Pintaraapaisua hitaaseen lääketieteeseen

Kirjoitin jo kolme vuotta sitten hitaasta lääketieteestä, mutta silloin käsite oli vielä sen verran nuori, ettei teemasta  löytynyt juurikaan aineistoa netistä.  Nyt Michael Flinkensteinin kirja ”Slow Medicine” tuntuu liikkuvan samassa henkisyyden, läsnäolon, meditaation ja luovuuden maaperässä kuin omassa terveysajattelussani liikun.  Taas tunnen mielihyvää sielunveljen kohtaamisesta, ja jatkan ajatuksieni ja oivalluksieni työstämistä hiljaisessa kammiossani, seuranani vain tietokone, kirjat, mies, metsäpeurat, sudet, karhut, lakkasuot ja lukemattomat mielentilani.Joulut%E4hti+punainen+75488

Hitaassa lääketieteessä on kysymys siitä, että teet töitä löytääksesi keskuksesi, eheyden tilan itsessäsi.  Se on sitä, että omaat todellisen ja syvällisen ymmärtämyksen suhteestasi ruumiiseesi, mieleesi, muihin ihmisiin sekä luomakuntaan ympärilläsi. Omaat hyvän suhteen ylipäätään kaikkeen maailmassa.  Kysymys on itseesi linjaamisesta ja suuntaamisesta luontevaksi osaksi maailmankaikkeutta.  Hidas lääketiede tarjoa apua taiten kuljettavaan tiehen kohti mielenrauhaa, sopusointua, onnellisuutta ja tervettä elämää.

Hidas lääketiede ei ole Flinkensteinin mukaan ”yhden koon” lääketiedettä.  Se on sen sijaan yksilöllistä:  Jokainen ihminen on ainutkertainen ja hänen polkunsa terveyteen erilainen.  Koululääketiede ahtaa meitä normaalin pukuun, erilaisilla mittauksilla (verenpaine, sokeri,  kolestroli, leukosyytit jne.). Tämä on tiettyyn pisteeseen ihan hyvä asia.  Kuitenkin, jos kaikki huomio keskitetään vain tähän näkökulmaan, rakennamme kalliin järjestelmän, joka keskittyy ongelmien jälkien siivoamiseen ja oireiden halitaan, eikä itse terveyden vaalimiseen. Krooninen sairaus on pitkällinen prosessi, jonka osatekijöihin voimme puuttua jo ennen sairauden puhkeamista.

Flinkensteinin hitaassa lääketieteessä on paljon yhtymäkohtia funktionaaliseen lääketieteeseen ja  Meta-Health ajatteluun. Ihmisen terveys ei ole irrallinen hänen historiastaan, tunteistaan, yhteisöstään  ja elinympäristöstään.  Meta-Healthin tavoin Flinkenstein yhdistää mm. erilaisia tunneongelmia ruumiin elinten ongelmiin.  Esimerkiksi tukahdutettu viha voi ilmetä maksaongelmina ja suru keuhko-ongelmina jne. Meta-Health kielellä vahingolliset uskomuksemme ja käsittelemättömät tunteemme meissä aiheuttavat elinkudosstressiä.

Flinksensteinin mukaan ei ole ihme, että tällä hetkellä erilaiset itsehoidolliset menetelmät ovat leviämässä meteoriitin lailla  kaikkiin kansankerroksiin. Ihmiset kaipaavat terveyden hoivaamiseen muutakin kuin vain materialistisia ratkaisuja.  Hidas lääketiede opastaa meitä terveyteen edistämällä mielenrauhaa ja sydämen viisautta. Suuri osa kansaa voi huonosti itse luomiensa draamojen keskellä, joista he voisivat valmennuksen opastamana käsikirjoittaa itsensä ulos, harjoittamalla hitaan lääketieteen erilaisia itsehoidollisia menetelmiä.

Kansalaiset opiskelevat nyt yhä enemmän terveellisempää elämäntapaa liikkumalla enemmän, noudattamalla erilaisia henkilökohtaisia ruokavalioita,  harjoittamalla erilaisia stressin purkumenetelmiä, kuten meditaatiota sekä henkistymällä.  Tässä lääketieteessä,  lääkäri on parantajana myös opettaja tai valmentaja.  Oma mielipiteeni on, että mikäli lääkärillä ei taitoja tähän ole, hankkii hän hyviä yhteistyökumppaneita itselleen täydentävien hoitomenetelmien osaajista. Potilaan hoitamiseen tulisi yhdistyä itsehoidollisten menetelmien opetus (joita minä kutsun kehomielimenetelmiksi ja tietoisuustaidoiksi).  Flinkenstein kutsuu hitaan lääketieteen menetelmien soveltamista integratiiviseksi holistiseksi lääketieteeksi (IHL).

Flinkensteinin mukaan perinteinen koululääketiede ja hitaan lääketieteen IHL menetelmät  täydentävät toinen toisiaan. Ne eivät suinkaan sulje toisiaan pois.  Terveytesi maksimoimiseen kannattaa ottaa ilo irti näistä molemmista suuntauksista.  Hidas lääketiede hyödyntää erilaisia kokonaisvaltaisia viisausperinteitä.  Flinkenstein nostaa idän ja alkuperäiskansojen parantavia kokonaisvaltaisia perinteitä kunniaan.

Hidas lääketiede on sairauksien ennaltaehkäisyssä sekä kroonisten sairauksien hoitamisessa parhaimmillaan. Krooniset sairaudet ja henkinen pahoinvointi kuormittavat ennennäkemättömän paljon terveydenhuoltoa tänä päivänä. Länsimainen lääketiede ja hidas lääketiede täydentävät ja tarvitsevat toinen toisiaan. Uskon, että kustannustehokkuus paranee ja inhimillinen kärsimys vähenee kun ihmiset löytävät itselleen hitaan lääketieteen IHL menetelmiä.

511qUG8KDZL._SX328_BO1,204,203,200_

Tarvitsemme paljon itsetuntemuskoulutusta ja itsehoidollisten menetelmien opetusta, jotta ihmiset kykenevät ottamaan vastuun omasta terveydestään ja terveyskäyttäytymisestään.  Tällä hetkellä sosiaali- ja terveydenhuolto kuormittuu ihmisistä, jotka eivät kykene käsittelemään tunteitaan, traumojaan ja stressejään. Hitaassa lääketieteessä  kannustetaan ihmistä tutustumaan itseensä, jotta terveiden elämäntapojen valinta ja taito harjoittaa niitä tulee helpommaksi.   Kun opit hyödyntämään hidasta lääketiedettä,  paranee olosi, olkoon terveysongelmasi sitten mikä tahansa, näin väittää Flinkenstein.
 Joulut%E4hti+punainen+75488
 Flinkensteinin resepti kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lisäämiseen on seuraava:
1. Kysy itseltäsi oikeat kysymykset.
2. Valitse oma polkusi.
3. Muuta vastoinkäymisesi mahdollisuuksiksi.
4. Kasva henkisesti jokaisessa elämän käänteessä.
 Joulut%E4hti+punainen+75488
Kirjassaan Flinkenstain kysyy lukijalta 77 kysymystä, jotka johdattelevat ihmistä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.  Tässä joitakin niistä:
 Joulut%E4hti+punainen+75488
Koetko elämälläsi olevan tarkoitusta?
Millaisia ovat ihmissuhteesi?
Kuinka rytmität itsesi luomakunnan rytmiin?
Kuinka hoivaat yhteyttäsi menneeseen elämään ja tulevaan elämään?
Osaatko ilmaista vihan tunteitasi?
Osallistutko johonkin luovaan toimintaan työssäsi tai vapaa-aikanasi?
 Joulut%E4hti+punainen+75488
Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiimme ei tarvita Flinkensteinin mukaan akateemista viisautta eikä hienoja teorioita, vaan elinvoimaamme ylläpitäviä eläviä käytäntöjä.
Hitaassa lääketieteessä ei ole  kysymys vain fyysistä paranemisesta, vaan tervehdyttävien elämänkäytäntöjen kautta kokonaisemmaksi ihmiseksi kasvamisesta. Omaksumamme materialistinen yksipuolistava elämäntapamme traumoineen ja stresseineen on ollut ihmistä ja yhteisöjä pirstovaa. Joudumme tekemään sisäistä työtä, jotta saamme kudottua  itsemme takaisin osaksi yhteisöämme ja  kasvaaksemme kokonaiseksi, omiksi itseiksemme.
 Joulut%E4hti+punainen+75488
Hitaan lääketieteen harjoittaja, esimerkiksi lääkäri, ei keskity vain jonkin ihmisen osan hoitamiseen.  Hidasta hammaslääketiedettä harjoittava hammaslääkäri ei hoida vain hampaita, vaan vaikka hän keskittyykin toimenpiteissään hampaisiin: hän hoitaa aina kokonaista yhteisöllistä ihmistä. Tämäntyyppinen työtapa on elämäntavassamme tehty vaikeaksi.  Yksipuolinen materialistinen lyhytnäköinen tehokkuusajattelu on vallannut joka paikan, myös terveydenhuollon. Olemme irrottaneet itsemme ruumiillisista kokemuksistamme ja perinteisistä yhteisöistämme.
 Joulut%E4hti+punainen+75488
Hitaan lääketieteen ohjaama elämä, sellaisena kun Flinkenstein näkee sen, sisältää taitavan (skillful) elämisen.  Tämän lähtökohtana on juuri se, että osaamme löytää itsellemme vastaukset tärkeisiin henkilökohtaisiin:  ”Mitä hyvä terveys merkitsee minulle? Miten juuri minun on mahdollista tavoittaa se?”  Ihmiset löytävät poluillensa erilaisia vastauksia.
 Joulut%E4hti+punainen+75488
Hyvät terveyttä mittaavat laboratorioarvot eivät välttämättä merkitse tervettä elämää.  Sen sijaan hyvään ja kokonaisvaltaiseen terveeseen elämään, sisältyy mielenrauha, harmonia, onni ja elämänhallinta. Kun löydät vastauksia kysymyksiisi, löydät samalla yhteyden omaan sisäiseen viisauteesi ja alat intuitiivisesti tuntemaan, mikä on hyväksi sinulle itsellesi. Löydät oman ainutkertaisen polkusi henkilökohtaiseen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiisi.
 Joulut%E4hti+punainen+75488
Parhaimmillaan elämä on silloin, kun ihminen saa tehdä asioita, joita hän rakastaa, kirjoittaa Flinkenstein.   Kirjoittaminen, itsetutkiskelu, maalaaminen tai haitarinsoitto eivät ole tehneet minua aineellisesti rikkaiksi, mutta ne ovat rikastuttaneet elämääni valtavasti. Saan ja voin toteuttaa itseäni monipuolisesti.  Tunnen itseni etuoikeutetuksi,  siksi että voin joka päivä tehdä elämässäni asioita joita rakastan. Tavallisimmin aloitan päiväni kirjoittaen mietiskelemällä. Sen jälkeen kun aloin kuunnella ruumistani, on kliininenkin työni alkanut jälleen maistua.  Kymmenkunta vuotta sitten olin henkisesti  valmis jäämään sairauseläkkeelle.
 Joulut%E4hti+punainen+75488
Hidas lääketiede neuvoo sinua kohtaamaan  kriisisi ja kuolevaisuutesi.  Sairaus on aina kriisi. Kiinalaisilla merkeillä ilmaistuna kriisi tarkoittaa sanoja  ”mahdollisuus ratsastaa vaarallisella tuulella.”  Sairaus on mahdollisuus ratsastaa vaarallisella tuulella. Se on eheytymisen mahdollisuus, olkoonkin vaikka kysymys kuolemaan johdattavasta sairaudesta.
 Joulut%E4hti+punainen+75488
Vanheneminen ja kuolema ovat Flinkensteinille luonnollisia asia.  Sen sijaan kuolemanpelkomme kuin myös jatkuva nuoruuden tavoittelu ”anti-aging”-kulttuuri on luonnoton asia. Hyvä vanheneminen on asia erikseen. On selvää, että mikäli meillä on kuoleman suhteen negatiivisia käsityksiä, tuottaa sen ajattelu paniikkia.  Kun löydämme hyväksyvän suhteen kuolemaamme, mahdollistuu todellinen eläminen, jatkuva kasvaminen ja sen mukaiset teot.
 Joulut%E4hti+punainen+75488
Vaikka kuolema on luonnollinen asia, elämänhaluamme täytyy jatkuvasti hoitaa.  Se merkitsee Flinkensteinin mukaan sitä, että emme koskaan lakkaa parantamasta itseämme, suhdettamme muihin ihmisiin  ja ympäristöömme.  Niin kauan kuin ihmisellä on tietoisuutta, voi hän eheyttää suhdettansa omaan ruumiiseensa, lähimmäisiinsä ja koko luomakuntaan.  Tämä merkitsee myös sitä, että pyrimme elämässämme pienine yksittäisine tekoinemme siihen, että maailma olisi kuolemamme jälkeen, oman  jättämämme  perintömme seurauksena, hieman parempi paikka ennen sitä.
 Joulut%E4hti+punainen+75488
Tunnen jatkuvaa myönteistä syyllisyyttä siitä, että syömme koko ajan lastemme ruokapöydästä. Siksi yritän kirjoituksillani kannustaa ihmisiä onnellisempaan, terveempään ja kohtuullisempaan elämään. Pieni, vaatimaton elämä voi olla rikkaampi, kauniimpi, terveempi ja onnellisempi kuin äveriäs luksuselämä vaikkapa Portugalissa.  Sen kun oivaltaa, niin elämästä tulee pajon helpompaa.
Mainokset

Kuuntele ruumiisi viisautta – Krooninen kipu opettajana nr. 2

Eilen oli Hesarissa mielenkiintoinen virolaisen lääkärin Madis Tiikin analyysi suomalaisesta terveydenhuollosta. On näköjään muitakin, jotka ihmettelevät suomalaisen terveydenhuollon taantumuksellisuutta. Olemme puhuneet vuosia asiakaslähtöisestä hoitamisesta, mutta silti peruslähtökohta koko terveydenhuollossamme on edelleen muuta kuin aidosti dialoginen.

Terveydenhuollon rakenteet suosivat asiantuntijalähtöistä terveydenhuoltoa. Todellisessa asiakaslähtöisessä hoitamisessa huomioidaan asiakkaan maailmankuva, eikä häntä vain ahdeta lääkärin tai terapeutin ihmiskuvaan. Sen sijaan pikemminkin lääkäri/hammaslääkäri/terapeutti pyrkii asettamaan itsensä dialogisesti täydentäväksi osaksi asiakkaansa maailmankuvaa.

Madis Tiik ilmaisee asian seuraavasti: ”Lääkärit on perinteisesti koulutettu siihen, että he ovat kaiken tiedon ja osaamisen keskiössä. Heidän pitää muuttua palvelijoiksi ja neuvonantajiksi, ja ihmisiä koskevat potilastiedot pitää antaa heille itselleen.”

Totta tosiaan, meidän lääkäreiden ja hammaslääkäreiden tulisi muuttua enemmän palvelijoiksi, opettajiksi ja neuvonantajiksi. Itse pidän sanasta ”valmentaja”. Terveysvalmennus eroaa hoitamisesta siinä, että se kunnioittaa asiakkaan oman itsensä asiantuntijuutta ja asiakkaan itsensä luontaisia parantavia voimia, lumevoimiksikin näitä voi kutsua.

Vastuu terveyskäyttäytymisestä siirtyy ihmisille itselleen, kun kukaan ulkopuolinen ei paranna häntä vaan hän joutuu itse ottamaan ohjakset terveyskäyttäytymisestään ja elämästään. Tällainen ihminen on oikeastaan vastakohta tälle modernille ihmiselle, joka juoksi asiantuntijalta toiselle, saadakseen jos jonkinlaiseen vaivaan käsi valmiiksi ojossa pillereitä ja teknisiä toimenpiteitä. Uuden, aidosti asikaslähtöisen hoidon keskiössä, on transmoderni, monipuolisesti valistettu ja koulutettu, ihminen.

Lääkäri Howard Schubiner kirjoittaa kroonisesta kivusta seuraavasti:

Ruumiisi koputteli merkkinä jonkun asian häiritsevyydestä.  Et kuitenkaan ymmärtänyt mistä.  Niinpä ruumiisi alkoi koputtamaan yhä kovempaa ja kovempaa, luoden lisää vain kipua ja uusia oireita.  Koska et kuunnellut, se ryhtyi rämpyttämään ovikelloa, ja lopuksi se heitti kiven sisään ikkunasta, jotta huomioisit asian.

(Your body was knocking to let you know that something was bothering you. But you didn’t understand it. So, itknocked louder and louder, by creating more pain or new symptoms. When you didn’t listen, it rang the doorbell, and finally it threw a rock through a window to get your attention.)

Kun puhumme terveysvalmennuksesta, on hyvä muistaa, että tietoisuutemme sisällöt eivät ole vain kognitiivisia sanallisia ajatuksia, vaan ne ovat myös tunnetiloja, joihin liittyy oma ainutkertainen fysiologiansa. Mieltä ja kehoa ei voi erottaa toisistaan, vaikka tämä olikin luonnontieteellisessä 1900-luvulla valtatrendi. Pirstoimme menneenä vuosisatana ihmisen mieleksi ja kehoksi sekä murhasimme samalla hänen sielunsa.

Kroonisia kipuja hoitavan lääkärin Howard Schubinerin ideat ovat täysin synergiassa HopeCoahingin kaltaisen terveysvalmennuksen kanssa. Schubiner korostaa MBS-ajattelussaan juuri sitä, että ihminen itse voi oppia vaikuttaamaan omilla tunnetiloillaan  ja kognitiivisella toiminallaan paranemiseensa. Ihminen voi oppia elämässään oireyhtymiä ja hän voi yhtä lailla myös oppia pois näistä fysiologisista tavoista. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että esimerkiksi TMJ oireyhtymästä, jännityspäänsärystä tai fibromyalgiasta kärsivän ihmisen kipu olisi epätodenpaa kuin vaikkapa luumurtumasta kärsivän. Ne ovat täysin todellisia kipuja. Kipu- ja kehon väsymysoireiden lähtökohtana MBS:ssä on kuitenkin opitut neuropsykologiset toiminnat.

Kipu voi kulkea kahta hermoratapolkua pitkin, aivojen”ylätietä” ja ”alatietä” pitkin. Kun kuljetaan alatietä pitkin, kivun merkityksiä ei käsitellä kognitiivisen aivokuoren tiedostamista edistävin toiminnoin, vaan kipu kulkee vain mielen tiedostamattomia automaattisia ratoja pitkin. Emme ole oppineet peilaamaan ja tiedostamaan tunnepitoisia fysiologisia tilojamme. Henkisellä valmennuksellä pyritään vahvistamaan ”ylätietä” eli tiedostamista. Tulemme esimerkiksi terapeuttisen kirjoittamisen (Sisäinen teatteri), meditaation, hypnoosin, itsehypnoosin ja mielikuvaharjoitusten avulla tietoisiksi sisällämme olevista ristiriitaisista osista ja niiden ylläpitämistä tarinoistamme.

Emme voi psykofyysisesti hyvin, jos hallitsevana tilanamme on kehomielitila, joka vetää elämäntarinaamme suuntaan, jonka kanssa emme aidosti ole sinut. Kroonisessa kivussa saatamme elää tarinassa, joka ei kannattele hyvää arvojemme ja haluamiemme uskomusten näköistä elämää. Kun alamme tekemään tietoisiksi kipuun liittyviä tunnetiloja, tulee meille mahdolliseksi oppia uutta suhdetta elämäämme. Voimme vähitellen ohjata identiteettitarinaamme suuntaan, jonka kanssa olemme paremmin sinut. Tällä on myönteinen vaikutus psykofyysiseen tilaamme sekä myös krooniseen kipuumme. Liitän tähän Schbinersin kuvan tästä ”alatiestä” ja ”ylätiesetä”:

WP_20140824_003[1]

 

Howard Schbiners vetää kroonisille kipupotilaille neljä viikkoa kestäviä paranemisohjelmia, joissa tehdään juuri näitä samoja asioita, joita terveysvalmentaja HopeCoach tekee.

  • Krooninen oireyhtymä määritellään uudelleen esimerkiksi kehomieliongelmaksi.
  • Asiakkaalle luodaan positiivisia odotuksia omasta asioihin vaikuttamismahdollisuuksista.
  • Potilaalle annetaan kirjoittamisharjoituksia. (vrt. Sisäisen teatterin harjoitukset: aletaan tunnistaa ja tiedostaa kirjoittaen omia ristiriitaisia osia.)
  • Potilaalle annetaan meditaatio- ja mielikuvaharjoituksia.
  • Hänelle opetetaan affirmaatioita ja uudenlaista sisäistä puhetta
  • Opetetaan aktiviteetteja, joissa ihminen löytää rakkaudellista suhdetta itseen, itsehyväksyntää ja mielihyvää.

Ihmiset eivät saa lohtua kaikkeen fyysiseen pahoinvointiin leikkauksista tai lääkepurkeista, vaan sen sijaan paras apu MBS oireisiin tulee tutkimalla omia ajattelu- ja tunneprosesseja. Krooninen kipu MBS oireyhtymissä on todellinen, mutta se on syntynyt opituista tiedostamattomista ajattelu- ja käyttäytymismalleista. Voimme myös yhtälailla oppia pois kivusta, kun ryhdymme tutkimaan oman elämämme tarinan merkityksiä.

Howard Schubiner ajatukset ovat hienosti myös yhtenevät minätilojen  ja Sisäisen teatterin kanssa. Keholliset oireemme ovat hyvin usein tekemisissä sisäisten ristiriitojemme kanssa:

WP_20140824_001[1]

 

Howard Schubiners kiinnittää huomionsa siihen, että kroonisista MBS-oireyhtymistä kärsii useimmin juuri tunnolliset, muista ihmisistä huolta kantavat, mutta itseensä ankarasti suhtautuvat tunnolliseset ihmiset ja erityisesti naiset. Menneinä vuosisatoina heitä on diagnosoitu ”hysteerikoiksi” tai ”luulotautisiksi”, vaikka heidän kärsimyksensä on aivan yhtä todellista kuin vaikkapa nivelrikosta kärsivän miespotilaan kipu. Kulttuurissamme on mitätöinyt tunteita.

Perinteinen koululääketiede on ollut avuton kipuongelmissa, jonka lähtökohta onkin mielen eikä vain biologian puolella. Edelleen väitän, että on runsaasti kolleegoita, jotka mielellään mitätöivät kehomieli ongelmat ”ei-oikeiksi sairauksiksi”vain siksi, etteivät ne mahdu heidän omaan ymmärrykseensä ja maailmankuvaansa.

MBS oireilusta kiinnostunut lääkäri joutuu ylittämään oman perinteisen tieteenfilosofiansa. Onneksi ihmisen henkilökohtaista kokemuksellsita todellisuutta kunnioittavia lääkäreitä alkaa olla yhä enemmän. Olemme siirtymässä aidosti asiakaslähtöiseen aikakauteen.

 

 

Mietiskellen ja meditoiden intuitiivisesti viisaaksi?

Se, että olisimme moraalisesti rationaalisia valintoja tekeviä toimijoita, edustaa monien tutkijoiden mielestä mennyttä aikaa, aikaa, jossa vielä uskottiin yksipuolistaviin uskonnollisiin ja tieteellisiin auktoriteetteihin.  Nykyisten tutkijoiden mukaan teemme yleensä intuitiivisesti moraaliset valintamme. Pohjan valinnoillemme omaksumme kulttuuristamme. Jälkikäteen kyllä sitten selittelemme niitä sitten järjellisin perustein. Silti juuret eettisille päätöksille ovat tiedostamattomassa mielessä.

Lapsi omaksuu moraalinsa ympäristöstään, ”pääreiltään” (peers – näköjään tämä käännetään googlen kääntäjässä hauskasti näin), eli vanhemmiltaan, opettajiltaan, esivanhemmiltaan, ystäviltään jne. Länsimainen Virtuaali Ville omaksuu vielä hyvin usein sosialisaation kautta tietämättään arvomaailmansa, maailmankuvansa  ja sen uskomusjärjestelmän, sen kummemmin sitä edes kyseenalaistamatta.  Hänen moraalinsa on hänen tietämättään omaksumansa viiteryhmän.

Myös yliopistoissa on vallinnut tiettyjen autoritaaristen päärien moraalikäsitykset, jotka usein siirtyivät passiivisesti, itsestään selvyyksinä,  kyseenalaistamatta ja tietämättämme osaksi tietoisuuttamme. Parhaillaan ajat näyttävät olevan kovaa vauhtia muuttumassa. Integratiivisessa tieteellisessä maailmankuvassa monien perinteisten ammattinharjoittajien, myös  lääketietelijöiden, maailmankuva on alkanut avartua.

Alamme omaksua viisautta myös muista tieteenperinteistä ja kulttuureista. Tietoisuustaitojen avulla alamme tulla tietoisemmiksi ihmisiksi. Tällöin kykenemme  tekemään yhä enemmän mielen tiedostamatonta materiaalia tietoiseksi itseen suuntautuvan hyväksyvän läsnäolon kautta. Emme ole sattumanvaraisesti omaksumiemme uskomusten vankeja.

Keskeinen ikä muuten intuitiivisen moraalin kehittymiselle näyttäisi olevan 9-15 vuotta. Tällöin arvo- ja uskomusmaailman omaksuminen ei ole vain sanallista, vaan omaksumme moraalime meille tärkeiltä henkilöitä heidän sanattomista kehon viesteistä ja epäsuorista verbaalisista viesteistä.  Paheksuva katse, syyllistävä vertauskuvallinen sivulause, nöyryyttävä huumori….ne kuljettavat meihin tietämättämme viestinlähettäjän maailmankuvaan.

Tiedostamaton mielemme ohjaa intuitiotamme. Onkin tärkeää kehittää omaa intuitiivista viisautta. Onko sellainen mahdollista?  Kyllä se on mahdollista!  Sitä voi kehittää läpi elämän tietoisuustaitojen avulla. Teemme mielen tiedostamattomia arvoja ja uskomuksia tietoisiksi muuntuneiden tajunnan tilojen kautta (itsehypnoosi, meditaatio, mietiskely, luovat transsit).

Kehitämme kykyämme kuunnella hyväksyvästi kehoamme ja tunteitamme.  Kehomme on viisas (oma lukunsa on se, kuinka paljon sairautta syntyy siitä, ettemme kuuntele itseämme!).  Luova, reflektoiva kirjoittaminen (esim. Sisäinen teatteri) on eräs meditatiivinen tapa kehittää intuitiivista kokonaisvaltaista viisauttamme. Se on tapa harjoittaa ”kognitiivista hengitystä”, joka on tietoisuutemme erilaistumisen kannalta tärkeää.

Sisäisessä tetterissa olemme avoimia omille sisäisille tunnetiloillemme ja erilaisille rooleillemme, ja käymme keskusteluja sisäisten ristiriitaisten osiemme kanssa. Voimme tehdä sisäisen draamamme näyttämöllä tiedostamatonta tietoisuuden materiaaliamme tietoiseksi mielikuvitusta hyödyntävän improvisaation keinoin.

Erityisesti hypnoterapeutit tiedostavat tämän: Mielikuvituksemme olemus on kummallinen, sen voimalla voimme ylittää vanhaa tietämystämme. Onnistuneen prosessin avulla emme pelkästään oivalla ulkoisen maailman olemusta syvällisemmin, vaan myös hyväksymme itsemme paremmin sellaisina kuin olemme. Tulemme sinuiksi osiemme kanssa.

Minätilojen terapiasta kehittämäni itsereflektioväline, Sisäinen teatteri, on joustava. Voimme luoda Sisäiseen teatteriin uusia sisäistettyjä toisia minätiloja, muuttaessamme vaikkapa uuteen kulttuuriin. Hienosti sanottuna, voimme tietoisesti rakentaa uusia kulttuurisia näkökulmia itsellemme. Voimme opiskella Kiinaan muuttaessamme vaikkapa kiinalaisten elääntapaa, ja kehittää itsellemme ”sisäisen kiinalaistytön”. Sisäinen dialogi avautuu, ja tietoisuutemme laajenee, kun avaudumme luovaan ja leikilliseen suhteeseen toiseuteen – omiin tietoisuutemme osiin,  reaalisiin ihmisiin ja esimerkiksi kirjojen lähes äärettömien ideoiden maailmaan.

Sisäinen teatteri on kokemuksellisen oppimisen työkalu, jossa pyrimme yhdistämään intuitiivista viisautta ja monenlaista rationaalista viisautta. Se on oikeastaan eräänlaista ”Sokrateen dialogia”, jota jokaisen – myös terveydenhuollon ammattilaisen tulisi jossain muodossa harjoittaa. Tiedämmehän nykyään, ettei empiirisanalyyttinen tieteenperinne ei edusta ainoaa rationaalista viisauslajia.

Tunnetilamme ovat tärkeä silta tiedostamattoman mielemme intuitiivisiin osiin. Tarvitsemme kriittiseen ajatteluamme reflektoivaa ja refleksoivaa oman tietoisuutemme peilityöskentelyä. Tärkeää on tietenkin myös kehittää myös aikuisia realiteettitajun omaavia aikuisia mielen osia sisäiseen draamaamme. Joskus tämä tapahtuu terapiassa tai hypnoterapiassa. Yhtä tärkeää on löytää luovat ja leikilliset puolet itsestämme, jotka ovat keskeisiä ongelmantaitojemme kehittäjä ja uusien näkökulmien avaajia.

Australiainen Gordon Emerson – hypnoterapian vaikuttajahahmo Australiassa, käyttää myös minätiloja itsetuntemuksen välineenä. Häneltä on ilmestynyt mielenkiintoinen kirja: Healthy Parts Happy Self – kirja. Hänen oppilaaltaan hypnoterapeutti Jan Skyltä olen omaksunut erän tärkeän työkaluni, eli minätilojen kartan rakentamisen tavoitteen avulla (hallitsevan minätilan tunnistus).

Myös lääketieteellisessä kulttuurissa peräänkuulutetaan tänä päivänä kriittistä ajattelua. Emme ole kriittisiä ajattelijoita silloin kun otamme vastaan oppilaitoksemme auktoriteettien arvot itsestään selvyyksinä, kyseenalaistamatta. Kriittisiä olemme silloin kun joka päivä opimme kyseenalaistamaan tunneperäisiä ajatuksiamme ja oppejamme. Löydämme itsestämme yhä useammanlaisia tapoja olla rationaalinen.

(Critical thinking is a learned process which benefits from teaching and guided practice like any other discipline in health sciences. It was already proposed as part of an early medical curriculum. If we are to train future generations of health professionals as critical thinkers, we should do so in the spirit of critical thinking as it stands today. Clinical teachers should know how to run a Socratic discourse, and in which situations it is appropriate. They should be aware of contemporary models of argument. Clinical teachers should be trained and experienced in engaging with their interns and residents in meaningful discourse while presenting and discussing morning reports, at floor and other rounds, in morbidity and mortality conferences, or at less informal ‘hallway’, ‘elevator’ or ‘coffee-maker/drinking fountain’ teaching sites for busy clinicians. Such discourse is better than so-called “pimping”, i.e. quizzing of juniors with objectives ranging from knowledge acquisition to embarrassment and humiliation…

Such a reflective integration cannot be mastered by mere exposure. A learning experience is required. Trainees in medicine need to learn how to think critically, just as they need to learn contemporary approaches to ‘rational’ medical decision making: how to use Bayes’ theorem in the diagnostic process, how to determine the sample size in a clinical trial, how to analyze survival curves in prognosis and outcomes studies, and how to calculate odds ratios in case control research. Med Sci Monit. 2011; 17(1): RA12–RA17.
Published online Jan 1, 2011. doi: 10.12659/MSM.881321
PMCID: PMC3524675
Evidence and its uses in health care and research: The role of critical thinking
Milos Jenicek, Pat Croskerry, and David L. Hitchcock)

 

Sielukkaita sanoja syövästä ja sydämen syövereistä, osa 2

Kohti kokonaisvaltaista ihmisen hoitamista

Syöpähoidot ovat vielä monilta osin kuin menisi kehonsa kanssa korjamoon, vähän samaan tapaan kuin autoa vietäisiin autokorjaamoon. Muistan muuten erään hammaslääkäriaseman, jonka nimi on ”Hammaspaikkaamo”. Mielestäni tämä nimi kuvaa tyyppiedustajana tätä lääketieteen, materialistisen maailmankatsomuksen hallitsemaa, pirstoutunutta maailmankuvaa, jossa ihmiselle tuntevana, kokonaisena ihmisenä ja sieluna ei ole ollut tilaa. (On tietysti paljon yksittäisiä lääkäreitä, jotka kykenevät kohtaamaan ihmisen sieluna).

Moderni lääketieteen luomissa instituutioissa hoitohenkilökunnan unelmapotilas on ollut potilas, joka kiltisti ja mukisematta alistuu hoitoketjuihin. Potilas saattaa joskus jopa kokea, että häntä painostetaan samaistumaan hoitohenkilökunnan omaamaan ”järkevään” maailmankuvaan. Hammaspaikkaamossa hammas paikataan, ja syöpäosastolla hoidetaan syöpää. Hoitojen kohteena ei suinkaan ole ollut moderneissa terveydenhuollon instituutioissa kokonainen ihminen henkisenä ja sosiaalisena kehomielenä.

Syöpäpotilas on paljon muutakin kuin vain hänen kehossaan  irti päässeitä syöpäsoluja. Sairastunut on tunteva ja kokeva ihminen, jolla hyvin usein on takanaan muitakin vakavia ongelmia esimerkiksi masennusta ja traumoja. Bolen sanoo, että kun ihminen voi psyykkisesti huonosti, ja avaa hänen terapiahuoneensa oven, avaa hän samalla oven aliseen, tähän toiseen torjuttuun alitajunnan maailmaan. Ovi avautuu kuoleman maahan, Tuonelaan. Siellä asustaa unohdettuja muistoja ja  mielikuvia, torjuttuja ja siirrettyjä tunteita ja ahdistavia haamuja.  Kun sairastut vakavasti, sinut pistetään koputtamaan tätä samaa ovea. On suuri mahdollisuus, että sairastuttuasi vakavaan sairauteen avaat kuoleman, kärsimyksen ja henkisen jälleensyntymisesi valtakunnan oven.

Lääketieteelliset hoitoinstituutiot ovat valitettavan usein edelleen tehokkuudessaan esineellistäviä. Ne eivät ole vielä riittävästi ottaneet huomioon ihmisen kokonaisvaltaisia sielullisia tarpeita. Itse koin omat hoitoni suhteellisen myönteisesti, hoitohenkilökunta oli pääsääntöisesti empaattista. Minulle tuli tunne, että elämme näissäkin laitoksissa parhaillaan, onneksi, myönteisen muutoksen aikaa. Tietysti takapakkia voi tulla, kun nykyään koko ajan kiristetään sosiaali- ja terveysmenoista ja edelleen vallankäytön vanhoillisissa instituutioissa dominoi materialistinen maailmankatsomus ja sen yksipuolistava numeerinen tieto. Usko asiantuntijoihin on hiipumassa, eikä tällaisessa tilanteessa tämä ole kovinkaan kummallista.

Epäilen, että mikäli terveydenhuollossamme edelleen harrastetaan vain lyhyen tähtäimen esineellistävää tehokkuusajattelua, on sen luonnollinen seuraus, että ihmiset ajautuvat täydentäviin hoitomuotoihin ja joskus myös valitettavasti hoitoihin, joita he jälkeenpäin katuvat. Mitä dogmattisimmiksi instituutiot itsensä tekevät, sitä enemmän ihmisiä valuu vaihtoehtoisiin hoitoihin.  Tämä ei ole aina pelkästään asiakkaiden tyhmyyttä vaan monessa tilanteessa myös viisautta. Monelle sairaalle ei riitä määrälliselle tutkimukselle rakentuva ihmisen yksipuolistava esiineellistävä hoito, vaan he haluavat tulla kohdatuiksi tarinana, monipuolisina omina itseinään.

+

Syöpä avaa tunneyhteyden oman sisimpään

Sairastumiseni jälkeen otin vastaan normihoidot, mutta lisäksi kirjoitin elämäntarinani uusiksi. Syöpäni avasi sisäisen dialogini. Loin mielikuvituksella Sisäisen teatterin tilani, ja annoin vaietamilleni ristiriitaisille äänille tilaisuuden tulla esiin. Löysin tunneyhteyden, raportin itseeni, torjumiini ja toisiin ihmissin siirtämiini kehomieleeni osiin, erilaisten symbolien ja vertauskuvien kautta. Joillekin unelmille ja illuusioille rakentuneita osia minusta kuoli ja minussa syntyi uusille uskomuksille ja arvoille rakentuvia integroituneempia minätiloja. Elämäni ja elämäntapani muuttuivat sairauteni jälkeen täysin. Joku onkin väittänyt, syöpä on neuroosien pikahoitoa.

Bolen väittää, että monille ihmisille syntyy tunneyhteys itseen vasta sen jälkeen kun he sairastuvat vakavasti. He avaavat oven sisimpäänsä, jossa kuolema ja elämä syleilevät toisiaan. Sairaus voi kuljettaa meidät meitä eheyttävään kokemukseen, jossa laajennamme tietoisuuttamme. Sairaus on uudestisyntymän mahdollisuus. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että saatamme valita uuden työn, pääsemme eroon läheisriippuvaisuudesta, addiktioista tai meitä alistavasta kulttuurisista uskomuksista ja ihmissuhteista. Lähdemme toteuttamaan enemmän aidon itsemme näköistä elämää.

Masennuksemme, verenpaineemme, sairaan sydämemme, syöpämme jne. kanssa voimme käydä keskusteluja. Sairaudellamme on meille jotain kerrottavaa. Sairauden ei tarvitse olla pelkkä kirous ja vihollisemme. Sairaus voi muuttua ystäväksemme. Mekanistinen, materialistinen maailmankuva on vienyt meiltä itseohjautuvuutemme, ja kyvyn kuunnella itseämme omaa kehomieltämme. Sairaus voi olla tilaisuus palauttaa meille se mikä meille kuuluu, oma itseohjautuvuutemme. Meidän ei tarvitse alistaa itseämme asiantuntijoille vaan voimme kasvaa oman itsemme parhaaksi asiantuntijaksi.

Ehkä tyytyväisyyteni hoitoihin johtuu myös siitä, että täydensin omia hoitojani. Hain tukea internetin vertaistukiryhmistä ja hypnoterapiakoulutusryhmästäni. Satuin olemaan onnekseni juuri Tampereen Yliopiston hypnoterapiakoulutuksessa hoitojeni aikaan. Omaksumani Ego State -menetelmä oli ratkaiseva oman psyykeeni kannalta. Huomasin, että pystyn soveltamaa tätä minätiojen terapiaa luovasti kirjoittaen (=Sisäinen teatteri). Sisäinen dialogimme, yhteys itseemme, aukeaa kokemukseni mukaan helpoiten sitä kautta, että löydämme sielunyhteyden itseemme toisen ihmisen kautta. Siksi terapia, vertaisutkiryhmät ja erilaiset terapeuttisest ryhmät ovat tärkeitä siinä vaiheessa kun koputamme ovea pimeään ja tuntemattomaan osaan itseämme. Harva kykenee aloittamaan matkaa sieluunsa täysin yksin.

+

Voimavaroja tunteet, terveet ihmissuhteet ja henkisyys

Tärkeä osa oman kehomieleni eheytymisprosessia oli se, että löysin itselleni tervettä yksinäisyyttä, tilan, jossa aloin valikoimaan ihmissuhteitani ja tekemisiäni. Sairaan henkilön ei tarvitse ylläpitää kulisseja. Hänellä on oikeus kieltää vierailut, jotka hän kokee rasitteena, ja energiaa vievinä. Sairaalla on ikään kuin kirjoittamaton oikeus valikoida itselleen voimaannuttavat ihmissuhteet. Hänen kannattaa pitää puolensa ja sanoa tarpeen tulleen: ”Ei kiitos, en jaksa nyt ketään vieraita.”

Myös Bolen korostaa tätä, että meidän ei tarvitse esittää sairaalassa tai kotonamme hyvää emäntää, joka on ystävällinen ja kuunteleva vieraillensa. Jos vierailut ovat energiaa vieviä, kannattaa ne kieltää.  Edelleen Siirtola, pieni maatilani Pohjois-Kuhmossa on yksinäisen sieluni vetäytymispaikka. Siellä keskityn olemaan läsnä usein vain itselleni.

Jean Shinoda Bolen korostaa hyvän raportin eli tunneyhteyden merkitystä hoitohenkilökunnan jäsenten ja potilaan välillä. Parhaimmillaan syöpähoito on hoitoa, jossa ihminen voi kokea tullensa kohdatuksi merkityksellisenä ihmisenä. Mikäli olemme lääkärillemme vain tunteeton lihamöykky, kannattaa miettiä lääkärin vaihtoa.

Oma kirurgini ei ollut erityisemmin empaattinen. Hän oli kuitenkin ihminen ihmiselle. Hän sanoi olevansa haluton samaistumaan potilaaseensa, koska hän suojelee itseään tällä. Hän tunnusti voimiensa olevan rajalliset.  Hän ohjasi minut sairaanhoitajalle, jonka kanssa sain keskustella. Itseäni tyydytti tämä ratkaisu. Jyväskylän keskussairaalassa oli hyvä tiimi. Sairaanhoitaja kertoi minulle kaikki haluamani tiedot.

Bolen mainitsee, että kolme asiaa ovat tärkeitä toipumisessamme: tunneresurssit, voimaannuttavat ihmiskontaktit sekä henkiset resurssit.  Tunneresurssimme saamme käyttöömme, kun löydämme tunneyhteyden itseemme. Tämä voi tapahtua esimerkiksi luovien terapioiden, kuten luovan kirjoittamisen ja vaikkapa joogan tai terapeuttisen tanssin kautta. Voimaannuttavia ihmissuhteita löydämme itsellemme esimerkiksi juuri näistä terapeuttisista ryhmistä, jos sellaisia ihmissuhteita meillä ei ole ennestään.

Meidän kannatta harjoitella sanomaan ”ei” ihmissuhteille, jotka käyttävät meitä hyväkseen ja syövät energiaamme. Vakava sairaus voi auttaa meidät löytämään merkitykselliset ihmissuhteemme. On parempi olla yksin kuin suhteessa, jossa hupenee voimavaramme entisestään.  Henkisiä resursseja meille tarjoaa esimerkiksi  meditaatio, mietiskely, uskonnolliset myytit ja niiden muodonmuutokselliset vertauskuvat.

On hyvä pitää mielessä, että meitä ulkoapäin ohjaavat autoritaarisesti uskonnolliset järjestelmät voivat olla sieluamme vahingoittavia. Tavoittele tervettä henkisyyttä. Vakava sairaus Bolenin mukaan on liminaalinen tila (liminal=kynnys).  Kuoleman ja elämän rajalla, olemme kynnyksellä, joka voi avata oven ja tilan sielullemme. Minulle herääminen sieuluksi merkitsi sitä, että joka aamu kiitän elämääni jokaisesta päivästä. Valitan paljon vähemmän pienistä asioista kuin aikaisemmin ja olen entistä enemmän oman elämäni seppä.

Silti olen haavoittuva, ruumiillinen ajoittain kärsivä verta ja lihaa oleva ihminen. Hyväksyn paremmin kärsimyksen osana ihmiselämää. Olen tietoinen kaiken elämän rajallisuudesta. Silmäni avautuvat vähän niin kuin Saulukselle kävi. Elän elämääni kuunnellen tunnetilojani, eli  yritän tehdä enemmän asioita, joilla on itselleni ja yhteisölleni merkitystä. Terve henkisyys on mielestäni kykyä kuunnella omaa sielua, joka on transsendentti, yliyksilöllinen. Omien todellisten sieluntarpeiden mukaan elävä jakaa rakkaudellista hyvää myös yhteisölleen. Hänellä on oma hengellinen auktoriteettinsa sydämessään.

+

Lopuksi

Ehkä tulevaisuudessa terveytemme edistyy ratkaisevasti, kun opimme yhä enemmän tietoisuustaitoja. Itse uskon vakaasti, että oppimalla sekä mielemme keskittämistä, meditaatiota sekä kykenemällä kehittämään sydämen silmiemme näkökykyä (esim. Sisäinen teatteri ja mindsight, mielitaju), voimme aktivoida meissä olevia parantavia ja meitä kokonaisvaltaisesti eheyttäviä voimia.

Länsimainen lääketieteellinen, psykoterapeuttinen ja henkinen perintö voidaan yhdistää itämaisiin viisausperinteisiin. Integraatio tapahtuu, kun opimme itse luovasti yhdistämään sisällämme sen, minkä länsimainen esineellistävä tiede ja sen asiantuntijakulttuuri on meissä pirstonut.

Kadonneen lampaan paluu…

Olen ollut vuosia, etten sanoisi vuosikymmeniä, kiinnostunut ihmisen henkilökohtaisesta sisäisestä kokemusmaailmasta. Ehkä näin kävi siksi, että minussa on ollut lääketieteilijän lisäksi  olemassa aina myös vastarannan kiiski. Se sopeutumaton taitelijasielu.

WP_20131003_06120131006173722201310020131128122156[1]Opiskelin nimittäin poikkeuksellisen pitkään, hitaasti ja ahdistuneena luonnontieteellistä näkökulmaa ihmiseen hammaslääketieteen muodossa. Jälkeenpäin olen tajunnut, että luonnontietelijänä minulle opetettiin yksipuolistavaa, konemaista näkökulmaa ihmiseen, sitä,  jossa täytyi pitäytyä ihmisen fyysisessä olemuspuolessa. Jäkeenpäin ajattelen, että ehkä olen herkkä ihminen. Ehkä tämä vallan käyttäjien yksipuolinen tarina ei riittänyt minulle. Voin huonosti konemaisessa todellisuuskuvassa, joka vääristi ihmistä pahan kerran.

Niihin aikoihin ei hammaslääkäri saanut olla lainkaan kiinnostunut ihmisen tarinasta. En yhtään ihmettele, että tunsin aikoinani oloni ahdistuneeksi sen aikaisessa hammaslääketieteellisessä tiedekunnassa. Ja ylipäätään tässä kaiken materialisoivassa kulttuurissa. 70-luvun hammaslääketieteellinen ympäristö, jossa porukka keskittyi vain ensisijaisesti suuhun ja siihen liittyviin sairauksiin, oli oikeastaan näin jälkeenpäin ajatellen esineellistävyydessään skitsofreninen.

Löysin NLP-opintojeni ja hypnoterapiakoulutukseni jälkeen itselleni uuden identiteetin, jossa sain olla koherentti itseäni aina uudelleen erilaistava ja organisoiva prosessi. Viihdyn nyt hoitotyössäni kokonaisena ihmisenä. Olen löytänyt työstäni terveydenhuollossa takaisin ilon, sillä voin käyttää omaa persoonaani tärkeimpänä työkalunani. Toteutan itseäni monipuoisesti. Aineksiani itseni kasaamisen löysin mm. Sören Kierkegaardin filosofiasta, Carl Jungilta, Ego state terapiasta, Ken Wilberin nelikenttä ajattelussa ja Lauri Rauhalan fenomenologiassa (ihminen on situationaalinen säätöpiiri: kehollinen, situationaalinen ja tajunallinen).

Viime vuosikymmenet  olen integroinut itseäni: Halusin ratkaista oman itseni arvoituksen. Tutkimusretkeni lähti liikkeelle oikeastaan hammashoitopelosta. En pelkästään koonnut itseäni itseni takia, vaan myös muiden: Ehkä voisin auttaa muitakin löytämään omaan mieleensä levollisuuden, sisäisen rauhan. Nyt pystyn huomattavan paljon paremmin hahmottamaan ihmistä todellisuutta luovana ja aina uudestaan tulkitsevana ainutkertaisena ihmisenä. Jokainen ihminen on oma tarinansa. Pystyn hyödyntämään kokemusmaailmani monia ulottuvuuksia, samaan tapaan kuin aivomme tekevät. Enkä tee tätä työtä vain itseäni varten.

Nyt olen palannut vihdoin jälleen anatomian ja fysiologian äärelle. Luen sekä Daniel Siegelin ajatuksia ihmisaivoista kokemustamme integroivana elimenä. Hän on kirjoittanut erinomaisen kirjan interpersonaalisesta neurobiologiasta. Toinen mielenkiintoinen kirja on Nobel-palkitun biologin Gerald Edelmanin ja psykiatri Giulio Tononin kirja ”Conscioussness – How matter becomes imagination”. Jihuu! Olen löytänyt neurobiologian, jossa minunlainen monitilainen ihminen viihtyy!

Jälkimmäisestä kirjasta ensimmäinen oppini on, että aivot eivät ole kuin tietokone. Niillä on monta erilaista organisoitumistasoa, jotka toimivat erilaisilla periaatteilla. Tietoisuus on aivojen monikerroksellinen ja monilla eri tavalla organisoitunut prosessitoiminto, eikä kenelläkään ihmisellä ole samalla tavalla toimivia aivoja. Voimme tuoda vain esiin joitakin yleisluonteisia yleistyksiä eri osien tehtävistä ja toiminnoista, mutta jokaisella meillä on ainutkertainen värkki ohjaamassa ja kokoamassa tarinaa omasta elämästämme. Kaikilla meillä on oma historiamme, omat kokemuksemme, jotka jättävät ainutkertaiset jäljet aivoihimme. Voimme olla suurimpia omien aivojemme asiantuntijoita!

Synaptiset yhteytemme elävät tarinamme mukanamme. Näemme asioita uudessa valossa, kun vanhat yhteydet kuolevat ja uudet syntyvät. Tähän tarinamme etenemiseen ei vaikuta pelkästään menneet kokemuksemme muiden ihmisten vastavuoroisessa joukossa, vaan mielikuvituksemme tuottamat visiot tulevaisuudesta. Tietokoneista eroaamme siinä, että olemme monimutkaisessa, monitasoisessa ja monin eri tavoin organisoituneessa vuorovaikutussuhteessa sekä kehoomme että ympäristöömme. Voimme elää tulevaisuutta ja menneistyyttä tässä ja nyt. Mikä hienoninta, elämänarvomme ja omatuntomme vaikuttavat siihen, kuinka tämä monimutkainen vuorovaikutusjärjestelmä organisoituu.

Aivojen organisoituminen ei ole vain yksinkertaista ärskyke-palaute (feedback) systeemi, vaan aivoissamme tapahtuu uus-sisääkäyntiä (re-entry), vastavuoroisissa palautejärjestelmissä, joiden avulla aivomme synkronoivat, integroivat, itse itseään. Mikään ekosysteemi, esimerkiksi metsä, ei kykene tämänkaltaiseen säätelyyn kuin ihmisaivot. Tällaista organisoitumista on vaikea pukea metaforaksi.

Edelman ja Tonini kehoittavat meitä yrittämään tarjoamallaan metaforalla. Ajattele, että edessäsi on kummallinen kvartettiryhmä muusikoita. Jokainen muusikko yrittää improvisoida musiikkia suhteessa sisäiseen kokemukseensa mutta aistiensa avulla havainnoiden myös ympäristöänsä, kuulijoita. Lisäksi soittajien kehot on liitetty kummallisin taikalangoin toinen toisiinsa. He aistivat musiikissaan myös toisten muusikoiden kehon liikkeitä ja vahvuutta. Kaunista musiikkia syntyy näiden kolmen eri tason (ympäristö, soittajien tunto toinen toisistansa, sekä soittajan sisäinen kokemus).

Sisällämme on  ohjaaja, tai pikemminkin kapellimestari, joka voi oppia ohjaamaan tätä monitasoista, monin erilaisin tavoin organisoituvaa, yhteen pelaavaa orkesteria siten, että se luo integroitunutta ja koherenttia kaunista musiikkia. Uskon, että juuri tietoisuustaitojamme (mindfulness, mindsight) kehittämällä voimme kehittyä musiikkimme kapellimestarina.

Visioin, että tulevaisuudessa yhä useampi ihminen kykenee luomaan upeaa sinfoniaa sisäisellä orkesterillansa. Tämä tapahtuu, kun havahdumme ulkoisen maailman lisäksi näkemään oman sisäisyytemme. Mikä parasta, voimme tämän jälkeen psykofyysissosiaalisina eläjinä paremmin! Vain ulkonaisuuksiin keskittynyt, kaikkea numeroin monitoroiva elämäntapamme, on ollut sairautta ja pahoinvointia tuottavaa.

Kadonnut lammas palaa niityille, jotka eivät ole enää sen näköiset, kuin ne olivat kolmekymmentä vuotta sitten. Dan Siegel, Gerhard Edelman ja Giulio Tononi luovat neurobiologiaa, jossa mustakin lammas voi viihtyä.

Ihminen ei ole kone, vaan sen sijaan koneetkin ovat ihmisen luomia taideteoksia. Ehkä näet sen katsomalla kuvia, joita olen ottanut maatalousnäyttelyn koneista. Kuvia kauniista koneista voit löytää myös vanhemmista blogeistani!