Stressiä? Mitä tehdä? Onko ratkaisuna lääketieteen kasvojen kohotusleikkaus?

Stressi, mitä se on?  Se on sitä, että elimistömme on kroonisessa hälytystilassa. Siksi fysiologiamme muuttuu, ja alamme kärsiä erilaisista kehomieliongelmista, saatamme masentua, ahdistua ja fyysinen terveytemme voi pettää.  Olemme jatkuvassa ”pakene ja taistele” -tilassa, jossa kortisoli ja adrenaali jylläävät elimistössämme.

Meillä on ollut kummallinen elämäntapa, joka näyttää olevan vihdoin muuttumassa. Olemme ihannoineet ihmisiä, jotka ovat jatkuvassa tehokkuusputkessa tehden töitä itseänsä ja perheensä hyvinvointia uhraten.  Läheskään kaikilla ei ole ollut läsnäolon eikä  palautumisen taitoja.  Meillä ei ole ollut riittävästi tietoa esimerkiksi tietoisuustaidoista ja niiden merkityksestä hyvinvoinnissa.

Tunnistan stressin itsessäni nykyään, mutta en aikaisemmin. Olin kymmenen vuotta sitten ihanteellinen hammaslääkäri, joka teki töitä itsensä uhraten.  Rahaa kyllä tuli, vaan kyllä jälkeenpäin ajatellen sanoisin, että huorasin rahasta niin kuin sadattuhannet muutkin Suomen kansalaiset. Ulospäin varmasti näytin ihanteelliselta ja ahkeralta kansalaiselta.  En kuunnellut kehoani enkä sen viestejä, ja lopputulos oli sitten mitä se oli… iski armoton työuupumus, masennus, parisuhdeongelmat  ja päälle vielä muutama syöpä.

Mikä on stressin vastalääkettä, se on ”palaudu ja rentoudu”. Ihminen alkaa elää elämäntapaa, jossa hän kunnioittaa ja kuuntelee kehoaan. Se on myös laajasti ajatellen ratkaisu siihen, että vähitellen saisimme terveydenhuollon kuormittumista vähemmäksi. Tällä hetkellä me edelleen painostamme ihmisiä elämäntapaan, joka on sairautta tuottavaa. Jopa terveydenhuollon ammattilaiset itse ovat uupuneita tässä kaiken medikalisoivassa tehosekoittimessa. Tämä näkyy mm. heidän korkeina itsemurhalukuina.

Uskon, että tulevaisuudessa emme syötä masentuneille ja sairaille ihmisille vain lääkkeitä, vaan opetamme heidät kuuntelemaan omaa kehoaan ja yhteisöänsä moni ääniä,  sekä elämään niitä kunnioittaen.  Esimerkiksi uskon yhä enemmän siihen, että ei vain sydänsairaudet ,vaan myös syöpäsairaudet, ovat elämäntapasairauksia, vaikka toki joillakin ihmisillä on tietty suurempi perinnöllinen riski. On mahdollista saada joskus syöpä, vaikka kuinka terveellisesti elää.

Yhä useampi alkaa olla sitä mieltä, että länsimainen elämäntapa on ollut sairautta ja pahoinvointia tuottavaa.  Jotta terveydenhuollon kustannuksia saadaan alas tarvitsemme ennen kaikkea uskomus- ja arvomuutosta, jonka tulee ulottua kansalaisista yhteiskunnallisten poliittisten ja asiantuntijoiden instituutioihin ja elimiin saakka.

Lääketieteilijänä väitän, että lääketiede institutiona tarvitsisi kipeästi sen kasvojen kohotusleikkausta. Olen dosentti Teppo Järvisen kanssa samaa mieltä: Meidän lääketietelijöiden kannattaisi itse lähteä muuttamaan proaktiivisesti omaa lääketieteellistä kulttuuriamme. Meillä ei ole varaa menettää potilaittemme luottamusta.

Käypähoidoista päättävät asiantuntijaryhmät kärsivät Suomessa yksipuolisuudesta ja kaupallisista kytköksistä.  Päätäntäryhmiin otetaan liian usein mukaan vain jo valmiiksi yksipuolisia substanssiasiantuntijoita,  joilla on usein vieläpä näitä kaupallisia kytköksiä. Erimieliset asiantuntijat jätetään päätöselinten ulkopuolelle. Päättävissä elimissä ole ollut avoimuutta monitieteellisille näkökulmille. Kaikki mikä ei mahdu lääketieteen maailmankuvaan, on monen lääketieteellisen asiantuntijan mukaan edelleen automaattisesti ”huu-haata”.

Järvinen tuo esiin, että käypähoitosuosittelijoiden laatijoille on tärkeää kyetä analysoimaan näyttö, eikä niinkään substanssi.  Näin ollen esimerkiksi rintasyövän käypähoitojen suosituksista ei tarvitse olla päättämässä syöpäasiantuntijoita, vaan ennen kaikkea tutkijoita, jotka kykenevät puolueettomasti arvioimaan aiheesta tehtyjä monitieteellisiä tutkimuksia.

Eräs tuttavani, Aalto yliopiston tutkija, väitti, että Suomessa on kaksi hierarkkista autoritaarista instituutiota, joita voidaan vielä tutkia, ne ovat armeija ja lääketieteen instituutiot. Itse olen kärsinyt siitä, etten koskaan ole viihtynyt lääketieteen institutionaalisessa ilmapiirissä. Nykyään näen sen jo etunani.

Olen monta kertaa mieluimmin tietokirjailija kuin dosentti. Tämä oikeastaan ihan vain siksi, ettei minua kiinnosta olla osallisena lääketieteen instituutioiden hierarkkisissa rakenteissa. Haluanko asiantuntijuudelleni arvon sillä perustella, kuinka paljon pokkuroin ylemmllä hierarkiassa olevia professoreita ja dosentteja? Ei, en halua.  Samalla nimittäin joutuisin rajoittamaan oman tietämykseni heidän viitekehyksiinsä. Olen mieuimmin itselleni jo monilli erilaisille äänilleni uskollinen.

Uskon lääkärien ammattikunnassa olevan runsaasti viisaita ja sydämellään töitä tekeviä ihmisiä. Tunnen itsekin lukemattomia sellaisia! Valitettavasti vain modernissa kulttuurissa sydämen viisaus oli alistettu tiedolle, kun asian tulisi olla päinvastoin. Lääketieteen asiantuntijoiden modernien institutioiden rakenteet ovat armottoman autoritaariset,  yksipuoliset ja vanhanaikaiset.

Lääketieteen instituutiot tarvitsisivat perusteellista tuuletusta ja siirtymistä dialogiseen kulttuuriin. Vasta silloin olemme siirtyneet aidosti potilaslähtöiseen hoitamiseen. Potilaslähtöisessä hoitamisessa – yllätys, yllätys – aikuinen potilas voi itse valita hoitolinjasta. Hänen kuuluu vain saada asiallista ja monitieteellistä informaatiota hoidoista ja sairaudestaan.

Valitettavan paljon olen kuullut potilastarinoita siitä, kuinka lääkäri on suhtautunut potilaaseensa nyreästi, koska hän on ”väärin parantunut” (=vastoin käypähoitosuosituksia). Muistan kokeneen naislääkärisukulaiseni sanonnan: ”Jag struntar vad terapin var, huvudsaken är att patienten blev bättre” (Hällä väliä, mikä hoitomenetelmä oli nimeltään, tärkeintä on, että potilas parani). Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö meidän lääketieteen ammattilaisten pitäisi kunnoittaa näyttöön perustavaa tietoa, koska se on oman osaamisemme lähtökohta. Jos potilas valitsee jonkun muun kuin meidän tarjoaman hoidon, ja vieläpä paranee, sehän on huippu juttu! Sairauksissa joskus tapahtuu paranemisia, joita me lääketieteilijät emme vielä omalla tiedollamme ymmärrä. Sehän tästä parantamisesta tekeekin kiehtovaa!

Stressin hoitaminen ei ole siis vain yksilön hoitamista. Sen sijaan se on koko yhteiskunnallisen ja kulttuurisen ilmapiirin tuuletusta, jossa tajuamme asiantuntijoiden luoman kulttuurin pirstoutuneisuuden.  Ihminen ei ole luotu nykyiseen tehokkuuselämäntapaan, jossa hän on jatkuvasti uppoutuneena ulkoiseen ja sisäiseen mölymaailmaan, irrottautuneena kehostaan.

Jotta ihmisestä kasvaa aidosti itseohjautuva terveydestään vastuun ottava ihminen, tarvitsee hänen sisällään yhdistää se, minkä asiantuntijat ovat meissä pirstoneet.  Hänen täytyy löytää oma kehosuhteensa ja tunne yhteisöönsä kuulumisesta.

 Kuuntele kehoasi ja sen viisautta.  Voit tehdä sen monella eri tavalla:

1)  Tutki jatkuvasti itseäsi. Tule tietoiseksi, millaisille uskomuksille ja arvoille haluat rakentaa elämäsi. Meille jokaiselle on syötetty roppakaupalla kyseenalaisia kulttuurisia uskomuksia, jotka kannattaa tiedostaa ja kyseenalaistaa. Muuta ulkoiset elämänpuitteesi vähitellen sellaiseksi, joissa sinun on hyvä elää.  Elät tällöin yhä enemmän sopusoinnussa kehosi kanssa. Ilmaise itseäsi myös luovasti ja leikillisesti. Se on mielenterveytesi hoitoa!

2) Muuta fysiologiaasi erilaisilla keho-, rentoutumis- ja mielikuvaharjoituksilla. Voit treenata sekä kehosi liikunnalla mutta yhtälailla voit harjoittaa myös mieltäsi. Katkaise päivän mittään työrupeamasi säännöllistä pienillä liikunta-, palautumis- ja rentoutumishetkillä.  Voit olla hetken läsnä vaikka hengityksellesi, voit kävellä meditoiden ruokalaan. Voit oppia pyörittämään sisälläsi mielikuvituksesi avulla ”elokuvia”, jotka edistävät hyvinvointiasi, sen sijaan että täytät mielesi katastrofiajatuksilla ja -kuvilla tai asioiden vatvomisella.

3) Yritä auttaa muita ihmisiä, jotta heillekin tulisi tämä sama ”antistressi-elämäntapa” mahdolliseksi.  Pienten lasten vanhemmat, antakaa läsnäolon aikaa lapsillenne. Se on parasta heidän ennaltaehkäisevää terveydenhoitoa. Tutkimusten mukaan itselle tuo terveyttä ja onnellisuutta läsnäolon ja aineellisen hyvän jakaminen, eikä vain sen kasaaminen itselle. Kieltäydy osallistumasta elämäntapaan, jossa ihmisarvo samaistetaan ulkonaiseen tehokkuuteen ja materialistisiin statussymboleihin.

Oma elämäntapasi on suurempi vaikuttaja kuin äänestämisesi.  Kun yhä useampi ihminen kieltäytyy elämästä (ihmis)luontoa loukkaavaa elämäntapaa, on siitä seurauksena automaattisesti myös yhteiskunnallisten rakenteiden muuttuminen.

Mainokset

Neljäsosa australialaisista ja yhdysvaltalaisista leppoistajia

Leppoistajista, ”downshiftareista” on australialaisen  Getting a Life -tutkimuksen mukaan tullut vähitellen kasvava sosiaalinen voima. Neljäsosa australialaisista teki jo 2000-luvun alussa hitaamman elämän valintoja, ja määrä näytti olevan samaa luokkaa kuin USA:ssa.

Hidastajalla on konsumeristista poikkeava suhde rahaan. Hän miettii tarkkaan matkojansa ja shoppailujansa. 23 % australialaisista valitsi jo vuonna 2004 vähemmän ansaitsemisen sekä kuluttamisen ja vaihtoi  tulost lisä-aikaan perheelleen ja itselleen.

Mutta onko yhteiskunnalliset rakenteemme esimerkiksi Suomessa mitenkään muuttuneet? Isäntä tuossa aamupöpperössään huomautti, että ehkä polittiisten institutioiden sisään on rakennettuna normikäyttäytyminen. On vaikeaa ellei mahdotonta toimia hallinnollisissa vanhoissa instituutioissa muuta kuin heidän vanhoilla hierarkisilla pelinsäännöillänsä.

Leppoistajat eivät ole tämän Get a Life- tutkimuksen mukaan vielä yleisesti tiedostettu voima, koska heidän ponnistelunsa eivät ole ainakaan vielä kanavoituneet poliittiseksi aktiiviseksi toiminnaksi. Näyttää siltä, että hitaan elämän kannattajille, yhteiskunta kun ei ole jossakin siellä itsen ulkopuolella, vaan he omalla toiminnallaan vaikuttavat aktiivisesti yhteisöönsä ja omaan hyvinvointiinsa. Oma elämäntapa on leppoistajan suurin poliittinen teko. Tällä on mielestäni pitkällä tähtäimellä vähintään yhtä suuri merkitys kuin äänestyskäyttäytymisellämme.

Tämän australialaistutkimuksen valossa väitteeni, ettei ”keisarilla ole pitkään aikaan ollut vaatteita”,  paljastuu melko totuudelliseksi. On oikeastaan melkoisen koomista, että vallanpitäjät ja yhä suurempi osa kansaa elävät täysin omissa todellisuuksissansa.

Tarkoitukseni ei ole mollata poliitikkoja ja virkamiehiä. He ovat vaikeiden kysymysten äärellä. Luulisi kuitenkin, että heidänkin uskonsa jatkuvasta aineellisesta kasvusta alkaisi uuden tiedostamisen kautta tulla näkyväksi megailluusiona.  Yhä useammat kansalaiset kun yrittävät säästää maapallon resursseja tuleville sukupolville ja näin kitsastella kuluttamisessaan. Miten politikot voivat luotsata rakenteet tukemaan tätä kuluttamistamme kohtuulistavaa toimintaa, ilman että köyhät kärsivät ja väkivalta lisääntyy? Ei käy kateeksi heidän paikkansa yhteiskunnassamme.

Clive Hamilton kulminoi leppoistajien elämäntavan tässä jo 2004 tehdyssä haastattelututkimuksessaan Francon puheenvuoroon: ”Itsessäni tapahtuneiden muutosten kautta olen alkanut elää elämääni enemmän tietoisesti. Tämä on merkinnyt samalla sitä, että elän vähemmällä rahalla. Olen ajatellut paljon markkinamekanismeja ja konsumerismia, ja olen entistä tietoisempi, millaisia vaikutuksia niillä on minuun. Tämä on vaikuttanut omaan henkilökohtaisen politiikkani.”

Englanninkielisissä kulttuureissa puhutaan muuten myös ”seachange”-ilmiöstä, merimuutoksesta. Sana on omaksutta Shakesparen runosta. Tällä kuvataan tietoisuuden muodonmuutosta, joka johtaa arvorationaaliseen, onnelisempaan, elämäntapaan. Australiassa tämä on tapahtunut siirtymällä merenrannoilla oleviin piempiin yhteisöihin.

”Seachange” ja ”downshifting” eivät, muuten,  ole täsmälleen samoja asioita, koska ihminen voi harjoittaa tätä ”merimuutosta” suurillakin tuloilla. Painopiste näyttäisi olevan hieman individualistisimmassa arvoissa kuin leppoistajalla, joka miettii enemmän ekologista kestävyyttä ja tulevia sukupolvia. Koska ”seachange” on joskus kalliskin elämäntapa, Australiassa on ilmaantunut myös halvempaan ”treechange”- elämäntapaan siirtyviä eli ”puunhalaajia” (näitä tällaisia leppoistajia kuin me Isännän kanssa olemme :D). Puunhalaus elämäntapana, sisämaahan muuttaminen, kun näyttäisi olevan ainakin Australiassa halvempaa kuin tämä merimuutos.

Näyttäisi siltä, että kohtuullinen elämäntapa muuttuu vähitellen normikäyttäytymiseksi. Itse toivon ainakin sydämestäni, tulevat sukupolvet mielessäni, että tämä on totta. Varsinaisia leppoistajia tuskin on vielä neljännestä Suomen kansasta. On selvää kuitenkin, että leppoistaminen ei ole enää joidenkin rohkeiden ihmisten poikkeuksellinen elämäntapa. Siitä on tulemassa eräs hyväksytty elämäntapa.muiden joukkossa. Kun uudeille arvoille rakentuvat elämäntavat yleistyvät, alkaa ihmisten yhteisöllisellä kulutuskäyttäytymismuutoksella olla kauas kantoiset vaikutukset koko moderniin kulutusyhteiskuntaan.

Tiedostava elämäntapa ja arvorationaalisuus näyttäisi siis koko ajan yleistyvän. Tässä kulttuurisessa muodonmuutoksessamme mielestäni tietoisuustaidot, kuten hyväksyvä läsnäolo, ovat keskiössä. Vain itsensä tunteva ihminen voi elää omien arvojensa mukaisesti. Tällöin yhä useampi ihminen vapautuu kulttuurimme valtamyytin ja sen keskiarvohirviöiden vankeudesta itseohjatuvaksi omaksi itsekseen. Moderni kultuurimme ei ole ollut tietenkään läpimätä, koska se on esimerkiksi mahdollistanut koulutuksellaan yhä useammalle tiedostavan elämäntavan.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muutoksen pyörteissä mielestäni tärkeintä toisista välittäminen. Jokaisen syrjäytetyn ihmisen  kuuluu tuntua märkäpaiseena omassa sielussamme. Hyvinvoivalle keski-ikäiselle leppoistaminen on mahdollisuus, mutta nuorelle, monelle perheelle, yksinhuoltajalle tai syrjäytyneelle se ei ole oma valinta. Tietoisuuden on vaikea laajentua, silloin, kun kaikki energia menee arjesta selviytymiseen.

Itse laitan toivoni paremmasta tulevaisuudesta vapaaehtoiseen ihmisten arvomuutokseen ja  kolmanteen sektoriin, vapaaehtoistyöhön. Meidän on synnytettävä uusi välittämisen kulttuuri, jossa vältetään aktiivisesti syrjäyttäviä yhteiskunnallisia rakenteita ja pyritään rakentamaan osallisuuden yhteiskuntaa. Vapaaehtoistoiminta tuottaa huomattavan paljon enemmän onnellisuutta kansalaisille kuin ylimääräinen tavara.  Ehkä tulevaisuuden yhteisöissä esimerkiksi terveet vapaaehtoiset seniorikansalaiset osallistuvat entistä enemmän sairaiden ja yksinäisten hoitamiseen, ja tämä lisää kaikkien osallisten onnellisuutta.

Uuden vuoden toiveeni – karnevaalit

Elämmekö unessa? Tätä kysyi puolustusministeri Yrjö Kallinen jo 60-luvulla. Tähän uneen  ”Tammisaaren yliopiston kasvatin”, Kallisen mukaan kuuluu harhaluulo, jossa luulemme onnemme löytyvän omaisuudesta ja kuluttamisesta. Olemme länsimaissa Kallisen mukaan vahingollisten ajattelutottumustemme uhreja.  Mikä oudointa, koko kulttuuriamme ohjataan elämää halventavien ajattelutottumustumme mukaan.

Ehkäpä unemme on sen laatuista, ettemme itse ohjaa tietoisuuttamme. Sen sijaan autopilotti ohjaa edelleen lukuisten ihmisten tietoisuutta ja tätä kautta heidän koko elämäänsä. Siksi maleksimme elämässämme kuin unissakulkijat, tietämättä mistä olemme tulossa ja mihin menossa. Menemme vain sinne minne autopilottimme meitä ohjaa – usein samaan suuntaan kuin  muutkin menevät.  Meiltä on puuttunut itsetiedostusta, omien ajattelutottumusten näkemistä.

Kallinen uskoi jo 60-luvulla, että nuoriso oli heräämässä näkemään paremmin todellisuuden olemuksen.  Hän luotti uuteen, kehittyvään, sen ajan nuoreen sukupolveen. Valitettavasti hänen optimismiansa ei silloin palkittu, mutta onko tämä vahingollisten ajatustottumusten paljastuminen nyt vihdoin, viiden kymmenen vuoden jälkeen, toteutumassa?

Näyttää siltä, että moni meistä ihmisistä, etenkin nuorista, on havahtunut siihen, että aineelliselle kuluttamiselle rakentuva unelma materialismin paratiisista ei vie meitä onnelaan. Joka päivä syntyy tiedostavia ihmisiä, jotka haluavat irti kerskakuluttamisesta, koska he haluavat säilyttää maapallon elinkelpoisina tuleville sukupolville. He haluavat elämäänsä itseohjautuvuutta, luovuutta ja ekologisesti hyväksyttävämpiä arkisia elämyksiä.

Päivästä toiseen uusia ihmisiä nousee  tietoisuudessansa uudelle ymmärryksen tasolle, kun ihmistietoisuuden evoluutio jatkaa väjäämätöntä eteenpäin kulkuaan. Tietoisuustaitojen harjoittamisen kautta vapaudumme yksilöinä vahingollisista yksipuolisista ajattelutottumuksistamme. Ihmiset janoavat työstä paitsi aineellista perusturvaa, myös merkityksellistä sisältöä elämäänsä. Ihmiset haluavat henkisyyttä elämäänsä.

Enää monelle ei riitä, että rahalla voidaan ostaa kuolleita kokemusia: tavaroita ja passiivisia, pinnallisia, valtavirtahömppäkokemuksia. Ihmiset haluavat olla itse luovia, aktiivisia, uusia muotoja tietoisuudelleen antavia yhteisöllisiä, toisistaan välittäviä ihmisiä. Kansalaisille ei enää riitä kokemusten surkeat halpakopiot vaan he haluavat verta ja lihaa olevia aitoja elämyksiä.

Ainakin minun tuttavistani huomaa sen, että monet haluavat tehdä yhä enemmän asioita, jotka tuovat heille aidosti, mutta myös eettisellä tavalla, iloa ja sisältöä elämään.  Onnellisuus elämään tulee tietoisuustaitojen kehittymisen kautta;  mielekkään ja merkityksellisen olemisen ja tälle olemiselle rakentuvan tekemisen sivutuotteena.

Väitän, että joka päivä tapahtuu havahtumisia. Ihmiset heräävät uneestaan. Tarvitsemme paljon luovuutta, yhteisöllisyyttä  ja vapaaehtoistoimintaa, voidaksemme vapautua vahingollisista egokeskeisistä ajatustottumuksistamme. Havahtumisemme on kuitenkin välttämättömyys,  jotta voimme elää tulevaisuudessa henkisesti rikasta elämää vähemmällä kuluttamisella.

Tarvitsemme karnevaaleja, jossa juhlimme erilaisten kulttuurien, uskontojen,  tieteen ja taiteen vuorovaikutusta. Juhlimalla luovuuttamme, rikomme rajojamme, ja muutamme elämämme kohti olemista ja kohti jatkuvaa tulemisen tilaa, virtausta (flow).

Itse en enää erityisemmin luota yksipuolisiin taloustieteilijöihin. Heidän ajatuksensa edustavat vain erästä näkökulmaa. Heidän numeronsa kuvastavat kapeaa ja kalpeaa käsitystä todellisuudesta.  Ongelmamme on ollut, että olemme ottaneet vastaan hyväksyvästi teknistävien asiantuntijoiden, yksipuolista totuutta edustavat näkemykset, jo liian kauan. Tarvitsemme  materialististen asiantuntijoiden tiedon rinnalle kipeästi elämänläheistä humanistista tiedettä ja ennen kaikkea kokonaisvaltaista arjen monikulttuurista viisautta: tavallisten ihmistenviranhaltioiden ja alkuperäiskansojen ekologisesti kestäviä näkemyksiä.

Nauru auttaa näkemään maailman selkeämmin kuin naama vakavana tapahtuva numeroiden tuijotus. Maailma muuttuu kirjallisuustieteilijä Mihail Bakhitinin mukaan karnevaaleissa, erilaisten näkemysten välisessä dialogisessa mielikuvitusleikissä. Juhlimalla naamioitamme, kuten erilaisia kulttuurisia marginaaliin sysättyjä vähemmistöjen perinteitä,  rikomme vakiintuneen valtakulttuuriin kangistuneet ajatustottumukset.

Jospa tulevaisuudessa intohimon leikki;  tieteen, uskontojen, erilaisten kulttuurien  ja taiteen rakkaussuhde, tuottaa uuden paratiisihedelmän. Samalla moni löytää takaisin itselleen merkityksellisyyden kokemuksen elämäänsä aineellisesti vaatimattomimmissa olosuhteissa.

Ehkä tämän youtube-pätkän kaltaiset flashmobit, ja vielä räväkämmät vastaavat,  edustavat uutta vanhoja normeja rikkovaa kulttuuria. Sen toimintatavoissa ylitämme yksipuoliset totuudet, tuomalla erilaisia marginaalissa olevia ajatuksia keskiöön. Näin vanhoja rajojamme rikkovan, kaaoksesta nousevan, yllättyksellisen mielihyvän kautta syntyy aina vain uutta kuvaa todellisuudesta. Löydämme lisää suvaitsevaisuutta ja juurevuutta aktiivisista yhteisöllisistä humoristisista (taide)elämyksistä, joissa rikomme erilaisin karnevalistisin tavoin tavanomaisia ajattelutoittumuksiamme ja  toimintatapojamme. Prosessissa kyseenalaistamme esimerkiksi taiteen luojan ja taidekokemuksen  vastaanottajan välisiä rajoja.

Minun uuden vuoden toiveeni on, että viettäisimme nauraen erilaisten elämäntapojen sekä ihmisen loppumattoman luovuuden moniäänistä ja -väristä juhlaa. Olisipa mahtavaa nähdä, että laaja-alainen globaali  yhteiskunnallinen syvällinen arvomuutos, ja sitä seuraava elämäntapamuutos, tapahtuisi mahdollisimman vähällä väkivallalla, hullutellen, hymyillen, ikään kuin itsestään, erilaisuutta juhlivan karnevalistisen huuman sivutuotteena.

Materialistinen luonnehäiriö ICD-10 tautiluokitukseen?

Ben Zyskowicz tarttui tärkeään asiaan, nimittäin yhteiskunnalliseen sairauteen, joka meillä ja jotakuinkin kaikissa länsimaissa on valitettavasti normalisoitu. Hän puhui Finnairin johdon palkkiojärjestelmän yhteydessä insestisistä pienistä johtajayhteisöistä, joissa ”hyvävelijärjestelmä” jakaa taloudellisia etuja kilpaa toinen toisilleen.

Siirtolan Emäntä huokaa helpotuksesta, kun hän huomaa, että jokaisessa puolueessa alkaa olla ihmisiä, jotka ovat oivaltaneet kulttuurissamme olevan sairasta ”normalisoitua” käyttäytymistä. Hän on tehnyt jo vuosia sitten oman diagnoosinsa yhteiskunnallisesta normalisoidusta hulluudesta. Sen nimi on ”materialistinen luonnehäiriö”.

Materialistisesta luonnehäiriöstä kärsivät monet ihmiset, taloudellisesta eliitistä köyhälistöön. Tyypillistä näille ihmisille on oman arvon rakentuminen ostettuihin esineisiin ja kokemuksiin. He ostavat itselleen arvoa. Ekologisesti erityisen tuhoisaa on, kun talouselämän ja poliittisen eliitin edustajat sairastavat tätä tautia.

Tyypillistä luonnehäiriöstä kärsivälle on, että hänen maailmankuvansa on ”realistinen”. Hänen elämäänsä ohjaa raha ja rahalla ostetut symbolit, faktat sekä numerot. Materialistisesta luonnehäiriöstä kärsivän todellisuuskuva on yksiulotteinen. Tämä tuppaa tekemään elämästä elämättömän ja hänen elämänsä on oikeastaan mykkä, se ei yleensä puhuttele ketään eikä varsinkaan häntä itseään. Luonnehäiriöiselle kun elämä ei aukea moniulotteisessa rikkaudessaan. Tällainen ihminen vakuuttelee jatkuvasti, että hän tietää, mikä on todellista ja mitkä ovat todellisuuden vaatimukset. ”Oikeasti” hänen todellisuuden kuvansa mielekkyys on vain yksi kapea numeerinen tapa hahmottaa maailmaa. Valitettavasti suuri osa poliittista, tieteellistä ja taloudellista eliittiä, näyttää kärsivän häiriöstä. Mikä pahinta, juuri nämä ihmiset käyttävät yhteiskunnassamme valtaa. Tämä on tehnyt sairaudesta ekologisesti ja eettisesti katsoen erityisen vaarallisen.

Taudin ”etiologia” on tavallisesti se, että lapsi ei saa kaikkea sitä rakkautta ja huomiota, mitä hän tarvitsee. Turrutettu, rakkauden nälkäinen lapsi irroittaa itsensä irti omasta sisäisestä kokemusmaailmastaan, ja siirtää tunnetarpeensa omistamiinsa esineisiin. Häiriökäyttäytyminen ilmenee ekologisesti tuhoisana käyttäytymisenä: jatkuvalla tavaroiden ja esimerkiksi matkojen ostamisen tarpeella. Elämätön elämä vaatii ostettuja tarinoita. Toisilla puolestaan sairaus ilmenee siten, että hän ”pidättäytyy” ostamisesta, ja jää tarkkailemaan päivästä toiseen omaisuutensa kasvua. ”Ostan – olen siis olemassa” tai ”Omistan – olen siis olemassa”, on monen materialistisesta luonnehäiriöstä kärsivän perusemotio elämässä.

Sairaassa kulttuurissamme tätä luonnehäiriötä käyttäytymistä on kouluissa siirretty lapsiin, koska tämä hulluuden laji on meillä normalisoitua. Koulutuksessa tähdätäänkin, että lapsi saadaan irrotettua mahdollisemman nopeasti omasta kokemusmaailmastaan osallistumaan häiriökäyttäytymiseen. Lapsille pyritään opettamaan vain mahdollisimman paljon ”faktoja”, jonka jälkeen heidät yritetään saada pikaisesti mukaan materialismille rakentuvaan häiriöjärjestelmään. Seurauksena kasvaa pieniä lapsi-ihmisiä, joilla on suuri ego, mutta oikea elämä jää heiltä yleensä elämättä. Moni näistä ihmisistä elää koko elämänsä ilman omatuntoa, kosketusta omaan sisäiseen kokemusmaailmaan. Kuten olemme saaneet huomata, väkivaltainen omasta kokemusmaailmasta irroitettu ihminen voi ilmentyä paitsi materialistisena luonnehäiriönä myös väkivaltakäyttäytymisenä.

Kun tauti saa täyden otteen harvoissa ja valituissa, muodostavat he pieniä ryhmähulluus kiteytymiä, jossa sairaat pönkittävät he egoansa erilaisilla optio- ja palkkiojärjestelmillä. Koska ekologiseselta ja egologiselta kannalta -ihmiskunnan tulevaisuuden näkökulmasta – tämä on valtavan tuhoisa sairaus, kannattaisi Siirtolan Emännän mielestä tämä luonnehäiriö äkkiä sijoittaa myös kansainväliseen ICD 10-tautiluokitukseen. Kuka tietää, vaikka ”kaikkitietävät” älypäät keksivät vielä tabletin tämänkin häiriön hoitamiseen? Siirtolan Emännän mielestä tämä on ollut oikeastaan erityisen vaarallinen mielipuolisuuden laji kulttuurissamme juuri siinä mielessä, että se on ollut normalisoitua. Onneksemme vaikuttaa siltä, että kaikissa puolueissamme alkaa olla ihmisiä, joiden silmät näkevät normaalissa kulttuurissamme asustavan hulluuden.

Emännän mielestä meillä on siinä mielessä parempi kulttuuri kuin koskaan, että yhteisössämme alkaa olla tilaa myös kohtuullisesta elämäntavasta lähtevälle henkiselle kasvulle ja siitä seuraavalle todelliselle elämänlaadulle. Yhä läpinäkyvämpi kulttuurimme ja yhteiskunnallinen avoimuus on luomassa nyt entistä moniäänisempää uutta yhteiskuntaa, jossa kulttuurissamme asuva normalisoitu hulluutemme alkaa näkyä yhä kirkkaammin. Siirtolan Emännän sydäntä lämmittää, kun hän huomaa joka puolella tapahtumassa olevan myönteisen muutoksen.

Erään ”downshiftarin” vastaus Björn Wahlroosille

Björn Wahlroosin, ehkäpä humoristisen puolen, mielestä vapaa-aikaa pitäisi verottaa ja downshiftarit ovat tämän päivän kommunisteja. Downshiftaava Siirtolan Emäntä lähettää lämpimiä terveisiä Nallelle täältä Kuhmon perukasta, Kuumusta. Hän yrittää valottaa Nallelle hieman oman ”downshiftaamisensa” periaatteita.

Emännän mielestä downshiftaajan eli leppoistajan periaatteita ovat mm. seuraavat:

1)Downshiftaaja elää vähemmän kuluttavaa elämää, jossa hän pyrkii säästämään luonnonvaroja tuleville sukupolville. Hän ei ole ”kuluttaja” vaan hän on ”säästäjä”.

2)Puhdasrotuinen downshiftaaja ei laiskottele, hän vain tekee asioita, jotka vähemmän rasittavat luontoa. Hän esimerkiksi kerää ruokaa lähiluonnosta, hän tekee vapaaehtoistyötä, hän osallistuu kulttuurisen, aineettoman pääoman lisäämiseen esimerkiksi taiteen tekemiseen.

3)Downshiftaaja on irrottautunut statusstressistä. Eräs tärkeimpiä luontoa vahingoittavia ajattelumalleja on se, että ihminen samaistaa oman identiteettinsä ja sen arvon omistamiinsa materiaalisiin hyödykkeisiin. On vapauttavaa, kun ei tarvitse kadehtia naapurin kotielokuvateatteria, hänen Indonesian matkaansa tai minkkiturkkiansa.

4)Downshiftaaja tavoittelee oman itsensä ja luonnon kanssa harmonista elämää. Hän pohtii henkisiä ja hengellisiä kysymyksiä ja kuuntelee omaa sisäistä ääntään.

5)Downshiftaaja hoitaa terveyttään esimerkiksi kuuntelemalla juuri tätä sisäistä ääntään, pohtimalla ravintotottumuksiaan ja kunnioittamalla omaa sisäistä rytmiään. Kun useammat näin tekisivät, vähentyisi terveyspalveluiden tarve huimasti. Stressisairaudet kuormittavat tämänpäivän terveydenhoitojärjestelmäämme.

6)Downshiftaaja toteuttaa omia lahjojaan monipuolisemmin. Hän tavoittelee inhimillistä työkulttuurista muutosta, jossa ihmisen työtä ei yksipuolisteta liiallisessa määrin ja jossa huolehditaan työn oikeanlaisesta rytmityksestä, riittävästä työnohjauksesta ja kaiken työn arvostuksesta.Työ itseisarvona on downshiftarille tärkeää, eikä se ulkoinen status, jota se hänelle mahdollisesti tuottaa.

Siirtolan Emäntä ei siis laiskottele. Nykyään hänellä ei ole edes televisiota. Hän keskittyy kirjoittamiseen, lukemiseen, hyötyliikuntaan, ruumiillisen työhön, opettamiseen, haitarinsoittoon ja hammaslääkärintyöhönsä. Hän toteuttaa itseään monipuolisemmin kuin koskaan aikaisemmin. Jako työhön ja vapaa-aikaan onkin Emännän mielestä keinotekoinen ja seurausta siitä, että ihminen on leikannut itsensä irti aidosta elämästä.

Siirtolan Emäntä tiedostaa, että ”downshiftaaminen” ja ”downchillaaminen” ovat kaksi eri asiaa. Se, että Emäntä on vapaaehtoisesti ”köyhdyttänyt” elämänsä on siis täysin eri asia kuin se, että ihminen joutuu elämään köyhyydessä. Emäntä pitää kuitenkin tärkeänä, että länsimainen ihminen ei myisi köyhällekään tällaista rikkaan ihmisen kuluttavaa elämäntapaa jonakin tavoiteltavana elämäntapana.

Onko downshiftaaja Siirtolan Emäntä kommunisti? Ei, sitä hän ei ole. Hän on äänestänyt jotakuinkin kaikkia puolueita, vasemmistoliitosta kokoomukseen. Hänen mielestään todellisuus on moniääninen dialogi, jossa on kuunneltava yhä tarkemmin maailmankaikkeuden ääniä. Minkään nykyisen puolueen ideologia ei vastaa hänen poliittista kantaansa. Kaikki puolueet yhdessä vastaavat parhaiten Emännän poliittista kantaa.

Onko Siirtolan Emäntä idealisti? Luultavasti on. Asia on kuitenkin niin, että maailma muuttuu vain ihmisten kautta, joilla on uudenlaisia visioita maailmamme tulevaisuudesta. Tämän hetkiselle aineelliselle talouskasvulle, kestämättömälle kuluttamiselle ja kulutushyödykkeille rakentuva todellisuudessa eläminen kuluttajana vasta suurta illuusiota onkin. Kupla puhkeaa luultavasti nopeasti, jos kaikki downshiftaavat, mutta ehkä näin olisi parasta. Tällöin emme ehdi syödä etukäteen kaikkea lastemme ruokaa.

Ilman downshiftaamista kuplastamme kasvaa vielä isompi, ja sen puhkeamisella on vieläkin rajummat ja vakavammat seuraamukset. Tälla hetkellä Emännän mielestä tulisikin keskittyä pohtimaan entistä enemmän sitä, kuinka kuplamme puhkeamisen seuraukset minimoidaan. Tällaista työtä tekevät esimerkiksi ihmiset Aalto yliopiston ennakkoluulottomat ihmiset www.degrowth.fi :ssä.