Sinustako seuraava Steve Jobbs? Vältä yliopistoja?

Välimaasto-ajatus alkoi kiinnostaa minua enemmänkin, joten olen viime vuorokauden ajan perehtynyt  Frans Johanssonin kirjaan (Medici Effect), ja mielenkiintoista, täyttä, asiaa löytyy tällaiselle vastavirtaan uivalle sielulle sen kansien sisältä. Se sisältää täydentäviä ajatuksia ihmiselle, jotka hahmottavat ihmispersoonan moniminuutena. Välimaastoajatukset kun yllättäen ovat täysin sopusoinnussa tämän nk. pluralistisen ihmiskuvan kanssa.

Frans Johanssonin mukaan  luova ihminen kykenee assosioimaan eli yhdistämään ajatuksia uudella, vanhoja rajoja rikkovalla tavalla. Tämä tapahtuu siten, että ihminen rikkoo perinteisten ajattelumallien rajoja. Normaalisti kun ihmiseltä kysytään, mitä on 4+4 hän vastaa peruskoulun oppituntien mukaisesti, että 8, tietysti. Uudella tavalla assosioiva voikin leikkiä toisenlaisilla ratkaisulla, vaikkapa siten, että ratkaisu on 44.  Johansson kertoo tarinan newyorkilaisesta parikymppisestä huippukokista, jonka ravintola on saanut uskomattoman suosion. Hänen menestyksensä perustuu siihen, että hän yhdistää ruoka-aineksia innovatiivisella, uudella tavalla, rikkoen perinteisiä ajattelumalleja.

Tämä kokki Marcus Samuelsson on ruotsalaisjuurinen. Mutta ei tavallinen ruotsalainen. Hän on Afrikasta Ruotsiin adoptoitu, sittemmin Amerikoihin muuttanut kaveri, joka pienenä poikana oli matkustellut geologi-isänsä kanssa ympäri maailmaa maistellen maaillman herkkuja.

 

Kuinka voi oppia  perinteisiä ajattelumalleja rikkovaksi, innovatiiviseksi, välimaastoihmiseksi? Seuraavassa Johanssonin jaottelua asiasta.

+++

AJATTELUMALLIEN PERINTEISIÄ RAJOJA RIKKOVA LUOVA IHMINEN

  1. Altistaa itseään erilaisille kulttuureille

Heinäsirkka merkitsee eri kulttuureissa eri asioita. USA:ssa se on tuholainen, Kiinassa kotieläin ja Thaimaassa se on alkupala. Se, että olemme oppineet kulttuurissamme asioita yhdellä tavalla, ei tarkoita sitä, ettemekö voisi oppia ajattelemaan asioita myös toisella tavalla. Erilaiset kulttuurit opettavat meitä katsomaan asioita uusin silmin. Marcus Samuelsson huomasi, että hyvää ruokaa on muuallakin kuin vain Ranskassa, ja hän oivalsi, että aineksia voi yhdistää monella tavalla.

Itseäni kiinnostaa alkuperäiskulttuurit, kuten vienankarjalainen kulttuuri. Voimme oppia alkuperäiskansoilta paljon monia asioita,  esimerkiksi sitä, miten ihminen voisi elää onnellista elämää ekologisemmin. Hypnoterapeuttina minua kiinnostaa erityisesti vienankarjalainen runonlaulanta- ja itkuvirsiperinne. Voimme oppia myös omilta juuriltamme tietoisuustaitoja.

Eri kulttuurit, menneet ja nykyiset, tarjoavat meille käsittämättömän suuren aarreaitan, josta voimme ammentaa luovia ajatuksia kuten uusia merkityksiä asioille. Kun opimme kunnioittamaan ja arvostamaan muitakin kulttuureja kuin vain omaamme, opimme yhdistelemään helpommin asioita innovatiivisesti.

+++

  1. Oppii uudella tavalla

Usein uudella tavalla oppijat eivät käy läpi traditionaalisia oppilaitoksia. Esimerkiksi Johansson ottaa Stan Lapiduksen. Aika uskomaton tarina tämä seuraava (uskokoon ken haluaa!). Mies ilman titteleitä keksi pistää paksusuolen syöpäkudoksen mixeriin, jonka jälkeen sörsselistä pystyy välittömästi erottamaan onko kudos syöpäkudosta vaiko ei. Hän keksi tämän ilman mitään lääketieteellisiä tohtorin koulutuksia.

Johanssonin mukaan oppilaitoksissa, kuten yliopistoissa meille opetetaan tietyt säännöt ajattelumme. Nämä opit ovat perua edellisien sukupolvien ajattelijoilta. Silloin kun haluamme oppia luovasti, täytyy meidän oppia ajattelemaan eri lailla kuin muut ja meidän tulee löytää vanhoja rajoja rikkovaa ajattelua. Siksi useinmiten uusi innovatiivinen ajattelu syntyy vanhojen perinnäisten laitosten ulkopuolella. Kaiken kaikkiaan innovatiivisilla ihmisillä on usein laaja koulutuspohja, mutta he opiskelevat paljon itsekseen. He liikkuvat tiedollisella välimaastoalueella.

Itse koen olevani outo lintu. Olen hammaslääkäri ja hypnoterapeutti. Sisäistä teatteriani olen kuitenkin kehittänyt täysin yksin, perustuen omiin ja asiakkailtani saamiini kirjoituskokemuksiin, vaikka sen pohjana onkin hypnoterapiasuuntaus. Sen neroutta tai typeryyttä olen tietenkin itse jäävi arvioimaan, mutta ainakin olen menetelmän kehittämiseen käyttänyt omaa luovaa ajatteluani.

Koen saavani huomattavan paljon enemmän vapautta itselleni tieteellisten piirien ulkopuolella kuin yliopiston rajojen sisäpuolella. Olen paljon mielummin tietokirjailija, työnohjaja ja itsetuntemuksen opettaja kuin vakaasti otettava terapeutti tai tiedemies. Opiskelen itse aihepiireitä, jotka intuitiivisesti koen itselleni ja menetelmälleni tarpeelliseksi.

Kokemukseni mukaan yliopisto ei kykene tällä hetkellä laajentamaan ajatteluani, vaan kykenen sitä tekemään huomattavan paljon paremmin täällä ”Kuumun yliopistossa”, keskellä korpea. Toki minulla on myös tieteellisissä piirieissä ystäviä, joiden kanssa peilaan kokemuksiani. Kiitos vain heille.

Kirjassa on muuten mielenkiintoisia esimerkkejä peleistä. Kun esimerkiksi bridgessä tehdään pieniä muutoksia, ammattipelaajat selviävät paremmin kuin noviisit. Mutta kun peli käännetään täysin ympäri siten, että pienet numerot on parhaita, ovatkin noviisit yhtäkkiä parempia pelaajia kuin ekspertit. Sääntöihin takertuminen kangertaa ajatteluamme.

Tiesitkö muuten, että Steve Jobbs ei koskaan käynyt collegea loppuun, eikä Charles Darwin menestynyt opinnoissaan? Darwinista piti tulla ensiksi lääkäri ja sitten pappi. He lukivat ja opiskelivat molemmat paljon, mutta he tekivät sitä itsekseen! Darwinin opintojen keskeinen osa oli hänen viiden vuoden matkansa ympäri maailmaa.  Lahjaton Albert Einstein toimi tullimiehenä. Yliopistotutkinnot ovat olleet kulttuurissamme yliarvostettuja. Ei ihme, että elämme parhaillaan hierarkioiden latistumisen aikaa.

+++

  1. Kääntelee perusolettamuksia päinvastaisiksi

Perinnäisten assosiaatiorajojen välejä voi myös rikkoa. Se tapahtuu siten että ”epäopimme” (unlearn) asioita, eli puramme vanhoja luutuneita uskomuksiamme: Unohdamme hetkeksi kaikki asiantuntijoiden opit ja vapautamme mielemme niiden säännöistä. Tämä tietysti minulle on äärinmäisen mielenkiintoista, koska ajattelen Sisäisen teatterin olevan juuri tälläinen epäoppimisen ja uudenlaisen oppimaan oppimisen imaginaario.

Johansson kehoittaa meitä olettamaan asioiden olevan päinvastoin kuin asiantuntija sanoo, jonka jälkeen voimme leikkiä, että asiat olisivatkin näin. Esimerkki: Ravintolassa kuuluu olla ruokalista – Ravintolassa ei ole ruokalistaa olenkaan. Millainen mahtaisi olla ravintola, jossa ei olisi ruokalistaa olenkaan? Toinen ajattelu pari voisi olla vaikka seuraava: Terapeutit ovat parhaita psyykkisten ongelmiemme ratkaisijoita/Olemme itse parhaita omien psyykkisten ongelmiemme ratkaisijoita. Itse ajattelen nykyään, että kasvaaksemme ihmisinä tarvitsisimme enemmän itseohjautuvuuden ja tietoisuustaitojen opettajia enemmän kuin terapeutteja (Hekään eivät liene vielä tarpeeton ammattikunta. Ainakaan vielä).

+++

  1. Kokeilee erilaisia näkökulmia

Sen sijaan, että tutkit kukan biologista olemusta, leiki, millaista olisi olla kukkassa. Leiki, että olet kamera, joka kuvaa ja tutkii kukan sisältä sen ympäristöä. Esimerkiksi uudet ympäristönhoidolliset keksinnöt ovat syntyneet poikkeuksellisten prosessien tuloksena. Ihmiset ovat ottaneet asioihin täysin uuden näkökulman. Esimerkiksi päästökaupat ovat syntyneet tällaisena keksintönä. Niillä on ollut merkittävä myönteinen vaikutus ympäristöömme.

Johansson kehoittaa meitä löytämään mahdollisimman monia uusia näkökulmia tilanteisiimme. Se, että pakotat itsesi ottamaan erilaisia näkökulmia ajatteluusi, murtaa assosiatiivisen ajattelusi rajoja. Usein on hyvä ottaa radikaalisti erilaisia perspektiivejä. Siksi esimerkiksi Sisäisessä teatterissa kannustetaan leikkiin: Voit olla välillä oma sisäinen lapsesi ja välillä vaikka lapsuuden lempilelusi, Nalle Puh. Urautunut ajattelu ei avaa ongelmiamme ja luovuuttamme, vaan sen tekee vanhojen assosiaatiorajojen rikkominen! Mikä parasta, voimme käyttää menneisyyttämme leikkien rakentavasti, eikä meidän tarvitse velloa ahdistavissa kokemuksissamme.

+++

LOPUKSI

Itse ajattelen, että tarvitsemme sekä sääntöjen rikkojia että niiden ylläpitäjiä. Tieto kasvaa näiden kahden vuorovaikutuksessa. Sääntöihin takertumalla tapamme luovuutemme emmekä laajenna radikaalisti ymmärrystämme, mutta ilman sääntöjä voimme eksyä taikauskoon.

Länsimaisen tieteen vahvuus on sen realiteettitaju. Se oli huonosti kehittynyt  keskiajalla. Sen heikkous on imperialistinen hierarkisuus ja vallantahto, jolla se pyrkii alistamaan ihmisen luovat ongelmanratkaisutaidot sen kontrollin alle. Henkilökohtaisesti tiede edustaa minulle vain yhtä luovuuden alalajia.

Jos haluat kasvaa innovatiiviseksi ihmiseksi, niin kuin Steve Jobbs, Albert Einstein,  Marcus Samuelsson tai Charles Darwin, niin luota itseesi ja käytä omaa mielikuvitustasi hyväksesi.  Opiskele sitkeästi, mutta usko omaan intuitiiviseen viisauteesi, äläkä vain koulutukseesi ja asiantuntijoihin. Luovuudessa unohdetaan vanhat opitut säännöt, ja etsitään sen sijaan uusia sellaisia!

Mainokset

Analyysiä omasta viha/rakkaussuhteestani tieteeseen

090320131271[1]

Uskon intuitioon ja inspiraatioon. Joskus tunnen olevani oikeassa, vaikka siihen ei ole mitään syytä. Kun vuoden 1919 pimennys vahvisti intuitioni, en ollut mitenkään hämmästynyt. Olisin ollut ennemminkin hämmästynyt, jos asian laita olisi ollut jollakin muulla tavalla. Mielikuvitus on tärkeämpää kuin tieto. Tieto on rajoittunutta, mutta mielikuvituksemme syleilee koko maailmaa, se kiihottaa edistystä, se synnyttää evoluution. Se on suoraan sanoen todellinen tekijä tieteellisessä tutkimuksessa…” Albert Einstein Cosmic Religion : With Other Opinions and Aphorisms (1931)

Minulla on viha rakkaus suhde tieteeseen. Vihaa tiedettä kohtaan koin, kantamalla luonnontieteellistä paradigmaa tietoisuuttani rajoittavana pallona jalassani, vuosikymmeniä. Tekisi mieleni melkein sanoa, että se oli eräs selitys silloiselle pahoinvoinnilleni. Materialistinen maailmankatsomus varasti luovuuttani.

Nykyään luonnontiede ei ole minulle enää ongelma. Se on eräs tärkeä perspektiivi, johon peilaan ajatuksiani. Tänä päivänä uskon vakaasti entistä enemmän tieteiden integraatioon. Minusta näyttää siltä, että maailma muuttuu parhaillaan kovaa vauhtia. Se ei muutu vain materialistisen maailmankatsomuksen perinteisten asiantuntijoiden kautta (johon suurin osa sponsorirahasta systätään), vaan se muuttuu tavallisten kansalaisten aktiivisuuden ja humanististen tieteiden voiman kautta.

Tiede on minulle vain yksi viisausperinne.Se on minulle myös eräs luovuuden muoto. Se on taidetta. Voin luovasti integroida sisälläni sitä, minkä asiantuntijat ovat yksipuolisessa koulutustavassansa minussa pirstaloineet. Ja kas, integrointiprosessi mielikuvituksen avulla tuottaa usein jotain uutta oivallusta. Autenttinen uskomuksiani ja arvojani kunnioittava tieto syntyy sisälläni luovana luku- ja kirjoitusprosessina. Valitettavasti vaatii edelleen uskallusta asiantuntijakulttuurissamme esittää omia ajatuksia. Luovuus on koulutuksessamme vieläkin liian vähän arvostettua.

Olen itse peruskoulutukseltani lääketieteilijä. En mahda mitään sille, että välillä minua kummastuttaa se kauhistus, jolla jotkut lääketieteilijät puhuvat vaihtoehtohoidosta epäeettisenä toimintana, samaan aikaan kuin tilastot näyttävät melko kauhistuttavia lukuja iatrogeenisistä ongelmista ja jopa kuolemista (=lääketieteellisten parannusmetodien aiheuttamat terveysongemat). Lisäksi länsimainen lääketiede valitettavasti instituutiona näyttää yhdistyvän epäeettiseen ”pisnekseen”, jossa voittoja tuloutetaan kyseenalaisiin veroparatiiseihin.

Toivoisin, että me lääketieteilijät itse puhdistaisimmekin omaa kotipesäämme, saman aikaisesti kun hyökkäämme muita epäeettisiä parannusmuotoja kohtaan. Minusta ei ole mitenkään ihmeellistä nykyisissä olosuhteissa, että usko lääketieteellisiin asiantuntijoihin on hiipunut. Kansa ei ole tyhmää, vaan meidän lääketieteilijöiden olisi itse mietittävä omien uskomustemme ja arvojemme perusteita.

Minusta näyttää siltä, että onneksi myös mekin, terveydenhuollon ammattilaiset, olemme parhaillaan heräämässä kokonaisvaltaisempaan ajatteluun, jossa ymmärrämme, että terveyttä edistävät toimenpiteet voivat olla sellaisia, jotka eivät valitettavasti aina ole – ainakaan lyhyellä tähtäimellä – talouskasvun edun mukaisia.

Vain harvalle sairaudelle on puhtaasti geneettinen syy. Useammalle sairaudelle on olemassa suuri määrä selityksiä. Valitettavan monet sairauksistamme ovat trauma-, stressi- ja elämäntapaperäisiä. Voimme vaikuttaa huomattavan paljon terveyteemme, kun sekä parantaja että asiakas opettelee kuuntelemaan intuitiivisesti tunteitaan, ja he molemmat uskaltavat antaa omalle mielikuvitukselleen tilaa. Kun elämme sisäistä kokemusmaailmaamme, mielikuviamme ja tunteitamme – myös kehollisia tunteitamme – kunnioittaen, elämme paitsi terveemmin, myös eettisemmin ja ekologisemmin. Luonnontieteelliset määrälliset näkökulmat eivät tietenkään ole turhia: Ne antavat meille tarvittavaa realiteettitajua.

Henkilökohtaisesti ajattelen nykyään niin, että maailma on moniarvoinen ja -merkityksellinen. Kaikki terveyteemme liittyvät ongelmamme eivät ole yksilön ongelmia. Toki tässäkin tilanteessa kannattaa auttaa ihmistä olemaan uhriutumatta. Silti joskus suurinta terveydenhoitoa lääketieteilijälle on ottaa kantaa (ihmis)luontoa loukkaaviin yhteiskunnallisiin sairautta ylläpitäviin rakenteisiin. Joskus ihminen voi olla masentunut sen vuoksi, että hänen tilanteensa on masentava: Hän joutuu kantamaan yhteisönsä epäoikeudenmukaisia taakkoja.

Kaikilla ihmisillä ei ole (onneksi) länsimaisen lääketieteilijän maailmankatsomusta. Joku voi haluta vaikka lyhyemmän elämän – ilman kymmeniä lääkkeitä sivuvaikutuksineen. Esimerkiksi lasten kohdalla on tärkeää, että on eettisiä lautakuntia, jotka ottavat asioihin kantaa, silloin kun ihminen itse ei ole kypsä valitsemaan. Meidän tulisikin jo koulutuksessa auttaa ihmisiä kasvamaan itsohjautuviksi, luoviksi ihmisiksi. Tämä tapahtuu siten, että lapsilla on ympärillään mahdollisimman paljon monipuolisia aidosti läsnä olevia ihmisiä. Suurin osa ihmisiä on tänä päivänä automaattisten ehdollistamiensa ajattelumallien uhreja, sen sijaan, että he itse kykenisivät ohjaamaan tiedostavasti ajatuksiaan.

Uskon elämäntapojen rikkaaseen moninaisuuteen: Tietoisuutemme monimuotoisuus on osa evolutiivista kulttuurista globaalia rikkauttamme. Ensisijaisesti tieteellistekniselle materialismille rakentunut lääketieteellinen ajattelutapamme on ollut paitsi epäeettinen myös ekologisesti tuhoisa. Elämme parhaillaan kulttuurisessa muodonmuutoksessa. Uskon, että tässä kehityksessä lääketiedekin kulkee kohti entistä kokonaisvaltaisempaa terveyskäsityttä.

Ennustan, että länsimaisen materiaslistisen ja  yksipuolisen tietoisuuden valta-aika alkaa olla. Yhä useampi tajuaa, että empiirisen maailman takana on toinen maailma, jota ei voida havainnoida samana tapaan kuin aineellisia esineitä. Tähän luovuuden lähteeseen ja meitä integroivaan voimaan voimme saada yhteyden esimerkiksi taiteen, meditaation ja itsehypnoosin keinoin.

Uskon, että lähivuosikymmeninä paitsi tieteelliset näkökulmat, myös uskonnolliset ja muiden kulttuurien viisausperinteet kykenevät integratiivisen dialogin keskenään. Esimakua kollektiivisesta tietoisuuden evoluution mahdollisista tasoista antaa esimerkiksi Ken Wilberin Integraaliteoria.

Ihminen Kosmoksessa on minulle upea ihmeellinen taideteos: Mitä ihminen ihminen oppii tuntemaan luovuutensa avulla omaa kehomieltään, sitä paremmin hän voi samalla ymmärtää koko maailmankaikkeuden olemusta.

Emme ole erillisiä osia toisista ihmisistä, emmekä muista luontokappaleista. Todellinen ekologia on kaiken luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä ja edistämistä – myös ihmistietoisuuden. Tieteen eettinen tehtävä on ylläpitää ja rikastaa tätä moninaisuutta.

Tällaista spontaania ajatusvirtaa syntyi Emännän päässä, Siirtolassa, Kuumun kylässä pakkasaamuna 10.3.2013. Ja nyt sukset jalkaan metsään! Maaliskuu on yksi vuoden parhaita kuukausia.

Muutama ajatus neroudesta ja luovuudesta

Nerosta fyysikosta, Albert Einsteinista, kiertää jos jonkinlaisia lähteettömiä sitaatteja internetissä. Niiden perusteella näyttää siltä, että tämä viisas mies arvosti enemmän mielikuvitusta kuin faktatietoa. Useamman lähteellisenkin lainauksen löysin Michelle ja Robert Root-Bernsteinin mielenkiintoisesta  Psychology Today- lehden arikkelista (2010) .

”Suuret tiedemiehet ovat myös taitelijoita, ” sanoi tämä nero. Kaikkia Albert Einsteinista kirjoittettuja tarinoita yhdistää Root-Bernsteinien mukaan se, että hän näki mielikuvituksen, intuition ja inspiraation luovan tiedemiehen tärkeimpinä ominaisuuksina. Uutta keksiäkseen tiedemies tarvitsee enemmän mielikuvitusta kuin tietoa. Calapricen kirjassa (2000) Albert Einstein sanoo: ”Kun tarkastelen omaa ajatteluani ja kehittämiäni menetelmiä, olen tullut siihen lopputulokseen, että minulle mielikuvitus on ollut tärkeämpää kuin mikään absoluuttinen tieto. Kaikki suuret saavutukset tieteestä lähtevät liikkeelle intuitiosta… Välillä tiedän, että olen oikeassa, vaikken tiedä syytä, miksi näin on.

Mielikuvitus näyttää olevan tärkeämpää kuin tieto, silloin kun kysymyksessä on luova ongelmanratkaisu. Prosessi ei kuitenkaan jää aina onneksi pelkästään mielikuvituksen tuottamaksi fantasiaratkaisuksi, vaan meidän on kasvaaksemme tiedemieheksi vielä onnistuttava kääntämään oivalluksemme tieteen loogiseksi kieleksi.

Taitaa olla niin, että taiteellinen nero kykenee antamaan inspiraatiolleen esteettiseen, koskettavan mielikuivituksellisen muodon, sellaisen, joka koskettaa intuitiivisesti myös toista ulkopuolista kokijaa. Tieteellinen nero kykenee antamaan intuitiivisille ajatuksilleen tieteellisen, täsmällisen loogisen numeerisen tai kielellisen muodon. Nero tavallinen ihminen kykenee puolestaan elämään mielikuvituksena oivallukset yhteisönsä, muiden luontokappaleiden ja oman itsensä kannalta hyväksi, arkiseksi, onnelliseksi elämäksi. Siksi arjen nerolle pienikin voi olla suurta ja vähän paljon.

Root-Bernsteinen (2010) mukaan Albert Einstein esitti oman intuitiivisen työskentelynsä fysiikan kongressissa Kiotossa vuonna 1922. Hän kertoi käyttävänsä mielikuvia, tunteita ja jopa musiikkia ongelmanratkaisuissa. Vasta myöhemmin hän sanoitti oivalluksensa sanoiksi. Einsteinille oli selvää, että luova ajattelu tapahtui mielikuvituksen ja sen symboliikan kautta: suuri osa prosessointia tapahtuu tiedostamattomien mielen elementtien avulla. Hän kertoi itseasiassa käyttävänsä aika vähän aikaa mielikuviensa sanoittamiseen. Hän työskenteli enemmän ilman sanoja, mielikuvien parissa, yhdistelemällä erilaisia fantasioita toinen  toisiinsa. Tästä tulee tietysti itselleni mieleeni aktiivinen mielikuvitus. Luovat ongelmanratkaisutaidot eivät kehity vain loogisen ajattelun kautta vaan nimenomaisesti heittäytymällä mielikuvituksen pyörteisiin.

Henkilökohtaisesti ajattelen, että me ihmiset olemme eri aistipainotteisia. Itse työstän omaa mielikuvitustani ja minätilojani Sisäisessä teatterissani sekä mielikuvin, mutta myös sisäisen puheen kautta. Tämä sisäinen puhe ei kuitenkaan ole logiikan kieltä, vaan satujen, tarinoiden ja myyttien kieltä. Joku puolestaan voi löytää omalle sisäiselle kokemukselleen musiikillisen tai liikkeellisen muodon, ja kokemuksen ”järkevä” sanoittaminen tapahtuu ehkä sitten joskus myöhemmin. Joskus onnelliseen elämään sanoitusta ei tarvita. Kokemus integroituu sanattomasti, jonka jälkeen tietoisuus organisoituu uudella tavalla. Tämän jälkeen maailma näyttäytyy vain erilaiselta. Jotakin on liikahtanut syvällä sisällämme.

Wikisitaateista löytyy tarina, jossa äiti kysyy Albert Einsteinilta ohjeita pienen poikansa kasvatukseen, jotta hänestäkin tulisi isona merkittävä tiedemies. Einsteinin kerrotaan vastanneen hänelle tähän tapaan: Jos haluat lapsestasi älykkään, lue hänelle satuja. Jos haluat hänestä vielä enemmän älykkään, lue hänelle vielä lisää satuja.

Uskon, että koskaan ei ole liian myöhäistä ruokkia itseä saduilla ja tarinoilla. Mikä parasta, elämme onneksi parhaillaan mielikuvituksen ja luovuuden noususuhdannetta! Taide voi tuottaa estetiikan lisäksi oivallusta. Voimme käyttää omaa tiedostamatonta mieltämme siten, ettemme etsi sieltä ongelmien lähteitä, vaan löydämme sieltä rakentavia uusia ratkaisuja.

Skolimowski ja minä – kahden mielenteatterin ohjaajan mietteitä nr. 19

Alber Einstein kirjoittaa mystisistä kokemuksista seuraavasti (The World as I See It): ”Uskonnolliset nerot ovat kautta aikojen kunnostautuneet (kosmisten) uskonnollisten kokemusten kautta. Minun näkemykseni on, että kaikkein tärkein taide ja tiede syntyy näitten tunteiden kautta. Ja perinne pysyy hengissä niitten ihmisten kautta, jotka kykenevät saavuttamaan näitä kokemuksia. Väitän, että kosminen uskonnollinen tunne, on voimakkain ja jaloin tieteellisen tutkimuksen yllyke.” Henkilökohtaisesti koen itseni vieraantuneeksi sellaisesta tieteellisestä kulttuurista, joka kieltää meiltä eheytemme kannalta tärkeitä kokemisen tapoja.

Albert Szent-Gyorgyilta Skolimowski on omaksunut systeemiajatteluaan: ”Jotta saat paremman näkymän, täytyy sinun vaihtaa kaikki pyörät yhtaikaisesti”. Avoimet systeemit evolutiivisen paineen alaisina, hakeutuvat itsestään uuteen korkeamman tason järjestykseen. Samoin myös ihmismieli on itseorganisoituva itseään uudistava ja luova järjestelmä. Minä puolestani omaksuin suljettujen ja avointen järjestelmien logiikan amerikkalaiselta psykologilta ja filosofilta William Jamesilta. Systeemiajatteluni olen omaksunut vuosien mittaan lukemalla moninaista siihen liittyvää kirjallisuutta. Minulla ei ole ketään erityistä ”gurua” kyseiseltä tiedon alueelta.

Tietoni systeemiajattelusta ovat osoittautuneet toki paljon pinnallisemmaksi, kuin Skolimowskilla, jolla on myös tekninen koulutus. Hän korostaa toistuvasti sitä, että fysiikka on muuttunut 1900-luvun toisella puolella. Se on jättänyt taakseen deterministisen, kausaalisen ja mekanistisen ajattelun, ja siitä on tullut ikuista Shivan tanssia. Tämä Shivan tanssi ilmeenee esimerkiksi termodynamiikassa. Merkittävä osa tieteen edustajista roikkuu kuitenkin edelleen kiinni vanhassa newtonilaisessa deterministisessä, reduktiivisessa ajattelussa.

Ilja Prigogine on alunperin venäläinen Belgiaan 1921 muuttanut venäläinen tiedemies, joka tutki menestyksellisesti termodynamiikan irreversibelejä, palautumattomia, lakeja. Hänen ajattelunsa luo sillan sosiaalitietteitten ja luonnontieteitten välille. Prigogine sai työstään Nobelin vuonna 1977. Prigoginen ajattelun takana luuraa Skolimowskin mukaan juuri tämä sama dialektiikka kuin mielenteatterissa. Skolimowski itsehän on Puolasta ja on saanut henkilökohtaisesti kokea, millaista on elää sosialistisessa maassa. Hän kritisoikin sen aikaisia neuvostoajattelijoita heidän kivettyneestä ja dogmaattisesta dialektisesta ajattelustaan. Prigoginen entropia-ajattelun kautta esisokrattinen dialektiikka, Sokrateen, Hegelin ja Marxin dialektiikat löytävät kuitenkin uuden luovan muotonsa.

Prigoginen ajattelussa elävät systeemit muodostavat itseorganisoituvia järjestelmiä. Meidän tietoisuutemme luo uusia tietoisuudentasoja pinoten niitä vanhojen tasojen päälle. Mikään evoluutiossa ei ole siis pelkästään deterministististä vaan evoluution osallistuvilla on eräänlainen alkeismuisti, joka säilyttää samalla vanhoja rakenteita. Muodostamme siis monella tasolla toimivia itseorganisoituvia yksiköitä. Oma mielenteatterini on eräs tällainen itseorganisoituva jatkuvssa virtauksessa oleva yksikkö, jossa tapahtuu emergenttejä hyppäyksiä uusille tietoisuuden tasoille. Luovuus merkitsee minulle sitä, että kykenen irrottautumaan teatterini tietoisesta ohjauksesta, vaan annan oivalluksen ikään kuin itsestään vain tapahtua. Näin voin muuttua pienen pieneksi laajemman luovan tietoisuuden yksittäiseksi kanavaksi.

Thomas Kuhnilta Skolimowski on omaksunut tieteellisen vallankumouksen idean. Tietoisuuden evoluutio ei siis tapahdu lineaarisesti vaan siinä tapahtuu äkillisiä paradigmasiirtymiä (siis kognitiivisen uskomusjärjestelmäsiirtymiä). Vanha paradigma korvautuu uudella. Tämä tapahtuu tietoisuuden luovuuden avulla – se voi nousta myös uudelle integroituneemmalle tasolle. Toki Thomas Kuhn on minullekin ”tuttu mies”, mutta tässä kohden turvauduin Ken Wilberin tietoisuuden spektriin. Hän puolestaan oli jalostanut tätä spektriä uuteen loistoonsa.

Ken Wilber vaikuttaa olevan eräs uuden ajan ”guru”, jonka ympärille on syntymässä oma kannattajaryhmänsä. Vaikka hänen filosofiansa on kiinnostavaa, olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että kunkin ihmisen tulisi aina itse rakentaa oma elämänfilosofiansa. Hänen sopastaan voi toki moni elämänfilosofi lainata aineksia omaan keitokseensa. Uskon että paras soppa syntyy silloin, kun kukin valmistaa itse oman keitoksensa omista aineksista. Tietoisuus ei laajene muuta kuin luovan yksilöllisen toiminnan kautta, eikä siten että omaksutaan jonkun toisen ajattelijan malleja ainoina totuuksina. Tähän sopii jälleen kerran tämä Jungin lausahdus, jossa hän kertoi seuraajilleen, että ”Luojan kiitos olen Jung, enkä jungilainen”. Itseasiassa uskon, että tämä egostate-terapia  on eräs mielenkiintoinen rakenne, jonka ympärille voi rakentaa kukin oman integratiivisen elämänfilosofiansa.

Tietenkään en usko, että Ego-statelle rakentuva mielenteatteri on ainut mahdollinen työskentelytapa, mutta minulle se on tällä hetkellä paras itseohjautuvuuden väline. Se mahdollistaa erilaisille riistiriitaisille sisäisille henkilökohtaisille maailmankuville rakentuvan uuden oivalluksen. Mielentiloja hyväksikäyttäen kukin ihminen voi siis rakentaa oman yksilöllisen ainutkertaisen tarinansa. Jollekin toiselle voi avautua tietoisuuden evoluutio toki vaikkapa runouden, musiikin tai jonkun muun integratiivisen viitekehyksen kautta.

Kazimierz Dabrowskilta Skolimowski on omaksunut positiivisen disintegraation eli sen, että ihmisen yksilöityminen eli hänen tietoisuutensa evoluutio ei tapahdu lineaarisesti. Kun nousemme seuraavalle tasolle, on uutta integraatiota edeltävä aika joskus hyvinkin ahdistava ja traumaattinen. Usein uudelle tasolle nouseminen vaatii anteeksiantoa. Joskus tämän anteeksiannon kohde on toinen ihminen, joskus oma itseys, joskus yhteiskunta, toisinaan itse luonto. Dabrowskin ajatukset ovat analogisia Ken Wilberin ja monen muun ajattelijan kanssa. Uskon, että jokainen elää elämässään vaiheita, joissa heidän kuvansa maailmasta muuttuu yllättäen toisenlaiseksi.

Mainitsin edellä jälleen kerran William Jamesin, koska hän johdattelee minut syventymään mielenkiintoiseen kiehtovaan aiheeseen eli mystiikkaan. Uskon nimittäin, että mystiset kokemukset ovat juuri näitä eräitä systeemisiä emergenttejä tietoisuuden laajentumisen kokemuksia.

Mystiikasta

Kuten on tullut esille moneen kertaan – oma työskentelyni oli luovaa työskentelyä mielikuvitukseni kanssa. Kuka muu kissanhännän nostaa kuin kissa itse, joten henkilökohtainen mielepiteeni on, että se oli jopa onnistunutta sellaista. Mielenteatterini on siis tyyppiesimerkki itseään organisoivasta tietoisuudesta. Prosessini oli leikkimistä oman tiedostomattoman ja tietoisen mielenosani kanssa. Edward F. Kelly and Michael Grosso (Genius) väittävät, että raja luovuuden ja hulluuden välillä on liukuva. Uusi luovuus syntyy onnistuneesta tiedostamattoman ja tietoisen mielen välisestä työskentelystä. Kuten, osittain humoristisesti ja toisalta tossissani, toin esille elin pitkään ”rajatilapersoonan” levotonta saippuaoopperaelämää, kunnes hiljaisuudessa sisäinen mielenteatterini lähti käyntiin. Ehkä monissa luovissa ihmisissä on myös hulluutta? Nykyään elän siis ulkonaisesti suhteellisen yksinkertaista ja vaatimatonta elämää, mutta sisälläni on rikas maailma, jota ilmaisen luovasti eli kirjallisesti. Olen kanavoinut levottomuuteni luovuudeksi, intohimoiseksi subjektiivisuudeksi.

Kelly ja Grosso väittävät, että mystiikka ja nerous ovat toistensa kanssa tekemisessä. Valtavirta psykologia halveksinut mystiikkaa, mutta monet tutkijat ovat sitä mieltä, että sen tulisi olla keskeinen käsite empiirisesti pätevässä tieteellisessä psykologiassa. Mystinen kokemus on eräs ihmiselämän mielenkiintoisimpia kokemuksia. Jos mystisiä kokemuksia ei oteta mukaan tieteelliseen psykologiaan muiden tutkimuskohteiden joukkoon, on psykologiamme pelkkä pilakuva psykologiasta. Mystiset kokemukset eivät ole pelkkiä hyödyttömiä aivojen harhoja. Näin siis väittävät nämä tutkijat (Kelly ja Grosso) ja henkilökohtaisesti omiin kokemuksiini viitaten, olen ehdottomasti samaa mieltä. Miksi näitä kokemuksia mitätöidään? Ehkä siksi, että mystiset kokemukset ovat usein yhteydessä hengellisiin kokemuksiin, ja reduktiivinen tiedehän on halunnut poistaa ihmiseltä tämän elämän merkityksellisen ja kokemuksellisen ulottuvuuden.  Fundamentalistinen autoritarisoitunut hengellinen ilmapiiri on korvautunut fundamentalistisella tieteellisellä valtakulttuurilla. Väitän, että samalla olemme syöneet oman elämämme tarkoitusta ja olemme tehneet materialismista ainoan hyväksytyn uskontomuodon. Kulttuurimme palvoo materiaalia jumalanaan. Ei ole kovinkaan outoa mielestäni, että silloin kun ihminen kieltää uskonnolliset merkitykset,  moni kokee elämänsä tarkoituksettomaksi.

Albert Einstein kirjoittaa mystisistä kokemuksista seuraavasti (The World as I See It): ”Uskonnolliset nerot ovat kautta aikojen kunnostautuneet (kosmisten) uskonnollisten kokemusten kautta. Minun näkemykseni on, että kaikkein tärkein taide ja tiede syntyy näitten tunteiden kautta. Ja perinne pysyy hengissä niitten ihmisten kautta, jotka kykenevät saavuttamaan näitä kokemuksia. Väitän, että kosminen uskonnollinen tunne on voimakkain ja jaloin tieteellisen tutkimuksen yllyke.” Henkilökohtaisesti koen itseni vieraantuneeksi sellaisesta tieteellisestä kulttuurista, joka kieltää meiltä eheytemme kannalta tärkeitä kokemisen tapoja.

Kuka tietää, ehkä juuri elämän mystisen ulottuvuuden mitätöiminen on johdattanut niin monet ihmiset hakemaan ”yliluonnollisia” kokemuksia huumeitten ja alkoholin parista. Niidenhän avulla ihminen voi saavuttaa analogisia epärealistisia keinotekoisia kemiallisesti aiheutettuja tuntemuksia, jotka eivät kuitenkaan käsittääkseni yleensä johda syvempään elämän ymmärtämyksen syntymään. Päin vastoin, uskon, että ne voivat rajoittaa oman tietoisuutemme evoluutiota – omaa yksilöitymistämme.

Ehkä juuri siksi nämä mystiset kokemukset, joita ihmiset ovat jo tuhansia vuosia kokeneet, halutaan mitätöidä ”huuhaaksi”. Sen sijaan hindulaisuudessa, buddhalaisuudessa, islamissa ja kristillisessä ym. hengellisissä perinteissä on mystisiä suuntauksia, jotka kertovat näistä vaikeasti sanoiksi puettavista noeettisista kokemuksista. Minulla on sellainen käsitys, että tänä päivänä myös kristillinen perinne mitätöi näitä kokemuksia, koska sekin haluaa tehdä uskonnollisista kokemuksista reduktiivista tiedettä. Mystiset kokemukset jollakin lailla ylittävät tavalliset kognititiiviset toimintamme, koska ne syntyvät spontaanisti, joskus hyvinkin odottamattomissa tilanteissa.

Kelly ja Grosso (Irreducible Mind) korostavat, että mystisten kokemuksien tieteellisessä analyysissä oli päästy hyvin pitkälle jo sata vuotta sitten. Mystisten ilmiöiden olemassaoloa heidän mukaansa on mahdotonta kieltää. Tämän jälkeen niiden tutkimus jämähti kuitenkin tutkijoiden reduktionistisiin ennakkoluuloihin. Valtavirtapsykologiassa muodostuu tällä hetkellä behavoristisen perinteen perintöprinsessasta, kognitiivinen psykologiasta. Kun kognitiiviseen psykolologiaan integroidaan myös tietoa humanistisesta ja transpersonaalisesta psykologiasta, saamme ihmismielestä huomattavasti monipuolisemman integratiivisen kuvan.

Omassa mielenteatterissani yhdistelin integratiivisesti tietoa eri perinteistä käsin, ja kuten olen tuonut useamman kerran esille. Saavutin useamman kerran näitä mystisiä kokemuksia. Bucke (Cosmic Consicussness) kirjaa ylös tietoja viidestäkymmenestä mystisiä kokemuksia saavuttaneesta henkilöstä, ja hän väittää, että muista harhaisista kokemuksista poiketen, nähin hengellisiin kosmisiin kokemuksiin liittyy ihmisen moraalisen tietoisuuden nousu ja lisääntynyt itsensä hallinta.

Omat kokemukseni ovat analogisia amerikkalaisen filosofin ja psykologin William Jamesin kokemuksen kanssa. James kertoo, (Varieties of Religious Experience) kuinka hän oli ystäviensä kanssa viettänyt iltaa seurustellen. He olivat keskustelleet erilaisista filosofista ajattelumalleista ja runoudesta. Kun James oli ajamassa kotiinsa, tunsi hän olonsa hiljentyneeksi ja tyhjäksi. Hän oli eräänlaisessa passiivissa tilassa, jossa mielikuvat ja ajatukset vain ikään kuin satunnaisesti ja levollisesti virtasivat mielessään. Yhtäkkiä, varoittamatta, James tunsi olevansa värillisen, tulen värisen pilven syleilyssä. James tiesi, että tämä liekki tuli hänen sisältään. Hän tunsi samalla valtavan riemunkokemuksen. Kokemus ei ollut pelkkä tunne, vaan se oli tieto, ettei elämä ole pelkkää aineellista materiaa. James kertoi kertaheitolla tulleensa tietoiseksi siitä, että olemme kuolemattomia, olen osa ikuista elämää. James muisti nämä kokemuksensa loppuelämänsä, myös melankolian täyttäminä hetkinänsä.

Olen kokenut mystisen kokemuksen passiivisesti, luonnon armottoman raekuuron ja syöpähoitojeni keskellä. Oli poimimassa lähisuolla karpaloita, kun yllättävän raju raekuuro sattui päälleni. Tunsin, kuikka sormeni muuttuivat tulipunaisiksi ja ne tuntuivat kalikoilta, mutta samanaikaisesti sisälläni paloi käsittämättömän riemullinen kokemus olemassa olon ilosta. Koin mystisiä kokemuksia myös useamman kerran eheyttävän kirjoittamisen prosessissani. Ennen kirjoittamisen aloittamista, syvennyin yleensä filosofiseen kirjallisuuteen. Tämän jälkeen vaivuin kirjoittaessani eräänlaiseen transsitilaan, jossa kadotin yhteyden aikaan ja paikkaan. Rakentamani mielenteatterin hahmot alkoivat spontaanisti elämään ja tuottamaan repliikkejä. Kysessä oli mitä ilmeisemmin ilmiö, jota voidaan myös kutsua automaattiseksi kirjoittamiseksi. Ennen prosessini alkua luin filosofista ja psykologista kirjallisuutta.  Aktiivisen mielikuvitukseni avulla syntyi ”transsitilassa” uutta oivallusta, ja samalla nousi myös uusia sisäisen teatterin vanhojen mielentilojen rinnalle. Kirjan kirjoittamisen aikana tunsin muutaman kerran mystisen ilon hetken siitä, että olen osa jotakin ikuista ja kuolematonta prosessia. Uskon, että juuri nämä kokemukset muuttivat oman elämäni tarkoitukselliseksi. Tunnen hetkittäin olevani osa jotakin suurempaa, pyhää tietoisuutta. Silloin, kun pystyn päästämään irti mielentilojen tietoisesta ohjauksesta, pystyn satunnaisesti ja yllättäen muuttumaan tämän suuremman tietoisuuden kanavaksi. Toki suurimman osan aikaa olen tavallinen raadollinen ihmispoloinen niin kuin muutkin ihmiset.