Elämän naamiaiset

En ole ainut, jolle elämä on suurta draamaa ja sen luomia tarinoita. Seuraavassa professori Joseph Campbelin kirjasta ”Myths to Live by”  lainaus :

Kasvaakseen – Jungin käsittein  – individuoituneeksi yksilöiksi, elää vapautuneena ihmisenä, on tiedettävä, miten ja milloin asettautua ja milloin laittaa syrjään oman elämän eri roolit. ”Roomassa roomalaisten tavoin” ja  kotona puolestaan kasvoilla on eri naamiot kuin se jossa esiinnyt senaatin istuntosalissa. Tämä naamioiden vaihtaminen ei ole viime kädessä suinkaan helppoa, koska jotkut niistä revitään irti jostain syvältä meitä. Naamiomme sisältävät arvomme  ja moraaliset periaatteemme. Ne sisältävät ylpeytemme, kunnianhimomme ja saavutuksemme. Ne sisältävät ihastuksemme kohteet. On tavallista, että ihminen on vaikuttunut tai kiintynyt joihinkin naamioihin, joko omiin tai toisen ihmisten ”voima-naamioihin”. Individuaatiota on se, ettemme pakonomaisesti kiinnity yhteenkään naamioomme.  Yksilöitymistyössä, individuaatioprosessissa, opetellaan elämään uudesta keskuksesta käsin, siten, että ihminen hallitsee omat hyvät naamionsa ja niiden kääntöpuolet.  Ja tätä naamioiden säätelyä ei voi opetella naamiaisten vakiintuneista rooleista käsin.

mags20_eb / Foter.com / CC BY-SA

Tunnet itsesi kun tunnistat ja tiedostat mahdollisimman monipuolisesti koko naamioittesi kirjon. Et ole vain pirstoutuneen kulttuurimme monologian tuote. Olet tuhannet kasvosi.  Voit opettella itsetuntemuksen kautta kuuntelemaan itseäsi. Jotkut sisäisen draamasi äänistä kuuluvat vain kuiskauksina, minkä vuoksi emme aina kuule niitä. Kun tunnistat naamiosi, uskallat seikkailla elämän naamiaisissa tilanteen mukaan. Ja yhä useammin uskallat olla omana itsenäsi – ilman minkäänlaisia naamioita. Olet vain puhdas oma itsesi, juureva ainutkertainen ihminen. Se ihminen joksi sinut on luotu ja tarkoitetettu. Olemisen voimme saavuttaa olemalla läsnä itsellemme ja sisäisen draamamme monille äänille.

Elämä voimanaamion takana voi näyttää vahvan ihmisen elämältä. Silti suurinta vahvuutta on se, että uskallat elää elämääsi tuhansin kasvoin, ja  läsnäolevasti – ilman naamioita. Minusta näyttää siltä, että olemme globaalisesti siirtymässä uuteen moniarvoiseen kulttuuriin, jossa yhä useampi ihminen haluaa elää omien arvojensa näköistä elämää.  Kohtuullistaminen eli ”downshiftaaminen” on New York Times:in kolumnin mukaan juuri tätä: Ihminen kieltäytyy olemasta kulttuurisen valtamonologian yksiarvoinen tuote.

Maailman uskonnot ovat metafora varastoja, joiden symboleja itse kukin voi käyttää tietoisuutensa laajentamiseen. Itse viihdyn hyvin kristinuskon symboleiden parissa. Tunnustaudun New age-ihmiseksi siinä mielessä, että kannustan eri uskontoja avoimeen vuorovaikutukseen enkä kilpailuun. Myös Joseph Campbellille uskonnot sisälsivät varaston mytologisia kuvia eivätkä ne ollet historiallisia faktakokoelmiksi. Uskon vakaasti, että ”eipäs-juupas” aika alkaa olla globaalisti ohi. Olemme siirtymässä laajemmin ”sekä-että” kulttuuriin. Eri uskontojen näkökulmat voivat olla yhtäaikaa totta. Se on erinomainen asia. Ihmistietoisuuden evoluutio etenee moninäkökulmaisena dialogisena draamana.

Mainokset

Ajatuksia onnelliselta pitkää työuraa tavoittelevalta leppoistajalta

Tänään olen yhteiskunnallisella päällä, joten taidan kirjoittaa blogini tästä teemasta.

Jotkut filosofit väittävät, että olemme siirtymästä modernista ja postmodernin pessimismismin ajasta transmoderniin, uudenlaisen optimismin, aikaan. Transmoderin tietoisuustaitoja omaavan ihmisen arkea on hyväksyvä ja leikkiviä suhde omaan monipuoliseen minuuteen sekä muihin ihmisiin, kuten työyhteisön erilaisiin jäseniin.

Uudessa kulttuurissa organisaatiotaan ohjaava johtaja huolehtii siitä, että hänen verkostossaan olevat ihmiset kasvattavat tietoisuustaitojansa ja kanavoivat voimavaransa yhteisesti hyväksyttyihin organisaation tavoitteisiin. Tällaisessa organisaatiossa ihmiset kuuntelevat ja ymmärtävät arvostavasti toinen toisiansa, koska ihmisten välistä erilaisuutta pidetään voimavarana eikä hankaluutena. Ihmiset ymmärtävät myös omien tunteittensa merkityksen arvojensa ohjaajina. Siksi he kuuntelevat niiden viestejä. Totuus löytyykin yllättäen sisältämme eikä itsemme ulkopuolelta.

Työnteko ei ole uudessa kulttuurissa pelkästään ryppyotsaista kilpailua statussymboleista eikä pelkää voiton tahkoamista, vaan tietoisuustaitoja omaavassa työyhteisössä voiton rinnalla on vähintään yhtä tärkeinä asioina merkityksellinen työ ja/tai voimaannuttava työyhteisö. Työpaikalla voidaan välillä levätä ja pitää hauskaakin, koska tämä lisää ihmisten luovuutta, tehokkuutta ja vähentää heidän sairastavuuttaan.

Monet ajattelevat, että tietoisuustaidot ovat vain hippien ”huuhaata”, kuten  meditaatiota, erilaisia hiljentymiskäytäntöjä, jossa mieli ”puhdistetaan”. Tämä onkin omalla tavallaan totta. Mieli ei kuitenkaan puhdistu sillä, että torjutaan ajatuksia (Pois tämä inhottava ajatus! En saa ajatella pahaa työtoverista!). Sen sijaan se puhdistuu kun suhtaudumme hyväksyvästi ja jopa humoristisesti omiin tunnepitoisiin ajatuksiimme. Sillä ajatuksemme eivät ole tosiasioita, vaan ne ovat vain ajatuksiamme! Kun opimme kuuntelemaan tunteitamme, löydämme oman aidon arvomaailmamme. Suurin ongelma vielä tänä päivänä on, että monet luulevat edelleen satunnaisia päähänsä pälkähtäviä ajatuksiansa faktoiksi.

Tietoisuutemme on kuin samea lampi. Kun ihmisellä ei ole tietoisuustaitoja, hän sukeltaa vedessä täysin sattumanvaraiseen suuntaan automaattisessa, tunnetilojensa satunnaisessa, ohjauksessa. Tietoisuustaitojen harjoittamisen tarkoitus on puhdistaa mielemme samea vesi, jolloin henkilö voi itse ohjata omaa sukellustaan kirkkaassa vedessä. Ihmisestä kasvaa tietoisuustaitojen avulla itseohjautuva. Kun työntekijä vapautuu ajatustensa automaattisesta ohjauksesta, kykenee hän suuntaamaan erilaisia tunnepitoisia ajatuksiaan. Hän ohjaa tietoisesti ja eettisesti niitä, eivätkä ne enää satunnaisesti ohjaa häntä.

On olemassa tietoisuustaitojen harjoittamisen tapoja, joissa mieli täytetään erilaisilla näkökulmilla. Näitä voi olla oman persoonan erilaiset minätilat, ja niiden tunnepitoiset näkökulmat (vrt. Sisäinen teatteri). Tietoisuustaitoinen ihminen tajuaa, että saamme olla asioista montaa eri mieltä, koska juuri erilaisten egon osien, minätilojen, spontaanissa mielikuvituksellisessa ja leikkivässä vuorovaikutuksessa tietoisuutemme samea vesi alkaa kirkastua. Luovuutemme menee ongelmanratkaisutaidoissa järkevän minämme edelle tai vähintääkin tasa-arvoiseen suhteeseen sen rinnalle. Tämä johtuu siitä, että kyky oman tietoisuuden luovaan heijastukseen, itsereflektioon, on keskeinen tietoisuustaitomme.

Transmoderni ihminen ei siis ole pelkästään minä, vaan hän  on me- muotoinen minuus. Hän on joustava, virtaava ja leikkivä minuus, joka kykenee sopeutumaan erilaisiin olosuhteisiin rikkomatta kuitenkaan omia tietoiseksi tekemiänsä arvojansa. Hän ei ole enää ”massaihminen”, joka toimii yksiarvoisesti auktoriteettien valtauskomusten mukaisesti. Moderni länsimaalainen kulttuuri kasvatti keskiarvoille rakentuvan normiminuuden, yksipuolisen egon, joka tukahdutti ihmisen monipuolisuuden. Se myi omat arvonsa kansalle itsestään selvyytenä tekniseen tieteeseen kätkettyinä.

Mutta kansaa ei enää naruteta! Tämän päivän moniarvoisessa kulttuurissa on noussut yhden egon tilalle monitilainen minuus ja tiedon integraatio. Tietoisuutaitojen avulla saavutamme oivalluksen siitä, että leikin ja luovuuden kautta voimme moniminuuksina paljastaa ristiriidoista oman aidon itseytemme. Saamme olla montaa mieltä asioista ja me eri ihmiset voimme perustellusti valita erilaisia oikeita elämäntapoja.

Todellinen luovuus vaatii hiljaisia hetkiä, leikkiä ja mielikuvitusta. Mikäli yhteiskunnallisena tavoitteena on työurien pitäminen, täytyy yhteisömme pitää huolta siitä, että ihmiset tietoisuustaitojen kehittymisen kautta kokevat elämänsä kokonaisuuden, työ mukaan lukien, merkitykselliseksi.

Parhaillaan työtä määritellään kulttuurissamme uudelleen. Työntekoa ei ole vain se, että tahkotaan rahaa. Työtön ei ole välttämättä transmodernissa maailmassa työtön, vaan hänkin on työvoimaa. Palkkatyön ulkopuolella oleva ihminen voi hyödyttää hänkin yhteisönsä: Hän voi onnellistuttaa itseänsä ja yhteisönsä osallistumalla vapaaehtoistyöhön.

Selvää on, että moniarvoiseen maailmaan siirtyminen ei tapahdu ilman kasvukipuja. Kun yhä useampi ihminen haluaa elää elämäänsä itseänsä ja ympäristöänsä kunnioittaen, jää moderni Nallen ja hänen kumppaniensa maailma, ja sen moderni utopia jatkuvasta aineellisesta talouskasvusta vain yhdeksi menneeksi utopiaksi muiden joukkoon. Ehkä transmodernissa maailmassa määritellään vielä tämä ”vapaamatkustajuuskin” toisella tavalla. Se kuka eilen määriteltiin vielä vapaamatkustajaksi, voi huomenna olla arvostettu yhteisönsä jäsen ja päin vastoin.

Kun kierrätämme mahdollisimman paljon tavaroita ja vältämme tarpeetonta kuluttamista, paljastaa moderni maailmankuva mahdottomuutensa. Uudessa välittämisen kulttuurisessa ihmisiltä tullaan vaatimaan paljon yhteistä tahtoa ja yhteisöllisyyttä, vapaaehtoista toisista välittämistä. Toisaalta kun kuuntelemme itseämme, kehomieltämme sekä toisia yhteisömme jäseniä, on todennäköistä, että psykosomaattiset sairaudet ja monet stressisairaudet vähenevät. Ehkä tulevaisuudessa osa terveys- ja sosiaalihuollon palveluista tullaan korvataan osittain vapaaehtoisin voimin? Selvää on, että joudumme pienentämään julkisia kuluja ja suuria kipeitä säästöjä joudutaan tekemään. Tämä ei välttämättä vähennä onnellisuuttamme, vaan se todennäköisesti lisää sitä. Luulen, että moni nukkuu yönsä paremmin, kun esimerkiksi taloudellisesti hyödyttömät varattomat mummot ja papat eivät ole yhteisöllensä vain kilpailutettavaa ongelmajätettä, vaan heistä taas aidosti välitetään.

Olen huomattavan paljon optimistisempi kuin Nalle ihmiskunnan tulevaisuuden suhteen. Näen ympärilläni satoja hyväntahtoisia ihmisiä, jotka haluavat tehdä vapaaehtoistyötä. Vaikka he edustavat erilaisia arvomaailmoita, näyttäisi heillä olevan yksi yhteinen tahto: He tiedostavat jo törsäkuluttamisen mahdottomuuden; koska he haluavat antaa elinkelpoisen maapallo jälkeläisilleen perinnöksi. He tajuavat, että ehkä seuraavaksi jätteitämme ei lähdetä kuitenkaan viemään Afrikan ja Aasian sijaan Marsiin. Viisaampaa on rajoittaa kuluttamista. Sitä paitsi monet meistä haluavat olla läsnä lapsilleen ja toinen toisillensa. Aika on heille rahaa ja paitsi raha, myös tieto on heille valtaa. Eikä pelkästään teknistieteellinen tieto, vaan kokonaisvaltainen viisaus.

Transmodernissa elämäntavassa työ on osa elämää eikä vain tapa hankkia rahaa. Jospa monet leppoistajista haluavat jatkaa monipuolista, uudelleen määriteltyä työuraansa, elämänsä loppuun saakka, niin kauan kuin terveyttä vaan riittää.  Kun työtä tekee itseään, esimerkiksi rajojansa ja samalla terveyttään kunnioittaen, siitä ei ole kiire pois.

Minusta näyttää siltä, että on kasvamassa uusi sukupolvi, joka on paljon meitä vanhempiansa viisaampi. Muutos ei ehkä vielä näy suuren suurena, mutta uskon, että yhä useampi on havahtunut. Pinnan alla ruohonjuuritasolla jo kuohuu. Joka päivä tapahtuu heräämisiä: Ihminen toisensa jälkeen tajuaa, että elämässä on tärkeintä saadakaikille  arjen jokapäiväinen leipä, ja pieniä halpoja eettisiä kokemuksia ja elämyksiä.

Piti kirjoittaman selkeä ja lyhyt blogi, ja tässä sitä taas ollaan! Luovuuteni päästi minätilat vauhtiin… Seurauksena kasvoi yllä olevan kaltainen mielleyhtymäketju.

Itsekkyys hyötykäyttöön…kirjoittaa Suomen Kuvalehti

Vai oikein geenitutkija ja psykologit ovat Journal of Public Policy and Marketing -lehden artikkelissa sitä mieltä, että ihminen on niin vaan perusteellisesti geeneiltään itsekäs eläin. Tämän kertoo meille Suomen Kuvalehti. Näiden tutkijoiden mielestä ihmisten statussymbolikilpailuvietti tulisi ohjata siihen suuntaan, että sitä ohjattaisiin kilpailuun ekologisista asioista (Kummalla on hienompi sähköpolkupyörä, minulla vai naapurilla?). Tämä ei ole sinänsä täydellisen typerä idea, mutta se kyllä rakentuu mielestäni aika oudolle, vanhalle  ja virheelliselle perusolettamukselle.

Vai olemme geeneiltämme ahneita? Hohhohhoijaa….Tämä uskomus on yksi niitä myyttejä, jotka ylläpitävät epäterveitä yhteiskunnallisia rakenteita. Ihminen kun on ainut eläin, joka kykenee oman tietoisuutensa itsereflektioon. Hän voi kehittää tietoisuustaitojaan, jolloin hän voi itse valita, haluaako hän käyttäytyä kilpailevasti vai eikö. Moderni hierarkioille ja keskinäiselle kilpailulle rakentuva valtamyytti antaa meidän ymmärtää, että olemme geenejemme tahdottomia uhreja. Usein tällä perustelemme ja selittelemme ahnetta käyttäytymistämme ja näin pakenemme vastuutamme muista ihmisistä ja luontokappaleista.

Kannattaa pitää mielessä, että sosiaaliset tapahtumat aktivoivat geenejämme. Voimme ohjata tunteitamme kehittämällä tietoisuustaitojamme, ja pystymme tätä kautta vaikuttamaan omaan kehoomme, uskomuksiimme, arvoihimme ja käyttäytymiseemme. Voimme halutesamme rakentaa maailman sellaiselle uskomukselle, että ihminen on yhteisöllinen ja toinen toisestansa välittävä sosiaalinen eläin. Kysymys on vain siitä, haluammeko itse ohjata elämäämme, vai annammeko kulttuurisille myyteille vallan.

Ihminen ei ole passiivinen omien geeniensä uhri, muuta kuin rajallisessa määrin. Toki on puhtaasti geneettisiä sairauksia, mutta moniin sairauksiin voimme itse vaikuttaa omalla tietoisuudellamme. Nykyään tehdään paljon tutkimusta siitä, kuinka mielemme sisältö vaikuttaa fyysiseen olemukseemme (esim. kuinka psyykkiset traumat vaikuttavat syöpägeenien aktivoitumiseen). Ihminen  voi kehittämällä tietoisuustaitojaan vaikuttaa paitsi uskomuksiinsa ja arvoihinsa, myös fyysiseen terveyteensä.

Voimme valita halutessamme tietoisesti sellaisen elämäntavan, jonka perusta on, että itsekäs ryppyotsainen kilpailu on epäsopivaa käyttäytymistä. Silti saatamme hyväksyä vaikkapa leikillisen kilpailun ja itsensä kanssa kilvoittelun. Voimme perustellusti olla sitä mieltä, että valtaa pitävään kilpailukulttuurin liittyy liian paljon vastenmielisiä ilmiöitä, kuten ekologista tuhoa sekä ihmisluonnon ongelmia (addiktioita, ahdistusta). Silloin kun meillä on tietoisuustaitoja, olemme vapaita valitsemaan omat arvomme, jotka ohjaavat käyttäytymistämme. Voimme perustellusti valita erilaisia tapoja elää.

Minusta näyttää siltä, että ehkä olemme siirtymässä aikaan, jossa leikillisyys tulee jälleen muotiin, ja keskinäinen ryppyotsainen kilpailu jää vähemmälle.  Luulen, että kansansivistyksemme alkaa olla sillä asteella, että ihmiset ovat alkaneet oikeasti miettimään, minkälaisen elämäntavan osaksi he haluavat kasvattaa lapsensa. Kumpi on tärkeämpää, läsnä oleminen lapsille ja yhteisöllinen välittäminen vai statussymbolit ja kilpailu organisaatioissa? Yhä tietoisempina ihmisinä teemme erilaisille arvoille rakentuvia elämäntapavalintoja, ja yhä suurempi osa meistä valitsee totisen kilpailun sijaan leikillisyyden,  läsnäolon ja yhteisöllisen vastuullisuuden kulttuurin.

Tietoisuustaidot facebookissa.

Mitä on tämä parjattu ”downshiftaaminen”?

Viime aikoina downshiftaamis- eli leppoistamiskeskustelu on ollut ongelmallinen sinä mielessä, että keskustelijat eivät tunnu ymmärtävän, mitä tällä käsitteellä tarkoitetaan. Eikä tämä ole ihme, kun suomenkielisestä wikipediastakin löytyy melko kummallinen määritelmä downshiftaukselle.  Yleisesti luullaan, että leppoistaminen on loisimista tai vapaamatkustusta, joka on mahdollista vain rikkaille.

Mietin itse eilen pääni puhki, mitä kaikkea itse käsitän leppoistamisella.  Mieleni täytti sekalainen kokoelma erilaisia ajatuksia. Lepoistajiin kun kuuluu nimittäin monia erilaisia arvomaailmoita edustavia ihmisryhmiä ja yksilöitä. Joka ammattikunnasta ja myös työttömistä löytyy jo ”downshiftareita”.  Onneksi satuin selaamaan New York Timesin vanhoja artikkeleita, ja sieltä löysin itselleni lyhyen, selkeän, määritelmän kohtuullistamisesta, joka vastaa omaa käsitystäni tästä elämäntavasta.

Downshiftaaminen (kohtuullistaminen/leppoistaminen) tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että ihminen alkaa elää elämäänsä omien todellisten arvojensa mukaan. Hyvin usein käy tällöin niin, että hän samalla kieltäytyy osallistumasta ekologisesti kestämättömään aineelliseen kulutuskilpaan, jossa vertaillaan itseä naapuriin tai työtoveriin kulutushyödykkeiden omistajina. Leppoistaja ymmärtää, että maailma on moniarvoinen.  Siksi hän saattaa toteuttaa itseään paitsi työnsä,  myös taiteen tai vapaaehtoistyön kautta tai vaikkapa tarjoamalla lapsilleen läsnäolon hetkiä.

Minusta näyttää siltä, että kiivaimmin leppoistamista vastustaa valtarakenteiden  yläpää. Haluavatko he kenties painostaa kaikki kansalaiset elämään heidän arvomaailmaansa mukaista elämä?  On oikeastaan aika kornia, että yhteiskunnallinen eliitti näyttäsi vastustavan sitä, että kansalaiset tiedostaisivat  omat aidot arvonsa. Sen sijaan he tuntuvat vaativan kaikkien kansalaisten ottavan vastaan heidän arvomaailmansa. Ei kai vain siksi, että tämä on heidän henkilökohtaisten etujensa mukaista? Varmaankin näissä ihmisissä on myös hyvää tarkoittavia, mutta moni heistä on vain oman rajoittuneen kapean maailmankatsomuksensa sokaisema.

Mistä löytää omat todelliset arvonsa? Tähän ihminen tarvitsee itsetuntemusta. Se saavutetaan harjoittamalla tietoisuustaitoja, kuten itsereflektiota . Elämme parhaillaan itsetiedostuksen lisääntymisen aikaa. Silti suuri osa kansalaisia elää kulttuurissamme edelleen sisäistämiensä auktoriteettien arvojen mukaista kuluttavaa normielämää, eivätkä he tiedosta vielä omia syvällisiä arvojansa.  Monet meistä ovat edelleen länsimaisen valtamyytin uhreja.

Ajat onneksi muuttuvat. Parhaillaan elämme kulttuurissa, jossa yhä useampi ihminen kykenee oman itsereflektion kautta tiedostamaan, mikä heille on oikeasti  tärkeää tässä elämässä. Ihminen voi elää vaatimattomimmissakin taloudellisissa olosuhteissa onnellista elämää.

Totta on, että leppoistaminen on mahdollista vain heille, joiden ei tarvitse päivittäin pohtia, mistä saada rahat arjen pyörittämiseen.  Siksi kohtuullistajien tulisi pitää huolta aineellisesti heitä varattomimmista ihmisistä. Muutos uuteen moniarvoiseen ei välttämättä ole helppo, mutta uskon että se on mahdollista. Tarvitsemme yhä enemmän ihmisiä, jotka ymmärtävät, että voimme auttaa toinen toisiamme myös vapaaehtoistyön avulla. Hyvinvointi ei rakennu pelkästään taloudelliselle kasvulle vaan myös säästöille, kohtuullisemmalle elämäntavalle ja lähimmäisen rakkaudelle.

(Ote The Overspent American -tekstistä:   ”Most important, downshifting brings one’s lifestyle into correspondence with one’s values. And downshifting is happening because millions of Americans are recognizing that in fact their lives are no longer in synch with their values, either because they have no time for what they care about most (their children, their families, their communities, or their personal development), because they can’t believe in the work they are doing, or because the money and the consumption-identity link has started to seem meaningless. For these reasons, downshifting often involves soul-searching and a coming to consciousness about a life that may well have been on automatic pilot.)

Tietoisuustaidot facebookissa.

Tietoisuustaidot työyhteisössä

Emäntä kuunteli matkalla Helsinkiin Jon Kabat-Zinnin ja Daniel Golemanin cd-keskustelua autossa ja hyvältähän heidän ajatuksensa kuulostivat. Tuntui sydäntä lämmittävältä, kun hän tajusi, ettei hän ole hulluudessan yksin, vaan monet arvostetut henkilöt ympäri maailmaa ovat oivaltaneet saman kuin Emäntä; tietoisuustaidot ja sosiaalinen älykkyys on onnellisen elämän ytimessä.

Jon Kabat-Zinnhän on amerikkalainen lääketieteen emeritusprofessori joka opettaa tietoisuustaitoja (mindfulness) erilaisten ahdistusten, kipujen ja stressin hoitoon. Daniel Goleman puolestan on Havard yliopistosta valmistunut psykologian tohtori, joka on lanseerannut mm. tunneälyn sekä sosiaalisen älyn kansalaisten keskuuteen.

Kabat-Zinnin ja Daniel Golemanin rinnalla Siirtolan Emäntämme näkee yksilöiden tietoisuustaidot olennaisena osana laadukasta ja hyvinvoivaa työyhteisöä. Onnistunutta organisaatiota ohjaa johtaja, jolla itsellään on tietoisuustaitoja.

Siirtolan Emännän mielestä tietoisuustaitoja voi harjoitella monin eri tavoin. Yhteistä tietoisuustaidoille on tietynlainen spontaani ajatuksenvirta, jossa ei yritetä pakottaa omaa tietoisuutta johonkin tiettyyn näkökulmaan, vaan annetaan ajatusten virrata vapaasti, ilman pakottamista. Samalla kuitenkin pyritään saamaan vapaa ajatusvirta hellävaraiseen sallivaan ohjaukseen. Tämä sama pätee sekä yksilöön että yhteisöön; sen keskiössä on vapaa pakottamaton ajatuksenvirta.

”Mindfuness meditaatiossa” egosta pyritään irtaantumaan palauttamalla pehmeästi ajatukset takaisin tiettyyn pisteeseen, esimerkiksi hengiykseen, luontoon, hitaaseen kävelyyn. Sisäisessä teatterissa puolestaan pyritään mieli vapautumaan egon painolastista aktiivisen mielikuvituksen (vrt. Carl Jung) avulla. Kun mieli täytetään kirjoittavassa mietiskelyssä monenlaisilla erilaisilla näkökulmilla, seurauksena on sama kuin mindfulness meditaatiossa: Ajatukset siirtyvät vähitellen entistä enemmän länsäoloon ja olemiseen tilaan, emmekä ole enää spontaanien ajatustemme ohjattavissa. Metaforisesti riisumme naamiomme. Tällöin tapahtuu sama kuin mindfulness-meditaatiossa, itsemme ohjauksen keskus siirtyy oman egon ulkopuolelle.

Kun organisaation työntekijät saavuttavat tietoisuustaitoja, kykenevät he paremmin olemaan läsnä toisilleen. He voivat saavuttaa toinen toisiinsa ”kollektiivisen yhteyden”; jossa asioita ei yritetä jatkuvasti pakottamalla ratkaista. Sen sijaan ratkaisut nousevat ikään kuin spontaanisti esiin, tilaa antavassa, avoimessa ja sallivassa työilmapiirissä, jossa kunnioitetaan sekä kuunnellaan erilaisten luovien näkökulmien dialogia.

Läsnäolon taitoihin liittyy läheisesti rakkaus siihen mitä ihminen tekee työkseen. On aivan sama oletko automekanikko, lääkäri, metsuri vai säveltäjä; ihmisen tulisi rakastaa sitä mitä hän tekee. Tämän päivän maailma pyörii edelleen ”sitkuttelemalla”. Meitä ohjaavat numerot, tavoitteet ja jatkuva ongelmien kanssa työskentely. Monen työn ainoa motivaation lähde on raha. Tämän tyyppinen järjestelmä tuottaa automaattisesti pahoinvointia: psykosomaattista fyysistä sairautta, ahdistusta ja masennusta. Tekemisestämme puuttuu rakkaus. Tietoisuustaitoisessa organisaatiossa ensisijainen huomio ei ole rahassa, vaan se on eräs elämänlaatua lisäävä tuotos onnistuneessa työyhteisön toiminnassa. Tavoitteita on rahan tuottamisen rinnalla muitakin; tuottaa töitä ja merkityksellisyyden kokemuksia työyhteisössä sekä ympäristössä. Toiminnan eettisyys nousee korkeimmaksi arvoksi tällaisessa työyhteisössä.

Ihmiset ovat leikanneet itsensä irti kokemus- ja tunnemaailmastaan sekä valitettavasti samalla myös intuitiostaan. Kun organisaatio saavuttaa läsnäolemisen tilan, muistuttaa se oikestaan enemmän organismia. Se on systeeminen muutoksen tilassa olevaa järjestelmää, joka yrittää koko ajan päästä tekemisessään kohti täydellisempää muotoa. Prosessia ei ohjaa ihmisten egot, vaan paremminkin intuitio. Hyvä johtaja tuntee nahoissaan, mihin projektiin kannattaa ryhtyä ja mihin ei. Hän ei luota pelkästään numeroihin.

Tietoisuustaitojen levitessä organisaatiossa, saamme olla erilailla tuntevia ja kokevia ihmisiä, jolla jokaisella voi olla tärkeää sanottavaa yhteisölleen. Jokainen tuntee tulevansa kuulluksi. Luovuus ei nouse debiteistä ja crediteistä, vaikka toki realiteettitajuisia näkökulmiakin tarvitaan. Tietoisuustaitoisessa organisaatiossa hiljaisuus ja pysähtyminen ovat luovia ja voimannuttavia hetkiä, jotka voivat säästää organisaatiota turhalta työltä. Tietoisuustaitoja omaavassa työyhteisössä keskitytään oikestaan olennaiseen sen sijaan että ollaan tekevinään hurjasti töitä.

Kabat-Zinn korostaa, että esimerkiksi terveydenhuollon organisaatioiden monet ongelmat johtuvat juuri nimenomaan siitä, että ihmiset eivät ole läsnä tekemisessään. Kun lääkäri ei kohtaa asiakastaan ymmärrystä kaipaavana potilaana, vaan toimenpiteiden kohteena ja ”business-resurssina”, syntyy ongelmia. Potilaat tekevät Kabat-Zinnin mukaan harvoin valituksia lääkäreistä, jotka ovat olleet läsnä potilailleen. Potilaat hyväksyvät jopa lääkäreitten tekemiä virheitä, kun hän on ollut aidosti kohtaamasta potilastaan. Läsnäololla on voimaannuttava vaikutus sekä potilaaseen että lääkäriin.

Emäntä itse sairastumisensa jälkeen (rintasyöpä 2007) on tehnyt sisäisen vallankumouksensa, jonka jälkeen hän elää enemmän läsnäolevasti tätä elämää. Hän on oivaltanut, että paras hetki, mikä hänellä on tämä, tässä ja nyt. Tämä siitä huolimatta, etteivät kaikki päivät tietenkään ole pelkkää aurinkoa. Tietoisuustaitojen kehittyessä hänen elämästään on tullut huomattavan paljon laadukkaampaa. Emäntä tekee töitä siten, että hän kokee toteuttavansa luovuuttaan mahdollisemman monipuolisesti. Siksi työnteko ei ole hänelle enää työtä, vaan se on elämäntapa, jota hän rakastaa. ”Downshiftaaminen” ja elämän leppoistaminen merkitseekin Siirtolan Emännälle oikeastaan sitä, että ihminen siirtyy elämässään länsäolon tilaan.