Pieni purppuranvärinen tyttö

Älä koskaan suostu siihen,

että pyydät anteeksi tunteitasi.

Jos sen teet,

pyydät anteeksi sitä,

että puhut totta.

Benjamin Disraeli

Amerikkalainen holistinen syöpälääkäri Bernie Siegel uskoo piirtämiseen, uniin ja intuitioon. Hän hakee tautimäärityksiä paitsi potilaan kehosta, myös heidän maalauksistaan.   Antautumalla tiedostamattoman mielemme viesteille, on meille mahdollista nähdä lisäksi itse itsemme yhä tunnerehellisemmin – myös kuvallisen ilmaisun keinoin.

Mietin, mitä Siegel sanoisi tästä muutaman kuukauden vanhasta maalauksestani. Näkisikö hän sen, mitä Melanoomakukkani minusta kertoo?

Sisäisen Heleneni taidettaKertooko nämä kymmenen valkoista ja viisi sinistä kukkaa jotakin minusta ja sairaudestani…  Onko numeroilla jokin merkitys?  Entä värit? Sinistä pidetään depression värinä, samanaikaisesti se on myös monen muun asian, kuten mielenrauhan väri. Entä valkoinen? Sitä pidetään kokonaisuuden ja uudestisyntymän värinä. Entä tausta värit?  Ruskea maanläheisyyttä? Synkkä mustanruskea väri varjossa. Onko kenties kuolemaa tai sen pelkoa?  Entä  keltainen ja lime, ne värit, jota opettajani Urho ehdotti? Ehkä hän tahtoi lahjoittaa minulle elämän energiaa ja uutta, tuntemattomasta mullasta versoavaa, hempeän vihreetä minuutta?

Vastaa,  pieni Melanomakukkaseni, mitä haluat minulle sanoa?

 

Bernie Siegel kertoo kirjassaan (The Art of Healing) tarinan pikkutytöstä.  Eräs perhe tuli Siegelin vastaanotolle. Koska heidän pikkutyttönsä oli sairastunut vakavasti, perhe oli rikki ja onneton. Siegel pyysi syöpään sairastunutta lasta piirtämään kuvan perheestään.  Hän tekikin sen. Tyttönen piirsi sohvan, jossa istui rakastava isä ja äiti. Lapset olivat vanhempiensa syleilyssä. Paitsi yksi. Juuri hän, syöpään sairastunut,  istui erillisellä tuolilla purppuranväriseinä.

Tyttö koki itsensä äärimmäisen eristetyksi ja yksinäiseksi, koska perheessä ei jaettu  tunteita. Siegel keskusteli ongelmasta kyseisen perheen kanssa, ja opasti sen jäseniä keskustelemaan avoimesti tunteistaan.  Purppuranvärinen tyttö kuoli  sittemmin  syöpäänsä. Siegel sanoi jo tienneen sen piirrustustavasta ja väreistä.  Mutta perhe voi kuoleman jälkeen surussaan hyvin, se eheytyi, koska he olivat kyenneet ilmaisemaan tunteensa. Myös ne kaikkein kipeimmät.

Kaikista tunteista täytyy voida puhua: hyvistä, pahoista, kielletyistä, &”/#/#-maisista tunteista. Meillä on keskuudessamme liian paljon purppuranvärisiä yksinäisiksi hylättyjä syöpäpotilaita. Ihmisille, kun ei ole opetettu tunnetaitoja, toinen toisiinsa liittymistä tunteiden avulla. Moni purppuranpunainen hoitaa kuihtuvaa tai virkoavaa kukkaansa yksin kotona tai sairaalassa.

Tunteet ovata  liima, jolla kannattelemme ja liitämme itsemme toinen toisiimme.  Ihminen, jolla ei ole luontaisesti tai jolle ei ole opetettu tunneilmaisutaitoja, voi kokea energisen tunneilmaisun ahdistavana tai sopimattomana. Silti kannattaa pitää mielessä, että saamme kokemuksiemme ilmaisulla tunne- ja energiamolekyylit virtamaan vapaammin eri luontokappaleiden välillä.

Kulttuuri, jossa ihminen ei saa kokea ja  ilmaista koko tunnekirjoaan, on yksinäisten purppuranväristen pikkutyttöjen ja poikien valtakuntaa. Kaikkien ei tarvitse ilmaista tunteitaan tietenkään samalla tavoin, näin blogeja kirjoitellen. Joku voi vaikka tutkia tunteitaan maalauksin, toinen lauluin, kolmas keskustellen puolisonsa,  lintujen ja metsän puiden kanssa.

Häveliäisyys eli tapetut ja kielletyt tunteemme  lisäävät sairausalttiuttamme. Terveessä kulttuurissa informaatio- ja molekyylivirrat virtaavat vapaasti. Jokainen ihminen hyötyy siitä, että oppii ilmaisemaan kokemusmaailmaansa haluamallansa, turvallisella, tavalla ja samalla tietysti myös toista kunnioittavalla tavalla. Sekä yksilöt että yhteisöt eheytyvät (healing) kun tunne- ja energiamolekyyivirtamme kulkevat vapaammin.

Itselläni raja tässä bloggauksessa ja tunneilmaisussani kulkee siinä, että yritän olla sekoittamatta ketään muuta todellista henkilöä tähän itseilmaisuuni, muuta kuin heidän luvallaan. Muuten voi käydä niin kuin Nikolai Gogolille (synt. 1809). Tämä venäläinen mestarikirjailija kuoli pikkusen yli kolmekymmpisenä. Hän alkoi tarinan mukaan potemaan sietämättömän huonoa omatuntoa siitä, että oli haukkunut lähimmäisiään kirjoissaan. Hän huolestui taivaspaikastaan ja riutui nopeasti kuoliaaksi.

Toisaalta draamalla, tarinoin, runoin, musiikin keinoin ja piirroksin voi kipeitäkin asioita ilmaista riittävän symbolisesti ja fiktiivisesti, toista henkilökohtaisesti loukkaamatta.Voimme  puhua taiteen ja uskontojen lahjoittamin keinoin asioista, joista emme normaalisti kykene puhumaan.

Kun nykyisellä terapeuttisella tiedolla tietoisuustaitoja, draamaa,  ym. luovaa itsensä ilmaisua aletaan opettamaan kouluissamme entistä enemmän, siirrymme huomattavan paljon terveempään kulttuuriin. Monet meistä kantavat lukittuina kehossaan paitsi  omia myös menneiden sukupolvien kärsimyksiä. Niistä emme vapaudu vaikenemalla. Meistä tulee terveempiä sekä yksilöinä, että kansakuntina, kun opettelemme kuuntelemaan ja ilmaisemaan tunneviisauttamme.

Häveliäisyys on sitäpaitsi se voima, jolla ylläpidetään sairaita yhteiskunnallisia rakenteita.  Hymyillen tehdään asioita samalla tavalla kuin ennenkin, ihan sen vuoksi vain, että muutkin tekevät. Itse suosittelen kyllä kaikille terveille ja erityisesti sairaille oman tunneilmaisun harjoittelua. Vapauta itsesi ruumiisi tunnetaakoista. Vertaisryhmät ovat paikkoja, joissa tätä  hommaa voi aloitella, jos ei omaa kanavaa vielä itseilmaisuun ole.

Eilinen oli minulle hyvä päivä.  Olette olleet  kaikki ihania! Miksi muuten haukkuisin verkostoni, joka näyttää kannattelevan minua paljon, paljon, enemmän kuin edellisellä kerralla sairastuessani syöpään.  En usko, että tämä johtuu siitä, että ihmiset ovat muuttuneet paremmiksi. Sen sijaan se johtuu siitä, että olen itse muuttunut.

Tuskinpa tekstini miellyttävät kaikkia. En jaksa välittää tästä. Sen olen nimittäin  jo tässä iässä oppinut, että kaikkia ei voi koskaan miellyttää.  Kirjoittaminen on hengitystäni. Kirjoitan, hengitän… siis olen!

Ei, minä en ole Purppuranvärinen tyttö.  Sen sijaan olen Siirtolan Emäntä, joka opettelee tulemaan toimeen Melanomakukkansa kanssa. Tiedättehän, olen se emäntä, joka paranee sairaudestaan.

 

 

 

Larry Dossey – lääkäri ja visionääri

Larry Dossey, amerikkalainen sisätautilääkäri ja visionääri, on Siirtolan Emännälle uusi ja mielenkiintoinen tuttavuus. Mies uskaltaa puhua ja kirjoittaa asioista, joiden suhteen Emäntä on ollut empiväinen. Hän tuo kirjassaan ”Reinventing Medicine” esille kymmeniä tutkimuksia siitä, kuinka ”paikaton” (nonlocal) , ajassa ja tilassa liikkuva, tietoisuutemme voi vaikuttaa omaan ja lähimmäistemme terveyteen. Tämä paikaton tietoisuus vaikuttaisi olevan sukulaiskäsite Carl Jungin kollektiiviselle tietoisuudelle.

Larry Dossey luokittelee lääketieteen kolmeen eri aikakauteen (era):

Lääketieteen aikakausi I:

Mekanistinen, materialistinen tai fysikaalinen lääketiede. Se rakentaa tietonsa syy- ja seuraussuhteille, deterministiselle ajattelulle ja klassiselle aika-tila ja materia-energia käsityksille. Sen mukaan mieli on aivomekanismien tuotos.
Tämän lääketieteen terapeuttisen menetelmät keskittyvät ainoastaan kehon aineellisiin ulottuvuuksiin. Sen menetelmät ovat perinteisen valtavirtalääketieteen menetelmiä, lääkkeitä, kirurgiaa, sädetystä jne.

Lääketieteen aikakausi II:

Tämän lääketieteen keskiössä on kehomieli. Ihmismielellä on omaan kehoon kohdistuvia kausaalisia voimia. Tämä lääketietiede nousee materialistisen maailmankatsomuksen yläpuolelle. II lääketieteen painopiste on kuitenkin ihmisen omassa mielessä ja kehossa: psykoneuroimmunologiassa, terapeuttisessa ohjauksessa, hypnoosissa, biofeedbackissä, rentouttavissa terapioissa ja erilaisissa mielikuviin perustuvissa vaihtoehtoisissa terapioissa.

Lääketieteen aikakausi III:

Tämä lääketiede on ikuisuuslääketiedettä. Ihmismieli voi vaikuttaa sekä ihmiseen itseensä, että toisiin ihmisiin. Mielemme ei ole paikallistunut tilassa ja ajassa vain meihin itseemme. Mieli, myös oma mielemme, on osa laajempaa suurempaa ykseyttä. Unissamme saatamme tehdä vierailuja tähän laajempaan tietoisuuden mereen. Muun muassa kaukoparanataminen on tämän lääketieteen mukaan mahdollista. Tämä lääketiede ei noudata klassisen fysiikan lakeja. Kaikki kaukoparantavat menetelmät, kuten mm. rukoilu ja yliyksilöllistä mielikuvitusta hyväksi käyttävät menetelmät kuuluvat tähän lääketieteeseen.

+++++++++++++++++

Larry Dosseyn tietoisuuskäsitys vastaa fyysikko David Darlingin käsitystä ihmistietoisuudesta: Tietoisuutemme ei ole aivojen tuote yhtään sen enempää kuin telkkariohjelma on televisiomme tuote. Sen sijaan aivomme suodattavat ja rajoittavat suurempaa yhteistä tietoisuutta aivan samaan tapaan kuin kuulomme ja näkömme suodattavat ympärillä olevaa todellisuutta, jota emme voi muilla tavoilla saavuttaa. Dosseyn mukaan, jos uskallamme hyväksyä tietoisuutemme paikattomat kokemuksemme luonnollisena osana maailmaa, monet asiat loksahtavat kohdallensa ja asiat löytävät uuden syvemmän merkityksensä. Läheskään kaikki ihmiset, jotka luokitellaan ”neuroottisiksi hörhöiksi”, eivät tätä ole. He saattavat olla neurottisia sitä aikakauden I lääketieteellisesti ajatellen, mutta jos heijastetaan heidän kokemuksiaan suhteessa III lääketieteeseen, osa näistä ihmisistä saattaa olla harvinaisen ”normaaleja” ja ”herkkiä”.

Lääketiede III tai II eivät korvaa I:stä, vaan ne täydentävät toisiaan. On puoskarointia yrittää parantaa vakavasti sairasta ihmistä pelkästään kaukoparannuksella. Toisaalta on myös vaarallista antaa lääkäreille valta omasta terveydestämme. Emme ole koneita, joita lääkäri sitten korjaa. Olemme itse vastuullisia valintojen terveysvalintojen tekijöitä, ja nämä valinnat vaikuttavat elämäämme ja koko terveyteemme. Lääkäreillä on paljon terveytemme kannalta hyödyllistä tietoa, mutta olemme itse ensisijaisesti vastuussa omasta kokonaisvaltaisesta terveydestämme. Jos haluamme, saamme valita esimerkiksi rukoilun tai meditaation osaksi terveydenhoitoamme.

Monikulttuurisilla hengellisillä perinteillä voi Dosseyn mukaan olla paljon annettavaa terveydellemme. Dosseyn mukaan yliopistillisissa tutkimuksissa alkaa olla riittävästi näyttöä tästä asiasta.

Näyttää siltä, että USA:ssa annetaan tällaisille ”höhöläislääkäreille” jostain syystä huomattavasti enemmän tilaa kuin meillä Suomessa. Täytyy sanoa, että Siirtolan Emäntä viihtyy huomattavan hyvin tällaisten ajattelijoiden parissa. Harva lääkäri uskaltaa pistää omaa mainettaan riskinalaiseksi. Tällaiset omakohtaiseen ajatteluun kykenevät rohkeat lääkärit ovat antaneet Emännän mielelle vapauden liikkua muissakin tietoperinteissä kuin vain lääketieteen empiirisanalyyttisessä. Emäntä uskoo, että katsomalla ja kokemalla todellisuutta monista eri näkökulmista käsin, pystymme saavuttamaan kirkkaamman kuvan elämästä. Emme ole esi-isiemme ja muiden kultuurien viisauteen nähden niin ylivoimaisia kuin moni meistä luulee olevansa.

Kohti integratiivista ja esteettistä lääketiedettä nr. 3

Ehkä asianlaita oli niin, että kun Dostojevski joutui katsomaan kuolemaa silmästä silmään, hän näki oman elämänsä esteettisen arvon. Fjodor-rukkamme nuorukaisena oli mukana tsaarin näytelmässä, jossa hänet oltiin poliittisista syistä teloittamassa. Teloitus kuitenkin peruttiin viime tipassa, jonka jälkeen poikapoloinen lähetettiin Siperiaan vuosikausiksi. Samaan tapaan kuin Siirtolan Emäntä, Dostojevski löysi siis oman elämänsä absoluuttisen esteettisen arvon katsomalla kuolemaa silmästä silmään.

On tietysti naurettavaa tai jopa megalomanista verrata Siirtolan Emäntää ja Dostojevskia toisiinsa, mutta ”Annan ja hänen ystäviensä” näytelmässä kaikki leikit ovat sallittuja, sikäli mikäli niitä käytetään hyväksi ihmistä eheyttäviin tarkoituksiin.
Eikö ole liian usein niin, että pidämme pelkuruuttamme järkevyytenä, jolloin pakenemme itseämme helppoihin sovinnaisuuksiin? Siirtolan Emäntä on huomannut, että ihmisen elämä ja maailmanhistoria on kaikkea muuta kuin järkevää. Jos jonakin päivänä luonnontiede pääsee niin pitkälle, että saa meidät käyttäytymään aina järkevästi, on estetiikka lopullisesti kadonnut elämästämme. Meistä on tullut megarobotin tahdottomia epäinhimillisiä järkeviä osia.

Lääketieteellinen estetikka on luovuutta

Emäntä käyttää sanaa eheytyminen (healing), kun hän tarkoittaa sitä, että ihminen siirtyy kohti läsnä olevaa tilaa, jossa hän tuntee itsensä terveeksi hyvinvoivaksi eheäksi ihmiseksi. Jotta meistä tulisi hyvinvoivien ihmisten terveitä yhteisöjä, täytyisi meidän yhteisön jäsenten olla mahdollisimman eheitä ihmisiä. Eheän ihmisen keho voi olla vaurioitunut, ja usein erilaiset lääketieteelliset toimenpiteet voivat korjata tilannetta. Joskus ne eivät pysty sitä tekemään. Tästä huolimatta ihminen voi elää eheää tervettä elämää sopusoinnussa elämän, kuoleman ja oman kehonsa kanssa. Eheytymisprosessiinsa ihminen voi saada heijastuspintaa perinteisestä lääketieteestä, vaihtoehtoisista lääketieteistä, psykoterapiasta, uskonnoista sekä taiteesta.

Jospa pelkomme ja kuoleman kammomme on kulttuurissamme niin suuri, että olemme unohtamassa elämisentaidot. Siksi moni meistä takertuu epätoivoisesti hallinnan kulttuuriin ja tieteen tuomaan varmuuden illuusioon. Emännän mielestä eheytymisprosessi on esteettinen luova kokemus eikä älyllinen prosessi. Eheytyminen on jotakin, jossa meidän täytyy päästää otteemme irti järjen pelastusrenkaasta. Kun päästämme hetkeksi itsemme kellumaan epävarmuuden mereen, huomaammekin omaksi yllätykseksemme osaavamme uida. Yksin meressä polskiminen saattaakin osoittautua elämämme mahtavimmaksi kokemukseksi!

Aldridgen mukaan sekä tiede että taide ovat prosesseja, jotka tekevät jotakin ennen näkymätöntä näkyväksi. Samaan tapaan eheytyvä ihminen, elämän taiteilija, tekee Emännän mielestä itseään ja maailmaa näkyväksi. Kokonaisvaltaisesti ajatellen voidaankin väittää, että hyvä tiedemies on vain yhden lajin taiteilija. Parhaimmillaan hän tekee jotakin kaunista ennen näkymätöntä näkyväksi. Samoin hyvässä eheässä elämässä näkymätön muuttuu näkyväksi. Emäntää itse asiassa miellyttää huomattavasti enemmän tällainen tapa ajatella. Kutistakaamme siis mieluimmin tiede estetiikan palvelukseen kuin että kutistaisimme elämän estetiikan luonnontieteeseen! Joku voisi jopa väittää, että on säälittävää ihmiselämän estetiikan raiskausta yrittää ahtaa kaikkia elämän ilmiöitä empiirisanalyyttisen metodologian tutkimuskohteiksi ja määrällisiksi tuloksiksi!

Kuten David Aldridge tuo esille, ”re-search” (tutkimus eli ”uudelleen etsiminen”) on nimenomaisesti luovaa toimintaa. Se ei oikeuta meitä takertumaan yhteen metafyysiseen todellisuusnäkemykseen ja sen kylmään metodologiaan. Aldridge väittää, että lääketiede tänä päivänä on tässä mielessä surkeassa jamassa. Hän korostaa, että tarvitaan vakavasti otettavia tutkijoita, jotka kykenevät nousemaan luonnontieteellisen paradigman rajoittavien uskomusten yläpuolelle. Tällaiset ihmiset eivät kysy pelkästään ”Mitä me tiedämme?” vaan he osaavat kysyä myös ”Miten me tiedämme?”. Tiukka kurinalainen tiede ja mielikuvitus täydentävät toinen toisiaan. Emännän mielestä vain tällainen tiede on ”tutkimustaidetta” (art of research), jolloin tiede ei enää rajoita häntä, vaan se tarjoaa hänelle uutta näkyväksi tekevän todellisen luovuuden mahdollisuuden.

Emäntä on ollut jo pitkään sitä mieltä, että ihmisen kokonaisvaltaista eheytymistä tai tervehtymistä ohjaava prosessi on ensisijaisesti taiteellinen tarinallinen ”narratiivinen” prosessi. Elämän merkityksellisyys syntyy ihmisessä juuri henkilökohtaisen luovuuden avulla. Voimme muuttaa myös kehomme oireita tarinallisiksi ja tietenkin myös muiksi luoviksi taiteellisiksi merkityksiksi. Onnistunut kokonaisvaltaisesti hyvinvoiva terve ihminen kykenee rakentamaan elämäntarinastaan kauniin esteettisen kokonaisuuden. Elämässämme voi olla synkkiä ja ahdistavia jaksoja, mutta tarinastamme voi tulla kaunis tästä huolimatta. Tai ehkäpä juuri siksi? Hyvässä tarinassa on valoja ja varjoja. Toki tarinaan voi tulla onnellisia käänteitä lääketieteellisten interventioiden kautta, mutta sen mielekäs kaunis eheyttävä juoni ei rakennu tietenkään vain tieteellisille näkemyksille vaan monipuoliselle monikulttuuriselle merkitysmaailmalle.

Otetaan jälleen esimerkki Emännän eräältä käytännön osaamisalueelta. Kun hammaslääkärin vastaanotolle tulee potilas, jolla on hampaat huonossa kunnossa, perinteinen hammaslääkäri yrittää tietysti oman parhaan taitonsa mukaan laittaa hampaat priimakuntoon. Mikäli samanaikaisesti tämän henkilön elämässä ei tapahdu esteettistä tarinallista merkitysmaailman muutosta, on luultavammin purukalusto yhtä surkean näköinen kahden vuoden kuluttua kuin hoidon alkaessa. Usein hoito jää jopa kesken. Hammahoitohenkilökunta voi empaattisella, kannustavalla asenteella olla mukana osana potilaan eheyttävää tarinaa. Tällöin asiakkaan kokonaisvaltaisessa terveyskäyttäytymisessä voi tapahtua tarinallinen muutos, jossa hän aidosti alkaa välittää itsestään. Hän saattaa kyetä luomaan uusia yhdistäviä ja eheyttäviä osia kadoksissa olleeseen elämäntarinansa juonesta, jolloin se eheytyy. Tämä myönteinen pieni, ehkä myönteisestä hammashoitokokemuksesta lähtevä muutos, voi levitä muillekin elämänalueilla.

Toki aina ei hammaslääkärin taidot ja aika riitä potilaan tarinan eheyttämiseen, mutta onnekkaassa tarinassa potilaamme saa apua myös joltain toiselta lähimmäiseltä tai ammattilaiselta. Kun terveydenhuollon verkostot ovat kunnossa, voi hammaslääkäri ohjata potilaan henkilölle, joka omaa terapeuttisia kykyjä tai joka tarpeen tullen auttaa ihmistä järjestämään elämän peruslähtökohdat kuntoon. Kun oikein hyvin menee, potilaassamme tapahtuu suuri sisäinen arvo- ja asennemuutos, jonka jälkeen hän elää täysin uutta merkityksellistä tarinaansa uuden purukalustonsa kanssa. Tämän potilaamme myönteisen muutoksen ytimessä ei ole faktatieto (ihminen ei ole pianonkosketin!). Sen sijaan Emäntä väittää, että muutoksen keskiössä on toinen toista kuunteleva asenne, jossa useamman ihmisen kokemusmaailmat ovat kohdanneet.

Estetiikka hammaslääkärin työssä

Kun hammaslääkäri tekee työtään kokonaisvaltaisesti, ovat hammaslääkärin korjaustoimenpiteet vain osa ihmisen hoitamista. Hammaslääkärin työ on Emännän mielestä hiljaiselle tiedolle rakentuvaa improvisoitua taidetta, teatteria, jossa tärkeänä työkaluna hammaslääkärillä on hammaslääketieteen tuottama tieto. Se, kuinka myönteinen muutos potilaamme tarinassa tapahtuu, on moniulotteinen ilmiö, joka riippuu sekä hänen menneestä tarinasta, hänen nykyhetkessä olevista resursseistaan, hänen tulevaisuuden haaveistaan sekä tietenkin myös hammashoitohenkilökunnan ja vallitsevan kulttuurin tarinoista. Tämä ihmisten välinen vuorovaikutus ilmiönä on pikemminkin monikulttuuristen ihmisten välistä improvisoitua dialogista teatteria kuin tiedettä, emmekä voi redusoida sitä luonnontieteellisten tutkimusten perustella rakennetuiksi ”käypähoito” -säännöiksi. Jokainen ihminen on oma yksilöllinen tarinansa. Jokainen potilaskohtaaminen on oma ainutkertainen näytelmänsä jatkuvasti muutoksen alaisessa kulttuurissamme. Tätä Emäntä uskoo Dostojevskin tarkoittaneen, kun hän kehotti meitä heittämään logaritmit helvettiin. (Niinpä esimerkiksi minä en hiukkaakaan hämmästyisi, jos tulevan yleisen järkevyyden keskelle äkkiä ties mistä ilmestyy joku karkean tai paremminkin taantumuksellisen näköinen herrasmies, joka panee kädet lanteilleen ja sanoo meille kaikille: miten on, hyvä herrasväki, eiköhän potkaista koko tämä järkevyys kerralla kasaan, niin että kaikki nämä logaritmit lentävät helvettiin ja me saamme taas elää oman tyhmän tahtomme mukaan!) Emännän mielestä terveydenhuoltohenkilökunta voi oppia paljon enemmän vuorovaikutustaitoja Fjodor Dostojevskin romaaneista kuin tutkimalla luonnontieteen määrällisiä tutkimuksia.

Aldridge muistuttaa, että tämän päivän maailmassa lääketiede kohtelee ihmistä yhteiskunnan päämääriä toteuttavana objektina. Ihmisiä tutkitaan ja luokitellaan ”tapauksina”, joiden asema määrittyy suhteessa ”normi-ihmiseen”. Sairaudesta tehdään kategorioita, jotka eivät ota huomioon jokaisen ihmisen sairauden ainutkertaista kokemusta. Luonnontieteet kuten nykyinen valtakulttuurimmekin korostavat järkeä, pysyvyyttä ja ennustettavuutta. Ne pyrkivät alistamaan meitä normatiiviseen materialistiseen kulttuuriin. Kirjoittihan se Dostojevskin kellari ihminen, että kunnon ihmisen täytyy olla pelkuri ja orja, eikä vain nykyaikana eikä joidenkin satunnaisten seikkojen vaikutuksesta vaan yleensä, kaikkina aikoina. Se on luonnon laki ja koskee kaikkia kunnon ihmisiä maan päällä. Ehkäpä juuri tämän vuoksi Emäntä on lakannut olemasta kunnon kansalainen ja hän on synnyttänyt oman uuden hävyttömän minuutensa.

Hammaslääketieteessä estetiikka ei siis rajoitu siihen, että tehdään kaunis paikka tai silta. Tämän työn on sulauduttava harmoniseksi osaksi potilaan merkityksellistä tarinaa. Hammaslääkäri tarvitsee hammashoitotilanteessa Emännän mielestä myös intuitiivista tietoa, mielikuvitusta, avoimmuutta monimerkityksellisille ja -kulttuurisille tilanteille. Ne ovat niitä samoja asioita, joita tämän päivän yhteiskuntamme kipeästi tarvitsisi. Näytelmämme käänteet hammaslääkärin vastaanotollamme voivat olla siksi niin yllätyksellisiä. Aldridge jatkaa edelleen, että perinteisen terveydenhuollon tavoite on ylläpitää pysyvää tilaa ja kontrollia. Sairaus ja terveys kokemuksina ovat kuitenkin ainutkertaisia, yksilöllisiä ja jatkuvan muutoksen alaisia prosesseja. Aldridge korostaa, että meillä on muitakin tärkeitä tapoja tietää, kuin määrällistä tietoa lähteenä käyttävä tieto. Ihmisillä on intuitiivista tietoa, kokemuksellista tietoa ja havaintoihin perustuvaa tietoa. Tieto voi perustua myös laadulliselle tutkimukselle ja kumulatiiviselle tiedolle.

Peili estettisen tarinan luojana

Emäntä haluaa lisätä Aldridgen pohdintoihin vielä sen, että henkilökohtaisen eheyttävän henkilökohtaisen ja ainutkertaisen tarinan ytimessä on tiedon peilaaminen. Niin kauan kun emme peilaa tietoa omaan kokemukselliseen todellisuuteemme, olemme orjia. Kaikki ympäriltä vastaanotettava informaatio tulisi reflektoida kriittisesti omaan tunne- ja kokemusmaailmaan. Emäntäkin tietää, että meillä on siis monenlaista muuta tutkimusta kuin mitä luonnontiede edustaa; esimerkiksi toimintatutkimusta, etnografista tutkimusta, tapausselostuksia, osallistuvaa tutkimusta ja intuitiivista tutkimusta. Faktatietoa voimme oppia luonnontieteellisistä kirjoista, mutta kokemuksellista tietoa voimme oppia laadullisten tutkimusten kumulatiivisesta tiedosta ja esimerkiksi tarinoista, vaikkapa kaunokirjallisuudesta.

Tarkemmin ottaen, ehkä nämä Emännän pohdinnat ovat tällaista intuitiivista ilmiöiden tutkimusta: Jatkuvien uusien hypoteesien ja merkitysten luomista ja etsimistä, ja niiden heijastamista omaan kokemusmaailmaan. Emännän keho toimii merkitysten välittäjänä. Se absorboi merkityksiä, yhdistelee ja leikkii niillä luovasti ja sen jälkeen se sylkee kehon kautta ulos uusia kummallisia merkityksiä. Ne vapautuvat muodoiksi fyysisen toiminnan, työn ja kirjoittamisen kautta. Tässä fantasialeikissä syntyy Emännälle täysin uusia ihmeellisiä hetkittäisiä intuitiivisia oivalluksia, jotka vaikuttavat olevan enemmän kuin pelkkiä merkitysyhteyksien summia. Näistä kummallisimpia ovat mystiset kokemukset.

Siirtolan emäntä vierailee Valamossa ja Lintulassa

Siirtolan emäntä kävi Helsingissä tapaamassa sukulaisiaan, jonka jälkeen hän perjantaina 22.10. hyppäsi bussiin ja suunnisti Valamoon viettämään hiljaista viikonloppua. Hän ei etukäteen arvannutkaan, kuinka voimaannuttava tämä kokemus tulisi olemaan.

Emäntä tutustui muutamalla luennolla hieman kreikkalaiseen ortodoksiseen perinteeseen. Sisar Kristoduli luennoi naisen asemasta kreikkalaisessa ortodoksisuudessa, ja täytyy sanoa, että tämä karismaattinen nunna teki Siirtolan emäntään suuren vaikutuksen. Hengellisyyttä rauhaa säteilevän naisen lapsenomainen hyväntuulisuus ja viisaus tuntuivat siirtyvän kuuntelijoihin. Sydämen ja järjen sivistys vaikuttaa yhdistyvän Kristodulissa ainutlaatuisella tavalla. Ehkäpä juuri runsas hengellisyyden harjoitus, yksinkertainen työ ja maallinen viisaus ovat kirkastaneet tämän nunnan sielun. Kristodulilla on mahtava kirjallinen tuotanto takanaan ja hän on kääntänyt mm. Filokalian suomeksi. Kauneutta rakastava Filokalia sisältää valikoiman merkittävien kristillisten kilvoittelijoiden kirjoituksia, joista suurin osa on luotu ensimmäisen vuosituhannen aikana, siis kirjan voi ajatella olevan osa yhteistä kristillistä ekumeenistä perinnettämme.

Ystäväni Treenaaja korostaa omassa terapeuttisessa kirjoittamisprosessissan transformaatiota, henkistä/hengellistä ihmismielen muodonmuutosta, joka tapahtuu tavallisesti kaaoksen kautta. Emännästä vaikuttaa siltä, että tämä Filokaliassa esiin tuotu transfiguraation käsite, jossa palataan alkuperäiseen täydellisyyteen, muistuttaa meitä juuri tästä kulttuurisesta ja yksilöllistä mahdollisuudesta sielun kokonaisvaltaiseen muutokseen. Epäonnistunut sosialismi eli dialektinen materialismi oli pitkään tämän monolektisen materialismimme, yksipuolisen kulutuskulttuurimme, vastapainona. Kun tämä sosialismin kulttuuria tasapainottava vaikutus on pienentynyt, tarvitsisi meidän emännän mielestä löytää uusi entistä tasapainoisempi kulttuuri tämän materialistisen tuhoisan ahneen kulutuskulttuurimme tilalle. Siirtolan emäntä uskoo, että terve monikulttuurisuudesta iloitseva suvaitsevainen hengellisyys voi olla juuri tämä tasapainottava tekijä, joka auttaa meitä kohti uutta kollektiivista tietoisuuden muutosta ja tien takaisin kohtuulliseen elämään. Siirtolan emäntä väittää, että maallistunut, kulutuksesta näennäisen ilonsa ammentava kulttuuri, elää käännekohtaansa.

Evankelisluterilaisena Siirtolan emäntä korostaa, että vaikka tässä uskossamme on paljon kauniita asioita, ei se kykene tällä hetkellä vastaamaan tämän päivän ihmisten hengelliseen nälkään. Luterilaisuuden elämän varjopuolia korostava synkkyys ja uskon ulkoisilla muodoilla saivartelu ja joidenkin pappien autoritaariset suvaitsemattomat mielipiteet aliarvioivat tämän päivän ihmisen tietoisuuden mahdollisuuksia ja heidän hengellisten tarpeittensa luonnetta. Siirtolan emännälle usko on intohimoista subjektiivisuutta, jatkuvaa yksityistä keskustelua Jumalan kanssa. Ortodoksisuudessa, emännän hyvin pintapuolisen ja lyhyen tutustumisen jälkeen, vaikuttaisi olevan paljon sellaisia piirteitä, jotka loivat hänelle tunteen lämpimästä kodista. Tällaisia piirteitä on muun muassa uskon myönteisten puolien korostaminen, mystisyys, meditatiivinen rukous ja Pyhien ihmisten tarinaperinne ja ikonit. Ihminenhän integroi viisautta työskentelemällä juuri mielikuvin, metaforin ja tarinoin.

Luterilaisuudessamme on emännän mielestä paljon kauniita ja tietoisuuden mahdollisuuksia katalysoivia elementtejä. Häntä kiehtoo juuri sen yksinkertainen vaatimattomuus. Siirtolan emäntä miettii, että ehkä meidän kirkkomme tarvitsisi uutta uskonpuhdistajaa, joka auttaisi kirkkoamme vastaamaan paremmin nykyisen ihmisen hengellisiin tarpeisiin. Tämä uskonpuhdistus ei olisi uskon ulkoisilla muodoilla saivartelua ja pokkurointia, vaan siinä porauduttaisiin itse ihmisyyden perimmäisiin kysymyksiin. Hengellisyys on emännälle niin kuin hänen monille ystävilleen, kuten Treenaajalle, syvintä elämän psykologiaa ja sydämen viisautta. Se on intohimoinen henkilökohtainen sisäinen draama, jossa ihminen löytää armollisuuden itseään kohtaan. Tämän  jälkeen hän  voi lakata projisoimasta pahuuttaan tai tarpeitaan esineisiin ja muihin ihmisryhmiin. Usko on syvää elämän hienovaraisten syvimpien symbolien yhdistämistä, joka kuljettaa ihmistä kohti laajempaa ymmärrystä ja tietoisuutta. Uskonnot ovat vastanneet juuri tähän ihmisen eheyden kaipuuseen, mutta emäntä epäilee tämän hetkisen evl-kirkko olevan menettämässä tämän muodonmuutoksellisuutta katalysoivan voimansa.

Emäntä väittää, ettei kirkon uudistuminen tapahdu ulkonaisilla muotojen ketkuiluilla, vaan sen olisi jotenkin onnistuttava avaamaan sen pitkästä historiastaan uusi nykyisten ihmisten sieluja koskettava dialoginen vastaus heidän ihmisinä olemisen syvempiin kysymyksiin. Onhan tämä nykyinen materialistinen massaihmisen kilvoittelu vain karikatyyri ihmiselämästä. Hiljaisuus, vaatimattomuus ja meditatiivinen rukous ovat esimerkiksi niitä ihmissielun muodonmuutosta katalysovia voimia. Luterilaisuus voi olla arjenkauneuden juhlaa siinä missä ortodoksisuus on estetiikan juhlaa.

Emännän retki päättyi sunnuntaiseen  Lintula-vierailuun, jossa liityimme nunnien seuraan kunnioittamaan Herraa yhteiseen aamuliturgiaan. Igumeeni Marina tarjosi meille maukkaan aamupalan. Hänpä on ollut kuulemma opettajana naapurikylässä, Yli-Vieksissä. Kiitokset emäntä osoittaakin Lintulan hengellisen yhteisön kaikille jäsenille! Nuorena Siirtolan emäntä ihmetteli ihmisten valintoja ryhtyä munkeiksi tai nunniksi. Tänä päivänä hän kertoo olevansa melkeinpä kateellinen. Se mikä nuorena näytti hänen mielestään suurelta hölmöydeltä, näyttääkin tänä päivänä suurelta viisaudelta. Elämän jälkipuoliskolla emännästä materialistinen kulutuskilvoittelu näyttääkin suurelta ekologiselta ja henkilökohtaiselta typeryydeltä. No, onneksi emäntä voi kävellä omaa hengellistä polkuaan Kuhmon perukassa, Kuumussa, ja silloin tällöin hän voi käydä Lentiiran kirkossa. Siellä hän uskoo tapaavansa saman Jumalan kuin Lintulassa ja Valamossa.

Siirtolan emäntä miettii, että ehkäpä sinä päivänä, kun evl-kirkko pystyy paremmin vastaamaan ihmisten hengelliseen nälkään, tapahtuu kulttuurissamme kollektiivinen tietoisuuden muutos, jossa saamme ilon kohtuullisesta elämästä ja elämän varjelemisesta. Meidän täytyisikin emännän mielestä  korostaa kristillisen viisausperinteemme yhteisiä aineksia. Kirkko autoritaarisena opastajana tekee kuolemaa, mutta emäntä uskoo, että siitä voi syntyä uusi dialoginen ihmisten hengellisten tarpeitten yhteistyökumppani. Emännällä ainakin on vain yksi Auktoriteetti.

Olemme siirtymässä hierarkisesta kulttuurista horisontaaliseen. Dialogisessa kohtaamisessa ihmisten hengelliset tarpeet voivat tulla tyydytettyä, ja mahdollistuu kollektiivinen transfiguraatio tai yksilöllinen hengellinen muodonmuutos, jossa ihminen tai ihmiskunta löytää elämälleen materiaa syvemmän tarkoituksen.

Joidenkin mielestä ehkä kerettiläinen emäntä menee väitteissään niin pitkälle, että hän korostaa ekumenian voitavan ymmärtää entistä laajempana käsitteenä, eri uskontojen yhteistyönä. Tämä voisi tarjota uusia suvaitsevaisempia tulkintoja ihmisen hengellisyyden kaipuuseen. Emännälle väkivallattomassa lähimmäisenrakkaudessa elävä Allah-uskovainen ja buddhalainen munkki edustavat laupiaita samarialaisia, joilla on nämä samat symboliset taivasavaimet kuin kristitylläkin. Toiseuden pelosta olisi siirryttävä uuteen erilaisuutta juhlivaan kulttuuriin, jos kykenemme erottamaan syvimmät elämän syvimmät merkitykset toiseuden ja Toiseuden tarjoamista itseyttämme kirkastavista peilistä. Erilaisten uskontojen välisessä vuorovaikutuksessa voimme lisätä kollektiivista yhteistä elämän ymmärtämystämme. Toistaiseksi emäntä pysyy luterilaisena, isiensä uskonnossa, mutta hän haluaa olla ekumeeninen.

Ihminen sanan täydessä merkityksessä on se, joka käsittää ruumiin olevan katoavainen ja lyhytaikainen. Sellainen ihminen ymmärtää myös sielun olemuksen: se on jumalallinen ja kuolematon, Jumalan henkäys, joka on liitetty ruumiseen koeteltavaksi ja jonka päämäärä on jumaloituminen. Se joka tajuaa sielun olemuksen, vaeltaa oikein ja Jumalan tahdon mukaisesti eikä alistu ruumiin valtaan. Hän näkee mielessään Jumalan ja tarkastelee aina hengessään iankaikkisia hyvyyksiä, jotka Jumala on sielulle lahjoittanut. Filokalia Pyhä Antonius Suuri (k.356)

Eilalle kiitokset hyvästä seurasta sekä  Päiville ja Veikolle erityiskiitokset vieraanvaraisuudesta! Valamossa on erinomainen kurssitarjonta, joten käyntini ei tule jäämään viimeiseksi.

Ekologia on luonnonsuojelun lisäksi ihmisluonnonsuojelua

Talouskasvuideologian ja degrowth-ajattelun näkökulmasta voimme nyt tarkastella politiikan tekoa seuraavasti:

– Talouskasvuun perustuva yhteiskunta on nykytila, joka on apokalyptisessa tilanteessa. Verho on aukeamassa: talouskasvu ei ole pitkällä jänteellä ympäristöystävällistä edes vihreimmässä muodossaan, sillä kasvu syö ekotehokkuuden hyödyt.

– Talouskasvu yhteiskunnan keskeisenä päämääränä on siis kyseenalaistettava. Tilalle tarvitaan uusi abstrakti utopia.

– Talouden vihertämisen keinot eivät ole riittäviä ympäristökatastrofin edessä. Tilalle tarvitaan uusi keinovalikoima, uusi konkreetti utopia. (Lainaus degrowth.fi)

Siirtolan emäntä yhtyy  täysin sydämin edellisen kirjoittajaan. Toisin, selvemmin sanoin, emäntä jakaa edellisen merkitystodellisuuden yllä olevan kirjoittajan kanssa.

Kuten Siirtolan emäntä on jo aikaisemmin tuonut esille, elämme aikoja, jossa monien silmät ovat avautuneet näkemään tämän nykyisen abstraktin liberalistisen talousmallin kestämättömyyden. Se on rakentunut idealistisille talousmiesten toivemalleille, joissa ei ole otettu huomioon luonnon eikä ihmisen kantokykyä. Toki vielä löytyy niitäkin kansalaisia, jotka uskovat, että jatketaan vain samaan vanhaan malliin. Emännälle ekologia ei merkitse pelkästään sitä, että suojellaan luontoa. Sen sijaan ekologinen talousmalli merkitsee hänelle  myös ihmisluonnonsuojelua. Muistaakseni emäntä on tämän ajatuksen varastanut filosofi Johannes Ojansuulta. Emännälle on päivänselvää, että nykyinen malli on siis ekologisesti kestämätön myös tässä inhimillisessä merkityksessä. Senhän takia ihmiset haluavat leppoistaa elämänsä!

Siirtolan emäntä eli apokalyptista aikaansa muutama vuosi sitten. Silloin hän eli pimeää, melankolista, sisäisen kaaoksensa aikaa. Sitten tuli muutoksen hetki. Emäntä  siirsi tulevaisuuskuvansa kasvun idelogian utopiasta harmonian utopiaan, ja pian, ihmeitten ihme, hän alkoi voimaan paremmin. Hän kuunteli sisäistä eettistä ääntään. Hän haluaa elää elämää, jossa hän hän tuntee välittävästä lapsista, nuorista ja heidän jälkeensä nousevista uusista sukupolvista. Apokalyptian sijalle tuli toivo paremmasta.

Emäntä teki myös omassa henkilökohtaisessa elämässään valinnat, joilla hän pyrkii konkreettisesti alkoi elämään tätä utopiaa. Käytännössä tämä merkitsi emännän elämässä ensisjaisesti sitä, että hän on hyväksynyt on hyväksynyt osaksi omaa elämäntavoitettaan kohtuullisemman elämän mallin; vähemmän kuluttamista, vähemmän perinteistä työntekoa, enemmän vapaaehtoistyötä ja luovuutta. Ja himskatti soikoon, onko koskaan elämä ollut näin mukavaa? Hävyttömänä ja suorasanaisena emäntänä…