Sielukkaita sanoja syövästä ja sydämen syövereistä, nr. 1

Voimme avata oven sielun valtakuntaan mietiskellen uniemme symboleja, teemoja ja mahdollisia merkityksiä muistelemalla ja kirjaamalla niitä. Voimme tehdä sen seuraamalla leikin, laulun, musiikin, tanssin, maalaamisen tai piirtämisen kautta meissä syntyviä impulsseja.Voimme olla auki meissä virtaaville tunteille pitämällä päiväkirjaa, tai rukoillen tai meditoiden, olemalla hiljaisuudessa, tai käymällä sielun tasolla keskusteluja itsemme kanssa. Kun tie sieluun tulee tutuksi, sielun valtakunnan tavoittaminen ei ole vaikeaa.         – Jean Shinoda Bolen –

We can enter into this soul realm by musing upon the symbols, themes, and possible meaning of dreams that we record and remember; by following impulses , to play, sing, or listen to music; to dance, paint, or draw; to honor and express what comes up when we are open to our own flow of feelings; to keep a journal, and through prayer and meditation, to be in silence or conversation at a soul level. When these gateways to the soul realm are familiar, access is not difficult. – Jean Shinoda Bolen –

Eräs merkittävästi ajatuksiini vaikuttanut henkilö on jungilainen anaalytikko ja kliinisen psykiatrian professori Jean Shinoda Bolen. Hänestä on ollut paljon apua hahmottaessani luovan kirjoittamisen menetelmääni, Sisäistä teatteria.

+

Jokainen kantaa osansa kärsimyksestä

Sairaus eristää, se stigmatisoi ja antaa meille osamme ihmiskunnan kärsimyksestä. Kun ihminen sairastuu johonkin vakavaan sairauteen saattaa hän kokea itsensä eristityksi. Hän joutuu normaalin elämän ulkopuolelle. Itse  koin saaneeni sairastuessani itseeni leiman, joka vaikutti minuun, näin jäkeenpäin ajatellen suuresti, kaikilla elämän tasoilla, myös sielun tasolla.  Tämä leima näkyy ikuisesti ruumiissani rintojeni arpina. Se vaan on niin, että jokainen joutuu kantamaan oman osansa ihmiskunnan kärsimyksestä. Syöpään tai muuhun vakavaan sairauteen sairastanut, on saanut käteensä oman vuoronumeronsa.

Jungilaisen analyytikon Jean Shinoda Bolenin ajatuksia seuraten, syöpä on maanjäristys, joka muuttaa muutamassa päivässä elämän. Asiat jotka olivat eilen tärkeitä eivät enää merkitsekään mitään. Varma maa jalkojeni alta katoaa ja egoni maalliset tarpeet, kuten menestys ym. arkiset huolet katoavat hetkessä taivaan tuuliin. Mielen valtaa ehkä häpeä, kokemus häpäistyksi  tai liatuksi tulemisesta, voimattomuus ja tunne siitä, ettei voi kontrolloida elämää.

Vähitellen, masentavan kalman löyhkän hajuisen olotilan jälkeen, tilalle voi tulla terve henkisyys, huoli läheisistä ja halu toteuttaa omaa elämäänsä autenttisesti. Ihminen voi löytää egonsa ulkopuolisen keskuksen. Meissä elävä kuollut minuus herää jälleen vereksi ja lihaksi. Kudomme kehomielemme juurevaksi osaksi ihmiskunnan ikuista tietoisuutta. Tämän jälkeen meidän ei tarvitse kokea olevamme yksin edes yksinäisyydessä.

+

Syöpä on matka aliseen, kuoleman valtakuntaan

Uniemme logiikka löytyy myyteistä. Näin tapahtuu myös luovassa kirjoittamisen tilassa, ”valveunessa”. Kun opimme ymmärtämään uniamme ja mielikuvituksemme avulla kykenemme peilaamaan elämäämme erinaisiin tarinoihin, niiden symboleihin ja vertauskuviin, löydämme uusia puolia itsestämme. Bolen väittää, että myyttisellä kielellä syöpä on tavallisesti matka aliseen, pimeään toiseen maailmaan, kuoleman valtakuntaan. Tässä alakulon valtakunnassa on yhteytemme tunnetiloihimme on aluksi katkaistu. Koin itse hoitojeni aikana eläväksi kuolleeksi, ihmiseksi vailla tunteita.

Juuri tässä kuolemanvaltakunnassa saattaa Persefone, naivi ja viaton puoli meitä kohdata Hadeksensa. Tällöin siirrymme varmuuden ja hallinnan maailmasta epävarmuuteen ja elämän ennakoitumattomuuteen. Hoitojen aikana moni meistä toimii kuin tunteeton  ja tahdoton objektit, vailla verta ja lihaa. Tämä tila on kuitenkin potentiaalisesti muodonmuutoksellinen. Otollisissa olosuhteissa voi tapahtua identiteettitarinamme raju muutos,  kun uusi identiteettitarinamme alkaa luovasti virrata.

Saatamme löytää vähitellen yhteyden tunnetiloihimme. Prosessin alkamiseksi voimme tarvita tukea, esimerkiksi vertaistuki-ihmistä tai terapeuttia. Sisäisessä teatterissa kutsun tunnelatautuneita tilojamme minätiloiksi. Voimme oppia kommunikoimaan kehollisten tunnetilojemme kanssa, jolloin saatamme oppia näkemään asioita paitsi silmin, myös sydämemme silmiin. Mikä parasta, meidän ei tarvitse välttämättä sairastua, vaan opettellemalla tietoisuustaitoja, voimme kasvaa oman elämämme ohjaajiksi.

Sydämen silmät on kykyä nähdä ja aistia oman ja toisen ihmisen mielen rakenteita. Daniel Siegel kutsuu tätä samaa mielitajuksi (mindsight). Sisäisessä teatterissa puhun sydämen silmistä, koska mielestäni tämä henkinen vertauskuva aktivoi mielikuvitustamme, joka on uuden minuutemme luomiskyvyn ja uusiutumisemme keskiössä.

+

Syöpä voi olla muodonmuutoksemme mahdollisuus

Tämä matka aliseen,  aliseen, Tuonelan maailmaan, toi minulle vähitellen lisää tyytyväisyyttä elämääni. Syövän jälkeinen elämä on minulle täysin eri elämä kuin sitä edeltävä. On selvää, etten ajatellut näin positiivisesti hoitojen aikana. Silloin minua enimmäkseen ahdisti , ahdisti ja ahdisti. Vähitellen uuteen tarinaan heräämisen aikoihin minua alkoi raivostuttamaan se, että olin heittänyt aikaani niin paljon turhanpäiväisiin asioihin. Jos nyt kuolisin, ja koko elämäni on ollut vain typerä vitsi, lukuunottamatta tietenkään synnyttämiä pieniä ihmeitä, poikiani.

Monen niin kutsutun terveen yhteys aliseen on kadoksissa. Joskus tarvitsemme sairauden löytääksemme tämän yhteyden. Bolen väittää, että monen loogisesti ajattelevan, nk. järkevän ihmisen yhteys tunteisiin on kadoksissa. Samoin lukemattomilla auttajina töitä tekevällä, esimerkiksi terveydenhuolossa, saattaa olla yhteys omaan sieluun ja sen tarpeisiin kadoksissa. Luova dialoginen kirjoittaminen on eräs tapa avata oma sielun yhteytemme.

Itse olen auttajan ammatissa ja löysin sairauden kautta varjoni alisesta. Elän nyt yhä enemmän tätä hetkeä, ja toteutan niitä asioita elämässäni, jotka koen tarpeellisiksi hyvän elämän kannalta. Tällaista tekemista on leipätyöni lisäksi vapaaehtoistyö, kirjoittaminen ja haitarinsoitto. Löysin itsestäni vanhan itkijänaisen. Haltioituneena (=luovan kirjoittamisen tila) voin  elää menneisyyttäni ja tulevaisuuttani mielikuvitukseni avulla tässä ja nyt uudelleen. En voi muuttaa historiaani, mutta voin muuttaa yhä uudestaan elämäni tapahtumien merkityksiä.

Minun lisäkseni moni muukin vakavasti sairastunut lähtee rakentamaan ja elämään uuttä elämäänsä, elämän eepostansa. Identiteettitarinan juonirakenne muuttuu sairastuessa radikaalisti. Sairastunut voi aktivoida sen potentiaalin itseään, jossa hän kasvaa oman elämäntarinasi keskushahmoksi; itse ohjaamansa eepoksen arkiseksi sankariksi. Sairaus saattaa tehdä pieniä ihmeitä. Se voi parantaa meidät vaikkapa läheisriippuvaisuudestamme.

Minun lisäkseni moni muukin vakavasti sairastunut lähtee rakentamaan ja elämään uuttä elämäänsä, joka hetki uudistuvaa ja toteutuvaa Elämän eepostaan. Identiteettitarinan juonirakenne muuttuu sairauden aikana hyvin monilla ihmisillä radikaalisti. Sairastunut voi aktivoida sen potentiaalin itseään, jossa hän kasvaa oman elämäntarinansa ohjaajaksi ja sen keskushahmoksi, oman elämänsä arkiseksi sankariksi.

Ihminen alkaa elää oman aidon itsensä näköistä elämää ilman naamioita, elämää, joka on paremmin sopusoinnussa omien monipuolisuuden ja ristiriidoista nousevan uuden itseyden kanssa. Ihminen lakkaa elämästä vain hartioidensa yläpuolella, ja hän löytää takaisin häneltä varastetun  yhteytensä kehomielensä. Tapahtuu paluu paratiisiin, josta hänet on lapsuudessa karkoitettu.

+

Sairaus voi kuljettaa meitä kohti lisääntyvää itseohjautuvuutta

Hoitohenkilökunnalle sairaalassa tämä voi merkitä sitä, että ihminen on ”hankala”. Ainakin Bolen väittää, että ne ihmiset, jotka ottavat vastuuta terveydestään ja ovat siis aidosti itseohjautuvia, eivät ole välttämättä hoitohenkilökunnan unelmapotilaita. Tämä siitä huolimatta, että ollaan jo pitemmän aikaa puhuttu potilaslähtöisestä hoitamisesta.

Kun potilas on aidosti itseohjautuva, ei hän ole välttämättä ”hoitomyöntyväinen”. Itseohjautuva ihminen haluaa tehdä tietoisia valintoja, eikä hänen näkemyksensä aina ole täysin sopusoinnussa hoitohenkilökunnan ajatusten kanssa, jonka keskiössä on ”keskiarvoihminen”. Olen pitkään jo tiedostanut, että länsimainen lääketiede ei ole arvovapaata, vaan se on materialistisen maailmankatsomuksen tuote, ja sillä on ikäviä kytköksiä erilaisiin pisneksiin kuten lääketehtaisiin.

Monet terveyttä pitkällä tähtäimellä edistävät toimenpiteet ovat laadullisia, huonosti numeroiksi vääntyviä ja vaikeasti taloudellisesti hyödynnettäviä. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö meidän kannattaisi kuunnella länsimaisen lääketieteen viisautta, mutta se ei todellakaan ole ainut viisausperinne, jota kannattaa kuunnella.

Mainokset

Sisäinen teatteri® Harjoitus #7 Elämän eepos®

”Tunne itsesi” on muinaiskreikkalainen aforismi, joka pitää edelleen paikkansa. Hyvän elämän lähtökohta on, että ihminen TUNTEE itsensä. Tällöin hän voi elää todellisten arvojensa mukaista elämää.

Kreikkalainen sana epoche tarkoittaa mielen loogisen päättelyn hämärtämistä, jolloin annamme tilan oman sisäisen viisautemme paljastumiselle. Jos yrität ja yrität väkisin saada viisautta esiin sisältäsi, se ei sieltä tule. Se tulee luovuutemme avulla, rennossa, luovassa tilassa,  transsitilassa. Voimme luovuutemme avulla paljastaa epookin, asioiden olennaisen ytimen, sulkemalla epäolennaisen aineksen tietoisuutemme ulkopuolelle.

Minätilojen luova kirjoittamisprosessi, Sisäisen teatterin synnyttämä näytelmä, on epookki, jossa syntyy parhaimmillaan eepos, oman identiteetin vahva ja väkevä  tarina. Oman elämän tarina on taidetta, itsetuntemukseen kasvamista, joka voi hyödyntää tiedettä.

James Moffet väittää, että kirjoittaminen ja meditaatio ovat toistensa liittolaisia. Molemmat ovat itsearvoista toimintaa, ja toisen niistä kautta pääsee kiinni toiseen. Sisäinen puhe on linkki näiden kahden välillä ja erityiseesti siltaa rakentaa se osa sisäistä puhettamme, joka on meissä piilevänä odottamassa sanoitustaan. Meissä jokaisessa on tila, luovuuden paikka, jossa Elämän eepoksemme voi syntyä.

Willard Johnson puolestaan esille, että meditaatiolla ei ole mitään merkitystä, vaan se on tekniikka, jolla kehitetään harjoittajan tietoisuutta. Edellä olevaan viitaten on luonnollista ajatella, että Sisäisen teatterin voi ajatella olevan tärkeä tapa harjoittaa meditatiivisia ja itsehypnoottisia tiloja, tietoisuustaitoja. Se täydentää mindfulness-meditaatiota. Rauhoittavat tavat harjoittaa meditaatiota auttavat meitä löytämään luovuuden tilan. Yksinkertaisimmillaan hiljentymismeditaatio voi olla läsnäoloa luonnossa.

Se, että me olemme ”neuroottisia” tai ”stressaantuneita” selittyy usein sillä, että arkijärkemme on jäykkä: rakentamamme identiteettitarina on rajoittunut. Tietoisuustaitoja harjoittamalla voimme päästä kiinni persoonamme vähemmän valossa oleviin tuntemattomiin tai huonosti tuntemiimme osiin. Tällöin mahdollistamme sen, että voimme purkaa vanhentuneita, meihin ehdollistettuja uskomuksia ja voimme valita ajankohtaisempia, sellaisia, jotka tuntuvat meissä ristiriidattomimmalta tässä ja nyt. Voimme uudelleen ohjelmoida itsemme.

Elämän eepoksen kirjoittaminen voi olla loppumaton prosessi, jossa kuljettu tie on tärkeämpi kuin määränpää.Tietoisuustaitoja harjoittaen, meistä tulee joustavampia ja ”virtaavampia”.

Harjiotus #7.  Voit yhdistää minätilojen työskentelyyn muita luovia tapoja ilmaista itseäsi. Kokeile joskus tehdä vaikkapa sarjakuvaa tai piirrä/maalaa minätilasi tai mielikuvituksesi tuottama sisäisen draamaan tapahtuma. Laita tekstisi ja kuvasi Elämän eepokseesi. Voit täässä luovuutesi eepoksessa synnyttää  itsellesi kantavaa ja voimaannuttavaa tarinaa itsestäsi.

Tässä Kaisan, 18 v, maalaus ja tarina omasta minätilasta, Juuliasta. Kuva on (Sisäinen teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona)  kirjani sisäkannessa.

sisakansi.indd

(Vakavissa mielenterveysongelmissa kannatta konsultoida terapeuttia, ennen kuin ryhtyy työstämään minätiloja.  Ylipäätään kirjoittaminen on turvallisinta ryhmässä tai siten,  että sinulla on mahdollista jakaa kokemuksia jonkun kanssa.  Yksin kirjoittaessa on tärkeää, että sinulla on turvallisia, aikuisia, kehittyneitä minätiloja, jotka kykenevät kantamaan prosessissa nousevia, joskus kipeitäkin tunteita.  Joskus vasta keski-ikäisellä tällaisiä minätiloja on.)

Sisäinen teatteri on facebookissa.

Tietoisuustaidot, joustavuus ja aivojen neuroplastisuus

Tietoisuustaidot kuten Sisäinen teatteri käyttävät hyväkseen aivojen neuroplastisia eli sen muovautuvia ominaisuuksia. Harjoittamalla kyseisiä taitoja, kehitämme kimmoisuuttamme ja joustavuuttamme (resilience).

Tietoisuustaidoissa hyödynnettävät Sisäisen teatterimme minätilat edustavat pääsääntöisesti ehdollistuneita, opittuja käyttäytymismallejamme. Näin ollen ne ovat syntyneet eri elämämme vaiheessa. Vanha minätila on opittu käyttäytymismalli, joka on syntynyt kauan sitten eli lapsuudessa. Nuoremmat minätilat puolestaan ovat muodostuneet vähän aikaa sitten. Voimme aktiivisesti luoda itsellemme uusia minätiloja samaistumalla toisiin ihmisiin ja opettelemalla näin draaman kautta uusia käyttäytymis- ja ajattelumalleja.

Suuri osa  opituista käyttäytymismalleista – minätiloista – on painunut tiedostamattomaan mieleen tai esitietoisoiseen mieleen, normaalin päivätietoisuutemme ulkopuolelle. Joku tietty tapahtuma voi aktivoida tiedostamattoman minätilan, ja käyttäydymme oudosti tai epätyypillisesti, joskus jopa typerästi. Tämän selitys on se, että emme ole työstäneet minätilaamme ja tehneet sen kokemussisältöä tietoiseksi. Emme ole kuunnelleet sen viestiä.

Haamut – joskus hyvinkin ahdistavat sellaiset – kummittelevat mielennäyttämöllämme, siihen saakka, kunnes olemme onnistuneet tekemään yhä enemmän minätilojamme ja niiden strategioita tietoisiksi. Voimme opetella tuntemaan minätilojamme ja niiden tarkoituksia uudelleen. Samalla voimme aktivoida halutessamme menneitä polkuja, kun olemme tehneet huonoja valintoja.

cc iceman_forever
cc iceman_forever

Minätilamme ovat yleensä kaikki hyviä, niiden selviytymisstrategiat saattavat vain olla epäajankohtaisia. Torjumalla näitä tiloja, emme pääse prosessissamme eteenpäin.

Hypnoositila – psykodraamallinen transsi – edesauttaa tilojemme tietoiseksi tekemistä. Itse suhtaudun epäilevästi siihen, että itsehypoottisia tajunnan tiloja ja meditatiivisia tiloja voitaisiin erottaa toinen toisistaan. Meditaation, kuten mindfulness-harjoitusten tekeminen, edesauttaa meitä saavuttamaan helpommin myös psykodraamallisen transsin, eli tämän muuntuneen tajunnan tilan jossa kykenemme kommunikoimaan yhä useman minätilan kanssa. Psykodraamallinen transsi puolestaan edesauttaa sitä, että kykenemme kehittämään myös muita tietoisuustaitoja (jooga, terapeuttinen taide, mindfulness jne.) itsellemme.

Itse uskon, että juuri hypnoterapiaperinne on silta, joka voi yhdistää länsimaisen psykoterapiaperinteen ja itämaisen meditaatioperinteen toinen toisiinsa. Voimme oppia käyttämään terapeuttisia menetelmiä hyväksi omassa oivallusmeditaatiossamme. Sisäinen teatteri ja sen psykodraamallinen transsi on siis oikeastaan eräs länsimainen tapa harjoittaa oivallusmeditaatiota. Se on länsimaiselle (hypno)terapiaperinteelle, erityisesti Ego State -terapialle rakentuva tapa harjoittaa tietoisuustaitoja, johon voi integroida viisautta myös muista psykoterapiaperinteistä.

Tietoisuustaidoissa ihminen voi käyttää hyväksi aivojen kahta verkostoa:

  1. Fokusoiva verkosto

Käyttää hyväksi mm. aivojen keskiviivan ja kuorikerroksen etulohkon kokemusta integroivia alueita. Tämä on oman identiteettimme ja sen tarinan kokoamiskeskus. Se on tietoinen, sisäistä prosessiamme ohjaava aivojen osa. Täältä ohjaamme tietoisesti sekä Elämän eepoksemme että käyttäytymismalliemme suuntaa. Se lajittelee ja valitsee, mitkä ovat niitä ehdollistumiamme, joita haluamme vahvistaa ja mitkä puolestaan ovat epäajankohtaisia tapoja olla maailmassa. Voimme itse päättää, mitä neuraalisia verkostoja (minätiloja) vahvistamme, ja mitä heikännämme (siirrämme teatterimme takahuoneeseen). Samalla kun työstämme minätilojamme, työstämme myös identiteettitarinamm, Elämän eepoksemme merkityksiä. Voimme joka hetki määritellä itseämme uudelleen tavalla, joka auttaa meitä olemaan tyytyväisempiä elämäämme. Voimme löytää kimmoisan, virtaavan minuutemme.

Sisäinen teatteri ei ole hallitsematonta mielikuvituksen lentoa, muuta kuin hetkittäin, sillä tämä aivojen kokemustamme fokusoiva osa ohjaa prosessiamme. Me voimme valita itsemme ja hallitsevan minätilan tämän kokemustamme fokusoivan verkostomme avulla. Voimme kuunnella Sisäisen teatterin jäseniämme viisaasti. Täällä valitsemme myös ne terapeuttiset metaforat, joita annamme defokusoivalle verkostolle käyttöön, sovellettavaksi ja työstettäväksi. Voimme valita myös uskonnollisia metaforia, joita voimme pelata omaan sisäiseen kokemusmaailmaamme. Sisäisessä teatterissa saamme halutessamme olla henkisiä.

  1. Defokusoiva verkosto

Tämä verkosto sijaitsee luovalla puolella aivoja eli oikeassa aivolohkossa. Juuri täällä puramme vanhoja ehdollistumiamme. Psykodraamallisessa transsissa päästämme irti hetkiksi kokemuksiamme fokusoivasta verkostosta ja vapautamme itsemme mielikuvituksemme ja minätilojemme spontaaniin leikkiin. Annamme tilaa uusille tarinoille ja vertauskuville sekä niistä seuraaville merkitysassosiaatioille.

Tämä defokusoiva verkosto mahdollistaa sen, että emme kalkkeudu vanhoihin jäykistyneisiin käyttäytymis- ja ajattelumalleille. Täällä voimme olla leikkiviä Homo Ludens ihmisiä. Voimme löytää uusia minätiloja ja voimme aktivoida vanhoja. Henkisyytemme, ja kokonaisvaltaisen viisautemme ydin, kaikista näkökulmista vapaa minuutemme, sijaitsee täällä, tietoisen minuutemme, egon ulkopuolella.

Elämän eepos®

Onnellisen Elämän eepoksemme – identiteettitarinamme – rakentaminen tapahtuu näiden kahden verkostokeskuksen onnistuneessa vuorovaikutuksessa. Kreikkalainen sana epoche tarkoittaa mielen loogisen päättelyn hämärtämistä, jolloin annamme tilan oman sisäisen viisautemme paljastumiselle. Luovuutemme avulla paljastetaan epookki, asioiden olennainen ydin, sulkemalla epäolennainen ja epäajankohtainen aines tietoisuudesta pois.

Minätilojen luova kirjoittamisprosessi, Sisäisen teatterin synnyttämä näytelmä, on epookki, jossa syntyy parhaimmillaan eepos, oman identiteetin vahva ja väkevä tarina. Oman elämän tarina on itsetuntemukseen kasvamista, joka voi hyödyntää sekä fokusoivaa että defokusoivaa tietoisuutemme verkostoa.

Jotta onnistumme pääsemään näiden kahden keskuksen vapaasti virtaavaan vuorovaikutustilaan, tarvitsee meidän löytää itsestämme aikuisia, tietoisia, turvallisia osia. Jos sellaisia ei ole epäonnistuneiden kiintymyssuhteiden vuoksi kehittynyt, täytyy niitä ensimmäiseksi kehittää.

Epäonnituneet kiintymyssuhteemme määräävät tiedostamattomasti joskus koko elämäämme, mikäli emme itse onnistu uudelleen kytkemään itseämme uusiin ehdollistumiin. Meitä voi ohjata läpi elämämme vanhan lapsuudessa kehittyneen minätilan ydinuskomus ”En ole rakkauden arvoinen.” Minunkin Tyttöseni (=Sisäinen lapseni, yksi minätiloistani) oli joskus onneton ja rakkauden nälkäinen.

Uudelleen ohjelmointimme ja tarinamme merkitysten uusintaminen tapahtuu helpoiten esimerkiksi terapiassa tai vertaisryhmässä, mutta voimme työstää asioita melkoisen suuressa määrin myös itse. On lohdullista, ettei meidän tarvitse jäädä epäonnistuneiden kiintymissuhteittemme uhriksi. Transsi mahdollistaa tilan uskomustemme päivittämiselle.

Itseriittoinen ihminen on ideaali, johon tuskin täysin koskaan pääsemme. Terapeuttikin hyötyy työnohjauksesta. Heittäytyminen defokusoituneeseen, psykodraamalliseen transsiin, voi olla kipeä ja ahdistava kokemus, mikäli ihmisellä ei ole tietoisuudessaan turvallisia, aikuisia, maaduttavia minätiloja.

Kun onnistut kehittämään itsellesi tietoisuustaitoja, onnistut samalla kehittämään mieltäsi niin, että kun joku hallitsematon minätila meinaa kaapata teatterisi, kykenet tomerasti palauttamaan itsesi takaisin vakaaseen, valitsemaasi minätilaan. On mahdollista kehittyä taitavaksi oman Sisäisen teatterisi ohjaajaksi. Ristiriitaisi voivat olla hänelle luovuuden ja oivalluksen lähde.

Tietoisuustaidot facebookissa.

Sisäinen teatteir facebookissa.

Peilaava meditaatio tietoisuustaitona

Moni luulee, että meditaatio on vain sitä, että ”lopetetaan” ajattelu. Asia ei kuitenkaan ole Joel ja Michelle Leveyn (1999) mukaan näin. Tavat hiljentyä ja harjoittaa hyväksyvää läsnäoloa ovat vain uuden sisäisen oivalluksen alkulähde. Voimme muuttaa koko ajattelemisemme ja tekemisemme meditatiiviseksi luovaksi käytännöksi.Tämä on oivallettu idässä, mutta huonommin Leveyn pariskunnan mukaan lännessä. Silti juuri tämä ajatustemme käyttäminen luovuutemme välineenä, on erilaistumisemme ja koko meditoinnin avaintoimintaa.

Tietoisuustaitojen harjoittaminen (cultivating self-awareness) on paljon enemmän kuin moni meistä on luullut. Liian moni meistä erehtyy luulemaan oman mielikuvituksensa rakentamaa todellisuuskuvaa ”oikeaksi”. Meillä itse kullakin on valtava määrä virheellisiä uskomuksia, fantasioita, olettamuksia todellisuudesta. Ne voimme purkaa peilaavalla mietiskelyllä, esimerkiksi Sisäisen teatterin® draamalla, joka oikeastaan on sekä tietoisuustaitojen harjoittamista että itseohjauksellinen terapeuttinen prosessi. Kun länsimainen terapeuttinen perinne ja itämainen meditaatio kohtaavat, havaitsemme yllättäen, että sisällämme on valtava määrä mahdollisuuksia harjoittaa sisäisyyttämme.

Peilaava meditaatio Sisäisessä teatterissa® on nimenomaisesti teatteria. Siinä yhdistämme meditatiivista perinnettä sekä länsimaista psykoterapeuttista näkemystä (lähtökohtana Ego state terapia, kts. ESI®) improvisoidun teatterin keinoin. Länsimaissa vuosituhansia harjoitettu teatteri on ihmeellinen muodonmuutoksellinen instituutio, koska sillä voimme ”psykodramaattisessa transsissa” työstää erilaisia uskomuksia uuteen järjestykseen. Teatterin peilaava meditaatiotapa, auttaa meitä oivaltamaan kaiken ajattelumme suhteellisuuden ja itsestämme kertomamme tarinan, Elämän eepoksen®, käsittämättömät mahdollisuudet. Voimme ”kellua” ristiriidoissamme, jolloin meistä voi tulla omien myyttiemme murtajia. Tietoisuutemme leikissä voi paljastua oma identiteettitarina, jossa huomaamme olevamme jotakin paljon, paljon enemmän kuin kenkään asiantuntijan kuvaus meistä.

Koska Sisäinen teatteri® on tietoisuustaito, rinnasteinen peilaavalle meditaatiolle, on sillä valtavia muodonmuutoksellisia voimia. Sisäisessä teatterissa®, voidaan valita joku teema, tilanne tai kysymys joka otetaan syvällisen ajattelun, järkeilyn, leikin – peilauksen kohteeksi. Kun teemme harjoituksemme sisäisesti hymyillen, ottaen mukaan humoristisia, kaikenlaisia minämme osia, myös mielikuvituksellisiä minätiloja, pääsemme irti tietoisuutemme vallanneista totunnaisista, rajoittuneista tavoista ajatella. Meihin on ehdollistettu elämämme varrella suuri määrä virheellisiä mentaalisia malleja, uskomuksia ja olettamuksia. Erityisesti meidän päällemme on kaadettu yksipuollistavaa luonnontieteellistä, teknistä, järkeä. Voimme luovaassa tietoisuuden leikissä kyseenalaistaa niiden valtaa pitävän paikan tiedon maantieteessä (toki luonnontieteelläkin on aikansa ja paikkansa!). Elämämme eepos®, oma elämämme ymmärrys,  kasvaa vanhojen ja uusien tilojen monipuolisessa leikissä.

Tietoisuuteen voi nousta peilaavan meditaation kautta uutta intuitiivista oivallusta. Tämä tapahtuu siten, että avaamme luutuneen kielenkäyttömme mielikuvituksemme avulla. Tällöin voimme päästä yksipuollistavien minätilojen jäykistämistä todellisuuskuvista tietoisuuden vapaaseen luovaan virtaukseen. Joskus tämä vapautuminen vanhoista merkityksistä tapahtuu elämässä vasta kriisin tai huippuhetken kautta. Toisinaan puolestaan onnistumme löytämään uuden merkityksen tarinallamme tietoisuustaidolla, esimerkiksi luovasti kirjoittaen tai harjoittamalla erilaisia meditaatiotapoja. Onnistuneen luovan oppimisprosessin jälkeen kykenemme suhteuttamaan itsemme todellisuuteen luottavaisemmin, ja ymmärtäen maailman monimerkityksellisyyden syvällisemmin. Löydämme minätiloistamme ja mielikuvituksemme aktiivisuudesta harmonisemman suhteen maailmaan.

Onnistuneessa peilaavassa meditaatiossa saavutetaan mielenrauhaa ja levollisuutta. Teatteri on kummallinen laitos, sillä sen tuottamalla psykodramaattisella meditatiivisella transsilla on muodonmuutoksellisia voimia. Tietoisuutemme vapautumisen avulla voimme – ainakin vertauskuvallisesti – siirtää vuoria ja muuttaa jokien suuntia. Ja mikä kummallisinta, tietoisuustaitojemme kehittyessä, voimme löytää elämämme tarinaan sen luontaisen, eheyttävän, itsemme näköisen muodon.

Itsetuntemus on aliarvostettu tietolaji länsimaissa. Varmaankin juuri siksi ihmiset eivät ole ”hoitomyöntyväisiä”, vaan tottelevat epärationaalisessa käyttäytymisessään tiedostamattomia voimia. Kaoottinen sisäisen todellisuuden jäsennystapa tai jäsentymättömyys tuottaa kaoottista elämää.

Sisällämme oleva viisaus voi meditoinnin kautta lähteä elämään omaa elämäänsä, ja huomaamme tarinamme yhtäkkiä olevan jotakin enemmän kuin ikinä olisimme voineet kuvitella. Emme olekaan enää se yksipuolinen, vaikkapa ”uhritarina”, jota olemme itsestämme kertoneet. Voimme luovasti uudelleen järjestellä ja muokata identiteettitarinamme merkityksiä. Yllätykseksemme saatamme huomata, että tarinamme muokkautuu ristiriidoista vapautumisen jälkeen yhä mielekkäämpään, korkeamman ymmärryksen järjestykseen. Tämän jälkeen toimintamme elämässämmekin alkaa hakeutua itseämme ja yhteisöämme rikastuttavampaan muotoon.

PS. Tietoisuustaidot ovat nyt facebookissa.