Selviytymisstrategioitani syöpään, osa 6

Johdatusta hyväksyvään läsnäoloon

Vaikka yritän pitää näitä syöpästrategioitani käytännönläheisinä, en malta olla kirjoittamatta tähän lyhyttä johdantoa hyväksyvään läsnäoloon. Toivon, että se täydentää sinulle, lukijani  sitä, minkälaisen sisäisen viisausperinteiden sisäisen kartan olen itse itselleni rakentanut. Sitä sitten voit käyttää vertailukohteenasi, kun mietit oman sairautsei äärellä tapojasi hahmottaa omaa sisäistä kokemustasi.

Uskon nimittäin, että jokaisella kärsivällä ihmisellä – myös syöpään sairastuneella – on sisällään aarteita täynnä oleva Afrikan tähti- kartastoa muistuttava kartasto. Voimme  kutsua sitä vaikka Todellisuuskartaksemme. Voimme oppia toinen toistemme kartoista, jota kautta voimme rakentaa yhä toimivimpia karttoja itsellemme (myös kriisien ja sairauksien keskellä). Ne auttavat meitä avaamaan paitsi uusia näkymiä sisäisyyteemme,  ne kuljettavat meitä ulkonaisessa elämässämme uudistuneisiin maisemiin. Tätä kautta pystymme elämään onnellisempaa ja merkitysrikkaampaa elämää.

Joidenkin kartat voivat olla arkisen yksinkertaisia ja toisten hyvinkin filosofisia. Kartan arvoa ei määrittele se, kuinka hienoja ja akateemisia  sen suunnistusta auttavat (arki)teoriat ovat. Sen sijaan sen hyvyys paljastuu sitä kautta, millaisia timantteja maastosta löytyy, kun suunnistamme Todellisuuskarttamme avulla elämässämme. Toisin sanoen sama: kuinka hyvää tarinaa elämästämme onnistumme karttamme avulla rakentamaan.

Kadehdin hetkittäin naapurissa asuvan viimeisen miespuolisen alkuperäisrunonlaulajan Jussi Huovisen karttaa. Hän on elänyt hienon tarinan kartallansa, ilman minkäänlaista akateemista koulutusta. Kysyin naapurikylän Jussilta (90-v ) kerran tavatessamme, että mikä hän on ollut ammatiltaan. Hän mietti hetken ja vastasi. ”Olen oikeastaan kaikki ammatit…” Sitten hän luetteli pitkän listan ammatteja soitinten tekijästä leipuriin, ja metsurista sota-aikaisaiseen vanginvartijan tehtäväänsä.

Kun ajattelemme tietoisuustaitoja, se on suurenmoista, että jokainen on tässä Todellisuuskartta-pelissä koulutustaustastaan riippumatta samassa lähtökohdassa. Voimme rakentaa elämästämme, itse kukin, hyvän tarinan koulutustaustastamme riippumatta. Voimme itse yhdistää onnistuneesti sisällämme erilaisia viisauperinteitä. Väitän jopa provokatiivisesti, että joskus akateemisuutemme voi olla hyväksyvän läsnäolon hidaste, joskus jopa este. (Sen sijaan se on hyvä pohja realiteettitajulle.) Akateemisuutemme ei tarvitse olla todellisuuskuvaamme kapeuttava, silloin kun uskallamme avautua erilaisten todellisuusnäkökulmien rikkauteen.

Moni meistä nk. fiksuista ihmisistä luulee virheellisesti havainnoivansa todellisuutta sellaisenaan kuin se on. Kuitenkin meditaatioasiantuntijan Charles Tartin mukaan, perus Matti Meikäläisen tietoisuus on ollut konsensustietoisuus. Tällä tarkoitetaan sitä, että se on kulttuurisesti ehdollistettu, minkä vuoksi me havannoimme todellisuutta vääristyneesti ja yksipuolisesti. Meille on opetettu tietty tapa nähdä maailma, ja otamme sen vastaan kiltisti, passiivisesti ja kritiikittömästi. Tämä kaikki vain siksi, ettei meille ole opetettu tietoisuustaitoja.

Vastalääkettä tälle havainnointivääristymälle ovat juuri nämä tietoisuustaidot. Mikäli haluamme nähdä todellisuuden täsmällisemmin, on meidän kyettävä virittämään itsemme tähän hetkeen, hyväksyvään läsnäoloon ja näkökulmien erilaisille aaltopituuksille. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että suhtaudumme avoimen uteliaasti erilaisiin viisausperinteisiin, ja opime luottamaan omaan sisäiseen intuitioomme.

Ei ole mikään ihme eikä sattumaa, että tällä hetkellä esimerkiksi alkuperäiskansojen erilaiset viisausperinteet elävät noususuhdannettaan.Itse koe, että meillä on maailmassa valtava määrä erilaisia viisausperinteitä, joita itsekukin voi hyödyntää omassa paranemisessaan ja eheytymisessään. Meillä on hieno länsimainen lääketiede. Valitettavasti se on yksipuolinen ja melkoisen järeä ase. Siksi se rikastuu sitä täydentävillä pehmeämmillä menetelmillä.

Yksilötasolla, kun sairastumme, jotta näemme tilanteemme puolueettomimmin, täytyy meidän kyetä

a) rauhoittamaan itsemme tähän hetkeen, hyväksyvään läsnäoloon ja

b) erilaisten luovien harjoitteiden avulla voimme löytää sairauteemme uutta näkökulmaa.

Itse määrittelen tietoisuustaidot sateenvarjokäsitteenä, johon kuuluu kaikki tavat harjoittaa oman tietoisuuden jumppausta, ”brain trainingiä” (huom! aivoina ajattelen koko keskushermostoa, varpaista päälakeen saakka). Luen siihen siis hyväksyvän läsnäolon, hypnoosiperinteet, unityöskentelyn, erilaiset meditatioperinteet ja erilaiset luovat transsit, esimerkiksi shamanistiset perinteet. Ja tietysti meillä on kehotietoisuuttamme lisäävät omat menetelmänsä, jotka muodostavat oma lukunsa.

Hyväksyvänä läsnäolona pidän selkeyden vuoksi tietoisuustaitoharjoitteita, joissa mieli rauhoitetaan. Suomessa vahvuutemme on se, että meillä monella on vielä kosketus luontoon. Moni osaa olla luonnossa hyväksyvästi läsnä, ilman että käy jatkuvaa sisäistä dialogiaan. Yhteisöllisesti saunassa on harjoitettu läsnäoloa satoja, ellei tuhansia vuosia. Siellä tavanomaisesti kun saunomme, rauhoitumme samalla, emmekä kysy toisiltamme, oletko akateminen vai roskakuski. Olemme toisillemme läsnä. Tästä on tehty Suomessa muuten hieno dokumenttielokuvakin, Miesten vuoro. Tämä elokuva on kyllästetty hyväksyvällä läsnäololla.

Hyväksyvää läsnäoloa täydentävät erilaiset ”oivallusmeditaatioharjoitteitteet”, kuten edellä jo läpikäydyt luovat transsit, unityöskentely ja mielikuvia työstävät hypnoositilat. Meillä on myös allkuperäiskansojen meditatiiviset perineet (Suomessakin harjoitettu itku- ja shamanistiset perinteet) sekä idän loistavat meditaatioperinteet (buddhalaisuus, Islam, hindulaisuus) ja myös kristinuskossa, erityisesti mystiikassa, on näitä aktiivisia mielikuvitusta hyödyntäviä meditaatioperinteitä. Hyväksyvä läsnäolo, ”mindfulness”, ei ole mitään uuttaa auringon alla. Minulle hyväksyvä läsnäolo on henkinen harjoite. Haen tietoisuustaitoja harjoittaen rakkaudellista yhteyttä itseeni ja muuhun luomakuntaan. Mielestäni eri tavat harjoittaa tietoisuustaitoja menevät päällekkäin, ja rajoja eri tapojen välille on vaikea vetää.

Koska maailmassa on valtava kirjo erilaisia tapoja harjoittaa tietoisuustaitoja, olen toistaiseksi päättänyt seistä jalat syvällä länsimaisen perinteen tietoisuustaidoissa. Tietoisuustaitojen harjoittaminen, kun ei tarvitse olla mikään itämainen eksoottinen perinne. Se voi olla sitä, mutta voi olla myös yhtä hyvin olematta. Tiedän ihmisiä, jotka ovat syvällisesti paneutuneet idän perinteisiin. Kaikki kunnia heille ja mielelläni olen avoimessa keskusteluyhteydessä näihin hienoihin perinteisiin.

Vaikka tietoisuustaitojen kohdalla tuntuu olevan epätrendikästä, haluankin tuoda esille sen , että Raamattu on pullollan hyväksyvän läsnäolon runoutta.

Image

Tässä yksi esimerkki hyväksyvän läsnäolon runoudesta:

Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte,

älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte.

Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet?

Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon,

ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne.

Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut!

Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?

”Mitä te vaatetuksesta huolehditte!

Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää.

Minä sanon teille:

edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä.

Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin,

niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset!

”Älkää siis murehtiko: ’Mitä me nyt syömme?’ tai ’Mitä me juomme?’

tai ’Mistä me saamme vaatteet?

Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat.

Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä.

Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan,

niin teille annetaan kaikki tämäkin.

Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen.

Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.

Olen jo vuosia kutsunut itseäni mestari Sören Kierkegaardin jälkiä kulkien kristinuskon ystäväksi. En halua olla ”uskovainen kristitty”, koska tällainen määrittely ei mahdollista avoimmuutta kaikille näkökulmille. Haluan henkisyyden, joka avartaa maailmankuvaani, enkä sellaista, joka kaventaa sitä. Siksi hyväksyn dialogin kaikenlaisten uskonnollisten ja filosofisten perinteiden kanssa, vaikka sieluni lepääkin ensisijaisesti länsimaisessa viisausperinteessä.

Tällainen ihminen, kuin minä, joka rakastaa erilaisia ajatuksia ja teorioita, saa muistuttaa itselleen joka päivä ,ettei hyväksyvä läsnäolo sama kuin se, että ajattelee hyväksyvää läsnäoloa. Sen sijaan hyväksyvä läsnäolo on mielen rauhoittamista tähän hetkeen: olet aistit avoimena sekä ulos että sisäänpän. Jos et osaa rauhoittaa mieltäsi, vääristyy tapasi nähdä maailma, koska et löydä tällöin ajatuksiesi ulkopuolista tarkkailijatilaa. Samaistut tietoisuutesi tiloihin.  Luovuus  ja hyväksyvä läsnäolo voivat parhaimmillaan täydentää toinen toisiaan. Hyväksyvän läsnäolon kautta avautuu ovi syvälliseen luovuuteen, henkisyyteemme.  Tietoisuutaitoja opettavassa elämäntavassa ihminen saa halutessaan olla jälleen sielu.

Mainokset

Syöpä – selviytymisstrategioitani, nr. 4

Huomaan itse, kuinka helposti vanhat oppimiskokemukset johdattavat minua harhaan. Jouduin tästä omasta Melanoomakukastani ja sen seuralaisesta Kalmakallesta paniikkiin. Muistan aikaisemman syöpäkokemukseni, jossa minulla oli pieni pavun kokoinen syöpäpesäke vasemmassa rinnassani. Se oli kuitenkin levinnyt jo imusolmukkeisiin, joten sain hoidot koko arsenaalilla (leikkaus, sytostaatit, sädehoito).

                                                                            ❤

Kun sain uutisen Melanoomakukastani, muistin  ja tietysti myös elävöitin mielikuvituksellani vanhan kokemukseni. En voinut uskoa, että voisin tällä kertaa päästä pälkähästä helpommalla, koska aikaisemminkin minulla oli käynyt ”huono tuuri”. Syöpä oli lähtenyt jo leviämään. Vanha kokemukseni aktivoitui, ja näin mielikuvissani, kuinka jälleen joutuisin menemään läpi koko hoito arsenaalin. Mielemme toistaa niin helposti vanhoja  opittuja malleja.

                                                                             ❤

Kuten Benie Siegel toi esille, ihminen pääsääntöisesti ahdistuu tai masentuu, kun saa kuulla henkeä uhkaavasta sairaudesta. On siis normaalia, että elämän konseptit menevät sekasin ja ne tarvitsee arkistoida uuteen järjestyksene. Voimme ryhtyä järjestelemään niitä erilaisin selviytymisstrategioin.

                                                                             ❤

Tässä väliyhteenvedossa tuon tiedoksi, että harjoitan selviytymisstrategioita oikeastaan kolmella eri tasolla. Nämä tasot ovat osa ihmisen kokemuksellista oppimista, oikeastaan kutsun mieluiten näitä taitoja tietoisuustaidoiksi.  Miksemme voisi  yhtähyvin voisi puhua henkisyydemme harjoitteista.

                                                                             ❤

Kysymys on oikeastaan siinä, että hyödynnämme aivojemme uudelleen muovautuvia eli hienommin sanottuna neuroplastisia ominaisuuksia. Puramme erilaisten meditaatio- ja mielikuvitusharjoitteiden avulla vanhoja ehdollistumiamme ja rakennamme uusia.

                                                                             ❤

Seuraavassa on jaottelu siitä, kuinka voimme harjoittaa aivojemme muovautuvia ominaisuuksia:

  1. Ihmisten välinen taso (Interpersonal circuit). Näillä harjoitteilla harjoitetaan peilisolujamme. Peilaamme omia kokemuksiamme muiden ihmisten kokemuksiin. Haemme kokemuksellista yhteyttä toisiin ihmisiin: Harjoittelemme resonointia muiden ihmisten kokemusten kanssa. Tällä tasolla toimii esimerkiksi tanssiterapeuttinen ryhmä, kirjoittamisryhmä ja vertaistuki (esierkiksi Facebookin melanoomaverkosto). Jaamme kokemuksiamme ja opimme toisiltamme.

  2. Keskittävä verkostotyöskentely (focusing network). Tähän kokemukseen kuuluu luova sisäinen peilityöskentely, esimerkiksi se, että peilaamme omia kokemuksiamme luovasti tanssien, maalaten, kirjoittaen ja lukien, esimerkiksi niin kuin minä täällä blogissani koko ajan teen. On olemassa myös erilaisia keskittäviä luovia meditaatioharjoitteita, joissa täytämme mieltämme erilaisialla mielikuvilla.Tavoite on löytää uusia ehdollistumistapoja käyttäytymistavoillemme. Emme käyttäydy aina samalla kaavamaisella tavalla. Leikillisyys ja mielikuvitus ovat keskeisiä tapoja oppia uusia ehdollistumia.

  3. Purkava verkostotyöskentely (defocusing network). Puramme vanhoja ehdollistumiamme. Tämä tapahtuu erilaisilla meditaatioharjoituksilla (mantrat, keskittyminen hengitykseen, kehomeditaatio jne.). Keskitämme tyhjennysmeditaatiolla mielemme.

                                                                                     ❤

 (Olen napannut sen psykoterapeutti Linda Grahamilta Bounching Back).

                                                                                     ❤

Oman vahvan identiteettitarinan rakentamisessa korostuu ihmisen tietoisuustaidot ja oman itsen asiantuntijaisuus. Olemme olleet kummallinen asiantuntijakulttuuri. Fiksut ihmiset vaativat niin paljon tieteellistä näyttöä kaikesta, että ovat unohtaneet leikin ja mielikuvituksen. Emme rakenna kantavaa elämäntarinaa pelkästään siten, että nojaamme sitä vain tieteelliseen näyttöön.

                                                                                      ❤

Oma kantava elämäntarinamme vaatii luovuuttaa ja vanhasta irtipäästämistä. Harva meistä on keskiarvoihminen, vaan joku menetelmä mikä toimii yhdelle, ei välttämättä toimi toiselle. Meidän on hetkittäin uskallettava kokea elämää sen kaikilla mahdollisilla väreillä. Uskallamme päästää irti vanhasta tarinastamme ja löydämme jostain uuden luottamuksen itseemme – ei vain asiantuntijoihin.  Elämämme kantaa, huolimatta sairaudestamme.                                                                       ❤

Gallen_Kallela_Lemminkainens_Mother

Väkevä elämäntarina, Elämän eepoksemme, on suurin näyttömme siitä, ovatko menetelmämme toimineet vai eivätkö. En mahda sille mitään, mutta hyvin usein minusta tuntuu siltä, että liian monelta kansalaiselta, mukaan lukien asiantuntijoilta, on arkijärki ja mielikuvitus hukassa.  Aivojen työstäminen mielikuvilla on normaalia arkea.  Voimme itse oppia valitsemaan hyödylliset tavat harjoittaa mielikuvitustamme, sen sijaan että jatkuvasti maalaisimme itsellemme kielteisiä kuvia todellisuudastamme. Modernia ja postmodernia kulttuuria hallitsi mielikuvituksen puute tunnekylmyys.  Olemme siirtymässä aikaan, jossa ihminen saa jälleen olla henkinen.

                      ❤

Elämämme tapahtuu, kun alamme muovaamaan mielikuvissamme siitä pikemminkin runoutta kuin tieteellisesti järkevää. Voimme itse valita, luommeko sen erilaisista väreistä,  tarina-aineeksista,  rumuutta vain kauneutta.  Kaunis, ehyt tarina voi nousta kipeistäkin draamallisista aineksista. Muun muassa syyllisyys, häpeä, ja viha itseä sekä toisia ihmisiä kohtaan on työstettävä rakkaudeksi.  Tämän kun oivaltaa, elämästä tulee huomattavan paljon helpompaa. Saan olla minä kaikkine vikoineni, mutta valitsen viime kädessä rakkauden ja  hyvän olon.

                                                                         ❤

Sielukkaita sanoja syövästä ja sydämen syövereistä, nr. 1

Voimme avata oven sielun valtakuntaan mietiskellen uniemme symboleja, teemoja ja mahdollisia merkityksiä muistelemalla ja kirjaamalla niitä. Voimme tehdä sen seuraamalla leikin, laulun, musiikin, tanssin, maalaamisen tai piirtämisen kautta meissä syntyviä impulsseja.Voimme olla auki meissä virtaaville tunteille pitämällä päiväkirjaa, tai rukoillen tai meditoiden, olemalla hiljaisuudessa, tai käymällä sielun tasolla keskusteluja itsemme kanssa. Kun tie sieluun tulee tutuksi, sielun valtakunnan tavoittaminen ei ole vaikeaa.         – Jean Shinoda Bolen –

We can enter into this soul realm by musing upon the symbols, themes, and possible meaning of dreams that we record and remember; by following impulses , to play, sing, or listen to music; to dance, paint, or draw; to honor and express what comes up when we are open to our own flow of feelings; to keep a journal, and through prayer and meditation, to be in silence or conversation at a soul level. When these gateways to the soul realm are familiar, access is not difficult. – Jean Shinoda Bolen –

Eräs merkittävästi ajatuksiini vaikuttanut henkilö on jungilainen anaalytikko ja kliinisen psykiatrian professori Jean Shinoda Bolen. Hänestä on ollut paljon apua hahmottaessani luovan kirjoittamisen menetelmääni, Sisäistä teatteria.

+

Jokainen kantaa osansa kärsimyksestä

Sairaus eristää, se stigmatisoi ja antaa meille osamme ihmiskunnan kärsimyksestä. Kun ihminen sairastuu johonkin vakavaan sairauteen saattaa hän kokea itsensä eristityksi. Hän joutuu normaalin elämän ulkopuolelle. Itse  koin saaneeni sairastuessani itseeni leiman, joka vaikutti minuun, näin jäkeenpäin ajatellen suuresti, kaikilla elämän tasoilla, myös sielun tasolla.  Tämä leima näkyy ikuisesti ruumiissani rintojeni arpina. Se vaan on niin, että jokainen joutuu kantamaan oman osansa ihmiskunnan kärsimyksestä. Syöpään tai muuhun vakavaan sairauteen sairastanut, on saanut käteensä oman vuoronumeronsa.

Jungilaisen analyytikon Jean Shinoda Bolenin ajatuksia seuraten, syöpä on maanjäristys, joka muuttaa muutamassa päivässä elämän. Asiat jotka olivat eilen tärkeitä eivät enää merkitsekään mitään. Varma maa jalkojeni alta katoaa ja egoni maalliset tarpeet, kuten menestys ym. arkiset huolet katoavat hetkessä taivaan tuuliin. Mielen valtaa ehkä häpeä, kokemus häpäistyksi  tai liatuksi tulemisesta, voimattomuus ja tunne siitä, ettei voi kontrolloida elämää.

Vähitellen, masentavan kalman löyhkän hajuisen olotilan jälkeen, tilalle voi tulla terve henkisyys, huoli läheisistä ja halu toteuttaa omaa elämäänsä autenttisesti. Ihminen voi löytää egonsa ulkopuolisen keskuksen. Meissä elävä kuollut minuus herää jälleen vereksi ja lihaksi. Kudomme kehomielemme juurevaksi osaksi ihmiskunnan ikuista tietoisuutta. Tämän jälkeen meidän ei tarvitse kokea olevamme yksin edes yksinäisyydessä.

+

Syöpä on matka aliseen, kuoleman valtakuntaan

Uniemme logiikka löytyy myyteistä. Näin tapahtuu myös luovassa kirjoittamisen tilassa, ”valveunessa”. Kun opimme ymmärtämään uniamme ja mielikuvituksemme avulla kykenemme peilaamaan elämäämme erinaisiin tarinoihin, niiden symboleihin ja vertauskuviin, löydämme uusia puolia itsestämme. Bolen väittää, että myyttisellä kielellä syöpä on tavallisesti matka aliseen, pimeään toiseen maailmaan, kuoleman valtakuntaan. Tässä alakulon valtakunnassa on yhteytemme tunnetiloihimme on aluksi katkaistu. Koin itse hoitojeni aikana eläväksi kuolleeksi, ihmiseksi vailla tunteita.

Juuri tässä kuolemanvaltakunnassa saattaa Persefone, naivi ja viaton puoli meitä kohdata Hadeksensa. Tällöin siirrymme varmuuden ja hallinnan maailmasta epävarmuuteen ja elämän ennakoitumattomuuteen. Hoitojen aikana moni meistä toimii kuin tunteeton  ja tahdoton objektit, vailla verta ja lihaa. Tämä tila on kuitenkin potentiaalisesti muodonmuutoksellinen. Otollisissa olosuhteissa voi tapahtua identiteettitarinamme raju muutos,  kun uusi identiteettitarinamme alkaa luovasti virrata.

Saatamme löytää vähitellen yhteyden tunnetiloihimme. Prosessin alkamiseksi voimme tarvita tukea, esimerkiksi vertaistuki-ihmistä tai terapeuttia. Sisäisessä teatterissa kutsun tunnelatautuneita tilojamme minätiloiksi. Voimme oppia kommunikoimaan kehollisten tunnetilojemme kanssa, jolloin saatamme oppia näkemään asioita paitsi silmin, myös sydämemme silmiin. Mikä parasta, meidän ei tarvitse välttämättä sairastua, vaan opettellemalla tietoisuustaitoja, voimme kasvaa oman elämämme ohjaajiksi.

Sydämen silmät on kykyä nähdä ja aistia oman ja toisen ihmisen mielen rakenteita. Daniel Siegel kutsuu tätä samaa mielitajuksi (mindsight). Sisäisessä teatterissa puhun sydämen silmistä, koska mielestäni tämä henkinen vertauskuva aktivoi mielikuvitustamme, joka on uuden minuutemme luomiskyvyn ja uusiutumisemme keskiössä.

+

Syöpä voi olla muodonmuutoksemme mahdollisuus

Tämä matka aliseen,  aliseen, Tuonelan maailmaan, toi minulle vähitellen lisää tyytyväisyyttä elämääni. Syövän jälkeinen elämä on minulle täysin eri elämä kuin sitä edeltävä. On selvää, etten ajatellut näin positiivisesti hoitojen aikana. Silloin minua enimmäkseen ahdisti , ahdisti ja ahdisti. Vähitellen uuteen tarinaan heräämisen aikoihin minua alkoi raivostuttamaan se, että olin heittänyt aikaani niin paljon turhanpäiväisiin asioihin. Jos nyt kuolisin, ja koko elämäni on ollut vain typerä vitsi, lukuunottamatta tietenkään synnyttämiä pieniä ihmeitä, poikiani.

Monen niin kutsutun terveen yhteys aliseen on kadoksissa. Joskus tarvitsemme sairauden löytääksemme tämän yhteyden. Bolen väittää, että monen loogisesti ajattelevan, nk. järkevän ihmisen yhteys tunteisiin on kadoksissa. Samoin lukemattomilla auttajina töitä tekevällä, esimerkiksi terveydenhuolossa, saattaa olla yhteys omaan sieluun ja sen tarpeisiin kadoksissa. Luova dialoginen kirjoittaminen on eräs tapa avata oma sielun yhteytemme.

Itse olen auttajan ammatissa ja löysin sairauden kautta varjoni alisesta. Elän nyt yhä enemmän tätä hetkeä, ja toteutan niitä asioita elämässäni, jotka koen tarpeellisiksi hyvän elämän kannalta. Tällaista tekemista on leipätyöni lisäksi vapaaehtoistyö, kirjoittaminen ja haitarinsoitto. Löysin itsestäni vanhan itkijänaisen. Haltioituneena (=luovan kirjoittamisen tila) voin  elää menneisyyttäni ja tulevaisuuttani mielikuvitukseni avulla tässä ja nyt uudelleen. En voi muuttaa historiaani, mutta voin muuttaa yhä uudestaan elämäni tapahtumien merkityksiä.

Minun lisäkseni moni muukin vakavasti sairastunut lähtee rakentamaan ja elämään uuttä elämäänsä, elämän eepostansa. Identiteettitarinan juonirakenne muuttuu sairastuessa radikaalisti. Sairastunut voi aktivoida sen potentiaalin itseään, jossa hän kasvaa oman elämäntarinasi keskushahmoksi; itse ohjaamansa eepoksen arkiseksi sankariksi. Sairaus saattaa tehdä pieniä ihmeitä. Se voi parantaa meidät vaikkapa läheisriippuvaisuudestamme.

Minun lisäkseni moni muukin vakavasti sairastunut lähtee rakentamaan ja elämään uuttä elämäänsä, joka hetki uudistuvaa ja toteutuvaa Elämän eepostaan. Identiteettitarinan juonirakenne muuttuu sairauden aikana hyvin monilla ihmisillä radikaalisti. Sairastunut voi aktivoida sen potentiaalin itseään, jossa hän kasvaa oman elämäntarinansa ohjaajaksi ja sen keskushahmoksi, oman elämänsä arkiseksi sankariksi.

Ihminen alkaa elää oman aidon itsensä näköistä elämää ilman naamioita, elämää, joka on paremmin sopusoinnussa omien monipuolisuuden ja ristiriidoista nousevan uuden itseyden kanssa. Ihminen lakkaa elämästä vain hartioidensa yläpuolella, ja hän löytää takaisin häneltä varastetun  yhteytensä kehomielensä. Tapahtuu paluu paratiisiin, josta hänet on lapsuudessa karkoitettu.

+

Sairaus voi kuljettaa meitä kohti lisääntyvää itseohjautuvuutta

Hoitohenkilökunnalle sairaalassa tämä voi merkitä sitä, että ihminen on ”hankala”. Ainakin Bolen väittää, että ne ihmiset, jotka ottavat vastuuta terveydestään ja ovat siis aidosti itseohjautuvia, eivät ole välttämättä hoitohenkilökunnan unelmapotilaita. Tämä siitä huolimatta, että ollaan jo pitemmän aikaa puhuttu potilaslähtöisestä hoitamisesta.

Kun potilas on aidosti itseohjautuva, ei hän ole välttämättä ”hoitomyöntyväinen”. Itseohjautuva ihminen haluaa tehdä tietoisia valintoja, eikä hänen näkemyksensä aina ole täysin sopusoinnussa hoitohenkilökunnan ajatusten kanssa, jonka keskiössä on ”keskiarvoihminen”. Olen pitkään jo tiedostanut, että länsimainen lääketiede ei ole arvovapaata, vaan se on materialistisen maailmankatsomuksen tuote, ja sillä on ikäviä kytköksiä erilaisiin pisneksiin kuten lääketehtaisiin.

Monet terveyttä pitkällä tähtäimellä edistävät toimenpiteet ovat laadullisia, huonosti numeroiksi vääntyviä ja vaikeasti taloudellisesti hyödynnettäviä. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö meidän kannattaisi kuunnella länsimaisen lääketieteen viisautta, mutta se ei todellakaan ole ainut viisausperinne, jota kannattaa kuunnella.

William James oli viisas mies

Suurin osa elävistä ihmisistä elää fyysisesti, älyllisesti ja moraalisesti vain hyvin rajoittunutta osaa todellisista mahdollisuuksistaan. Ihmiset käyttävät kovin pientä osaa tietoisuutensa koko kapasiteetista, heidän sielunsa voimavaroista. He elävät vähän samaan tapaan kuin mies, joka käyttää omasta elävästä ruumistaan ihan vain  tottumuksensa vuoksi pelkkää pikkusormeaan. – William James – (vapaamuotoinen käännökseni)

Most people live, whether physically, intellectually or morally, in a very restricted circle of their potential being. They make very small use of their possible consciousness, and of their soul’s resources in general, much like a man who, out of his whole bodily organism, should get into a habit of using and moving only his little finger. – William James –

+

Ruumiimme on tunnetilojemme teatteri

+

William James oli viisas mies. Yhä useammat psykologit ja psykiatrit, joita minä satun lukemaan, viittaavat toistuvasti tähän amerikkalaiseen, 1800-luvun lopulla vaikuttaneeseen, aikaansa edellä olleeseen neroon psykologiin ja  filosofiin. Materialistisen maailmankatsomuksen hegemonian aikoina 1900-luvulla hänet melkein unohdettiin, mutta miehen kokonaisvaltaisesti viisaat ajatukset näyttävät jälleen elävän noususuhdannettansa.

teatteri_jereRuumiimme on tunteittemme teatteri, kirjoitti James aikoinaan. Tunnetilamme sisältö ei ole vain kylmää sanojen kieltä, vaan ruumiimme värittää tunteemme erilaisin emotionaalisin värein. Kun pelkäämme, vihaamme ja rakastamme, ruumiimme puhuu yhdessä ajatustemme kanssa. Ruumiimme tarina kulkee osana identiteettitarinaamme.

Sisäisessä teatterissa harjoittelemme paitsi ajatustemme myös emootionaalisen ruumiin kielemme lukemista. Kun löydämme dialogisen suhteen itseemme, ruumiimme kertoo meille mielikuvin ja kehotuntemuksin tärkeitä asioita meistä. Ongelma kulttuurissamme on vain ollut se, ettei meitä ole opetettu näkemään itseämme ja toisia ihmisiä sydämemme silmin (mindsight, mielinäkö, mielitaju). Ihmiset on opetettu elämään vain hartioidensa yläpuolella.

Tekninen elämän tapamme on leikannut meidät irti ruumiistaamme. Se on tuottanut meissä paljon psykofyysistä pahoinvointia. Emme tunnista emmekä osaa antaa muotoa emotioillemme. Ja kaikki tämä vain siksi, ettei meille ole näitä taitoja opetettu. Päin vastoin, voisi melkein väittää, että meidät on opetettu pois tästä lahjastamme. Siksi emme osaa kuunnella kehoamme.

Ihminen on siinä mielessä kummallinen eläin, että hän kykenee kehittämään ruumiin tuntemuksiinsa ”ohi-kulkutien”. Voimme oppia mitätöimään sitä, mitä kehomme meille kertoo. Tämä tapahtuu kulttuurissamme esimerkiksi epäonnistuneiden kiintymyssuhteidemme kautta. Kadotamme hyväksyvälle läsnäololle rakentuvan dialogisen suhteemme maialmaan.

Kun tunteitamme ja niihin liittyviä kehollisia tuntemuksia ei lapsina peilata aikuisen kokemusmaailmaan,  opimme mitätöimään kehomme viisautta. Tämä kehomme tuntemusten tukahduttaminen tuottaa meissä suuren määrän psykosomaattista pahoinvointia. Myös joillakin lääkkeillä tehokkaasti mitätöimme kehomme viestit.Lääketiede on opettanut meille, että kun meillä on fyysinen vaiva (vaikka päänsärky), on tärkeää tutkiaa, ettei sen takana ole elimellistä vikaa. Tämä on totta, mutta yhtä lailla tärkeää on kuunnella, onko kivulla meille jotain sanottavaa.

Sisäisen teatterin tavoite on  opettaa meitä lukemaan kehomme tunnetiloja, emootioita. Minätilamme ovat aina myös somaattisia. Voimme opetella lukemaan ruumiimme tuntemuksia, jotka paljastavat itsensä esimerkiksi symbolisina mielikuvina. Tunteittemme kanssa kulkevat käsikädessä kehomme ruumiimme kokemukset.

Sisäisessä teatterissa pyrimme päivittämään tai virittämään ruumiimme ja mielemme toinen toisiimme. Sillä vaikka kehomme on viisas, joskus se valehteleekin. Silloin kun emme ole virittäneet itseämme, saattavat esimerkiksi menneisyyden unohtuneisiin, tiedostamattomiin kokemuksiin, littyvät pelkotilat ohjata elämäämme. Emme ole purkaneet vanhoja epäajankohtaisia uskomusjärjestelmiämme. Emme ole löytäneet itsellemme elämäämme kannattelevaa, jatkuvasti itseään virittävää, virtaava eeposta.

+

Ruumiimme ja mielemme on viritettävä toinen toisiinsa

+

Emme työstä pelkotilojamme takana vaikuttavia ehdollistumiamme Sisäisessä teatterissa vain järjen avulla. Sen sijaan teemme itsemme uudelleen virityksen mielikuvituksemme ja järkemme yhteistyössä. Opettelemme läsnäolevasti lukemaan erilaisia somaattisia tunnetiloja ja harjoittelemme niiden virittämistä toinen toisiimme. Psykiatri Daniel Siegelin sanoin: integroimme itseämme. Vaikeimmat pelko- ym. traumaattiset tilat on hyvä työstää yhdessä terapeutin kanssa esimerkiksi kirjoitusryhmässä.

Kun kärsimme vaikkapa hammashoitopelosta, on soittimemme epävireessä. Kehomielemme täytyy virittää uudelleen itseensä ja ulkoiseen maailmaan. Tämä viritystyömme voi vaatia myös konkreettisia toimenpiteitä: Valitsemme hammaslääkärin, joka kuuntelee, mitä meillä on sanottavanamme.

Psykoterapia on tuonut meille paljon tietoa, jota voimme hyödyntää oman tietoisuutemme virityksessä. Vertauskuvat ja tunteensiirtomme tarjoavat meille erinomaisia eväitä kehomielemme viritykseen. Opimme tietoisuustaitoja (minduflness, mindsight) hyväksi käyttäen keskittämään ja tunnistamaan erilaiset somaattiset minätilamme. Löydämme dialogisen suhteen itseemme tunnetiloihimme ja myös ruumiiseemme.  Näin voimme yhtä tietoisemmin valita, minkä tiloistamme haluamme ohjaavan elämäämme. Löydämme virtaavan minuutemme.

Hallitseva minätila on hyvä silloin itsemme kannalta, kun tunnemme itsemme energisiksi ja tunne- ja informaatiomolekyylit virtaavat meissä vapaasti. Kun hallitseva minätila estää vapaata informaatiomolekyylien kulkua meissä, liittyy siihen hyvin usein paitsi ahdistusta myös fyysistä kipua tai jännitystä. Toisaalta on hyvä muista, että uusia taitoja oppiessamme, joudumme menemään välillä epämukavuusalueelle. Uusia käyttäytymismalleja opetellessamme joudumme laajentamaan sietoikkunaamme.

+

Uskonnoista vertauskuvia virtaavaan minuuteen

+

Uskonnoista voimme löytää loppumattoman määrän metaforia, joiden avulla voimme työstää omaa kehomieli-tietoisuuttamme. En kiellä, etteikö buddhalaisuudessa ole paljon viisautta. Koska eurooppalainen kulttuurimme on kristinuskon läpäisemä,  haen itse mieluiten omaan prosessiini merkityksiä kristinuskon vertauskuvista, omien esi-isieni henkisestä perinteestä. Myös Dalai Lama on kehoittanut meitä länsimaisia hakemaan aineksia omaan eettisen elämäntavan toteuttamiseen apua omasta kristillisestä perinteestämme.

En kiellä, etteikö ateisti voisi löytää omaa tapaansa puhua vaikkapa hyväksyvän läsnäolon  kautta. Oma mielipiteeni on, että psykoterapiassakin nykyään tiedostetaan metaforien voima, ja kristinusko on erinomainen yliyksilöllinen, historiallinen, vertauskuvavarasto. On hyvä pitää mielessä, että fundamentalistiset uskonnolliset tulkinnat voivat rajoittaa tietoisuuttaamme. Itse pidän kristinuskon ystävänä tärkeänä, että uskon harjoittaja tiedostaa sen, että rakkaudesta voi puhua monin eri kielin.

Tunteensiirtoja, transferenssiä, voimme hyödyntää harjoittamalla erilaisia minä positioita turvallisella tavalla (tutustumme esim. ryhmässä turvatekijöihin). Voimme leikillisesti samaistua eri minätiloihimme, ja voimme ottaa myös kolmannen persoonan asemia. Monia ongelmiamme emme ratkaise vain rationaalisella ajattelulla, vaan tarvitsemme vanhoja ajattelumalleja ylittäviä siltoja. Tässä mielikuvituksemme tarinoineen ja vertauskuvineen on älymme tärkeä kumppani.

Nykyisessä kulttuurissa moni elää näennäisälyllistä massaihmisen elämää vain hartioidensa yläpuolella. Monilta on ollut sisäisyys kadoksissa. Tavallisesti tällainen ihminen elää minän harhassa, vaikka tietoisuutemme ylittää fyysiset rajamme, ja perusolemmuksemme on me-muotoisia (minätilamme ottavat meissä kulttuurisia muotoja ja olemme kohtaloissamme sidoksissa toinen toisiimme).

Pikku lapsi osaa olla paitsi affektiivinen (esim. kiukkukohtaukset), hän osaa leikkiä erilaisialla minä positioilla ja hän osaa olla läsnä omalle kehomielelelleen sekä toiselle ihmiselle. Muistan, kuinka minulle hypnoterapiakoulutuksessa aikoinaan opetettiin, että pieni lapsi on aina hypnoosissa. Lapsen saadessa kuuntelevat, hyväksyvästi läsnäolevat vanhemmat, saa hän elää hetken vielä paratiisissa. Vähitellen suuri osa meistä ihmisitä kadottaa nämä leikkimisen ja  läsnäolon taitonsa. Meidät karkoitetaan paratiisista. Tällöin kehomielemme menee hyvin helposti epävireseen. Kadotamme sisäisyytemme ja oman mielemme ohjauksen.

Kun löydämme armon, hyväksyvän läsnäolon, itseämme ja toista ihmistä kohtaan, voimme palata paratiisiin. Tätä voi kutsua metaforisesti Taivasten valtakunnaksi. Kypsän elämänkaaren elävä ihminen voi maistaa Taivasten valtakuntaa jo elämänsä aikana. Hän voi tietoisuutensa evoluution edetessä tuntea miltä tuntuu eläminen Paratiisissa. Se on elämistä tässä hetkessä, se on hyväksyvää läsnäoloa – armoa ja lepoa Jumalassa.

Kristinuskon suurin anti minulle on sen loppumattomissa tarinoissa, vertauskuvissa ja unimaailmassa. Väitetään, että sekä Sigmund Freudin että Jungin ajatteluun, Raamattu on antanut vertauskuvineen, mietiskelytraditioineen ja unimaailmoineen paljon vaikutteita. Itse yhdistän oman tietoisuuteni harjoitteluun myös kehollisia harjoituksia, tällä hetkellä joogaa. Erityisesti kehon viisauden kuuleminen on mielestäni se anti, joka kannattaa ottaa vastaan jostakin, terapeuttisista menetelmistä tai vaikkapa itämaisista kokonaisvaltaisista menetelmistä.

+

Transmoderni integraation aika

+

Uskon paitsi yksittäisen ihmisen myös tieteiden ja uskontojen integraatioon. Lähimmäisen rakkaus ja armo ovat asioita, jotka ovat olleet sisäänkirjoitettuna kaikkiin suuriin uskontoihin. Se, että meidän kristittyinä pitää viedä kristillistä viestiä eteenpääin muihin kulttuureihin, ei tarkoita minulle sitä, että meidän täytyy käännyttää kaikki omaan ajatteluumme. Sen sijaan se tarkoittaa sitä, että me kaikki löytäisimme armon ja väkivallattoman rakkauden toisiamme ja maapallon kaikkia eläväisiä kohtaan. On helppoa rakastaa omia, mutta huomattavan paljon haastavampaa rakastaa eri lailla ajattelevia.

Ehkä kristinuskon Jumalalla on kaksi perhettä maapallolla – yhdesti syntyneet ja kahdesti syntyneet, näin ainakin väitti 1800-luvun toinen ajattelija Francis W. Newman. Ensimmäisille Jumala on ankara tuomari, jonka kanssa yhdessä nenä nyrpeänä valitaan taivaaseen pääsiöitä ja jälkimmäisille se on henkilökohtaisen kokemusmaailman laajentaja,  tietoisuuden evoluution kohtu. Sosiaalisen kehomielemme kehittymiseen tarvitaan muutakin ruokaa kuin vain faktoja.

Täältä löytyy William Jamesin kuuluisa esseekokoelma  – The Varieties of Religious Experience. 

Sisäinen teatteri on facebookissa.

Buddhalaisia ohjeita härän kesyttämiseen

Kiinalaisen Ch´an buddhismin mukaan, meditaatio on  härän kesyttämistä (Willard Johnson, Riding the Ox Home). Hukassa oleva, epätoivoinen ihminen, etsii taukoamatta härkäänsä. Kadonnut eläin löytyy, kun hän tajuaa itse istuvansa sen päällä. Tästä alkaa härän, pelottavan eläimellisen puolemme, kesyttäminen.

cc http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/4/47/Oxherding_pictures,_No._4.jpg

Härkää kesyttäessä härän kesyttäjän  elämän paradoksi ja sen ristiriidat ratkeavat. Eläimen taltuttamisen rinnalla, ratsastaja tuntee löytävänsä toivon, turvan ja levon sielullensa.

Emme kesytä härkäämme katsomalla sen hurjaa menoa taikka kiinnittämällä huomiota ympärillämme vilistäviin maisemiin. Sen sijaan löydämme rauhan ja turvan katsomalla taivaaseen. Tässä tilassa voimme tuntojamme hyväkäsi käyttäen kesyttää härän allamme.

Kesyn härän selässä löydämme harmonian elämäämme ja hurjankin menon keskellä voimme saavuttaa hetkittäin ekstaattisia tapulikokemuksia. Härän kesyttänyt kykenee levollisesti kiinnittymään lukuisiin todellisuuden mosaiikin väripintoihin. Hän on löytänyt tietoisuutensa vapauden ja uuden itseohjauksellisen suhteen elämään.  Hän on levollinen ja läsnäoleva, mutta myös luova ja intohimoinen, elämän löytöretkeilijä.

Ch’an buddhismi esittää kymmenen portaan ohjeiston härän kesyttämisestä. Härän kesyyntymisen ohessa tapahtuu ihmeellinen muodonmuutoksemme: animaaliset ja henkiset puolemme löytävät tasapainon.

Ch’an oli puolitoista tuhatta vuotta sitten pistänyt terapeuttisen henkisen kasvuprosessiin omaan kauniiseen metaforiseen pähkinänkuoreensa. Minulle on selviö, että meditaatioperinteet ja länsimaiset terapeuttiset perinteet ovat yhdistettävissä. Myös omasta perinteestämme löytyy aineksia härän löytämiselle ja sen kesyttämiselle.

Härän kesyttäminen vaatii rohkeutta, mutta se on elämämme palkitsevin teko.

Tietoisuustaidot facebookissa.