Itsehypnoosi tietoisuustaitoina – apu lääketieteellisiin toimenpiteisiin

Kaikki hypnoosi on perimmiltään itsehypnoosia

Kaikki hypnoosi on perimmiltään itsehypnoosia, näin väittävät monet tutkijat. Tietoisuudellamme on kapasiteetti tehdä monenlaisia asioita, joita harva ulkokohtaisuuksiin keskittyvässä kulttuurissamme hallitsee.  Yhä useampi kuitenkin treenaa jo mieltään, tätä informaatio- ja energiamolekyylien ohjaajaamme.  Parannamme näin tietoisuustaitojamme, joihin luen myös itsehypnoottiset autosuggestiot eli affirmaatiot.  Voimme opetella oman tietoisuutemme ohjausta. Kesytämme härkämme.  Itsehypnoosiin meitä kannustaa ohellani amerikkalainen lääkäri ja psykolgi Elvira Lang.

Olen kolleegalta  kuullut, kuinka potilas on antanut itsehypnoosissa poistaa hampaan ilman puudutusta ja toimenpide sujui mukavasti.  Suomessa on tehty suuriakin leikkauksia hypnoosissa.  Hypnoosissa ei ole kysymys vain hypnoterapeutin taidoista vaan siitä kuinka syvälle hypnoosin ihminen voi itse itsensä saattaa. Vain 10 % pääsee syviin somnabulistisiin tiloihin, joissa suuretkin lääketieteelliset toimenpiteet ilman puudutusta ovat mahdollisia.  Henkilökohtaisesti en ole ollut koskaan mukana tällaisissa toimenpiteissä.

Keskityn tietoisuustaitojen opettamiseen.  Hypnoterapeutti on perimmiltään vain fasilisaattori, potilaan oman sisäiseen prosessiin kannustaja ja edesauttaja. Se että hypnologilla olisi joitain salaperäisiä voimia, on mystiikkaa. Toki minkä alan ammattilaisella tahansa saattaa olla manipulointitaitoja, mutta se on asia erikseen.

Uskon vakaasti, että ihmisellä itsellään on käytettävissä oma lähes rajaton tietoisuutensa, kunhan hän vain oppii ohjaamaan sitä. Kun jogit juoksevat tulisilla hiilillä ja hammas poistetaan ilman puudutusta, ollaan samojen tietoisuuden kykyjen äärellä. ”The strain of the pain is in the brain,” eli se, kuinka paljon kipu meitä rasittaa, riippuu aivoistamme, ei pelkästään ääreishermoston ärsytyksen suuruudesta.  Olen lukenut tutkimuksesta, jossa todettiin 2. maailmansodassa haavoittuneilla sotilailla olleen ihmeen vähän kipuja verrattuna loukkaantuneihin siviileihin. Ilmeisesti ilo, jota he kokivat päästessään pois rintamalta, auttoi heitä saamaan etäisyyttä kipuunsa. Tietoisuuden fokus siirtyi muualle.

Kun tietoisuustaitomme lisääntyvät, tajuamme, että voimme säädellä kipuamme tietoisuudellamme.  Huomaamme myös, ettei meidän tarvitse ottaa ympäriltämme tulevia negatiivisia suggestioita vastaan. Voimme itse määrätä, mihin tietoisuutemme keskitämme ja mihin sitä ohjaamme. Erityisesti meidän terveydenhuollon ammattilaisten tulisi pitää mielessä, että kielellämme emme pelkästään kuvaa todellisuutta, vaan myös muovaamme sitä.  Toisen ihmisen, erityisesti lääkärin, kielteiset ennusteet voivat olla itseään toteuttavia ennusteita, mikäli potilaat ottavat ne automaattisesti vastaan.

Monet terveydenhuollon ammattilaiset saattavat esimerkiksi toimenpiteiden yhteydessä sanoa, että ”nyt kirpaisee”,  ”nyt sattuu”.  Elvira Langin mukaan tämä on tarpeetonta. Joskus on hänen mukaansa jopa parempi olla hiljaa kuin antaa negatiivisia suggestioita.  Vaatii lääkäriltä taitoja olla realistinen, kannustava ja lumevoimia aktivoiva.  Itse ajattelen, että lääkärin puheellaan tulisi juuri vahvistaa lumetta, boostata ihmisen vastustuskykyä,  eikä heikentää sitä.

Tunnettua on sekin, että mikäli potilasta informoidaan lääkkeen sivuvaikutuksista, on suurempi todennäköisyys, että näitä nimenomaisia sivuvaikutuksia myös tulee. On haaste oppia kieli, jolla ei aktivoi potilaan negatiivisia oireita,  kipu- ja tunnetiloja. Kulttuurimme on täynnä kielteisiä suggestioita. Olen usein miettinyt, ettei ihmiselle ole hyväksi sauhutella tupakkaa, varsinkaan sellaista tupakkaa, jonka säilytyslaatikon kyljessä lukee, että ”tupakointi vaarantaa terveytesi”.  Ehdotankin, että tupakka-askin kylkeen voitaisiin vielä lisätä seuraava ylimääräinen lisävaroitus:  ”Tällaiset kielteiset suggestiot, mitä tupakka-askeihin liitetään, vaarantavat terveytesi.”

090320131271[1]

Hypnoosi ja itsehypnoosi hoitotyössä

Nykyään puuduttaessa yleensä sanon hammashoitoa pelkäävälle: Laitan pintapuudutusta, jonka jälkeen yleensä puudutus ei tunnu lainkaan.  Joskus voi tuntua pienen pieni pisto kuin hyttysen, mutta olen niin taitava puuduttaja, ettei yleensä tunnu juuri mitään, ehkä vain pientä kutittavaa tunnetta. Ja kas, yleensä puudutus menee kivutta.  Joskus jopa potilaat sanovat, ettei ikinä ole näin kivuttomasti puudutettu.  Luulen, että potilaitani sattuisi melko paljon enemmän, jos aina sanoisin:  Nyt sattuu, ja paljon sattuukin!

Hammashoidosta tuli mieleen mielenkiintoinen tapaus. Potilaat hyötyvät henkilökunnan tietoisuustaidoista. Eräs läheiseni kertoi seuraavan tarinan omasta hoidostansa. Kun potilas oli hammashoidossa, hoitaja, joka tiesi hoidettavan potilaan olevan jooganopettaja, oli kehottanut potilasta heiluttelemaan ja pyörittelemään hoidon aikana jalkateriään. Lisäksi hammashoitaja oli hieronut välillä potilaan otsaa, ”kolmatta silmää”.  Hoito oli sujunut mainiosti. Potilas oli erittäin tyytyväinen. Tällä kertaa rohkea hammashoitaja taisi olla tietoisesti läsnä potilaalle, ja osasi aistia potilaan henkilökohtaista todellisuutta erinomaisesti. On päivän selvää, etteivät kaikki potilaat olisi suosiolla antaneet kolmatta silmää hierottavaksi. Hyväksyvässä läsnäolossa joudumme aistimaan kunkin potilaamme ainutkertaista tarinaa.

Tänä päivänä pitäisi olla itsestään selvyys, että sairaaloissa ja hammashoitoloissa kannustettaisiin potilasta hankkimaan itselleen tietoisuustaitoja. Langin tutkimuksissa on todettu, että (itse)hypnoosimenetelmät voivat olla joissain tapauksissa tehokkaampia kuin esilääkkeet, eikä niillä ei ole lääkkeiden sivuvaikutuksia.  Voisi esittääkin perustellun kysymyksen, että pitäisikö potilaalle antaa tarjolle esilääkityksen vaihtoehdoksi itsehypnoosi- tai hyväksyvän läsnäolon opastusta ja vaikkapa nauhoitteita.

Valitettavasti  terveydenhuollon kulttuurimme on edelleen meillä Suomessa melkoisen takapajuinen. Olen kuullut hammaslääketieteen virallisista laitoksista ääniä, joissa sanotaan, ettei oikein ymmärretä miten tietoisuustaidot liittyvät hammaslääketieteeseen.  Ehkä olisi aika laajentaa avainasemassa olevien lääketieteellisten laitosten asiantuntijoiden ymmärrystä tietoisuustaidoista.

Joitakin neuvoja itsehypnoosiin

Potilaslähtöisen hoitamisen ytimessä on itseohjautuva potilas. Tietoisuustaidot ovat juuri niitä, joilla potilasta (ja lääkäriä) koulutetaan itseohjautuvaksi. Esimerkki. Kun olet hammaslääkärin tai lääkärin/sairaalan hoidossa, voit oppia hyödyntämään ympärilläsi olevia ääniä.  Annat itsellesi suggestioita: ”Ympärillä olevat äänet, mitä tahansa ne ovatkin, saavat tuntemaan minut yhä rennommaksi ja rennommaksi”.  ”Mitä tahansa minulle täällä sanotaankin, otan vastaan vain ne suggestiot, jotka ovat hyväksi minulle itselleni ja terveydelleni.” Voimme itse valita, mitkä suggestiot otamme vastaan ja mitä emme. Meiltä terveydenhuollon ammattilaisilta kun pääsee suustamme, muiden ihmisten tapaan, välillä aikamoisia sammakoita.  Huom. Älä sano mielessäsi itselläsi:  YRITÄN olla rento, vaan sano, tunnen oloni rennommaksi ja rennommaksi. Yrittämissuggestiot jäävät yleensä vain yrittämisiksi.

Jos pelkäät hammaslääkärin poran tuottamaa kipua, kannattaa ottaa usein, varsinkin tietoisuustaitoharjoitusten alussa puudutus, jotta et opi ankkuroimaan kipua ja poranääntä toisiinsa.  Tunnettuahan on, että kehomme on erinomainen oppija, se oppii nopeasti, että kipu ja poranääni kuuluvat yhteen.  Tämän jälkeen kehosi reagoi poran vinkumisesta jännityksellä jo odotushuoneessa. Paikallispuudutus antaa sinulle tarvittavaa tilaa harjoittaa mieltäsi. Voit puudutuksen jälkeen tehdä mielessäsi rentoutusharjoituksia itsellesi sopivilla suggestioilla.  ”Poran ääni vie minut yhä rennompaan ja mukavampaan olotilaan.” Usko tai älä, se toimii.  Jos olet piikkikammoinen, sekin on tavallisesti hoidettavissa.  Ilkeä puoleni minua on sitä mieltä, että jos hammaslääkärisi ehdottaa heti pikkikammosi hoitamiseen nukutusta, viisaampaa olisi, että kyseinen lääkäri laitettaisiin narkoosiin hoitosi ajaksi, ja joku toinen, sinulle hyväksyvästi läsnäoleva kolleega, hoitaa sinut.

Elvira Langilla näyttää olevan aikamoinen näyttö itsehypnoosimenetelmien käytöstä. Yritän olla tällä kertaa sen verran perinteinen lääketieteilijä, että laitan tähän Elvira Langn tutkimusluettelon ;). Koska raha tuntuu olevan päivän sana, on hyvä huomata että itsehypnoosimenetelmät näyttävät olevan jopa kustannustehokkaampia, ainakin radiologisissa toimenpiteissä, kuin perinteiset esilääkkeet. Ja päivän selvää on, että itsehypnoosi- ja mindfulnessmenetelmillä on vähemmän sivuvaikutuksia kuin esilääkkeillä. On halvempaa hieroa vaikkapa potilaan kolmatta silmää kuin pistää potilas narkoosiin.

  1. Lang, Elvira V., Cayte Ward, and Eleanor Laser. 2010. Effect of team training on patients’ ability to complete MRI examinations. Academic Radiology 17:18-23. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19734060. Full article for free download: http://www.academicradiology.org/issues/contents?issue_key=S1076-6332(09)X0012-7
  2. Lang, Elvira V., Cayte Ward, and Eleanor Laser. 2010. Effect of team training on patients’ ability to complete MRI examinations. Academic Radiology 17:18-23. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19734060. Full article for free download: http://www.academicradiology.org/issues/contents?issue_key=S1076-6332(09)X0012-7
  3. Lang, Elvira V., Eric G. Benotsch, Lauri J. Fick, Susan Lutgendorf, Michael L. Berbaum, Kevin S. Berbaum, Henrietta Logan, and David Spiegel. 2000. Adjunctive non-pharmacologic analgesia for invasive medical procedures: A randomized trial. Lancet 355:1486-1490. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/10801169
  4. Lang, Elvira V., and Max P. Rosen. 2002. Cost analysis of adjunct hypnosis for sedation during outpatient interventional procedures. Radiology 222:375-382. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/11818602
  5. Lang, Elvira V., Kevin S. Berbaum, Salomao Faintuch, Olga Hatsiopoulou, Noami Halsey, Xinyu Li, Michael L. Berbaum, Eleanor Laser, and Janet Baum. 2006. Adjunctive self-hypnotic relaxation for outpatient medical procedures: A prospective randomized trial with women undergoing large core breast biopsy. Pain 126:155-164. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2656356/?tool=pmcentrez
  6. Lang, Elvira V., Kevin S. Berbaum, Stephen Pauker, Salomao Faintuch, Gloria Maria Salazar, Susan K. Lutgendorf, Eleanor Laser, Henrietta Logan, and David Spiegel. 2008. Beneficial effects of hypnosis and adverse effects of empathic attention during percutaneous tumor treatment: When being nice does not suffice. Journal of Vascular and Interventional Radiology 19:897-905. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18503905
  7. Lang EV, Sood A, Anderson B, Kettenmann E, Armstrong E. Interpersonal and communication skills training for radiology residents using a Rotating Peer Supervision Model (Microteaching). Acad Radiol 2005; 12:901-908. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15953740
Mainokset

Kuuntele kehosi viisautta ja noudata sen rytmiä

Länsimaisen kulttuurimme yksi suurimpia harhoja on ollut mielestäni se, että luulemme voivamme olevan tilanteessa kuin tilanteessa  rationaalisia toimijoita.  Uskomme vakavissamme, että voimme aina tietää parhaat vaihtoehtomme. Se on oikeastaan ollut ylimielisen, sisäisyyttä vähätelleen, elämäntapamme suurin harha.  Luulemme, että kun tiedämme faktat asioista, voimme tehdä näiden johdattamina automaattisesti järkeviä päätöksiä.  Hetkittäin minulla on jopa tunne, että mitä enemmän faktoja ihmisille syötetään, sitä enemmän kansalaisilla on erilaisia epäterveellisiä addiktioita. Jäsentymätön mielemme menee informaatiotulvan keskellä kaaokseen.

Kuten tiedämme, tietomme ei ole suojellut meitä terveydenhuollon ammattilaisiakaan ikäviltä elämäntavoilta. Meilläkin on addiktioita.  Itse ajattelen epäterveellisten addiktioiden olevan tavallisimmin epäonnistuneita yrityksiä vähentää stressiämme. Stressi voi olla trauma- tai työperäistä. Tämän päivän yksisilmäiselle tehokkuudelle rakentunut työtapa kuormittaa ihmistä.  Onneksi nykyään puhutaan jo uudesta ”rytmitaloudesta”.  Voimme alkaa tehdä työtä ihmisen sisäisiä rytmejä kunnioittaen.

Science-lehdessä vuonna 1996 mielenkiintoinen tutkimus (Bechera, A & al, Deciding advantegeously before knowing advantegeous strategy).  Koehenkilöt alkoivat tekemään pelikorttileikissä tiettyjä strategisia valintoja, jotka olivat kehollisesti mitattavia, ennen kuin he olivat tiedostaneet strategiaansa.  He alkoivat välttämään rationaalisesti ajatellen, typerästi, tiettyä korttipakkaa, josta he olivat saaneet ”häviämiskortteja”. Kokemuksemme ohjaavat meitä jo etukäteen, usein tietämättämme, valintoihin.

Alitajuntamme voi olla sekä viisaampi että typerämpi kuin tietoinen minämme. Riippuu ihan siitä, onko se saanut kokemuksellista oppia.  Kehomme on syvin alitajuntamme. Se tietää asioita, joita mielemme ei tiedä. Se, että opettelemme kuuntelemaan kehollisia erilaisia tilojamme, kehittää intuitiivista viisauttamme.  Lisättyämme kokemuksellista viisauttamme voimme oppia luottamaan oman kehomme viisaisiin merkkeihin ja opimme erottamaan ne typeristä uskomuksista. Mikäli meille ei ole kehittynyt aikuisia, turvallisia, realiteettitajun omaavia tiloja, voi kehomme väittää melko älyttömiäkin asioita.  Ei kannata lapsellisen automaattisesti uskoa, että alitajuntamme tuottaa aina vain kultahippuja.

Hypnoosissa on käytetty  nk.ideomotorisia merkkejä. Hypnoositilassa ihminen luo itselleen ”ei”, ”kyllä” ja ”en tiedä” merkit liikauttamalla eri sormia,  joita sitten hyödynnetään asioiden prosessoinnissa. Voit tehdä sormimerkkisi amerikkalaisen lääkärin ja psykolgin Elvira V. Langin  mukaan (Managing your medical experience) myös merkit itse. Rentoutat itsesi vain ensiksi, esimerkiksi jollakin hyväksyvän läsnäolon (esim. mindfulness) menetelmällä,  teet erinäisiä kysymyksiä itsellesi. Tämän jälkeen havainnoit sormimerkit itsellesi (Mikä sormesi liikahtaa, kun sanot ”kyllä”, mikä silloin kun  keho sanoo ”ei” jne.)

Myös muita kehollisia menetelmiä, kuten lihasvastustestejä on käytetty.  Esimerkiksi voit tehdä painamalla etusormen ja peukalon kärjet yhteen, ympyrän. Kysy itseltäsi kysymyksiä, joihin vastaat joko valheellisesti tai totuudellisesti, ja rentouta tämän jälkeen sormenpääsi toisistaan ja katso, mitä sormesi vastaavat. Paljonko ympyrä ”aukeaa”.  Eroaako sormien liikkeessä valheet tosi vastauksista?  Yleensä kun ihminen valehtelee, sormet aukeavat eri tavalla kuin silloin kun hän puhuu totta.  Lihasvastus muuttuu. Tämä ei tietenkään ole mikään sataprosenttinen valehtelun paljastuslaite, mutta mielenkiintoinen itsetutkimuksen menetelmä.  Kehomme jännitystila voi kertoa asioita, koska kehomme on usein viisaampi kuin tietoinen minuutemme.

Uskon, että kun ihmisellä on tietoisuustaitoja, hän tekee parempia valintoja ”tuntemalla sisuksissaan asioita” (gut-feelings) kuin vain päättämällä asioita rationaalisesti.  Tämä ei tarkoita tietenkään sitä, ettei faktatietoa tulisi ottaa huomioon.  Monesti meillä on kuitenkin erilaisia valinnanmahdollisuuksia.  On olemassa erilaisia rationaalisuuksia ja erilaisia arvovalintoja.  Tällaiseen sisustietämiseen pääsemme vain kehittämällä itsetuntemusta ja kokemuksellista viisauttamme. Se kun  kasaantuu kokemuksellisen oppimisen kautta.  Terveempään elämäntapaan tarvitsemme paitsi lääkäreitä myös, nyt enemmän itsetuntemuksen opettajia, tietoisuustaitovalmentajia.

Mikä parasta, voimme oppia paitsi omasta elämästämme, myös toisten ihmisten tarinoista. Hypnoosikoulutuksessani olen jo aikoinani oppinut tämän: Alitajuntamme on kummallinen. Se ei erota, onko joku kokemus tapahtunut jollekin toiselle vai itsellemme. Peilisolumme ovat avain asemassa tässä toisten tarinoiden kautta oppimisessa. Paitsi itsetuntemuksen, myös toiseen samaistumisen kautta, voimme laajentaa tietoisuuttamme.

Erityisesti kannattaa harjoitella samaistumista eri tavalla ajatteleviin ihmisiin.  Meidän  siiloihin pirstotussa asiantuntijakulttuurissamme on ollut se ongelma, että samaistumme vain samalla lailla ajatteleviin ihmisiin.  Rakennamme ymmärryksen siltoja, kun samaistumme ennakkoluulottomasti erilailla ajatteleviin ihmisiin. Aikoinaan NLP-koulutuksissa mielestäni tämä oli parasta: Siellä oli taiteilijoita, insinöörejä, opettajia, lääkäreitä. Perspektiivi kummasti laajenee, kun ei ole tekemisissä vain oman alan ihmisten kanssa.

Reflektoiva kirjoittaminen voi olla myös kokemuksellista oppimista. Siis juuri se, mitä minä teen täällä.  Lisään kehoni viisautta kirjoittaen.  Luen kirjoja, teen hammaslääkärin työtäni, ja reflektoin omia kokemuksiani kirjojen kirjoittajien ajatuksiin sekä omiin tiloihini, ja niiden  kokemuksiin. Olen hyväksyvästi läsnä kaikenlaisille kokemuksille ja ajatuksille: sekä sisäisille että ulkoisille.

Nykyisellä tietämyksellä on mahdollista opettaa ihmiset kuuntelemaan omia kehomieli-tilojaan:  Ne ovat joskus harmillisia itsemme ja terveytemme kannalta. Joskus ne ovat muiden ihmisten terrorisoijia, jopa tuhoaviakin, ellemme osaa kuunnella niitä.  Tiloillamme on hyvin usein myös viisasta sanottavaa, kun opimme havainnoimaan ja  kuuntelemaan niitä. Miten paljon maailmassa pahoja asioita tapahtuukaan, kun ihminen luulee sisäisen todellisuuden tunnetilojen tuottamia ajatuksia tosiasioiksi!

Mutta muista, alitajuntamme on tyhmä kun se on tyhmä, ja viisas silloin, kun sillä on kokemuksellista viisautta.  Tämä  kokemuksellinen viisaus kasaantuu meihin kehollisina sisustunteina. Monet meistä voivat huonosti, kun sivuuttavat jatkuvasti oman kehonsa viisauden. Ihminen saattaa elää ihan vain totunnaisen tavan vuoksi kehoansa vastaan.

Yksi tämän päivän perususkomuksistani elämässäni on, että onnellinen elämä syntyy jaetuista kokemuksista, ei kasatuista statussymboleista.  Tämä tekee onnellisen ja hyvän elämän rakentamisesta huomattavan paljon helpomman asian. Rakkaat ihmiset, työ parhaimmillaan, yhteisölliset jaetut kokemukset  ja arkiset pienet ihmeet voivat tuottaa meille syvällisiä ilmaisia onnen kokemuksia. Suorituspaineemme ja statusstressimme vähenee huomattavasti, sen jälkeen kun tämän oivallamme, miten vähän materialistisia asioita tarvitsemme onnelliseen elämään.

Kehon kuuntelua on se, että tekee näkyväksi  eri mielentilojen uskomukset ja arvot. Tämän sisäisen työn  jälkeen voimme paremmin valita itseämme kuuntelevan ja kunnioittavan tavan olla  mukana yhteisössämme, aktiivisena, jollakin tavoin lisäarvoa kulttuuriimme tuottavana, yksilönä.

Uskon, että mitä enemmän alamme kuuntelemaan omaa kehoamme, sitä ekologisemmin ja eettisemmin alamme elämään.  Ihminen ei ole perusluonteeltaan ahne, vaan hän on yhteisöänsä ja luonnon etua ajatteleva.  Vähennämme toivon mukaan uudessa kulttuurissa  lastemme ruokapöydästä syömistämme ja kunnioitamme enemmän ihmisen kokemuksellista viisautta.

Monet joutuvat tekemään tehokkuusprässissä töitä tällä hetkellä oman terveytensä kustannuksella. Elämäntapamme ei ole kannustanut meitä kuuntelemaan omaa ruumistamme ja sen viisautta.  Uskon, olemme siirtymässä kohti yhteisöllisempää ja ekologisempaa rytmitaloutta.  Mutta se on oma tarinansa se.

Kuumun kuningattaren pönäköitä ajatuksia lumeesta ja lääketieteestä

Nykyistä suomalaista yhteiskunnallista järjestelmää ei vaivaa tiedon puute. Sen sijaan sitä vaivaa aidon demokratian puute. Ruohonjuuritasolla ihmiset elävät täysin omaa elämäänsä, monet uusilla arvoilla ja uskomuksilla, kun politiikassa kaikki puolueet yhdessä ylläpitävät vanhoja yhteiskunnallisia yksisilmäisiä materialistisia rakenteita. Terveydenhuollossa tehokkaan verkostotyön sijaan rahaa suunnataan edelleen vanhoihin kalliisiin hoitomalleihin, joita ohjaa hierarkisten rakenteiden vanhoilliset tärkeilevät ylipapit. Liinan mielestä järjestelmämme muistuttaa jopa meininkiä Pohjois-Koreassa.

Ehkä aidompi demokratia syntyisi kuitenkin niin kuin jo muinaisessa Antiikissa ehdotettiin. Filosofit päättäisivät yhteiskunnallisista asioista. Vitsi, vitsi. Vai oliko? Jotain tarttis tehdä tässä tilanteessa. Keksikää te Aalto-yliopiston viisaat pojat! Kuumun kuningattaren on haasteellista yksin parantaa maailma täältä pienestä ”perukan” valtakunnastaan käsin.

Terveydenhuollon kustannukset laskisivat huomattavasti, kun kaikki nivel- ja selkä- ym. lääketieteellisiä operaatioita odottavat kirurgiset potilaat pistettäisiinkin kuukauden tietoisen läsnäolon ryhmäkoulutukseen, psykofyysiselle fysioterapeutille, hypnoterapiaan tai muuhun psykokoulutukseen. Näihin täydentäviin hoitoihin voisi lähettää myös lukuisat purentavaivaiset, fibromyalgikot, migreenistä kärsivät, jännityspäänsäryt, jne. Kroonisten kipujen hoitamisesta näillä menetelmillä alkaa olla jo melkoisesti näyttöä.

Meillä syödään miljoonien edestä turhia lääkkeitä ja tehdään valtava määrä turhia, mutta kalliita toimenpiteitä, koska potilaan fyysisen kärsimyksen selitys on usein tunneperäinen. Läheskään aina krooninen kipu ei korrelo kudoksien kuntoon. Näin on laita erityisesti silloin kun kyseessä on krooninen kipu. Potilas voi fyysisesti oireilla johtuen lapsuuden traumoista, työperäisestä uupumuksesta tai vaikkapa epäonnistuneesta parisuhteesta. Lääketieteelliset turhat kirurgiset toimenpiteet ja kalliit korvattavat lääkitykset kuormittavat ankarasti terveydenhuoltoamme. Materialistista valtakulttuuria tarjoaa kaikkiin vaivoihin materialistisia ratkaisuja.

John Sarno on kiinnittänyt huomionsa mm. siihen, että sadoilla ihmisillä on vakavia ongelmia selissänsä, ilman että heillä on minkäänlaisia oireita. Psykososiaaliset tekijät, kuten stressi aktivoivat nivel- ja selkäoireita, ehkä siksi, että on kulttuurisesti hyväksyttävämpää oireilla fyysisesti ”oikeilla fysiologisilla oireilla” kuin myöntää, että ongelmat ovat tunneperäisiä. Kova jätkä ei kärsi ristiritaisista sisäisistä paineista, vaan hänen välilevynsä on pullistunut. Tätä potilas ei tietenkään tietoisesti tee, vaan hänen syvin tiedostamaton tekee sen hänen tietämättään. Erityisesti krooniset kivut ovat hyvin usein pikemminkin opittuja tiedostamattomia käyttäytymismalleja kuin puhtaasti fyysisiä sairauksia. Suurin osa ihmisiä elää laadukasta elämää rikkonaisten niveliensä kanssa.

Tunnettuja alkavat olla myös esimerkiksi Mosleyn lumepolvileikkaukset, joissa todettiin potilaiden parantuvan lumeleikkauksilla suurin piirtein yhtä hyvin kuin nk. ”oikeilla” toimenpiteillä. Samoin olen lukenut tutkimuksista, joissa annetaan selkäsärkyihin kortisoni-puuduteinjektioita, jotka toimivat särkyyn yhtä hyvin kuin lumeinjektiot. Onneksi tiede korjaa jatkuvasti itseään, mutta korjaako yhteiskunnalliset valtarakenteet? Hypnoterapeutin antama lumehoito tulisi huomattavan paljon halvemmaksi kuin tällaiset sairaalatoimenpiteet.

Tuleepa tässä yhteydessä mieleeni oma kulunut olkapääni, joka piti leikata jo neljä vuotta sitten. Peruutin lääkärisiskoni vihjeestä leikkaukseni, kun säryt hävisivät yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin. Ortopedi kyllä totesi kylmästi: ”Älä huoli tyttöseni, kyllä se nivel alkaa taas oireilla (=kielteinen suggestio, jolla voi olla nocebo – käänteinen lumevaikutus – ihmisen terveyteen). Röntgenkuvassa on selvät muutokset. Olet kohta taas oven takana kolkuttamassa.”

Tänä päivänä lääkärit eivät saa hoitaa potilasta lumeella. Onhan se täysin epäeettistä ja vääränlaista paranemista. Kunnon kansalainen paranee oikein, nk. oikeilla hoidoilla,  ei lumeella. Kaikki muu hoitaminen on hömppää, silkkaa ”huu-haata”.  Valitettavasti monet viime vuosikymmenien monet yleisesti hyväksytyt hoidot ovat osoittautuneet lumehoidoiksi. Ja lumehoidot oikeiksi hoidoiksi.  Tilanne on melkoisen kinkkinen meidän lääketieteilijöiden kannalta.

Yhtä kaikki Kuumun kuningatar ikävöi vanhoja kunnon kunnanlääkäreitä, jotka saivat vielä vetää potilastaan nenästä, kunhan heidän potilaansa paranivat. Mutta, kas, saammeko me nykylääkärit antaa edelleen potilaillemme kielteisiä suggestioita ja näin huonontaa potilaamme paranemisen mahdollisuuksia? Edellä mainittu esimerkki  ortopedi ei ole ainut lääkäri, joka on antanut minulle kielteisiä suggestioita paranemiseeni. Totuudessa pysyäkseni muistutan, että olen kohdannut syöpähoidoissani myös monta kokokonaisvaltaisesti viisasta lääkäriä!  Henkilökohtaisesti yritän kiinnittää huomiota potilastyöskentelyssäni kielenkäyttööni, sillä kieli ei pelkästään kuvaa todellisuutta vaan kielellä myös muokkaamme sitä.

Kun nykyisessä, niin järkevässä elämäntavassamme, lääkärit eivät saa käyttää enää lumetta, täytyy vissiin muiden ammattikuntien lähteä hoitamaan potilaita ”lumeella”. Sitä tehdäänkin kovasti jo täydentävissä hoitomuodoissa. Lumevoimia on kautta aikojen (lähtien muinaisen Egyptin ja kreikan Asclepioksen temppeleistä) käytetty hyväksi ihmisen paranemisessa, mutta ei enää tässä meidän älypäitten kultturissa, jossa ihmisten on ollut lupa parantua vain ”oikealla tavalla”. Ihmisellä kun ei saa olla enää myyttistä todellisuudentajua. Tässä tunnekylmässä järjestelmässä asiantuntijat ohjaavat rahavirtojansa todellisen syvällisen parantavan ja  ennaltaehkäisevän hoidon sijaan, sairaan, yksipuolistavan ja  stressaavan elämäntavan jälkien siivoamiseen.

Meidän paikallisesta ihanasta kuhmolaisesta lääkäristä, Kuumun kuningattaren eräästä henkilääkäristä, kerrotaan muuten tarinoita, että vanhusten kanssa työskennellessä hän poistaa ensimmäiseksi kahdestakymmenestä lääkityksestä seitsemäntoista. Tämä samainen lääkäri on suositellut muuten useampaan kertaan kuningattarelle erilaisia perinteisiä yrttejä ja antanut ravintoneuvontaa (puolukkaa ja karpaloa virtsatietulehdusten ennaltaehkäisyyn).

Uusi aika on integratiivisen lääketieteen, jossa hyvin valistetun ja koulutetun potilaan on lupa itse valita, mikä hänelle itsellensä on parhaaksi. Hän saa parantaa itsensä sekä oikealla että väärällä tavalla. Jotkut potilaamme, ja lukuisat lääkäritkin nykyään, haluavat ylittää tai täydentää materialistisen maailmankuvan tarjoamia perinteisiä hoitoratkaisuja kokonaisvaltaisilla hoitomuodoilla. Yhä useammat lääkärit uskaltavat taas kohdata potilaansa hänen maailmankuvassaan, eivätkä he kutista vain potilastansa oman maailmankuvansa numeroksi.

Tiede näyttää vähitellen oikovan yltiömaterialistista maailmankuvaansa, vaan seuraako suomalainen terveydenhuoltojärjestelmämme tätä muutosta? Ei, ei ainakaan Kuumun kuningatteren mielestä. Sen sijaan Kuumun kuningattaren valtakunnan ulkopuolella, Suomen valtakunnan johdossa, lauletaan edelleen samoja vanhoja yhteisvirsiä tapaan ”Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen…”.  Yhä harvempi kansalainen on taputtamassa ympärillä, kun äänestysprosentit senkun vain laskevat. Niin, jotain tarttis tehdä.

Hyvin usein kehomme kertoo asioita, joita emme ole kyenneet vielä sanoittamaan. Kehon oire voi olla paitsi kudosvaurio myös vertauskuva. Siksi esimerkiksi psykokoulutus, kuten tietoinen läsnäolo ja hypnoosi toimivat.

Jotkut älypäät syyttävät täydentäviä hoitomuotoja puoskaroinnista. Entä jos asia onkin niin, että on yhtä lailla puoskarointia se, ettei nykyisessä terveydenhuollossa anneta potilaalle riittävää opastusta hänen sisäisessä itsetuntemusprosessissaan? Hänelle ei anneta avaimia itsetuntemukseen. Sen sijaan potilas edelleen liian usein yritetään sopeuttaa vanhoillisten asiantuntijoiden johtamaan, materialistiseen, kaiken ulkoistavaan systeemiin, jossa valta terveydestä ei ole potilaalla itsellään vaan asiantuntijoilla.

Oppimiskokemuksen kautta potilaamme voisi antaa uutta muotoa sisäiselle ristiriitaiselle tunnekokemukselle, sille, joka ilmenee hänessä joskus puhtaasti ruumiillisena kärsimyksenä. Usein potilaan kroonistuneet fyysiset oireetkin voivat tätä kautta poistua tai ainakin lieventyä.

Olen melko vakuuttunut, että integratiivinen järjestelmä olisi huomattavan paljon kustannustehokkaampi kuin tämä nykyinen. Tässä järjestelmässä mm. hypnoterapeutit, joogaterapeutit, psykofyysisest terapeutit, kiinalainen ja tiibettiläinen lääketiede jne. tekisivät yhteistyötä nykyisen virallisen hoitojärjestelmän kanssa. Kouluissa opetettaisiin yhä enemmän tietoisuustaitoja. Näiden menetelmien voima piilee juuri sairauksien ennaltaehkäisyssä sekä immuunivasteen aktivoinnissa.

Ongelma tietysti on, että ihminen joka hoitaa itseään monipuolisesti, ei välttämättä ole nykyisen tehokkuuskulttuurin mallikansalainen. Hän kun ei ole halukas uhraamaan terveyttään materialistisen kasvun alttarille. Toisaalta systeemin todellisen demokraattisen muutoksen jälkeen ennenaikaiset eläköitymiset luultavasti vähenisivät, kun ihmiset tekisivät työtään, ja eläisivät arkeaan, läsnäollen ja omaa sekä toisen ihmisen kehomieltä kunnioittaen. Lopputulos olisi ihmiskunnan harmonisemman elämäntavan ja  tulevaisuuden kannalta viime pelissä sittenkin positiivinen.

Kuuntele ruumiisi viisautta – Krooninen kipu opettajana nr. 2

Eilen oli Hesarissa mielenkiintoinen virolaisen lääkärin Madis Tiikin analyysi suomalaisesta terveydenhuollosta. On näköjään muitakin, jotka ihmettelevät suomalaisen terveydenhuollon taantumuksellisuutta. Olemme puhuneet vuosia asiakaslähtöisestä hoitamisesta, mutta silti peruslähtökohta koko terveydenhuollossamme on edelleen muuta kuin aidosti dialoginen.

Terveydenhuollon rakenteet suosivat asiantuntijalähtöistä terveydenhuoltoa. Todellisessa asiakaslähtöisessä hoitamisessa huomioidaan asiakkaan maailmankuva, eikä häntä vain ahdeta lääkärin tai terapeutin ihmiskuvaan. Sen sijaan pikemminkin lääkäri/hammaslääkäri/terapeutti pyrkii asettamaan itsensä dialogisesti täydentäväksi osaksi asiakkaansa maailmankuvaa.

Madis Tiik ilmaisee asian seuraavasti: ”Lääkärit on perinteisesti koulutettu siihen, että he ovat kaiken tiedon ja osaamisen keskiössä. Heidän pitää muuttua palvelijoiksi ja neuvonantajiksi, ja ihmisiä koskevat potilastiedot pitää antaa heille itselleen.”

Totta tosiaan, meidän lääkäreiden ja hammaslääkäreiden tulisi muuttua enemmän palvelijoiksi, opettajiksi ja neuvonantajiksi. Itse pidän sanasta ”valmentaja”. Terveysvalmennus eroaa hoitamisesta siinä, että se kunnioittaa asiakkaan oman itsensä asiantuntijuutta ja asiakkaan itsensä luontaisia parantavia voimia, lumevoimiksikin näitä voi kutsua.

Vastuu terveyskäyttäytymisestä siirtyy ihmisille itselleen, kun kukaan ulkopuolinen ei paranna häntä vaan hän joutuu itse ottamaan ohjakset terveyskäyttäytymisestään ja elämästään. Tällainen ihminen on oikeastaan vastakohta tälle modernille ihmiselle, joka juoksi asiantuntijalta toiselle, saadakseen jos jonkinlaiseen vaivaan käsi valmiiksi ojossa pillereitä ja teknisiä toimenpiteitä. Uuden, aidosti asikaslähtöisen hoidon keskiössä, on transmoderni, monipuolisesti valistettu ja koulutettu, ihminen.

Lääkäri Howard Schubiner kirjoittaa kroonisesta kivusta seuraavasti:

Ruumiisi koputteli merkkinä jonkun asian häiritsevyydestä.  Et kuitenkaan ymmärtänyt mistä.  Niinpä ruumiisi alkoi koputtamaan yhä kovempaa ja kovempaa, luoden lisää vain kipua ja uusia oireita.  Koska et kuunnellut, se ryhtyi rämpyttämään ovikelloa, ja lopuksi se heitti kiven sisään ikkunasta, jotta huomioisit asian.

(Your body was knocking to let you know that something was bothering you. But you didn’t understand it. So, itknocked louder and louder, by creating more pain or new symptoms. When you didn’t listen, it rang the doorbell, and finally it threw a rock through a window to get your attention.)

Kun puhumme terveysvalmennuksesta, on hyvä muistaa, että tietoisuutemme sisällöt eivät ole vain kognitiivisia sanallisia ajatuksia, vaan ne ovat myös tunnetiloja, joihin liittyy oma ainutkertainen fysiologiansa. Mieltä ja kehoa ei voi erottaa toisistaan, vaikka tämä olikin luonnontieteellisessä 1900-luvulla valtatrendi. Pirstoimme menneenä vuosisatana ihmisen mieleksi ja kehoksi sekä murhasimme samalla hänen sielunsa.

Kroonisia kipuja hoitavan lääkärin Howard Schubinerin ideat ovat täysin synergiassa HopeCoahingin kaltaisen terveysvalmennuksen kanssa. Schubiner korostaa MBS-ajattelussaan juuri sitä, että ihminen itse voi oppia vaikuttaamaan omilla tunnetiloillaan  ja kognitiivisella toiminallaan paranemiseensa. Ihminen voi oppia elämässään oireyhtymiä ja hän voi yhtä lailla myös oppia pois näistä fysiologisista tavoista. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että esimerkiksi TMJ oireyhtymästä, jännityspäänsärystä tai fibromyalgiasta kärsivän ihmisen kipu olisi epätodenpaa kuin vaikkapa luumurtumasta kärsivän. Ne ovat täysin todellisia kipuja. Kipu- ja kehon väsymysoireiden lähtökohtana MBS:ssä on kuitenkin opitut neuropsykologiset toiminnat.

Kipu voi kulkea kahta hermoratapolkua pitkin, aivojen”ylätietä” ja ”alatietä” pitkin. Kun kuljetaan alatietä pitkin, kivun merkityksiä ei käsitellä kognitiivisen aivokuoren tiedostamista edistävin toiminnoin, vaan kipu kulkee vain mielen tiedostamattomia automaattisia ratoja pitkin. Emme ole oppineet peilaamaan ja tiedostamaan tunnepitoisia fysiologisia tilojamme. Henkisellä valmennuksellä pyritään vahvistamaan ”ylätietä” eli tiedostamista. Tulemme esimerkiksi terapeuttisen kirjoittamisen (Sisäinen teatteri), meditaation, hypnoosin, itsehypnoosin ja mielikuvaharjoitusten avulla tietoisiksi sisällämme olevista ristiriitaisista osista ja niiden ylläpitämistä tarinoistamme.

Emme voi psykofyysisesti hyvin, jos hallitsevana tilanamme on kehomielitila, joka vetää elämäntarinaamme suuntaan, jonka kanssa emme aidosti ole sinut. Kroonisessa kivussa saatamme elää tarinassa, joka ei kannattele hyvää arvojemme ja haluamiemme uskomusten näköistä elämää. Kun alamme tekemään tietoisiksi kipuun liittyviä tunnetiloja, tulee meille mahdolliseksi oppia uutta suhdetta elämäämme. Voimme vähitellen ohjata identiteettitarinaamme suuntaan, jonka kanssa olemme paremmin sinut. Tällä on myönteinen vaikutus psykofyysiseen tilaamme sekä myös krooniseen kipuumme. Liitän tähän Schbinersin kuvan tästä ”alatiestä” ja ”ylätiesetä”:

WP_20140824_003[1]

 

Howard Schbiners vetää kroonisille kipupotilaille neljä viikkoa kestäviä paranemisohjelmia, joissa tehdään juuri näitä samoja asioita, joita terveysvalmentaja HopeCoach tekee.

  • Krooninen oireyhtymä määritellään uudelleen esimerkiksi kehomieliongelmaksi.
  • Asiakkaalle luodaan positiivisia odotuksia omasta asioihin vaikuttamismahdollisuuksista.
  • Potilaalle annetaan kirjoittamisharjoituksia. (vrt. Sisäisen teatterin harjoitukset: aletaan tunnistaa ja tiedostaa kirjoittaen omia ristiriitaisia osia.)
  • Potilaalle annetaan meditaatio- ja mielikuvaharjoituksia.
  • Hänelle opetetaan affirmaatioita ja uudenlaista sisäistä puhetta
  • Opetetaan aktiviteetteja, joissa ihminen löytää rakkaudellista suhdetta itseen, itsehyväksyntää ja mielihyvää.

Ihmiset eivät saa lohtua kaikkeen fyysiseen pahoinvointiin leikkauksista tai lääkepurkeista, vaan sen sijaan paras apu MBS oireisiin tulee tutkimalla omia ajattelu- ja tunneprosesseja. Krooninen kipu MBS oireyhtymissä on todellinen, mutta se on syntynyt opituista tiedostamattomista ajattelu- ja käyttäytymismalleista. Voimme myös yhtälailla oppia pois kivusta, kun ryhdymme tutkimaan oman elämämme tarinan merkityksiä.

Howard Schubiner ajatukset ovat hienosti myös yhtenevät minätilojen  ja Sisäisen teatterin kanssa. Keholliset oireemme ovat hyvin usein tekemisissä sisäisten ristiriitojemme kanssa:

WP_20140824_001[1]

 

Howard Schubiners kiinnittää huomionsa siihen, että kroonisista MBS-oireyhtymistä kärsii useimmin juuri tunnolliset, muista ihmisistä huolta kantavat, mutta itseensä ankarasti suhtautuvat tunnolliseset ihmiset ja erityisesti naiset. Menneinä vuosisatoina heitä on diagnosoitu ”hysteerikoiksi” tai ”luulotautisiksi”, vaikka heidän kärsimyksensä on aivan yhtä todellista kuin vaikkapa nivelrikosta kärsivän miespotilaan kipu. Kulttuurissamme on mitätöinyt tunteita.

Perinteinen koululääketiede on ollut avuton kipuongelmissa, jonka lähtökohta onkin mielen eikä vain biologian puolella. Edelleen väitän, että on runsaasti kolleegoita, jotka mielellään mitätöivät kehomieli ongelmat ”ei-oikeiksi sairauksiksi”vain siksi, etteivät ne mahdu heidän omaan ymmärrykseensä ja maailmankuvaansa.

MBS oireilusta kiinnostunut lääkäri joutuu ylittämään oman perinteisen tieteenfilosofiansa. Onneksi ihmisen henkilökohtaista kokemuksellsita todellisuutta kunnioittavia lääkäreitä alkaa olla yhä enemmän. Olemme siirtymässä aidosti asiakaslähtöiseen aikakauteen.

 

 

Kuuntele ruumiisi viisautta – Krooninen kipu opettajana, osa 1

Olen viime aikoina työskennellyt silloin tällöin uudessa toimenkuvassani eli HopeCoachina, suomeksi sanottuna ”toivovalmentajana”. Toivovalmentaja ei paranna ihmistä vaan hän kouluttaa asiakastaan tunnistamaan, tiedostamaan ja ohjaamaan mielikehonsa oireita (MBS – mindbody syndroms). Tätä kautta hän auttaa oppilastaan saamaan omia työkaluja ja  ohjattavuutta krooniseen kipukokemukseensa ja muihin kehollisiin MB-oireisiin. Valmentaja herättää potilaan toivon oireiden poistumisesta tai ainakin elämänlaadullisesti paremmasta elämästä. Hyvin usein kipuoireet  joko poistuvat kokonaan tai ainakin lieventyvät erilaisin luovin mielikuva-, itsehypnoosi-  ja meditaatioharjoituksin.

Huomaan joka päivä löytäväni, en ainoastaan hypnoterapeuteista, vaan yhä useammista lääketieteen kipuammattilaisesta henkilöitä, jotka ajattelevat integratiivisesti: Meillä on paljon MB pahoinvointia, jota medikalisoidaan nimeämällä niitä fyysisiksi sairauksiksi. Näitä lääkitään virheellisesti tämän vuoksi liian usein vain lääkkeillä tai kirurgisilla toimenpiteillä.  Yhteiskunnallisesti tämä kuormittaa kalleine toimenpiteineen valtavasti terveydenhuoltojärjestelmäämme.

hope-coach-dark-bg

Howard Schubiner korostaa, että esimerkiksi magneettikuvauksissa löydetyt selkälöydökset korreloivat hyvin huonosti potilaan henkilökohtaiseen kipukokemukseen. Päinvastoin, näiden löydösten korostaminen saattaa joskus vain pahentaa potilaan kipuja. Meillä tehdään suuri määrä turhia leikkauksia, sillon kun ihmisen oireen takana on ensisijaisesti tunne-elämän ongelma. Kun lääkäri orientoituu vain biologisesti, löytää hän hän kyllä syyn kipuun yleensä rangan rakenteista.  Biologinen näkökulma selittää hyvin huonosti sitä, miksi kaikki ihmiset, joilla on rinnasteisia muutoksia rangassa, eivät oireile.

Howard Schubiner ei pidä esimerkiksi fibromyalgiaa sairautena. Hänen mielestään se on eräs MBS:n oire. Hän pitää jopa joskus jopa pahana, että on nk. ”vertaisryhmiä”, joissa ihmiset samaistuvat ”sairauksiinsa”, kiitos vanhan yksipuolistavan koululääketieteen. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö fibromyalgialla oireilevan kivut olisi todellisia. Ne ovat sitä mitä suuremmassa määrin.

Lääketiede menee suuren askeleen eteenpäin, kun sen harjoittajat tajuvat, että yhtälailla kuin fyysinen trauma (murtuma, syöpä) voivat aiheuttaa kipuja, myös tunne-elämän trauma voi aiheutta kipuoirehdintaa.  Tunne-elämän vammat tuottavat yhtä tosia särkyjä kuin fyysisen trauman aiheuttamat, eikä niitä tule mitätöidä. Materialistinen kulttuuri on opettanut ihmiset mitätöimään tunne-elämän ongelmia (”Tautisi on luulotautia!”””Se on VAIN psyykistä.”), ja todellisina on pidetty vain vaivoja, jotka näkyvät laboratoriotesteissä tai esimerkiksi röntgenkuvissa.

Howard Schubiner luettelee luennollaan monia MBS eli kehomielioireyhtymiä. (Suosittelen sekä lääketieteen ammattilaisia että kroonisesta kivusta kärsivää katsomaan tämän videon!). Näitä MBS oireita ovat mm. fibromyalgia, TMS syndrooma (leukaniveloireyhtymä), ärtynyt paksusuoli, jännitys päänsärky, migreeni jne. Monissa fyysisinä pidetyissä vaivoissa, kuten selkävaivoissa ja joskus myös vaikkapa syövän synnyssä on mukana stressi ja/tai tunne-elämän trauma. Esimerkiksi on melkoisen tavallista, että ennen syöpää ihminen on kokenut olevansa henkilökohtaisessa yksityiselämässään umpikujatilanteessa. Siksi myös esimerkiksi syöpä- ja selkäpotilaat hyötyvät perinteisiä koululääketieteellisiä hoitoja täydentävistä  MBS valmennuksista (esim. luova kirjoittaminen, meditaatio, itsehypnoosi, myönteiset affirmaatiot, mielikuvaharjoitukset).

Kun tajuamme monien oireittemme kehomieliyhteyden, emme vain hoida oirehtivaa potilastamme vaan myös koulutamme häntä. Myös Schubiner korostaa tätä kouluttamista. Samalla me lääketieteen ammattilaisina emme medikalisoi potilaamme ongelmia. Sen sijaan voimme antaa asiakkaallemme itseohjautuvuuden välineitä, joilla he voivat itse oppia pitämään huolta itsestään. Jos lääkärillä/hammaslääkärillä  ei ole koulutusta tähän, voi hän ohjata jollekin toiselle kipuammattilaiselle. Opetus- ja valmennustyötä krooniselle kipupotilaalle tekevät esimerkiksi HopeCoach ja myös MetaHealth koulutuksen läpi käyneet ihmiset.

Kroonisen kivun ammattilaiset auttavat potilastaan

– ymmärtämään kehomieliyhteyden ja kivun emotionaalisen ja biologisen olemuksen (infoa hermostomme toiminnasta).

– muuttamaan omaa suhdettaan kipuun (esim. mindfulness).

– tutkimaan omia kipuu littyviä emootioita (luovat menetelmät kuten terapeuttinen kirjoittaminen ja tanssi, itsehypnoosi, mielikuvaharjoitukset)

– muuttamaan elämänsä yhä enemmän sellaiseksi, että ikävät tunnetilat lakkaavat kiusaamasta ihmistä.

Ruumiimme tuntemuksineen on syvin tiedostamaton mielemme. Käsittelemättömät tunteemme,  sisäiset ristiriitaiset uskomuksemme ja stressimme somatisoituvat hyvin usein fyysisiksi oireiksi.  Somatisointi on normaali elämän ilmiö, joka tuottaa paljon inhimillistä kärisimisystä. Se voi korjaantua saamalla asianmukaista biologista tietoa sekä henkilökohtaista koulutusta ja valmennusta.  Tekemällä tietoiseksi tiedostamatonta mielemme osaa, tasapainottamalla kehomme tunteita ja tuntemuksia, saatamme informaatio- ja tunnemolekyylimme vapaaseen, tunnelukottomaan, virtaukseen.  Krooninen kipupotilas on itse itselleen arvoitus, joka on ratkaisemisen arvoinen.

Ihminen ei tarvitse kaikkeen paranemiseensa lääketieteellistä asiantuntijaa, vaan hänen on hyvä kasvaa itse oman elämäntarinansa ja kehonsa asiantuntijaksi. Jokaisen on hyvä oppia kuuntelemaan omaa kehoansa ja sen tarinaa. Tässä kehollisen tarinan näkyväksi tekemisessä hän ei tarvitse vain terveydenhuollon auktoriteettia materialistisine merkityksineen ja leimoineen, vaan hän hyötyy itseohjautuvuutensa kehittämisestä,  esimerkiksi hypnoosi- ja mindfulness-valmennuksella. Sitä voivat antaa monet kehomieliolemuksen ymmärtävät valmentajat.   Hypnoosi, luova tunteiden itse-ilmaisu  ja ”mindfulness” eli hyväksyvä läsnäolo ovat hyviä apuvälineitä sekä opettajalle itselleen että oppilaalle.  Ruumiillamme on viisautta jota kannattaa kaikkien kuunnella.

Meitä on mielestäni aivan liikaa peloteltu sillä, että psyykkisten asioiden käsittely on vaarallista.  Mielestäni vaarallisempaa terveydellemme on se, ettemme tunnista urautuneita ajattelumallejamme emmekä tee tutuiksi itsellemme tunteitamme.  Tämä on valitettavan suuri ongelma kulttuurissamme. Meille opetetaan valtavasti ulkoisia faktoja, mutta ei juurikaan sisäisyyttä.

Toki on tärkeää, että silloin kun käsitellään vaikeita lapsuuden kokemuksia ja halutaan apua, mennään hyvin koulutetulle terapeutille tai valmentajalle.  On hyvä pitää mielessä, että menneisyyden kokemuksia on nykytietämyksen mukaan mahdollisuus käsitellä rakentavasti symbolisesti. Meidän ei tarvitse lähteä traumatisoimaan itseämme uudelleen lähtemällä vellomaan inhorealistisesti menneisyydessä, niin kuin perinteisessä psykoanalyysissä tehdään.

Kukaan ei voi mielestäni kieltää keneltäkään luovaa itsetutkimusta esimerkiksi  kirjoittaen tai vaikkapa tanssien tai  musisoiden.  Niillä on huomattavan paljon vähemmän sivuvaikutuksia kuin psyyke- ja kipulääkkeillä. Meillä on lähtökohtaisesti perusoikeus oman tietoisuutemme tutkimukseen ja ohjaukseen.  Jos asiakkaamme haluaa itsetuntemustyökaluja, voimme valmentajina antaa niitä hänelle. On valmentajan ammattitaitoa pitää huoli siitä, että potilas on lääketieteellisesti tutkittu ja hän osaa tarpeen tullen ohjata hänet myös terapiaan.

Hypnoosialmennuksessani olleet asiakkaat ovat pääsääntöisesti käyneet jo terapiassa ja he ovat olleet pitkään hoitoketjuissa kierrätettävänä erilaisten ”parantumattomien” kroonisten vaivojensa vuoksi.