämme tuoreesti  ja joustavasti joka päivä uudelleen. 

Kun koemme etupäässä nuppi edellä maailmaa, voi se vaikeuttaa elämäämme monin tavoin. Jäykkä ajattelu estää esimerkiksi epäterveellisistä elämäntavoista ja ihmissuhteista irti pääsemistä.

Aivojen muovautuvista ominaisuuksista

Jotta kasvamme ihmisinä, hyödymme maailman katsomisesta sekä nuppi edellä että perä edellä. Jälkimmäistä kehollista kokemisen tapaa on tietoinen hyväksyvä läsnäolo. Tässä tilassa osaamme olla kehossamme tyhjällä päällä,  aistijana, tarkkailijana, havainnoijina ja uusien kokemusten symbolisoijina. Uteliaassa hyväksyvän läsnäolon tilassa mahdollistuu läpi elämän tapahtuva oppiminen:  Uusien henkilökohtaisten kokemusten ja samalla uusien hermoyhteyksien avaaminen sekä, toiston kautta, niiden vahvistaminen ja  uusien kokemustilojen  rakentaminen. 


Kun uudelle henkilökohtaiselle onnistuneelle kokemukselle annetaan toiston kautta tietoisesti vahvistettu toiminnallinen  ja symbolinen muoto, voi uusi kokemus muuttua vähitellen automaattiseksi uudeksi tilaksi, vahvistetuksi nuppiedellä kokemisen tavaksi. Voimme näin päivittää joustavasti minuuttamme.

Tunteemme, limbinen järjestelmä, auttaa meitä orientoitumaan uusin tavoin maailmaan. Kun vaikkapa vaihdamme pelkäävän kokemustilan, uteliaaseen, havainnot ja kokemuksemme kohteesta muuttuvat uudenlaisiksi. Voimme oppia tiedostavasti valitsemaan hallitsevan kokemustilan ja samalla tapamme aistia maailmaa.

Kun osamme tiedostavasti valita ja  käyttää molempia tapoja  (nuppi edellä ja perä edellä) olla maailmassa, puhutaan itseohjautuvasta, dynaamisesta, aivojen ja sen hermoratojen muovaamisesta (self-directed neuroplasticity). Voimme muokata aivojamme valitsemiimme uusiin suuntiin. Itseohjautuvan muovauksen jälkeen emme ole kulttuurimme tarjoamien, muiden valitsemien, tai satunnaisten oppimisprosessien  tuote, vaan kasvamme omien  kokemustilojemme ja niiden uskomusten tiedostaviksi  ohjaajiksi tai johtajiksi.

Olemme parhaimmillaan sekä vanhojen opittujen mallien kautta maailmaa katsovia ihmisiä, mutta myös tietoisen läsnäolevasti maailmaa aistivia, uusien kokemustilojen luojia. On mahdollista olla läpi elämän tapahtuvan henkisen kasvun ja jatkuvan muodonmuutoksen ilmentymiä.

Meidän ei tarvitse olla yksipuolisten, kulttuuristen uskomusten, synnyttämiä klooni-ihmisiä. Mietin, onko niin, että yhteiskunnalliset asiantuntijarakenteet suosivat kloonattujen muurahaisihmisten yksipuolistavaa yhteiskuntajärjestystä? Elämäntapamme kärsii yksisilmäisten asiantuntijoiden kontrollista ja kognitiivisesta jäykkyydestä, vaikka me tarvitsemme kipeästi taitoja viihtyä myös monimerkityksellinen maailmassa ja kaiken epävarmuudessa.

LUETTAVAA:

Daniel J. Siegel, Mind: The Journey the Heart of Being Human, 2016, W.W. Norton & Company

Menneisyys sykkii meissä toisena sydämenä – Pohdintoja terveydenhoidon näkemyksellisistä ristiriidoista

Liina kirjoitti muutama viikko sitten bloginsa Pseudoskeptikkojen näennäistieteestä. Hän kynäilee mm. seuraavasti...muuttuakseen uskonnonomaisesti vain yhteen terveystieteelliseen näkemykseen nojautuvasta pseudoskeptisyydestä todellisen skeptisyyden edustajiksi, Skepsis ry:n jäsenten kannattaisi lisätä kriittistä ajatteluaan…Liityn heti Skepsiksen jäseneksi, kunhan tieteellisen skeptisyyden kriteerit täyttyvät yhdistyksen toiminnassa: epädogmaattisuus, tieteen ehdottoman avoimuuden ja julkisuuden puolustaminen, tiedevilppien ja tieteen väärinkäytösten paljastaminen, auktoriteettiuskosta luopuminen eli kriittinen suhtautuminen tiedeauktoriteettien julistamiin tieteellisiin ”totuuksiin”.


Mietin, mistä mahtaa johtuu tämä suomalainen kankea täydentävien hoitojen ja koululääketieteen edustajien yhteistyö. On tunne, että terveydenhoidolliset koulukunnat lymyävät toinen toisistaan ärtyneenä poteroissaan. 

On tunnetusti vaikea ja usein pitkällinenkin prosessi muuttaa maailmankatsomustaan. Näin on luultavimmin siksi, että se on ohjelmoitu koko kehomieleemme. Ehkä tämä on selitys sille, miksi täydentävien hoitojen ja koululääketieteen välillä on niin paljon kiistoja. Kun joku on toista mieltä asiasta, kun mitä meidän oma tieteellinen näkemyksemme on, menemme helposti reaktiiviseen moodiin. Koemme koko maailmankatsomuksemme ja samalla identiteettimme olevan uhattuna.

Tällöin tärkeämmäksi kuin toisen kuunteleminen ja uuden ymmärryksen hakeminen, nousee omanlaiselle maailmankatsomukselle rakentuvan identiteetin puolustaminen, hinnalla millä hyvänsä, ja näin ajauduimme hedelmättömiin ”juupas-eipäs” väittelyihin.

Eri maailmankatsomuksia edustavat ihmiset eivät kiistele siis vain asioista, vaan heidän koko identiteettinsä on viitekehyksellisissä erimielisyyksissä uhattuna. Olemme mieluimmin oikeassa ja kapeakatseisia, kuin uskaltaisimme ravisuttaa omaa maailmankatsomustamme perusteita. Kun identiteettimme menee uusiksi, luo se hetkeksi kokemuksen turvattomuudesta. Joudumme harjoittelemaan olemista ei-tietämisen epävarmassa tilassa.

Menneisyyteni sykkii minussa kuin toinen sydän, kirjoittaa John Banville palkitussa novellissaan Meri (The Sea). Ehkäpä tulevaisuus sykkii meissä kolmantena sydämenä, sillä siihen suuntautuneet odotuksemme vaikuttavat olennaisesti elämäämme ja sen kehityskaareen. Menneisyyden tapahtumista ja tulevaisuuden odotuksista kasvaa toinen luontomme, ja kun niiden vanhat myytit murretaan, on tunne vähintäänkin hämmentävä. On turvallisempi takertua vanhaan tuttuun maailmankatsomukseen, ja sen kognitiivisesti jäykkiin malleihin, kuin aidosti, uteliaasti ja vilpittömästi kuunnella toisen tapaa ajatella ja hahmottaa maailmaa.

Sairaus tai muu kärsimys ovat tilaisuuksia identiteetin muutokselle, koska ne ravisuttavat koko olemassaolomme perusteita. Itselleni henkilökohtainen kärsimys sairautena ja luova taiteellinen tunneilmaisu avasivat tien uusiin todellisuuden näkökulmiin. Sisäinen maailmamme, sen arvot ja uskomukset menevät elämän kriiseissä tavallisesti kaaokseen, mikä voi tarjota tilaisuuden uuden maailmankatsomuksen rakentumiselle.

Kun ihminen uskoo, että vain minun tapani nähdä maailma tieteellisesti on objektiivisen oikea, on se oikeastaan suloista, mutta naiivia. Se on osa nuoren ihmisen ehdotonta ajattelutapaa. Tieteessä se voi merkitä esimerkiksi, että kuvittelen  voivani kontrolloida tällä matematiikkaan ja fysiikkaan nojaavalla eksaktilta tiedolla mailmaa. Se ei huomioi, että kaikki tieto on vajaavaista ja sen takana on aina hypoteettinen tieteenfilosofinen teoria. Kukaan ihminen ei voi saavuttaa jumalallisia  oikeaa  näkökulmaa, vaan kaikki tietämisen tavat ovat puutteellisia  ja keskeneräistä. Täydellisimmän kuvan, epätäydellisinä terveydenhuollon ammattilaisina saamme, kun monitieteellisellä yhteistyöllä yhdistämme yhdessä, keskinäisen arvostuksen ilmapiirissä, tietoa kokonaisvaltaiseksi viisaudeksi. 

Tiedon yhdistäminen, integrointi, ei ole vain rationaalista matematiikkaa, yhteenlaskemista. Sen sijaan eettinen kokonaisvaltainen viisaus syntyy, kun reflektoimme tiedon kehomme tunneviisauteen. Tämä peilaustyö on erityisesti luovan oikean aivopuoliskon työtä, eli se on pikemminkin taidetta kuin tiedettä. Omalla ruumiillamme on viisautta, ja kyvyllämme luoda mielikuvia, mielikuvituksellamme, on tärkeä merkitys eettisen tiedon synnyttämisessä. Voimme oppia aistimaan, miltä tämä tieto tuntuu kehossani ja saisinko myönteisiä muutoksia aikaiseksi ympäristössä, kun toimisin ikään kuin tämä tieto olisi totta. Peilaustyön ja kokeilujen kautta tieto voi integroitua vähitellen kokonaisvaltiseksi kehollisesksi viisaudeksi.

Viisauteen tarvitsemme taitoa, jota kutsutaan mentaaliseksi diplopiaksi. Tällä tarkoitetaan kaksoisnäkemistä. On mielenterveyttä osata asettua levollisesti omaan kehoon, ja kyetä aistimaan tästä asemasta hyväksyvän läsnäolevasti toisen ihmisen erilaista näkökulmaa samanaikaisesti omamme kanssa. Tällöin peilisolujemme avulla voimme löytää uutta viisautta lintuperspektiivistä käsin. Ihmiseltä, joka osaa asettua vain yhteen näkökulmaan, puuttuu tämä tärkeä mentaalisen diplopian mielenterveystaito.

Tieteellinen maailmankuva elää parhaillaan myönteisen murroksen aikaan. Olemme korjaamassa monilla rintamilla Descartesin erhettä. Mielemme on palaamassa takaisin kehoomme, ja tunteiden sekä mielikuvituksen merkitystä tiedon luomisessa, aletaan ymmärtää päivä päivältä yhä paremmin.

Ei ole olemassa matematiikkaa, jolla päästäisiin edes lähelle tunteiden logiikkaa. Emme myöskään löydä yhteyttä omaan kehoomme, vaikka tietoviisaina  lukisimme tuhat pätevää tutkimusta. Jotkut asiat on opastukseen luottaen uskallettava elää todeksi. Voimme  lähestyä tarvittavia kokemusperäisiä taitoja ensisijaisesti laadullisilla tutkimusmenetelmillä, ne kun taipuvat määrällisiin tutkimusmenetelmiin ja laboratorio-olosuhteisiin huonosti. Tästä huolimatta tunneilmaisulla  ja kehoyhteydellä on valtava merkitys terveyteemme, terveysvalintoihimme ja puolustusvasteeseemme. Vuosi vuodelta saamme yhä enemmän tietoa siitä , kuinka monet täydentävät menetelmät, kuten terapeuttinen taide ja tietoisuustaidot, auttavat meitä  parantamaan terveyttämme, ilmaisemaan tunteitamme  ja tukevat kehoyhteytemme löytymisessä.

Vaikka länsimainen tiede on luonut paljon hyviä asioita, sen eräs suurimmista erheistä oli leikata mieli irti ruumiista. Ihmiset, jotka ovat kadottaneet yhteytensä omaan kehoonsa, kadottavat samalla luonnollisen peilaavan ja hyväksyvästi läsnäolevan yhteytensä muihin erilaisiin ihmisiin.  Kannattaa pitää mielessä, kun ihmiset ovat kasvottomia numeroita, on heidät helppo epäinhimillistää. Rakkaudellisen sielunyhteyden lähimmäiseen voi korvata vallan tavoittelu ja oikeassa olemisen tarve. 

Ihminen, jolla ei ole sisäisyyttä eikä kosketusta omaan tunne-elämäänsä ja kehoonsa, ei voi hyvin. Normaalina pidetystä elämäntavastamme, jossa huolestuttavan usein tieto nähdään vain ruumiista irrallisena, materialistisena määrällisenä tietona, puuttuu sisäisyys ja yhteys kehoon. Lukemattomat täydentävät menetelmät korjaavat tätä puutetta. 

Ehkä juuri tämä ruumiistamme vieraantuminen on selitys, minkä vuoksi kaiken aineellisen hyvinvoinnin keskellä, niin moni voi huonosti. Populistisissa, vihaisten ihmisten kansanliikkeissä, kulminoituu kansalaisten kadotama kehoyhteys ja  kyvyttömyys terveeseen tunneilmaisuun. Lopputuloksena on  valitettavan usein vähemmistöihin siirretyt vihantunteet. 

Elämän kova koulu

Vieraskynäilijänä puolisoni,  Ari Huotari,  Siirtolan Isäntä, kuumulainen”aboriginaali”.


Siinä sitä ollaan. Isä ja kuopuksensa äidin haudalla.
Isä on ottanut lakin päästään ja on maailmaa kokeneen näköinen. Nöyrtymäänkin jo oppinut. Minä itsetietoinen, turhan tuiman näköinen ja maailmaan – isäänkin – paljolti kriittisesti suhtautuva. Olenpa kuitenkin lähtenyt käyttämään isääni Lentiiran hautuumaalla. Kuvan on ottanut silloinen vaimo.

Kuvanottovuosi on 1987. Isä on siinä 71-vuotias. Hän eli tuon jälkeen vielä melkein seitsemän vuotta, kunnes sotaveteraanille tuli viimeinen iltahuuto. Hänen viimeinen iltahuutonsa sattui vielä kansalliselle veteraanipäivälle. Esikoistyttäreni syntyi kolme viikkoa myöhemmin.

Tänään on kulunut isäni syntymästä päivälleen sata vuotta. Silloin ei maailmaan syntyvän lapsen ja synnyttäjän tilaa seurattu sykettä ja hapensaantia mitaten. Sauna lienee isäni synnyinpaikka. Itsenäistä Suomeakaan ei vielä ollut. Pari vuotta myöhemmin Kuhmo jäi itsenäistyneen maan sisällissodan taisteluista syrjään, mutta yleisen levottomuuden ohella Pohjois-Suomessa sattui kato, ja isän kotona syötiin pettua. Isän vatsa ei sitä kestänyt ja mummonsa oli patistellut isäni vanhemmat hakemaan Sotkamosta sukulaistalosta jauhoja, että pari-vuotias poika pysyy hengissä.

Nykyään on tapana mainita sosiaalisessa mediassa ”elämän kova koulu” parhaana opettajana. Isällä se varsinainen koulu jäi neljän viikon kiertokouluun, rippikouluun ja aliupseerikouluun. Aliupseerikoulu sattuikin sopivasti, sillä puoli vuotta myöhemmin alkoi talvisota. Isä itärajan kasvattina kirjaimellisesti puolusti kotikyläänsä, koska Kuhmon rintamalla vihollisen pääjoukko tuli rajan yli hänen kotikylänsä kautta – siinäpä meille mallia siitä elämän kovasta koulusta!

Jatkosotaankin isä lähti Kuhmon korkeudelta eli eteni kohti Rukajärveä. Joutuipa jatkosodan ensi viikkoina näkemään kaatuneen nuoremman veljensäkin taistelun jälkeen muiden kaatuneiden joukossa. – Siinäpä meille taas elämän kovaa koulua!

Jatkosodasta isä tuli ilman fyysisiä naarmuja – henkiset naarmunsakin hän taisi vuosien mittaan hoitaa kohtuullisen hyvin. Oli löytynyt vaimo rinnalle ja perhe kasvoi. Aluksi isä toimi savottahommissa työnjohtajana, mutta otti lopulta vastaan ”kylmän tilan” Kuumusta toiselta puolelta Kuhmoa , eli kasvavan perheen kanssa raivasi kainuulaiseen korpeen vuosien mittaan tilan rakennuksineen ja peltoineen. Tila täytti sille tarkoitetun tehtävänsä, eli antoi lypsykarjatilana elannon sen aikaa, että lapset varttuivat aikuisiksi kotona ja hakeutuivat vasta sitten muualle leivän perässä.

Isällä oli varmaan toiveita, että joku lapsista jatkaisi tilalla. Unelmat taisivat kariutua vuonna 1973, kun isä sai heinäkuisena yönä puhelimitse tiedon, että toiseksi vanhin perheen lapsista ja pojista vanhin, jo perheen perustanut Raimo oli kuollut autokolarissa. – Siinäkin meille mallia elämän kovasta koulusta!

Isä oli tasainen puurtaja. Ei mikään työssä riehuja, mutta ikään kuin huomaamatta arjen asiat tuli pyöritettyä. Karjakeittiö lämpeni aamulla varhain, lehmille järjestyi heinäsylykset ja appeet eteen, pihanurmet siirtyivät niittämisen ja luokokuivauksen jälkeen rehusuojaan. Traktori- ja konetyöt isä jätti poikien tehtäväksi, eikä hankkinut ajokorttia – silti aina pääsi sinne minne tarvittiin, tarpeeksi sopuisa kun naapureitakin kohtaan oli.

Joskus murrosikäisenä näin isän astelevan hetteeltä tuovaa polkua vietyään maitotonkat sinne jäähtymään. Paluureissulle hän oli ottanut pienehkön halkosylyksen ja astelussa ei ollut kiireen tuntua, kun hän katseli maisemia. Jokin siinä rauhallisuudessa ja kiireettömyydessä ärsytti – nyt olen itse samanlainen!

Avioliitosta en niin tiedä, voiko sitä ainakaan alkutaipaleeltaan sanoa onnelliseksi. Isä joissakin tilanteissa väistyi suosiolla puolisonsa tieltä ja olipa joskus poistunut pirtistä ihan luudan avittamana. Vaan vuosien mittaan mielenkuohut äidilläkin asettuivat, ja äidin sairastuessa parantumattomasti isän hätä ja tuska olivat ilmeiset. Kahdeksan vuotta hän asui Kuhmon keskustassa leskenä – ja sopeutui siihenkin. Kerrostalonaapureiden kanssa hän oli tullut kai hyvin toimeen, koskapa isän hautajaisissa laskettiin taloyhtiön puolestakin oma kukkaseppele.

Paljon isä jätti jälkeensä: liuta meitä lapsia, kädenjälkiä melkoisen määrän kotitilallemme, säännöllisiä kalenterimerkintöjä usealta vuosikymmeneltä, valokuvia, jopa yhden sotaperinnehaastattelunkin. En isän eläessä kuvitellut oppineeni häneltä paljoakaan – nykyään arvostan paljon sitä kaikkea hänen saavuttamaansa ja minullekin huomaamattani opettamaansa ja välittämäänsä. Ehkä minun elämänkouluni ei olekaan ollut niin kova – isäni ansiosta.

Kiitos, Väinö-isä!

Kolmen silmän näkymää paranemiseen, toipumiseen ja eheytymiseen

Kun sairastut johonkin sairauteen, voit parantua, toipua ja eheytyä.


Kun näiden käsitteiden kanssa työskentelee, voi aivosi mennä solmuun. Ainakin omani menevät. Itselläni on ollut vaikeuksia hahmottaa näiden eri termien käyttöä.

Seuraavassa analysoin ja samalla selvennän omia tapojani käyttää näitä käsitteitä, peilaten ajatteluani mm. psykiatri Dan Siegelin ja Ken Wilberin integraaliin ajatteluun (vertauskuvalliseen kolmen eri tietämisen silmän tarjoamiin näkymiin).

Wilberin ajattelu juontaa muuten kristillisestä mystiikasta, vaikka kolmannesta silmästä puhutaan toki myös idän filosofioissa. Kolmen silmän kristillisistä juurista tulee muuten vääjäämättä mieleeni Stanley Block, Mind-Body Bridging-menetelmän kehittäjä. Kun häneltä kysyttiin koulutuksessa, jossa itsekin läsnä, onko hän ammentanut menetelmäänsä aineksia budhalaisuudesta, hän vastasi kielteisesti. Sen sijaan hänen inspiroijana oli ollut kuulemma kristillinen mystiikka.

Kolmen silmän “katseen”, eli erilaisten tietämisen tapojen avulla, saamme huikean panoramanäkymän terveyteen ja sen edistämiseen. Kun teemme työtämme monikatseisesti, kannustamme asiakkaitamme ja tietty myös itseämme, omaehtoiseen toipumiseen, parantumiseen ja eheytymiseen. Perinteisen länsimaisen lääketieteen ammattilaisina käytämme, tietty, ennen kaikkea länsimaisen lääketieteen tarjoamia metodeja, mutta emme karsasta muidenkaan silmiemme käyttöä.

Kolmen silmän panoraamanäkymään tarvitsemme tiivistä yhteistyötä sekä perinteisen terveydenhoitojärjestelmän sisällä ja täydentävien sekä perinteisten hoitomuotojen välillä. Olemme dialogisessa, avoimen uteliaassa, terveydenhoidon moniammatillisessa yhteistyössä keskenämme. Tällöin on mahdollista, että  hoidamme potilaitaan kokonaisvaltaisesti; olemme potilaillemme enemmän kuin vain ammattilaisten summa.

🌹

Parantuminen (healing)

Käsitettä parantuminen  käytän silloin,  kun puhun ensimmäisestä silmästä, lihan silmästä. Katsomme potilasta tällöin ensisijaisesti empiirisanalyyttisten tietämisen katseen kautta.

Etymologisesta sanakirjasta katsottuna paranemisella tarkoitetaan paremmaksi ja terveemmäksi muuttumista. Tarkoitan paranemisella somaattista tervehtymistä. Perinteisesti lääketieteen ammattilaiset ovat parantaneet ja potilaat ovat parantuneet.

Paranemisessa korostuu fyysinen tervehtyminen ja näyttöön perustuvat parantavat metodit. Tämä siitä huolimatta että taitavat “parantajat” kautta aikojen ovat aktivoineet potilaan omia eheyttäviä ja omaehtoisen toipumiseen liittyviä voimavaroja.

Parantumisen liitän ihmisten lihallisuuteen, soomaan. Kokonaisvaltaisen kehomieli-lääketieteen edustajana tiedän, että ruumiimme solumuistiin on kirjoitettuna kokemuksemme ja syvimmät tuntomme. Fyysiset sairautemme ovat paitsi molekyylibiologia, myös somaattisia tarinoita. Soomaan vaikuttaa perimän lisäksi mm. sosiaaliset suhteemme ja itsereflektio- sekä hyväksyvän läsnäolon taitomme.

🌹

Toipuminen (recovery)

Spontaanin toipumisen käsite on tulee lääketieteen kielestä ja sillä tarkoitetaan potilaan toipumista ilman vaikuttavaa hoitoa. Sana on johdannainen latinan sanasta sponte, jonka merkitys on ”omasta tahdosta”.

Toisaalta toipuminen voidaan myös nähdä omaehtoisena itsensä parantamisena. Ihminen voi itse aktiivisena toimijana päättäen tehdä järjellisiä asioita, jotka edistävät toipumista sairaudesta tai vaikkapa mielenterveysongelmasta, esim. masennuksesta, alkoholismista tai muusta addiktiosta. Tällaista järkevää toimintaa voi olla vaikka liikunta, elämäntapojen tietoinen muuttaminen, kuten ruokavalion muutos.

Toipuminen on toisen silmän, mielen silmän toimintaa, jossa korostuu ihmisen oma aktiivisuus rationaalisena ja sosiaalisena käytännön aktiivisena toimijana. Omaehtoiseen toipumiseen tarvittavaa tietoa saamme sosiaalisesti leviävistä asiatiedosta, esim. somesta, artikkeleista, kirjoista ja eri terveysjärjestöjen oppaista.

Sairas  voi toipua sairaudesta, vaikka hän ei olekaan ”lihallisesti parantunut”. Tällöin hän voi kokea kroonisesta tai fataalista sairaudesta huolimatta itsensä terveeksi.

💕

Eheytyminen (integration)

Ken Wilberin mielestä kysymys siitä, missä sairaus sijaitsee, on hyvin mielenkiintoinen. Entä jos onkin niin, että moni ihminen sairastaa, koska koko biosfäärimme, luontomme ja ympäristömme kärsii? Eheytyminen liittyy sisäiseen tasapainoon ja yhteisölliseen, koko luomakunnan väliseen, harmoniaan.

Ken Wilberiä täydentää hienosti psykiatri Dan Siegelin ajattelu: Puutteellinen vanhemmuus aiheuttaa valtavan määrän inhimillistä kärsimystä, joka ilmenee sekä fyysisinä stressiperäisenä sairastamisena että mielenterveysongelmina. Jotta lapsi kasvaa terveeksi yksilöksi, tarvitsemme koko kylän, varustettuna hengen ja luonnon voimaannuttavalla energialla, eheyttämään ja rakastamaan häntä.

Ihminen on myös henkinen ja kolmas silmämme onkin mietiskelevä silmä (eye of contemplation). Se on tekemisessä monenlaisten tunnelatautuneitten tilojemme kanssa. Kolmannen silmän toiminnasta tulemme tietoiseksi, kun olemme hyväksyvästi läsnäolevia toisen inhimillisen olion ja itsemme kärsimykselle.

Kehitämme kolmatta silmää viettämällä sisäistä aikaa; mietiskelemällä, meditoimalla, rukoilemalla ja hyödyntämällä taiteellisia flowtiloja. Tällöin Dan Siegelin sanoin, mielitajumme ja aktiivinen, toiminnaksi kanavoituva myötätuntomme toisia ja itseämme kohtaan lisääntyy. Emme jäykisty katsomaan asioita vaan kapeasta perspektiivistä käsin, vaan hyväksymme todellisuuden yhteen näkökulmaan taipumattomuuden.

Eheytyminen eli integraatio tarkoittaa sitä, että meistä kasvaa yhä taspainoisempia ja vastuullisempia ihmisiä. Emme jää kiinni itseämme ja muita vahingoittaviin kokemustiloihin, kun kolmatta silmää kirkastamalla tietoisuutemme ohjauskyky paranee. Ohjaamme yhä taitavammin tilasidonnaista ajatteluamme ja samalla ruumiimme energia- ja informaatiomolekyylivirtoja. Tunnemme myötätuntoisen yhteytemme toisiin ihmisiin, luomakuntaan ja koko maailmankaikkeuteen ja tämä kanavoituu aktiiviseksi kansalaistoiminnaksi.

Tällä henkistymisellä on moninainen myönteinen vaikutus fyysiseen terveyteemme, mutta myös luonnon ja yhteisömme hyvinvointiin. Meditaatiolla, rukouksilla, taiteellisilla flow-tiloilla ja mielikuvaharjoituksilla on somaattisia vaikutuksia. Viime kädessä ihminen voi eheytyä kuolemansairaanakin. Tällöin hän hyväksyy  kärsimyksen, kaiken katoavaisuuden ja oman elämän rajallisuuden.

Eheytymiseen tarvitsemme hyvää realiteettitajua, maadoittumista, uteliaisuutta, leikillisyyttä ja harmoniaan pyrkimistä, jota löytyy  parhaimmillaan transmodernilta *) ihmiseltä. Kolmannen silmän katse ei siis lähde postmodernista “antaa kaikkien kukkien kukkia”, vaan juurevasta olemisesta.

Paraneminen, toipuminen ja eheytyminen syleilevät erottamattomasti toinen toisiaan. Tervehtyminen on kokonaisvaltainen prosessi.

(Tämä FM Francisco Valenzuelan kirja psycho-oncologiasta oli inspiroijana tähän pohdiskeluuni. Sielä esitellään myös tämä Wilberin kolmen silmän teoria. )

🌹

*) Transmodernismi= Transmoderni kulttuuri on postmodernin pirstoutuneen kulttuurin jälkeinen kulttuuri. Käsite on alunperin argentiinalaismeksikolaisen filosofin, Enrique Dusselin. Se yhdistää premodernia, modernia ja postmodernia ajattelua. Transmodernismi arvostaa ihanteellisuutta, sosiaalista optimismia, jaloutta ja pyhyyden kokemista. Lisäksi se pitää keskeisenä ihmisen henkistä kasvua. Transmoderni ihminen haluaa löytää elämälleen merkityksen ja hän haluaa kokea, että hänen elämällään on tarkoitus. Viisauteen kasvaminen ja sen opastus tapahtuu transmodernissa kulttuurissa koko ihmiselämän ajan. Globaalisti transmoderiin aikaan siirtyminen merkitsee sitä, että ihminen siirtyy Eurooppa-keskeisestä ajattelusta ajatteluun, jossa tiedostetaan marginaalissa olevien kulttuurien vahvuudet. Käytännössä tämä merkitsee vanhojen valtahierarkioiden vähittäin tapahtuvaa tasoittumista.Transmodernissa kulttuurissa tiedostetaan entistä paremmin oman kulttuurin heikkoudet, ja transmoderni kulttuuri voi ottaa vastaan hyödyllisiä ajattelu- ja toimintatapoja alkuperäiskansojen viisaudesta. Ihminen luopuu omasta kulttuurisesta ylemmyydestään ja laskeutuu tasa-arvoiseen dialogiin muiden kulttuurien kanssa. Ihminen tulee tietoiseksi oman kulttuurinsa hierarkioista, joilla alistetaan sekä ihmisryhmiä että tapoja elää ja tietää. Samalla kuolee länsimainen yhden egon malli, ja hyväksytään ihmisen monitilaisuus, mikä johtaa samalla ymmärrykseen pluralistisesta todellisuudesta: Oikeita elämäntapoja voi olla monenlaisia.

#tietoisuustaidot #paraneminen #toipuminen #eheytyminen #kenwilber #dansiegel #transmodernismi