Käytätkö hyväksesi vain osaa aivoistasi?

Amerikkalainen lääkäri Martin L. Rossman on kirjoittanut erään lempikirjoistani liittyen ohjattuihin mielikuvaharjoituksiin.

Seuraavassa pohdiskelussa suurin osa ideoista on hänen kirjastaan lainattuja. Itsetuntemuksesta kiinnostuneelle mielikuvaharjoitukset avaavat ikkunan sisäiseen todellisuuteen. Ne mahdollistavat ajatusten, tunteiden ja niiden tulkintojen leikin.

Voit työstää mielikuvia monin eri tavoin. Voit tehdä sitä hypnoosivalmentajan kanssa tai itsehypnoosin ja luovien terapeuttisten menetelmien avulla. Mielikuvien leikki on siinä mielessä mukavaa leikkiä, että kun opit työstämään mielikuviasi, prosessi mahdollistaa myönteisen tietoisuutesi muodonmuutoksen. Parhaimmillaan voit onnistua muokkaamaan sisäistä todellisuuttasi omaa kokonaisvaltaista hyvinvointiasi parantavaan suuntaan.

Yksipuolistavassa järjen kulttuurissamme ole arvostettu oikeastaan muuta kuin taiteissa tai tuotteiden suunnittelussa. Palkkaakin meille maksetaan yleensä suorittamisesta, ja hyvin harvoin mielikuvituksen käytöstä. Näin elämästämme on tehty samalla tylsää. Huomiomme on elämäntavassamme ollut kiinnitettynä etupäässä vain todelliseen, käytännölliseen ja olemisen materialistiseen ulottuvuuteen. Samalla olemme kieltäneet hyvin tärkeän olemuspuolen itseämme.

Tutkija Roger Sperryn tutkimusten mukaan meillä on kaksi aivopuoliskoa, jotka toimivat eri logiikoilla ja ne kykenevät toimimaan molemmat itsenäisesti. Vasen puoli on rationaalinen ja analyyttinen ja oikea puoli toimi mielikuvien ja tunteiden logiikalla. Rossmanin mukaan asia ei ole todellisuudessa aivan näin yksinkertainen, mutta työhypoteesina tämä ajattelutapa toimii varsi hyvin.

Rossman kuvaa metaforisesti vasemman ja oikean aivopuoliskomme eroja seuraavasti:

Ajattele, että seisot junaradan varrella, mutkan kohdalla, viiden tai kymmenen metrin päästä kiskoista. Katsot suoraan kiskojen suuntaan, ja näet nyt junan kulkevan ohi. Huomaat, se on  tavarajuna, joka kuljettaa autoja. Koska katse on suoraan edessä, näet vilauksen vaunuista, sekä erivärisistä autoista,  joita se kuljettaa. Tämä näkymä on vasemman aivosi puolen näkymä.

Oikean aivopuliskon näkymä on toisenlainen. Olet kuin kuumailmapallossa, joka leijuu useamman sadan metrin korkeudella ilmassa, ja näet laajan maastoalueen, jossa rata mutkittelee. Huomaat, että kiskot kulkevat seuraavaan kaupunkiin, jossa näet taloja, teitä ja asemarakennuksen. Näet myös  koko metsä-, pelto- ja järvimaiseman, joka ympäröi mutkittelevaa rataa. Oikean aivopuoliskomme avulla voimme integroida erilaisia näkökulmia kokonaiskuvaamme todellisuudesta.

Kulttuurissamme meitä on opetettu etupäässä katsomaan junaamme läheltä. Kannattaa ihan oman terveyden kannalta ryhtyä katsomaan kokonaiskuvaa omasta hyvinvoinnista.

Mielikuvamme vaikuttavat fysiologiaamme.  Ei tarvitse muuta kuin kuvitella ja elävöittää sitruunaa, niin huomaat kuinka syljen erittyminen alkaa kiihtyä.  Stressin ja pelkojen tuottamat mielikuvat vaikuttavat epäedullisesti fysiologiaamme. Mielikuvillasi voit joko parantaa tai heikentää immuunivastettasi. Miksi et siis mieluimmin pyörittäisi tietoisuudessasi itseäsi parantavia mielikuvia?

Se että toivut vakavasta sairaudesta, ei ole tietenkään vain mielikuvaharjoitusten tekemistä.  Paranemiseesi voit saada olennaista apua lääketieteeltä, mutta hyvin koulutetun mielikuvituksesi avulla mahdollistuu koko elämäntapasi, uskomustesi, asenteittesi ja tunnetilojesi muuttaminen elämänlaatuasi parantavaan suuntaan.

Esimerkiksi kun vatsaasi polttaa (närästystä), voit tehdä mielikuvaharjoituksia, jossa jääkylmä suihku rauhoittaa vatsaasi.  Tämä ei vielä pitkällä tähtäimellä riitä tilasi parantamiseen, vaan sinun on käytävä keskusteluja myös vatsasi kanssa, mitä se haluaa. Se toivoo ehkä, että menet lääkäriin, hiljennät työtahtiasi (otat vaikka hengähdysaikaa erilaisin rentouttavin ja palauttavin harjoituksin). Ehkä vatsasi haluaa, että vähennät pizzan syöntiä tai ehkä se vaatii sinua vaihtamaan työpaikkaa ja koko elämäntapaasi.

Ajattelen psykiatri Dan Siegelin tavoin, että aivomme eivät ole vain pääkopassa, vaan ne ovat koko hermostomme päälaesta varpaisiin. Mielikuvamme ovat tämän systeemin ensisijaista kieltä. Pelko, ahdistus ja stressi mielikuvineen saavat aikaan kortisoli- ja adrenaliinieritystä. Pitkäaikainen stressihormonirasitus vahingoittaa elimistöäsi. Levolliset mielikuvat puolestaan aktivoivat parasympaattista hermostoa, ja sen tuottamia rauhoittavia välittäjäaineita,  parantavia tunnemolekyylejä. Ei ole suinkaan yhdentekevää pyöritämmäkö aivoissamme katastrofaalisia vai mielenrauhaa edistäviä mielikuvia tunnemolekyyleineen.

Amerikkalainen neurotieteilijä Candace Pert on sanonut, että ruumiimme on syvin alitajuntamme. Siksi meidän tulisi opettella kuuntelemaan sitä. Seuraava potilastarina on Martin Rosmanin.  Eräällä hänen asiakkaistaan, Jeffreyllä,  on kroonista käsikipua.  Rossmanin ohjaamassa istunnossa aletaan käydä keskusteluja Jeffreyn käsikivun kanssa. Kun tätä ihmetellään, kertoo käsi, että se on vihainen. Kun kädeltä kysytään syytä tunteeseen, se selittää Jeffreyn suulla,  että viha on tulee siitä että se on suljettu Jeffreyn elämän ulkopuolelle.  Mitä tämä oikein tarkoittaa? Vastausta ei aluksi tule, vaan Jeffrey näkee ainoastaan kaoottista muotoa ja värimaailmaa, jonka on ahdettuna säkkiin. Rossman pyytää Jeffreytä avaamaan varovasti säkin suuta. Jeffreytä pelottaa avata säkin suuta, vaan sovitaan yhdessä että suu avataan hyvin varovaisesti, siten, että sieltä vapautuu vain pieniä asioita kerrallaan.  Käy ilmi monia seikkoja, mm. että Jeffreyn isä on ollut lapsuudessa alistava. Säkistä löytyy paljon torjuttuja kipeitä tunteita. Rossmanin ohjauksessa Jeffrey oppii vähitellen ilmaisemaan tunteitaan ja sisäistä kokemustaan, ja käsikipu häviää.

Oikean aivopuoliskon vahvuus on Rossmanin mukaan myös se, että se antaa meille mahdollisuuden parantavaan sisäiseen seikkailumatkaan (minun syöpäni ovat kuljettaneet minut totta tosiaan sellaiseen). Oikea luova puolemme tulkitsee – usein tietämättämme – toisen ihmisen ilmeitä, kehon kieltä, aistii kokonaisvaltaisesti puhetta ja mm. musiikkia. Tunnetilamme eivät ole vain mielikuvia synnyttäviä mielentiloja, vaan ne ovat samaan aikaan myös fysiologisia ruumiimme tiloja. Siksi tukahdutettu pelko tai ahdistus voi ilmetä ruumiillisena sairautena. Jokaisen meidän ruumiimme on oma tarina, joka voi mielikuviemme stimuloimana saada itsemme näköisen ainutkertaisen taiteellisen tarinallisen muodon.

1800-luvun lääkärin Rudolph Virchowin sanoin, suuri osa sairauksistamme on sitä, että olemme onnettomia, mutta tämä surumme purjehtii fysiologisen, ruumiillisen, lipun alla.  Rossman väittää että jopa 50-70 prosenttia kaikesta potilaan fyysisestä  sairaudesta on psykosomaattista.  Isompiakin tutkijoiden väittämiä prosenttilukuja olen nähnyt. Fyysisellä sairaudellamme on hyvin usein tunneperäinen, sosiaaliseen tilanteeseemme, esimerkiksi perhetaustaan liittyvä juuri.  Liian usein todellinen sairautemme tunneperäinen selitys jää huomaamatta.

Materialistisen maailmankatsomuksen dominoivassa vasemman aivopuolen kulttuurissamme olemme halunneet nähdä vain sairauksien biologiset syyt ja selitykset. Jos haluamme kehittää terveydenhuoltoamme kokonaisvaltaisempaan suuntaan,  meidän pitäisi oppia ilmaisemaan tunteitamme terveellä ja luovalla tavalla. Meidän täytää opettaa ihmisiä oman ruumiinsa asiantuntijoiksi.

Se, että teemme mielemme osista keskustelukumppaneitamme, avaamme Sisäisen teatterimme, on eräs tapa kehittää tunteiden ilmaisutaitojamme. Tapoja on tietysti monia. Jollekin elämä tunnetiloineen voi olla tanssi, toiselle laulu ja kolmannelle voimaannuttava valokuva.

Se, että meillä on kaksi erilaista aivopuoliskoa, tekee meitä luovempia ja viisaampia kuin muut eläimet (täsä viisaudestammekin voi olla montaa mieltä). Tämä aivojemme kaksoislogiikka valitettavasti mahdollistaa myös sisäiset konfliktimme.  Rossmanin mukaan paitsi mielen myös fyysinen terveytemme paranee, kun opime käyttämään koko aivojamme, molempia aivopuoliskoja. Mitä paremmin opit hyödyntämään loogista ja rationaalista puoltasi täydennettynä luovalla ja leikillisellä puolellasi,  sitä taitavampi ruumiisi kielen kääntäjä sinusta kasvaa.Jos vasen, järkevä rationaalinen puolesi, on kuljettanut sinut elämässäsi umpikujaan, kannattaa sinun ilman muuta konsultoida välillä oikeaa luovaa aivopuoltasi.

Rossman kieltäytyy nimeämästä sairauksia, joihin mielikuvien avulla voi varmuudella vaikuttaa. Hän kirjoittaa, että olkoon sitten kysymyksessä jännityspäänsärky tai elämää uhkaava sairaus, mielikuvaharjoituksia kannattaa kokeilla. Niistä voi olla apua jaksamiseen ja  usein myös parantumiseen.  Erityisesti stressin seurauksena syntynyt fyysinen pahoinvointi reagoi hänen mukaansa tavallisesti hyvin mielikuvaharjoituksiin.

Päämäärämme mielikuvatyöskentelyssä on, että meistä tulee kokonaisia ihmisiä. Ryhdymme käyttämään sekä oikeaa että vasenta aivopuoliskoa. Yltiörationaalinen kulttuurimme on ollut vasemman aivopuoliskon dominoima. Kun opimme tuottamaan mielikuvia, ja opimme käymään keskusteluja erilaisten ristiriitaisten osiemme kanssa luovasti, kasvaa meistä koko aivoja hyväksi käyttäviä ihmisiä.  Voimme peilata asioita järkeemme, mutta myös sisäiseen mielikuvamaailmaamme.

Rossmanin mukaan esimerkiksi päänsärky, niskakipu, herkkä vatsa ja hermostunut paksusuoli, allergiat, sydämen sivuäänet, pyörryttäminen, voimattomuus ja ahdistus reagoivat yleensä hyvin mielikuvaharjoituksille. Ne helpottavat myös usein vakaviin sairauksiin sairastuneiden olotilaa (esim. sydänkohtaus, syöpä), ja vähentävät niihin liittyvää ahdistusta, stressiä ja masennusta. Ne saattavat parantaa vastustuskykyämme.

Rossman korostaa, että vakavissa terveysongelmissa mielikuvaharjoitukset eivät tietenkään korvaa lääketieteellistä hoitoa. Mielikuvaharjoitukset ovat erinäisten lääketieteellisten hoitojen hyvä liittolainen.

Sisäinen teatteri on facebookissa.

Mainokset

Jan Skyn vierailun jälkimaininkeja

Kiireinen, mutta mielenkiintoinen viikko Helsingissä, on nyt takana.  Jan Sky vieraili kahdeksan päivän ajan Suomessa ja piti kaksi Kuumussa Virtaa Oy:n organisoimaa työpajaa.  Toinen oli tarkoitettu terapeuteille, valmentajille, työnohjaajille ja henkilöstöjohtajille. Työpajassa oli mukana monta vanhaa tuttua ja pari uutta mielenkiintoista tuttavuutta. Mukana oli sekä kauniimman että rumemman sukupuolen edustajia (kumpi sitten onkin kenenkin mielestä kumpi). Koulutustapahtuman henki oli mielestäni erinomainen: Oivallus yhdistyi mukavaan yhdessäoloon.

WP_20150110_005

Toinen ESI-kurssimme oli luovuusryhmä, jossa pohdimme kuinka voimme käyttää tilojamme hyväksi terapeuttisessa liikkeessä ja kirjoittamisessa. Kyseessä oli pilottikokeilu:  Osien työskentelyä yhdisteltiin luoviin itseilmaisumenetelmiin. Tässä ryhmässä – Jan Skyn sanoin – oli ainutlaatuista naisenergiaa. Kolmas ryhmän ohjaajista, joogan opettaja ja terapeuttisen tanssin ohjaaja, siskoni,  Annika Sarvela ihaili Skyn naisellisuutta, lempeyttä ja kykyä improvisoida hypnnoosirentoutuksia.

Niin, meissä kypsissä naisissa ON voimaa ja viisautta.  Toivon, että me naiset siirtäisimme rohkeasti viisauttamme yhä enemmän kulttuuriimme meemeihin. Tämän seurauksena voisi elämäntapaamme tulla, keskinäisen kilpailun ja ankaruuden sijaan, yhä enemmän lempeyttä, tietoista läsnäoloa ja yhteisöllisyyttä.

WP_20150110_003

ESI menetelmä perustuu minätilojen terapiaan: Tietoisuutemme muodostuu osista, joita (minä)tiloiksikin voi kutsua. Tämä on vähintäänkin tuttu asia minulle.  Huomaan, silti aina voi silti syntyä uutta oivallusta. Niin kauan kuin elämme, tietoisuudessamme on laajentamisen ja korjaamisen varaa, koska ympäristömme vaateet muuttuvat joka päivä. Jokainen läsnäolon hetki tuo muutoksen tiloihimme. En usko kirjaviisauden koskaan korvaavan kokemuksellista oppimista.

Entistä kirkkaammaksi minulle kävi, kuinka monipuolinen työkalu ESI (HTT® Hallitsevan tilan tunnistus) on.  Voimme vaikka katsoa itseämme videolta, ja ruveta tunnistamaan tilojamme asennoistamme ja puhetavastamme.  Voimme käyttää minätilojamme luovassa kirjoittamisessa, maalauksessa ja musiikissa,  Voimme käyttää tilojamme psykodraamassa, terapiassa, hypnoterapiassa ja urheiluvalmennuksessa.  Voimme käyttää niitä työnohjauksessa.  Voimme käyttää minätilojamme oman itsemme johtamisessa, tietoisuustaitojemme kehittämisessä. Ja mikä parasta, tiloillamme on neurobiologinen vastineessa ruumiissamme.  Monitilainen tai -osainen minuus vastaa nykypäivän nerotieteiden käsitystä ihmisestä.

Mitä mieltä Jan itse oli Suomesta ja vierailustaan.  Hän kirjoitti minulle, että vierailu oli hänen kolmas vierailunsa ja ensimmäinen näin talvella. Vaikka talvi on kylmä, ihmiset ovat olleet Janin mukaan lämpimiä ja mukaansatempaavia. Kati Sarvela on toiminut emäntänäni, ja olemme ohjanneet tällä kertaa, ainakin omasta mielestämme, onnistuneen ESI-työpajan. Me kehitämme yhdessä uusia luovia tapoja hyödyntää ESI:ä. Aion tulla uudelleen upeaan maahanne opettamaan ihmisille osiensa tuntemusta. 

Niin, meissä jokaisessa on monta osaa, joita tiloiksikin voi kutsua.  Voimme suhtautua hyväksyvän läsnäolevasti ja armollisesti puoliimme. Se lisää paitsi omaa henkistä hyvinvointiamme, myös empatiaa toista ihmistä kohtaan. Psykiatri Dan Siegel kutsuu tätä ihmisen taitoa mielitajuksi.

Täältä voi löytää erään tapausselostuksen, jos minätilojen kartan rakentaminen ESI-menetelmällä kiinnostaa! Peruskursseja on yhden tai kahden päivän mittaisia.  Ensimmäisenä päivänä käymme läpi, kuinka yksilövalmennuksessa ja -terapiassa rakennetaan minätilojen karttoja.   Toisena päivänä pohdimme, miten minätiloja voi hyödytää kahden välisissä suhteissa, esimerkiksi parivalmennuksessa ja -terapiassa.

Jos  työskentely mielen osien kanssa kiinnostaa,  kysy lisätietoa tulevista koulutuksistamme täältä:   esisuomi (at ) gmail.com.  Tulen myös mielelläni pitämään lyhyen esittelyn ESI-työkalusta yhteisöösi, mikäli haluat saada työkalusta lisävalaistusta.

Jan Skyn sivut ovat täällä.

Se oli erityisherkkyyspäivä se

Toissapäivä oli oikeastaan melkoisen vitsikäs. Yöpyessäni siskoni luona sunnuntai-aamuna pohdimme erityisherkkyyttä, ja molemmat tunnustauduimme sellaisiksi. Totesimme myös molemmat epäilevämme, että suurin osa tuntemistamme terapia-alan ihmisistä vaikuttaisi olevan erityisherkkiä. (Erityisherkkyystestin voit tehdä täällä.)

Terapeuttisessa työskentelyssä ja henkisessä valmennuksessa ihminen hyötyy epäilemättä erityisherkkyydestä, kunhan vain osaa hoivata ja suojella itseään. Erityisherkkä kun aistii herkemmin muita ihmisiä.

Kun sitten hyppäsin Lahden junaan, kysyi eräs nuori perheemme jäsen chatissä, että tiedänkö mitä on erityisherkkyys, ja hän epäilee itsellään olevan sellaisen. Täytyy sanoa, että tämä selittäisi monta asiaa hänenkin kohdallaan.

Erityisherkkä päiväni jatkui erikoisena. Kun pääsin Lahdessa mieheni sukulaisen luo, oli hän saanut lainaksi erityisherkkyyttä käsittelevän kirjan, ja epäili, että hän itse saattaisi olla erityisherkkä. Ja totta…. hänessä on monia erityisherkän ominaisuuksia. Minulla on jotenkin tunne, että imenkö puoleeni erityisherkkiä ihmisiä.

Yksinkertaisesti sanottuna erityisherkkyys on sitä, että hermostosi on yliherkkä aisti-, tunne-, informaatio- ym. ärsykkeille. Kärsit tällöin herkästi elimistösi ylikuormittuneisuuden mukanaan tuomista asioista. Tätä näkökulmaa vasten ymmärrän henkilöhistoriani täysin uudella tavalla. Miksi jo pienä jouduin pitämään suurperheessäni korvasuojaimia, jotta pystyin tekemään läksyni. En pystynyt tekemään läksyjä, jos viereisessä huoneessa oli melua. Ymmärrän myös, että suurperheen lapsi harvoin saa sellaista kiintymyssuhdetta, jota erityisesti erityisherkkä tarvitsisi. Tämä selittänee, miksi ajauduin bulimiaan ja erilaisiin addiktioihin teini-iässä, vaikka ulkoisesti tulen suht tolkusta kodista.

Erityisherkkyyteni selittänee myös miksi tunnen itseni niin vapautuneeksi nykyään täällä Kuumussa. Janoan hiljaisuutta ja luontoa. Se seilittää, miksi en voi kuunnella radiota ja miestäni samanaikaisesti ja myös miksi jouduin vuosien unettomuuskierteeseen. Alkoholi ja valvominen pistivät sisäisen maailmani aina täysin kaaokseen ja olin toistuvasti unettomuuskierteissä. Ja se avaa ymmärtämään myös sen, miksi viihdyn luovien itseilmaisutapojen parissa ja miksi nykyään haluan elää tosi säntillistä elämää ja pitää huolen unihygieniastani.

Erityisherkkyys voi olla sekä lahja että kirous. Itse olen onnistunut kääntämään oman erityisherkkyyteni vahvuudekseni. Taival on ollut pitkä ja kivinen. Hypnoterapeuttina ja Toivo-valmentajana uskon, että erityisherkille tietoisuustaidot erilaisine meditaatio- ja mielikuvaharjoituksineen ovat erityisen tärkeitä. Ihmisen täytyy oppia suojelemaan itseään ja rajojaan. Rajaton empatia ja toisten ikävien tunteiden aiheuttama tunnetartunta voi kääntyä muuten pahimmillaan oman minuuden kohtaloksi.

Elaine Aron erityisherkkyys kirjassaan suosittelee erityisherkille jungilaista analyysiä. Tämä on mielestäni tosi mielenkiintoista, koska onhan Sisäinen teatterikin psykoanalyyttisestä suuntauksesta syntynyt, aktiivista mielikuvitusta hyödyntävä, itsehoidollinen tietoisuustaitomenetelmä. Se on siis Jungin aktiivisen mielikuvituksen lähisukulainen, jonka juuret on psykoanalyyttisessä hypnoterapiassa. Mikäli ihmisellä ei ole vahvaa ja tukevaa ydinminuutta, kannattaa luova omien ristiriitaisten puolien ilmaisu kirjoittaen ja vaikkapa maalaten aloittaa terapian yhteydessä.  Aron epäilee muuten Carl Jungin itsensä olleen erityisherkkä, mikä sekin on mielenkiintoinen hypoteesi.

Eräs uusi erityisherkäksi itsensä tunnustava ystäväni lähetti minulle oman luovan terapeuttisen kirjoittamisprosessinsa. Erityisherkkää päivää seurasi päivä, jolloin me erityisherkät ystävykset luimme autossa kolmannen erityisherkän ystävämme luovaa terapeuttista itsehoidollista tekstiä. Kirja vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta, selailimme ja lueskelimme sitä ääneen samalla, kun paahdoimme autolla Kuhmoon. Uusi ystäväni on käynyt läpi terapiaa, ja hyödyntänyt kotona siinä rinnalla terapeuttisen kirjoittamisen, myös Sisäisen teatterin, kirjoittamismenetelmiä. Kiitos hänelle tekstin jakamisesta! Ihailen hänen itseironiaansa ja uhriutumattomuuttaan. Moni hänen tilanteessaan olisi syöksynyt marttyyriksi, vaan ei hän. Toivottavasti kirja tulee julkaistuksi!

PS.  Muistathan, että Jan Sky tulee tammikuussa Helsinkiin. Skyn minätilojen ESI-kartta on mahdottaman hyvä itsehoidollinen sekä yksilöinä ja parisuhteessa. Tule mukaan!

Tällä kurssilla Jan Sky opettaa minätilojen ESI-kartan ja kuinka sitä voi käyttää itsetuntemuksessa, valmennuksessa ja parivalmennuksessa. Ja tällä kurssilla tutustumme siihen, kuinka minätiloja voi hyödyntää erilaisissa luovissa prosesesseissa (mukana terapeuttisina ohjaajina myös Annika ja Kati Sarvela)

Hypnotistikissa nimeltä Zoe ja kaapista karannut hammaslääkäri

En toivo Suomeen Yhdysvaltain kaltaista täysin villiä hypnoterapiatutkinto-järjestelmää.  Heidän koulutusjärjestelmässään ei tunnu olevan mitään tolkkua.  Vai saisiko kissa Suomessakin hypnoterapeutti tittelin? Ei kai sentään.

Amerikkalainen psykologi ja psykoterapeutti Steve K.D. Eichel lähti anomaan kissalleen Zoelle erinäisiä hypnoterapiadiplomeja, ja onnistui niitä saamaan aikamoisen pinon.  Eichel kertoi asian olleen hänelle itselleenkin hieman kiusallinen, koska hän oli joskus istunut erään diplomin antavan organisaation neuvoa-antavassa asiantuntijahallituksessa.

USA:ssa hypnoterapeutin titteli ei siis kerro mitään asianomaisen taidoista ja osaamisesta. Eichel muuten joutui kissakokeensa jälkeen aikamoisen mustamaalauskampanjan kohteeksi.

WP_20140705_001[1]

Hypnoosivalmennus ja terapeuttiset prosessit erotettava hypno/psykoterapiasta

Henkilökohtaisesti pidän tärkeänä erottaa hypnoosivalmennuksen ja varsinaisen hypnoterapian.  Viihdyn paremmin hypnoosivalmentajana, NLP-Trainerina ja HopeCoachina, eli henkilönä joka opettaa ja antaa asiakkalleen terapeuttisia työkaluja (esim. tietoinen läsnäolo, itsehypnoosia, mielitajua myönteisine affirmaatioineen) oman itsensä ohjaavuuteen. Valmennusta voi käyttää apuna erinäisissä elämäntaidollisissa ongelmissa, mm. kroonisten kipujen ja addiktioiden (esim. tupakanpolton lopettaminen)  hoidossa.

Hypnoosivalmentaja siis nimensä mukaisesti valmentaa  nk. normaaleja henkilöitä, joilla on erinäisiä elämäntaidollisia ongelmia, ilman että niitä on medikalisoitu vain lääketieteellisiksi ongelmiksi. Toki heillä voi olla sairauksiakin, vaan valmentaja ei näitä sairauksia hoida. Sen sijaan valmentaja opettaa tietoisuustaitoja, muun muassa tunnetilojen tunnistamista, niiden säätelyä ja tietoisuuden huomion fokusoitia.

Hypnoterapeutti puolestaan psykoterapeuttisen ja/tai lääketieteellisen osaamisensa kautta voi myös hoitaa vakavia sairauksia ja/tai mielenterveysongelmista kärsiviä.  Koska itselläni ei ole psykiatri/psykologi koulutusta, viihdyn paremmin hypnoosivalmentajan puvussa.  Ainostaan purentaperäisissä ongelmissa sekä esimerkiksi hammashoitopelossa ja muissa sosiaalisissa peloissa voin pistää päälleni hypnoosia käyttävän hammaslääkäri/hypnoterapeutin asun. Mietin tarvitsenko ylipäätään tätä titteliä ”hypnoterapeutti” ollenkaan. Hypnoosivalmentaja on hyvä nimitys, koska olen  valmentaja ja opettaja, joka käyttää mm. hypnoterapeuttisia menetelmiä.

Sekä hypnoosivalmentaja että hypnoterapeutti voivat, ja olisi varmasti hyväksikin, että tekisivät yhteistyötä lääkäriaseman/terveyskeskuksen kanssa.  Esimerkiksi kroonisissa kivuissa on ensiarvoisen tärkeää, että asiakas on lääketieteellisesti perusteellisesti tutkittu. Tiivis yhteistyö eri  terveydenhuollon organisaatioiden ja toimijoiden välillä takaisi tämän. Mikäli tällaista yhteistyötä ei ole, olisiko ideaa, että valmentajalla pitäisi olla ainakin pätevä työnohjaus?

Hypnoosivalmentaja opettaa ja valmentaa, ja hypnoterapeutti puolestaan voi myös ”hoitaa” sairauksia. Hypnoosivalmentaja on osa terveyttä ylläpitävää järjestelmää kun taas varsinainen hypnoterapeutti puolestaan myös sairautta hoitavaa järjestelmää. Niiden väliin piirretty viiva on luonnollisesti veteen vedetty viiva, ja sen ainoa tae on ammattinharjoittajan oma (kokemuksellinen) koulutus, eettisyys ja tiivis yhteistyö perinteisen terveydenhuollon järjestelmän kanssa.

Hypnoosivalmennuksessa ja terapeuttisessa luovissa prosesissa ihminen voi traumatisoitua tai mennä jopa psykoosiin, mikäli hänellä ei ole riittävän vahvaa ydinminuutta. Siksi on olennaista informoida potilasta, että hypnosivalmennus ja luovat prosessit eivät korvaa terapiaa. Ne eivät sovellu ihmisille, joilla on vakavia mielenterveysongelmia, muuta kuin yhteistyössä psykoterapeutin/psykiatrin kanssa. Silti riski traumatisoitumiseen on olemassa.

Toinen puoli kolikkoa on se, että monet ihmiset ovat jo menettäneet kykynsä luovuuteen traumojensa vuoksi.  Taideterapeuttiset prosessit ja hypnoosivalmentaja voivat herättää meidät takaisin leikin ja luovuutemme maailmaan. Elämä on kaiken kaikkiaan potentiaalisesti vaarallinen projekti. Melko paljon pahoinvointia seuraa siitä, jätämme pelkojemme vuoksi tutustumisen itseemme.  Itse en pidä tällaisesta asiantuntijoiden pelottelun kulttuurista, joka on eräs tapa käyttää valtaa.  Läheskään aina, sen lähtökohtana ei ole aito huoli potilaasta vaan huoli omista hierarkisista valtarakenteista.  Ihmisille on tietty annettava asiallista informaatiota riskeistä.

En kannata sitä, että annetaan vain hypnoterapiassa kaikkien kukkien kukkia. Hypnoosivalmentajallakin täytyy  olla valmiudet kohdata yllättäviä tilanteita, ja tässä auttaa ainoastaan hyvä koulutus ja kokemus.  Ja niin kun jo taisin mainita, on mahdollista, että valmentajankin valmennuksessa syntyy joskus komplikaatioita, mutta onhan tämä riski on myös perinteisessä koululääketieteessä.  Tämä meiltä lääketieteen ammattilaislta tuppaa usein unohtumaan. USA:ssa wikipedian mukaan lääketieteellisten toimenpiteiden ja lääkeiden sivuvaikutusten aiheuttama kuolinsyy on siellä 3. tavallisin kuolinsyy. Kenenkään pesä ei ole puhdas komplikaatioista kuten traumatisoitumiseta.  Ei siis myöskään meidän lääketieteilijöiden.  Hyvä puoli ”koululääketieteessä” sentään on, että näitä  komplikaatioita aktiivisesti yritetään tilastoida ja seurata.

Itse epäilen vahvasti, että Kelley Woodsin kaltainen pitkän kokemuksen mutta vuoden koulutuksen saanut  hypnoterapeutti on huomattavan paljon pätevämpi kuin lääkäri, joka on saanut vain viikonloppukoulutuksen hypnoosista.  Kelleyllä on vuosien hypnoosityöskentely takanaan ja tiivis yhteistyö lääkäreiden kanssa. En kuitenkaan väitä niin, että aina ihminen vuoden koulutuksella ja hänen taustallaan saavuttaisi  aina saman osaamisen kuin Woods.  Ehkä tämä on pikemminkin poikkeus kuin sääntö. Olemme persoonaltamme erilaisia, ja toiset voivat luontaisesti omaksua jotkut asiat nopeammin kuin toiset.  Jotkut eivät tohtoreinakaan saavuta kommunikaatiotaitoja ja syvempää ymmärtämystä elämästä.  Silti koulutuksella on keskimäärin merkitystä.  Voimme oppia aitoa potilaslähtöistä eettistä dialogia ja  kommunikaatiota, jos sitä ei luontaisesti ole.  Kannatan hyvää koulutusta sekä hypnoterapeuteille että -valmentajille.

Asiantuntijoiden verkostoyhteistyö

Tärkeämpää kuin se, onko hypnoosikoulutuksen saaneella henkilöllä terveydenhuollon ammattilaisen koulutus on se, että hänellä on perusteellinen koulutus takanaan ja se että hän tekisi läpinäkyvää ja tiivistä yhteistyötä esimerkiksi lääkäriaseman tai terveyskeskuksen kanssa.

Hypnoosivalmentajalla ja -terapeutilla sekä suggestoterapeutilla pitäisi olla vähintäänkin asiansa tuntevan pätevän ihmisen työnohjaus.  Ehkä säästäisin sanan  hypnoterapia-sanan terveydenhuollon ammattilaisille, sen sijaan suggestoterapiaa ja hypnoosivalmennusta sen sijaan voisivat tehdä muillakin tavoin pätevöityneet.  Mielestäni suurempi ongelma kuin suggestoterapeuttien, hypnoosivalmentajien tai hypnoterapeuttien huono koulutus, on siis puutteelliset verkostot ja huono työnohjaus, tai sitä ei ole lainkaan.

Itse ajattelen, että olisi hyväksi että lääkäriasemalla kerättäisiin jatkuvaa palautetta  kaikkien henkilökunnan jäsenten – myös hypnoosivalmentajan/terapeuttin toiminnasta.  Lisäksi pidettäisiin yhdessä oppimisen tilaisuuksia, jossa keskusteltaisiin erilaisista hoidolliseisista näkökulmista ja yhteistoiminnan muodoista.

Aidosti potilaslähtöinen hoitaminen

Kuten Kelley Woodsin kohdalla näemme, joskus taitavia hypnoosivalmentajia syntyy perinteisen järjestelmän ulkopuolellakin. Tittelit eivät suinkaan aina takaa osaamista, vaikka hyvä koulutus onkin pääsääntöisesti hyvä lähtökohta laadukkaaseen valmennukseen ja erityisesti hypnoterapiaan.

Itseäni on lääketieteen ammattilainena vuosia häirinnyt se, etteivät kovinkaan monet lääkärit ole kyenneet ylittämään omaa tieteenfilosofiaansa.  Kun tutkimme esimerkiksi lumetta, tietoista läsnäoloa  ja vaikkapa toivon merkitystä potilaan hoitamisessa, joudumme vääjämättä subjektiivisten ja kulttuuristen ilmiöiden äärelle. Ne ovat jo tieteenfilosofiselta lähtökohdiltaan tyystin toisenlaisia kuin biologiset ilmiöt.  Niiden kohdalla hyödymme pääsääntöisesti enemmän laadullisesta kumulatiivisesta tiedosta kuin biologisesta määrällisestä tutkimuksesta ja oman tieteenperinteemme  tiedosta. Parhaimmilaan nämä kaksi menetelmää täydentävät toinen toisiaan, näin tapahtuu jo neupsykologiassa.

Kun opimme ymmärtämään ilmiöitä kykenemme hyödyntämään perspektiivimme laajentamista  myös omassa vuorovaikutuksessa potilaittemme kanssa.  Hypnoterapia ja -valmennus on parhaimmllaan asiakkaan maailmankuvaa peilaava improvisaatiota, ja tämä voi olla monelle lääketieteen ammattilaiselle sietämätöntä.   Ainakin minun ikäpolveni lääkärit on opetettu siihen, että kaikessa toiminnassa pitäisi olla oman tieteellisen näyttöön perustuvan maailmankuvan rakenteet.

Yllätys, yllätys, todellinen potilaslähtöinen hoitaminen LÄHTEE LIIKKEELLE POTILAAN MAAILMANKUVASTA.  Lääkäri on vain hänen nöyrä dialogikumppaninsa, jonka velvollisuus on antaa oma tieteellinen tietämyksensä potilaansa käyttöön.   Ymmärryksen syvenemisen kautta voimme oppia hyödyntämään vaikkapa lumetta terveydenhuollon ammattilaisen työssämme.   Sanoillamme paitsi kuvaamme todellisuutta, myös muokkaamme sitä.

Tyytyväisenä myhäillen seuraan kuinka lähiomaiseni lääketieteen tohtori lukee parhaillaan kasvatustieteitä mm. muodonmuutoksellista oppimista sekä sosiaalista konstruktionismia.  Ehkä se ei ole nyt vain omaa mielikuvitustani: Olemme aidosti siirtymässä tieteiden integroitumisen kautta yhä kokonaisvaltaisempaan ihmiskuvaan. Se on hyvä asia se. Lääketiede tieteenäkin vihdoin alkaa arvostaa myös muita tieteitä.  Tiedämme tietysti sen, että hyvät lääkärit kautta aikojen ovat olleet myös humanisteja.

Hyvä lääkäri ei tuijota vain näyttöänsä ja numeroita, vaan tajuaa henkilökohtaisen kokemuksen syvällisemmän olemuksen ja oman kielenkäyttönsä sekä muun sanottaman kommunikaation merkityksen vuorovaikutuksessaan. Hänellä on mielitajua (Dan Siegel).  Luulen, että integratiivisessa lääketieteellisessä otteessa yhä useampi lääkäri  ryhtyy  hyödyntämään kommunikaatiossaan mielitajua, hyväksyvää läsnäoloa ja  suggestiivista kieltä.

Taidoillaan lääkäri kykenee yhä paremmin ylläpitämään muun muassa  potilaansa toivoa. Itse uskon kaksi kertaa syöpädiagnoosin saaneena, tiedän jo sen suuren salaisuuden, että toivoa voi löytyä vielä viimeisestäkin elämänhetkistä silloin, kun ihminen kokee kaiken elämän merkityksellisyyden.

Potilaslähtöisen hoitamisen keskiössä itseohjautuva ihminen

Kyllä, uskon, että potilaslähtöisen hoitamisen keskiössä on valistunut, itseohjautuva ihminen.  Tällaiseksi kasvetetaan monipuolisen opetuksen kautta.  Tämän opetuksen lopputuotos ei suinkaan aina ole maailmankuvaltaan samanlainen ihminen kuin häntä hoitava lääkäri on. Valitettavasti itseohjautuvuutta ei tietenkään ole vielä läheskään kaikilla ihmisillä, ei edes jokaisella terveydenhuollon ammattilaisilla.

Tässä Time-lehden artikkelissa korostetaan juuri sitä, että ihmisellä on oikeus omaan ruumiiseensa. ”Jokainen järjissään oleva aikuinen ihminen voi laillisesti kieltäytyä lääketieteellisistä ja kirurgisista toimenpiteistä, jotka kohdistuvat hänen ruumiiseensa” – Kyllä – ihmisellä on lähtökohtaisesti oikeus omaan  kehoonsa ja (keho)tietoisuuteensa. Ihmistä ei pitäisi leimata oudoksi vain siksi, että hänellä on erilainen uskomusjärjestelmä kuin lääkärillä. Meidän lääketieteen ammattilaisten ei tulisi tuntea itseämme epämukavaksi vain sen vuoksi, että potilaallamme on erilainen maailmankuva kuin meillä itsellämme.

Me kansalaiset onneksi saamme itse valita haluamamme hoidot vaikka kiinalaisesta tai tiibettiläisestä lääketieteestä, mutta se mihin meillä pitäisi olla oikeus, on myös asiallinen ja monipuolinen informaatio hoidoista ja niiden riskeistä.  Länsimaisen lääketieteen vahvuus on mielestäni seurannassa ja laaduntarkkailussa.

Uskon, että pätevällä hypnoosivalmentajalla  on paljon annettavaa terveydenhuollon asiakkaaille. Hyvä lääkäri on myös hypnoosivalmentaja.  Hän voi auttaa potilasta OPPIMAAN uutta; tunnistamaan, tiedostamaan  ja rakentamaan aktiivísesti aidosti oman itsen näköistä elämää, elämää, jossa on hyvä elää. Tunneviisautemme sisältää avaimet harmoniseen minuuteen, jossa Daniel Siegelin sanoin, informaatio- ja energiamolekyylit virtaavat vapaasti.

Olen yhtä mieltä virolaisen lääkärin Madis Tiikin (HS 30.8.2014)  kanssa siitä, että terveydenhuollon rakenteet meillä ovat vanhentuneita ja tarvitsevat tuuletusta. Muuten ihmiset ajautuvat yhä enemmän ei-seurannan alla oleviin vaihtoehtohoitoihin, joissa kissatkin saavat diplomeja. Integratiivisen – erilaisia näkökulmia yhdistävän – lääketieteen keskiössä on toimivat ja luovaan ajatteluun kykenevät tiimit, eikä vanhoja valtarakenteita pönkittävät epäterveet hierakiat. Terveydenhuoltojärjestelmältään Suomi on minunkin mielestäni edelleen Takapajula ja kallis systeemi.

Lopuksi

Itse pidän kiinni toistaiseksi tästä uudesta HopeCoach eli Toivo-valmentaja -tittelistäni, koska mielestäni opettamalla ihmiselle tietoisuustaitoja (mm. hyväksyvää läsnäoloa, myönteisiä affirmaatioita  ja mielitajua), voimme luoda toivoa potilaisamme.  Tällä voi olla paljon merkitystä ihmisen paranemiselle myös sairauksista.  Uskon, että tässä valmennustyössäni voin hyvin hyödyntää lääketieteellisen, ratkaisukeskeisen, NLP-  ja hypnoterapiakoulutukseni.

Aikaisemmin en kehdannut ”ylpeillä” näillä  ei-akateemisten titteleiden ulkopuolisilla arvonimillä, koska niitä ei ole juuri arvostettu lääketieteen ammattilaisten parissa. Olen kuitenkin tullut ulos kaapistani ja toivon, että yhä useammat lääkärit/hammaslääkärit tekisivät saman. Normatisoivat paineet perinteisessä lääketieteessä ovat ainakin minun ikäpolveni ihmisillä olleet  suuret.  Jos mielii hoitaa ihmistä  aidosti potilaslähtöisesti, kannattaa miettiä, ketä kumartaa, potilasta vai vanhentuneita rakenteita.

PS. Hupista heijaa, tästäpä tuli pitkä blogi tällä kertaa.  Ja tuntuupa olo taas virkeältä tämän vuodatuksen jälkeen ;)…  Mukavaa syksyä kaikille!

Hypnoterapian lääketieteellinen käyttö nr. 1

Kerään tähän blogisarjaani ajatuksiani siitä, kuinka hypnoterapiaa voidaan hyödyntää lääketieteessä.

 

Minkälaisiin vaivoihin hypnoterapiaa voidaan käyttää ? 

 

Hypnoterapia voi täydentää koululääketieteen perinteisiä hoitomuotoja.  Meillä lääketieteessä erilaisten sairauksien hoidot ovat  olleet kovin tekniikka- ja lääkekeskeisiä.  Nykyisessä nk. transmodernissa kulttuurissa, jossa tieteellinen tieto ja erilaiset viisausperinteet ovat yhdistymässä, voidaan perinteisiin koululääketieteellisiin hoitoihin yhdistää myös muita viisausperinteitä kuten hypnoterapiaa.  Hypnoterapiassa ihminen nähdään paitsi biologisena myös emotionaalisena ja sosiaalisena kokonaisuutena.

Lääketiede on pirstonut ihmisen osiksi ja hypnoterapia puolestaan integroi eli yhdistää ihmisen kokemusmaailmaa ja sen merkityksiä. Hynoterapia on integratiivista terapiaa, mikä tarkoittaa sitä, että terapeuttisia viisausperinteitä yhdistetään asiakkaan maailmankuvan mukaisesti. Hypnoterapian ihmiskuva on holistinen eli kokonaisvaltainen ja siis erilaisia tiedollisia perinteitä yhdistävää. Tietoteoreettista pohjaa itse olen hakenut omaan työskentelyyni Lauri Rauhalan fenomenologiasta ja Ken Wilberin Integraaliteoriasta.

Hypnoterapiaa voi käyttää mm. kroonisiin kipuihin, paniikkihäiriöiden, sosiaalisten pelkojen ja muiden fobioiden hoitoon.  Lisäksi hypnoterapialla on hoidettu mm. ärtynyttä paksusuolta, jännityspäänsärkyä, astmaa, unettomuutta, addiktioita, syömishäiriöitä,  syöpään ja sen hoitoihin liittyviä pelkoja ja stressiä,  vuoteenkastelua, fibromyalgiaa, synnytyspelkoja, iho-oireita kuten atyyppistä ihottumaa, työuupumusta, tinnitusta, syömishäiriöitä, syyliä ja närästystä.

Hypnoterapialla vaikutetaan erityisesti kivun tuottamaan kärsimykseen.  Eli sen painopiste on ihmissysteemissä (vrt. Rauhalan situationaalinen säätöpiiri) kivun henkilökohtaisessa kokemuksellisessa osassa. Aina emme voi poistaa kokonaan kipuamme, mutta voimme onnistua vähentämään kivun itsessämme tuottamaa kärsimystämme. Tällä puolestaan voi olla myönteinen vaikutus immuunivasteeseemme. Tavoite on, että asiakas löytää itsestään voimavaratilan,  toivon, sen sijaan että hän passivoituisi ja uhriutuisi olosuhteilleen.

 

Hypnoterapia on parantavaa vuorovaikutusta

 

Hypnoterapia on holistista  ”kehomieliterapiaa”, eli tunnetilat meissä eivät ole vain mielikuva- ja ajatussisältöisiä, vaan ne ovat myös kehollisia fysiologisia tiloja.  Kun meitä ottaa päähän, meillä ei siis ole päässämme vain ilkeitä ajatuksia, vaan koko kehomme reagoi stressihormoneilla. Candace Pertin sanoin, kun voimme hyvin, tunnemolekyylit virtaavat meissä vapaasti. Lukitut ja käsittelemättömät tunnetilamme aiheuttavat meissä fysiologisia virtausblokkeja, kärsimystä ja kehollisia vaivoja. Stressi heikentää immuunivastettamme.

Terveydenhuollon ammattilainen itse voi nauttia hypnoottisesta suhteesta asiakkaaseen. Esimerkiksi hypnoterapian eräs ”guruista”,  Milton Erikson, käytti hypnoosia ilman induktiota. Ihmiset ovat hyvin usein hypnoottisessa suhteessa toiseen ihmiseen tietämättään. Hypnoterapia ei ole manipulointia, vaan se on pikemminkin asiakaslähtöistä vanhojen automatisoituneiden, ehdollistettujen ja opittujen uskomus- ja käyttäytymismallien poiskytkentää ja uudelleenkytkentää. Voisi sanoa, että moni meistä on ohjelmoinut itsensä terveytemme kannalta epäedullisesti. Siksipä ohjelmamme kaipaavat aika ajoin päivitystä. Tämä voi tapahtua muuntuneissa tajunnan tiloissa kuten hypnoosi eli transsitilassa.

Transsit ja meditatiiviset tilat ovat olleet aikaisemmissa kulttuureissa normaaleja tiloja, mutta länsimaisessa rationaalisessa hallinnankulttuurissa niitä monet tuntuvat pelkäävän. On pelottavaa menettää kontrolli omista ajatuksista.  Tämä on erityisen pelottavaa silloin, kun tietoisuuteen ei ole kehittynyt aikuisia turvallisia tiloja.

Hypnoottinen vuorovaikutussuhde Kelleyn ja Woodsin mukaan (Hope is Realistic – A Physician’s Guide to Helping Patients Take Suffering Out of Pain) lumevaikutus heijastaa lääkärin ja potilaan välistä vuorovaikutussuhdetta. Vuorovaikutuksen onnistumisen tuoma lumevaikutus (placebo) helpottaa potilaan oireita ja tuo eheyttä (healing) hänen kokemukseensa, kun taas epäonnistunut kommunikaatio tuo pahennevaikutusta, noceboa, mikä lisää potilaan kärsimystä ja sairauden kokemusta.

Emme pelkästään kielenkäytöllämme kuvaa todellisuutta vaan myös muokkaamme sitä. Vuorovaikutuksemme potilaan kanssa voi olla paranemista edistävää. Henkilökohtaisesti ajattelen, että hypnoosisuhde on vastavuoroinen vuorovaikutussuhde.  Onnistunut parantava vuorovaikutuskokemus on eheyttävä paitsi potilaalle myös lääkärille.

Terveydenhuollon ammattilaisen omilla ja potilaan uskomuksilla kuin myös odotuksilla on merkitystä paranemistulokseen.  Kun potilas tietää saavansa huipputehokasta morfiinia kipuun, vaikuttaa aine 50 % tehokkaammin kuin tilanteessa, jossa potilas ei tiedä tätä saavansa. Paranemis- ja sairastumiskokemus eivät ole vain biologisia ilmiöitä, vaan ne ovat kokonaisvaltaisia kokemuksia, jossa ihminen on mukana sielullisena, mielellisenä, sosiaalisena ja biologisena ihmisenä.

 

Millaisia riskejä hypnoterapiaan liittyy?

 

Hypnoterapian lääketieteellisessä käytössä on tärkeää, että potilas on tutkittu perusteellisesti lääketieteellisesti.  Hypnoterapia ei näin ollen korvaa lääketieteellisiä tutkimus- ja hoitometodeja, vaan se täydentää niitä.  Esimerkiksi kun henkilö tulee hypnoterapiaan vaikkapa päänsäryn vuoksi, on syytä ensin lääkärin perusteellisessa tutkimuksessa tehdä diagnoosi, onko kysymys mahdollisesti jännityspäänsärystä, migreenistä tai vaikkapa aivokasvaimesta. Lääkäri antaa lisäksi omat hoito-ohjeensa, joita kannattaa noudattaa.

Parhaat hoitotulokset syntyvät silloin, kun hypnoterapeutti ja muu terveydenhuoltohenkilökunta tekevät yhteistyötä keskenään. Mikäli vaivan biologista perustaa ei ole tutkittu, voi hypnoterapia pahentaa joskus potilaan tilannetta.  Joskus hypnoosissa voi aktivoitua asiakkaalla voimakkaita tunnetiloja, jolloin on tärkeää, että hypnoterapeutilla on riittävän hyvä koulutus ja kokemus, jottei potilas traumatisoidu uudelleen.

 

Kuinka hypnoterapiaistunto etenee?

 

Seuraavassa pääpiirteittäin hoidon eteneminen:

1)  Tustutaan ja määritellään asiakkaan ongelma ja hypnoterapian tavoite.

2)  Rentoudutaan ja annetaan hypnoterapeutin ohjata tietoisuutta hypoosin levolliseen tilaan.

3)  Vähitellen dissosioidutaan hypnoosin avulla (häiritsevät kriittiset sisäiset äänet tehdään näkyviksi ja poistetaan). Henkilö tavoittaa paremmin sisäiset tunnetilansa ja niiden äänet.

4) Hypnoterapeutti vahvistaa suggestioilla muutosta, joka tukee asiakkaan tavoitteen suuntaista toimintaa.

5) Potilas palautetaan arkitietoisuuteen ja tämän jälkeen peilataan kokemusta.

Hypnoosissa on käytetty perinteisesti myös ideomotoorisia signaaleja eli voidaan rakentaa erilaisia kehollisia merkkejä vastauksiksi hypnoterapeutin terapiakysymyksiin.  Joskus kehomme tietää hypnoositilassa asioita, joita mielemme ei vielä tiedä.