Valta korruptoi – lääkkeeksi tietoisuustaitoja

”Me too” liikettä on ollut kiintoisaa seurata. Nyt on Suomessa vuorollaan tehty läpinäkyväksi, miten seksuaalista ahdistelua esiintyy poliittisessa eliitissä, eduskuntatalossa.

Dacher Keltner on psykologian professori Berkeleyn yliopistosta. Seuraavassa lainaan hänen ajatuksiaan kirjasta Emotional Intelligence -Mindfulness (HBR Emotional intelligence Series, 2017).

Keltner on käyttäytymistieteellisissä tutkimuksissa havainnut kiusallisen asian. Ihmiset saavat tavallisesti valtaa sitä kautta, että he ovat empaattisia, avoimia ja yhteistyöhaluisia. Tämä on ristiriidassa sen asian kanssa, että ne, joilla on valtaa, ovat tutkimusten mukaan todennäköisemmin ylimielisiä, itsekkäitä ja saattavat osallistua epäeettisen toimintaan. Vallalla on ikävä taipumus korruptoida.

Keltner kutsuu tätä ilmiötä vallan paradoksiksi. Ihmiset nousevat tyypillisesti valtaan, kiitos hyvien ominaisuuksiensa. Mitä korkeammalle he sitten kiipeävät hierarkioiden portaissa, sitä enemmän he menettävät hyviä ominaisuuksiaan. Muutos voi tapahtua hämmästyttävän nopeasti. Keltner tuo esille, että tutkimukset 27 maasta, osoittavat, että rikkaat henkilöt todennäköisemmin hyväksyvät epäeettistä käyttäytymistä, kuten lahjusten vastaanottoa ja veronkiertoa.

Lisäksi esimerkiksi kokouksissa, henkilöt joilla on valtaa, käyttäytyvät helpommin sopimattomasti. He voivat keskeyttää toisen puhetta, korottaa ääntä, tehdä muita asioita (multitasking) ja sanoa loukkaavia asioita.

Voimmeko estää vallan paradoksia toteutumasta? Kyllä. Se on Keltnerin mukaan mahdollista. Voimme tehdä sen kehittämällä vallankahvassa olijoiden tietoisuustaitoja. Esimerkkinä Keltner esittää seuraavan: Valta voi tuoda yksilölle omnipotentin maanisen tunteen kaiken hallinnasta. Vau, minulla on tunne, että voin hallita nyt koko maailmaa ? Henkilö voi ottaa tämän tunteen havainnoinnin ja reflektoinnin kohteeksi (=kaksoistietoisuus).

Kun kykenemme oman tietoisuutemme tarkkailuun, havainnointiin ja ohjaamiseen, on epäeettinen käyttäytyminen epätodennäköisempää. Voimme ottaa Keltnerin mukaan myös omat turhautumamme tarkkailun kohteeksi, jolloin emme helposti lähde osoittaman mieltämme ja kiukuttelemaan toisille, samaistumalla tunnetilaan. On tärkeää myös reflektoida omia totunnaisia toimintamalleja.

Valtaa omaaville olisi erityisen tärkeää tehdä tietoisuustaitoharjoituksia, joilla lisätään empatiaa, kiitollisuutta ja anteliaisuutta. Niiden on todettu olevan hyödyllisiä taitoja varsinkin johtajille. Dacher Keltner luettelee artikkelissaan erilaisia tapoja harjoittaa mainittua kolmea asiaa.

Oma mielipiteeni on, että tietoisuustaidot ovat ensiarvoisen tärkeitä meille terveydenhoidon ammattilaisille. Meidänhän rakenteet ovat vielä kovin hierarkisia. Rakastuminen omaan valtaan on erityisen vahingollista johtajilla sote-rakenteissa. Itsereflektio, kiitollisuus, myötätunto ja anteliaisuus tulisi olla sote-järjestelmän kulmakivet. Sote-järjestelmämme on parhaillaan paitsi taloudellisessa myös syvässä arvo- ja uskomuskriisissä.

Kehittämällä vallankahvassa olijoiden tietoisuustaitoja, tavallisten kansalaisten kunnioitus päätöksentekijöistä kohtaan säilyy, ja jo menetetty luottamus, saattaa palautua. Tällä hetkellä ilmassa on liian paljon epäuskoa valtarakenteiden eliitin vilpittömyyteen ja hyväntahtoisuuteen. Keltnerin ajatuksia lukiessa tulee tunne, että näiden katoamiseen on valitettavasti olemassa tieteellisiä perusteita.

Näen oman toimintamme Yhdistävä Lääketiede ry:ssä, ja järjestämämme ensimmäisen Iloa ja Toivoa -tapahtuman, kummankin tähtäävän moniammatilliseen, arvostavaan, poikkitieteelliseen ja -taiteelliseen yhteistyöhön. Voimme kehittää kokemuksellisilla menetelmillä yhteistyökykyämme, empatiataitojamme, myötätuntoamme ja kiitollisuutta. Yhdessä oppien voimme purkaa vallan paradoksin tuottamia sote-ongelmia.

Mainokset

Kuhmon Suomi sata vuotta

Puolisoni kalevalamittaan tehty runo julkaistiin eilen Kuhmolaisessa. Se on sen verran koskettava, että haluan tarjota sen omillekin lukijoilleni luettavaksi.

Olen asunut nyt toistakymmentä vuotta Kuhmossa. Siinä sivussa olen saanut tutustua Kuhmoon, kuhmolaisiin sekä mieheni ponnisteluihin tulla sinuiksi oman itsensä ja menneisyytensä kanssa. Arin runoon nivoutuu kauniisti hänen kamppailunsa; Kuhmon paikallishistoria ja hänen perheensä tarina. Sukumme historia on meihin jokaiseen sisäänkirjoitettuna. Me hengitämme ruumiillisiksi kokemuksiksi esi-isiemme ja -äitiemme tunneilmastoa iloineen, ahdistuksineen ja pelkoineen.

Tätä oivallusta vahvisti eilen käyntimme Kuhmon hautausmaalla. Etsimme sankarihaudoilta hänen setäänsä. Löysimme haudoista ainakin kolme Matti Huotaria. Surullista on se, että sotien tappavat luodit eivät osu vain vainajiin, vaan jälkeläiset monessa sukupolvessa kantavat heidän haavojaan. Menneisyydestämme emme pääse eroon unohtamalla ja torjumalla. Sen sijaan syleilemällä sukuhistoriaamme, voimme saattaa tarinan osaksi eheämpää identiteettiämme. Runoissa on se taika, että niillä voi syleillä.

KUHMON SUOMI SATA VUOTTA

Suomen Kuhmo? Kuhmo Suomen?

Suomalainen? Kuhmolainen?

Mistä onkin Suomi tehty,

siitä myöskin Kuhmo tehty:

Jääkauden jälkeen kohos maa,

lännessä vielä ulappaa

kun idässä jo järviä,

Lentiiraa ja Änättiä.

*

Oli myöskin moreenia,

lisäks vettä ja humusta:

siitä pohja kasvustolle,

ajan myötä suuremmalle,

kunnes kasvoivat jo metsät

sekä metsissä elävät:

karhu, peura, metso, teeri,

niiden peräs ihmispolvi.

*

Oliko tuo saamelainen

siis se eka kuhmolainen

joka istui nuotiolla

Lentualla, Ontosella?

Kaivoi peuran pyyntikuopat,

tunsi kalojen apajat,

nimesi asuinpaikkoja:

Jämäs, Kiekki ja Vuosanka.

*

Tullessa kaupan tarvetta,

venheeseen piti lastata

suolatuokkoset, turkikset,

kapakalat ja lintuset.

Karjalaiset osas kaupan

ylittää myös heimorajan.

Joku Ivan teki tieran,

Siitä nimi Iivantiiran.

*

Kauppamies siis ensin souti,

peräs piankin – piru – vouti!

Kruunu siis alkoi hamuta

myös näitä Kainuun kolkkia.

Sodan jälkeen siirtyi raja

joka merkittiinkin tarkkaan

kun isot kivet apuna:

Rajakangas ja Miinoa.

*

Jos on Suomi sata vuotta,

Kuhmo neljäsataa vuotta

asutettuna on ollut.

Savost moni suku tullut:

Malinen, Määttä, Pulkkinen,

Karppinen, Piira, Kyllönen.

Tul myös Kauppi Kuhmalainen,

Kuhmo saikin hältä nimen.

*

Vaikeaakin usein oli,

halla kävi, miero kulki.

Silti kasvoi korpikansa,

vaurastuikin aikanansa,

oppien tervaa polttamaan,

tervavenettä soutamaan,

ja tuli metsäteollisuus,

maailmankaupan alaisuus.

*

Jo syttyi maailmansota,

kaatui tsaari, tuli lama,

Venäjällä vallankumous,

alusmaalle mahdollisuus.

Siis itsenäisyysjulistus!

ja muiden maiden tunnustus,

mut! – nous aate toista vastaan,

jouduttiin sisällissotaan.

*

Kuhmo olikin sivussa

sisällissodan kauhuista,

mut aika oli vaikea

kun hallakin vei satoa.

Vanha tuttu jauhonlisä

pettu auttoi ihmisiä.

Ja nyt oltiin oma kansa

Kiinni meni itäraja.

*

Kirkko sekä kiertokoulu

tyydyttivät tiedonhalun,

mutta uudet opit vaati,

että kansa luki, laski

sekä tunsi laajemminkin

kuin vain oman kirkonpenkin

ilmiöitä, sivistystä,

jopa itsekriittisyyttä.

*

Tuli taaskin kovat ajat

kun toinen maailmansota

alkoi aatten törmäyksistä,

vihasta, etupiireistä.

Kuhmon miehet rajallansa

vartioivat teltoissansa,

linnoittivat, kunnes kuului:

Laamasessa ensiuhrit!

*

Kyliä jo tyhjennettiin,

väki autoihin ja rekiin.

Rakennukset pantiin tuleen,

liekit näkyi idäst länteen.

Rajan kansan kiroukset

oli aivan konkreettiset:

Lähde pakoon, kaikki jätä!

Ymmärtääkö voimme enää?

*

Kahakoita, partioita,

mistä enimmin se koittaa?

Jopa selvis, Saunajärven

kautta vahvin vihollinen

pataljoonaa, rykmenttiä,

tuhansin asemiehiä

lähestyy jo kirkonkylää,

valtaa myöskin Lammasperää.

*

Tyrävaara, Jyrkänkoski,

niissä vihollinen koki,

että alkoi vastarinta

kasvaa ottain kovan hinnan.

Siellä myöskin Väinö-isä

tähtäsi jo kiväärillään…

ampui… – Mitä tuli mieleen?

Vihollinen vai – ihminen?

Omat joukot vahvistuivat,

motituksetkin alkoivat.

Loso, Reuhka, Luelahti,

Kannas, Rastin iso motti.

Mottitaistelutkin vaati

uhreja mut viimein koitti

rauha sekä evakoille

kotiinpaluu raunioille.

*

Nyt alkoi jälleenrakennus,

mut vielä alkoi sota uus,

joka kesti monta vuotta,

sekä tuotti huolta uutta.

Sota oli kauempana,

mut siviileillä pelkona,

desantit ja partisaanit

ne sivullisiakin vaani.

*

Rajakylissä pelättiin

ja joskus yöksi paettiin

saariin taikka keskuskyliin

että kaikki päättyis hyvin.

Silti siviilitkin kärsi

vihollisen luodit iski

Viiksimoon ja Hirvivaaraan,

Kuumussakin Kurkivaaraan.

*

Aina seuraa sotaa rauha

ja uus nousee kansas voima.

Heilui saha, kirves, kuokka,

syntyi suuret ikäluokat.

Kyläkoulut kohotettiin,

uudet tilat asutettiin,

laajatkin uudet alat tuol

Lumiahos, Mustalaissuol.

*

Luja oli usko maahan,

jalostui ja kasvoi karja,

kunnes tuli uusi riesa,

maito liiaksikin piisaa!

Pelastuksena Kostamus,

kaivoskaupungin rakennus,

ettei heti kaikki kaikkoo,

työttömänä jätä Kuhmoo.

*

Kuhmo oo-yy iso saha,

Rusasia kauppiaina,

rautakauppa Korhosella,

Rautiainen ukkoherra,

Känsäkoura, Villipeura,

Sirkan kioski, Kuhmon Kiva

Seitkytluvun dynamiikkaa…

– tuskin aika muistot kultaa?

*

Kaupunkina erämaassa

ollaan muttei kaula suossa.

Kesä kutsuu kamareille

– siitä kiitos Kimasille!

Unskin ura, Kuhmo-talo,

uusi koulu, toive jalo

että liike sekä aatos

sopuisina eläis Kuhmos.

*

Siis on Suomi sata vuotta –

kippistä siis sille! – mutta

nykyään on myöskin vahva

tämä Suomen “jenkkakahva”,

joten juhlitaan me täällä

nöyränä mut myös ylväänä.

“Onnea viel jatkossakin!”,

toivoo eräs Huotarikin.

– Ari Huotari©

PS. Jos jotain haluaisin hänen lisäävän johonkin versioon runosta, niin se olisi muutama riimi hänen jo pienenä äidittömäksi jääneestä äidistä. Hän oli kolmetoistalapsisen perheen kuopus.

Kuumusta kuuluu kummia – Vai kuuluuko?

Siitä on jo aikaa, kun olen kirjoittanut edellisen blogini tänne.  Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että olisin unohtanut kirjoittamisen ja että olisin haudannut Annan sekä hänen ystävänsä. Itse asiassa puuhastelen heidän äärellä enemmän kuin koskaan.

Pidimme ensimmäisen varsinnaisen jäsennetyn peruskurssimme Sisäisestä teatterista ilmaisutaidon- ja draaman opettaja Eliisa Lintukorven kanssa Tammelassa, Forssan kupeessa.  Täältä löydät muutamia oppilaiden kirjoitusnäytteitä. Meillä oli mahtavan luova ryhmä.  Entistä vakaammin uskon ”kontemplatiiviseen”, mietiskelevään, luovaan kirjoittamiseen ja sen itseä eheyttävään  voimaan.  Länsimaissa on pitkät perinteet kirjoittamisesta ”itsetutkimusmenetelmänä”.

Toisenkin Elisa vaikuttaa Sisäisessä teatterissa.  Hän on Auvisen Elisa, joka tekee väitöskirjaansa  Sisäisestä teatterista päihdeomaisten parissa.  Orastavaa yhteistyötä on tulossa myös tutkijatohtori Karoliina Maanmielen kanssa (kirjallisuusterapia).

Itse kehitän tietoisuus- ja terapiataitojani nyt sensomotorisen psykoterapian parissa. Sehän kehollisesti suuntautunutta mindfulness-pohjaista psykoterapiaa, ja oma kiinnostukseni suuntautuu luovan mietiskelevän kirjoittamisen lisäksi kliiniseen hammaslääkärin työhöni. Siksi olenkin perustanut hammashoitopelko.fi – sivuston.

Alan ottamaan lähiaikoina vastaan pelkoasiakkaita myös Kajaanissa (kyselyt: esisuomi (at) gmail.com).  Hoidan  terapeuttisesti sekä heidän pelkojaan että hampaitaan.  Uskon, että tulevaisuudessa meitä ohjaa yhä enemmän kokonaisvaltainen ihmiskuva, jossa teemme tiivistä moniammatillista yhteistyötä.  Hammaslääkärikin hoitaa jatkossa ihmistä psykofyysisenä ja sosiaalisena, holistisena kokonaisuutena.

Perustimme moniammatillisen yhteistyön kehittämiseen, ja kokemuksellisiin menetelmiin, suuntautuneen Yhdistävän Lääketieteen Yhdistyksen.  Perustajajäseninä kanssani ovat farmasian tohtori Hanna Kortejärvi sekä terveystieteiden tohtori Pauliina Aarva. Jännä nähdä millaisia uusia verkostoja ja oivallusta sen kautta syntyy.  Ensimmäinen näyttötyömme on sisällön tuottaminen ”Toivoa ja Iloa -tapahtumaan” (linkki tässä facebook-sivuihin).

Psykiatri Anne Pelkosen kanssa olemme luoneet tieto- ja kokemuspakettia traumoista perusterveydenhoitoon (Lisätiedot esisuomi (at) gmail.com).  Traumatietous on tärkeää sote-ammattilaisille sekä oman pään kunnossapitoon sekä traumojen ennaltaehkäisyyn.  Surullinen tosiasiahan on, että terveydenhoito tuottaa, usein tietämättään, paljon traumatisoituneita uusia potilaita asiakkaikseen. Anne opastaa Toivoa ja iloa tapahtumassa osallistujia kokemuksellisesti traumainformoidun hoitamisen saloihin.

img_3506

Kuumu, Siirtolan tila, Pohjois-Kuhmossa, on edelleen sieluni lepopaikka. Sinne menen luomaan itseäni uudelleen.  Kuumussa sieluni lepää  ja sieltä ammennan voimani.  Kutsunkin Siirtolaa nykyään yrityksemme luovuuskeskukseksi.  Se on pääkonttori, jossa tapahtuu paljon asioita, varsinkin sisäisiä asioita.

Kuumussa kuu mussa (minussa) edelleen virtaa.  Kuuhan on vanha feminiinisen energian symboli.

LUETTAVAA:

 

Kati Sarvela, Sisäinen teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona, Kuumussa Virtaa Oy 2013

Luovuudesta ja sen esteistä

Luovuus aiheena kiehtoo minua. Ehkä myös siksi, että isäni on ollut harvinaisen luova ja kekseliäs ihminen.  Kutsummekin häntä lempinimellä Pelle Peloton. (Tässä on hänen elämänsä tarinaa). Jussi Sarvela on perustanut yhden suuren yrityksen veljensä kanssa, jonka tuotteet enimmäkseen hän oli suunnitellut (pienmetsäkoneita ja -maatalouskoneita). Nyt hän lähenee yhdeksääkymmentä, ja mitä todennäköisimmin, hänen uusimmat ekologisesti kestävät keksintönsä lähtevät tuotteistumaan. Oman luovuuteni juuria ei siis tarvitse hakea kaukaa.

Minulle luovassa virtauksessa, ”flow-tilassa”, eläminen on oikeastaan hyvän elämän elinehto. En olisi minä ilman luovuuttani. Sen kautta koen olevani osa luovaa luomakuntaa, kaiken luojaa. Luovuutemme yhdistää Mihaily Csikszentmihailyn mukaan meidät evoluution prosessiin. Jotkut pitävät taidetta, uusia tieteellisiä oivalluksia ja innovaatioita tuottavaa “flow-tilaa” ja tietoista hyväksyvää läsnäoloa samoina tietoisuuden tiloina. Henkilökohtaisesti ajattelen tietoisen läsnäolon, ”antautumisen ei-tietämiseen”,  olevan luovan flowtilan ennakkoehto.

Jokaisella ihmisellä on Mihaily Csikszentmihalyin mukaan psyykkinen energia, joka tarvitaan luovaan elämään. Luovuus ei siis kuulu vain harvoille ja valituille. Silti vain harva meistä elää luovaa elämää. Itselläni on tunne, että yhä useampi suomalainen on tunnistanut luovuutensa kaipuun, ja yrittää toteuttaa sitä jollain tavoin. Se on hieno asia se. Csikszentmihalyiä lukenut tämän ymmärtää, koska luovat flow-tilat pääsääntöisesti tuottavat sivutuotteena onnellista elämää. Se tekee sitä paljon enemmän kuin materiakeskeinen omille, aina vain uusille aineellisille tarpeille, rakentuva elämä.

Jotta ihminen on maksimaalisen luova omalla alallansa, täytyy hänen ottaa tietysti haltuunsa viitekehys, josta käsin hän lähtee luovuuttansa toteuttamaan. Esimerkiksi luova fyysikko joutuu opiskelemaan matematiikkaa ja fysiikkaa. Luova hammaslääkäri joutuu opiskelemaan hammaslääketiedettä. Vaikka viitekehys olisi hallussa, meillä voi olla monenlaisia esteitä luovuudellemme.

Jatkan ajatuksia luovuuden esteistä, Mihaily Csikszentmihalyin ajatuksenjuoksuja seuraten. Elämässämme voi olla liian monta samanaikaista vaadetta. Kun omat lapseni olivat pieniä, meni minultakin kaikki energia kliiniseen työhön ja kotihommiin. Silloin katosi minulta jopa ruuanlaitosta luovuus. Työ ja arki voi olla niin aikaa vievää ja kuormittavaa, ettei jää tilaa luovuuden toteuttamiselle ja sen energian kanavoimiselle. Tätä en tietenkään harmittele jälkeenpäin. Kaikella on aikansa.

Elämässämme voi olla niin paljon häiriötekijöitä, ettei luovuuden energia pääse virtaamaan. Joku toinen asia tai henkilö kerjää koko ajan huomiotamme. Olen ollut kaikkein luovimmillani “Kuumun Yliopistossani”, korven keskellä, soilla huutavien kurkien, suopursujen, marjanpoiminnan ja puutarhan hoidon parissa. Siellä arkiset vuodenajan rytmit ja hiljaisuus ovat avanneet tilaa luovuudelleni. Jollekin toiselle luova ympäristö voi olla jotakin aivan muuta. Kaikkien ei ole tietenkään pakko muuttaa maalle. Nykyään kyllä pystyn jo kantamaan luovaa ympäristöä mukanani. Nytkin luon tekstiä ja kuvia junassa.

Ihminen voi olla myös laiska ja kyvytön säätelemään oman luovuutensa virtaa. Hänellä kun  ei ole tietoa paremmasta. Ihminen ei tunnista luovuutensa energiaa, ja jos tunnistaa, niin ei tunnista sitä, mihin energiansa suuntaisi. Häneltä saattaa puuttua intohimoinen asenne elämään ja uusiin asioihin. Hän on kadottanut uteliaan lapsen oppivan asenteen ja suhteen elämään.

Useinmiten luovuuden este onkin Csikszentmihailyin mukaan nimenomaan sisäsyntyinen. Egomme pelot ja uhkakuvat ovat luoneet esteet luovuudellemme. Esimerkiksi kaltoinkohdellut lapset kadottavat helposti luovuutensa, ja heidän koko aikuinen persoonansa rakenne voi perustua egon puolustusmekanismeille.

Minän osiemme kielellä, ihmisen minuus samaistuu jatkuvasti jonkin egon osan tarpeisiin, kokemuksiin ja tuntemuksiin. Psyykkinen elämä muodostuu pelkäksi jäykiksi käytännöiksi, lukkiutuneeksi, rutinoituneeksi, arjeksi ja energia valuu uhkakuvista selviytymiseen. Ihmisen mukavuusalue jää pieneksi. Hän takertuu pelon täyttämään maailmankuvaansa ja ehkä vain uusien minäkeskeisten tarpeiden etsimiseen. Tämä estää luovuuden, uuden oppimisen ja joustavuuden kehittymisen.

Toinen luovuuden energian este onkin, jälleen hankalanimisen luovuustutkijamme mukaan, huomion suuntaaminen vain itsekkäisiin päämääriin. Toki jokaisella on perustarpeita, jotka pitää tyydyttää, jotta luova arki mahdollistuu. Nälkäisellä, jatkuvasti palelevalla tai ulosottomiehen vainoamalla yksilöllä vain harvoin on energiaa luovuuteen. Heitäkin kyllä löytyy.  Esimerkiksi koko elämänsä köyhyydessä eläneen sokean  Blind Willie Johnsonin musiikkia on lähetetty jopa Voyager-satelliitissa galaksimme ulkopuolelle. Usein kuitenkin taloudellisessa ahdingossa elävän luovuuden energia kanavoituu arjesta selviämiseen.

Monelle kansalaiselle on kultturisamme muodostunut itsekkyydestä opittu elämäntapa, joka rakentuu minäkeskeisille jatkuville uusille tarpeille. Kasvavista egon tarpeista on muodostunut jopa pakkomielle. Mietin, onko tällainen luovuuden vastainen maailmankuva jo sisäänrakennettu yhteiskunnallisiin rakenteisiin? Meitä on jopa kannustettu jatkuvaan uusien tarpeiden suohon.

Sodan jälkeen oli kovan työnteon ja yhdessä tekemisen meininki, jotta sotavelat ja kansalaisten perustarpeet saatiin mahdollisimman monille tyydytettyä. Vähitelleen kuitenkin luotiin aina vain uusia tarpeita. Yhtäkkiä aineellisesta ylikuluttamisesta muodostui jo hyve. Arki ja ihmisen ihanneidentiteetti muutti muotoaan yhä yksilökeskeisemmäksi ja vähitellen se  muuntautui täksi kuuluisaksi sitten kun elämäksi. Sitten kun minä olen saanut sitä ja sitä, sitten aloitan oikean, oman itseni, näköisen luovan ja mukavan elämän.

Luovuus on vaikeaa paitsi köyhälle myös joillekin rikkaille ihmisille, joiden kaikki energia kuluu egonsa pönkittämiseen rahalla. Toisaalta on tietenkin myös luovia ja varakkaita ihmisiä, jotka rakentavat elämänsä muulle kuin egokeskeisille tarpeille, esimerkiksi edistämään yhteisöllistä hyvää.Valoa on jo näkyvissä.  Ajassamme on näkyvissä uutta yhteisöllisyyttä ja yhä useampi ihminen haluaa olla onnellinen tässä ja nyt.

Luova ihminen joutuu päästämään irti monista ulkoisista tarpeista, kuten varmuudesta ja kontrollin tarpeesta. Hän joutuu opettelemaan taidon epävarmuudessa viihtymiseen. Luovaan asenteeseen tarvitaan intohimoista kiinnostusta johonkin asiaan ja uteliaisuutta. Se merkitsee sitä, että ollaan kiinnostuneita jostain asiasta maailmassa sen itsensä vuoksi, sisäsyntyisesti, eikä sen vuoksi, että sillä saavutetaan jotakin.


Luova asenne maailmaan on oikeastaan tätä lapsen ennakkoluulotonta ja mielikuvitusrikasta  asennetta, jota aikuisella parhaimmillaan täydentää hyvä realiteettitaju. Emme ratkaise luovasti ongelmia (olkoon ne sitten omia sisäisiä tai itsemme ulkopuolella olevia ongelmia), takertumalla vanhan tietoisen minän jonkun osan rakentamaan yksittäiseen maailmankuvaan, vaan päästämällä hetkeksi irti siitä. Juhlimme maailmankuvien moninaisuutta.

Antaudumme ennakkoluulottomuuteen ja uteliaisuuteen. Annamme itsemme olla hetkittäin lapsenmielinen. Mihaleyin Csikszentmihalyin mukaan luovalla on vielä yhdeksänkymmentä vuotiaana tallella lapsenomainen uteliaisuus. Sen johtuu siitä, että he viihtyvät ei tietämisen ihmettelevässä tilassa. Luova pääse yllättymään ja ihastuttamaan itseään, lähes päivittäin, aina vain uusilla ihmettelyn aiheilla.

Tästä Mihaily Csikszentmihailyin kuvaamasta luovasta isäni on elävä esimerkki. Hänellä on tallella pienen lapsen aktiivinen ja jatkuvasti uusia asioita luova mielikuvitus.

Täältä löytyy kirjoittamani artikkeli luovuudesta ja lääketieteestä.

Lähde:

Mihaily Csikszentmihailyi, Csikszentmihalyi Mihaly, Creativity, The Psychology of Discovery and Invention, Audiobook

#luovuus #flow #csikszentmihailyi #mindfulness

Pohdintaa Ken Wilberin integraalista meditaatiosta

On kaksi erilaista tietoisuustaitotyyliä, joita Ken Wilber jäsentää ja opastaa harjoituksin kirjassaan ”Integral Meditation – Mindfulness as a Way to Grow Up, Wake Up, and Show Up in Your Life” oivaltavalla tavalla. Tietoisuustaidoillahan tarkoitetaan mm. henkisestä kasvua ja itsen tiedostamisen lisäämistä erilaisilla tietoisuustaitoharjoituksilla. Tällä on moninainen vaikutus yhteisölliseen hyvinvointiimme, stressiin ja terveyteen.


Wilberin mukaan ei ole ollut uskontoa tai muuta henkistä perinnettä, joka yhdistäisi nämä molemmat perinteet, heräämisen (waking up) ja henkisen kasvun (growing up). Yleensä uskonnot ovat keskittyneet vain ensimmäiseen näistä. Joskus voi olla niin, että yksilö on herännyt kaiken ykseyteen ilman, että hän on juurikaan kasvanut henkisesti. Esimerkiksi meditoija voi olla pitkälle herännyt, “valaistunut”, mutta saattaa olla henkisen kasvun suhteen hyvinkin keskeneräinen, esimerkiksi psykoseksuaalisesti. Tämä voi johtaa vaikkapa toisten haavoittuvaisten yksilöiden seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Näitä surullisia hyväksikäytön tarinoita aina silloin tällöin putkahtaa esiin “valaistuneista” ja uskonnollisista piireistä.

🌺
Kun ihminen on sekä herännyt että henkisesti kasvanut, hän on hyvin integroitunut, eheämpi ihminen. Hän ei ole enää pirstoutunut tietoisuus, egonsa osien puhaltamien satunnaisten tuulenhenkäysten ohjauksessa oleva ihmispoloinen. Tämä ilmenee siten, että tasapainoisempi ja kokonaisempi ihminen osaa ohjata tarkkailevan minuutensa avulla primitiivisempiä osiansa muiden osien yhteyteen. Hänellä on tällöin nk. kaksoistietoisuus. Mielen osat muodostavat harmonisemman kokonaisuuden, ilman että alkukantaiset mielen osat, kuten vihaa, ahdistusta tai kateutta täynnä olevat “ego tilat” kaappaavat huomaamatta mielen, terrorisoiden itseä ja ympäristöä. Itse näen henkisessä kasvussa tarpeelliseksi tietyn nöyryyden. Henkisestä kasvusta huolimatta, meidän täytyy osata olla asettamatta itseämme toisten ihmisten yläpuolelle.  Henkinen kasvumme on kuitenkin viime kädessä meille annettu yhteisöllinen lahja, eikä vain omaa ansiotamme.

🌺
Heräämiseen opastavat henkiset perinteet ovat Wilberin mukaan vanhoja. Niitä löytyy kaikista suurista uskonnoista ja monista alkuperäiskansojen rituaaleista. Sen sijaan henkiseen kasvuun opastavat opit ovat uudempia, vasta noin sata vuotta vanhoja. Ne korostavat ihmisen yksilöllisen kypsymisen psykologisia kehitysasteita, ja ne ovat kehittyneet psykoterapeuttisista perinteistä käsin. Itse lisäisin tähän sielunhoidolliset perinteet, koska niissähän lepää länsimaisen psykoterapian juuret.

❤️
Prototyyppi henkisen kasvun kehitysvaiheista on professori ja teologi Fowlersin uskon kehitysasteet: 


 1) Lapsen intuitiivinen usko, jossa fantasia ja todellisuus sekoittuvat.

 2) Myyttis-kirjaimellinen usko, jossa myyttiset tarinat otetaan kirjaimellisesti.

 3) Synteettiskonventionaalinen, jolle tyypillistä on kollektiivisuus. 

4) Individualisreflektiivinen, jossa ihminen oppii peilaamaan kokemustaan ja ottaa vastuun omista arvoista ja uskomuksistaan.

 5) Konjuktiivinen usko, jossa ihminen antautuu uskon paradoksille ja monille näkökulmille.

 6) Universaali usko, jota jotkut kutsuvat valaistumiseksi: ihminen tajuaa kaiken olemisen ykseyden.

❤️

Henkisen kasvun kautta ihmisen tietoisuudesta tulee yhä monimuotoisempi, sisältörikkaampi, hienostuneempi ja kypsempi. Heräämiskokemukset ovat välittömiä kokemuksia, joissa ihminen saavuttaa yhteyden tunteen esimerkiksi meditaatiossa tai transsissa kaiken olemisen perustaan. Tämä ei suinkaan aina johda automaattisesti henkiseen kasvuun. Mooseksella, Jeesuksella, Buddhalla ja muilla pyhillä on tuhansia vuosia ollut näitä heräämisen kokemuksia.

🌺
Henkisen kasvun tiellä ei riitä pelkkä sisäisyyden tutkimus, koska siinä joudumme paneutumaan myös kulttuurisiin ilmiöihin. Tulemme tietoiseksi kulttuurisista uskomuksistamme tietoisuutemme kartoista,  autopilottimme takana. Wilber kuvaa ilmiötä siten, että moni puhuu sujuvasti englantia, mutta jos hänen pitäisi kuvata kielioppi ja säännöt puhumisen takana, ei siitä tulisi mitään.


Henkisessä kasvussa tulemme yhä tietoisemmaksi kulttuurien ja uskontojen moninaisuudesta, ja miten ne ovat vaikuttaneet omaan käyttäytymiseemme, omiin uskomuksiimme ja arvoihimme. Tutustumme uskomuksiimme ja arvojemme takana oleviin karttoihin, jotka määrittelevät ja ohjaavat tietämättämme käyttäytymistämme, mikäli emme tee niitä näkyviksi.

❤️

Sisäistämme henkisen kasvun kautta sotaisan, vastakkainasettelun sijaan, vähitellen myötätuntoisen ja erilaisuuden hyväksyvän rakkauden ja levollisuuden.  Lukisin kreikkalaisroomalaisen ja myöhemmin kristilliseksi perinteeksi muuntautuneen Lectio Divinan mietiskelytradition tähän perinteeseen:  Luemme tekstejä, esimerkiksi pyhiä kirjoja, jonka jälkeen peilaamme ne sisätodellisuuteemme, sen erilaisiin uskomuksiin ja arvoihin.

🌺

Wilberin mukaan vasta sitten kun harjoitamme sekä heräämiseen että henkiseen kasvuun johtavaa henkisyyttä, meistä tulee kokonaisia ei-pirstoutuneita, myötätuntoiseen rakkauteen kykeneviä ihmisiä. Koko ihmiskunnan historia on ollut rikkonaisten ja henkisesti keskenkasvuisten ihmisten historiaa. Wilberin mielestä tiedämme syyn nyt tähän: henkisten traditioiden vajaavaisuuden. Nyt tietoisuutemme evoluutio on päässyt siihen pisteeseen, että on mahdollista rakentaa siltoja yli uskontojen ja aatteiden.  Se tapahtuu harjoittamalla molempia, sekä heräämiseen johdattavaa meditaatiota että henkiseen kasvuun ohjaavaa meditaatiota.