Ootko egoisti vai egoltasi vahva?

Kiitos itämaisten traditioiden, egolla on huono maine. Itse ajattelen sen johtuvan siitä, että lännen psykoterapeuttisessa perinteessä ja idän filosofioissa ego-käsite on hiukan eri asia.  Nämä näkemykset voivat täydentää toinen toisiaan.

Idän perinteissä egolla viitataan tavallisesti yksilöllisen olemisen illuusioon, siihen siis, että ihminen kuvittelee olevansa olemisessaan jotenkin toisista erillinen olio.  Olemme osa tietoisuuden verkostoa, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Näin ollen kun nuori ampuu ystäviään kouluissa, se ei ole vain hänen ongelmansa tai hänen perheensä ongelma. Sen sijaan se on meidän kaikkien yhteisen olemisen kärsimysnäytelmä.

Länsimaissa ”ego” on saanut alkunsa kreikkalaisesta sanasta ”minä”.  Ego on tietoisen minän keskus. Ego voi olla heikko, tällöin ihmisellä on huono itsetunto, ja hän esimerkiksi usein siirtää epäonnistumisensa ulkopuolisiin ihmisryhmiin tai ihmisiin. Kun ego on heikko, ihminen helposti myös uhriutuu.  Hän näkee oman elämänsä onnettomuudet ulkoisista syistä johtuviksi. Tyypillistä heikolle egolle on myös joustamattomuus ja takertuminen tunnetiloihin. Huonolla egolla varustettu ihminen ei itse ohjaa elämäänsä, vaan muut ja hänen tiedostamattomat voimansa ohjaavat sitä.

Huonon, väkivaltaisen tai välinpitämättömän, vanhemmuuden seurauksena kasvaa egoltaan heikkoja ihmisiä. Jotta egomme vahvistuu, tarvitsee ihminen vahvoja turvallisia aikuisia ympärilleen. Hän tarvitsee ihmisiä, joilta hän saa hyväksyvää läsnäoloa ja rakkautta. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että hyväksyvä turvallinen aikuishahmo hyväksyisi kyseisen ihmisen kaikki teot.  Me voimme rakastaa ihmistä, mutta silti tuomita hänen tekonsa. Itse uskon, että suurin kokonaisvaltaista hyvinvointiamme – myös terveyttämme –  edistävä teko olisi se, että jokainen lapsi saisi kaiken sen rakkauden, mikä hänelle kuuluu. Tämä näkyisi sekä psyykisessä että fyysisessä terveydessämme.

Hypnoterapiassa on perinteisesti tehty harjoituksia, joissa vahvistetaan egoa, ydinminuutta. Tällöin tehdään rentoutuneessa tilassa nk. egon vahvistusta (ego strengthning).  Egosta on kovin vaikea luopua, jos sellaista ei ole edes kehittynyt. Hyvä vanhemmuus katalysoi egoltaan vahvojen ihmisten syntymää. Meidän täytyy luoda itsellemme aikuisia vahvoja tietoisuuden tiloja, ennen kuin voimme levollisesti irtaantua ydinminuudesta esimerkiksi meditaatiossa. On turvatonta jopa ahdistavaa päästää egosta irti, jos sellaista ei ole edes kehittynyt.

Länsimaisella hypnoterapiaperinteellä on omat vahvuutensa. Se on kehittänyt menetelmiä, joilla asiakas rakentaa vahvan ja joustavan ydinminuuden, egon. Esimerkiksi minätilojen terapiassa (Ego state therapy) ihminen oppii tunnistamaan, valitsemaan  ja kypsyttämään erilaisia ehdollistamiansa uskomus- ja käyttäytymismalleja. Tietoinen minuus laajenee, kun ihmisen tiedostamattomat käyttäytymis- ja ajattelumallit tulevat tietoisiksi. Ihminen valitsee ja kehittää tietoiseen minuuteen vahvoja aikuisia turvallisia tiloja. Samalla hänen joustavuutensa ja  oman tietoisuuden ohjauskyky lisääntyy.

Oikeastaan ajattelen, että yksi tapa mietiskellä on se, että voimme tulla entistä tietoisemmaksi minuutemme eri osista, jolloin ne ikään kuin sulavat. Tämän jälkeen ei ole enää mitään, on vain puhdas oleminen. Tätä mietiskelytyötä voimme tehdä luovasti esimerkiksi Sisäinen teatteri-harjoituksilla, joka hyödyntää minätilojen terapiaa. (Oikeastaan prosessi muistuttaa kovasti Carl Jungin aktiivista mielikuvitusta, ja sen komplekseja ja arkkityyppejä.)

Oma ajattelumallini rakentuu sille, että ihmisen ainutkertaisen persoonan katalysoimiseksi esiin,  meidän on ensiksi autettava häntä rakentamaan vahva ydinminuus. Sen jälkeen ihminen voi opetella luopumaan yksin hetkiksi egostansa.  Vahva ydinminuus muodostuu tavallisesti automaattisesti, silloin kun kiintymyssuhteemme ovat lapsuudessa onnistuneet. Mikäli ihmiselle ei ole kehittynyt vahvaa ydinminuutta, ihminen voi kokea itsensä melko turvattomaksi erilaisissa muuntuneissa tajunnantiloissa esim. hypnoosissa ja meditaatiossa.  Hypnoterapiassa kehitetään luottamuksellinen suhde terapeuttiin, jolloin  ihminen uskaltaa päästää irti vanhan egonsa ohjauksesta.  Hän voi tehdä tämän siis aluksi hypnoterapiassa,  turvallisessa ja terapeuttisessa ihmissuhteessa.

Narratiivisen lääketieteen näkulmasta sanoisin, että ihmisellä on hyvä pohja kasvaa kehomieleltään terveeksi ihmiseksi kun hänelle on  luotu tukeva pohja väkevälle, elämää kannattelevalle identiteettitarinalle, Elämän eepokselle. Mikä parasta, nykyisellä länsimaisella psykoterapeuttisella tiedolla esimerkiksi terapiassa tai terapeuttisessa ryhmässä voidaan edesauttaa vahvan egon syntymistä. Egoistilla on itse asiassa heikko ego. Häneltä puuttuu joustavuus, ja hän takertuu lapsenomaisiin tunnetiloihin ja niiden tarpeisiin.

Voimme onnistua rakentamaan onnistuneen kiintymyssuhteen itsessämme olevaan lapseen. Aivojemme muovautuvat ominaisuudet mahdollistavat sen, että voimme oppia rakentamaan itse itsellemme onnellisen lapsuuden. Voimme elää mielikuvituksemme avulla vertauskuvallisesti kipeitä kokemuksiamme itseämme parantavasti.  Annamme itse aikuisena itsellemme kaiken sen rakkauden, hyväksynnän ja läsnäolon mikä meille kuuluu. Tämä vaatii meiltä ponnisteluja ja hyviä peilejä (toisia ihmisiä), mutta matka on tärkeämpi kuin päämäärä. Onnellisuutta elämäämme syntyy siis jo tämän matkan tekemisestä, eikä onni ole joku päämäärä, joka joskus sitten saavutetaan.

Hypnoterapiassa egoa vahvistetaan erilaisilla ”egonvahvistusskripteillä”. Oikeastaan ne ovat usein myös harjoituksia, joissa opettelemme puhumaan itsellemme myönteisesti ja kannustavasti. Harjoitukset auttavat meitä pääsemään eroon negatiivisesta sisäisestä puheesta. Meidän tulisi opetella puhumaan itsellemme kauniisti, sillä tasapainoinen ihminen on itse itsensä paras ystävä.

Kun puhumme itse itsellemme kunnioittavasti ja hyväksyvästi,  voimme kasvaa joustavaksi ja monipuoliseksi ihmiseksi. Jos meitä on lapsuudessa joskus kaltoin kohdeltu, tulisi meidän opetella kohtelemaan hyvin ja rakastavasti tätä lasta itsestämme. Monet yhteisöllisistä ongelmistamme johtuvat pahoin kohdeltujen sisäisten lastemme keskinäisistä riidoista. Hyvinkin koulutetut ihmiset saattavat käydä keskenään melkoisen primitiivisiä taisteluja keskenään.

Tässä esimerkki egonvahvistus skriptistä. Varsinaisessa hypnoterapiassa skriptit räätälöidään asiakkaan maailmankuvan mukaisesti. Minätilojen terapia on hienosti sanottuna ”integratiivista hypnoterapiaa”, eli sen viitekehyksen sisällä voi terapeutti yhdistää erilaisia viisausperinteitä asiakkaan ongelman mukaisesti.

Muista, että vakavissa mielenterveysongelmissa kannattaa aina turvautua terapia-alan asiantuntijaan. Paradoksaalisesti, jotta voit kasvaa vahvaksi omaksi itseksesi, tarvitset toisen turvallisen ja hyväksyvän ihmisen peiliksesi itsellesi. Omalla henkisellä matkallani on ollut monia terapia-alan oppaita.

PS.  Tämän egoa vahvistavan mielikuvaharjoituksen maisema on mielipaikkani. Tänne kainuulaisen pikku eräjärven rannalle pakenen aina mielikuvissani silloin, kun haen sielulleni lepopaikkaa.

Tietoisuustaidot on facebookissa.

Mainokset

Sisäisen teatterin sanastoa

Äherrän Sisäinen teatteri -kirjan viimeistelyn parissa.Sisäinen teatterihan on psykodynaaminen työkalu itsetuntemukseen. Se on luovaa meditaatiota, joka hyödyntää länsimaista psykoterapia perinnettä.   Alla sen sanastoa, josta aika paljon jo saa selkoa mitä sen sisältö on oleva.

cc iceman_forever
cc iceman_forever

Addiktio = Pakonomainen tarve johonkin terveyttä tai hyvinvointia vahingoittavaan toimintoon. Esimerkiksi huumeiden tai alkoholinkäyttö voi olla pakonomaista. Yleensä addiktiosta luopuminen tuottaa vierotushoireita. Esimerkiksi luova kirjoittaminen tai urheilu kohtuullisessa määrin voi olla ”terveellinen addiktio”, mutta myös terveellinen addiktio voi saada ”epäterveet” mittasuhteet.

Aktiivinen mielikuvitus = Tapa harjoittaa tietoisuustaitoja. Menetelmä tunnetaan parhaiteen Carl G. Jungin menetelmänä, mutta ihmiskunnan historiassa on useampia hengellisiä tai henkisiä traditioita, jotka ovat hyödyntäneet ihmisen aktiivista mielikuvitusta. Jungin menetelmässä ihminen heittäytyy valveuneen, jolloin tietoisuus spontaanisti henkilöi mielikuvituksen materiaalia tarinaksi. Sisäisessä teatterissa hekilöitymien, minätilojen, syntymistä helpotetaan erilaisin menetelmin, mitä kautta moni ihminen voi saavuttaa helpommin yhteytensä tiedostamattomaan mielensä alitajuiseen materiaaliin. Menetelmä hyödyntää hypnoterapiasta tuttua Ego state -terapiaa, ja itsehypnoosissa kirjoittaminen voi saavuttaa olemuksen, joka muistuttaa hypnoosissa tapahtuva automaattista kirjoittamista. Tässä tietoisuuden muuntuneessa tilassa, luovassa kirjoittamisen tilassa tai psykodraamallisessa transsissa, tiedostamaton alkaa tuottaa minätilojen avulla spontaania uutta oivallusta. Tätä kautta ihmisen tietoisuus laajenee ja itsetuntemus sekä elämänymmärtämys lisääntyy. Aktiivista mielikuvitusta on hyödynnetty myös oppimisprosesseissa (esim. Rudolf Steiner). Sisäinen teatteri hyödyntää sekä jungilaistyyppistä terapeuttista aktiivista mielikuvitusta että steinerilaista oppimisprosessien aktiivista mielikuvitusta.

Arkkityyppi = Hahmon, käsitteen tai asian alkumuoto tai -malli. Ne ovat usein alitajuntaisia mielensisältöjä, jotka ohjaavat käyttäytymistämme – usein tietämättämme. Niitä emme voi rationaalisesti käsitteellistää, mutta mielikuvituksemme avulla voimme antaa niille fantasiamuotoa esimerkiksi tarinoin, runoin ja kuvin. Sisäisessä teatterissa pyritään lisäämään näiden, meitä ohjaavien mielen mallien, tiedostamista. Jungin mukaan kokemusperintömme siirtyy sukupolvelta toiselle arkkityyppien välityksellä myytein, saduin ja tarinoin.

Dialogi = Dialogi on Sisäisessä teatterissa teatraalista vuorovaikutusta, jossa ihminen pyrkii saavuttamaan aktiivisen kuuntelun ja vuorovaikutuksen kautta uusia itseymmärryksen tiloja. Dialogia voi siis käydä paitsi toisten ihmisten tai oman itsen ristiriitaisten osien, minätilojen, kanssa. Paneutumalla dialogin filsofiaan (esim. Martin Buber, Paul Freire, Mikhael Bakhtin) voit avata itsellesi uutta ymmärrystä paitsi dialogista myös Sisäinen teatteri-prosessista. Sisäisessä teaetterissa ajatellaan ihmisen perimmäisen olemuksen olevan dialogista.

Dissosiaatio = Dissosiaatiolla tarkoitetaan sitä, että ihminen irrottautuu emotionaalisesta ja/tai fyysisestä kokemuksestaan. Ihminen saattaa esimerkiksi onnettomuustilanteissa spontaanisti irrottautua kokemuksestaan, millä hän suojelee psyykettään. Syvimmät minätilat voivat olla täysin irrottautuneena, dissosioituneena, päivätietoisuutemme ulkopuolelle. Tietoisuuden laajeneminen tapahtuu, kun enemmän tai vähemmän unohdetut tunneptoiset minätilat yhdistetään osaksi tietoista minuutta. Tällöin saattavat esimerkiksi ahdistavat tunteet lakata haamuina vainoamasta tietoista mieltämme. Tiedostamattomat minätilamme ovat erityisen haitallisia silloin, kun ne sabotoivat tavoitteisiimme suuntautumistamme. Minätilat edustavat jatkumoa, jossa osa tiloista voi olla hyvinkin tietoisia, ja osa puolestaan lähes täysin unohdettuja. Niiden dissosiaatioaste siis vaihtelee. Kun ihminen saa kosketuspintaa psykodraamallisessa transsissa unohtamiinsa osiin, vapautuu prosessissa energiaa. Kun syviä, hyvin traumaattisia tiloja yhdistetään osaksi minuutta, ihminen hyöytyy terapeutista. Joskus nimittäin prosessi voi olla uudestaan traumatisoiva, mikäli ihmisellä ei ole riittävän vahvaa aikuista osaa itsellän. Psykodraamallisessa transsissa ollaan tekemisissä dissosiatiivisten ilmiöiden kanssa. Myös normaalissa päivätajunnassa ihminen välillä dissosioi itsensä esimerkiksi autoa ajaessa dissosioitunut puoli ohjaa autoa ja tietoinen mieli unelmoi tai suljemme vaikkapa tietoisuudestamme osan, joka tiedostaa partnerimme alkoholismin tai uskottomuuden. Ongelmia meille syntyy arkielämäämme, kun dissosioituneet tilamme tietämättämme sabotoivat elämäämme.

Ego = Tietoisuutemme se osa, joka toimii realiteettiperiaatteella. Ego on parhaimmillaan tietoisen minämme gravitaatiokeskus, monesta tilasta yhdistynyt metatila. Se sopeuttaa käyttäytymisemme ulkoiseen maailmaan sellaiseksi, että toimintamme on sosiaalisesti hyväksyttävää. Egomme on hyvin kehittynyt silloin, kun sillä on totuudenmukainen kuva omasta itsestä: Ihminen tuntee osansa. Hän on saavuttanut sopusoinnun sisäisten ristiriitaisten osiensa kanssa, joskus kompromissien kautta. Hän tunnistaa minätilansa. Terveelle egolle oman kuvansa rakentavalla ihmisellä on myös realistinen kuva toisista ihmisistä. Hän ei siirrä tunteitansa muihin ihmisiin (vihan tunteet, toisen ihmisen gurunomainen ihannointi). Tämä näennäinen sopusointu ei ole pysyvää, vaan ihminen joutuu jatkuvasti tasapainoilemaan itsensä kanssa uusissa sosiaalisissa tilanteissa. Vanhoja tiloja siirtyy teatterin takahuoneeseen ja uusia tai uudistuneita tiloja tulee näyttämölle.

Egotila = Kts. minätila

Ego state -terapia = Minätilojen eli egotilojen hypnoterapiaa. Terapiaa, joka hyödyntää hypnoositilaa, mielen dissosiaatioilmiöitä, kuten minätiloja. Sisäisen teatterin perusolettamus on, että luova minätiloja hyödyntävä kirjottamistila on eräs meditatiivinen itsehypnoositila, jossa ihminen voi lisätä omaa itseohjauksellisuuttaan. Sisäinen teatteri on individuaatioprosessia, itsetuntemuksen lisäämistä tutustumalla omiin minätiloihin.

Ekososiaalinen käänne = Kulttuurissamme tapahtuva siirtymä kohti holistista kultuuria, jossa ymmärretään biologisen, mielellisen, kulttuurisen ja sosiaalisen ympäristön vuorovaikutuksellinen merkitys kaikkien luontokappaleiden hyvinvoinnille. Ne kaikki kietoutuvat yhteen toinen toisiinsa siten, että esimerkiksi että ympristötuho tuhoaa paitsi luontoa myös ihmisluontoa ja hänen kokonaisvaltaista terveyttään.

Eksistentiaalinen = Olemassaoloon liittyvä

Emansipoitua = Ihminen kasvaa riippumattomaksi, itseohjautuvaksi, jolloin toinen ihminen ei enää määrittele hänen elämäänsä. Ihminen tuntee uskomuksensa ja arvonsa, ja uskaltaa elää niiden ohjaamaa elämää.

Emergentti = Kokonaisuudesta nouseva uusi ilmiö. Tässä yhteydessä tarkoitetaan sitä, että ihmistietoisuus on ilmiö, jota ei voida kutistaa pelkäksi biologiseksi ilmiöksi. Tietoisuutta ei voida siis tutkia, tutkimalla aivoja. Sen sijaan ihmistietoisuus syntyy aivojen, ihmisen aistien, koko kehon ja hänen (sosiaalisen, kultuurisen ja biologisen)ympäristönsä vuorovaikutuksessa. Minätilat edustavat tietoisen egon gravitaatiokeskuksia, joiden luovassa vuorovaikutuksessa ego hakee tasapainoaan.

Estetiikka = Filosofia muoto joka tutkii kauneutta eri muodoissaan.

Fakta = Tosiasia.

HTT® = Hallitsevan tilan tunnistus (ESI= Executive State Identification). Austaralialainen hypnoterapeutti Jan Sky on luonut yksinkertaisen menetelmän, jolla omia minätiloja voi tunnistaa ja niistä voi muodostaa tilakartan.

Individuaatio = Ihminen yksilöityy itsekseen henkisessä kasvuprosessissa, jota kutsutaan individuaatioksi. Tämä prosessi tapahtuu Sisäisessä teatterissa kun mielen tiedostamattomatonta materiaalia tehdään tietoiseksi tutustumalla minätiloihin.

Identiteetti = Ihmisen ainutkertainen persoonallinen rakenne. Sisäisessä teatterissa, minätilojen vuorovaikutuksessa syntyvä tarinallinen kokonaisuus. Eheä identiteetti on hyvin keskenään toimeentulevien minätilojen summa ja niiden rakentama johdonmukainen tarina, jossa voi olla erilaisia jopa runollisia muotoja.  Ihminen on tunnistanut ristiriitansa ja pystynyt neuvottelemaan minätilojensa välille sopusointua.

Integraaliteoria = Ken Wilberin holistinen filosofia, joka yhdistää premodernin, modernin ja postmoderin filosofian. Sillä on juurensa transpersonaalisessa psykologiassa. Tästä filosofiasta voi ammentaa aineksia omaan minätilojen kanssa työskentelyyn.

Integraatio= Yhdistymistä. Minätilojen kassa työskenneltäessä erilaisten osien tai tilojen liittämistä osaksi omaa persoonaa. On mahdollista myös yhdistää, integroida tieteellisiä näkökulmia osaksi omaa maailmankatsomusta, ja saavutta tätä kautta uusia korkeampia ymmärryksen tiloja.

Itsereflektio = Sisäisessä teatterissa itsen, omien ajatusten, mielikuvien ja erilaisten teorioiden peilaamista omiin minätiloihin. Jotkut erottavat vielä toisistaan itsereflektion ja itserefleksion. Itsereflektiossa peilataan ajatuksia itsestä ja itserefleksiossa katsotaan itseä ikään kuin toisen silmin. Käytän itsereflektiota tässä kirjassa molempien synonyyminä.

Itseys = Jungilaisessa psykologiassa Itseys (Self) on eräs arkityyppinen tila, joka tulee tietoiseksi, kun tiedostamaton ja tietoinen mieli yhdistyvät yhdeksi gravitaatiokeskukseksi yksilöitymis- eli individuaatioprosessissa. Myös Sisäisessä teatterissa voi ajatella, että itseys ja tietoisten egotilojen muodostama toinen keskus lähenevät koko ajan toisiansa, kun tiedostamatonta materiaalia tehdään tietoiseksi mielikuvittamalla ja sanoittamalla sitä minätiloja hyödyntäen. Ego erilaistuu kun se kokemuksellisesti oppii asioita mielikuvituksensa avulla. Egoa voi näin kypsyttää Sisäisessä teatterissa luomalla minätiloja ja niiden tarinoita spontaanissa sisäisessä tarinallisessa dialogissa. Kirjoittaen ja luovin harjoituksin egomme erilaistuu monipuolisiksi minätiloiksi ja niiden luomaksi identiteettitarinaksi, jolloin dialogisesti uusin metatiloin voimme saavuttaa hetkiä puhtaasta olemisestamme. Egomme sisältyy itseyteen, mutta sillä on itseydestä poikkeava gravitaatiokeskus yksilöitymättömässä ihmisessä. Puhdas itseys on transsendentaalinen jakamaton tila, jossa itseys ja egomme yhtyvät ja sulautuvat: Koemme olevamme osa luontoa, ihmiskunnan historiaa ja maailmankaikkeutta.

 

Kognitiivinen = Mielen toimintoja (esim. ajattelu, muisti tarkkavaisuus, oppiminen, ongelmanratkaisu, luovuus jne) koskeva. Kognitiivinen psykologia tutkii näitä prosesseja.

Medikalisaatio= Elämäntapahtumien ja poikkeavuuksien lääketieteellistämistä ja lääketieteellisten asiantuntijoiden vallan kasvua. Jotkut väittävät jopa, että lääketieteestä medikalisaation kautta tulee uskonto, kaikkien elämänilmiöiden korkein selittäjä. Lääkärit ovat tämän uskonnon pappeja.

Metafora= Vertauskuva. Psykoaktiivinen metafora muuttaa tietoisuuttamme siten, että näemme todellisuuden uudella tavalla. Se yhdistää mielikuvituksen ja järjen uudella tavalla. Tällä voi olla suuri merkitys käytännön elämään. Kun elämänmuutos on merkittävä, voidaan puhua mutatiivisesta metaforasta. Metaforien liikkeessä tapahtuu minätilojen suhteissa vaihdoksia, ja syntyy uusia laajemman ymmärryksen metatiloja.

Metatila = useammasta minätilasta yhdistynyt uusi tila. Tietoisuutemme muodostaa hierarkisen systeemin, jossa on yhdistyneitä korkeamman ymmärryksen minätiloja ja alempia kapeamman näkökulman tiloja. Lapsen tietoisuusuuteen ei ole kehittynyt vielä aikuisia realistisia minätiloja.

Metakognito = tila, jossa ihminen kykenee ottamaan tarkkailijan aseman aikaisempiin tiloihinsa. Tässä tilassa ihminen kykenee ajattelemaan ajatuksiaan ja tunteitaan, ilman, että hän samaistuu niihin. Tietoisuustaitojemme kehittyessä meille syntyy metatiloja, joissa voimme oppia tarkkailemaan omia ajatuksiamme ja oppimisprosessejamme.

Minätila = Ego state -terapiassa eli minätilojen terapiassa persoonan ajatellaan muodostuvan osista, minätiloista, jolla kullakin on omat muistonsa, piirteensä, vahvuutensa ja heikkoutensa, logiikkansa ja ikänsä. Ne edustavat tietoisuuden eri tasoja ja ulottuvuuksia. Toiset ovat tietoisia, toiset esitietoisia ja jotkut ovat syvällä tiedostamattomassa mielen osassa. Sisäisessä teatterissa minätilat ovat samalla metaforia hyödyntäviä mielikuvituskeskuksia, joiden vuorovaikutuksessa tietoisuus organisoituu uudelleen. Egotilat eli minätilat edustavat erilaisten normien mukaisia historiallisia egotilojamme. Meissä on olemassa potentiaalisena kaikki mahdolliset minätilat. Sosiaalinen ympäristömme ja oma henkilöhistoriamme kokemuksineen ovat muokanneet meitä siten, että tietyt minätilat ovat tulleet meissä hallitseviksi tiloiksi ja tietyt ovat painuneet unhoon. Valintaprosessi on ollut yleensä tiedostamaton. Sisäisessä teatterissa teemme minätilojemme valinnat uudestaan. Tulemme tietoiseksi siitä, mitkä egomme tilat ohjaavat ja hallitsevat elämäämme. Itsetiedostuksemme lisääntyy ja syntyy uusia metatiloja.

Narratiivi = Kertomus. Tarina. Narratiivi voi olla kuvallinen, suullinen tai kirjallinen. Narratiivissa on alku, keskiosa ja loppu. Narratiivinen terapia on terapiaa, joka hyödyntää tarinoita. Sisäinen teatteri on narratiivista itseohjauksellista toimintaa, joka hyödyntää minätiloja.

Narratiivinen psykoterapia = Narratiivisessa psykoterapiassa avataan asiakkaan sanattomia ja sanoitettuja kertomuksia. Ihmisen kokemuksellinen totuus on suhteellista, ja se jäsentyy sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Sisäisessä tetterissa oman henkilöhistoriamme varrella muodostuneet minätilat, toimivat tarinan luojina, totuuden merkityksen välittäjinä ja uuden syvemmän ymmärryksen luojina. Metaforinen kieli on kokemuksiemme välittäjäainetta. Kantava identiteettitarina on hyvin kehittyneen egon luoma ja se on johdonmukainen ja hyvin jäsentynyt.

Paradigma = Tietoteoreettinen näkökulma. Tieteellisten näkökulmien voi ajatella edustavan erilaisia näkökulmia todellisuuteen, ja niiden spontaanissa dialogissa on mahdollista löytää uusia laajempia tietoteoreettisia näkökulmia. Me itse voimme toimia tiedon integraatiokeskuksina.

Postmodernismi = Modernin aikakauden jälkeen syntynyt jälkimoderni aika. Käsitettä käytetään sekä taiteissa että filosofiassa. Sen olemuksesta ollaan eri mieltä, mutta tyypillisiä asioita on ollut tiedon pirstoutuminen ja totuuden suhteellisuus. Monet pitävät Sören Kierkegaardia ja Martin Heideggeria postmodernistisen ajattelun esi-isinä. Kriitikot arvostelevat sen relativismia, ”kaikki käy-menttaliteettia”.

Psykodraamallinen transsi= Itse ohjauksellinen transsitila, jossa ihminen hyödyntää Sisäisen teatterinsa minätiloja.

Rationaalinen = Ihminen osaa valita erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa ihanteellisimman minätilan. Rationaalinen ihminen tunnistaa minätilansa, ja osaa hyödyntää niitä johdonmukaisesti.

Sisäisen teatterin ohjaaja = Itsetuntemusmatkan ohjaaja. Ohjaaja kasvattaa aluksi Sisäiseen teatteriin luovuutensa avulla aikuisia kypsiä minätiloja. Tämän jälkeen ohjaaja asettuu tietoisesti itseyden ja minätilojen muodostaman egon keskusten väliin ohjaamaan hymyillen ja leikkimielisesti prosessia, joka tapahtuu kahden itseyden gravitaatiokeskuksen välillä. Välillä prosessi lipsahtaa enemmän tiedostamattomalle puolelle, jolloin spontaaneja muotoja ja uusia mielleyhtymiä syntyy ja välillä puolestaan tietoisemmat kypsät aikuiset egotilat puuttuvat prosessiimme – ne pyrkivät säilyttämään realiteettitajuamme. Kukin voi oman Sisäisen teatterin ohjaajana halutessaan miettiä, millä tavalla hän suhteuttaa mielensä osia, sen syvärakennetta toinen toisiinsa. Itse ajattelen, että Sisäisessä teatterissa Sisäisen teatterin ohjaaja lähentää paitsi uusia ja vanhoja minätiloja toinen toisiinsa, myös itseydenkeskuksia – egoa ja itseyttä – toinen toisiinsa. Kun ihminen kykenee läsnäolevaan elämään, ovat nämä gravitaatiokeskukset sulautuneina hetkiksi toinen toisiinsa. Ei ole egoa, on vain puhdas transsendentaalinen itseys joka on paitsi tyhjyyttä, se sisältää myös kaikki tietoisuuden mahdolliset muodot. Tällöin tekemättä mitään, kaikki muodot syntyvät hänessä kuin itsestään. Oman ohjaajan avulla ihminen jäsentyy kiinteämmin maailmaan ja yhteisöönsä ruumiillisena ja kokevana ihmisenä. Perusperiaate on, että ihmiselle on dialogisesti erilaistuttava kypsä realiteettitajun omaava ego, jotta se voi sulautua itseyteen. Tämä merkitsee yhä laaja-alaisempien metatilojen syntymistä, jossa ihminen oivaltaa, että hänessä on olemassa sisällään kaikki mahdolliset tarinalliset muodot. Ihmisen lukemattomat minätilat sulautuvat jakamattomaksi suureksi metatilaksi, se yhdistyy itseyteen, joka on osa maailmaan suurempaa tietoisuutta, rakkautta. Teatterin ohjaajan avulla egomme erilaistuu tiedostamattomasta mielestä, jolloin se lähenee itseyttä, puhdasta olemistamme. Puhtaan olemisemme voimme siis saavuttaa Sisäisen teatterimme ohjaajan ohjaamana dialogisesti.

 

Situationaalinen säätöpiiri = Lauri Rauhalan holistinen teoria. Ihmisen olemuspuolet ovat tajunnallisuus, situationaalisuus ja kehollisuus, jotka kietoutuvat toinen toisiinsa erottamattomasti. Näiden eri olemuspuolien yhteenkietoutumista Rauhala kutsuu situationaaliseksi säätöpiiriksi.

Sosialisaatio = Sosiologiassa käytetty käsite, joka kuvaa sitä, kuinka ihminen kasvaa prosessinomaisesti yhteiskunnan jäseneksi. Sosiaalisaation kautta ihminen omaksuu yhteisönsä arvot ja uskomukset. Sisäisessä teatterissa nämä sosialisaatioprosessit tehdään näkyviksi.

Sosiopatia = Monilla sosiopaateilla on voimakas viehtymys jännitykseen: he tarvitsevat jatkuvasti toimintaa tai muutoin he kyllästyvät ja alkavat käyttäytyä normaalista poikkeavasti. Sosiopaatit eivät myöskään yleensä kadu tekemisiään eikä heidän omatuntonsa soimaa, vaikka he olisivat tehneet millaisia hirmutekoja. Heiltä puuttuu myös myötäelämisen taito, mikä ilmenee kyvyttömyytenä asettua toisen ihmisen asemaan. Siksi monet sosiopaatit käyttävät muita ihmisiä hyväkseen: heistä on luonnollista, että heidän vuokseen uhraudutaan, mutta he eivät tunne tarvetta vastapalveluksiin. Syynä siihen, että röyhkeästi käyttäytyviä ihmisiä haukutaan helposti psykopaateiksi, on sairaalloisen epäsosiaalisten ihmisten äkkipikaisuus. He toimivat hetken mielijohteesta ajattelematta seurauksia. Lisäksi heidän totuuskäsityksensä on usein hämärtynyt eli he eivät epäröi valehdella, jos valehtelusta on heille hyötyä. Jos sosiopaatti käyttäytyy rikollisesti, hän on monella tapaa vaarallinen. Rangaistukset tehoavat harvoin sosiopaattirikolliseen. http://tieku.fi/kysy-meilta/psykopatian-oireet

Symboli = Merkki, joka edustaa jotakin asiaa. Esimerkiksi risti on kristinuskon symboli.

Synestesia = Erityisesti joillakin ihmisillä esiintyvää aistien sekoittumista. Jonkun aistikanavan aktivoiminen aiheuttaa toisen aistinkin aktivoitumisen. Esimerkiksi jotkut näkevät numeroita väreinä. Jonkin asteisena synestesiaa voi ajatella esiintyvän kaikilla ihmisillä, ainakin käytämme synesteettistä metaforista kieltä jatkuvasti. Esimerkkejä: ”Elämä maistuu tällä hetkellä hyvältä.” ”Ajatuksesi tuntuu hyvältä.” Tätä pidetään metaforista synestesiaa pidetään kuitenkin eri asiana kuin varsinaista synestesiaa. Ihminen voi oppia hyödyntämään syntestesia ilmiöitä muistinsa kehittämiseen. Varsinaista synestesiaa ja metaforista synestesiaa voidaan hyödyntää oppimisprosesseissa. Voimme vaikka rakentaa pankintunnusnumerosta visuaalisen mielikuvan. Todellisista synesteetikoista tulee huomattavan paljon useammin luovan alan ammattilaisia kuin ihmisistä, joilla ei ole varsinaisia synesteettisiä kokemuksia. Kaikki synesteetikot eivät ole tietoisia omasta synestesiastaan. Ihminen voi avata tätä tietoisuuttaan, jolloin hän voi oppia hyödyntämään tätä kykyään. http://synaesthesia.com/media/uploads/Synaesthesia_Learning.pdf

Synkronisiteetti = Kaksi tapahtumaa liittyy kokemuksellisesti merkitysellisesti toisiinsa, ilman että niissä vaikuttaa olevan loogista syy- ja seuraussuhdetta. Esimerkki: Kirjoitin juuri erästä tekstiä, jossa pohdin psykoanalyyttistä minätilojen olemusta. Huomasin lattialla tunnistamattoman kirjan, joka oli pudonnut siihen avoimena. Kirjasta löytyi asiaa juuri siitä, mitä olin kirjoittamssa. (Paul Ricaeurin psykoanalyysiä). Kysyin mieheltäni, mistä kirja on ilmestynyt. Hän sanoi löytäneensä sen aitan lattialta ja oli tuonut sen siihen minun viereeni tietämättä lainkaan edes mistä kirjasta oli kysymys. Kirja oli synkronistisesti auennut juuri sopivasta kohdasta.

Transmodernismi= Transmoderni kulttuuri on postmodernin pirstoutuneen kulttuurin jälkeinen kulttuuri. Käsite on alunperin argentiinalaismeksikolaisen filosofin, Enrique Dusselin. Se yhdistää premodernia, modernia ja postmodernia ajattelua. Transmodernismi arvostaa ihanteellisuutta, sosiaalista optimismia, jaloutta ja pyhyyden kokemista. Lisäksi se pitää keskeisenä ihmisen henkistä kasvua. Transmoderni ihminen haluaa löytää elämälleen merkityksen ja hän haluaa kokea, että hänen elämällään on tarkoitus. Viisauteen kasvaminen ja sen opastus tapahtuu transmodernissa kulttuurissa koko ihmiselämän ajan. Globaalisti transmoderiin aikaan siirtyminen merkitsee sitä, että ihminen siirtyy Eurooppa-keskeisestä ajattelusta ajatteluun, jossa tiedostetaan marginaalissa olevien kulttuurien vahvuudet. Käytännössä tämä merkitsee vanhojen valtahierarkioiden vähittäin tapahtuvaa tasoittumista.Transmodernissa kulttuurissa tiedostetaan entistä paremmin oman kulttuurin heikkoudet, ja transmoderni kulttuuri voi ottaa vastaan hyödyllisiä ajattelu- ja toimintatapoja alkuperäiskansojen viisaudesta. Ihminen luopuu omasta kulttuurisesta ylemmyydestään ja laskeutuu tasa-arvoiseen dialogiin muiden kulttuurien kanssa. Ihminen tulee tietoiseksi oman kulttuurinsa hierarkioista, joilla alistetaan sekä ihmisryhmiä että tapoja elää ja tietää. Samalla kuolee länsimainen yhden egon malli, ja hyväksytään ihmisen monitilaisuus, mikä johtaa samalla ymmärrykseen pluralistisesta todellisuudesta: Oikeita elämäntapoja voi olla monenlaisia.

Tietoisuustaidot = Tietoisuustaitoja omaava ihminen osaa hyödyntää tietoisuutensa erilaisia tajunnantiloja. Hän kykene saavuttamaan metakognitiivisia tiloja, joissa hän kykenee tavoittamaan oman tietoisuutensa ohjauksen. Ihminen oppii ajattelemaan tunnepitoisia ajatuksiaan, eikä hän ole vain niiden uhri. Tietoisuutaitoja omaava ihminen kokemuksellisesti vähitellen oivaltaa kaiken perinmäisen ykseyden, sen, kuinka kaikki luontokappaleet ovat riippuvaisia toinen toistensa kohtalosta. Tietoisuustaitoja voi harjoittaa mm. erilaisin visuaalisaatioharjoituksin, luovien terapeuttisten prosessien avulla, kuten aktiivisen mielikuvituksen avulla, itsehypnoosiharjoituksin ja vaikkapa meditoiden, mietiskellen tai rukoillen. Kukin ihminen voi itse löytää oman tapansa harjoittaa tietoisuustaitoja. Sisäinen teatteri -kirjoittaminen on eräs tapa harjoittaa tietoisuustaitoja.

Massaihmisestä tietäjäksi – tietoisuutaitojen perusteita

Eräs lukijani moitti minua, että kieleni on vaikeaselkoista. En tiedä tuleeko se nyt tässä seuraavassa mietelmässä yhtään sen helpommaksi. Minkäs teet? Olen sitä mieltä, että oppimalla kielipelejä, aukeaa uusia maailmoja. Oppiminen ei aina ole helppoa.

Omasta mielestämme kulttuurimme on ollut kummallisesti yksipuolinen. Se korostaa yhden sortin järkeä ja sen ”aikuista” kylmän järjen numeerista logiikkaa, vaikka todellisten tietäjien valtakunta on myös lasten valtakunta. Sydämen viisautemme avautuu nimittäin muuntuneiden tajunnan tilojemme kautta.

Lasten valtakunnalla tarkoitan sitä, että nykyajan tietäjällä on paitsi riittävän vahva aikuinen tila, hän osaa hyödyntää kokonaisvaltaisesti erilaisia muuntuneita tajuntansa tiloja. Näitä tajunnan tiloja voidaan kutsua myös transseiksi tai meditatiivisiksi tiloiksi. Lapsi osaa käyttää luovasti omaa tajuntaansa, esimerkiksi mielikuvitustansa, ja hänessä on olemassa vielä erilaisten tajunnan tilojen koko kirjo. Tietäjälle luovat tilat avaavat intuitiivisen viisauden.

Tavallinen aikuinen Virtuaali Ville tai Vilma ei tiedä itsestään juuri muita tiloja kuin että joskus hän nukkuu ja toisinaan hän on hereillä. Hän on tappanut itsestään lapsen tilat. Meillä on ollut yksipuolisen järjen kulttuuri, joka on kieltänyt meiltä tietoisuutemme laajenemisen mahdollisuudet, rajoittamalla tajunnan tilojemme runsautta. Ne ovat olennaisia luovassa kokemuksellisessa oppimisessa. Ehkä tämä on ollut kuitenkin tärkeä vaihe ihmiskunnan historiassa, sillä hyvin kehittynyt realiteettitaju sekin on tärkeä. Lapsi kasvaa aikuiseksi kun hänelle kehittyy vahva tietoinen minä.

Itseohjautuvuutemme ytimessä on se, että ihminen oppii laaja-alaisesti hyödyntämään kokemukselliseen oppimiseensa tajuntansa erilaisia muuntuneita tiloja. Itse kutsun näitä taitoja tietoisuustaidoiksi.

Tässäpä on erinomainen kuva, joka kertoo millaisia muuntuneita tajunnantiloja meillä voi olla:

page30_1Ergotrooppisella puolella on erilaiset luovat ”hallusinatooriset” kiihotustilat. Tänne sijoitan mm. aktiivisen mielikuvituksemme, terapeuttisen tanssin, shamanistiset tanssit, psykodraaman, runonlaulannan ja itkuvirreit. Myös skitsofreeniset tilat ovat tällä puolella. Itse ajattelen, että varsinaisesta skitsofreniasta kärsii ihminen, jolla ei ole vahvaa aikuista realiteettitajun omaava tietoisen minän keskusta, egoa, jolla hän kykenee ohjaamaan meditatiivista kokemustaan. Hän jää transsiensa lumoihin. Tämä tila ei pelkästään ole skitsofreenikolla tahdonalainen, vaan sillä on ilmeisesti biologinen perustansa.

Muuntuneitten tajunnan tilojen kanssa työskentely ei ole täysin vaaratonta. Itse pidän tärkeänä, että kun ihminen lähtee työstämään tajuntaansa, hän on kehittänyt itselleen vahvan aikuisen tietoisen minän keskuksen. Hänellä on hyvin kehittynyt ego. Nykyään ajattelen, että skitsofreeniset ja hallusatooriset tilat nekit ovat loogisia. Niiden logiikka ei ole kuitenkaan tätä luonnontieteellistä logiikkaa, vaan niillä on oma symbolinen logiikkansa. Toisen kutsuvat sitä runolliseksi logiikaksi.

Tropotrooffiset tajunnan tilat, kuten monet hypnoottiset ja meditatiiviset rentouttavat tilat, kuten zazen (hengitysmeditaatiotyyppiset meditatiiviset tilat, tietämättömyyden pilvi), voivat kuljettaa meidät samadhin kaltaisiin ykseyden rentoutuneisiin tiloihin, jossa kehon, mielen ja ympäristön väliset rajat katoavat. Puhutaan transsendentaalisista kokemuksista. Tämä samandhi on rinnakkainen kokemus ergotrooppisen kokemuksen mystiselle ekstaasille, joka sekin on yliyksilöllinen, siis itseytemme rajat ylittävä transsendentaalinen kokemus.

Kuten näemme, sekä ergotrooppinen että troptrooppinen kokemus voi kuljettaa meidät myös tietoisen egon ulkopuoliseen itseyden (Self) keskukseen. Sydämen viisaus, intuitiivinen viisaus, syntyy sitä kautta, että kykenemme irrottautumaan hetkiksi egostamme. Meissä on paljon viisautta, jota järkemme ei ymmärrä.

Itse ajattelen, että monipuolinen, luova tietäjä kykenee hyödyntämään useanlaisia tajunnantiloja. Hän osaa käyttää sekä aivojensa luovaa että rationaalista puolta. Jokaisesta voi tulla tietäjä, kun hän uskaltaa hetkiksi irottautua arkisista egon ja sen järjen syy- ja seuraussuhteista monipuolisiin tajunnan muuntuneisiin intuitiivisen viisauden tiloihin.

Nämä meditatiiviset prosessit eivät ole täysin vaarattomia, joten mielestäni on tärkeää, että ihmisellä on tukihenkilöitä tällaisiin prosesseihin. Mikäli ihmisellä ei ole riittävän vahvaa tietoisen minän keskusta, egoa (kaaviossa ylhäällä keskellä),  voi hän hukkua erilaisiin transsitiloihinsa.

Skolimowski ja minä – kahden mielenteatterinohjaajan mietteitä nr. 21

William James oli sitä mieltä, että kaikki lääketieteen fysiologiset teoriat, joita pyritään käyttämään mystisten ilmiöitten selittämiseen, ovat tuomittava epäloogisiksi tai epätäydellisiksi. Olen samaa mieltä Jamesin kanssa. Liitänkin mystiset kokemukset laajempaan systeemiseen ymmärryskokemukseen, jonka eräs pieni osa luonnontiede vain on. Luonnontiede on eräs mahdollinen joskus hyvinkin hyödyllinen tapa hahmottaa ja yrittää selittää todellisuutta. Emme voi kuitenkaan ymmärtää elämän kokonaisuutta, tutkimalla sitä vain sen yhden osan sisällön kautta. Meillä täytyy olla luonnontiedettä laajempi integratiivinen näkemys, esimerkiksi Skolimowskin ajattelun tai  hermeneuttisen ajattelun ontologia, jossa voisimme porautua mystisten kokemusten ytimeen. Meidän on erotettava käsittellisesti tieto ja ymmärrys toisistaan. Itseasiassa uskon, että parasta tieteellistä oivallusta syntyy silloin, kun leikimme eri perinteistä lähtevillä näkemyksillä ja  tuotamme tällöin samalla uusia mahdollisia hypoteettisia näkemyksiä.

Toki jonakin päivänä biologia voi tarjota meille lisää tietoa ilmiön eräästä olemuspuolesta. En kuitenkaan usko, että koskaan ”newtonilaisesti” voidaan selittää sitä, että tietoisuus voi nousta uuteen ymmärrykseen, jossa se ylittää mielen aikaisemmat kognitiiviset sisällöt. Uskallan vahvasti epäillä, saavuttammeko koskaan sellaista tietoa, että mystinen kokemus tulisi pelkästään biologisesti käsitettynä ymmärrettäväksi. Mielestäni kyseessä on nimittäin luonnontieteelle mahdoton tehtävä. Eikö se Lauri Rauhalakin joskus ole sanonut, ettei kolikkoja katselemalla ja tutkimalla selviä inflaation luonne? Lisäisin tähän, että jos näin kuitenkin sattuisi käymään, olisi kysymyksessä juuri mitä suuremmalla todennäköisyydellä ”mystinen kokemus” eli kokemus, jossa vanha ymmärrys ylitetään.

Luonnontiede on toki minulle tärkeää. Tulee mieleen ainakin kaksi syytä, miksi näin on. Ensinnäkin se tarjoaa tärkeimmän työvälineeni hammaslääkärin työhöni. Eli kun kyseessä on ensisijaisesti materialistinen ongelma, on sen tarjoama viitekehys erinomainen. Sen sijaan, kun kyseessä on eheyttävä vuorovaikutus potilaani kanssa, on tällä viitekehyksellä itselleni vähäisempi ja rajoittuneempi merkitys. Se on kuitenkin juuri tämä toinen merkitys, jonka sanoisin olevan, että luonnontiede pitää jalkani (vai pitääkö?) maanpinnalla, jotten huku täysin transkendentaaliseen mystiseen todellisuuteen. Tiede on minulle ankkuri tähän maailmaan. Väitän, onnistunut vuorovaikutus potilaani kanssa on pikemmenkin improvisoitua taidetta kuin tiedettä. Jokainen ihminen on yksilö, johon ei voi ”soveltaa” mitään yksittäistä teoriaa, vaan joudun käyttämään laajempaa ymmärtämystäni, joka nojaa puolestaan kokemuksiini, ja tietooni integratiivisesta psykologiasta, kirjallisuudesta ja filosofiasta.

Yhteen vetona sanottakoon, että mystinen kokemus on tekemisessä tämän itseään ylittävän uuden ymmärryksen kanssa. Siinä siis riisutaan itseltä pois egon kaikki osat, jonka jälkeen paljastuu aito itseys, joka on osa suurempaa universaalia itseyttä, jota voimme kutsua vaikkapa Jumalaksi tai Kosmokseksi. Uskon, että parhaimmillaan luovuus toimii juuri näin; vapaudumme egonosiemme (mielentilojemme) tietoisesta sisäisen prosessimme säätelystä. Tällöin mielentilat lähteevät spontaanisti luomaan jotakin uutta, vanhat rajat ylittävää. Luova ajattelu ei synny siitä, että yritämme puristaa ajatuksemme yhden empiirisanalyyttisen viitekehyksen sisään, sillä tämä ajattelu on vain yksi egomme sisällön mahdollinen osa.  Se ei myöskään avaudu, kuuntelemalla  fundamentalistista autoritaarista uskonnon julistajaa.  Mystiikka on osa kokonaisvaltaista laajempaa subjektiivista ymmärtämystä, jossa meillä voi olla sekä hengellisiä että tieteellisiä ohjaajia.

Mystisessä kokemuksessa säilyvät saavuttamamme kykymme ja taitomme, joita luovassa prosessissa voidaan integroida itseään ylittävällä tavalla taiteellisesti tai tieteellisesti oivaltavalla tavalla. Hienommin sanottuna transkendentti (itseään ylittävä) luova  kokemus on introvertti (sisäänpäin kääntynyt) mystinen kokemus. Uskon, että juuri tämä kokemus on kaiken merkittävän luovuuden keskiössä. Oma mielenteatterini oli introvertti mystinen kokemus.

Toki tiedettä tai taidetta voi tehdä ilmankin mystisiä kokemuksia, mutta luovilla henkilöillä on havaittu Kellyn ja Grosson mukaan olevan enemmän mystisiä kokemuksia kuin ”tavallisilla pulliaisilla”. Vai voiko? Skolimowski väittää,että kaikki meistä on enemmän tai vähemmän mystikkoja. Voimme hänen mukaan puhua oikeutetusti mystisestä kokemuksesta joka kerta kuin joku kokemus aiheuttaa meissä muodonmuutoksen. Uskon muuten, että voisimme tuottaa enemmän luovia ja luultavasti myös paremminvoivia ihmisiä, kun muutamme koululaitoksemme sellaiseksi, ettei siellä ei pyritä opettamaan ihmisille ensisijaisesti irrallista tietoa. Lopetamme ihmisen pirstomisen erityistieteitten osiksi ja samalla lopetamme kaikkien ilmiöiden medikalisoimisen tai materialistamisen.

Meillä on olemassa kaikki se filosofinen ja psykologinen ymmärrys, jotta voimme rakentaa kouluistamme ihmisen yksilöitymistä tukevia integratiivisia systeemejä. Tarinat, myytit, mielikuvat, keholliset ilmiöt, historiallinen ja antropologinen tiede, filosofia, taide ja luonnontiede edustavat ymmärtämyksemme eri muotoja, joita kaikkia voimme hyödyntää. Uskon, että monella oppilaalla on sisäsyntyinen jano monenlaiseen tietoon, jota meidän tulisi myös ruokkia. Voimme tehdä muiden taidemuotojen lisäksi myös ajattelusta ja sen ilmauksesta kirjoittaen taidetta. Voimme rakentaa ihmisestä mahdollisimman hyvin itseohjautuvan. Uskon, että oppilaitten kanssa kumppaneina voimme löytää juuri hänelle ominaisen luovuuden muodon. Voimme kehittää hänen yleisiä ongelmanratkaisutaitojaan. Voimme lisätä hänen filosofista ja terapeuttista ymmärtämystään.  Voimme opettaa oppilaalle erilaisia tapoja purkaa tunteita ja voimme auttaa häntä alkuun yksilöitymisprosessissa. Ihanteena voisi olla kasvattaa jonakin päivänä uusi mahdollisimman vähän traumatisoitunut sukupolvi, joka lakkaa siirtämästä ongelmiaan lapsilleen.  Uskon, että siirtyminen tietopainotteista luovuuspainotteiseen kouluun voisi vähentää kollektiivista sisäistä ahdistustamme. Tällöin uusi sukupolvi voisi toteuttaa  paremmin elämässään omaa potentiaaliaan, eikä heidän sisäänsä patoutuisi  samassa mittakaavassa vihaa.  Heidän ensisijainen huomionsa, kun ei olisi  keskittynyt aineellisiin ulkoisiin muotoihin vaan sisäisyyden kehittämisessä. Tällöin uskon, että voisi löytyä myös entistä enemmän vapaaehtoista halua tinkiä elämän aineellisista pyyteistä, mikä on kestävän kehityksen edellytys. Voimme elää parempaa elämää samalla aineellisesti tuhlaten vähemmän.

Olen tainnut tuoda jo aikaisemmin esille, että ehkä minun ja vanhempieni sukupolvi, olemme olleet kollektiivisesti maailmansodan ym. traumatisoivien kokemuksien ja niiden jälkimaininkejen vankeja. Nykyinen materialistinen valtakulttuuri voi olla traumaattisen projektion tuotos. Väitän, että yhä harvempi meistä voi toteuttaa työtään itseisarvoisesti omaa potentiaaliaan toteuttaen. Romantisoiden, olemme myyneet sielumme aineellisuudelle ja sen tehokkuudelle. Uskon, että ainoastaan siirtymällä monikulttuuriseen paradoksaaliseen luovuuden lumoukselliseen maailmaan, voimme voittaa nykyisen pahoinvointimme.

Kelly ja Grosso puhuvat tieteellisestä amnesiasta eli muistinmenetyksestä. Meillä on ollut valtava määrä ajattelijoita, joiden ideat ylittävät nykyisen reduktiivisen tieteellisen ymmärryksen, mutta olemme halunneet unohtaa ne. Ehkä aika ei ole ollut kypsä integraatioon? Voimme tulevaisuudesta hyväksyä ja kannustaa ihmisiä luovuuteen, mutta samalla ankkuroimme luonnontieteen avulla tiedon reaalielämään. Tietoisuudenhan voi ajatella nousevan eräänlaisena spiraalina, jossa välillä palataan lähelle alkua ja taas noustaa. On eletty reduktiivisen materialistisen tieteen valta-aikaa. Psykologiassa tämä on ilmennyt behaviorismina ja sen jälkeisenä kognitiivisena psykologiana. Näissä suuntauksissa ei ole muuta vikaa, kuin että ne yksin antavat liian yksipuolisen ja mekanistisen kuvan ihmistietoisuuden luonteesta. Ainoana psykologisina käsityksinä ne tekevät meistä  torson. Spiraalin yksi lenkki on kuljettu, kun transpersonaalisesta Jamesistä ja Mayersistä on siirrytty empiirisanalyyttiseen tieteeseen. Nyt on tiedon integraation aika ja meidän lähdettävä nousemaan uuteen korkeamman ymmärryksen lenkkiin spiraalissamme.

James muuten väittää, että mystisen kokemuksen ”puhtausasteissa” on eroja. Voimme siis pystyä kehittymään prosessissamme siten, että mystisitä kokemuksistamme tulee yhä puhtaampia ja hienostuuneempia.  Yhtä kaikki, pienemmät ja suuremmat mystiset kokemuksemme voivat kaikki aiheuttaa meissä muodonmuutoksia, joissa havainto-, kognitiivinen- ja itseilmaisukapasiteettimme löytävät uutta ulottuvuutta. Hyvin moni voimakkaita tällaisia kokemuksia saavuttaneista, haluaa jotenkin antaa muotoa kokemukselleen taiteen ja tieteen keinoin.

Jamesin edeltäjä Myers (1885 Human Personality) toi esille kolme ominaisuutta, jotka ovat tyypillisiä neron ajattelulle. Nämä samat tekijät ovat Kellyn ja Grosson mukaan olennaisia myös mystisissä kokemuksissa. Nämä kolme asiaa ovat:

  1. Jatkuvuus – Mystisessä kokemuksessa kokija tajuaa asioiden väliset yhteydet, jolloin hän kykenee näkemään sellaistenkin ilmiöiden yhteyden toisiinsa, joita ”normaalit” ihmiset pitävät toisistaan erillisinä asioina.
  2. Automatismi – Mystisessä kokemuksessa asiat tapahtuvat ikään kuin passiivisesti. Prosessia ei ohjaa oma tahto, vaan se kulkee ikään kuin itsestään. Prosessi on teleologinen, toiseuteen kurottautuva.
  3. Yhteenmittaamattomuus. – Mystisessä kokemuksessa hyväksytään elämän paradoksallisuus ja ristiriitaiset yhteenmittaamattomuudet. Myös tietoinen minä ja tiedostamaton minä ovat toisiinsa loogisesti yhteenmittaamattomia. Mystikko kykenee riisumaan itsensä yksittäisistä kognitiivisista ajattelumalleista ja nousemaan niiden yläpuolelle.

Karkeasti jaettuna omassa eheyttävässä kirjoittamisprosessissani alkuvaihe oli ”retrospektiivistä psykoanalyysiä” eli menneisyyteen suuntautunutta erilaisten kokemusten mässäilyä ja leikkiä. Tässä vaiheessa saavutin katarsis-kokemuksia. Ne olivat patoutuneitten tunteitten purkauksia esim. ”itkukohtauksia”, joiden uskon olleen tähän prosessin vaiheeseen liittyviä egonosien sisältöjen integraatiota osaksi eheämpää minuutta. Retrospektiivisestä vaiheestä siirryin kuitenkin ”teleologiseen psykoanalyysiin”, jossa lähdin leikkimään erilaisilla ja erilaisilla mahdollisilla egojen sisällöillä integroimalla ajatuksia esimerkiksi filosofeilta (Simone Weil, Sören Kierkegaard, Martin Buber, Lauri Rauhala, Georg von Wright), luonnontieteestä, kristinuskosta, myyteistä ja tarinoista. Lähdin siis irrottautumaan vanhoista uskomuksistani leikkien elämän ristiriitaisilla ulottuvuuksilla. Tässä vaiheessa saavutin pari kertaa mystisiä kokemuksia, joita kutsuin kirjassani epifanisiksi hetkiksi. Parhaimmallani kirjoittaessani olin juuri silloin, kun prosessi eteni automaattisesti, ilman omaa tahtoani. Kirjoitettuani spontaanisti ilman tietoisen mielen ohjausta luvun, annoin tietoisen mieleni jäsentää sen sisällön.  Tavanomaisessa prosesissa synnytin tektiä 10- 16 sivua, jota lähdin sitten tietoisesti ”editoimaan”. Tekstin tuottaminen oli siis tiedostamattoman ja tietoisen mielen välistä luovaa vuorovaikutusta. Kuten olen aikaisemmin jo tuonut esille, koin olleeni eräänlaisessa ”transsitilassa”, ja juuri tämän kautta onnistuin vapauttamaan itseni yksittäisten mielentilojeni, egon osieni, tietoisesta ajattelusta.

Tämä nykyisen kirjoittamiseni ei tapahdu yhtä luovana  prosessina, kuin tämä mielentilojeni teatteri. Toki uskon nytkin työskentelyni olevan tiedostamattoman ja tietoisen milenosieni yhteistyötä, mutta tietoiset mielentilani ovat enemmän ohjaksissa. Tiedostamattomasta nousee kuitenkin jatkuvasti uusia oivalluksia, joita otaan mukaan tähään tekstiini. Mystistesti jostain kummallisesta lähteestä nousee mieleeni uusia ajatusaihioita, samaan tapaan kuin pilviä ilmestyy jostain näkymättömästä aineesta taivaalle. Tiedostamaton mieleni on ideoiden aarreaitta.