Asiaa haavoittuneesta tarinankertojasta ja ruumiin kielen avautumisesta

Olen kirjoitellut niin ahkerasti uudessa blogissani, että Anna ja hänen ystävänsä ovat jääneet vähäksi aikaa paitsioon.  Nyt korjaan tilanteen.  Seuraava pohdiskelu on mietiskelyä, jonka liitän myös osaksi seuraavaa kirjaani. Se on tarinaa haavoittuneesta tarinankertojasta.

Tajusin sairauteni aikana ja sen jälkeen, että kun ihminen sairastuu vakavasti, muuttuu hänen tarinansa. Syöpään tai muuhun vakavaan sairauteen  sairastanut ei ole on enää sama ihminen  kuin ennen sairauttansa.  Hänestä tulee entistä selkeämmin haavoittunut tarinankertoja.

Jos haluamme elää hyvää elämää, kärsimyksemme on kudottava kauniiksi raidaksi elämän räsymattossa.  Tämä työ vaatii sisäistä työtä henkisyyttä, esimerkiksi tietoisuustaitoja ja luovia itseilmaisumenetelmiä.

Auttaakoo tarinankertoja itseään ja muita ihmisiä tarinallaan riippuu siitä, minkälaisen käänteen hänen tarinansa saa.  Jääkö hän tarinansa tahdottomaksi uhriksi ja sairaus vain likaiseksi raidaksi elämänmattoon,  vai löytääkö päähenkilö tarinalleen itseään suuremman tarkoituksen.

Jotta terveydenhuollon ammattilaisesta voi kasvaa haavoittunut parantaja, joka kykenee hoivaamaan paitsi toisen, myös omia haavojansa, täytyy hänellä olla kykyä hoitaa itse itseään. Hänen täytyy löytää esimerkiksi mielitajua (Dan Siegel: Mindsight).  Jotta itse tähän kykenin, oli  minun avattava haavani kaottisessa pimeydessä, ja nähtävä sen kautta sieluni valo.

Meillä jokaisella ihmisellä, potilaalla ja terveydenhuollon ammattilaisilla, on piilevänä kummallisia voimia. Voimme oppia sekä lukemaan että kirjoittamaan ruumistamme  ja tätä kautta avautuu silmämme näkemään paremmin myös toisen ihmisen kärsimyksen.

Sisäinen teatteri- kirjakin syntyi,  minun, haavoittuneen tarinankertojan ruumiinkielen kautta.  Syöpäni halusi kertoa minulle asioita. Joskus ruumiin kokemuksen sanoittaminen voi tapahtua antamalla sille taiteellinen; kuvallinen, musiikillinen tai tanssillinen muoto. Joskus ei tarvita edes sanoittamista. Kokemus puhuu puolestaan.  Jotain sisällämme muuttui, emme vain tiedä, mitä ja likaraita kirkastui kauniiksi kuvioksi elämänmattoomme.

Syöpä ei ollut ainut haavani.  Ensimmäinen kirjani (Mielentilojen treenikirja) oli haavoittuneen tarinankertojan tarinaa  omasta sisäisestä kaooksesta ja menneisyyteni haavoista. Kirjassa löysin itsestäni mielikuvitukseni avulla erilaisia osia tiloja, jotka henkilöistin ihmishahmoiksi.  Näistä psykiatri Dan Siegelkin puhuu, erilisista mielentiloista.

Löysin sen pikkutytön, joka on tallustellut elämäänsä kengät väärissä jaloissa, ja oli tuntenut siitä suurta häpeää.  Kasvuprosessini oli sekä sisäisen maailman tutkimusmatkaa ja kokemuksellista oppimista. Luin ja kirjoitin.  Peilaisin rehellisyydellä, mutta mielikuvitusta hyödyntäen, menneisyyttäni ja kaikkea oppimaani, tähän hetkeen.

Tein itsestäni imaginariumin. Vähän samaan tapaan kuin tohtori Parnassus tunnetussa elokuvassa teki. Ja uskon yhä enemmän siihe, että tällaisellä imaginariumilla voi olla sielua eheyttäviä voimia! Sielä voimme työstää olemistamme erilaisin viertauskuvin.

Seuraavasta kirjasta (Sisäinen teatteri – luova kirjoittaminen tietoisuustaitona) tuli puolestaan tarina terapeuttisesta kirjoittamisesta.  Se oli tarinaa, jonka ruumiini kokemus on tuottanut, muille terveydenhuollon ammatillaisille sekä itsetuntemuksesta kiinnostuneille, vertaistueksi.

Mietin näihin aikoihin kuumeisesti, että voisiko muutkin ihmiset käyttää tietoisuustaitoja ja luovaa peilaavaa kirjoittamista avuksi löytääkseen vastauksia perimmäisiin kysymyksiinsä. Sisäinen teatteri -kirjani – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona, on oikeastaan tarkoitettu kaikille niille ihmisille, jotka joutuvat käymään läpi kärsimystä, sairautta ja kriisejä.  Ja kukapa ei joutuisi!

Vedin Kuhmon kansalaisopistossa muutaman vuoden (2011-2012)  kirjoittajaryhmiä, saadakseni enemmän kokemusta peilaavasta kirjoittamisesta. Menetelmä vaikuttaa toimivan, mikä ei ole sinänsä ihme, koska luovaa peilaavaa kirjoittamista on käytetty vuosituhansia oivalluksen ja itsetuntemuksen tuottamiseen.

Syövän jälkeen oivalsin omakohtaisen kokemuksen kautta, että syvällisemmät tuntomme voivat olla meissä ruumiillisina oireina.Olen huomannut, että ruumiillistuneet sairaudet eivät puhu meissä tavanomaisella kielellä. Sen sijaan ne puhuvat tuntemuksin, oirein ja kivuin. Koska kehomme ei osaa puhua meidän tavanomaisella kielellä, sanoilla, täytyy meidän opetella sen omaa kieltä. Meistä täytyy kasvaa ruumiimme kielen kääntäjiä.  Oireillamme on oma logiikkansa. Itse puhun mielelläni runollisesta logiikasta.

WP_20131003_06220131004182424201310020131128123946[1]

Kulttuurimme on leikannut meidät irti ruumiistamme, ja olemme kadottaneet kyvyn muuttaa kehomme symbolista kieltä mielikuviksi ja sanoiksi. Siksi joudumme harjoittamaan mielikuvittamisen taitoa. Mielikuvituksemme avulla, luovassa tai meditaation tilassa, on mahdollista löytää sairaudelle henkilökohtaisia merkityksiä.  Lääketieteen elämästä vieraantunut, kliininen ja kylmä kieli, ainoana kielenä, tuskin tuo kenellekään levollisuutta ja tyytyväisyyttä elämään.  Meidän on itse avattava ruumiimme runolliset merkitykset. Meidän on elävöitettävä kuollut koneiden kylmä kieli.  Tähän tarvitsemme muuntuneita tietoisuuden tiloja, vertauskuvia,  luovuutta, toistemme tukea ja toivoa.

Ruumiimme ei ole vain joku biologinen lihakasa, jossa mielemme asustelee. Sen sijaan se on tarina, joka voi kertoa menneisyytemme ahdistuksista ja tuskasta, kokemuksista,  joulle emme ole löytäneet sanoja.

Ruumiimme puhuu psykologi Ulla Segercreutzin (lainattu hänen luentomateriaalistaan) mukaan  syöpää, astamaa, reumaa, verenpainetta tai vaikkapa ihottumaa. Se on erittäin viisas ja jokainen ihminen reagoi pettymyksiin, hylkäämisiin ja stressiin ruumiillisesti.  Erityisen herkkää vaihetta on lapsuus, sillä pienelle ihmisversolle monet kokemukset, yksin kannettuina, ovat ylivoimaisia.

Jokaiseen sairauteen liittyy Ulla Segercreutzin mukaan  oma tarinansa ja viestinsä. Näkymätön ilmenee näkyvänä sairautena, joka on kyllästetty erilaisilla merkityksillä.  Ruumiimme voi kertoa tarinaa elämästämme, hylkäämisistä, työpaikoistamme ja sen kiivaasta elämänrytmistä. Se voi kertoa tarinaa luonteenpiirteistämme ja riittämättömyyden tunteistamme.

Syöpä voi olla viesti siitä, että nyt on aika käsitellä joitakin kipeitä ja torjuttuja asioita. Tämä tunne voi rakentaa sillan psyykeen ja ruumiimme välillä. Tämän jälkeen meillä ei ole enää kehoa, vaan olemme entistä enemmän ruumiimme. Minä olen ruumiini. Yhtä kaikki.

Kun monella sairastuneella sairauden runolliset, esimerkiksi taiteelliset, kansanomaiset merkitykset  ja uskonnolliset merkitykset ovat poistuneet, voi sisälle sairaalle jäädä sairauden tuntona pelkkä kylmä onttous, lääketieteen eloton ja kylmä kieli. Kuolemanpelon kulttuurissamme olemme unohtaneet  henkiset mm. uskontojen vertauskuvalliset merkitykset. Henkisyyden harjoittamisen  kautta voimme saada jälleen tuntuman siitä, mitä on olla sielu, tietoisuus ihmiskunnan ja luomakunnan ikuisessa jatkumossa. Toivo löytyy, kun löydämme oman pienen merkityksemme osana tätä suurempaa kudelmaa.

Jungilainen analyytikko Jean Shinoda Bolen (Back to the Bones) kirjoittaa:  Voimme avata oven sielun valtakuntaan mietiskellen uniemme symboleja, teemoja ja mahdollisia muita merkityksiä, muistelemalla ja kirjaamalla niitä paperille. Voimme avata sen seuraamalla leikin, laulun, musiikin, tanssin, maalaamisen tai piirtämisen kautta meissä syntyviä impulsseja.Voimme olla auki meissä virtaaville tunteille pitämällä päiväkirjaa, tai rukoillen tai meditoiden, olemalla hiljaisuudessa, tai käymällä sielun tasolla keskusteluja itsemme kanssa. Kun tie sieluun tulee tutuksi, sielun valtakunnan tavoittaminen ei ole vaikeaa.    

Ruumiimme kieltä ei ole aina suinkaan helppoa kuunnella, koska sen runolliset äänet kuuluvat tavallisesti vain hiljaisena kuiskauksina. Ne näkyvät meissä ruumiinkielemme kovempina tai hiljaisempina ääninä: kehomme asentoina, tuntemuksina, kipuina, erilaisina oireina.

Avaudu sisimmällesi. Kehitä tietoisuustaitojasi ja tunneviisauttasi, sillä ruumiimme tietää asioita, joita emme tiedä tietävämme. Tästä on Toivovalmennuksessa kysymys.  Me voimme löytää tietoisuustaitoja kehittämällä ruumiimme kielen ja tätä kautta kadoksissa olevan elämämme merkityksellisyyden.

Mindfulnessin syväluotausta

Psykiatri Dan Siegel selostaa hienosti mielestäni sen, mitä tietoisuustaidoilla  tarkoitetaan.

Siegel kirjoittaa näin:  Mindfulness laajemmassa merkityksessä on sitä, että ihminen herää automaattisen tietoisuuden elämästä, ja on herkkä arjen kokemusten ainutkertaisuudelle. Tietoisesti läsnä olevassa tietoisuudessa arvostamme ja kiinnitämme tietoisesti huomiota sisällämme virtaavaan energiaan ja informaatioon sekä sen sisältöön. Kykenemme säätelemään tätä tietoisuuden virtaamme uudella tavalla. Tietoisesti läsnä oleva tietoisuus, näkyväksi tullessaan, oikeastaan tarkoittaa enemmän kuin vain yksinkertaisesti olla tietoinen.  Se edellyttää että, ihminen on tietoinen mielen eri ulottuvuuksista. Sen sijaan, että tiedostaminen on vain automaattista ja ohjaamatonta, ”mieletöntä”, läsnäolo auttaa meitä heräämään, ja heijastamaan mielen sisältöjä siten, että meille tulee mahdolliseksi tehdä tietoisia valintoja ja tätä kautta muutos tulee mahdolliseksi.

cropped-dscn1628.jpg

Täsmentäisin asiaa vielä seuraavasti. Tietoisuustaitojen avulla kykenemme tunnistamaan sisällämme olevan informaatio- ja energiavirran, ja kykenemme säätelemään ja ohjaamaan sitä esimerkiksi erilaisten tietoisen läsnäolon harjoitusten, itsehypnoosin esim. luovien terapeuttisten menetelmien (esim. psykodraama ja Sisäinen teatteri-kirjoittaminen), erilaisten mielikuvaharjoitusten ja kehotietoisuusharjoitusten kautta. Kehitämme mielitajuamme.

Kykenemme tällöin hyödyntämään muuntuneita tajunnan tilojamme, luovia flow-tiloja, ”transseja” ja meditaatiota   kokemukselliseen oppimiseen. Tietoisuustaitojen avulla ei pelkästään tietomäärämme kasva, vaan myös viisautemme lisääntyy.  Dan Siegelin sanoin, kykenemme eheyttämään eli integroimaan tietoisuuttamme. Tietoisuustaidot ovat taitoja, joita ihmiset voivat oppia. Niitä voidaan mallittaa ja opettaa.

Yhteenvetoa tietoisuustaidoista:
– Kun jokin tunnepitoinen reaktiomalli meissä aktivoituu, se ei kaappaa meitä, vaan kykenemme valitsemaan tietoisesti suhteemme tapahtumiin. Emme ole menneisyyden tapahtumien tuottamien tunnetilojen automaattisessa ohjauksessa, vaan voimme aktiivisesti muokata niiden sisältöä haluamaamme suuntaan.
– Kykenemme eri tilanteissa olemaan keskittyneesti läsnä, emme ole henkisesti poissaolevia.
– Voimme tiedostavasti muuttaa tapahtumien tunnelatausta, esimerkiksi elämällä mielikuvituksemme avulla uudelleen menneisyyden tapahtumia, liittäen tapahtumaan nykyistä viisauttamme.
– Valitsemme aktiivisesti minkälaisia mielikuvafilmejä päässämme pyöritämme.
– Emme ole automaattisten ajattelumalliemme, tilojemme, uhreja, vaan valitsemme minkälaisessa tilassa haluamme olla.
– Opimme antamaan uutta muotoa (tunne)tiloillemme, esimerkiksi liikkeen avulla, kirjoittaen, maalaten tai musisoiden.<3

– Opimme olemaan kritisoimatta itseämme, vaikka välillä ikäviäkin tunnetiloja nousee tietoisuuteemme,  ja samalla hyväksymme yhä paremmin oman  ja toisen ihmisen ikuisen keskeneräisyyden.

Mikäli meillä on vaikeita menneisyyden kokemuksia, joskus pään selvittämiseen tarvitaan tietoisuustaitojen lisäksi terapiaa. On kuitenkin paljon asioita, joita voimme tehdä ihan vain opiskelemalla monipuolisesti tietoisuustaitoja. Epäilen, että tietoisuustaidot tulevat vähentämään monen ihmisen terapian tarvetta.

Tietoisuustaidoissa emme ole pelkästään tietoisesti läsnä, vaan tulemme tietoiseksi muistimme harhaisuudesta, ja opimme käyttämään sitä hyväksi: tapahtumiin liittyvä nk. episodinen muistimme on aina itseään uudelleen rakentavaa. Aina kun muistelemme tapahtumaa, muokkaamme sitä samalla hieman erilaiseksi. Tämä tiedetään hyvin tämän päivän neurotieteissä. Kukaan ei muista vuosia vanhoja asioita sellaisena kuin ne faktisesti olivat, vaan jokainen muokaa muistojaan aina muistellessaan, tiesi tai ohjasi hän prosessiaansa tai ei.

(Tässä vielä Siegelin lainaus englanninkielellä, koska en ole mikään ammattikielenkääntäjä. Voit halutessasi lukaista hänen lainauksensa myös englanniksi:

Mindfulness in its most general sense is about waking up from a life on automatic, and being sensitive to novelty in our everyday experiences. With mindful awareness the flow of energy and information that is our mind enters out conscious attention and we can both appreciate its contents and come to regulate its flow in a new way. Mindful awareness, as we will see, actually involves more than just simply being aware: it involves being aware of aspects of the mind itself. Instead of being on automatic and mindless, mindfulness helps us awaken, and by reflecting on the mind we are enabled to make choices and thus change becomes possible.)

Älä vain liiku vaan tule myös liikutetuksi!

Viime päivinä olen miettinyt paljon kehoni merkkejä ja niiden viisautta. Tajuan joskus valitettavasti vasta jälkeenpäin, että ruumiini on yrittänyt lähettää minulle merkkejä, joita en ole kuitenkaan tietoisesti vastaanottanut. Luulen kuitenkin, että intuitiivinen viisauteni on kasvanut huomattavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana.  Osaan käyttää muuntuneita tajunnan tiloja intuitiivisen viisauteni kasvattamiseen.

Tiedämme hyvin, että älykkyyttä on monenlaista. Howard Garder loi omat älykkyytensä luokat 80-luvulla.  Hänen ajattelunsa vahvuus oli se, että hän tajusi monien erilaisten älykkyyksien merkitykset. Itse kuitenkin näen myös muita luokkia, kuin vain hänen määrittelemänsä.  Oli miten oli, moderni kulttuurimme on yliarvostanut matemaattisloogista älyä, joka on vain yksi älyn muoto.  Jos vain tämä älyn muoto ohjaa kulttuuriamme, vääristyy elämäntapamme pahasti.

Itse ajattelen intuitiivisen viisauden olevan olennainen viisauden laji.  Se ottaa huomioon sen, että myös kehomme voi olla viisas.  Intuitiiviseen viisauteen pääsee, kun päästää irti hetkiksi omasta perinteisestä opitusta luokittelevasta ajattelusta.  Henkilökohtaisesti ajattelen, että sen voi saavuttaa erilaisissa meditatiivisissa, taiteellisissa ja hypnoottisissa tiloissa. Itse olen saavuttanut sekä luovassa kirjoittavassa flowtilassa että luontokokemuksissa mystisen tuntuisia suoran tietämisen, sulautumisen, tapulikokemuksia.

Dan Siegel kirjoittaa (Mindsight), että tiedemies joka harjoittaa intuitiivista viisautta, kykenee yleensä vapautumaan hetkiksi omista mielentiloista (mind sets) ja niiden kategorioivasta ajattelusta.  Itse ajattelen, että valitettavan monet asiantuntijat roikkuvat kiinni omassa kategorisoivassa ajattelussaan ihan vain sen vuoksi, että pelkäävät menettävänsä kasvonsa asiantuntijahierarkioissa, kun he tunnustavat kuuntelevansa intuitiviista viisauttaan. Matemaattislooginen ajattelu on jyrännyt modernissa kulttuurissamme.

Olen saanut käsityksen, että monien ihmisten mielestä on pelottavaa irrottautua kategorisoivasta ajattelusta. Käsitteistä saa itselleen (harhaista?) kontrollin kokemusta. Itselleni on sen sijaan on ahdistavaa vain takertua toisten luomiin käsitteisiin, vaikka niitä voikin käyttää tikapuina syvempään ymmärrykseen.  Tiukat kategoriat varastavat vapauteni.  Joskus tunnen ylittäväni luovassa kirjoitusprosessani jotakin vanhaa ylittävää, saavutan oivalluksen hetkiä itselleni.  Siksi kirjoitan. Se on minulle oivallusmeditaatiota.

Siegel lainaa kirjassaan matemaatikko Henri Poincarèa, jonka kerrotaan sanoneen:  Logiikalla voimme todistaa, mutta intutiolla voimme löytää. Meille ei  juuri opeteta oman sisäisen viisauden –  ruumiimme merkkien –  kuuntelua.  Se tapahtuu tietoisuustaitojen mm. meditaation, hypnoosin, ja itseilmaisullisen taiteen kautta.

Amerikkalainen lääkärin Lissa Rankin kirjoittaa kirjassaan (Mind over Medicine), että lääkärin koulutuksessa hänet suorastaan opetettiin sivuuttamaan kehonsa viestit.  Hän ei saanut käydä pissalla kun pissatti. Hän ei voinut nukkua läheskään aina silloin kun nukutti. Hän ei saanut syödä kun oli nälkä, eikä hän saanut lopettaa työtä, kun olkapään lihakset olivat väsyneet.  Tiedekunnassa piti käyttäytyä kuin sotilas, eikä opastusta saanut oman ruumiin merkkien kuunteluun. Sen sijaan hän oppi erilliseksi kehostaan.  Opetuskulttuuri ”dissosioio” opiskeijan irti ruumistaan.

Psykoanalyytikko Elizabeth Lloyd Mayer (Extraordinary knowing) kiinnitti huomionsa siihen, että tutkimusten mukaan meditatiivissa flowtiloissa tietyt parietaaliset aivojenkuorikerroksen osat passivoituvat (verenkierto vähenee niissä).  Nämä kohdat aivoja ovat tekemisessä nimenomaan oman erillisyyden ja tilakokemuksen kanssa.  Näin meditatiivisissa syvissä flow-tiloissa ihminen ikään kuin sulautuu osaksi ympäristöään.  Hän alkaa näkemään asioita sellaisena kuin ne ovat ilman erillisyyttä.

Mayer esittää kirjassansa hypoteesinsä, että ehkä nk. paranormaalit kokemukset, joissa esim. esineitä löydetään meedion opastuksella selittyvät tällä intuitiivisella tietämisen tavalla.  Paranormaali onkin tavallaan ihan normaalia.   Hän kertoo kirjassan monia psykoanalyytikkojen kokemuksia tapausselostuksina ja tarinoina, joissa ihmiset tietävät epätavallisesti, intuitiivisesti asiota, jotka ovat normaalin tietämisen ylittäviä.

Jospa kulttuurimme on sairastunut  loogis-matemaattisen ajattelun vääristämään, kognitiivisesti jäykkään, materialistiseen luonnehäiriöön? Jos haluamme vähentää psykofyysistä pahoinvointiamme, pitäisi ihmiset opettaa kuuntelemaan edellisen lisäksi omaa kehoaan ja sen sisäistä viisautta. Heitä tulisi auttaa löytämään itselleen mielitajua. Ehkä tämä nk. rytmitalous on uusi elämäntapa, jossa osaamme kuunnella erilaisia älykkyyksiä, erityisesti kehome viisautta, jolloin pääsemme irti kasvavista terveys- ja sosiaalikuluista. Työkulttuurista kasvaa ihmisen eikä koneihmisen näköistä.

Voit oppia liikkua siten, että et liiku, vaan tulet liikutetuksi. Sulaudut yhteisen yhteisöllisen tanssin osaksi.   Et kirjoita vaan kauttasi tulee jotakin kirjoitetuksi, ja kynästä tai tietokoneesta tulee osa sinua.   Et maalaa, vaan maalaus tulee kauttasi maalatuksi.  Et laula  lauluasi, vaan laulu tulee lauletuksi. Elämäsi ei ole tämän jälkeen vain jotakin omaasi, vaan elämäsi tule eletyksi osana ikuista elämän ihmeellistä  kosmista verkostoa. Et ole enää leikattu irti ruumiistasi ja ympäristöstäsi ja sielullasi on jälleen koti. 

teatteri_jere

Tästä linkistä löytyy Lissa Rankinilta lainattu  Sisäinen teatteri-kirjoitusharjoitus, jonka avulla voit lähteä kuuntelemaan kehoasi.

Sisäinen teatteri on facebookissa.

Itsekurista lempeyteen – mielentilat itsetuntemuksen välineenä

Länsimainen elämäntapamme on ollut oikeastaan melkoisen kummallinen. Me olemme nojanneet jota kuinkin kaiken energiamme aineellisen todellisuuden näkemiseen, ei niinkään sisäiseen näkemykseen.  Tämä päivän suuri ongelma on ihmisten sisäisen maailman epämääräisyys, korostaa Dan Siegel. Tämä johtuu siitä, ettei meillä ole tietoisuustaitoja, kuten mielitajua.

Mielitajukartta lisää itsetuntemusta, jatkaa Dan Siegel.  Mielitajukarttojen tekeminen lisää itsetietoisuutta ja empatiaa.  Kun opimme hahmottamaan paremmin omaa mieltämme, ja toisen mieltä, ymmärrämme paremmin itseämme ja toisiamme.  Vuorovaikutuksestamme tulee vapaampaa ja joustavampaa. Meistä tulee minäme. Emme ole enää erillisiä toisistamme.

Dan Siegelin mukaan mielitaju on taito. Tämän erinomaisen, eheyttävän kyvyn harjoittaminen ei edellytä välttämättä millekään valmennusleirille ilmoittautumista. Voimme aivan itseksemme harjoittaa itsetutkiskelua ja käydä pohdiskelevia keskusteluja itsemme kanssa. Itse tunnustan kuitenkin saaneeni paljon oppia tietoisuustaitoihin hypnoterapiasta.  Siegelin kirjassa ”Brainstorm” on useita harjoituksia, joilla voi lisätä itsetuntemusta.

Voimme rakentaa monenlaisia vertauskuvia mielestämme. Kuvaan luovan kirjoittamisen menetelmässäni mieltä eri puoliemme tai tilojemme muodostamaksi Sisäiseksi teatteriksi. Sosiaalipsykologian professori Ellen Langer kuvaa mieltä enemmän tai vähemmän läpinäkyväksi taloksi, jonka joka soppeen meidän olisi hyvä nähdä. Siegel kuvaa mieltä sisäiseksi mereksi.  Voimme ryhtyä kartoittamaan sisäistä mertamme. Henkisen sisäisen elämän kehittyessä, mielitajumme lisääntyy ja alamme aistia yhä tarkemmin sisäistä mertamme.  Näemme sen muodot tarkemmin.

Jotta mielitajua voi ymmärtää, täytyy ensiksikin ymmärtää mitä mielellä tarkoitetaan, kirjoittaa Siegel.  Sillä tarkoitetaan usein sisäistä, henkilökohtaista kokemusta ja tiedostamisen prosessia.  Olennaista tietoisuustaitojen näkökulmasta on tämä Siegelin korostama asia:  Mielemme säätelee energian ja informaation virtausta.  Sisäisessä teatterissa puhun siitä, että meidän täytyy löytää tilojemme ohjaajatila. Siegelin ajatukset ovat samoilla linjoilla.  Mielemme säätelee, seuraa ja muokkaa energia ja informaatiomolekyylivirtojamme.  Opimme ohjaamaan virtaamme toivomaamme suuntaan ja alamme nähdä paremmin sisäisen maailmamme.  Itsetuntemuksemme lisääntyessä tietoisuutemme auttaa meitä suunnistamaan sisäisessä maailmassamme.

Jospa valaisen hieman edellistä. Kun minussa aktivoituu tietyn sosiaalisen tilanteen seurauksena ärtynyt ja pessimistinen  tila (luovassa kirjoittamisprosessissani kutsun tätä tilaa leikillisesti Rouva Otsarypyksi – se on melkoinen marttyyri ja kiukuttelija), havaitsen ja tunnistan sen nopeasti. Viimeksi muutama viikko sitten sattui parisuhteessa tilanne, jossa kyseinen tilani aktivoitui. Yhdistin sen nyt  nopeasti menneisiin kaukaisiin tilanteisiin, joissa puolisoni ei ole edes ollut mukana.  Tajusin nopeasti, että nyt taitaa Isäntä saada itselleen ansaitsematontakin reppuni sisältöä. Tiedostamisen lisääntymisen kautta, osasin ohjata tilani huomaavaisesti syrjään. Osaan nykyään paremmin keskittää huomioni myönteisimpiin tiloihini.  Kiitos, olen tarvinnut sinua joskus, Rouva Otsaryppy, mutta en tarvitse sinua tässä ja nyt.  Aikaisemmin nämä tilani aktivoituivat itsestään määrätyissä sosiaalisissa tilanteissa. Olin apina-ajatusteni orja.  Tietoisuustaitojen kautta vapautamme itsemme näiden ajatusten ja tunnetilojen orjuudesta.

WP_20150103_001[1](kuva Daniel Siegelin Brainstrom kirjasta)

Silloin joskus, ärtynyt ja pessimistinen, vatvova tilani, saattoi olla minussa päiväkausia. Se mellasti erityisesti öisin. Minulla ei ollut mielitajua ja olin masentunut.  Nykyään mieltäni terrorisoivat negatiiviset tunnetilat eivät jää yleensä pitkiksi ajoiksi mieltäni terrorisoimaan. Tiedostan tilani, olen tehnyt niistä karttoja.  (Itse käytän mielitajukarttana minätilojen terapian Jan Skyn kehittämää ESI:ä  HTT:tä   – Siegel on käyttänyt joskus enneagrammia).

Kysymys mielitajussa ei ole itsekurista.  Tämä on hirveä sana mielestäni.  Tarvitsemme kulttuurissamme VÄHEMMÄN itsekuria, mutta paljon enemmän itsetuntemusta ja LEMPEYTTÄ, sekä itseämme että muita kohtaan.   Emme pääse tiloistamme eroon torjumalla niitä, vaan tunnistamalla ja tutustumalla tiloihimme, suhtautumalla niihin uteliaasti, hyväksyvästi läsnä ollen.  Ja tämä hyväksyvä läsnäolo tulisi ulottaa paitsi itseen, myös toisten ihmisten eri puoliin.  Tätä kautta mielitajumme kehittyy.

Kas, mielitajumme kehittyessä alamme nähdä toisenkin ihmisen mielitajukartan selkeämmin. Se, että tuo ihminen käyttäytyy tuolla lailla, ei johdu siitä, että hän olisi paha ihminen, sen sijaan hänessä on nyt aktivoituneena jostain syystä tuollainen ilkeä tila.  Mistäköhän sosiaalisesta tilanteesta häneen on tuollainen tila syntynyt? Ehkä jo lapsuudessa? Tietysti on hyvä pitää mielessä, että hyväksyminen ja ymmärtäminen ovat kaksi eri asiaa. Joskus käy mielessä, että monet työpaikat  ovat fiksujen mutta  mielitajuttomien kansalaisten sisäisten lasten taistelukenttiä. Ihan vain siksi, että meillä ei ole tietoisuustaitoja eikä mielitajua.

Olen nähnyt Siirtolan Isännän tilojen kartan, mikä on auttanut minua tulemaan myötätuntoisemmaksi häntä kohtaan.  Kun hänessä aktivoituu v-mäinen Jorma (valehteleva tyranni), minun ärtynyt marttyyritilani ei yleensä enää aktivoidu.  Sen sijaan aika usein löydän jo myötätuntoa tätä kiukuttelevaa pikku-Jormaa kohtaan.  Ja kas, toistemme tilakarttatuntemuksen kautta me laukaisemme toisissamme yhä harvemmin ikäviä perheriitoja.  Empatiamme toisiamme kohtaan on lisääntynyt.  Kun ymmärrämme toistemme mielitajukarttoja, empatiamme lisääntyy, näinhän se Siegel kirjoitti!

Itsekuri ei lisää itsetuntemusta vaan se vähentää sitä. Torjuminen kun syö energiaamme.  Voimme vahvistaa tai heikentää mielitajuamme riippuen siitä, miten suhtaudumme sisäisiin kokemuksiimme. Torjumalle vähennämme mielitajua ja lempeydellä lisäämme.

Kun meillä ei ole mielitajua, huomaamme vain ympärillämme olevien kohteiden pinnan, emme näe niiden sisäisen meren ulottuuvuksia. (Emme tunnista toisen Sisäisen teattein hahmoja).  Se, että teemme erilaisia tilojamme itsellemme tutuiksi ja meistä tulee parempia mielemme ohjaajia, eheyttää eli integroi aivojamme, kirjoittaa Siegel kirjassaan.  Samalla otamme ohjakset omasta elämästämme itsellemme. Kannattaa sinunkin miettiä, kuka ohjaa elämääsi sinä vai automaattiset opitut ajattelumallit.

Mielitajumme kehittyessä sosiaaliset tilanteet yhä harvemmin aktivoivat meissä ikäviä tiloja.  Voimme yhä useammassa tilanteessa valita tiedostavasti tilamme.  Tiedämme, mikä tilamme kutakin tilannetta hallitsee. Siegel kehottaa meitä joka päivä suuntaamaan katseemme sisäiseen maailmaamme. Voimme päivittäisissä rutiineissa käytää aina muutaman hetken oman mielitajumme kehittämiseen.

Dan Siegel kirjoittaa omista mielentiloistaan Brainstorm-kirjassa: Minulla esimerkiksi, kuten monilla ihmisillä, on erilaisia mielentiloja, erilaisia oman itseni puolia, joilla on erilaiset tarpeet.  Minulla on sosiaalinen puoleni ja minulla on yksinolo rakastava puoleni.  Mitä minun pitäisi tehdä? On mahdotonta tyydyttää näitä erillisiä tarpeita yhtaikaa. Teen elämästäni sopusointuisempaa järjestämällä päivän mittaan aikaa erilaisille ja keskenään ristiriitaisille tarpeilleni. Erilaisten tarpeiden huomioiminen ja tasapainottaminen lisää sisäistä joustavuutta, mukautuvuutta, yhteydentunnetta, energisyyttä ja vakautta.  Myös minä elän nykyään pajon mukavampaa elämää, kun toteutan itseäni monipuolisesti.

Kun olemme kiinnostuneita toisten ihmisten sisäisestä merestä, olemme virittäytyneet hänen sisäisen elämänsä aallonpituudelle.  Virittymällä häneen, laadit sisälläsi häntä kuvaavan mielitajukartan.  Sitä on empatia, kirjoittaa Siegel..

Mielitajun kehittäminen auttaa eheytymistä.  Se on Siegelin mukaan erillisten ja erilaisten osien liittämistä yhteen. Itsetuntemusprosessin edetessä aivoissamme tapahtuu muutoksia. Ne integroituvat.  Mikäli tätä eheytymistä ei tapahdu, meistä tulee  kognitiivisesti jäykkiä.  Samaistumme joihinkin yksittäisiin tiloihin, emmekä tunnista ja osaa nimetä muita tilojamme, koska  ”itsekurillamme” torjumme niitä.  Toinen vaihtoehto on, että systeemimme menee kaaokseen.  Vakava sairaus tai psyykkinen trauma voi viedä tilat kaaokseen, jolloin pitäisi tehdä töitä, jotta löydetään tiloille uusi järjestys ja tasapaino.  Näihin ongelmiin kannattaa joskus hakea terapia-apua.

Lähteitä:

Dan J. Siegel, Brainstorm, Nuoruuden aivomyrskyn voima ja merkitys, Viisas Elämä

Kati Sarvela,  Sisäinen teatteri ja luova kirjoittaminen tietoisuustaitona, Kuumussa Virtaa Oy

Jan Sky, Mielesi monet puolet, Kuva ja mieli

PS.

Dan Siegel tulee keväällä Suomeen.  Facebookissa on ryhmä hänen vierailustaan Helsingissä ja Turussa.

Minätilojen kartoittamisesta ja niiden käytöstä on Helsingissä kaksi työpajaa, joissa australialainen Jan Sky opettaa ESI eli  HTT- menetelmäänsä = hallitsevan tilan tunnistus.  Tietoa työpajoista löydät täältä ja täältä.

Aivomyrskyn voimaa – varaa itsellesi sisäistä aikaa!

Psykiatri Dan Siegelin kirja nuoruudesta ja sen muutosvoimasta on käännetty nyt suomeksi. Nimeksi on valittu ”Brainstorm – Nuoruuden aivomyrskyn voima ja merkitys”.  Selailin kirjaa läpi, ja mielenkiintoinenhan se on!

Muistan, että eräässä NLP koulutuksessa aikoinaan sanottiin, että teini-ikäiset ovat hormonihirviöitä:  Jos joku menetelmä heihin sattuisi joskus toimimaan, niin voit olla varma, ettei se toimi seuraavalla kerralla. Dan Siegelin asenne nuoriin on tyystin toinen: Hän uskoo, että nuoruuden aivomyrsky voi olla maailman myönteisen muutoksen alkulähde.  Nuoret osaavat leikkiä erilaisilla näkökulmilla, eikä heidän ajatuksensa ole kangistuneet jäykiksi.

Siegel korostaa, että eheytynyt mieli kumpuaa yhtä lailla ihmisen omasta kehosta ja aivoista kuin myös suhteistamme toisiin ihmisiin ja planeettaamme.  Ihminen on perustavalaatuisesti interpersonaalinen – ihmisten välisissä suhteissa muodostuva. Erilaisialla diagnooseilla on siirretty paljon pahoinvointia ihmisyksilöiden kannettavaksi, vaikka heidän ongelmansa voivat juontua epäonnistuneista ihmissuhteista.

Tärkeä tulevaa elämäämme määrittelevä tekijä on kiintymyssuhteemme eli millaista vanhemmuutta samme. Tästä valosta onkin melko karmaisevaa, että nyt Suomessa ollaan jo lyhentämässä neuvola-aikoja. Lähtökohta hyvään ihmiskunnan tulevaisuuteen on, että jokainen lapsi saisi parhaan mahdollisen vanhemmuuden. Se vähentää sekä mielenterveysongelmia että sairastavuuttamme.  Yksinkertaiseen numeeriseen logiikkaan perustuva vääristävä,  ekologisesti kestämätön, individualistinen taloustieteiden dominoiva ajattelumme, edelleen sysää  yksilöiden kannettavaksi ongelmia, jotka ovat  yhteisön ongelmia.

Lapsuuden kiintymyssuhteemme ohjaavat sitä, miten olemme yhteydessä toinen toisiimme ja itseemme. Ei pelkästään geenimme vaan myös ihmissuhteemme vaikuttavat siihen, millaisia fyysisiä ja psyykkisiä vaivoja me myöhemmin saamme. Mikä parasta, mikäli sisämaailmamme jää eheytymättömäksi, voimme korjata sitä myöhemmin. Siegelin mukaan teemme sen viettämällä sisäistä aikaa.

Siegel kirjoittaa:  Haluatko tehostaa aivojesi eheytymistä? Reflektiivisen, sisäänpäin suuntautuneen pohdiskelun on tieteellisesti todettu edistävän eri aivoalueiden yhteistyötä. Minä käytän menetelmästä nimitystä sisäinen aika. Kirjassa Siegel tarjoaa nuorille kuin myös vanhemmille erilaisia tietoisen läsnäolon harjoituksia meditoiden ja kirjoittaen.  (Omasta näkökulmasta on mielenkiintoista, että Siegel tuo esiin myös Mindful Therapist -kirjassa enneagrammin sisäisenä aikana. Onhan minätilojen terapia, josta Sisäisessä teatterissa käytän, sen lähisukulainen. Omasta mielestäni minätilat on  vielä enneagrammia nerokkaampi teoria, jota nykyinen neurotieteellinen ajattelu tukee. Voimme eheyttää itseämme joka tapauksessa myös erilaisin sisäisin roolileikein).

Jos yhtään syvemmin sisäistää tietoista läsnäoloa ja mielitajua, oivaltaa, että se on myös yhteiskunnallinen liike, joka on noussut vääristyneestä yltiömaterialistisesta ajattelusta.  Tähän myös Dan Siegel kiinnittää huomiota: Yhä useammassa tutkimuksessa on havaittu, että ihminen on sitä terveempi ja onnellisempi, mitä enemmän autamme toisiamme.  Uuden elämäntavan lähtökohdaksi Siegel ehdottaa ”minäme” ajattelua, jossa ajattelemme itsemme lisäksi toisten hyvää.

Uusi kulttuuri pohjaa kokonaan uudelle käsitykselle ihmisen identiteetistä. Siegelin mukaan muutos lähtee yksilön omasta identiteetistä:  Muuta itsesi ja muuta tämän jälkeen maailma. Kun tietoisuustaidoille oman identiteettinsä rakentavat yksilöt yhdistävät kykynsä, intonsa ja tietonsa, meillä on huomattavan paljon paremmat mahdollisuudet ratkaista maailman käytännölliset ja moraaliset ongelmat.  Käsitys minuudesta on muutettava minämeiksi.

Kun minuus käsitetään erilliseksi, onnellisuuden oletetaan perustuvan aineelliseen omaisuuteen. Kuvittelemme, että loputon kulutus ja kasvu on mahdollista, vaikka planeettamme voimavarat ovat rajalliset.

Tällä hetkellä valitettavasti näyttää siltä, että ei vain jotkut ihmiset, vaan koko koulutusjärjestelmämme, ovat kipeästi jopa terapian tarpeessa.  Hyvä lähtökohta muutokselle on, että kouluissa ja myös yhteiskunnan ylärakenteissa aletaan entistä enemmän opettaa tietoisuustaitoja ja minäme-ajattelua.

Onneksi vaikuttaa siltä, että tietoisuutaidot ovat leviämässä myös terveydenhuoltoon ja liike-elämän.  Erityisesti näiden sisällä tarvitaan uutta eettistä ajattelua, jossa pidetään huoli, ettei näennäistehokkuudelle rakentuva järjestelmämme tuota yhä vain lisää sairaita ihmisiä ja ongelmajätettä. Muutos on helppo, kun tajuamme, ettemme tule  onnelliseksi kasaamalla itsellemme krääsää, vaan olemalla itsellemme ja toisillemme läsnä; auttamalla toinen toisiamme.

Voimme laajentaa nuoruuden perusominaisuuksia, luovuutta ja leikillisyyttä, koko sitä seuravaan elämään, keski-ikään ja vanhuuteen. Voimme aikuisina viettää sisäistä aikaa, pitää hauskaa ja tutkia elämää, maailmaa, ihmissuhteitamme. Voimme myös auttaa toisia, vähentää kärsimystä ja hoitaa planeettaamme. Iloitse ja palvele. Minäme auttaa saavuttamaan tämän tasapainon.

Muutos eettiseen elämäntapaa  alkaa omasta itsestäsi. Jos minuutesi on jäänyt eheytymättä, ja tunnetilasi tunnistamatta,  muuta itsesi antamalla itsellesi sisäistä aikaa. Tämä muutostyö  on parhaimmillaan jatkuvaa päivittäistä itseen ja maailmaan kohdistuvaa tietoista läsnäoloa. Voit joka päivä järjestellä tietoisuutasi uudelleen.  Ja tämän jälkeen, kun olet muuttanut oman identiteettisi, muuta maailma yhdessä muiden kanssa.

Dan Siegel tulee keväällä 2015 Suomeen.