Mielenteatterini on terapeuttista ekofilosofiaa

Tein aikamoisen oivalluksen muutama päivä sitten. Tajusin, että tämä rakentamani sisäinen teatteri (Mielentilojen treenikirja – terapoi itsesi eheäksi, 2010) mukailee Henryk Skolimowskin ekofilosofian ominaispiirteitä. Sille, joka ei ole aikaisemmin lukenut blogiani, valistettakoon, että olen “multipersoona”, joka “Mielentilojen treenikirjassani”synnytin aktiivista mielkuvitustani (vrt. Jung) hyväksi käyttäen kuusitoista erillisitä mielentilaa. Ne ovat työkalujani, joiden avulla olen pyrkinyt kirkastamaan omaa itseyttäni.

Sisäinen teatterini koostuu:

Anna = Katin hypnoterapeuttitila, prosessin ohjaaja
Herra Arrogantus = Katin varjo
Hän = Tila, joka edustaa Katissa Taivasten valtakuntaa – korkeampi viisaus
Iita = Katin seksuaalinen mielentila
Joutsen = kuoleman rajatila
Katarina = Katin uskovainen tila
Kivi, Aleksis = kirjoittamisen mentori-tila
Martta = Katin kodinhaltijatartila
Mielikki = Katin ekologinen mielentila
rouva Otsaryppy = Katin uupunut kyyninen mielentila
Regine = Katin hengellinen filosofitila
Simone = Katin filosofitila
Sofie = Katin sisäinen viisaus – gnosis ja rajatila
Tiedemies = Katin patriarkaalisen rationaliteetin tila – logos
Tuomas = Katin ateisti uskon epäilijätila
Tyttönen = Katin sisäinen lapsitila

Seuraavassa Henryk Skolimowskyn ekofilosofian ja mielenteatterini yhteisiä piirteitä.

Mielentilojeni teatteri on elämään suuntautuvaa

Elämä itsessään on lumouksellinen ja salaperäinen ilmiö. Omassa elämässäni vasta kadotettuani vanhan elämäni kykenin löytämään uudenlaisen. Olen voimaannuttanut itseäni rakentamalla yhteistyössä eri mielenosieni kanssa oman filosofian, joka on aktiivista elämänfilosofiaa. Se on järjestelmä, jonka puitteissa etsin omaa totuuttani, mutten jämähdä mihinkään yhteen näkemykseen pysyvästi. Ekofilosofinen tavoitteeni on kirkastaa oman henkilökohtaisen elämäni päämäärät. Kiinnitää itseni elämään. Ihminen omassa ekofilosofiassaan esittää itselleen kysymyksiä, kuten mitä teen, miksi teen ja kuka minä loppujen lopuksi olen. Niin tein myös minä sisäisessä teatterissani.

Mielenteatterini on sitonut minut inhimillisiin arvoihin, luontoon ja elämään itseensä

Elämä ei ole objektiivista siis puolueetonta. Objektiivisuus on Skolimowskin mielestä pelkkä sepite, eräs tapa katsoa maailmaa, mielenkiintoinen ja joissakin tilanteissa hyödyllinen myytti muiden myyttien joukossa. Objektiivisuus on siis oikeastaan eräs tapa arvioida maailmaa. Onko joku joskus nähnyt objektiivisia tosiasioita? Arvoja itselleni hakiessani olen pyrkinyt vastamaan myös subjektiivisiin henkilökohtaisiin kysymyksiin, kuinka elämää olisi elettävä, mistä omassa elämässäni on kysymys. On ihmiselämän tarkoituksen vääristämistä supistaa se kuluttamiseen ja fysikaalisiin, biologisiin ja taloudellisiin aspekteihin. Perimmäisen tarkoituksen elämälle antavat hetket, joita Skolimowsky kutsuu transfyysisiksi. Ne ovat rakkaus, valaistuminen, uskonnolliset ja uskonnollisia kokemuksia muistuttavat kokemukset. Omassa prosessissani oli mielenkiintoisia transfyysisiä kokemuksia, joissa koin olevani osa jotain suurempaa. Hengellisyytemme on juuri se osa minua, joka tekee mieleni transfyysiseksi – pystyn saavuttamaan henkilökohtaisia kokemuksia itseni ylittämisestä ja osallisuudestani johonkin suurempaan.

Mielenteatterini on henkisesti ja hengellisesti elävää

Skolimowsky korostaa, että jos joku kehottaa meitä perustelemaan uskoamme fysiikan ehdoilla, ei pyytäjä ymmärrä mitään hengellisyyden luonteesta. Lauri Rauhalan esimerkkiä käyttäen, kysymys on vähän samasta asiasta kuin että vaadittaisiin, että lääkäri mittaa puhelintolpalta verenpaineen. Ihminen ei kykene hahmottamaan fysikaalisten ja hengellisten ilmiöiden perusluonteiden eroa. “Uskooni tulo” on ollut prosessi, jossa olen saavuttanut uuden olemisen tilan, jossa koen pystyväni hyödyntämään paremmin olemassa olevan kehityspotentiaaliani. Olen rakentanut itselleni oman elämänfilosofian, jossa en pelkää käsitellä julkisesti myöskään hengellisiä näkemyksiäni. Suuri osa nykyfilosofiasta on Skolimowskin mukaan hengellisesti kuollutta, eikä se auta ihmistä löytämään mielekkyyttä elämäänsä. Hänen sanoin, tällaisessa maailmassa, jossa perimmäiset maailmankatsomukselliset arvonäkökulmat katsotaan ihmisen intiimiksi yksityisasiaksi johtaa siihen, että maailma annetaan ahnehtijoille, saalistajille ja riistäjille. Tämän päivän inhimillisesti ja ekologisesti vahingollinen elämäntapa perustuu juuri tälle “neutraaliudelle”. Ihmiset elävät arvotyhjiössä, eivätkä ota kantaa asioihin. Omilla henkilökohtaisilla elämäntapavalinnoilla on suurempi yhteiskunnallinen vaikutusmahdollisuus kuin äänestyksellä.

Mielenteatterini on laaja-alaista ja globaalia

Laaja-alaisuuden ja globaalisuuden olen pyrkinyt toteuttamaan siten, että olen luonut sisäisen monikulttuurisen mielentilojen ryhmän. Kuusitoista mielentilaani edustaa eri tietoisuudentasoilla olevia mielenosia, primitiivisistä arkaaisista (pahuus ja ahneus – herra Arrogantus, alakuloisuus rouva Otsaryppy) korkeampiin integratiivisiin tiloihin (Integratiivista tiedettä edustava Tiedemies,Sofie) sekä materialistisista tiloista (Tuomas) uskonnollisiin tiloihin (lapsenuskovainen Katarina, subjektiivisen uskon edustaja Regine) . Luomani järjestelmä toteutta ainakin omasta mielestäni siis melko hyvin Henryk Skolimowskin ekofilosofista ominaispiirrettä, jossa sen katsotaan olevan laaja-alaisesti käsitettyä integratiivista, hierakkista (sisäisesti) ja normatiivista prosessifilosofiaa, joka tähtää ihmisen itsetoteutukseen ollen samalla suhteessa sekä yksilöön että symbioottisessa suhteessa kosmokseen. Periaatteellisesti järjestelmässäni voi integroida viisausta erilaisista maailmankatsomuksista käsin. Kullakin mielentilallani on omanlainen maailmankatsomuksensa, mikä mahdollistaa sisäisten ristiriitojen dialogin.

Mielenteatterissani yritän lisätä viisauttani

Mielenteatterissani otan haltuun tietoa, eli integroin passiivista tietoa, tarinoita, myyttejä, hengellisiä näkemyksiä osaksi itseäni, eli pyrin sisäistämään tietoa. Sisäistetty tieto on viisautta.  Yritän liittää minusta irti leikatun tiedon takaisin itseeni. En tottele vain yhtä fysikaalista käsitystä vaan hyväksyn totuuden virtauksen, sen elävyyden, eettiset näkökulmat, monikulttuurisuuden ja moniulotteisuuden. Skolimowskin mukaan tämän päivän yhteiskunta on raajarikko, siltä siltä puuttuu arvostelukyky ja myötäelämisen taidot. Henkilökohtaisen elämäntapamuutoksen kautta, yritän vaikuttaa yhteiskuntaan.

Mielenteatterissani otetaan kantaa myös ekologisiin kysymyksiin

Inhimillinen kärsimys kietoutuu erottamattomasti ympäristötuhoon. Mitä enemmän tuhoamme luontoa, sitä huonommin itse voimme. Olen pyrkinyt löytämään elämälleni konkreettisia ekologisia reunaehtoja, joiden avulla yritän elää ekologisempaa ja samalla inhimillisempää elämää. Niihin kuuluu muun muassa vähemmän yksipuolista työntekoa, enemmän työn rytmitystä ja vaihtelevuutta, vähemmän matkustelua ja kuluttamista. Säännöissäni on vielä paljon vielä kehittämisen varaa. Se millaisia vastauksia meillä on henkilökohtaisiin elämän peruskysymyksiin, vaikuttaa sekä ihmiskunnan että luonnon tulevaisuuteen. Mikäli annamme asiantuntijoiden pelkästään vastata näihin kysymyksiin, ei tietoisuutemme ole enää omamme emmekä itse ohjaa elämäämme.

Mielenteatterini rakentuu filosofialle, jonka lähtökohta on elämänlaadullinen kasvu eikä talouskasvu

Kuten Georg von Wright myös Henryk Skolimowsky on sitä mieltä, että tiede on aineellista kasvua ihailevan taloussuunnan puolella. Tiede ei pelkästään tue vaan se myös synnyttää aineellisen kasvun ihanteen. Materialistisessa maailmankatsomuksessa ainoa edistyksen mitta on aineellinen, vaikka ihmiskunnan tulevaisuuden ja yleisen hyvinvoinnin lisääntymisen kannalta kasvu tulisi suunnata laatuun. Tämän hetkinen ekologisesti tuhoisa talous horjuttaa elämänlaatua ja on ristiriidassa elämän itsensä kanssa. Elämänlaatuni on viimeisten vuosien aikana parantunut huimasti. Uskon sekä uusliberalististisen monolektisen ja sosialistisen dialektisen materialismin molemman olevan tiensä päässä. Ruohonjuuritasolla huomaan olevan paljon muitakin ihmisiä, jotka ovat tämän huomanneet.

Mielenteatterini on polittisesti tiedostavaa ja elävästi kiinnostunut yhteiskunnan hyvinvoinnista

Oman terapeuttisen prosessini jälkeen huomaan, että minusta on tullut voimakkaammin yhteiskunnallisesti kantaa ottava. Haluan ottaa elävästi kantaa politiikkaan muuttamalla omaa elämäntapaani. Kuten toin jo esille, näen kuitenkin tällä hetkellä kaikkien puolueitten ideologiat vanhentuneina. Myös vihreät ovat vieraantuneet peruslähtökohdistaan. Yhä useampi on halukas äännestämään henkilökohtaisilla teoillaan. Vähemmän voi olla enemmän. Kun oravanpyörästä hyppää ulos, huomaa järjestelmän ulkopuolelta entistä selvemmin sen kuinka tämä koko länsimainen elämänmuoto rakentuu tuhlaukselle. Me voimme olla jokainen vaikuttamassa teoillamme yhteiskunnalliseen muutokseen, ja yhteiskunta puolestaan on eräs tärkeä ihmisen henkistä olemista ja hänen kokonaisvaltaista hyvinvointia määräävä tekijä.

Mielenteatterini suhtautuu myönteisesti transfyysisiin ilmiöihin

Se, että joskus olen tuntenut prosessissani yliyksilöllisiä kokemuksia on siis luonnollista ja hyväksyttävää, vaikkakin empiiristisanalyyttisessä perinteessä tällaisia kokemuksia pidetään “huuhaana”. Pyhyys ynnä muut tapulikokemukset ovat kuitenkin osa ihmiskunnan kokemuksellista historiaa. Transfyysiset kokemukset tulevat ymmärrettäväksi, kun siirrymme pluralistiseen, monitieteelliseen ja -kulttuuriseen todellisuuteen. Ihmisten tietoverkostot länsimaissa ovat olleet fysikaalisen näkemyksen monopolisoimia, ja tämä on vääristänyt jopa ihmisen kielen.

Mielenteatterini käsittelee myös terveystietoa

Skolimowskin ekofilosofia ei rakennu dualistiselle, ihmisen sieluksi ja ruumiiksi jakavalle, näkemykselle. Sen sijaan sielun ja aineen kaksinaisuus on poistettu ja olemisessa on vain erilaisia tiloja tai järjestysrakeneita. Ne ovat saman fyysissielullishenkisen spektrin osia. Tämän spektriajattelun toin esille myös omassa mielentilojeni treenikirjassa. Omat mielentilani edustavat tietoisuuteni spektin eri osa-alueita ja oman olemiseni tiloja, joiden avulla yritän kirkastaa itseyttäni. Mielenteatterissani ihmisen ruumis on osa toisistaan erottamatonta sosiaalista ja hengellistä mielikehoa.

Vedän johtopäätökseni siitä, että oma sisäinen teatteria voi käyttää ekofilosofisena oppimisprosessina integroimaan inhimillisiä ja ekologisia arvoja, tietoa, filosofioita, tarinoita ja myyttejä itseyteen. Sisäinen persoonallinen ja omakohtainen ainutkertainen mielenteatteri on eräs väline, jonka avulla mahdollistuu omien juurien ja henkisen kodin löytäminen sekä oman yksilöitymisen, sen potentiaalin toteuttamisen. Pirstoutunut tieto ja henkinen hajaannus voidaan muuttaa integroituneemmaksi ja eheämmäksi kokonaisuudeksi. Omassa prosessissani olen tietoinen siitä, että elämän lumous voi kadota ja voin langeta kaoottiseen tilaani uudelleen. Kaikista ponnisteluistani huolimatta elämä säilyttää aina pyhän salaisuutensa ja osittaisen ennakoimattomuutensa. Tiedän kuitenkin näin tapahtuessa, että seuraavan kerran kaaduttuani olen paremmin kuin koskaan aikaisemmin varustautunut uuteen nousuun. Epävarmuus on ainoa elämäni pysyvä seuralainen.

Mainokset

Kerro minulle, bazarov, osaatko soittaa kellojasi?

Olipa kerran nuori totuuden etsijä, joka lähti matkaan löytääkseen maailman viisaimman ihmisen. Matkattuaan yli vuorten, laaksojen ja valtamerien, läpi syvien metsien, aavikoiden ja soiden matkaajamme saapui lopulta korkealle vuorelle, levolliselle pyhälle paikalle. Siellä viisas ihminen kuulemma asui, mutta viisauden saavuttaminen vaikutti entistä etäisemmältä, koska paikalla ei ollut saatavilla minkäänlaista opettajan ohjausta. Ainoana toimintana oli päivittäinen hiljentyminen, joka kesti määrittelemättömän ajan: kolme minuuttia, kolme tuntia ja yhtenä ikimuistettavana kertana kolme päivää, ja hiljenteymisen alkaminen ja päättyminen ilmoitettiin kellon kilinällä. Eräänä päivänä opiskelijamme nousi ylös raivokkaan turhautuneena, tarttui kellonsoittajaan ja kilisytti kelloa voimakkaasti ja jäi seisomaan peloissaan ja vavisten moisesta uhkarohkeudesta. Viisas nousi kuitenkin ylös hitaasti, kumartui vaivalloisesti ja puhui ensimmäistä kertaa: “Kiitos, olet oppinut ensimmäisen läksyn: ottamaan vastuuta. Meidän on soitettava omia kellojamme emmekä saa koskaan antaa toisille valtaa soittaa niitä puolestamme. Nyt varsinainen opetuksemme voi alkaa.”

Henryk Skolimowski väittää, että tämän päivän kouluissa ja oppilaitoksissa koulutetaan bazaroveja. Sergei Bazarov on henkilöhahmo venäläisen kirjailijan, Tolstoin aikalaisen, Turegenjevin romaanista Isät ja lapset. Bazarov on suoraviivainen, intomielinen ja iloinen tieteeseen uskoja. Hänen maailmaansa hallitsee materialismi ja tässä maailmassa ylimpiä arvoja edustavat tieto ja tosiasiat. Hänen elämässään ei ole mitään käyttöä ”romanttiselle roskalle” kuten tanssille, musiikille ja runoudelle. Hän ei pidä Rafaelin teoksia penninkään arvoisina ja saman arvoisina hän piti taitelijoita itseään.

Olen Skolimowskin tavoin huolissani siitä, että onko todella niin, että bazarovismista on tullut yhteiskunnallinen yleismaailmankatsomus. Onko asia niin, että tällainen kylmä maailmankatsomus on tunkeutunut lonkeronsa jokaiseen yhteiskuntamme instituutioon ja erityisesti akateemiseen koulutuksemme. Suuret monikansalliset yritykset ja teknistaloudelliset organisaatiot hallitsevat niitä ja tieto on arvokasta vain sikäli mikäli se on taloudellisesti hyödynnettävissä. Nämä instituutiot ja organisaatiot muodostavat tämän perusrakenteen, jossa lepää jatkuvan taloudellisen kasvun vimma. Onko niin, että me suostumme siihen, että annamme bazarovien toimia ”edistyksen soihtuinamme”? Huolimatta siitä, että niiden nihlistinen, materialistinen skientismi on nykyajan orjuutta, eriarvoisuutta ja ekologista tuhoa ylläpitävä voima? Skolimowski toetaa, sekä liberalismi että sosialismi molemmat ovat perustuneet ihmistä orjuuttavalle materialismille. Taiteitakin nykyisessä materialistisessa maailmankatsomuksessa arvostetaan ensisijaisesti sikäli mikäli niillä on rahallista ja statussymboliarvoa. Nekin ovat kadottaneet itseisarvonsa.

Nauramme menneelle kylmän sodan propagandalle, mutta olemme itse samanaikaisesti kyvyttömiä näkemään, miten meidät on kouluissamme aivopesty bazaroveiksi. Yltiöpäinen järjen ihannoiminen on saanut vuosituhansien taitteessa järjettömät mittasuhteet. Skolimowskin mukaan on aika vitsikästä, että tämän päivän vallankumouksellisia ja edistyksellisiä on ne ”pehmeästi” ajattelevat, mystiikkaan ja taiteisiin taipuvaiset ihmiset. Bazarovismi on onnistunut estämään arvotietoisuuteemme. Luultavammin osa syy tähän on, että suuri osa kansalaisia on vieraantunut itseisarvojen kytkemisestä autoritaarisiin uskonnollisiin yhteisöihin. Kirkon hierarkkinen taivaita edustava auktoriteetti on nyt vaihdettu maallisille papeille, jotka saarnaavat materialismin ilosanomaa. Empiirisanalyyttisessä tieteessä edelleen pitää valtaa loogiset positivistit, jotka ovat tunteettomia arvojen ongelmalle.

Mielenkiintoista, että Newton aikoinaan pyrki osoittamaan Jumalan täydellisyyden viittaamalla nimenomaisesti Jumalan luoman maailmankaikkeuden harmonisuuteen. Hän väitti, että Jumalan täydellisyys näkyy juuri maanpäällisten kappaleiden ja taivaankappaleiden käyttäytymisessä, mutta myöhemmin 1700-1800 luvuilla irrotimme arvot tiedosta. Tiedosta tuli meistä erillään oleva informaatiosäiliö. Kun leikkasimme tiedon irti itsestämme, leikkasimme samalla myös itsemme irti tiedosta ja reaalimaailmasta, sillä ihmisen tiedon tila on yksi inhimillisen olemisen ominaispiirre. Meistä irti leikattu tieto ei ole enää ihmiselämään ja arvoihin integroitunutta, vaan olemme tällä operaatiolla olemme tehneet samalla itsestämme muukalaisia itsellemme. Kun meiltä on riistetty tieto osana olemistamme, tulee meistä sekavia ja epäyhtenäisiä. Väitän, että pirstoudumme palasiksi, huonosti keskenään kommunikoiviksi mielentiloiksi. Ei tarvitse omata suurta älykkyysosamäärää siihen, jotta tajuaa, että näin juuri kulttuurissamme on tapahtunut. Kuten Skolimowski huomauttaa, meillä ei ole enää sitä tärkeää kompassia, itseyden keskusta, joka tekisi maailmasta meille maailmastamme ystävän ja ymmärrettävän. Tieto ei enää valistakaan meitä, vaan informaation kasaamisesta on tullut osa vieraantumistamme. Asiantuntijat tulevat ja ohjaavat kuinka laihdutamme, kuinka löydämme itsellemme sopivan kumppanin, kuinka hoidamme koiramme kukkaterapialla kuntoon, kuinka laitamme pankkitilimme järjestykseen jne. Olemme lahjoittaneet tietoisuutemme itsestään vieraantuneiden asiantuntijoiden temmellyskentäksi.

Olemme eläneet arvojen auringonpimennyksen aikaa. Yhä useampi kuitenkin on päässyt pimeydestä valoon, ja ihmiset näyttäisivät alkavan pikkuhiljaa ymmärtämään millaiseen maailmankuvaan meidät on tahtomattamme aivopesty. Keskinäisen kilpailun rinnalle on alkanut syntymään yhä enemmän yhteistoiminnallisia, ei-kilpailevia itseohjautuvia ja -organisoituvia yhteisöjä. Moni meistä on jo oivaltanut, ettei tieto ole erillinen osa meitä vaan se on ihmisen perusolemukseen kuuluva asia. Tieto on osa olemistamme. Perusolemukseemme kuuluvat myös arvot, emmekä voi leikata arvoja ja tietoa toisistaan irrallisiksi tuhoamatta samalla ihmisyyttämme. Tänä päivänä ihmisiä kiinnostavat entistä enemmän kohtuullinen elämä, luonto ja erilaiset luovuusaktiviteetit. Ihmiset ovat tajunneet olevansa itserakentamansa järjestelmän orjia. Näyttäisi siltä, että yhä useampi tyytyy vähempään aineelliseen hyvinvointiin ja harrastaa musiikkia, laulua, tarinointia, tanssia ja luonnossa samoilua. Ehkä juuri integroituneen tiedon, tarinoitten ja musiikin kautta voimme tuntea yhteytemme muihin ihmisiin? Kenties olemme vihdoin ruohonjuuritasolla ymmärtämässä, että emme voi alistaa maailmaa suureksi materialistisen tahtoomme tehtaaksi välineellistäen kaiken, samalla tuhoamatta maapalloa ja itseämme. Ehkä siksi luovuus ja leikillisyys ja yhteisöjen voittoa tavoittelematon yhteistyö on lisääntymässä? Yhteistyöstä, luonnosta ja luovuusaktiviteeteista voi saada aineettomia hyvän olon palkintoja itselleen.

Kohtuullisemman elämän kautta voimme ihmisinä tulla viisaammiksi. Alamme näkemään köyhän lapsen kasvoissa omien lastemme kasvot. Tajuamme, että tämän lapsen kohtalo on punottu osaksi samaa kangasta kuin omien lapsiemme. Väitän, että vasta tällöin tieto on integroitunut elämänlaatua nostavaksi kokonaisvaltaiseksi viisaudeksi. Välillä tämän päivän tieteellinen tieto on viisautta ja joskus suurta typeryyttä. Jos se olisi pelkkää viisauden tuotosta, ympäristömme ei näyttäisi tämän näköiseltä. Tarvitsemme aineellisesti kohtuullisempaa elämää ja tieteellisen tiedon viisasta integrointia kestäviksi käytännöiksi. Tämä tarkoittaa sitä, että uskallamme kyseenalaistaa asiantuntijoiden tietoa ja keräämme rohkeutta soittaa omia kellojamme. Kieltäydymme olemasta osa tuhoisaa kilpailujärjestelmää. Lääketieteilijänä se merkitsee minulle sitä, että pystyn näkemään oman empiirisanalyyttisen tieteen sijainnin tiedon maantieteessä ja samalla kieltäydyn olemasta vallitsevan tuhoisan elämäntavan koira.

Tiedemiehillä ja meillä akateemisilla, niin kuin kaikilla muilla ihmisillä, voi joskus olla maailman tulevaisuuden ja laadukkaan elämän näkökulmasta todella typeriä ajatuksia. Minusta on täysin käsittämätöntä, että tämän päivän poliitikot kaikki laulavat kuorossa vain yhtä materialistista laulua ”asiantuntijoiden” johdolla. Kenties joku on yhtäkkiä asettanut silmilleni kummalliset silmälasit, joiden kautta todellisuus näyttää aivan erilaiselta kuin poliitikoilla. Vai missä on vika? Kertokaa minulle!

Tällä kertaa käytin sananmiekkaani yhdessä Henryk Skolimowskin kanssa. (Ekofilosofia, Kirjayhtymä 1984). Tarinan puolestani lainasin Juhani Ihanuksen toimittamasta kirjasta, Sanat että hoitaisimme (Duodecim 2009).