Rakkaudesta voi puhua monin kielin

Mitä vanhemmaksi kasvan, sitä tärkeämmäksi minulle on tullut henkisyys. Vaikka tunnustaudun kristinuskon ystäväksi, edustan  transmodernia ihmistyyppiä: Ihminen voi kuoriutua itsekseen erilaisten kulttuuristen maailmankatsomusten vuorovaikutuksessa. Vaikka eri uskonnoilla, ja miksei myös joillakin ateistisilla maailmankatsomuksilla (mindfulness), on toisistaan poikkeava filosofinen perusta, ne kaikki voivat kuljettaa meidät sisäiseen rauhaan ja mietiskelvään elämäntapaan.  Raamattu voi olla parhaimmillaan rakkauden runoutta, jossa rakastetaan myös eri lailla ajattelevia.  (Täältä löydät muuten erinomaisen esityksen transmodernismista.)

Mitä eri maailmankatsomusten vuorovaikutus käytännössä sitten tarkoittaa?  Riippumatta uskonnosta tai uskonnottomuudesta, ihmisen tulisi kasvaa väkivallattomaan rakkauteen ja suvaitsevaisuuteen. Tämän ei tulisi ulottua vain toisiin ihmisiin, vaan kaikkiin luontokappaleisiin. Emme rakenna itsellemme hyvää elämää omistusidentiteetillä (samaistamme itsemme omaisuuteemme) ja siihen läheisesti liittyvällä statusstressillä. Sen sijaan hyvä elämä sisältää kohtuullisen elämäntavan. Työ itsessään, ja sen tuottama aineeton ja aineellinen hyvä muille olevaisille, on arvokasta. Työtä tehdään läsnäolevasti. Emme samaistu negatiivisiin tunnetiloihimme. Rakkaus ja myötätuntoinen suhde itseen ja toiseen on hyvän elämä perusta.

http://farm9.staticflickr.com/8107/8539741787_24b88cc491_z.jpg

Lähestulkoon kaikissa uskonnoissa, ulottuen alkuperäiskansoijen uskonnoista, islamiin ja budhalaisuuteen sekä kristinuskoon on sisäänkirjoitettuna suuri määrä viisautta, jota meidän tulisi kyetä yhdistämään. Itse haen tärkempiin elämän kysymyksiin vastauksia kristinuskosta, mutta en pelkää olla dialogissa tieteellisen maailmankuvan ja muidenkaan uskontojen kanssa. Transmodernissa maailmassa tiede on tärkeää. Se kehittää realiteettitajuamme.

Voimme löytää kristinuskosta, erityisesti mystiikasta ja buddhalaisuudesta valtavan määrän päällekkäisyyttä.  Varmaankin myös islamista, mutta minulle henkilökohtaisesti se on vielä melkoisen tuntematonta mastoa. Joihinkin sen hienoihin mietiskelyperinteisiin olen vain vasta pintapuolisesti tutustunut.

Otan tähän yhden käytännön esimerkin uskontojen yhteneväisistä rukousperinteistä.  Rukous on minulle rakkauden runoutta. Laitan rinnakkain Fransiscus Assisialaisen rukouksen sekä 1700-luvulla elänen intialaisen buddhistin Shantidevan runon.  Molemmat mielestäni kuvaavat ”boddhisatvan” elämää, eli sellaisen henkilön elämää, joka on laajentanut tietoisuuttaan integraalitasolle. Tällöin ihminen alkaa rakkauden ja kaikkiin olevaisiin kohdistuvan myötätunnon kautta vapautua kärsimyksestä.

Transmoderni ihminen ei etsi eroja, eikä halua nostaa itseään toisten yläpuolelle. Sen sijaan hän haluaa, tulla entistä tietoisemmaksi aisoista, jotka yhdistävät meitä. Kansalaiset yli kulttuuristen rajojen, ymmärtävät kaiken elämän pyhyyden.  Myös tieteen tulisi palvella tätä kaiken pyhyytä.

Franciscus Assisilaisen rukous

Vapahtaja, tee minusta rauhasi välikappale,
niin että sinne, missä on vihaa,
toisin rakkauden,
missä loukkausta, toisin anteeksiannon,
missä epäsopua, toisin yksimielisyyden,
missä erehdystä, osoittaisin totuuden,
missä epäilystä, auttaisin uskoon,
missä epätoivoa, nostaisin luottamukseen,
missä pimeyttä, loisin sinun valoasi,
missä surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen.

Niin että, oi Mestari, en yrittäisi niin paljon
etsiä lohdutusta kuin lohduttaa muita,
hakea ymmärtämystä kuin ymmärtää toisia,
pyytää rakkautta kuin rakastaa muita,

sillä antaessaan saa,
kadottaessaan löytää,
unohtaessaan saa anteeksi,
kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään.

Shantidevan runo

Anna minun olla suojelija, niille jotka suojelua tarvitsevat.
Anna minun olla matkanjohtaja niille jotka ovat matkalla.
Anna minun olla laiva, silta ja sisäänkäynti ihmisille, jotka haluavat rantautua.
Anna minun olla lääkäri, lääke ja hoitaja kaikille sairaille olevaisille maailmassa, kunnes kaikki ovat eheytyneet.
Niin avaruus, ja sen hieno osa, maapallo, anna minun tukea kaikkea elämää sen rajattomien luontokappaleiden keskellä, kunnes kaikki ne vapautuvat tuskasta.
Anna minun olla elämän lähde kaikkien olevaisten äärettömässä valtakunnassa.

+++++++++
(May I be a protector to those without protection., A leader for those who journey, And a boat, a bridge, a passage For those desiring the further shore. May the pain of every living creature Be completely cleared away. May I be the the doctor and the medicine, And may I be the nurse For all sick beings in the world Until everyone is healed. Just like space. And the great elements such as earth, May I always support the life Of all the boundless creatures. And until they are released from pain May I also be the source of life For all the realms of varied beings That reach unto the ends of space.
Rukoukset lainattu Arthur Zajoncin kirasta: Meditation As contemplative Inquiry )

Tietoisuustaidot facebookissa.

 

Mainokset

Mielikuvitus ja tietoisuustaidot

Mielikuvituksemme on oikeastaan väheksytty ja melko kummallinen ilmiö. Kaikki mitä tiedämme tai teemme on riippuvaista mielikuvituksemme, näin väittää ainakin  Andrew Olendzki ( Unlimiting Mind: The Radically Experiential Psychology of Buddhism) kirjassaan.  Rakennamme kaiken ymmärryksemme ja uskomuksemme todellisuudesta tämän erilaisia mielleyhtymiä tuottavan mielikuvitustoiminnan avulla.  Perimmiltään tieteelliset totuudetkin ovat vain sen tuottamien mallien luomia enemmän tai vähemmän tarkkoja peilikuvia todellisuudesta.

Kaikkein aidoimman kuvan todellisuudesta saamme siten, ettemme roiku  kiinni yhdessäkään teoreettisessa viitekehyksessä, vaan heittäydymme puhtaaseen olemiseen. Työkaluna hyödynnettynä mielikuvituksellamme on ihmeellisiä meitä parantavia ja meitä eheyttäviä voimia.  Tämä ei ole pelkästään minun  näkemykseni, vaan esimerkiksi  amerikkalainen lääkäri Lissa Rankin (Mind over Medicine) kirjoittaa  tästä mielikuviemme  eheyttävästä voimasta. Voimme esimerkiksi sairauden aikana visualisoida terveen kehon. Hän kehottaa meitä tekemään sitä täsmällisesti.  Kuvittele, miltä näyttää ja tuntuu terve keho.  Näe itsesi terveenä ja voimaantuneena.  Käytä kaikkia aistejasi  ja mahdollisimman monia erilaisia mielikuvaharjoituksia.  Sillä, millaiseksi tulevaisuutemme mielikuviemme avulla rakennamme, on merkitystä todelliseen elämäämme.

Niin kuin edellisessä blogissani, Lissa Rankin korostaa myös sitä, kuinka tärkeää on kyetä ohjaamaan  omaa ajattelua.   Erilaiset uskomukset ja niihin liittyvät mielikuvat voivat vaikuttaa sekä myönteisesti että kielteisesti terveyteemme. ”Koska äidilläni oli syöpä, luultavasti minäkin sen saan” voi olla itseään toteuttava ennuste. Ohjaa tietoisesti ajatteluasi: ”Minä olen ja pysyn terveenä”. Alitajuntamme  ei usko kieltolauseita (”En halua sairastua syöpään”), sen sijaan se toimii positiivisilla suggestioilla:  ”Pysyn terveenä – olen eri ihminen kuin äitini.”  Tämä ei tietenkään merkitse sitä, että voimme parantaa kaikki sairaudet itsessämme mielikuvituksemme avulla, mutta tutkimusten mukaan mielikuvatyöskentelyllä voi olla selkeästi vaikutusta terveyteemme. Tässä mielessä ei ole ihme, että nykyään keskustellaan paljon ”positiivisesta psykologiasta”.

Lissa Rankin kiinnittää huomiota siihen, että hyvin usein sairaus (esim. rintasyöpä) voi olla tapahtuma joka räjäyttää sairastuneen henkilön egon.  Ihminen alkaa elää oman itsensä näköistä elämää, eikä ole enää sairautensa jälkeen automaattisen sisäisen pilotin ohjauksessa.  Sairaus on mahdollisuus, jossa voimme tavoittaa oman tietoisuuden ohjaustilan, jonka jälkeen on  paitsi parantua, silloin kun on lähdön aika, myös  kuolla arvokkaasti.

Kun kehomielemme on identiteettitarinaamme luovassa meditatiivisessa tilassa, kirjoittamisen transsitilassa tai vaikkapa liikettä tuottavassa transsissa, voimme kyetä yhdistämään menneet muistomme tähän hetkeen ja tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Samaan tapaan kuin muissakin tietoisuustaidoissa, tässä tarinaamme tuottavassa flow-tilassa katkaisemme yhteytemme ympäröiviin muihin aistiärsykkeisiin. Elämme mielikuvitusmaailmassamme  tunnetilojemme ulkopuolella vain tätä hetkeä tässä ja nyt!

WP_20131019_003[1]

Me emme rakenna elämäämme kannattelevaa tarinaa paremmaksi vain olemalla dialogisessa suhteessa ympäröiviin ihmisiin, vaan se tapahtuu myös olemalla vuorovaikutuksellisessa mielikuvitussuhteessa omiin mielemme osiin.

Saavutamme parhaimmillaan harjoitteiden avulla ohjauksellisen tilan myös kehollisina kokemuksina ilmeneviin tunnetiloihimme, emmekä enää satunnaisesti samaistu niihin. Kehitämme näin mielitajuamme (Dan Siegel- Minsight)  eli suhdettamme eri puoliimme. Tämä tarkoittaa sitä, että opimme kyseenalaistamaan kulttuurisia uskomuksiamme ja elämme vähitellen aidosti itsemme näköistä,  hyvää elämää. Yhteyden avautuessa saavutamme dialogisen ohjauksellisen suhteemme omiin kaikenlaisiin, myös synkkiin ja ahdistaviin osiimme. Näiden (minä)tilojen ei tarvitse olla ontologialtaan mitään, vaikka voimme hyödyntää niiden luomisessa esimerkiksi minätilojen terapiaa tai osien terapiaa.  Kun meiltä puuttuu tietoisuutemme ohjaus, samaistumme tunnetiloihimme ja siirrämme ikäviä puoliamme muihin ihmisiin. Voimme tehdä ilman tietoisuustaitoja elämästämme ja muiden elämästä helvetin.

Kaikkein hienoimmat tietoisuustaitokokemukset ovat yliyksilöllisiä ” tapulikokemuksia” tai ”mystisiä kokemuksia” (miksi niitä itse haluatkin sitten kutsua…). Ne ovat ajattomia ja rajattomia kokemuksia, joissa emme ole samaistuneina mihinkään yksittäiseen tunnepitoiseen (minä)tilaan.

Huomaan, että Sisäisen teatterin dialoginen ja narratiivinen mielikuvitus muistuttaa buddhalaisuuden perikalpaa  Tämä on prosessi, jossa ihminen rakentaa, syntetisoi, työstää ja järjestää joka hetki uudelleen kuvaansa todellisuudesta. Se on jokaisessa hetkessä uudelleen intuitiivisen mielikuvituksemme avulla avautuva  totuuksien muodostama verkosto. Prosessin avulla ihminen voi todellistaa itselleen hyvän elämän kaikenlaisten kompurointiensa keskellä.  Olennaista tässä prosessissa, kuten myös Sisäisen  tarinan luomisprosessissa, että mielikuvat ja todellisuuskäsitykset eivät ohjaa ihmistä, vaan ihminen yhä taitavammin ohjaa niitä. Eettisen elämän lähtökohta on, että ihminen ei ole sattumanvaraisten tilojensa ja ikävien, joskus jopa tuhoisten tunteensiirtojensa tuotos.

Tällä  tarinallisella moninäkökulmaisella olemisen tavalla ei ole  filosofisesti ajatelleen mitään ontologista perustaa. Se vain on. Kristitty voisi sanoa kristinuskon vertauskuvin, että ihminen lepää luottaen Jumalan tahtoon  ja antaa Jumalan rakkauden tapahtua ihmisen itsensä välittämänä.

Meissä jokaisessa on olemassa sisällämme tapahtuva jatkuva  prosessi, jolla rakennamme ja muokkaamme uskomuksiamme sekä samalla kuvaa todellisuudesta. Mitä enemmän kykenemme saavuttamaan hyväksyvän läsnäolon ja sen kautta myös uusia näkökulmia tarinaamme, sitä enemmän pääsemme irti kaikista tietoisuuttamme rajoittavista käsitteistä.  Tämä prosessi on tärkeä hyvän elämän perustana.  Neurobiologisesti Oldendzkin mukaan aivojen etulohkon kuorikerros on se osa aivojamme, joka mahdollistaa tietoisuutemme itsetutkimuksen (introspektion), sen peilauksen ja myös hyväksyvän läsnäolon.

Vaikka Sisäinen teatteri rakentuu Ego State terapialle (ihminen muodostuu minätiloista), perimmiltään ihminen itse voi valita keitä tai mitä hänen tietoisuutensa eri osat ovat.  Vaikka voimme minätilojen rakentamisessa hyödyntää psykoterapeuttista tietoa, voimme vähitellen päästää irti kaikista teoreettisista näkökulmista:  Annamme minätilojemme olla ihan keitä tai mitä ne ovat, sen kummemmin mahduttamatta niitä yhteenkään tietoteoreettiseen viitekehykseen. Ne ovat erilaisin uskomuksin, mielikuvin  ja muistoihin rakentuneita tunnetilojamme, joilla on fysiologinen kehollinen vastineensa. Tilojamme olemusta voimme pohtia erilaisista tietoteoreioista käsin.

Joudumme perimmiltään hyväksymään sen, että kaikki tarinat itsestämme ovat epätäydellisiä fiktioita, eikä ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tulkintaa maailmasta.  Parasta mitä voimme saavuttaa, on olemisen tila, se,  jossa näemme todellisuuden sellaisenaan ilman mitään perspektiiiviä intuitiivisesti tai samanaikaisesti kaikilla mahdollisilla näkökulmilla samanaikaisesti.  Tätä kokemusta voimme lähestyä erilaisilla ”brain trainer-harjoituksilla” kuten meditaatioharjoituksilla, myös kirjoittaen meditatiivisesti virtaavassa tilassa.

Amen.

Sisäinen taetteri on facebookissa.

Buddhalaisia ohjeita härän kesyttämiseen

Kiinalaisen Ch´an buddhismin mukaan, meditaatio on  härän kesyttämistä (Willard Johnson, Riding the Ox Home). Hukassa oleva, epätoivoinen ihminen, etsii taukoamatta härkäänsä. Kadonnut eläin löytyy, kun hän tajuaa itse istuvansa sen päällä. Tästä alkaa härän, pelottavan eläimellisen puolemme, kesyttäminen.

cc http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/4/47/Oxherding_pictures,_No._4.jpg

Härkää kesyttäessä härän kesyttäjän  elämän paradoksi ja sen ristiriidat ratkeavat. Eläimen taltuttamisen rinnalla, ratsastaja tuntee löytävänsä toivon, turvan ja levon sielullensa.

Emme kesytä härkäämme katsomalla sen hurjaa menoa taikka kiinnittämällä huomiota ympärillämme vilistäviin maisemiin. Sen sijaan löydämme rauhan ja turvan katsomalla taivaaseen. Tässä tilassa voimme tuntojamme hyväkäsi käyttäen kesyttää härän allamme.

Kesyn härän selässä löydämme harmonian elämäämme ja hurjankin menon keskellä voimme saavuttaa hetkittäin ekstaattisia tapulikokemuksia. Härän kesyttänyt kykenee levollisesti kiinnittymään lukuisiin todellisuuden mosaiikin väripintoihin. Hän on löytänyt tietoisuutensa vapauden ja uuden itseohjauksellisen suhteen elämään.  Hän on levollinen ja läsnäoleva, mutta myös luova ja intohimoinen, elämän löytöretkeilijä.

Ch’an buddhismi esittää kymmenen portaan ohjeiston härän kesyttämisestä. Härän kesyyntymisen ohessa tapahtuu ihmeellinen muodonmuutoksemme: animaaliset ja henkiset puolemme löytävät tasapainon.

Ch’an oli puolitoista tuhatta vuotta sitten pistänyt terapeuttisen henkisen kasvuprosessiin omaan kauniiseen metaforiseen pähkinänkuoreensa. Minulle on selviö, että meditaatioperinteet ja länsimaiset terapeuttiset perinteet ovat yhdistettävissä. Myös omasta perinteestämme löytyy aineksia härän löytämiselle ja sen kesyttämiselle.

Härän kesyttäminen vaatii rohkeutta, mutta se on elämämme palkitsevin teko.

Tietoisuustaidot facebookissa.

Skolimowski ja minä – kahden mielenteatterin ohjaajan mietteitä nr. 20

(Jatkan mielenteatteriprosessin analyysiä. Tähän lukuun, jossa pohdiskelen hieman syvällisemmin mielenteatterin mystisiä kokemuksia, käytän kokemuksieni peilaamisen Skolimowskin Mielenteatteri -kirjan lisäksi   ”Irreducible Mind -TowardPsychology for the 21st Century”-kirjaa)

Mystiikka sanana juontaa muuten kreikkalaiseen ”myein” sanaan, mikä puolestaan tarkoittaa silmien sulkemista. Sana kuvaa hyvin sitä, että mystinen kokemus ei ole niinkään jotakin, joka siirtyy ulkoapäin itseen, vaan kokemuksen suunta on itsestä ulospäin. Eli uskon, että se on tekemisessä syvemmän integratiivisen oivalluksen kanssa.  Kreikkalaisista filosofeista Plotinos korostaa tätä itsensä näkemistä rajattomassa kokemuksessa, jossa itseys nähdään kuuluvaksi johonkin suurempaan järjestelmään. Mystisessä kokemuksessa ihminen ei siis enää ole erillinen vaan hän on osa jotakin suurempaa, ylivertaista.

Kognitiivinen psykologiaa paremmin juuri transpersonaalinen psykologia (esim. Carl Jung, Roberto Assagioli) ottaa huomioon ihmisen kyvyn ilmaista itseään myös luovasti sanattomasti, esimerkiksi liikkeellä  ja mielikuvin. Ihminen voi työskennellä omien nonverbaalisen  ja verbaalisten eri tietojen muotojen (mm. myyttien, filosofian, metaforien, tarinoitten)  kanssa aktiivisesti. Uskon, että tämä aktiivisen mielikuvituksen toiminta, kuten Jungin aktiivinen imaginaatio tai miksei myös mielenteatterini, voisivat olla seuraava haaste kognitiiviselle psykologialle. Transpersonaalisessa psykologiassa ja humanistisessa perinteessä on mielestäni olemassa kognitiivista psykologiaa paremmat käsitteet hahmottaa myös mystisiä ilmiöitä.

Carl Junghan jakoi tiedostamattoman mielen henkilökohtaiseen tiedostamattomaan ja kollektiiviseen tiedostamattomaan. Jälkimmäinen näistä on ylisukupolvien kulkeva yliyksilöllinen osa tiedostamatonta. Juuri tässä kollektiivisessa tiedostamattomassa sijaitsee Jumal-kuvamme. Ihmisen yksilöitymisen keskeinen tehtävä on löytää oma suhde tähän kollektiiviseen tiedostamattomaan. Jungillen yksilöityminen on siis aina myös hengellinen prosessi. Laajasti ajatellen, voimme pitää mystiikkaa suhteena tähän omaan pyhyyttä edustavaan yliyksilölliseen tiedostamattomaan. Se ei löydy ulkoapäin ohjatuista autoritaarisista objektiivisista totuuksista, vaan se löytyy intohimoisesta subjektiivisuudesta, kulkemalla rohkeasti omaa hengellistä polkua.

Kelly ja Grosso väittävät, että Jungin ajattelu omaa laajemman ymmärtämyksen ihmismieleen kuin Freudin teoriat, ja siksi se selittääkin paremmin mystisiä kokemuksia. Toki paljon vielä on tutkittavaa jäljellä. Jungin merkittävin huomio on, että ego on tila (tai  monikossa, ego-tilat, mielentilat ovat tiloja) , joka kantaa ihmisen tietoisuutta.  Kun irrotamme otteemme egostamme tai egoistamme, pääsemme kiinni puhtaaseen olemiseen. Ei ihme, ettei Jung ollut suosittu valtavirtapsykologiassa. Hän kun ei halunut rajoittaa luovaa ajatteluaan empiirisanalyyttiseen tietoon. Varmaankin juuri siksi, että hänen kuvaamansa ilmiöt ovat vaikeasti todennettavissa luonnontieteen keinoin. Juuri luovasta ajattelusta nousee kuitenkin uusi tieto, ja sellainen ajattelu, jota voidaan yrittää myöhemmin empiirisanalyyttisin keinoin todentaa.  On tutkijoita, kuten J. Cambell ja Stansilav Grof, jotka ovat useampaan kertaan vahvistaneet omilla tutkimuksillaan Jungin hypoteesejä.

Edelleen kognitiiviselle psykologialle ongelmallinen on tämä ”homunculuksen ongelma” eli että aivoisamme ei ole erillistä ”pikku-ukkoa” tekemässä aloitteita ja havaintoja. Ajatuksemme ilmaantuvat ikään kuin jostain tyhjästä. Kuinka siis selittää kognitiivisin käsittein ihmismielen intentionaalinen ja symbolisoivana aikaisemman tiedon ylittävää toiminta? Kykenemme mielikuvituksemme avulla leikkimään symboliikalla: erilaisilla verbaalisilla, kinesteettisillä ja visuaalisilla itseilmaisun keinoilla. Voimme luovuutemme avulla muuntaa näitä muotoja toinen toisikseen, ja samalla saavutamme prosessissa uutta aikaisemman tietoisuutemme ylittävää oivallusta. Ihmisen luovuus, itseä ylittävä kykymme ja muodonmuutoksellinen kyky, kaikki kolme,  voivat olla seuraavia kognitiivisen psykologian suuria haasteita. Mielenteatterini edustaa muodonmuutoksellista toimintaa, jossa ihmisen identiteetti on jatkuvassa mielenosien aktivoiman vuorovaikutuksen kiihottamassa ja ohjaamassa virtaustilassa. Puhdas itseyteni ei siis ole kukaan mielentiloistani, vaan se on niiden välinen vuorovaikutus, ja tämän teatterini näytelmällisen toiminnan kautta voin saavuttaa puhtaan olemisen tilan.

William James oli tutkija, joka ei pelännyt käsitteellistää ihmismielen mystisiä kokemuksia. Vaikka saavutettu uusi mystinen tieto voi olla autoritaarista sen oivaltajan itsensä näkökulmasta, William James muistuttaa, ettei tämä tietenkään tarkoita sitä, että muitten ihmisten tarvitsee hyväksyä kritiikittömästi tämä tieto ja uusi ymmärrys. Koska mystisiä ja psykoottisia kokemuksia on vaikea aina erottaa toisistaan, voi lapsellinen luottamus toisen ihmisen mystisiin kokemuksiin olla tuhoista. Mystiset kokemukset voivat olla osa neron, hullun ja pyhimyksen kokemusmaailmaa.

James muistuttaa myös, että mystiset kokemukset ovat monien keskenään ristiriitaisten teologisten ja metafyysisten näkemysten liittolaisia, on niillä myös aina patologinen vastaparinsa. James uskoo, että patologiset psykoottiset kokemukset nousevat samasta tiedostamattoman mielen osasta kuin mystiset kokemukset. Siksi meidän täytyy aina empiirisesti kokeilla ja testata sitä oivallusta, jota saavutamme mystisten kokemusten kautta.

Ehkä on paikallaan viimeistään tässä vaiheessa määritellä, mikä on tämä kummallinen mystinen kokemus. Mystisen kokemuksen määrittelyssä käytän apuna amerikkalaisen psykologin ja filosofin William Jamesin (Varieties of Religious Experience) ajattelua.

  1. Mystistä kokemusta on vaikea pukea sanoiksi. Ne ovat pikemminkin tunnetiloja kuin älyllisiä tiloja. Mystinen kokemus täytyy itse kokea, eikä sitä voi siirtää sanoin muille ihmisille.
  2. Vaikka mystinen tila muistuttaa tunnetilaa, on se samalla myös tietämisen tila. Ne ovat hetkiä, joissa syntyy syvä puhekäytäntöjen ylittävä näkemys totuuteen.
  3. Lisäksi ne ovat yleensä ajallisesti rajallisia. Kokemus harvoin kestää puolta tuntia tai tuntia pitempään.
  4. Mystiset tilat syntyvät passiivisesti, vaikka niiden syntymistä voi  tahdonalainen toiminta stimuloida. Minulla mielentilojeni välinen älyllinen dialektiikka, mielenteatterini,  loi satunnaisesti spontaaneja lyhyitä 5-15 minuutin mystisiä kokemuksia.

Skolimowski muistuttaa meitä, että kieli on muutakin kuin määritelmiä. Sanojen avulla voidaan myös kuvata tapahtumia. Se siis voi toimia eräänlaisena – joskus ihmeellisenäkin – välittäjänä. Tämän kielen välittävän tehtävän kautta voimme päästä lähemmäksi mystiikkaa. Itseasiassa juuri mielenteatterissa kieli voi olla mystiikan lähteenä. Tällöin juuri dialektiikka, kuten eri mielenosien välinen dialogi, voi kuljettaa meidät mystisiin kokemuksiin.

Skolimowski uskoo, että kun pääsemme eroon yksinkertaistavista, naiveista determinististä tieteellisistä ajattelumalleista ja kykenemme korvaamaan ne muutoksen laeilla, muuttuu tiede sellaiseksi,että siitä tulee pätevää myös yksityisen ihmisen elämässä. Täydentäisin tätä Skolimowskin ajattelua vielä sillä, että juuri uskonnot, metaforat, tarinat, eri perinteistä nouseva filosofia ja myytit edustavat tietoa, jotka voivat muokata meidän kognitiivisten skeemojemme uudelleen organisoitumista. Mielenteatterissa ajattelu ei siis rajoitu perinteiseen luonnontieteitten takana vaikuttavaan perinteiseen logiikkaan vaan dialektiseen, kvanttifysiikassa ja termodynamiikassa vallitsevaan logiikkaan ja pluralistiseen, moniperspektiiviseen, todellisuuskuvaan. Kun ymmärrämme todellisuuden paradoksaalisuuden ja moniulotteisuuden, voimme vapauttaa oman ajattelumme (tieteelliseen) luovuuteen. Tämä edellyttää siis irtipäästämistä Newtonin perinteestä lähtevästä luonnontieteitten vanhentuneesta, luovuutta rajoittavasta, itseään toistavasta, mekanistisesta ja deterministisestä ajattelusta. Meidän täytyy päästää itsemme kellumaan monista lähteistä ja puroista muodostuvaan virtaan, jossa välillä voimme ohjata itseämme pienillä ohjausliikkeillä.

Tällöin ajattelumme ei ole enää passiivista biologiamme determinoimaa. Voimme onnistua saavuttamaan uutta luovaa oivallusta ja  puhtaan olemisen. Omalla kohdallani se syntyi ensimmäisen kerran spontaanisti ekstroverttinä luontokokemuksena. Myllerryksen jälkeinen tyhjyys sisälläni voimakkaaseen luontokokemukseen, kuljettivast minut mystiseen hetkeen.  Lisäksi onnistuin saavuttamaan näitä kokemuksia useamman kerran introvertisti – sisäänpäin kääntyneessä tilassa. Tällöin mielenteatterissani leikin todellisuuden paradoksaalisilla ristiriitaisuuksilla, ja yhtäkkiä ikäänkuin nousin ristiriitojeni yläpuolelle. Tässä tyhjentyneessä ”täyteyden kautta saavutetussa tyhjässä olemisessa” sitten oivalsin, että loppujen lopuksi kaikki onkin yhtä valtavaa tietoisuutta ja kaikki egotilojeni eli mielentilojeni tietojen ristiriita onkin näennäistä.

Vaikka omassa mielenteatteriprosessissani olen käyttänyt ensisijaisesti kristillisiä merkityksiä oman oivallukseni lisäämiseen, huomaan sen muistuttavan kuitenkin esimerkiksi Mahayana buddhalaisuudessa käytettyä Madyamaka perinettä, jossa etsitään Tyhjyys tai Keskitie sitä kautta, että ihminen systemaattisesti ehdollistaa itsensä pois aikaisemmista uskomuksista ja todellisuuskäsityksistä. Juuri tätähän mielentilojeni välinen leikki teki. Irrottamalla itseni leikin kautta egojeni tiedosta, nostin itseni uudelle ymmärryksen tasolla, jossa olemassaolollani ei yhtäkkiä ollut enää ollut mitään metafysiikkaa. Toinen buddhalainen, enemmän tunnettu, perinne on tämä, jossa oivallus saavutetaan tyhjentämällä mieli kaikista tunteista, havainnoista, mielikuvista ja ajatuksista meditaation kautta. Intuitiivisesti lukisin Jungin aktiivisen mielikuvituksen myös tähän täyteyden perinteeseen. Sinänsä mielenkiintoista, että depressiolle on tyypillistä juuri jäykät kognitiiviset rakenteet. Voisi siis ajatella, että valtakulttuurimme on depressiivistä.

Toisaalta ajattalen, että Jeesuksen pitkän perjantain kärsimys ja hänen  ristiinnaulitsiminen symbolisoivat loistavasti ihmisen individuaatioprosessin sisältämää kärsimystä, eksistentiaalista ahdistusta. Muodonmuutoksemme on yleensä tuskallista. Ainoastaan vanhojen mielentilojemme, egomme ristiinnaulitsimisen jälkeen, voimme synnyttää uuden integroituneemman itseytemme.

Grosso ja Kelly väittävät, että mystisissä tiloissa tapahtuu itseydessä radikaali muodonmuutos. Itse kokemustahan kuvataan usein haihtuvana, sulavana, utuisena, liuottavana ja tilana, jossa oma äärellinen minuus kuolee. Mystinen tila siis muistuttaa läheisesti toista tilaa, jota kutsutaan ”depersonaalisaatioksi”. Tällainen kokemus voi syntyä esimerkiksi traumatilanteessa, vaikkapa auto-onnettomuudessa, jolloin uhri kokee yhtäkkiä elävänsä tunteettomana ikään kuin elokuvassa, epätodellisessa ympäristössä. Henkilökohtaisesti olen kokenut tällaisen ”depersonaalisaatiotilan” silloin, kun äitini kuoli. Mystisten kokemusten kautta arkinen minuus kuitenkin ylitetään, ja syntyy uutta ymmärrystä, jota ei voi selittää pelkästään, kognitiivisen psykologian käsittein, ”skeemojen” kautta.

Uskon, että luovassa prosessissa voimme onnistua saavuttamaan mystisiä kokemuksia. Niitä ei kuitenkaan saavuteta yrittämällä, vaan ne tulevat itsekseen, jos ne ovat tullakseen. Uskon, että tätä uutta ymmärrystä voimme edesauttaa sekä älyllisen, rationaalisen tiedon avulla, sekä myös spontaanisti ”tunnetiedon” avulla. Siinä mielessä olemme kaikki tasa-arvoisia. Ei siis tarvitse olla ”akateemista tietoa”, saavuttaaksemme syvempää ymmärrystä todellisuuden perusluonteesta.

Uskon ja toivon, että tulevaisuudessa voimme jopa yhdessä muodostaa muodostaa eettisiä luovia ”kokreatiivisia” yhteisöjä. Näissä kannustamme ihmistä integroimaan tietoa ja taitoa luovuudeksi. Voimme auttaa samalla ihmisiä heidän yksilöitymisprosesseissaan ja ongelmanratkaisutaidoissaan. Tämän päivän kulttuurimme suurin ongelma on tiedon irrallisuus. Se ei ole integroitunut viisaudeksi. Perimmäinen totuus ei siis sijaitse itsemme ulkopuolella, vaan se löytyy sisäpuoleltamme. Voimme loppumattomasti etsiä itsellemme hengellisiä guruja, tieteellisiä auktoriteettejä jne. ja  seurata heitä passiivisena, jolloin olemme helposti johdateltavissa vahingollisiinkin maailmankatsomuksiimme. Voimme myös valita gurumme, ja he voivat olla hengellisiä ohjaajiamme, kumppaneitamme, jotka tukevat meitä prosessissamme. Tämän yksilöitymisessä lisääntyvän uuden ymmärryksen tarkoituksena on lisätä itsetuntemustamme ja auttaa löytämään aito eettinen itseytemme ja suhteemme pyhään. Tässä dialektiikassa gurumme taikka miksei myös luonnontiede eivät edusta totuutta, vaan ne ovat eräitä mahdollisia dialogikumppaneita, jonka tuottama tieto voidaan hyödyntää omassa eheytymisessä, eettisessä luonnon ja tietoisuuden monimuotoisuuden lisäämisessä. Nykyinen yhteiskunnallinen välineellisttävä tieteellinen suhteemme luontoon on vähentänyt sen monimuotoisuutta. Tiedon voi ajatella olevan eettisesti ja ekologisesti ainoastaan silloin oikeaa, kun se palvelee elämää.

Aleksandriaan pääsee milloin vain

On hatun noston arvoinen asia, että yhä useampi ihminen on liittynyt virtuaalisissa yhteisöissä erilaisiin hidastamis- ja leppoistamisyhteisöihin. Niiden päämääränä näyttäisi olevan hitaampi, muihin ihmisiin ja luontoon, kiinnittyneempi elämä. Näyttää siltä, että tieteellistekninen kehityksemme on tuottanut sekä hyviä että huonoja asioita ja internet tarjoaa meille näitä molempia. Virtuaalinen todellisuus mahdollistaa meille median, jossa toimii horisontaalisen vuorovaikutus. Aukotoriteeteista vapaa itseohjautuva prosessi on alkanut ohjaamaan ihmisiä kohti hitaampaa ja ekologisesti kesävämpää elämäntapaa. Pelkään pahoin, että mikäli kohtuullistumista ei elämäntavassamme vapaaehtoisesti tapahdu, tulee Kreikan mielenosoitusten kaltaiset levottomuudet entisestään lisääntymään. Sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus ja ympäristöongelmat kietoutuvat toisiinsa erottumattomaksi sykkyräksi. Tuli muuten mieleeni katsellessani telkkarista eilen Kataisen espoolaisen kulttuurimaiseman siivousta, että taitaa parhaillaan politikkojenkin mielenteatterien takahuoneissa asua vallitsevan materialistisen järjestelmän epäuskoisia opportunisteja ja sehän on vain hyvä asia! Ehkä poliitikotkin pystyvät jonakin päivänä näyttämään, että heistäkin löytyy kohtuullistajia, jotka hidastavat elämäänsä leppoisammalla työtahdilla ja pienemmällä palkalla. Minä ainakin äänestäisin melkeinpä puolueesta riippumatta tällaista ehdokasta!

Luulen, että erilaiset virtuaaliset ryhmät ovat syntyneet vastauksena ihmisten yhteisöllisyyden janoon. Kun reaalimaailmassa ihmisen kontaktit ovat vähentyneet, olemme alkaneet löytämään uudestaan toisiamme virtuaalisessa todellisuudessa. Ihmiset haluavat tuntea olevansa osa jotakin yhteisöä. He haluavat liittää itsensä ja lapsensa toisiin ihmisiin ja luontoon. Ehkä olemme väsyneitä henkiseen kodittomuuteen, juurettomuuteen ja sisäiseen tyhjiöön, joka ei ole täyttynyt materialistisella yltäkylläisyydellämme. Globaalit yhteisöverkostot ovat auttamassa meitä pääsemään irti omasta euroajattelustamme. Ymmärrämme entistä paremmin, että on muitakin arvokkaita tapoja tietää kuin tämä länsimaalaisen ihmisen tietämisen tapa. Yhä useampi huomaa, että emme ole tieteemme kanssa niin erinomaisia ihmisiä kuin olemme luulleet. Sen sijaan hän oivaltaa keskellä kiireistä elämäntahtiaan vieraantuneensa luonnosta, toisesta ihmisestä ja itsestään. Voisiko ihminen olla viisastumassa? Hänelle ei enää riitä, että elämä näyttää ulkoisesti täyttävän asiantuntijoiden standardit vaan hän haluaa jälleen tuntea olevansa osa jotakin omaa egoansa suurempaa. Minäkin olen löytänyt monta vanhaa ja uutta ystävää Internetin kautta. Näitä ystäviä olen sitten tapaillut reaalimaailmassakin. Voimme käyttää internetverkostoa hyväksi oman sosiaalisen verkostomme ylläpitämisessä. Huonoja puoli virtuaalisessa maailmassamme toki myös on. Jotkut addiktoituvat esim. peleihin tai pornoon ja virtuaalinen todellisuus voi kuolettaa reaalielämän, jonka uskon edelleen olevan kuitenkin se tärkein osa ihmisen elämää. Tässä asiassa konservatiivisena väitän edelleen, että toisen ihmisen läheisyyttä, autenttista läsnäoloa ja kosketusta ei voida koskaan virtuaalisesti korvata.

Kristinuskosta on vallinnut perinteisesti sellaisia tulkintoja, jotka ovat oikeuttaneet luonnon välineellistämisen. Ehkä sen vuoksi buddhalaisuus on alkanut kiehtomaan entistä enemmän länsimaalaisia ihmisiä. Meidän tulisi entistä enemmän löytää kristinuskoomme uusia hengellisiä tulkintoja (ekoteologia), joissa ymmärretään entistä paremmin, että ihmisen tehtävä on myös varjella luontoa. Bolivialainen Hugo Blanco pukee tämän ajatuksen puheessaan sanoiksi:

Länsimainen ihminen uskoo ylimaalliseen henkeen, joka loi luonnon ihmisen palvelijaksi. Meidän kultturimme Boliviassa on täysin erilainen. Meidän kulttuurissamme me ihmiset olemme luonnon lapsia. Luonto ei todellakaan ole meille luotu palvelijaksemme, vaan olemme sen lapsia ja meidän täytyy kukkia harmoniassa sen kukkien kanssa. Ja kun kukimme yhdessä luonnon kanssa, luonto haluaa miellyttää meitä ruokkien meitä kasveilla, välillä paremmin välillä huonommin. Luonto tarjoaa meille myös yrttejä, jotka auttavat meitä pysymään terveinä ja eheinä. Meidän solidaarisuutemme ulottuu luontoon. Palvomme vettä, aurinkoa ja jokea. Toinen elämämme tärkeä ulottuvuus on sen yhteisöllisyys.

On kummallista, minkälaiseksi länsimaisen ihmisen elämä on ohjautunut viimeisten satojen vuosien aikana. Rahan tienaamisesta ja materiasta ylipäätään, jotka aikaisemmin oli välineitä parempaan elämään, on tullut itse tarkoitus. Vaikuttaa siltä, että moni meistä on unohtanut, että materia kohtuullisena määränä on todella vain väline onneen. Kekseliäs ihminen on kehittänyt jos jonkinlaisia tarpeellisia ja tarpeettomia teknisiä vempaimia, jotka on alunperin suunniteltu siksi, että ihmisellä olisi enemmän vapaa-aikaa. Nämä vempaimet kuten autot, tietokoneet ja kännykät on vielä arvotettu merkein ja ylimääräisin toiminnoin statusmarkkereiksi. Mitä hienompi auto ja makeempi kommunikaattori sinulla on, sitä korkeamman statuksen olet saavuttanut. Kilpailu statuksesta tuottaa statusstressin. Tekniset vempaimet eivät ole antaneet meille lisää vapaa-aikaa vaan samaan aikaan ihmisistä on tullut entistä kiireisempiä. Ylibuukattu kalenteri on ollut menestyvän miehen ja naisen symboli.  Kiire johtaa väistämättä stressiperäiseen psykosomaattiseen oireiluun. Välillä mietin, juokseeko kiireinen ihminen itseään karkuun? Liittyykö kenties vieraantuminen kuolemasta tähän samaan pelkoon?

Moderni ihminen yrittää ylläpitää oman elämänsä tarinallista luonnetta käyttämällä vähäisen vapaa-aikansa matkusteluun. On mukava tarinoida työtovereille etelän ihanasta auringosta, uima-allas bileistä ja erilaisista hauskoista sattumuksista ja kommelluksista. Ja joskus ainakin minulle aikoinaan kävin niin, että vaikka kuinka tein matkoja, huomasin, että niiden tarinat jäivät jotenkin ontoiksi ja tyhjiksi. Mietin, onko yhä useampi kadottanut taidon matkustaa omassa sisäisessä maailmassaan, sillä Aleksandriaanhan pääsee milloin vaan, kun silmät suljetaan (tämän taisin ottaa jo toiseen kertaan esimerkiksi, mutta se ON ihana laulu!). Halvempaa, ja ekologisempaa on rakentaa tarinoita omassa sisäisessä maailmassa. Kainuulainen syyspimeys tajoaa erinomaiset olosuhteet sisämatkailuun.

Yhä useampi taitaa jo tänäpäivänä miettiä, että mitä sitten tapahtuu, jos onnistumme nostamaan kaikki kehitysmaiden kansalaiset tähän ylikulutuksen paratiisiin? Minkälainen ympäristökatastrofi siitä seuraa, kun hekin lähtevät elämään samaa itsestään ja luonnosta vieraantunutta, tuhlailevaa elämäntapaa kuin länsimainen ihminen? Ja kaikki tämä itsetuhoinen globaali käyttäytyminen leviää ihan vain sen vuoksi, että olemme siirtäneet tunteitamme materiaan ja haluamme imperialistisesti heidänkin tekevän samoin? Uskon, että nyt tarvitsemme aitoa dialogista suhdetta muihin kulttuureihin ja erityisesti marginaalisiin, köyhyydessä eläviin ihmisiin. Heillä saattaa olla paljon opetettavaa meille siitä, kuinka vähemmän voi olla enemmän. Pirstoutuneet ihmispsyykeet rikkinäisissä yhteisöissään haluavat takaisin yhteytensä luontoon, omaan itseensä ja toiseen ihmiseen.