Sisäinen teatteri® – Muutama sana pirstoutumisestamme

Koska Sisäinen teatteri on integratiivinen, eli eri viisausperinteitä yhdistävä menetelmä, voi siinä yhdistää psykoterapeuttisia menetelmiä eri perinteistä. Erityisen helposti siihen voi liittää menetelmiä lähisukulaisista, osien terapiasta (Parts therapy) sekä sisäisen perheen terapiasta (IFS).

Jay Noricks esittelee kirjassa (Parts therapy…) mielenkiintoiset työkalut, joita voi hyödyntää myös Sisäisessä teatterissa. Ne ovat SUD-asteikko (Subjective Units of Disturbance), ja SUE-asteikko (Subjective Units of Energy).

SUD asteikolla voit arvioida, kuinka paljon joku muisto vaivaa ja häiritsee sinua. Nolla tarkoittaa sitä, ettei asia vaivaa sinua enää lainkaan, ja kymppi puolestaan sitä, että muisto vainoaa sinua todella paljon. Esimerkiksi väkivallan kohteeksi joutuneelle muisto tapahtuneesta voi olla todella ahdistava ja usein  toistuva, mikäli tapahtunutta ei ole työstetty (tällaisten muistojen työstöön suosittellen terapeutin/terapeuttisen ryhmän tukea). Hänellä SUD voi olla kymppi.

Joskus voi olla vaikea määritellä onko joku muisto negatiivinen vai positiivinen, mutta se on hyvin voimakasenerginen. Tällaista kokemusta voi arvioida SUE asteikolla. Esimerkkinä voi olla muistot siitä, kuinka on saanut hyvää energiaa itseensä auttamalla toisia ihmisiä. Noricksin kirjassa on esimerkki ihmisestä, joka halusi aina auttaa muita ihmisiä, ja tämä kokemus oli ollut hyvin korkeaenerginen. Tämä oli johtanut ylenpalttiseen toisten auttamiseen ja miellyttämisen haluun sekä omien rajojen ja tarpeiden täydelliseen unohtamiseen.

SUE:n käytöstä kirjassa on myös seurava esimerkki: Eräs henkilön nuori osa, Teini, sai myönteistä energiaa itseensä siitä, että alkoi kiusata muita ihmisiä. Kokemus oli korkeaenerginen SUE-asteikossa. Osien terapian menetelmin laskettiin kokemuksen energisyyttä.

Noricks käyttää usein näitä asteikkoja, ja mikään ei estä sinua kokeilemasta niitä myös kirjoittamisprosessissasi. Kirjaat Elämän eepokseesi kuinka paljon joku muisto häiritsee sinua, ennen kuin aloitat työstämään sitä kirjoittaen hyödyntäen minätiloillasi. Prosessisi edetessä voit arvioida tällä skaalalla onko muiston häiritsevyys vähitellen vähentynyt, kun olet työstänyt asioita luovasti kirjoittaen. Taidan itse tulevaisuudessa hyödyntää tätä skaalaa kokeiluluontoisesti kirjoitusryhmissäni.

Ihmisten dissoutumis-, eli ”pirstoutumisaste” vaihtelee. Noricks kutsuu altertiloiksi sellaisia tiloja, jotka ovat täysin dissosioituneita. Tämä siis tarkoittaa sitä, että kun olet tässä tilassa, olet ikään kuin irti kaikista muista tiloista, eikä tämän tilan muistot ole muiden minätilojen käytettävissä. Ulkoapäin katsottuna näyttää siltä, että elät montaa eri elämää, tietämättä itse mitään tiloistasi. Sisäisen teatterin päämäärä on tehdä kaikki minätilat, myös altertilat, tutuiksi itselle. Jotta ihminen saavuttaa alterinsa, tarvitsee hän transsin, eli Sisäisessä teatterissa luovan kirjoittamisen flow-tilan.

Tästä linkistä löydät englanninkielisen dissosiaatiotestin. Voit testata kuinka pirstoutunut olet. Tavallisimmin arvot jäävät alle 30. Mitä korkeampi luku on, sitä enemmän pirstoutunut ”dissosioitunut” henkilö on kyseessä. Kun luku on yli 30, puhutaan dissosiatiivisesta identiteettihäiröstä (DID). Tavallisimmin tällöin ihmisen historia on hyvin traumakuormittunutta, ja terapia olisi hänelle kovasti hyödyllistä. Joskus traumojen purku voi olla hyvin suurienergistä puuhaa: vapautuu häpeää, vihaa, surua… Mikäli purku ei tapahdu turvallisessa ilmapiirissä, voi henkilö uudelleen traumatisoitua. Siksi painotan toistuvasti sitä, että ihmisellä tarvitsee olla turvallisia aikuisia osia ja vähintäänkin turvallisia aikuisa muita läheisiä, jotka voivat olla tukena kirjoitusprosessissa. Mikäli olet epävarma itsestäsi, parasta on kirjoittaa terapeuttisessa ryhmässä tai terapeutin kanssa yhteistyössä.

Myös luovissa transsitiloissa ihminen voi olla melkoisen dissosioitunut, koska tällöin hän voi kyetä samaistumaan tietoisuutensa etäisimpiin tiloihin. Näitä tiloja ihminen voi tehdä kirjoittaen tutuksi itselleen. Voimme siis hyödyntää syviä minätilojamme, erityisesti tilaamme, jota jotkut kutsuvat Sisäiseksi viisaudeksi. Tällöin teet luovassa prosessissasi rakentavasti itsellesi tutuksi yhä enemmän tiedostamattoman mielesi materiaalia. Usein kutsun Sisäistä teatteria, luovaa kirjoittamista minätiloilla,  yhdeksi aktiivisen mielikuvituksen (Carl Jung) variaatioksi. Sen juuret ovat vain toisaalla eli hypnoterapiassa.

Oman tietoisuuden ohjaus luovassa ”psykodramaattisessa transsissa” eli flow-tilassa on tietoisuustaito. Väitän Sisäisen teatterin olevan oikeastaan eräs tapa harjoittaa oivallusmeditaatiota. Se on siltä meditaatioperinteiden ja länsimaisen psykoterapiaperinteen välillä.

WP_20130804_011[1]Tietoisuustaidoissa on siis kysymys siitä, että otamme tiedostamattoman mielemme tunnetilat omaan ohjaukseemme, emmekä anna niiden sattumanvaraisesti ohjata meitä.  Esimerkiksi nykyään lenkillä ollessani saatan välillä olla melkoisen dissosioitunut, kun luovassa tilassa työstän ideoitani (=oivallusmeditaatiota). Välillä puolestani tietoisesti palautan tietoisesti itseni tähän hetkeen (läsnäolon-harjoitukset):  Haluan osata olla läsnä myös maailmalle, täysillä aistia ympäristöäni.

Minusta on tullut yhä parempi oman tietoisuuteni ohjaaja. Erilaisen tilat eivät satunnaisesti juurikaan mellastele enää minussa, vaan olen ”valjastanut tukevammin härkäni”.Tunnetiloillamme, minätiloillamme, on yhteys myös fysiologiaamme. Jotkut minätilat häiritsevät normaalia fysiologiaamme aiheuttamalla fyysisiä oireita. Minätiloihimme liittyvät jännitykset ja krampit kehossamme voivat kertoa tärkeää tietoa itsestämme. Sisäinen teatteri on hypnoterapiamenetelmenä myös kehomieli-menetelmä. Kun saavutamme levollisuutta minätiloijemme välillä, edistämme myös harmoonista fysiologiaa kehossamme.

Mainokset

Ihminen on sosiaalinen kehomieli, osa 5

LOPUKSI

Kyllä. Stressillä ja uskomuksillamme on vaikutusta fyysiseen terveyteemme. Ne vaikuttavat paitsi elämäntapoihimme myös emotionaalisten molekyylien kautta (esim. stressihormonit) siihen.  Kokonaisvaltaiseen terveyteemme vaikuttaa muiden luontokappaleiden ja ihmisten hyvinvointi. Tutkimusten mukaan esimerkiksi depressio on sosiaalisesti tarttuva sairaus.

Kun työstämme omaa maailmankuvaamme integratiiviseksi, rakennamme samalla omaa fyysistä ja henkistä hyvinvointiamme. Me tarvitsemme kipeästi tietoisuuttamme integraatiota edistäviä työkaluja, koska hukumme tietoon. Moni meistä on pullollansa erilaisia ristiriitaisia näkemyksiä. Toisaalta asia on näin, mutta toisaalta näin ja oikeastaan se on myös näin. Osa psykofyysistä pahoinvointiamme voi johtua jopa siitä, että olemme informaation ylikuormittamia. Emme kykene käsittelemään ristiriitaisia ajatuksiamme, ja sulattamattomat tunteet tukkivat vapaan tunnevirtauksemme. Emme jaksa ajatella itse, vaan helpompaa on mennä muiden, massan, mukana. Tällöin emme toteuta autenttista itsemme näköistä elämää.

Emme opi pelkästään käytännön kokemustemme kautta. Oma sosiaalinen kehomielemme voi muodostaa imaginaarion, kokemuksellisen oppimisen mielikuvituskeskuksen. Voimme tunnistaa rentoutuneessa tilassa meihin ehdollistetut ajattelumallimme ja voimme jopa simuloida todellisuutta mielikuvituksessamme.

Aktiivinen mielikuvitus, meditaatio, mietiskely ja  luova terapeuttinen taide ovat välineitä, joilla työskentelemme kokemuksellisessa sisätodellisuudessamme. Voimme oppia suhtautumaan myös hyväksyvästi paitsi omiin persoonamme osiin myös toisiin ihmisiin samaistumisen avulla. Tällöin voidaan jo puhua moraalisesta mielikuvituksesta.

Tietoisuustaitojen kehittymiseen, kuten läsnä olon taitoihin ja aktiiviseen mielikuvitukseen, tarvitaan paitsi meditaatioharjoituksia myös kokonaan uusi tapa ajatella. Itse asiassa tämä ei tämä ole kovinkaan uusi tapa, pikemminkin paluuta osittain vanhaan. Ympäristömme, luonto, mukaan lukien ihmisluonto ovat pyhiä ja olemme osa sitä. Kieltäydymme pirstomasta todellisuutta osiin, muuta kuin rakentaaksemme integratiivista kuvaa siitä.

Oma Sisäinen teatteri tapa ajatella ei ole sekään mitenkään täysin uusi tapa ajatella. Toin esille jo Lauri Rauhalan ja Ken Wilberin. Lisäksi yksi tunnetuimmista ekofilosofeista, Henryk Skolimowski on kirjoittanut kirjan ”The Theatre of the Mind”. Voimme sisäisen draaman kautta liittää itsemme osaksi maailmankaikkeutta. Sisäisen teatterin voi ajatella olevan myös hänen filosofiansa sovellutus. Lukemattomat muut viisaat ovat oivaltaneet olemisemme draamallisen perusluonteen (mm. William James, Carl Jung, james Hillman,  Mihail Bakhtin).

Onko tämä Sisäinen teatteri nyt sitä ”kaikki käy” maitokauppauskonnollisuutta, josta tietyt autoritaariset piirit puhuvat halveksivasti. Minusta ei. Kyse ei nimittäin ole vain eklektismistä, jossa satunnaisesti yhdistetään erilaisia viisausperinteistä. Sen sijaan kysymys on viisauden integraatiosta: Ihminen voi sisällään ja käytännön elämän kokemusten kautta yhdistää kaiken sen viisauden mitä ihmiskunta on historiansa aikana kehittänyt. Hän voi antaa sekä mielikuvituksensa ja intuitionsa sekä loogisen järkensä ohjata prosessia. Kaikkea tieteellisteknistä kehitystä meidän ei tarvitse heittää roskakoriin. Ekologinen elämä vaatii kuitenkin sen, että alamme hakemaan onnellisuutta myös arkisista pienistä asioista, kuten vaikkapa vapaaehtoistyöstä, emmekä vain egon aineellisista symboleista.

Minätilat ja niiden vuorovaikutus ovat integratiivinen prosessi, jossa voidaan työstää erilaisia viisausperinteitä omassa kokemusmaailmassa leikkimällä. Imaginaariomme toimii poettisella luovalla logiikalla, eikä vain järjen rationaalisella logiikalla. Integratiivisessa minätilojen työskentelyssä on syytä muistaa, että tiedostamaton mielemme on, paitsi aarreaitta, myös kaatopaikka. Siksi kaikki mitä sieltä nousee, ei ole kultaa.Paljon pahaa on tehty, kun on odettu kaikki tiedostamattomasta mielestä nouseva mielikuvitusaines todesta.

Mielikuvituksen tuottama syvempi tieto pitää heijastaa tietoisempiin rationaalisiin tiloihin. Lisääkö tämä uusi oivallukseni luomakunnan hyvää, kaunista ja oikeudenmukaisuutta? Prosessimme ei ole siis pelkästään terapeuttinen vaan se on henkinen kasvu matka väkivallattomaan globaaliin rakkauteen.

Itsetuntemusmatkan ei tulisi olla olemisemme päämäärä. Sen sijaan meidän tulisi antaa itsemme Jumalan (universumin/kosmoksen, rakkauden) luomistyön välikappaleeksi prosessissa, jossa luomme jotakin suurempaa tai pienempää hyvää, kaunista ja rakkaudellista yhteisöömme tai ympäristöömme.

Uskon, että maailma muuttuu sitä kautta, että alamme välittää enemmän toisistamme ja luonnosta.  Kristallipallostani olen näkevinäni, että tulevaisuudessa kolmas sektori, eli vapaaehtoistoiminta tulee nousemaan uuteen kukoistukseensa. Tutkimusten mukaan vapaaehtoistyö kun edistää molempien, sekä avun vastaanottajan että sen tarjoajan kokonaisvaltiasta hyvinvointia. Sen sijaan näyttöä ei ole siitä, että ylimääräinen tarpeeton tavara juurikaan lisäisi onnen kokemustamme. Olemme eläneet kummallisessa myytissä.

Emme uudessa elämäntavassamme vain luule naivisti, että tieteellistekninen kehityksemme pelastaa meidät ekokatastrofiltamme. Joudumme uusimaan koko olemisen perustamme. Meidät voi pelastaa se, että alamme välittämään toisistamme,  muista kulttuureista sekä luontokappaleista ihan vain sen takia, että ne kaikki ovat pyhiä. Voimme löytää tällöin elämäämme entistä enemmän onnea pienistä arkisista asioista. Tarvitsemme tietoa integroivia tapoja, joiden avulla yhdistämme erilaisia viisausperinteitä. Länsimaisen kulttuurin on päästävä eroon ylimielisyydestään muita kohtaan. Myös alkuperäiskansoilla on meille opetettavaa eikä vain meillä heille.

Ken Wilberin integraaliteoria ”kaiken teoria kaikesta” on hieno teoria. Silti itse kannatan sellaista näkemystä, jossa jokainen ihminen voi itse integroida viisautta erilaisista perinteistä itseensä, luovasti, täysin omalla ainutkertaisella tavallansa. Ken Wilber näyttää meille, minkälaiset mittasuhteet tällainen matka voi tuottaa. Voimme oppia paljon häneltä. Emme kuitenkaan tarvitse yksittäisiä guruja. Lempilainauksiani on Jungin huudahdus, kun hän kuuli perustetusta jungilaisesta suuntauksesta: ”Luojan kiitos olen Jung, enkä jungilainen!”

Teatteri on laitos, jossa tulevaisuus, menneisyys ja nykyhetki  kohtaavat. siellä voimme jopa animoida luontokappaleet sosiaalisen kanssakäymiseemme. Puolustan tietoisuustaitona minätilojen Sisäistä teatteria, koska sen avulla jokainen voi rakentaa itse oman itsensä näköisen kartan todellisuudesta, kartan, joka auttaa häntä toteuttamaan oma ainutkertaista elämäänsä. Tämä Elämän eepoksesi voi olla visuaalinen, tarinallinen, filosofinen, tai jopa runollinen tai satujen kartta. Se voi olla isompi tai pienempi, arkinen tai joskus jopa pateettinen. Se on se metaforinen tarina, jolla oma hyvinvointisi lepää.  Kukin voi imaginaariossaan   itseohjautuvasti ammentaa viisautta niistä globaalin yhteisönsä perinteistä, jotka hän itse kokee itse lähimmäksi omaa sydäntään.

Mitään viisautta ei oteta vastaan tietoisuustaitoja harjoittaessa ilman pureskelua, paitsi se, että olemme osa maailmankaikkeuden suurta verkostoa: Kun luomakunta voi huonosti, se vaikuttaa itse kunkin kansalaisen hyvinvointiin. Avattaren ohjaaja Cameron on tuonut tämän viestin taiteen keinoin jopa Hollywoodiin. Jospa me globaalin maailmankylän kansalaiset alkaisimme yhä enemmän sisäistää tämän luomakunnan verkostoitumisajattelun osaksi elämäntapaamme.

Tietoisuustaidot facebookissa.

Viisi tapaa harjoittaa tietoisuustaitoja

Eri tavat harjoittaa tietoisuustaitoja lomittuvat toinen toisiinsa, joten seuraava jaotteluni on osittain keinotekoinen. Luokitteluni ehkä antaa ymmärryksen siitä, kuinka tietoisuustaitoja voi harjoittaa laaja-alaisesti monella eri tavalla erilaisista maallisista ja uskonnollisista traditioista käsin.

Kaikille tietoisuustaitoharjoituksille on tyypillistä, että ihminen oppii ohjaaman omaa tietoisuuttaan. Kun ihmisen tietoisuusstaidot kehittyvät, ei hän ole enää sattumanvaraisten tunteittensa ja ajatustensa ohjaama. Vapaudumme olemasta tunnekaappaustemme uhreja. Samalla löydämme uuden egomme ulkopuoliseen tietoisuutemme ohjauskeskuksen. Samalla tietoisuustaitojen harjoittaja vapautuu kulttuurinsa valtaa pitävien, yksipuolisten uskomusten ohjauksesta, jolloin hänen todellinen itsenäisyytensä lisääntyy. Ihminen kasvaa arvorationaaliseksi eikä hänen tietoisuutensa ole enää ”autopilotin” ohjauksesta.

Meditoiden on mahdollista saavuttaa erilaisia virtaus- ja tapulikokemuksia, jotka eivät ole meditaation päämäärä, vaan ne voivat olla onnistuneen prosessin sivutuote. Näitä kokemuksia käsitteellistetään eri traditioissa eri tavoin.

  1. Keskittymismeditaatio

Ihminen keskittyy esimerkiksi johonkin ulkoiseen objektiin (vaikkapa kynttilän liekkiin). Aluksi hän voi keskittyä tähän vaikka muutamaksi minuutiksi. Vähitellen aikaa voi pidentää vaikkapa viideksitoista minuutiksi ja myöhemmin puoleksi tunniksi. Aina kun ajatukset ryhtyvät vaeltelemaan, palautetaan tietoisuus hellävaraisesti takaisin liekkiin.

Vähitellen keskittymiskykymme paranee siten, että huomaamme etteivät ajatuksemme enää vaeltele. Päinvastoin, huomaamme tietoisuutemme ikään kuin sulautuvan osaksi keskitymisen kohdetta. Liekki sulautuu minuuteen.

  1. Hyväksyvän läsnäolon (mindfulness) harjoitukset

Hyväksyvä läsnäolo on sitä, että kiinnitämme huomiomme nykyhetkeen. Opimme hyväksyvästi havainnoimaan omaa kehomieltämme: tunteitamme, ajatuksiamme ja fyysisiä tuntemuksiamme sekä maailmaa. Emme samaistu tunteisiimme emmekä ajatuksiimme. Voimme esimerkiksi keskittyä hyväksyvästi johonkin tekemiseen, mitä rakastamme (esim. käsityöt/puutyöt). Ihminen keskittyy tekemiseensä täydellisesti, aina kun ajatukset pakenevat, hän ohjaa ne hellävaraisesti takaisin tekemiseensä. Ihminen voi keskittyä hyväksyvästi tähän hetkeen. Voit sulkea silmäsi, ja kuunnella hyväksyvästi ääniä, jotka kuulet ympäriltäsi. Et tulkitse tai arvota mitään (EI: ahaa… nyt lintu laulaa, öäk miten inhottavaa liikenteen ääntä), vaan olet vain vartin läsnä hyväksyvästi ympäröivälle äänimaailmalle.

  1. Oivallusta tuottava mietiskely

Monet kristilliset mietiskelytraditiot (esim. Lectio Divina) käyttävät hyväksi reflektoivaa eli peilaavaa meditaatiota. Siinä valitset jokun teeman, lauseen tai kysymyksen, jota ajattelet syvällisesti. Kun mielesi vaeltaa sivuraiteille, palautat tietoisuutesi keskuksen takaisin käsiteltävään asiaan. Kun saavutat syvemmän oivalluksen asiasta, otat tämän oivalluksen, uuden lauseen, seuraavan mietiskelyn kohteeksi. Voit pitää kirjoitettua päiväkirjaa oivalluksistasi.

Parhaimmilaan ajatukset alkavat mietiskellen virrata spontaanisti, ilman, että estosi ja turhautumasi häiritsevät tietoisuutesi virtaa. Mietiskelyssä vapaudut vähitellen kulttuurisista uskomuksista, ja tietoisuutesi pääsee puhtaasene olemiseen. Krisittyllä tämä on tietoisuuden lepoa Jumalassa.

  1. Luova mietiskely

Tähän mietiskelytraditioon luen erilaiset luovat spontaanit tavat harjoittaa mielen keskittämistä. Tässä meditaatiotavassa pyritään luovuuden avulla tekemään tietoisuuden tiedostamatonta materiaalia tietoiseksi mielikuvituksen avulla. Tämän tyyppisiä harjoitteita löytyy monista uskonnollisista traditioista (esim. tibettiläinen Vajrayana traditio ja sufilaisuuden tassawari harjoitukset/Levey, Luminous Mind, 1999). Luen myös aktiivisen mielikuvituksen, kuten Sisäisen teatterin ja jungilaisen aktiivisen mielikuvituksen tähän traditioon kuuluvaksi.

Luovassa mietiskelyssä mieli täytetään esimerkiksi erilaisilla mielikuvituksellisilla näkökulmilla, torjutuilla, hyväksytyillä, toisiin ihmisiin siirretyillä tunteilla ja ajatuksilla, joita aktiivisesti mielikuvituksen avulla visualisoidaan ja niiden avulla voidaan tuottaa vaikkapa piirroksia tai spontaania dialogia. Tässä tavassa suhtaudutaan hyväksyvästi kaikkiin mielen ajatuksiin, olkoon ne typeriä, rationaalisia, filosofisia, lapsellisia, ahdistavia, vihaa täynnä olevia, rakkaudellisia. Kaikki tunteet ja ajatukset hyödynnetään mielikuvituksen materiaaliksi. Täyttämällä mieli mahdollisimman monenlaisilla näkökulmilla, ihminen vapautuu harhoistansa. Hän huomaa vähitellen, ettei ole enää mitään teoriaa, on vain puhdas oleminen.

  1. Rukoilu

Myötätuntoinen rakkaus on kaikkien merkittävimpien uskontojen keskiössä. Rukoiluun luen erilaiset myötätuntoharjoitukset, joissa ihminen harjoittaa ja jakaa kiitollisuutta, anteeksiantoa sekä myötätuntoista rakkautta luomakunnan kaikille kappaleille – myös itselleen.

Ihminen voi olla kiitollinen ja hyväksyvä myös elämänsä vastoinkäymisille, koska elämämme kipukohdat voivat olla henkisen kasvumme mahdollisuuksia. Tämä voi olla vaikeaa, jopa mahdotonta, kun olemme keskellä tunnekaaosta. Usein vasta jälkeenpäin kykenemme näkemään myötätuntoisesti elämämme vaikeimmat asiat.

Myötätuntoista rukoilua voi harjoittaa monin tavoin. Rukous on kääntymistä rakkauden puoleen. Se voi olla kääntymistä korkeampien voimien, kuten Jumalan puoleen. Vaikka buddhalaisuudessa ei varsinaista rukoilua ole, sen meditaatiotraditiot (esim. pitkien mantrojen lukeminen) muistuttavat rukoilua. Kritittyjen ja muslimien rukoilutraditiot puolestaan voivat muistuttaa yllä olevia muita meditaatiotraditioita.

Lopuksi

Kaikkien meditaatiotapojen päämäärä on vapauttaa ihminen myötätuntoiseen elämään. Laaja-alaisesti ajatellen monenlainen vapaaehtoistoiminta, jossa ihminen myötätuntoisesti auttaa muita ihmisiä ja luontokappaleita, on tietoisuustaitojen harjoittamista. Tietoisuutaitoinen ihminen tuottaa kauneutta ja hyvyyttä elämään, ilman että hän olettaa saavansa tästä palkkiota tai egollensa timantteja. Tällöinen ihmisen toimintaa ohjaa vain puhdas rakkaus luomakuntaa kohtaan.

Tietoisuustaidot ovat facebookissa.

Muutama ajatus neroudesta ja luovuudesta

Nerosta fyysikosta, Albert Einsteinista, kiertää jos jonkinlaisia lähteettömiä sitaatteja internetissä. Niiden perusteella näyttää siltä, että tämä viisas mies arvosti enemmän mielikuvitusta kuin faktatietoa. Useamman lähteellisenkin lainauksen löysin Michelle ja Robert Root-Bernsteinin mielenkiintoisesta  Psychology Today- lehden arikkelista (2010) .

”Suuret tiedemiehet ovat myös taitelijoita, ” sanoi tämä nero. Kaikkia Albert Einsteinista kirjoittettuja tarinoita yhdistää Root-Bernsteinien mukaan se, että hän näki mielikuvituksen, intuition ja inspiraation luovan tiedemiehen tärkeimpinä ominaisuuksina. Uutta keksiäkseen tiedemies tarvitsee enemmän mielikuvitusta kuin tietoa. Calapricen kirjassa (2000) Albert Einstein sanoo: ”Kun tarkastelen omaa ajatteluani ja kehittämiäni menetelmiä, olen tullut siihen lopputulokseen, että minulle mielikuvitus on ollut tärkeämpää kuin mikään absoluuttinen tieto. Kaikki suuret saavutukset tieteestä lähtevät liikkeelle intuitiosta… Välillä tiedän, että olen oikeassa, vaikken tiedä syytä, miksi näin on.

Mielikuvitus näyttää olevan tärkeämpää kuin tieto, silloin kun kysymyksessä on luova ongelmanratkaisu. Prosessi ei kuitenkaan jää aina onneksi pelkästään mielikuvituksen tuottamaksi fantasiaratkaisuksi, vaan meidän on kasvaaksemme tiedemieheksi vielä onnistuttava kääntämään oivalluksemme tieteen loogiseksi kieleksi.

Taitaa olla niin, että taiteellinen nero kykenee antamaan inspiraatiolleen esteettiseen, koskettavan mielikuivituksellisen muodon, sellaisen, joka koskettaa intuitiivisesti myös toista ulkopuolista kokijaa. Tieteellinen nero kykenee antamaan intuitiivisille ajatuksilleen tieteellisen, täsmällisen loogisen numeerisen tai kielellisen muodon. Nero tavallinen ihminen kykenee puolestaan elämään mielikuvituksena oivallukset yhteisönsä, muiden luontokappaleiden ja oman itsensä kannalta hyväksi, arkiseksi, onnelliseksi elämäksi. Siksi arjen nerolle pienikin voi olla suurta ja vähän paljon.

Root-Bernsteinen (2010) mukaan Albert Einstein esitti oman intuitiivisen työskentelynsä fysiikan kongressissa Kiotossa vuonna 1922. Hän kertoi käyttävänsä mielikuvia, tunteita ja jopa musiikkia ongelmanratkaisuissa. Vasta myöhemmin hän sanoitti oivalluksensa sanoiksi. Einsteinille oli selvää, että luova ajattelu tapahtui mielikuvituksen ja sen symboliikan kautta: suuri osa prosessointia tapahtuu tiedostamattomien mielen elementtien avulla. Hän kertoi itseasiassa käyttävänsä aika vähän aikaa mielikuviensa sanoittamiseen. Hän työskenteli enemmän ilman sanoja, mielikuvien parissa, yhdistelemällä erilaisia fantasioita toinen  toisiinsa. Tästä tulee tietysti itselleni mieleeni aktiivinen mielikuvitus. Luovat ongelmanratkaisutaidot eivät kehity vain loogisen ajattelun kautta vaan nimenomaisesti heittäytymällä mielikuvituksen pyörteisiin.

Henkilökohtaisesti ajattelen, että me ihmiset olemme eri aistipainotteisia. Itse työstän omaa mielikuvitustani ja minätilojani Sisäisessä teatterissani sekä mielikuvin, mutta myös sisäisen puheen kautta. Tämä sisäinen puhe ei kuitenkaan ole logiikan kieltä, vaan satujen, tarinoiden ja myyttien kieltä. Joku puolestaan voi löytää omalle sisäiselle kokemukselleen musiikillisen tai liikkeellisen muodon, ja kokemuksen ”järkevä” sanoittaminen tapahtuu ehkä sitten joskus myöhemmin. Joskus onnelliseen elämään sanoitusta ei tarvita. Kokemus integroituu sanattomasti, jonka jälkeen tietoisuus organisoituu uudella tavalla. Tämän jälkeen maailma näyttäytyy vain erilaiselta. Jotakin on liikahtanut syvällä sisällämme.

Wikisitaateista löytyy tarina, jossa äiti kysyy Albert Einsteinilta ohjeita pienen poikansa kasvatukseen, jotta hänestäkin tulisi isona merkittävä tiedemies. Einsteinin kerrotaan vastanneen hänelle tähän tapaan: Jos haluat lapsestasi älykkään, lue hänelle satuja. Jos haluat hänestä vielä enemmän älykkään, lue hänelle vielä lisää satuja.

Uskon, että koskaan ei ole liian myöhäistä ruokkia itseä saduilla ja tarinoilla. Mikä parasta, elämme onneksi parhaillaan mielikuvituksen ja luovuuden noususuhdannetta! Taide voi tuottaa estetiikan lisäksi oivallusta. Voimme käyttää omaa tiedostamatonta mieltämme siten, ettemme etsi sieltä ongelmien lähteitä, vaan löydämme sieltä rakentavia uusia ratkaisuja.

Metaforista, Picassosta, neuroudesta ja minätiloista

Picassosta kerrotaan tarinaa, että jo koulussa hän näki numerot eri tavalla kuin muut ihmiset. Hänelle nelonen oli mies, jolla oli iso nenä, kahdeksikko enkeli ja yhdeksän oli mies, joka nojautui tuulta vasten.  Kumpi sitten näki numerot “oikein”, matemaatikko vai hän?  Asiasta voi olla montaa eri mieltä.  Aristoteles oli puolestaan sitä mieltä, että neron tuntee juuri siitä, että hän kykenee linkittämään metaforin eri asioita toisiinsa. Hän rakentaa eri asioiden välille siltoja vertauskuvin. Hän kykenee rikkomaan perinteisiä ajatuksia mielikuvin.

Anna on viime aikoina omalla palstallaan kirjoittanut tarinoista ja metaforista, siitä kuinka ne sulattavat tietoisuutemme jäykistyneitä näkökulmia. Teksti on sen verran “jämäkkää” tekstiä, että Emäntä väsyy sitä lukiessä. Ja varmaan moni muukin. Silti Anna on hänen mielestään oikeassa: asia on  justiinsa niin kuin Anna kirjoittaa. Vertauskuvat ja niiden symboliikka, meidän mielikuvitusrikkaat näkökulmat maailmasta, sulattavat luutuneita ja kaavoihin kangistuneita ajattelumallejamme. Maailma on se mitä se on, mutta se, miten maailman näemme riippuu täysin mielikuvituksestamme ja luovuudestamme, näkökulmien vaihtotaidoistamme.

Siitä tuleekin mieleen, että ei kai kukaan lukijoista luule tosissaan, että Anna ystävineen olisivat, tai luulisivat olevansa,  “aikuisten oikeasti” olemassa? Siirtolan Emäntä kertoo lukijalle salaisuuden; me emme ole “materialistisesti” mitään muuta kuin Kati Sarvelan tietoisuuden fiktioita, metaforia, joilla toki on aivoissa vastineensa. Meitä ei voi täsmällisesti paikantaa ja määritellä miksikään “kemialliseksi” toiminnaksi, koska olemme vain tiloja, tietoisuuden minätiloja, jotka saatamme aktivoitua  hieman eri paikoissa Kati Sarvelan aivojen neuraaliverkostoja.

Ei siis missään nimessä kannata luulla, että psykologiasta tutut metaforat, ego, egotilat, id, alitajunta, arkkityypit, kompleksit, tiedostamaton mieli, tietoinen mieli ovat “materialistisia” faktoja. Jos näin uskot, kannattaa lähteä työstämään omaa mielikuvitusta, ja sen metaforia, sillä me psykologiset käsitteet olemme vain  käyttökelpoisia vertauskuvia tietoisuuden rakenteista.  Emme ole turhia sellaisia, sillä meitä on testattu kymmeniä – joitakin metaforia jo satoja vuosia.  Kati Sarvelakin olisi huomattavasti typerämpi ilman meitä. (Toki hänessä edelleen on hulluutta muille jaettavaksi).

Kun meillä minätiloilla, itse luomilla tietoisuuden minätiloilla leikkii, voi tuottaa omaa uutta oivallusta omasta tietoisuudestansa. Ja mikä kummalisinta, tästä työstä voi olla apua muillekin.  Monet terapeutit soveltavat asiakkaisiin itsensä kautta oivaltamia mielenrakenteita.  Näin teki mm. Carl Jung; Hän loi arkkityypit ja kompleksit oman aktiivisen mielikuvituksensa ja sen peilauksen avulla. Onnellinen elämä lähtee liikkeelle Siirtolan Emännän mielestä siitä, että ihminen onnistuu luomaan rikkaan ja joustavan tavan rakentaa omasta tietoisuudestaan metaforia. Tässä tietoisuustaitoja (meditaatio, mietiskely, aktiivinen mielikuvitus) hyödyntävässä ihmistietoisuuden laajentamistyössä kannattaa hyödyntää muiden tuottamia, jo olemassa olevia fiktioita, metaforisia,  rakenteita!

Juuri tämä metaforinen työ on tietoisuuden evoluutiota, psyykeen luovaa erilaistumista. Tätähän ihmiseksi kasvaminen on; löydämme omaan elämäämme metaforia, joiden avulla kykenemme vangitsemaan oman tunnekokemuksemme sanoiksi. Toki ne voivat olla muitakin kuin nykypsykologian käsitteitä. Esimerkiksi kristinuskosta ja buddhalaisuudesta löytyy suuri määrä käsitteitä, joiden avulla ihmismieltä voi syvällisesti vertauskuvallistaa ja jotkut pureutuvat olemiseen runoin. Monet ovatkin sitä mieltä, että runot ovat puhtainta olemisen kieltä. Mietiskely- ja meditaatioperinteet ovat myös tietoisuustaitojen harjoittamista.

Ei muuta kuin metaforilla leikkimään! Toiset leikkivät golfpalloilla tai tietokonepeillä. Jotkut leikkivät metaforilla, joilla leikkien voi iskeä hampaansa olemiseen.